sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Sosiaalisia kiireitä

Tässä on kuulkaa pitänyt poikkeuksellista sosiaalista kiirutta.

Juu, meillä on vietetty kuherruskuukautta ja käyty häämatkalla.

Kas kun kumpikaan ei varsin ole matkailevaa sorttia, jollei lasketa mukaan visiittejäni Blondilandiassa. Eikä Roosapolon vuoksi juurikaan voida yhtaikaa olla pitkään kotoa poissa.

Perjantaina valmistauduttiin kyläreissulle. Yhdessä. McGyver on kovin huono lähtemään millekään riennoille kanssani ja nyt se lähti ihan vapaaehtoisesti ja mielikseen. Mentiin Sirkka-ystävän tykö saunomaan ja syömään ja juomaan ja parantamaan maailmaa. Ja Roosa lähti mukaan.

Koirapolo oli koko päivän ihan nervona, se vaistosi että tänään ne taas lähtee ja jättää toisen yksin kahden kissapedon kanssa. Vähän pelotti että vanhus saa sydärin kun ansin laitoin vinkiksi heijastimen kaulaan. Sitten pakattiin McGyverin saunavehjeet (ei ollut virhe, oli tyttärentyttären haparoiva kirjoitus saunan ovella aikoinaan) kassiin ja Roosalle matkahuopa taksin penkin suojaksi Kun viimein koitti lähdön hetki, oli koira niin sekaisin että pissat tuli melkein housuun, ihan parvekkeen eteen.

Ilta oli kerrassaan ihana, hyvää seuraa, loistava sauna (sanoi McGyver) maukasta ruokaa ja tietenkin rapuja. Yksikään loppilainen vasemmistolainen ei vietä toveri-iltaa ilman rapuja. Nääs. Se on meillä vallan perinne. Vuodenajalla ei ole väliä.

Lopulta anivarhain aamusella, puoli kolmen maissa taksi tuli noutamaan meidät kotiin. Vaan Roosapa ilmoitti jäävänsä Sirkan luo yö(?)kylään. No, mikäs siinä, senkun jäät. Oli kuulemma sittenkin aikansa tepastellut pitkin huushollia, yläkertaan, alakertaan, yläkertaan, sängyn viereen, taas alakertaan.... oli itkukin päässyt väliin. Mutta itsepä valitsi. Oli ne ihan hyvin lopulta selvinneet ja Roosa on tervetullut uudemmankin kerran yökylään. Tämä on oikeesti suunnattoman suuri helpotus. Kas kun tuo tyttö ei ole taipuvainen olemaan kiltisti yksin kotona. Siis ilman ihmistä. Kissoista ja kilpparista ei ole lohtua silloin kun mami tai molemmat ovat poissa. Itku, parku ja hammastenkiristys on melkoinen. Nyt pääsemme yhdessä vaikka Stanstan ja sen "uuden" kanssa illatsuihin tai muulle retkelle ja yökyläänkin. Aikamoinen apu.

Lauantaina krapuloissani kapusin Elmolaan, Jussin Penkkareihin. Ne ovat siis penkkipunnerruskisat. Viidennet laatuaan täällä Lopella. Senttarina sinne menin. Enkä ikipäivänä ole perehtynyt tuohon urheilulajiin. Vaan nytpä olen. Voitteko kuvitella että ihminen makaa seljällään penkillä ja nostelee ja laskee tankoa, jonka kokonaispaino on yli 270 kiloa? Se on hurjan näköistä, tankokin ihan vääntyy melki luokille.

Lauantaiehtoona käytimme koiratonta iltaa hyväksi ja lähdimme teatteriin. Riihimäen Teatteri esittää pikadeittikomediaa Ruksaaks mua viereisessä ravintolassa, Main Streetillä. Sekin oli duunikeikka, mutta samalla myös tutustuminen esitykseen. Olen pitkään tuuminut tuoda talvisen teatteripläjäyksen tänne kotipitäjääni, ravintolaympäristöön ja tämä tuntui ennakkoon juuri sellaiselta.

Meillä on kovinkin kulttuuriystävällinen henki täällä Lopella. Joskin aika korkeakulttuurinen. Meillä on maailmanluokan kamarikuoro, kansainvälisilläkin lavoilla esiintynyt mieskuoro, menestyneet harmonikat, puhallinorkesteri, lapsi- ja nuorisokuoro, erinomainen teatteri, kirkossamme järjestetään tasokkaita konsertteja... kaikki on tasokasta ja hienoa. Rahvaalle on sitten naapurikaupungin leffat ja pitäjän kapakat.

Jos kerran järkkään pennuille karaokerientoja ravintolassa, miksen siis aikuisille teatteria? Häh? Katsotaan kuin käy.

Tänään sain häiritsemättä uinua liki kahteen iltapäivällä. Vähän nolotti, mutta kun kukaan ei herättänyt, minä nukuin. Nukuin niinkin syvästi etten herännyt Tytin touhuihin aamukuuden maissa. Neiti on ottanut tavoitteekseen tutkia korukokoelmani purkki kerrallaan. Nyt oli vuorossa ystäväni valama valurautainen silli. Sellainen keskivertosillin kokoinen pata, jossa kuuluisi niitä mereneläviä hauduttaa uunissa. Minä säilytän siinä koruja. Senpä Tytti-pytti kippasi kaapin päältä laittialle tarkempia tutkimuksia varten.

Vaan nytpä menemme syömään hyvin hautunutta pataa (siinä ei ole silliä) ja sitten levittäydymme leffailtaa varten sohville. McGyver on vuokrannut viimeisimmän Indiana Jonesin, sen jota en ole vielä nähnyt. Toivottavasti pystyn sen kokonaan katsomaan.

Olkaa kiltisti ja muistakaa lähimmäisenne tänäänkin.

tiistai 11. tammikuuta 2011

Tästä se lähtee

... varsinainen uusi vuosi käyntiin. Luulisin.

Olen aina tavallaan inhonnut tätä vuodenvaihteen aikaa. Joulun seutu on yleensä aika repalainen ja kaikilla on koko joulukuun olevinaan ihan silmitön kiire hösätä joululahjojen ja kyläilyjen ja pikkujoulujen ja ruokien ja sukulaisten ja anoppien ja, ja, - vaikka minkä epäoleellisen kanssa.

Mikä siinä on että juur vuoden vaihteen tietämissä on ihmisen pelastettava sielunsa ja siivottava omatuntonsa ystävien ja läheisten tiimoilta? Häh? Miksei ihminen voi jakaa näitä sosiaalisia kiireitään tasaisesti pitkin vuodenjuoksua?

Ajatellaanpa yksinäistä isovanhempaa. Tai tätiä. Tai muuta ystävää.

Johan se rassaa ja väsyttää toisen ihan uuvuksiin, kun parin viikon aikana on hyysättävä talo koreaksi vähäisillä voimilla ja käytettävä iso viipale pienestä eläkkeestä velvollisuusvieraiden kahvipöytään. Sitten on voimat ihan lopussa, kun niitä oikeesti tarvittaisiin pitkän vuoden yksinoloon ennen seuraavaa joulua. Kun kukaan ei käy. Kun kaikki ovat ryysineet kerralla ovesta sisään.
Kunhan vaan kysyn.

Sitten on ne välipäivät. Nyt sentään oli ehyt viikko joulujen välissä, mutta jopas loppiainen sotki vuoden ekan viikon. Eikähän joulukuun viimeisellä viikolla oikeesti mitään tapahdu. Missään. Ainakaan julkisella sektorilla. Eikä loppiasviikolla.

Kyllä se vaan on niin että nyt on menossa vuoden ensimmäinen viikko.
Tällä viikolla alkaakin sitten kaikki. Koulut, kerhot, harrastukset, arki. Ja sitä kestää.
Tänä vuonna erikoisen pitkään, kun laskiainenkin on vasta maaliskuussa.

Herra on taas kerran kuullut rukouksemme ja tullut avuksi, muistammehan myös kiittää.

lauantai 8. tammikuuta 2011

Kukon pitkät askeleet

Kun tiistaina lähdimme Helsinginretkelle päällimmäinen jänskätys oli näkisimmekö auringonpimennyksen.

JA mehän näimme. Reittimme kulki Riihimäen kautta ja Kormun suoraa kesti riittävän pitkään jotta saimme nauttia spektaakkelista koko rahan edestä. Ensimmäinen auringonpimennykseni. Miten olenkin tähän asti säästynyt niiltä. Aina olen asunut sopimattomassa osassa maata tai maapalloa tai sitten sää ei ole lainkaan suosinut kokemusta kaihoavaa katselijaa.

Vaan nytpä suosi. Tälhä mää pärjäänki pual vuat, sanoisi Hietanenkin.

Se Kaisu-ystäväni tapahtuma Kallion kirjastossa oli myös antoisa kokemus. Päivällä autoin näyttelyn kokoamisessa ja itse kirjan julkkaritilaisuus oli hieno, kirjaston kupolisali oli täynnään vieraita, suomalaisia ja suomen kurdeja. Kaisu on tehnyt suuren työn suurella sydämellä kirjaansa varten. Sehän ei suinkaan ole ensimmäinen, eikä vasitenkaan viimeinen.

Ja te jotka olette tilaisuudessa mennä tutustumaan, menkää ihmeessä! Linkki varhemmassa postauksessa. Näyttely on avoinna tammikuun loppuun asti.

Eikä vähäisistä vähäisin ollut myöskään Stanstan kanssa viettämäni aika. Ei tokikaan. Miten voikaan kaksi ihmistä niin kovin tykästyä toisiinsa! Alunperin täällä blogistaniassa ja kun ensi kertaa fyysisesti tapasimme tunsimme toisemme kuin lapsuudesta lähtien. Voisin peräti kutsua tätä johdatukseksi.

Mahtui "etelänlomaani" myös vastakkaisia tunteita. Meille monelle rakas ystävä eli lapsensa kanssa raskaita hetkiä, kävi raskasta taistelua lääkärien kanssa lapsen elämästä. Herra kuuli rukouksemme, ohjasi lääkäreitä, valoi uskoa ja lohtua tiukassa tilanteessa. Olemme matkalla parempaan.

On kiitosrukouksen aika.


Herra,

me kiitämme nimeäsi,
me turvaamme sinun armoosi.

Herra.

me luotamme kuuleviin korviisi,
me luotamme lohduttavaan ja suojaavaan käteesi.

Herra,

kiitos kun kuljet kanssamme
ja katsot meidän olevan armosi arvoiset.



Lämmin kiitos mukana kulkeneille!


Edit Piaf hokasi että päivän sana istuu tähän kuin hirvi:

Päivän Sana

Turvaa Herraan kaikesta sydämestäsi

äläkä nojaudu omaan ymmärrykseesi.

Sananl. 3:5 (KR33/38)

torstai 6. tammikuuta 2011

Itämaan tietäjien päivä

Takana on suurien ilon- ja kiitollisuuden hetkiä. Niistä kerromme Stanstan kanssa tuonnempana.

Läsnä on pelko, taistelu ja suuri hätä.

Rukoilemme:

Herra,
palvelijasi puoleen on käännytty suuressa hädässä

Herra,
läheisemme pyytää apua

Herra,
läheisemme valvoo lapsensa kanssa sairasvuoteella,
yrittäen valaa voimaa ja taisteluhalua lapselleen.

Herra,
anna apusi ja armosi ,
vuodata turvasi ja suojeluksesi heidän ylleen.

Herra,
kuule rukouksemme hädässä,

ohjaa lääkäreitä tehtävässään hoitaa lasta.
Herra,
nimesi on suuri,

me turvaamme Sinun armoosi.


tiistai 4. tammikuuta 2011

Hyvää seuraa ja kulttuuria

Ihan tässä täpinöissäni olen.

Heräsinkin ennen puhelimen kääkätystä, mutta en tokikan noussut ylös ennen ensimmäistä merkkiä. Vähän tässä aamukahvin aikana viilailen yhtä lehtijuttua ja valmistaudun Helsinginretkelle.

Juu. Pääkaupunkiin tieni vie. Kohtsillään kymmenen jälkeen uusi ystäväni Kaisu miehineen minut ja Harley Parkinsonin noutaa. Ehtoolla on Kaisun uuden kirjan julkkarit ja siihen liittyvän näyttelyn avajaiset.

Logistisista syistä siirryn pääkaupunkiin ja aamupäivällä. Rakas Stanstani tulee vastaan Kallion kirjastolle ja vietämme kunnollisen tyttöjen päivän Kallion maisemissa. Kadehtikaa.

lauantai 1. tammikuuta 2011

Taas ensimmäinen päivä

Miten nämä ajat kuluvat näin sukkelasti?
Vasta oli tammikuun eka päivä ja nyt taas on.

Jouluhan siis meni kohtalaisen mukavasti. Tunnustan että se kurkkukipu yltyi huikeaksi ja piti Liskonaisen peittojen alla tutisemassa hyvän tovin. En kertakaikkiaan kyennyt liikkumaan. Kaikki koski kovasti.

Sen väliviikon kulutin tarkkaavaisen rauhallisesti. Vain muutaman jutun kirjoitn pois kuleksimasta. Keskiviikkona puhtia oli niin paljon että ryykäsin Päivi-takasin kanssa Riihimäkeen, ensin optikolle, joka otti kakkulapoloiseni vastaan murheellisen näköisenä ynnä lupasi niille jotain yrittää tehdä. Sitten syvä hengenveto ja rohkeasti Atomiin (se on HIRRRVITTÄVÄN iso kauppakeskus, ainakin minun mittapuuni mukaan) ja tarkemmin Prismaan, jossa en ollutkaan ikuna käynyt.

Kun on valmiiksi kirjoitettu kauppalista sekä hyvin koulutettu, mummoihin erikoistunut taksikuski apuna, jopa hypersuuresta ja hypersekavasta kaupasta saattaa selvitä sujuvasti ulos. Vain todetakseen että ostettu kynsilakkapullo oli rikkoutunut, kaulastaan katkennut, ja levittänyt sulotuoksuja ympäriinsä. Onneksi se potti oli erillisessä muovipussissa muiden pikkysäläjen kanssa eikä sotkenut koko autoa. Ja koska olin ostannut hyllystä viimeisen putelin, toi opaskoirani vaihtoreissulta kourallisen kolikoita ja kuitin.

En ihan äkkiä mene uudelleen tuttua S-kauppaa pitemmälle. En.

Eikä niitä silmälasejakaan ole näkynyt.

Vieläkin on kaapit täynnä herkkuja.
En käsitä miten niitä on tullut silleen paljon loihdittua. Eihän meitä ole kuin kaksi syöjää.

Voisiko joku tulla vähän auttamaan? Täytekakkuakin on. Ja monenlaisia pasteijoita.

Kulkekoon Herra kanssanne koko yllätyksiä uhkuvan uuden vuoden.


ps. valokuvia saatte odotella vielä. opettelu uuden käyttöjärjestelmän kanssa on vielä vaiheessa...