lauantai 6. joulukuuta 2008

Itsenäisyyspäivä


Tänään pysymme kotimaassa, onhan meillä syytäkin. Suomi täyttää yhdeksänkymmentä yksi vuotta.

Eilen olin arvokkaassa, joskin vähälukuisessa tapahtumassa. Nuorisotilassamme juhlittiin jo viidennen kerran itsenäisyyttä, ainoa nuorten tapahtuma merkkipäivän tiimoilta Lopella. Joka vuosi nuorten kanssa katamme juhlapöytän, joksi iankaikkisen vanha taittiva pingispöytämme muuttuu aika ketterästi. Kauan sitten lasten isiltä äitienpäivälahjaksi (olimme jo eronneet) saamani Suomen lippu pääsi vuotuiseen käyttöönsä ja pöydälle damastiliina.

Tänä vuonna nuorimmat poikamme kattoivat sekä lipun, liinan että oikeat kuohuviinilasit. Kun nuoriso-ojaajamme saapui pojat saivat vielä uuden tehtävän. Tai oikeastaan he sitä tiesivät odottaakin: juhlapäydässämme on alusta lähtien ollut Suomineidon mallinen kartta sisivalkoisista karamelleistä koottuna. Seiskaluokkaisille näemmä karttajuttu ollut ihan selvä, kalenterin pikkukartasta otettiin varmuuden vuoksi mallia. Hieno tuli.

Lopuksi teimme nuorten kassa yhdessä juhlavan pöytäkoristeen. Nuoret herrat osallistuivat innolla ja kiinnostuneena, kun eivät tienneet miten niitä tehdään. Nyt osaavat. Hieno tuli siitäkin.

Perinteisiin kuuluu että mummi entisenä baarimestarina kaataa "kuohuviinit" laseihin, tasan ja ammattitaidolla. Kello olikin tässä vaiheessa jo kuusi illalla ja oli juhlapuheen ja maljannoston sekä Maamme-laulun vuoro. Tänä vuonna käytin puheen innoittajana Sananjalan tekstiä ja laadin pariminuuttisen puheeni sen pohjalta.

Vaikka väkeä oli alkuillasta aika vähän maljat kilahtelivat asiankuuluvasti ja Maamme-laulu kajahti juhlallisesti.

***
Tänään sytytämme ikkunoille kynttilät ja pöydälle nuorilta mukaan saamani pöytäkoristeen ja kohotamme cavalasit ja katsomme Linnan juhlia netistä. (ei ole telkkaria ollut vuosikausiin) Saatamme katsoa myös elokuvan, Tuntemattoman? Ehkä, se on itseoikeutettu Itsenäisyyspäivän elokuva.

Huomenena sitten palaamme Temppelivuorelle.

Hyvää Itsenäisyyspäivää!

6 kommenttia:

  1. Oikein iloista Itsenäisyyspäivää sinne teillekin! Onpa tosi kaunis kuva! =o) Linnanjuhlien seuraaminen juhlistaa meidänkin iltaa tänään.

    VastaaPoista
  2. Hyvää Itsenäisyyspäivää sinullekin Liskosiskoseni ja upeaa että jaksat olla nuorten kaa. :)

    VastaaPoista
  3. Hyvää itsenäisyyspäivää toivoo Sari Riihimäeltä. Halit kaikille!

    VastaaPoista
  4. Hyvää itsenäisyyspäivää itsellesikin. Ja Jerusalem on ihana kaupunki, itekin oon käynyt. Kaunis kuin mikä.

    VastaaPoista
  5. tässä juhlien uutistauolla vastaan.
    erityisesti anonyymille siskolleni:
    en jaksaisi olla likikään niin paljon kuin pitäisi. eilenkin oli selkä niin juntturassa että nuoret toivat avuksi eteisestä kyynärsauvani ja avustivat minut ylös vartiotuolistani. ja hyväksyivät tilan sulkemisen tuntia aiemmin kiputilani vuoksi. tosin kiristivät upauksen olla ensi keskiviikkona tuntia pitempään heidän kanssaan. kahdestoista vuosi ja aina yhtä tärkeä ja riittävän ymmärtäväinen ja hullu aikuinen joka ei hylkää kylänsä lapsia. jopa kuiolemani jälkeinen sairasloma päättyi tarkoitettua aiemmin, jo tammikuussa halivat minut ruotuun takaisin. tosin olivat kiltisti ja pitivät hyvin.

    VastaaPoista
  6. Siis tietenkin mä törppö unohdin mainita että tuo anonyymi oon minä Kristiina, mutta taisit tunnistaa. Lapsia ei voikaan hyljätä. Itsekin sairaana voin vain aavistaa kipusi. Luin matka- ym. muistelmasi ja mielenkiintoista luettavaa, todella mielenkiintoista. Kiitos kun jaat ne kanssamme. t. Kristiina :)

    VastaaPoista