maanantai 31. joulukuuta 2012

Mitähän kaikkea ensi vuonnakin ei tapahdu?

Se nyt vaan vilahti ohitse ja loppuun tämäkin vuosi.

Kun taaksepäin ajassa katsoo, tulee aina ihmetelleeksi miten oikein on jaksanut tähän päivään asti. Kun nyt  on kuitenkin kohtuulisen hyvin.

Kuluneena vuonna ei työnteko oikein maistunut. Pakko oli kirjoittaa, mutta kun vuoden viimeinen palkkakuitti saapui, se kertoi karusti numeroilla että toista tonnia vähemmän olin ahkeroinut kuin yleensä.

Se taas johtunee siitä että työnteko ei ole enää hauskaa. Kirjoittaminen ja juttujen tekeminen on aina hauskaa, mutta työyhteisö ei ole hauska. Itse asiassa ei ole enää työyhteisöä. "Tee jos viitsit".

Avustaja ei enää ole mukana sisällön suunnittelussa. Ei motivoi enää tehdä karttaa vuoden hommista etukäteen. Teemanumerot tehdään silleen "viitsiskö joku" -menetelmällä. Ainoa edistys minkä olen saanut yli neljässä vuodessa aikaan on se että palkkiot tulevat tismalleen ajallaan ja palkkakuitti niin ikään.
Ja yllättävän usein kiitokset lukijoilta.

 ***

Kissat kasvaa. Ne ihanat neitokaiset, siskot.

Mihin se äippä nyt katosi?

Koko huusholli on vapaata aluetta rellestää ja tytöt nauttivat väljyydestä täydellä sydämellään.  Täydellä sydämellään myös Olga (Korbut) rakastaa. Neidistä on tullut varsinainen keikistelijä ja hellyyden vaatija.  Olga on erityisen rakastunut Roosaan. Roosa puolestaan on ollut ihan tähän päivään asti kovin hämillään moisesta tungettelusta.

Tänään suunta muuttui. Olga ja Roosa ovat rakastavaiset. Molemmin puolin. Hyvä niin. Tilda (Swinton) on liikkeissään huomattavasti räväkämpi. Suukkoja hän osaa antaa hienosti, mutta ei sen kummempia ahdisteluja ole ollut havaittavavissa.


Mä en jaksa noita enäääää!


Onerva on ollut kerrassaan ihana äiti. Hän on nauttinut tytöistä kybällä. Joskin nyt, kun koko maailma on pikkulikkojen ulottuvilla, alkaa Onskukin tunnustaa väsähtäneensä.


Tapani Kansa on myös vähän äkeänä. 
Mutta se johtuu vain siitä että kilven uusinnan aika on käsillä. Ei mikään pikkupoika, ensi keväänä juhlitaan kaksikymppisiä.

Ja Tytti-Pytti! Yksinäinen kisu, kukaan ei leiki eikä seurustele hänen kanssaan. Pennut ovat kovin kiinnostavia ja muistissa läikkyy kuvia edellisten kanssa touhuilusta. Vaan Onervapa ei ole Tyttiä laskenut pentujen lähelle ollenkaan.  Niinpä tässä huolehditaan jokaisen henkisestä hyvinvoinnista erikseen. (Ei suostunut kuvattavaksi, siis Tytti)

***

Tänään nostin viimeisen juureksen edelliseltä satokaudelta.


Ei se ei ole Alien eikä mikään sen jälkeläisistä. 
Se on selleri, juuriselleri. Ehkä ensi vuonna selleri on satoisampi...

***

Olen tässä lunastellut vaalilupauksiani ja päässyt sen verran hyvään vauhtiin ja jopa orastaviin tuloksiin että on kiva jatkaa ensi vuonna samaan malliin.

Nyt menen keittämään iltateet jonka kanssa nautimme kivoja juttuja...


 Edessä Aurajuusto-appelsiinitäyte, sitten sienitäyte ja loput jauheliha-juustojuttuja.

Olkaa kuulkaa kiltisti! Ottakaa tosissanne kaikki neuvot ja varoitukset, joita on uudenvuoden yöhön annettu. Silleen voimme jatkaa  ihanaa yhteiseloa ensi vuonnakin.

Edit Piaf:  Älkää nyt luulko että toi työjuttu on ainoa mitä tänä vuonna on tapahtunut. On sillä ollut paljon muutakin, iloa ja surua. Raskaita juttuja. Väliin pelkäsin että se rojahtaa ihan läjään, että sen voimat kerta kaikkiaan vaan loppuu. Ihme muija se on. Niinkuin liskot yleensä. Pala hännästä katkeaa ja eikö se taas kasvata uuden tilalle. Ja menee taas. Mä voisin sitä  Feeniks-lintuunkin verrata. Joskus. Niinku vaikka just nyt.


sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Joulu kylppärissä?

Ylihuomenna meillä Lopella hiljennytään aamukahdeksalta jouluaamun messuun. Minäkin saatan sinne raahautua hiljentymään. Jos jaksan herätä.

Alan vähitellen tointua liki elämänmittaisesta joulutraumasta. Suuri kiitos siitä kuuluu McGyverille jonka juhlakalenteriin kastamattomana pakanana, uskonnottomana, joulu ei kuulu.

Sinällään minulla ei ole mitään joulua vastaan. Mutta tätä höyryämistä vastaan totisesti on.

Olen kaihtanut kauppoja ja joutavanpäiväisiä joulu(pikku-, keskikokoisia)juhlia. Ainoa myönnytykseni tänä(kin) vuonna joululle oli kaksi päivvystysvuoroa Pelastusarmeijan joulupadalla leijonasisarten kanssa.

 


 No, okei, olen paistanut kinkun, tehnyt Velhovuoren maksapasteijaa ja tänään keitän vielä sinapin. Mutta vain siksi että joulukinkkua on säälliseen hintaan saatavissa vain joulun alla, samoin maksaa, siis täällä maalla. Sinappia väsään pitkin vuotta.

Seuraa helppo repsetti:

200 g porsaan maksaa
200 g naudan maksaa
200 g voita (saa toki käyttää feikkirasvaakin, mutta voi vaahtoutuu paremmin)
liraus öljyä
loraus kermaa
ripaus ruususuolaa
hippisellinen paprikajauhetta
hyppysellinen timjamia/meiramia (sitä minulla ei nyt ollut)
valkosipulia maun mukaan, laitoin neljä murskattua kynttä
valkopippuria

Kypsennetään maksa.
Murskataan valkosipulit.

Sekoitetaan maksa ja valkosipuli, ynnä öljy ja kerma teho(sauva)sekoittimella.
Vaahdotetaan voi.
Yhdistetään seokset ja sekoitetaan tasaiseksi massaksi.

Huuhdellaan sopivan muotoinen pikkuinen astia öljyllä/kinkunpaistoliemellä.
Taputellaan maksavaahto astiaan ja laitetaan jääkaappiin vetäytymään sekä maustumaan.

Tarjoilun koittaessa kumotaan koko hoito sievästi tarjoiluvadille ja koristellaan miten kukakin tykkää.

Nam.

Joulu kylppärissä?

Marttojen vanha joulusiivousohjehan kuuluu että siivoa kaapit, mikäli aiot viettää joulusi kaapissa. Me tämän logiikan mukaan vietämme joulumme kylppärissä. Sen puunasin tässä päivänä muutamana lattiasta kattoon, alta, päältä, välistä ja sisältä ja takaisin. Sitten loppui puhti. Ei ehkä niinkään siivoamiseen mutta jumalalliseen flunssaan. Taas.

Olen ollut myös poikkeuksellisen kiltti itselleni. Kävin jo toisen kerran tänä vuonna labrassa. Ja vuositarkastuksessa.

Ne kilppariarvot ovat tässä tammikuusta lähtien  riehaantuneet elämään omaa elämäänsä. Se puolestaan on aiheuttanut melkoisia oireita ja hankaluutta Liskonaisen elämään. Lisää verta menen tammikuussa luovuttamaan. Kun alkuvuodesta ihastelin terveen papereita, ne ovat nyt kaikkea muuta.

Taas sain olla tyytyväinen uuden läärin kohtelusta ja mielenkiinnosta. Peräti tunnin kulutti aikaa kanssani tutkien kunnolla. Komensi oikein lavitsalle. Lisää kokeita ja ultratutkimuksia. Alkutalvi menee  siinä.

Ilonpilkahdus sentään oli LDL-kolesterolin huima putoaminen 6.90:sta 5.65:een tammikuusta. Ihan ruokavaliolla.


Toinen ilonpilkahdus oli se että lääri vannotti huolehtimaan seuraavan ajan nimenomaan hänelle. "minä haluan hoitaa sinua nyt". Tuntui kuin olisin ollut oikein lääkärissä.

Luimme läärin kanssa yhdessä myös röntgenläärin lausunnon siitä päkiästä. Ei siellä mikään ollut nyt murtunut. Vanha murtuma vaan oli vihastunut kohlaisusta. En edes muistanut  että olinhan sen jo vuosia sitten rikkonut, silloin kun ylpayteni ei vielä sallinut rollaattoria. Heh.

Uutta kuvaa en nyt vauvojen touhuista laita. Kyllästytte vielä. Mutta sen kerron että Tilda ryhtyi ruokailemaan asianmukaisesti, ihan kuin isot kissat.
Nukkuvat vieressäni, hyvin, hyvin lähellä ja äiti-Onerva on pirun mustasukkainen.

Menen laittamaan kuumaa juomaa ja otan uuden buranan.

Toivotan hyvää, hauskaa ja rauhallista.


maanantai 17. joulukuuta 2012

sote SoTe SOTE... johan on sotku

Eipä tämä sote-seikkailu ole ainoa kummajainen tämän päivän politiikassa.

Mutta sote on jo sanana ihan älytön. Tässä maassa puhutaan näppärin lyhentein isoista asioista. Jotenkin minusta alkaa näyttää siltä että mitä pöllömpi lyhenne sen surkeampi valmistelu.

Tässä on verraten paljon ollut aikaa ja vettä virrannut valtakunnan jokaisen sillan alitse eikä tolkkua ole tullut. Noin niinkuin yleensä. Ensin tohistaan kuntarakenneuudistuksesta ja vuodetaan "salaiset" kuntakartat median riepoteltaviksi. Sitten annetaan median ja huoltoasemaparlamenttien ratkoa ongelma ja sillä välin maan mahtavat sössäävät uutta sotkua.

Jo tähän pelkästään on huvennut vuosi. Ja kansa kärsii. Kunnissa yritetään olla tekemättä isoja ratkaisuja pakkoliitoksen pelossa ja ns. isäntäkunnat (ainakin sellaiseksi havittelevat) luulevat voivansa pyöritellä vähäisempiään kuin Hamelnin pillipiipari rottiaan.

Sotealueiden koosta ei saada aikaiseksi johdonmukaista laskelmaa, muotina on puhua väestöpohjasta vaikka kyse olisi myyjäisten kannattavasta järjestämisestä.
Pah.

Sillä välin myös terveyskeskuskuntatyhmät (tulikos tuo nyt oikein...?) värkkäävät kannattavuuslaskelmiaan kansalaisten päänmenoksi.

Vai mitä tuumitte tästä:

Riihimäen Seudun Terveyskeskuskuntatyhmä on päättänyt leikata kustannuksia ensi vuonna. Silleen että täältä Lopelta ja naapurikunnasta Hausjärveltä leikataan kuin huomaamatta yksi lääkäritasoinen päivä tiehensä. Siis meille kaavailevat nämä talousviisaat neljän päivän lääkärinvastaanottoa viikossa. Perjantaisin voivat sitten ihmiset käydä terveydenhoitajalla, joka tarvittaessa lähettää asiakkaan, vaikkapa kirkuvan kaulattoman hirviön ankarassa korvatulehduksessaan, Riihimäelle. Sehän on edullisempaa.

Mutta, mutta. Lopella yksi lääkärinvastaanotto maksaa kuntayhtymälle tällä hetkellä 84 €/käynti. Hausjärven vastaava kustannus on 87 €. Aika paljolta tuntuu, mutta täytyyhän läärin saada palkkansa ja hallinon ja kiinteistön kulutkin on otettava huomioon. Luulisin. Vaan Riihimäelläpä tama samainen palvelu maksaa kuntatyhmälle vain 119 euroa! Hillitön säästöhän se on jos täältä sivukyliltä kuskataan Riksuun potilaspolot. Eikä lisäkustannuksia juurikaan tule. Mitä nyt KELA-kyydit sun muut kuljetuskustannukset. Todella loppuun asti harkittu on tämä johtojengin esitys.

Tästä päästään sukkelasti viimeisimpään hammaslääriseikkailuun.

Pääsin viimein viime perjantaina sellaiselle vastaanotolle, jossa minua odotti se suomalainen hammaslääri. Ihan mukavasti meni liki puolitoista tuntia maaten divaanilla suu täynnä kaikenlaista roinaa. Ensin tietty vähän piti kinata siitä pirun puudutusaineesta. Enkä yhtään ihmettele etteivät hammaslääkärit sitä minulle turvallista ainetta halua käyttää. Ihan arviokaupalla sitä minun ikeniini tungettiin millilitra kerrallaan. Kas kun ei ollut kokemusta sen tehosta ihmisen suussa. Yleensä se aine on valmiiksi mitattuna kerta-annosampullissa. Kahdeksan milliä sitä ainetta meni. Tarvis olisi ollut enempääkin mutta lääri ei uskaltanut laittaa. Eikä ne palikat mihinkään puutuneet. Tai siis niitten juuret. 

Sen verran pökerryksiin menivät että hoito alkoi lupaavasti. Mutta tyssäsi sitten aika pian. Olivat juurakot menneet tulehdustilaan ja vähät piittasivat puudutteesta. Eipä läärin auttanut muu kuin tunkea poratut onkalot täyteen lääkettä ja paikka perään. Ja uutta aikaa varaamaan. Piakkoin. Se piakkoin on helmikuun loppupuolella. Siis ensimmäinen riittävän pitkä aika juurihoidolle. Ja heti samalle viikolle toinen aika. Helmikuulle!

Hoitsu siitä lohduttamaan että vakinaiselle lääkärille saa aikoja vasta toukokuussa. Mitähän helvettiä tässä oikein aikoo tapahtua. Nyt olen napostellut kasisatasta buranaa kuin herkkusuklaata ja lääkkeensyöntilääkkeet samalla nielaisulla.

Viiettä päivää niitä vetelen eikä pakotus ole juurikaan himmennyt. On vissiin huomenissa vähän käytettävä puhelinta...

Mutta Joulupata aikoo ruveta tänäkin vuonna porisemaan paikallisen marketin pihalla. Se Pelastusarmeijan pata. Siellä on kiva päivystää anteliaitten ihmisten kanssa jutellessa. Olen vähän tehnyt agitaattorin hommia ennakkoon. Näin kolmantena vuonna ihmiset osaavat jo varautua kokoamaan lahjoituksia; vaatteita, leluja , pelejä, kaikenlaista tarvetta mikä itselle on käynyt joutavaksi mutta ilahduttaa varattoman joulua valtavasti. Muutama on jopa kysellyt padan perään. Tällaista kivaa voi lion-toiminta parhaimmillaan olla!

Lopuun pakollinen kisukuvapläjäys:



Mä olen käynyt jo ruokakupissa, sanoo Tilda joka edelleen kieltäytyy kaikesta muusta paitsi mamin tissistä. Huomaa Olgan täpäkkä ateriointityyli.

Ensi yöstä tulee taas jännittävä. Tytöt ovat oppineet kiipeämään sänkyyn ja mielihalulla käpertyvät liki nukkumaan. Kunhan ovat ensin leikkineet kylläkseen. Emo-Onerva räpättää lattialla vaatien tyttöjä pesään pestäväksi ja tissitettäväksi.
Vähän on repaleista nukkuminenkin.

Mutta nyt, hyvää yötä kaikille. Onhan huomenna uusi päivä.

torstai 13. joulukuuta 2012

Lautaskattaus

Tänään meninkin AVH-kerhoon liftillä.

Yleensä uhmaan säätä kuin säätä ja vaikka kannan Harley Parkonsonin kohteeseen jollei se itse pääse lumessa eteenpän.

Tänään koitti  vaan sellainen epäsuotuisten tilanteiden päällekkäisyys että annonin itselleni luvan toimia helpoimman kautta. Soitin siis Tuulalle joka sanoi potevansa ankaraa vitutusta eika halua lähteä mihinkään. Liskonaisen suostuttelutaito on edelleen voimissaan ja niin  Tuula-ystävä tuli kuin tulikin autolla minut ja painavan puhahilkankorini noutamaan kotiparvekkeelta asti.

Tänään leivottiin yh.. melkein yhdessä. Loihdimme kauniita joulutorttuja. Ei puolikuita, ei tähtitorttuja, vaan sellaisia hauskoja ja erityisen helppoja juttuja joista tuli tasaisesti kohonneita ja tasaisen kypsiä herkkuja.

Ai kuva? Ei ole kuvaa. Kameran jätin suosiolla kotiin ja matkaan varaamani puhelin odotti kotiin palatessa parvekkeen kynnyksellä. Tai olisi odottanut, mutta se oli ryhtynyt soimaan ja McGyver sen pelasti vastattuaan talteen.

 Olin varannut mukaan myös ääneenluettavaa. Minulla on kirjahyllyssä aarre (muiden aarteiden joukossa). Topeliuksen ihanainen ja alkuperäinen Boken om Vårt Land, på svenska ja vuodelta 1905. Olin tihrustanut sieltä valmiiksi luettavaksi tarinan suomalaisten eri heimojen saapumisesta maahamme ja alkupuolen elämän menosta. Se kallisarvoinen teos odotti minua parvekkeella, osin peittyneenä hentoon lumeen. Tallessa olivat sentään molemmat. Ja hyvin saatiin jouluinen ilta kulumaan ilman niitäkin.

Tässä on taas pidellyt mukavasti kiirettä.

Viikko sitten maanantaina olikin melkein huippupäivä. Tavan mukaan istuin koneella kirjoittamassa viikon juttuja lehteen ja valmistauduin pariin haastatteluun. Kun nousin työtuolista kompastuin koiraan. Koira, se Roosavanhus  on ottanut tavakseen makoilla joko jaloissani työpöydän jalkatilassa tai kiertyneenä tuolin jalan ympärille. Nyt oli tuolinjalan vuoro.

Niinpä koira oli repaleisen näkökenttäni ulottumattomissa ja tietenkin tallasin sen päälle. Koira siitä hätkähti jalkeille ja niin sitä mentiin. Makoilin lopulta aivan eteisen ja työhuoneen ovella enkä totisesti tiennyt itkeäkö vai nauraa, niin ruhtinaallisesti sattui. Kun sain vähän ääntä kuuluville kiljuin McGyveria avuksi nostamaan mummon lattialta. Lopulta tuumasin että taisin sittenkin selvitä pelkillä mustelmilla. Siispä kengät jalkaan, kamera kainaloon ja menoksi. samoilla joilla kaahasin vielä valtuustoonkin ja vasta iltamyöhällä kotona kenkiä riisuessani hokasin että ei pelkillä mustelmilla taidettu selvitä.

Seuraavan päivän seitsemän tunnin seikkailu erilaisissa päivystyksissä toi tulokseksi reseptillisen panacodia ja diagnoosin murtuneesta päkiästä. Silleen kivasti nivelkohdassa, johon ei kipsiä saa laitetuksi. Eikä sillä kuulemma tarttis kovasti kävellä. Mutta ette kerro kenellekään, onhan sitä nyt ihmisen liikuttava, eikö.

Vauvat voivat mainiosti.

 Tyttöjen itsenäisyyspäivän tervehdys.

 Olga hiffasi lautasruokailun idean nopsaan. Samalla vauhdilla menee puhdas vesikin leikkien tiimellyksessä.

 Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa...

 Äiti-Onerva näytti mallia, Olga hoksi heti, Tilda tuumi että HYI! tässähän kastuu! Missä tissssiiii?

Tytöt tayttävät yliyönä neljä viikkoa ja kuvittelin antavani niille jo kiinteää huttua. Kuinkahan tuo suunnitelma pitää, neidit kehittyvät sisaruksiksi kovin eri tahtiin.

Eiköhän tämä taas piisaa. Vähän pakottaa poskia ja ottalohkoa. Flunssaa pukkaa. Otan vielä mukillisen glögiä ja menen maate. Huomenaamulla on oltava freesinä hammasläärissä juurihoidossa.

Joo se juurihoito onkin ollut juttu!

Tasan kolmesataakuusikymmentäsiisi päivää kesti saada se puudutusaineasia hoitoon. Kun sovittuna päivänä änkesin hoitotuolille juurihoitoa varten en sitä saanutkaan. Paikalla oli ljatvialjainen naislääri (oikein mukava ja taitava, vaihtoi sentään yhden irronneen amalgaamipaikan muoviin)ja hän sanoi että mjinä ljatvialjainen mjinä ei tee juurihjoito, suomalainen ljääkäri tekee juurihoito. Niinpä suomalainen ljääkäri toivottavasti tekee mulle huomenna juurihjoito, ennen kuin väliaikainen apupaikka putoaa tai minulta menee hjerrmo.

Jouluglögi?
No jollei se repsetti ole sinulla tallessa, lunttaa täältä.

Minä lämmitän sen glögin ja menen maate.