PYHIINVAELLUSRETKENI V OSA

ÖLJYMÄELTÄ GOLGATALLE

Oikeassa elämässä kävimme Jeesuksen haudoilla eri päivinä. Ensin Puutarhahaudalla ja Rockefeller Museossa. Välissä teimme jotain muuta, ehkä sekin palautuu mieleeni, kun tarina etenee. Parin päivän päästä olivat vuorossa Vainojen museo, Yad Vashem, ja tämä retki.

Nyt kuitenkin matkataan Öljymäelle. Hirmu kiipeäminen oli bussilla kippuraista tietä pitkin ennen kuin pääsimme huipulle. Kaiketi siellä on Jeesuksen aikoina kasvanutkin öljypuita (oliivi-) mutta nyt turistelle esiteltävä mäennokka oli matalien pensaisen kansoittama, pohjoispäässä kasvoi metsää. Se oli sikäli harmillista että edellisiltana yömyöhään kestänyt istunto kaupungilla aiheutti rouva D:lle ankaraa pahoinvointia. Sitkeästi käytiin aamupäivän ohjelma lävitse. Sinä päivänä illemmalla konkkaronkkamme oli määrä muuttaa myös majansa Betlehemiin, Star Hotelliin.

Kukkulan laelta sitten tihrustimme Vanhaa kaupunkia tiheän tihkusateen lomitse. Tai siis he tihrustelivat. Minä pitelin rouva D:n pitkiä hiuksia ja pitkää hametta poissa oksennuksen ulottuvilta. Mihinkään ei päässyt piiloon tätä toimitusta varten, kun ei ollut niitä puita, pensaiden suojassa sitten vaan. Olikohan joku pöpö iskenyt, matkanjohtajamme epäili. Juu, ihan varmasti tuli syötyä jotain sopimatonta eilen...

Nyt tunnustan että melkoisen monta arakia ( A(r)rak on anisviinaa. Samaa tavaraa kuin absintti aikoinaan, pastis ja pernod. Kreikassa sitä lientä juodaan ouzona, Turkissa humallutaan rakista ja lopulta siellä Välimeren pohjukassa siis päihdytään arakista.) luisui kurkusta alas edellisenä iltana ja yönä. Järkytimme alkuasukkaita nauttimalla juomamme ilman vettä. Kumpikaan ei mieluusti juonut harmaata, mutavelliltä näyttävää juomaa, siispä raakana.

Varmaankin sen huonovointisuuden aiheutti hiilipannujen savu. Niillä ulkoilmaravintoloiden pöydät iltaisin lämmitettiin. Aika fiksua muuten, onnistuisipa se täälläkin. Lopputulema on näin ollen se ettei kamerani pyydystänyt ainuttakaan kuvaa Öljymäeltä eikä Öljymäestä.

Tai siis on yksi: tuolla kaukana, laakson toisella puolen kiemurtelee tie sinne.



Siinä rinteen puolivälissä aletaan olla aika liki Getsemanen puutarhaa. Sieltähän apostoli Pietarin kieltämiskierre alkoi ja siellä Jeesus kavallettiin.

Puutarha on rauhoittavan kaunis paikka. Ei riitä sanoja. Parintuhannen vuoden ikäiset oliivipuut kasvavat siisteissä riveissä, portin (lukitun) takana on itse puutarha, sain aidanraosta napatuksi kuvan.


Enpä yhtään ihmettele että Jeesus niin mieluusti siellä kuljeskeli kokoamassa ajatuksiaan ja valmistautuessaan.



Getsemanen puutarhassa on myös Kansojen kirkko. Kaikkien Kansojen kirkkoa ylläpidetään katolilaisten voimin. Itse kirkkorakennus on pykätty paikalle, jolla Jeesus kiveen nojaten rukoili ennen kuin Juudaksen opastamat sotilaat vangitsivat miehen jonka oma opetuslapsi oli kavaltanut.

”Kansojen kirkko on avoin kaikille. Pakanat, juutalaiset, köyhät ja sairaat, kaikki saavat tulla, ja nöyrille Hän antaa armon.”


Kirkon alttarille ei ollut pääsyä mutta kovin rauhaisa tunnelma salissa oli. Istuimme hyvät tovit tuoleilla rukoillen ja pohtien kuka mitäkin. Sen verran hämärää oli valaistus etten silloisella kamerallani saanut kunnollisia kuvia kirkon koristetaiteesta ja seinämaalauksista.
Laitan retken viimeiseen postaukseen linkkejä pitkän rivin.


Vielä hetki kirkon portailla alkuillan auringon lämmittäessä. Olipa yksi niitä harvoja aurinkoisia hetkiä retkellämme. Olisi niin tehnyt mieli jäädä siihen kirkon rappusille loikomaan ja nauttimaan raikkaanviileästä ilmasta (olimmehan vieläkin liki 800 metrin korkeudella) mutta ikiaikaiset öljypuut ja puutarhahauta odottivat.


Tämän kuvan otti ystäväni A.T. Ja postitti sen aikanaan minulle.

Puutarhahauta. Puutarhahauta?
Katolilaisille ja ortodokseille Jeesuksen hauta sijaitsee aivan Golgatan kupeessa. Protestanttiset uskojat pitävät Puutarhahautaa todellisena hautapaikkana. Niin tai näin, Vanhan kaupungin pohjoispuolella on kuin omassa maailmassaan oikea yrttitarha. Rosmariinin tuoksu oli lähes pökerryttävä. Rosmariinivarpuja kasvoi villinä ja valtoimenaan puiden, pensaiden ja polkujen lomissa.



Harvinaista, mutta kävijällä oli lupa taittaa oksa muistoksi. Puutarhassa oli myös katsomo. Pieni tosin, mutta varmasti asiansa ajava, Meille kerrottiin siellä pidettävän hartaushetkiä ja laulutilaisuuksia. Hyvin kaunista.

Itse hautakammioon oli laskeuduttava portaita pitkin jokunen metri alaspäin, kuin tahallaan kaivettuun kuoppaan. Sitten vaan rohkeasti sisään luolan hämäriin.



Heti oviaukon pielessä on seinällä hautakammion pohjapiirros. Kammiossa on peräti yhdeksän nimettyä tähdellistä kohtaa. Ei siis mikä tahansa monttu.


Kammio on myös suojattu kalterein. Hyvä olikin, ainakin minä olisin ottanut maistiaiset Jeesuksen hautapaadella loikomisesta. (sellaisen tempun teinkin kerran Jordaniassa, Petran huipulla uhriroviolla, mutta siitä toiste) hyi minua joskus! Näytti ihan oikealta aikalaishaudalta. Mutta matka jatkuu... kiire,kiire, oppaamme hopottaa.

Vaellamme pätkän matkaa Tuskien tiellä, käymme läpi kaikki Ristin tien loppumatkan asemat aina Golgatalle asti. Pyhän haudan kirkkoon.


Tallella on haljennut kallio jonka Jumala suutuspäissään iski pirstaleiksi Poikansa kuoleman hetkellä.



Sisäänkäynti pyhään hautaan on kovin kapoinen ja matala. Pienenkin vierailijan on nöyrästi kumarruttava päästäkseen perille. Varsinainen hautakammio on aika häkellyttävä.



Ahdas huone on koristeltu messinkisin kiiltävin listoin, tekstiilein ja elävin kynttilöin sekä tuorein kukin. Haudalle voi jokainen jättää oman tuohuksensa rukouksen kera tai ilman.

Pyhän haudan kirkko oli sen sijaan näkemisen arvoinen. Katoliset kirkot poikkeavat melko paljon meikäläistä sivukappeleineen ja -alttareineen. Ja tietty rippituoleineen.

Melko mutkikasta uskontunnustamista riitteineen. Toisaalta luterilaiset kirkkomme tuppaavat olemaan jopa luotaan työntäviä. Askeettisia verrattuna katolisten kirkkoihin. Ja kun on tottunut yksinkertaiseen ja selkeään kirkkotyyliin tuntuvat katolisten ylenmääräiset koristukset, patsaat ja krusifiksit jopa tunkkaisilta. Ikään kuin olisivat omiaan viemään ajatuksen pois Herran luota. Katsokaa nyt tuota haudan oviaukkoa.

Minne seuraavaksi? Ramallaan?

Okei, mutta asetutaan ensin uuteen kaupunkiin, Betlehemiin. Siellä menee vähän aikaa, sillä agendassa on kaksi virallista vastaanottoa. Viemme tervehdyksen Betlehemin pormestarille ja siellä täytyy kuitenkin juoda kahvit ja teet sekä keskustella kohteliain sanakääntein kaupungin isien kanssa. Pikaisesti piipahdetaan kahvilla myös Beit Jalan pormestarin tykönä.

Sitten mennään Ramallaan.