Aknestikia Olaville hiljaisin värein pitkin ahon laitaa

Tarkoittaa pitkään kaivattua iltaa puulämpimässä kämpässä keskioluen, kynttilöiden (sytytän kohta, heti saunan jälkeen) ja kotimaisen musiikin kanssa.

Edit Piaf tunkee väliin ja kertoo McGyverin pyynnöstä
että kuvan ottamisen jälkeen on sentään käyty saunassa...

Kehräävä karkulainen on ollut ylettömän hellä, kiltti ja kultainen. Vastoin varhempia tapojaan hän on myös kovin halukas tulemaan syliin. Kenen tahansa.

Elämme täällä vielä pahvilaatikko-leirielämää. Berlusconi olisi varmaankin kovin ylpeä vaatimattomuudestamme. Sohvan sivulla näkyy malliesimerkki tulevasta työmaastamme: vuonna viiskyt-jotain laitetut seinäpaperit ja niiden alla oleva oulu-pahvi kaipaavat kenties hiukan kohennusta. Vielä kun omistaja hakisi roinansa pois, niin päästäis muuttamaan tämä leiri kodiksi. Niin, tuossa kuvassa pötköttävät Roosa ja Cassu, joka koki uudestisyntymisen ihmeen "maalle" muutossa.

Astmalääkettä ei ole tarvittu liki kahteen viikkoon. Painoa on kadonnut liki kolme kiloa ja ensi viikolla varmaan pääsemme nauttimaan sisävessasta.

Edellisen/sitä edellisen postauksen tiimoilta haluan kiittää kaikkia ja samalla lohdutan, ettei ollut tarkoitukseni pelotella. Minun elämäni vain kulkee tällä viisiin. Kauas taakse on jäänyt aika, jolloin minä voisin tuupertua vastoinkäymisiin. Ikään kuin olisin antanut luvan niille selvittyäni ensimmäisestä maailmanlopusta. Kuusivuotiaana pikkutyttönä. Tarina on kuin villeimmästä Anni Swanin sadusta. Paitsi että se on todellista historiaa. Kerron kenties koko jutun joskus. Ehkä. Luotan kuitenkin siihen että Isä kantaa minut, niin kuin on luvannut.

"tää aika on niin hassu juttu Mari..."

SEHV laulaa ja siitä tulikin mieleeni ihan mieletön juttu!

Meille tulee joulun alla Aapo.
Juu, esikoiseni hautoo poikalasta ja sen nimi on ja tulee olemaan AAPO!
Kääpiö (13 v) sanoi heti vauvauutisen kuultuaan, että sen on sitten parasta olla poika. Jaa miten niin? No kun sulla on jo tyttö. Tällainen keskustelu oli käyty äidin ja tyttären kanssa. Kääpiö sai taas kerran tahtonsa läpi. Vielä parempi uutinen on se että esikoinen oli saanut kirjallisen vahvistuksen tulevasta keisarinleikkauksesta. En ole ikinä tavannut niin synnytyspelkoista tapausta kuin tyttäreni on. Olin itse mukana kääpiön syntymässä, leikkasin hänen napanuoransa ja opetin äidin ja tyttären tissille. Mielestäni, myös kätilön mielestä, synnytys oli kuin oppikirjasta, ei ongelmia, kymmenen pisteen tyttö. Esikoiselleni se oli kuitenkin liikaa. kivunsietoraja ylittyi. Siksi siis näin pitkä tauko lasten välissä.

Onnellista on se että raskausaika kuluu ilman lamaannuttavaa synnytyspelkoa.

Mutta minäpä menen nuuskimaan ovenraosta saunantuoksua, löylyyn en tokikaan uskaltaudu. Huomenna nääs lähden Parkinson lastattuna pyykkireissulle. Kestää ehken vielä viikon ennen kuin tähän torppaan saadaan pesukone paikoilleen. Sitten kun kellarin lattian valu on kuivunut.

"tulevaisuus on myöhemmin/ eilispäivän jo unohdin"
(aknestik )

Hupsista sentään!

Anteeksi nyt kovasti, mutta olinkin (tai siis enhän minä, mutta kone...) hukannut taustakuvani johonkin huitsin kuuseen. Nykyisestä tilastani kertoo se että meni ties kuinka pitkään, ennen kuin edes itse hokasin että jotain puuttuu.

Ei puutu enää. Ja Onervakin pötköttää sohvalla reporankana. Oli sillä kaiketi sitten ollut retkillään hauskaa. En kuitenkaan Hannin ohjeista poiketen antanut sille sen paremmin selkään kuin makkaraakaan. Halin ja hellin vaan, kovasti huojentuneena.

Mietin vain, kuinkahan tässä käy. Pihalla on koko päivän hiippaillut kaunis tumman harmaa (lähes sininen) kollinroikale. Olisikohan niiltä jäänyt hommat kesken....?

Tyhjä olo

Edit Piaf haluaa kertoa että tänä aamuna (25.8.) kotiin hipsi kovin kylmissään ja nälissään pieni tuuhea kisu, jolla oli edelleen punaiset henkselit yllään. Yksi murhe siis vähemmäksi!


Tänään on ollut kovin tahmea päivä. Siitä huolimatta että aamu alkoi sutjakasti ja sain paljon hauskaa ja hyödyllistä aikaiseksi (ämpärillisen herukoita, tuoreita uuden sadon nokkosia, uusia multia kukkaruukkuihin...) tuntuu kuin istuisin ilmassa ja pitäisin tyhjästä kiinni. Pumppu on kaiken päivää puuhaillut omiaan, piittaamatta säädetystä lääkityksestä pätkääkään.

Olen ollut myös saamaton. Olen väistellyt asioita jotka piti (mielestäni) EHDOTTOMASTI hoitaa tänään. Olen ollut välinpitämättömän masentunut. Ja väsynyt.

Onerva on ollut poissa lauantaista asti. Liekö kettu vienyt? Jos tytsy on hengissä, se varmaan hiippailee aikanaan kotiin. Casper on huudellut sitä nyt pari päivää pitkin pihoja ja Roosa on ollut levoton. Olen huolissani.

Päivän päätteeksi sain surupuhelun. Ystäväni kihlattu on kuollut. Lupasin hänelle pitää ensi maanantaina muistohetken edesmenneelle toverillemme ja ystävällemme, jonka sydän ei jaksanut enää. Ensi maanantaina on syksyn ensimmäinen AVH-kerhoilta Riihimäellä.

Kautemme alkaa muutenkin surujen siivittämänä. Yksi vanhimmista (ei iältään) kerholaisista oli saanut lopullisen tuomionsa. Hän on taistellut harvinaista verisyöpää vastaan kolmatta kymmentä vuotta, saanut siinä ohessa aivoinfarktin, opetellut uudelleen puhumaan, kävelemään ja elämään kahden vakavan sairauden kanssa. Hänelle oli luvattu pari kuukautta. Hän haluaa jakaa sen ajan kanssamme niin pitkään kuin kykenee. Niin tärkeä on meidän kerhomme meille. Minullekin, vaikka harvoin paikalle osunkin.

Juuri tänään en keksi positiivisia ilonaiheita. Tiedän, että niitä on ja niitä tulee myös minun kohdalleni. Nyt olen masentunut, päätäni särkee ja minua itkettää.
Luultavasti nämä maailmanlopun tunnelmat ovat jälkilöylyjä vuotuisesta kesämasennuksestani, kuolemanpelosta. Ja maailmanlopusta, josta toipumiseen menee aikaa.

Muutto oli fyysisesti minulle liian raskas. Olen tehnyt töitä kuin robotti, tuntematta, ajattelematta mitään. Syönyt särkylääkkeitä ja lääppinyt kylmägeeliä ja jälkiruuaksi lääkkeensyöntilääkkeitä.


Auttaisikohan tähän pätkä Väinö Linnan Sotaromaania? Taidankin keittää pannullisen rauhoittavaa iltateetä, napata iltadoupit ja kavuta pehkuihin sen Linnan kanssa.

Herra,
näitäkin päiviä tiellemme osuu,
suo meille rauhaisa ja turvallinen uni,
näytä meille valosi
jälleen aamulla.

Lohduta meitä surussa
anna enkeliesi kantaa meidät

huomiseen

Rapuja ja rautalankaa

Kaiken hässäköinnin keskellä läksin vapaalle.

Alkuiltaan oli buukattu Lopen vasemmistoliittolaisten rapukekkerit Riihisalossa Suosittelen paikkaa. Seuraavat merkittävät meiningit siinä paikassa kannattaa merkitä kalenteriin: herra muistaa monennetko Poronpolkuvaellukset ovatkaan kyseessä, mutta sinne kandee osallistua syyskuun viimeisenä lauantaina. En ole koskaan osallistunut itse vaellukseen, mutta olen lähettänyt matkaan vuosien varrella tuhansin määrin patikointiin höyrähtäneitä ihmisiä ynnä eläimiä, pääasiassa koiria.

Pakko myöntää että oli pikku vaikeuksia löytää säällistä päälle puettavaa, mutta sentään löytyi. Onneksi Hämeenlinnan naisvankilasta saa myös viiveellä edustavia kuteita. Tuo paita on pelastanut minut monelta murheelta. Lisäsin siihen vielä pikku yksityiskohdan: kiinnitin hiukan liian isoon kaula-aukkoon yhden Sari-ystäväni tekemän rannekorun (Error establishing a database connection) pitämään asun säädyllisesti ylläni. Toisin sanoen, tähän piti liittämäni linkki, mutta vastaus oli tuo. Katsokaa sivupalkista.

Enkä nyt ala millekään yksityiskohdille, sellaiset voitte lukea varmaankin sunnuntaina tai maanantaina Lopen vassarien sivuilta.

Tässä siis ollaan puolimatkassa

Konkarimme Ville,
joka keväällä sai ottaa vastaan puolueen kultaisen kunnianmerkin,
näyttää mallia ravun purkamiseen.

Loppuilta kului niin ikään työn merkeissä, joskin aika miellyttävästi. Paikallinen senioribändimme, Autotalliorkesteri, oli harvinaisella keikalla pitkästä aikaa.

Sedät jaksaa heilua.
Harrikka, hyvä olut, ystävät ja Arlo Guthrie, tai isänsä Woody,
mitä muuta ihminen elämäänsä kaipaa?

Olin saanut orderin tehdä esittelyn bändistä jo ennalta paikallisaviisiimme, mutta pojat (keski-ikäiset isoisät) kieltäytyivät jyrkästi. Niinpä jouduin menemään itse keikalle. "Jouduin" on ehkä liioiteltua, mutta ilman lehtimääräystä tuskin olisin jaksanut mennä, nautin kyllä koko rahan edestä, vaikken mitään maksanutkaan.

Enkä nyt sitten jaksa jaaritella tämän enempää. Palataan.

Varjelkoon herra kulkuanne.

Täällä ollaan

Tervetuloa uuteen kotiin!

Liskolandia on muuttanut, muttei vielä asettunut. Remonttia pukkaa aikas paljon syksyn mittaan.

Mitään ei löydy mistään, millään ei ole paikkaa, koko talossa ei ole ainuttakaan kaappia taikka komeroa. Vanhan omakotitalon ihanuuksia.

Vessan lattiaa on valettu kuin Iisakin kirkkoa. Suunnitelmat ovat muuttuneet päivittäin, samaan aikaan on ihan ehdottoman pakko jyrätä kellarin lattiaa, mutta ei ole mitään kiirettä kuskata mummo-vainaan kamoja pois toista viikkoa sitten vuokratusta talosta. Tämä siis vuokranantajan toimesta.

Toisaalta on ihanaa käydä aamuistunnolla ulkohuussissa. Väkersin tilapäiset portaat lahonneiden tilalle ja yksi lukuisista kyynärsauvoistani asuu siellä huussissa että pääsen sieltä omin avuin pois.

Kilpikonna murisee, Roosa on onnessaan omalla pihalla ja jopa seniili geriatrikkomme virkosi kuoleman kielistä navettakissaksi. Onervalta kului kaksi päivää ennen kuin hän uskalsi ulkorappusia pitemmälle tutustumisretkelle.

Olen siis ilmoittautunut.
Aktiiviuran aloitan tuonnempana sanoin ja kuvin, ja kuron kiinni vajauksen blogienne lukemistauossa.

Hyvää Jaananpäivää!

Tämä tuleva kaunotar kutsuu...

Seuraavaksi pakkausvuorossa ovat tietokoneet.

Siispä toivotan kaikille ja eritoten kaikille Jaanoille hyvää viikonloppua ja viikkoa, jos toistakin. Palaan linjoille sitten kun palveluntarjoaja on muistanut käydä painamassa oikeaa nappia oikeassa osoitteessa.

Olkaa kiltisti, herra kulkee kanssanne.

Kirjasto muuttaa

Tiedätkö mikä tämä on?

Ja tämä?

Entä nämä?

Juu, on ne. Kirjoja kaikki paketit. Tämän idean voisin myydä vaikka niksi-pirkkaan tai jonnekin. Näitä nyssyköitä on mukava viskellä vammaisenkin. Ai aakkosjärjestyksessäkö? Nuo kirjat vai? Älä nyt höpsöjä kysele, ei tietenkään. Kokojärjestyksessä ne ovat, että pysyvät suosista paketeissaan.

Muuttohan ei varsin ole puolihalvaantuneen hommaa. Ei alkuunkaan. Kylmäainetta kuluu vallan vimmatusti. Särkylääkkeitäkin kuluisi jos massu kestäisi.

Kääpiö sanoisi tähän sisustukseen että "täällä on niin vaikea kulkea". Olen mustelmilla kuin pahemmankin pieksämisen jäljiltä. Mikään ei ole enää totutulla paikallaan, joten kävelen kaiken pahki, kompuroin ja kolhin itseäni. Nämä uudet Björn Borgit eivät ole vaihdevuotisen hikoilijan lasit ensinkään. Kuin pihasaunan huurun läpi katselen maailmaa ja pyyhin hikeä. Linsseihin ei parane koskea kuin ehtoolla, jotta ovat sitten seuraavan päivän hikoiluun valmiit.

Eipä nyt tähän hätään muuta. Syön vähän ja jatkan....

Muuttobuumi

Edit Piaf hokasi just, että tänäänhän täyttyy 20 000 vieraan määrä. Kukahan sen täsmälukeman bongaa? Kiitos teille rakkaat, että olette saaneet laskurini tuolleen riehaanatumaan.



Miten nyt kaikki muuttaa yhtäkkiä jostakin johonkin?
Vai onko se vaan sitä että kun itse oli raskaana, tuntui koko Suomen naisväki olleen samassa tilassa.

Onnea vaan meille kaikille muuttajille! Sujukoot muuttomme onnellisesti ja vailla kommelluksia (vaikka ne toisaalta lupaavat onnea tulevalle, vähän niin kuin vesisade hääpäivänä)

Meille ainakin tulee hirmuinen kiire. On jotenkin vaikea tarttua toimeen ja pakata vuosikausien elämä laatikoihin ja säkkeihin. Toisaalta uusi elämähän sitten uudessa kodissa odottaa.

Liskolandian nettiyhteys katkeaa tällä viikolla ja palautuu sitten joskus, kun Sonera kerkiää painaa uutta nappia uudessa osoitteessa. Blogi on edelleen yhtä kommenttiystävällinen, onhan meillä kuu- ... eiku sitten kahdeksansadan metrin päässä kuppila, jossa on asiakasnetti. siellä varmaan käyn lukaisemassa kuulumiset.

Hyvää ja aurinkoista viikkoa täältä eteläisestä Hämeestä. Paistakoon aurinko teille, vaikka sadekautta on lupailtu.

Nyt näkee ja näkyy

Nyt ne tulivat. Uudet klasit.



Olisin mieluusti ottanut ne kaukolasitkin tällaiset, mutta niiden linssit ovat niin painavat etteivät ne kuulemma olisi näissä himpuloissa istuneet. Eikä nämä mitkään Voguet ole, nämä ovat FACEn Stokholmit. Sitä ihmettelen miksi haluan kasvattaa sen "luonnollisen" punaisen hiuksistani pois. Varmaan siksi että en oikein jaksaisi enää itse jatkuvasti värjätä kuontaloani, eikä ole varaa kampaajalle. Täytyy vielä sitä asiaa pohtia.

Tämä huusholli on taas kuin pommin jäljiltä. Vasta palattiin sivistyneesti parin kuukauden leirielämästä normi kaksioon ja tavarat kutakuinkin paikoilleen. Taas on torppa täynnään pahvilaatikoita ja jätesäkkejä. Vielä ei ole tullut kuin yksi itku, mutta veikkaan että sitä lajia piisaa vielä monesti ennen kuin Liskolandia on muuttanut majaa. Sinne pohjoiseen, kahdensadan metrin päähän. Onneksi McGyver on silleen omituinen, että lähes kaikki on järjestyksessä ja LAATIKOISSA. Siis sellaiset hikkupilpetöörit, kuten työkalut, ylimääräiset astiat, talvivaatteet sun muut. Paha pulma on se että lähikaupan kaikki laatikot ovat meillä eikä niitä ole tarpeeksi. Jokaisen muuttajan murhe. Murhetta lisää myös kahden himolukijan yli tuhannen niteen kirjasto, joka jotenkin on aina kasvusuunnassa, vasta hain kirjastomme poistomyynnistä parikymmentä aarretta.... ja McGyver kirpputorilta neljä.

Eikähän nyt olisi ollenkaan aikaa postailla yhtään mitään eikä ylipäätänsä roikkua netissä. Juttu on kuitenkin niin että kaksi sarvipäätä (oinasta), joista toinen on kukko ja toinen rotta, ei mahdu tekemään samaa asiaa samaan aikaan samassa paikassa. Mot.

Viimeinen matto on pesukoneessa. Meillä suositaan McGyverin tahdosta pitkiä perusräsymattoja. Ovat kuulemma minulle helpommat siivotessa (?) Mitähän sekin sitten tarkoittaa, enhän minä siivoa koskaan, McGyver sen tekee.

Casper on sellainen kukkulan kuningas. Aina se pyrkii maaston korkeimmalle kohdalle.

Lopuksi muutama makupala.

Tällainen nami löytyi näin läheltä:

Kuvat otin Parkinsonissa istuen samasta paikasta, käännyin vain vaihtamaan kohdetta.
Siis tuosta kerrostalosta muutamme maanpinnalle.

Miten se vanha sanonta meni siitä navetanpolulla astelevasta emännästä?
Kelpaako onnellinen koira?

Yrjö ja Cassu

Yrjö on taas käynyt naisissa. Siis merkittävä seurapiiriuutinen. Sehän nyt vanhoilla päivillään vallan ramppaa tyttöjen perässä. Tällä kertaa oikein tuloksellisesti. Ilmeisesti harjoitus tekee mestarin.

Meidän geriatrinen tapauksemme, Casper-kissa, ei tokikaan käynyt naisissa, mutta aiheutti tuntikausien sydämentykytystä ja huolta. Johonkin aikaan aamutuimaan on huushollissamme harjoitettu sotatoimia, jäljistä päätellen. Ja ukko kadoksissa. Sillä on kyllä viime aikoina ollut tapana piiloutua outoihin koloihin ja olla vastaamatta kyselyihin. Tänään ei edes ruokapussin rapistelu saanut äijänkääkkää näkyviin. Oli siis pakko hyväksyä tosiasia että tyyppi on poistunut kotoaan. Todennäköisimmin parvekkeen kautta. Siispä etsintäpartio pystyyn ja maastoon.

Huolestuin kovasti Cassun katoamisesta. Ensimmäinen epäilys oli että ukko paennut kuolemaan, onhan se jo vanha ja könkkökoipinen, mutta hyvin hyppää kertaloikalla pakastimen päälle ruokailemaan ja hönniäisten pyydystykseen vielä korkeammalle. Seuraavaksi huoli oli siitä että se on partsilta (luultavasti) pudotessaan loukannut itsensä ja kituu jossain puskassa tuskassaan. Ja sitten tuli mieleen vaikka mitä. Kuten autot ja haulikot ja...

Lopultahan se kuitenkin löytyi ulko-ovenpielen japaninhappomarjapensaikosta, ihan juuresta. McGyver sai päähänsä vielä kerran kurkistaa siihen pensaaseen, ja sieltä kuuluikin vieno "miiuuuu" . Perusteellisen konttauksen tuloksena esiin saatiin hyvin tuuhea ja suurisilmäinen kisu. Kyllä oli kuulkaa silmäkulmat kireänä, helpotuksen itkua pukkasi. Casper oli myös hyvin hellä ja onnellinen, taisi poikaa maailmalla pelottaa..

Nyt molemmat katit kävelevät kynsillään ja Onerva kyräilee Cassua joka nurkan takaa. Haiseeko ukko pelolle vai mikä on, Onerva on tosissaan pahana. Ilmeisenä aikomuksena ajaa vanhus tiehensä kodistaan.

Että tällaista herkkua tällä kertaa. Ihan kuin ei olisi entuudestaankin ollut hankaluuksia. Onneksi reilun kahden viikon päästä kuolinpäivä on taas ohi ja jos vanhat merkit pitävät edelleen paikkansa, alkaa verenpaine laskea, puristus rinnassa laukeaa ja lihasten kireys hellittää. yli kahden kuukauden krooniset paniikkioireet myös. Mutta siihen on yli kaksi viikkoa vielä...

Björn Borg

Tänään on vähän sellainen luppopäivä. Pari tuntia seurustelin (kerrankin) ikäisteni akkojen kanssa paikallisella terassilla. Olivat entisen avoppini sukulaisia ja sukulaisten vaimoja. Olen niin hyvilläni siitä että vuosikausien avosuhteen päätyttyä sinä aikana syntyneet ystävyyssuhteet säilyvät edelleen uudesta avioliitostani huolimatta. Sellainen ei täällä maalla ja pienessä kylässä ole aina niin itsestään selvää.

Surffipoikani Matti K odottaa morsiamensa kanssa ykskaks (1.2. laskettu aika) kaksosia. Lupasin että opetan nekin lentämään. Luudalla siis. Morsian hyväksyi suunnitelman. Ihanaa, kun entiset nuopparilaiset kertovat uusista ihmisen aluista ensin vanhemmilleen ja sitten kipin-kapin Mummille. Siinä on sitä palkkiota nuorten kanssa vietetystä ajasta, siinä on palaute nuorten käyttöön antamistani korvista, sylistä, kasvuajan läsnäolevana aikuisena olemisesta.
Minä olen rikas!

Oikeesti piti esittelemäni uudet näkimeni. Ja senhän teenkin. Kas tässä:


Aidot, oikeat Björn Borgit. En mitenkään brassaile merkillä tai olemattomilla varoillani. Sattui vaan silleen että ne pokat joihin erityisesti ihastuin, maksoivat yli 200 Espen Vredeseniä eikä minulla sellaisia rahoja ollut, joten jouduin tyytymään yhden euron Borgeihin. On Instrulla nähkääs satavuotisbileet menossa ja merkkipokia tarjolla euron kipale. Olikohan ne toiset Voguet tai jotain, en muista, mutta esittelen ne sitten kun (jos) ne joskus saan. Nyt on muistettava myös se että keskussairaala maksoi linssit lääkinnällisenä kuntoutuksena VALTAVAn kautta. Hyvä niin, koska tämä pakollinen paketti olisi maksanut muutoin minulle yli 2400 euroa. Siis ne linssit. On siitä aivohalvauksesta sentään jotain hyötyä. Menee synnynnäinen likinäköisyys samaan piikkiin prismojen kanssa. Eikä muuten hävetä yhtään.

Viinilasi puolestaan on ilon ja onnen malja. Aiomme McGyverin kanssa juhlia uutta kotiamme kolmen litran Bonard-Chardonnay-viinipänikällä tänä viikonloppuna, kun muutakaan ei just nyt voida tehdä.

Huomenna sitten krapuloissani kuvaan koko tulevan kotimme nykykunnossaan. Siis sellaisena, mistä kunnostuksen aloitamme. Varokaahan vaan.

Ja onni eikun asuu luonamme:

Pieni lepotauko lähellä kumppania. Kisut ovat joutuneet kovaan oppiin, harjoittelemme uppo-outojen valjaiden pukemista, pitämistä ja riisumista. Syntymäsisäkissoja ei niin vaan voi laskea irralleen outoon paikkaan, varsinkaan kun vilkas maantie kulkee aivan vierestä.

"Mitähän se nyt höyryää taas tuon kameran kanssa?"