lauantai 25. joulukuuta 2010

Joulun rauhaa...

..toivotan täältä lämpimästä kotiluolastani kinosten keskeltä.

Se pitkään kaivattu joulupaniikkikin iski salakavalasti mutta sentään kohtalaisen vähäisesti kimppuun. Jouluaattoiltana iski. Ja itketti tietenkin aikansa. Mutta nyt se on ohi, enää särkee päätä. Ja silmää. Ja kurkkua. Niitä kaikkia ihan vietävän kovasti. Niin kovasti, että jo aattona oli turvauduttava Tramaliin. Sitä olen jouluruokien ohessa popsinut. Ynnä kuumaa juomaa, mustaherukkamehua maustettuna glögillä, johon en ole vieläkään kyllästynyt.

Aaton aattona käväisin juttukeikalla ja tein yhdessä McGyvern kanssa ruokavalmistekuja joulupöytään. Siinä ohessa putsasin hikeentyneet kakkulani mikrokuituliinalla ja NAPS. Pokat olivat kahtena kappaleena, yksi kappale kummassakin kädessä. Sievästi katkesivat ihan keskeltä nenää. Siis siitä linssien välistä. Ei auta liimausyritykset, eikä kauniit puheet, jos ei kiroilukaan. Ei muuta kuin luku/tietsikkalasit nokalle, että edes jotain näkisi. Vasta tänään muistin ne ammoiset vara-varalasit, joissa ei tosin ole prismoja, mutta niillä pärjää sitätiloissa ihan hyvin. Optikkoreissu on edessä heti kun arki koittaa.

Menin siis väsyneenä ja jo hieman särkyisenä varhain maate. Vain herätäkseni tuimaan kipuiluun lähempänä keskiyötä. Tavoilleni uskollisena hiivin koneelle, lueskellakseni viimeisimpiä uutisia ja blogikuulumisia ja hokasin koneeni menneen oudoksi. Kovin olivat näkymät suuria, eivät mahtuneet näyttöön kokonaisina. Eikä niihin auttanut valohoitokaan: virta pois ja uudestaan päälle.

McGyverkin heräsi murinaani ja hetken tutkailtuaan tilannetta totesi koneeni menneen rikiksi. Käyttöjärjestelmään oli pesiytynyt pööpö. Tarkemmin sanoen kuusi pööpöä, joista yksi oli löytänyt tiensä kiintolevyn MBR:ään ja biosiin (mitä ikinä ovatkaan) asti, ynnä käpertynyt sinne. Yhden pööpöistä McGyver sai jäljitetyksi sähköpostin liitteeseen, sellaiseen avi-tiedostoon. Videonpätkään. Valitettavasti olen tietämättäni varmaankin välittänyt pööpöjä eteenpäin. Valitan. Tutkikaa kuulkaa koneenne, moni muukin on takuusti saanut samanmoisen tervehdysvideon tässä joulun alla.

Eikä tästä ole kuin tovi kun kaikki mahdolliset pööpönesto- ja häätöohjelmat ajettiin läpi. Prkl, sanon, vaikka on kuinka joulu.

Niinpä tässä harjoittelen uuden käyttöjärjestelmän kanssa rauhanomaista rinnakkaiseloa. Jätin haikeat jäähyväiset Windowsille, joka virussieppona haudattiin tästä taloudesta ikiajoiksi ja yhtä syvälle peruskallioon kuin ydinjäte. Ja teen tuttavuutta Linuxin kanssa.

Jaa, että mitäkö syötiin aattona?

Syötiin kalaa. Sitä ihanaa kylmäsavuLOHTA, velhovuoren sitruunalohta (käy kurkkimassa velhon keittiö -kategoriasta ohje), irtorosollia (perunakuutioita, porkkanakuutioita, suolakurkkukuutioita, sipulisilppua, punajuurikuutioita ja silliä, kukin omassa kipossaan), vihreää salaattia, perunalaatikkoa ja tietenkin punaista kermavaahtoa, kylmää piparjuurikastiketta ja piparjuuri-sitruunamajoneesia. Ja kinkkua nappavedestä valmistetun soosin kera. Juomana oli argentiinalaista Herefordia ja kivennäisvettä. Eikä muuta.

Ottipa koville. Tämä kirjoittaminen. Säryt alkavat hiipiä takaisin, alkavat kaulasta, edeten kurkkua ja korvanjuurta pitkin takaisin sen oikean silmän takusiin jäädäkseen vissiin sinne jyskyttämään. Enpä kovin suosittele. Ikävän tuntuista, horjuttaa tasapainoa ja on tosiaankin sen verran kipuisaa että vahva särkylääke maittaa. Auttaapa samalla ärhäköityneisiin suuriin niveliin.

Vetäydynpä tästä syvemmälle luolani hämäriin ja käperryn mustavalkoisen pehmolelua muistuttavan kissani kanssa peittojen uumeniin. Eikös sitä sanota että kissannahka lievittää kovastikin särkyä?

Edit Piaf:
Toi älypää ei nyt saanut sanotuksi sellaista "pikkujuttua", että kaikki sen osoitteet, niin blogien kuin sähköpostienkin, katosivat yksin tein. Ynnä tärkeät salasanat. Siis ystävien. Niin että koittakaas nyt ottaa pikipäin siihen yhteyttä, jotta se saa arkistonsa ajan tasalle.
Voi että se on välillä vaikea... siis toi Liskis.

maanantai 20. joulukuuta 2010

Joulupata



Tänään oli verraten kylmää seisoskella parituntinen paikallisen osuuskaupan pihalla. Samalla oli hymyiltävä kauniisti ja toivotettava hyvät joulut ynnä kiitokset melkoisen moneen kertaan.

Tämä on minun ottamani kuva. Siksipä en ole itse ikuistettuna patavahtivuorossa. Sen sijaan leijonasiskot Raija ja Päivi kiittävät lahjoittajaa kalisevin hampain.

Tästähän on kysymys. Lopen uuden leijonaclubin, MaijaStiinojen ensimmäisestä aktiviteetistä. Kolmena päivänä tässä joulun alla keräämme lahjoituksia - vaatetta, tavaraa ja silkkoa rahaa pitäjämme vähävaraisille joulun viettoon. Ihan niin kuin monet muutkin, niin leijonat kuin Pelastusarmeija itsekin.

Vähän meitä etukäteen jänskätti, että mahtaakohan tästä tulla mitään, kun Lopella ei joulupatoja ole vissiinkään vuosikymmeniin näkynyt. Vaan eipä huolta! Iloiset jouluostajat kilauttelivat kolikoita ja survoivat seteleitä kilvan pataamme. Moni ilahtui kysymään, saako muutakin tavaraa tuoda. Ja me vastasimme että toki, toki, ynnä annoimme ohjeet lahjojen paketoimiseksi oikeaoppisesti pataan.

Huomenna tiistaina on seuraava vuoro. Ainakin osaan ottaa kannullisen kuumaa glögiä ja vaikka vanhan maton jalkojen alle. Lämmikkeeksi.

Useamman tunnin kesti sulaminen huoneenlämpöön ja siitä vielä ohjekirjan mukaiseen ruumiinlämpöön. Taitaa Liskonainenkin olla vaihtolämpöinen. Kyllä kuuma glögi maittoi.

Vaan herkesinpä tuhlaavaiseksi. Kas, kun ihan kupeessa oli muikkuteltta. Ja pojilla oli ihanan tuoksuisten neulamuikkujen ohella muutakin herkkua: muikunmätiä. punaviinisilliä ja kylmäsavuLOHTA. Sitä viimeksi mainittua käskin McGyverin ostaa, kunhan ensin käy pankkiautomaatilla. Osti kaksi isoa pötkälettä. Kahdella kympillä. Ainakin riittää. Ajatelkaas vaan, piparjuurikermaviiliä sen kalan jatkeeksi.... Nam.


Tässäpä teille kuva-arvoitus: Mitä on tekeillä?

Vastaus: Kissa oli mennyt umpiuneen koiran sohvalle ja koiran piti myös päästä siihen hoitamaan viikottainen herkutteluhetki ja hammashuolto. Homma alkoi istahtamalla käsinojalle, josta sitten pikku hiljaa valuskellaan itse sohvalle. Ainakin melkein kokonaan.
Enpä ole runsaan kissa/koirahistoriani aikana tällaistakaan ennen nähnyt. Siinä se järsii korvaansa, ihan kissan suussa. Outoja tyyppejä. Molemmat.

lauantai 18. joulukuuta 2010

Lukemattomia luettuja

Rakkaat ystävät,

olen kaihtanut kaikin voimin kaikkia houkuttelevia meemejä ja muuta hölynpölyä pitkään. Sekin vissiin kuvastaa kuukausia vaivannutta väsymystä ja masennusta. Onhan päivitystahtinikin ollut syntisen vaisua.


Mutta kirjat! Ah, kirjat! niitä pitää ihmisen elämässä olla. Niitä pitää ihmisen lukeman. Ja katseleman. Ja tässä osui kohdalle listaus, johon minunkin vähäiset voimani katsoin riittäviksi.

Tutkikaa, kopioikaa itsellenne ja kertokaa kaikelle kansalle. tietenkin minulle ensisijaisesti, mitkä ovat lukutottumuksenne.

Tämän nappasin suorilta Hannilasta:

BBC:n sadan kirjan lista on nyt saanut suomalaisen vastineen. BBC:n listaus oletti listalta luetun keskimäärin kuusi kirjaa. Nyt Keskisuomalainen on tehnyt oman listansa sadasta kirjasta, jotka tulee lukea ennen kuolemaa. Oletko valmis hautaan?

Ohjeet: Kopio tämä muistiinpanoihisi. Tägäytä muita kirjanörttejä, myös minut, jotta näen mitä olet vastannut. Lihavoi kirjat, jotka olet lukenut kokonaan; kursivoi kirjat, jotka olet aloittanut muttet ikina saanut päätökseen tai joista olet lukenut pätkiä. Luetuksi kirjaksi lasketaan myös, jos joku on lukenut kirjan sinulle.

Keskisuomalaisen 100 kirjaa, jotka tulee lukea ennen kuolemaa:

1. Mika Waltari - Sinuhe egyptiläinen

2. J.R.R.Tolkien - Taru sormusten herrasta

3. Väinö Linna - Tuntematon sotilas (luettu)

4. Aleksis Kivi - Seitsemän veljestä

5. Väinö Linna - Täällä pohjantähden alla 1-3

6. Agatha Cristie - Kymmenen pientä neekeripoikaa

7. Fjodor Dostojevski - Rikos ja rangaistus

8. Anne Frank - Nuoren tytön päiväkirja

9. Douglas Adams - Linnunradan käsikirja liftareille

10. Astrid Lindgren: Veljeni Leijonamieli

11. Antoine de Saint-Exupéry - Pikku Prinssi

12. J.K. Rowling - Potter-sarja

13. Gabriel García Márquez - Sadan vuoden yksinäisyys

14. George Orwell - Vuonna 1984

15. Veikko Huovinen - Havukka-ahon ajattelija

16. Elias Lönnrot - Kalevala

17. Jane Austen - Ylpeys ja ennakkoluulo

18. Sofi Oksanen - Puhdistus

19. Astrid Lindgren - Peppi Pitkätossu

20. Mihail Bulgakov - Saatana saapuu Moskovaan

21. Richard Bach - Lokki Joonatan

22. Umberto Eco - Ruusun nimi

23. Tove Jansson - Muumipeikko ja pyrstötähti (en ole lukenut, mutta ei suostu poistamaan boldia)

24. J. & W. Grimm - Grimmin sadut I-III

25. Dan Brown - Da Vinci -koodi

26. Enid Blyton - Viisikko-sarja

27. Anna-Leena Härkönen - Häräntappoase

28. Ernest Hemingway - Vanhus ja meri

29. Goscinny - Uderzo - Asterix-sarja

30. John Irving - Garpin maailma

31. Louisa May Alcott - Pikku naisia

32. Victor Hugo - Kurjat

33. C.S. Lewis - Narnian tarinat

34. A.A. Milne - Nalle Puh

35. Henri Charriete - Vanki nimeltä Papillon

36. Alexandre Dumas - Kolme muskettisoturia

37. Emily Bronte - Humiseva harju

38. William Golding - Kärpästen herra

39. Juhani Aho - Rautatie

40. Leo Tolstoi - Anna Karenina

41. Frank McCourt - Seitsemännen portaan enkeli (en tätäkään, muita Courteja kyllä)

42. Arthur C. Clarke - Avaruusseikkailu 2001

43. J.D. Salinger - Sieppari ruispellossa

44. Charlotte Brontë - Kotiopettajattaren romaani

45. Kurt Vonnegut - Teurastamo 5

46. Isaac Asimov - Säätiö

47. Aapeli - Pikku Pietarin piha

48. Leo Tolstoi - Sota ja rauha (osa on vielä kesken)

49. Mauri Kunnas - Koiramäen talossa (enkä tätä)

50. Margaret Mitchell - Tuulen viemää

51. Nikolai Gogol - Kuolleet sielut

52. Albert Camus - Sivullinen

53. Kirsi Kunnas - Tiitiäisen satupuu

54. Hergé - Tintti-sarja

55. Miquel Cervantes - Don Quijote

56. Eduard Uspenski - Fedja-setä, kissa ja koira

57. Mark Twain - Huckleberry Finnin seikkailut

58. Johanna Sinisalo - Ennen päivänlaskua ei voi

59. Herman Hesse - Lasihelmipeli

60. Günther Grass - Peltirumpu

61. Jostein Gaarder - Sofian maailma

62. Leon Uris - Exodus

63. Lucy M. Montgomery - Pieni runotyttö

64. Ilmari Kianto - Punainen viiva

65. Franz Kafka - Oikeusjuttu

66. Guareschi Giovanni - Isä Camillon kylä

67. Lewis Caroll - Liisan seikkailut ihmemaassa

68. John Steinbeck - Eedenistä itään

69. Kari Hotakainen - Juoksuhaudantie

70. Paulo Coelho - Istuin Piedrajoen rannalla ja itkin

71. Jules Verne - Maailman ympäri 80 päivässä

72. Risto Isomäki - Sarasvatin hiekkaa

73. Jaroslav Hasek - Kunnon sotamies Svejk maailmansodassa

74. Giovanni Boccaccio - Decamerone

75. Oscar Wilde - Dorian Grayn muotokuva

76. Milan Kundera - Olemisen sietämätön keveys

77. Homeros - Odysseia

78. Peter Hoeg - Lumen taju

79. Arthur Conan Doyle - Baskervillen koira

80. William Shakespeare - Hamlet

81. Eino Leino - Helkavirsiä-sarja

82. Stieg Larsson - Miehet, jotka vihaavat naisia

83. Yrjö Kokko - Pessi ja Illusia

84. Thomas Harris - Uhrilampaat

85. Raymond Chandler - Syvä uni

86. Jean M. Untin en-Auel - Luolakarhun klaani

87. Deborah Spungen - Nancy

88. Stephen King - Hohto

89. Laura Ingalls Wilder - Pieni talo preerialla

90. Laila Hietamies - Hylätyt talot, autiot pihat

91. Aino Suhola - Rakasta minut vahvaksi

92. Aleksandr Solzhenitsyn - Vankileirien saaristo

93. Mikael Niemi - Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

94. Timo K. Mukka - Maa on syntinen laulu

95. Juha Vuorinen - Juoppohullun päiväkirja

96. Kjell Westö - Missä kuljimme kerran

97. Veijo Meri - Manillaköysi

98. Maria Jotuni - Huojuva talo

99. Juha Itkonen - Anna minun rakastaa enemmän

100. Jan Guillou - Pahuus


Näin pääsin 73 (tai jotain, laskekaa näkevät tarkemmin) luettuun teokseen. Suuri osa näistä asuu kirjahyllyissänikin.

Niin, nuo sinisellä värjätyt ovat lukemattomia, mutta kun eivät suostuneet muuttumaan kopiossa. Vihreällä ovat luettuja, vaikkakin kopiossa kursiivilla.

perjantai 17. joulukuuta 2010

Musiikkia ja lumenluontia



Kas kun minun oli meininki tällä kertaa äräyttää poliittinen ankara arvostelu porvarihallituksen uusimmista metkuista, mutta päivä toi tulleessaan iloisia tapahtumia ja nehän syrjäyttivät yli kaulan mitalla ikävät asiat.

Meidän Ärrän täti piti tänään eläkeläistymiskahvit kioskilla.

Annelin posket hehkuivat jo puoli kahden aikaan ilosta, monet, yli kahdenkymmenen kolmen vuoden aikana tutuiksi tulleet asiakkaat olivat käyneet tervehdyksellä. Minäkin menin, kun työnantaja käski. Olisin toki mennyt muutenkin. Vasitenkin kun tiesin että työkaverit olivat houkutelleet trubaduurin tietyllä kellonlyömällä paikalle.

Janne ja Anneli ja kaunis "jos en joka päivä sanokaan /sua että rakastan..."

Oman kylän poika on kovinkin helposti houkuteltavissa kaikenlaiseen pitäjän ilonpitoon. Seuraavan kerran tapaamme Tapanintansseissa paikallisessa ravintolassa ja tammikuussa meidän vassareiden pikkujouluissa. Olenhan ennenkin kertonut että Janne on oikeasti hurmaava ihminen. Muistan kun ensimmäisen kerran häntä haastattelin, en kyllä enää muista miksi, mutta joku konkreettinen asia oli kyseessä. Hän hämillään ihasteli että paikallislehti hänestä tahtoo kirjoittaa ja ihan asiasta. Ja valitteli aikakauslehtien haastattelupyyntöjä: mä elän ihan tavallista elämää, ei kai musta mitään ihmeellistä kirjoitettavaa voi olla. ei mulla mitään kerrottavaa ole.

Toinen tapaus sen sijaan melkein heitti jalat alta:

Kun olin edellä mainitulle keikalle lähdössä, oli etupihalla uusi naapurin poika (kymmenen korvilla) kontallaan hangessa ja lappoi pienellä lelulapiolla lunta pulkkaan.
- Jaa, että lumitöihin rupesit?
- Joo, täytyy vähän...
- Tuolla meidän parvekkeella on kyllä ihan oikea lumilapio...
- AI! Saako sitä lainata?
- No tokihan saat lainata, kunhan palautat sitten paikalleen.

Perään huusin vielä että jos McGyver jotain kysyy, sano että annoin luvan.

Kun palasin retkeltäni. oli piha roskiksen ympäriltä kolattu, samoin kulkutie pääovelle ja vielä omalle parvekkeellemme, että pääsen paremmin Harley Parkinsonilla kotiin.

Itku oli tulla, kun McGyver kertoi pojan urakoinnista. Onko tuollaisia lapsia vielä oikeesti olemassa? Arvatkaapa vaan kuka joulunpyhinä rakentaa niitten kanssa luikumäen ( heh heh LIUkumäen tietty) takapihan kallioille. Siellä meillä on kyllä tilaa ja tuleepa upea piha arvoiseensa käyttöön.

Ostin kaupasta kinkunkin. Jo nyt. Eelis-ystäväni kehotti hankkimaan sen pakastettuna jo nyt, ajoissa, että se ehtii rauhaksiin sulaa ennen paistamista. Senkin takia pakastetun, että kilohinnassa oli melki kolmen euron ero pakastamattomaan verrattuna. Ison ostin, seitsemänkiloisen. Kotimaisen. Koskaan ei voi tietää, mitä joulu tuo tullessaan.

Ensi viikolla yritän löytää kunnollisia kaloja ja muita vermeitä. Meillähän ei varsin joulua vietetä. Minä saan käydä joulukirkossa ja hiljentyä. Markkinajoulua ei tarvitse edes ajatella.
Eikä joulutraumasta ole tietoakaan.

Ja tervetuloa Partapappa, ei liskoja tarvitse pelätä, tuokin mikä on kuvassa, on tatuointi, itsepiirtämäni sisilisko. Ihan kesy ja ystävällinen. Selaapa tarinoita taaksepäin niin selviää nimimerkkini tarina.

maanantai 13. joulukuuta 2010

Aika kiva juttu

Aika kivan näköinen kuva, eikö?

Tässäpä taas tuli todistetuksi pitkämielisyyden ja rakkauden vaikutus arkisiin ongelmiin.

Vähän vielä ujostuttaa, mutta rauhanhieronta on jo pitkällä. Onerva on jo hyvän tovin kutsunut kaveria leikkeihin, Tytti vähän epäröi, mutta muuten meillä on jo ihan kivaa ja rauhallista.

torstai 9. joulukuuta 2010

Annanpäivää

Annan päivä kuuluu itseoikeutetusti joulun ajan merkkihetkiin.
Toki sen vuoksi että keskimmäiseni kastettiin Annaksi ja sen vuoksi että kuopukseni näki päivänvalon kolmekymmentä vuotta sitten tänä samaisena päivänä. Lämpimät onnittelut molemmille.

Samalla muistan lukuisia Annoja ja nimen johdannaisten mukaan nimettyjä rakkaitani. Eläviä ja kuolleita.

Annan päivä kuuluu myös suomalaiseen jouluperinteeseen. Olihan Jeesuksen isoäiti myös Anna ja päivän sijainti nykykalenterissa on mitä oivallisin joulun valmistelupäivä.

Annan päivänä on pantu jouluoluet, ”Annana oluet pannaan, juhlana joukolla juodaan”, leivottu leivät ja kaakut, vähän teurastettukin ja ehtoohämärissä sitten oli tapana kiiruhtaa naapureihin tuliaisten vaihtoon. Annan päivä on innoittanut myös muihin sananlaskuihin, kuten "Anna leipoo", "Annan päivänä päivä on kissansylen mittainen, kaksi hämärää vastakkain"

Suomalaisessa mytologiassa Annaa on pidetty metsän emäntänä, Tapion tyttärenä, arvokas asema siis täälläkin.

Annan päivää pidettiin joulukuun puolimatkassa, Lucian päivän jälkeen. 1600 luvulla päivä siirtyi nykyiselle paikalleen.

Annan päivä on siis oiva ajankohta keittää joulusinappi:

purkillinen Colmans sinappijauhetta
(täältä Lopelta ei nyt muuta saa)
vajaa desi öljyä
(kotimainen rypsiöljy on parasta,
tällä kertaa kokeilin oliivi neitsytöljyä, hyvin toimi)
pari teelusikallista maissijauhoa
mieleisiä pippureita tai muita mausteita
pari-kolme ruokalusikallista sokeria
(silleen maun mukaan...)
kiehuvaa vettä
ripaus suolaa
viinietikkaa tai balsamicoa
tilkka konjakkia tai brandya
kuohukermaa.
(omena-/ kriikunahilloa)
Teflon- tai alumiinikattilassa kuumennat ensin öljyn, lisäät mausteet, suolan ja sokerin.
Kuumaan öljyyn ripotat sinappijauheen ja maissitärkkelyksen hiljaksiin kaiken aikaa puu- tai muovivispilällä sekoittaen. (hilloa peliin nyt)

Älä missään nimessä päästä palamaan pohjaan!

Lisäile kiehuvaa vettä tilkkanen kerrallaan ja sekoita, suorastaan vatkaa seostasi ahkeraan.
(silmien pyyhkiminen tai nenän niistäminen ei saa keskeyttää vatkausta)

Parinkymmenen minuutin kuluttua lisäät kermaa, viinaa ja sitä etikkaa.
Keittelet vielä tovin.

Nyt kattilassasi pitäisi olla ärjyvän tuoksuista, kiiltävää ja tasaista seosta. Sen lirutat sotkematta kauniiseen/siin lasipurkkiin/keihin. Jäähdytät ja laita jääkaappiin maustumaan ja tekeytymään.

Nam.

Se läärireissu meni. Tunnin verran yksissä tuumin pähkäilimme Liskonaisen tilaa.
Labrat olivat odotetun mukaiset. Myös maksa-arvojen kokoaminen, olenhan tissutellut tavanomaista ahkerammin masennukseeni ja turhautumiseeni. Verenpaine ei ole ihan totellut määrättyä lääkitystä jota siis jämäköitettiin. Pöpipastillit vaihdettiin niin ikään ärhäkämpiin, onneksi sain kuukauden koeannoksen lääriltä, jos ne eivät käykään, ei tarvitse kalliita aineita ostaa, vaan palataan entiseen, isompana annoksena. Tämä uutuus vähän jännittää, mutta kaipa se komeahko ja kuuntelevainen tietää, mitä on tekemässä.

Sydänkäyrä vähän hyppelee omiaan, säännöllisesti sentään. Seurataan.
Lannerankavaltimon proteesi alkaa olla tukkeessa, sitäkin kohta mittaillaan. Jalat on muutenkin ihan paskana, mutta senhän me jo tiesimmekin. Ja voitteko kuvitella: vasemmassa jalkaterässä ja nilkassa on massiivinen rasitusvamma!!! En kyllä käsitä miten se on päässyt syntymään, mutta niin vaan on. Helmikuussa sitten katsotaan, onko Liskonainen ollut riittävän kuuliainen hoito-ohjeiden noudattaja ja onko niistä ollut hyötyä.

Muutenkin alan olla masennukseni ja turhautumiseni pohjakosketuksessa. Olen jo suunnitellut uuden elämän aloittamista. Ainakin elämäntapojen. Josko saisin ryhtiä lisää itseeni, voisin aloittaa keväällä vaikka antabuksen pitkästä aikaa. Sen kanssahan ei passaa kovin leikitellä. Ensin on saatava mieli vastaanottavaiseksi alkoholittomalle vuodelle, sitten selvittävä vierotusoireista vähentämällä nautiskelua vaiheittain, vankistettava motivaatiota, yritettävä saada jotain mielekästä puuhaa (ei mitään yhdistystoimintaa eikä muuta vastuullista), lisättävä liikuntaa, pudotettava painoa ja, ja...

Melkoinen dilemma, minusta.

Niihin loppuihin kahdentoista kohdan listasta paneudutaan ensi kerralla, lääri kirjasi kaiken ylös tietokoneelleen. Sentään.

keskiviikko 8. joulukuuta 2010

John Lennon

Kuopukseni täyttää huomenissa kolmekymmentä vuotta.

Ensimmäinen uutinen ulkomaailmasta synnytyksen jälkeen oli John Lennonin kuolinuutinen. Se vaimensi ensimmäisen, ilman minkäänlaisia komplikaatioita syntyneen tyttövauvan tuomaa iloa. Kuopus oli ensimmäinen, jonka sain jo napanuorineen kaikkineen verisenä ja limaisena ja valtavasti karjuvana rinnoilleni. Edelliset oli vaan kääräisty folioon ja juoksutettu tehohoitoon kiireen kaupalla.

Yksi hankalimmista matkoista maailmassani on siirtyminen vajaan puolentoista kilometrin päähän terveyskeskukseen. Niinhän se on että niin kirkot kuin terveyskeskuksetkin pruukataan rakentaa korkealle kuolevaisten ulottumattomiin. Jyrkkärinteisen mäen huipulle.

Eilen piti jo hommaamani kyytiä mutta otin pikku päikkärit ja heräsin sen verti myöhään etten enää ketään ryhtynyt häiriköimään. Nyt asken aamukahvilla soittelen Hasselle, jolle sopii aina mainiosti Liskonaisen kuskaileminen. Kas taksikortilla ei voi, eikä kyllä kannattaisikaan tuollaista matkaa tehdä, kerran menin taksilla kun en muuten päässyt, maksoi melkein kahdeksan euroa. Takaisin päin sieltä pääsee hissukseen taluttamalla Harley Parkinsonia, usein myös joku tuttu osuu kotimatkalle samaan aikaan.

Ehtoolla tein listan asioista joista pitäisi sille komeahkolle kuuntelevaiselle tehdä selkoa. Listaan tuli kaksitoista kohtaa. Täysi tusina. Se täysi tusina on sellaista akuuttia, päivittäisvaivaa. Pikkujutuista ei niin väliä. Ja kertoohan se niitten labrojen tuloksetkin. Mitään isompaa ei taida olla tekeillä, olisi kaitsen muuten puhelin soinut jo kiivaasti.

Antaas kattoo kuin Henrin käy.

sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Joulukuun viides päivä



Joulukuun viides päivä, Itsenäisyyspäivän aatto.

Tämä on yksi NIISTÄ päivistä vuodessa. Vähän niin kuin syyskuun 28. päivä.

Tähän päivään liittyy iloa, hämmennystä, jännitystä, tyrmistystä, surua...

Epäjärjestyksessä tulevat mieleeni toisen avioliittoni solmimispäivä, sen päivän seikkailut taitavat olla ihan oma tarinansa, mutta jätetään omaan arvoonsa(?).

Tänä päivänä, kuusitoista vuotta sitten ryhdyin loppilaiseksi. Silloinen puoliso ja apujoukot muuttivat kamppeita Orimattilasta uuteen kotipitäjään, Liskonainen emännöi Lopen Harmonikkojen Itsenäisyyspäivän tanssiaisia. Olimme muuttamassa Jokiniemen Urheilutalolle, jossa sekä sisäurheiltiin, pidettiin häitä ja hautajaisia ynnä tällaisia tanssiaisia. Siihen tupaan sittemmin asutin silloisen pitopalveluni, Velhon Keittiön.

Aikaa kului, pitopalvelun aika tuli täyteen, olisi pitänyt laajentaa, investoida ja ottaa palkollinen. Ei innostanut, kun edellisen konkurssin maksaminen oli vielä vaiheessa. Siispä ryhdyin taas itse palkollisena myymään viinaa. Ravintolassa.

Tuli taas vuosi, jolloin ne samaiset Harmonikat tulivat tanssittamaan kansaa Urheilutalolle. Samana ehtoona piti oleman päälliköimäni ravintolan asiakaspikkujoulujuhla. Niinpä pestasin pari käyttämääni keikkalaista hoitelemaan tanssiaiset ja itse menin sinne kapakkaani. Aamutuimaan käytiin tyttären kanssa viimehetken hankinnoilla ja kahvilla työmaallani. Pomoni toi kauhistuttavan uutisen: yksi asiakkaistamme oli männä yönä ammuttu hirvikiväärillä hengiltä. Myös henkilökohtainen ystävä sekä lasteni ja silloisen vävyni rakas ystävä.

Tanssit meni ihan hyvin, karnevaalihenkiset pikkujoulukalaasit muuttuivat muistoillaksi. Onneksi olin palkannut ammattilasbändin, joka puhelinsoitolla osasi muokata ohjelmistonsa tilanteen mukaiseksi. Ilta oli raskas. Seuraavan maanantain tentti meni ihan plörinäksi.

Tänä päivänä olen usein tavannut käydä kirkkomaalla tervehtimässä vainajiani. Tänään en mennyt. Jos ette kerro kenellekään, silmätulehdus näyttää olevan uusimassa ja kuume huilaa kolmenkymmenen kuuden ja kolmenkymmenen seitsemän ynnä -viiden välillä. Olo on aika kurja. Vähän sitä helpottaa oivallinen kuuma glögi. Onneksi keskiviikkona on jo se, SE, lääri.

Pitkästä aikaa loppukevennys, olkaapa hyvät:


Tytti päätti että juuri nyt on oikea aika kertoa Roosalle rakkautensa ja huolenpitonsa määrä ynnä vakavuus. Tässä vaiheessa Roosa tosin oli jo hermostunut salaman läikkeeseen ja siirtänyt itseään sivummalle. Tytillä ainakin on kovin omistava ilme. Klikkaa kuvaa, niin huomaat.

keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Oskarinpäivää

Eilen alkoi talvisota. Siis 71 vuotta sitten.

Eilen juhlittiin myös Lopen Eläkeläisten kolmekymmentä viisi vuotista taivalta jäsenistönsä etujen puolustajana ja virkistyksen antajana.

Kekkerit olivat niin tärkeät että oikein pukeuduin. Laitoin hiukset ja sonnustauduin perintökoruun. Olin paikalla myös toimittajana. Ja jäsenenä, tietty.

Kolmekymmentä viisi vuotta on melkoisen pitkä aika. Tuolloin oli eläkeläisten asema vielä aika lapsenkengissä, jos nyt ei tänä päivänäkään erityisen herkullinen. Johduin pohtimaan asiaa uudelta kantilta kun kuuntelin valtakunnan Eläkeläiset ry:n liittovaltuuston jäsenen, Lipposen Olavin tervehdyspuhetta. Muudan valistunut eläkeläinen moitti haastamista kuivaksi ja tylsäksi mutta minulle se antoi uudensuuntaista ajattelemisen aihetta.

Onhan tosiaankin silleen että juuri nykyiset eläkeläiset ovat tämän maan rakentaneet sotien jälkeen sellaiseksi mitä se vielä tovi sitten oli. Nykyiset eläkeläiset ovat juurikin niitä jotka kiskoivat sodan runteleman ja hurjiin sotakorvauksiin syöstyn maan tolpilleen. Juuri he antoivat sysäyksen taloudelliselle turvallisuudelle, terveydenhoidon kehittymiselle, ammattiyhdistysliikkeen uudelle nousulle. Juuri nämä ihmiset puursivat maamme tämän päivän korkean koulutustason eteen. Nämä ihmiset halusivat antaa lapsilleen kaikkea sitä, mistä itse olivat sodan jaloissa syntyneinä ja lapsuutensa viettäneinä jääneet paitsi.

Pateettista vai?
Toki on, mutta tottakin. Minulle, ennen aikojani eläköityneelle, yhdistyksemme pikkusiskolle, syttyi oivallus.

Mieleen vilahti myös lapsena monasti kuultu tarina vanhasta isoisästä, jonka vapisevissa käsissä ei enää puurolusikka säällisesti pysynyt ja joka siirrettiin tuvan sivupenkille savikipon ja puukauhan kera aterioimaan. Samalla lailla tänään yhteiskunta pyrkii voimallisesti toimimaan eläkeläistensä kanssa. Mauri on hommansa hoitanut, Mauri saa mennä.

Mutta miksi ihmeessä?

Siksi ihmeessä, että rahaa ei ole. Tai siis onhan sitä, hurjastikin. Mutta se kiertää osakkeina, optioina, summina, erinä taskusta ja salkusta toiseen. Se ei enää palvele tämän maan ja yhteiskunnan rakentamista. Se ei enää tuota. Eläkeläinenkään ei enää tuota. Rahalla joka ei tuota vaurautta kierrättäjänsä taskuun voittona ei ole mitään arvoa. Eihän sitä [rahaa] tietenkään voi tuhlata vaikkapa terveydenhoitoon, vanhusten hoivaan... eihän sellainen löperyys tuota voittoa osinkoina, eihän?

Siinäpä yksi hyvin yksinkertainen selitys. Myönnän, naiivi myös. Verotus on tässä maassa pyhä toimitus. Joka tienattu penni lasketaan tarkkaan, jotta kuningas saa mitä kuninkaalle kuuluu. Ja jos tuloista ei voi enempää otetaan otetaan avuksi välilliset verot. Ruokaa verotetaan raskaammin, energiaa verotetaan raskaammin, ja yksi mitä en ole ikipäivänä ymmärtänyt, on etuuksien verottaminen.

Mietitäänpä nyt. Ihminen on päivätyönsä tehnyt, maksanut veronsa, kouluttanut lapsensa ja on ansainnut siitä palkan. Tai ihminen on kaiken tuon jälkeen joutunut kilometritehtaalle, tai sairastunut, tai ryhtynyt uhkarohkeasti raskaaksi. Toimeentulo romahtaa. Mutta verottaja hamuaa silmät kiiluen näistä pienistä roposista muhkean saaliin.


Eihän tässä maassa muuten saada mitään pyörimään. Ei yrityksiltä voi, varsinkaan suurilta niin kovasti veroja nyhtää, pakenevat muualle ja jättävät työntekijänsä tänne ihmettelemään ja maksamaan korvauksistaan sitä veroa. Eikä sijoittajiltakaan veroja juuri irtoa. Niitä rahoja tarvitaan sijoitusten pyörittämiseen ja suurempiin tuottoihin. Jos niitä tuloja aletaan samassa suhteessa verottamaan kuin vaikkapa juuri eläkkeitä, kaatuisi vissiin koko valtakunta nurin.

Niinhän se on että yhteen suuntaan kumartava näyttää takalistonsa toisaalle. Tässä maassa porvarihallitus kumartaa pääomalle ja muut saavat pidellä nenäänsä.

***

Justiinsa joo. Taisi Liskis taas vähän innostua. Riehaantui suorastaan.

Viime aikoina ei ole vuorokausirytmi oikein ollut kohdillaan. Tänäänpä (siis eilen) olin siis ensi kertaa ihmisten ilmoilla pitkään aikaan. Reissu kesti kaikkineen iltapäivä kolmesta tuonne liki kymmeneen. Takajalka takkuaa ja pistely on ällöttävää. Väsyttää vietävästi, mutta ei nukuta. Enkä siis edes yrittänyt tuoreeltaan mennä petiin pyörimään. Olen tässä lueskellut maailman ja maan uutistarjontaa, pelaillut mahjongia, juonut glögiä (aina vaan terästämätöntä) ja polttanut ihan liikaa.

Aamusella ajattelin kaikesta huolimatta kömpiä säälliseen aikaan ylös, juoda kahvini, käydä kaupoissa, leikkiä vähän kotia, ettei McGyverin ihan kaikkea tarvitse yksin hoitaa.

Ja sitten ajattelin juoda saavillisen glögiä. Punaviiniglögiä. Pohjaksi teen taas:

"Velhovuoren glögi



Tänään on juuri oikea aika keittää glögipohja.

Varataan vähintään kolmen litran teräskattila.

puoli pakettia kuivattuja taateleita, viikunoita myös
satakunta grammaa rusinoita
yksi kanelitanko
viisitoista kokonaista neilikkaa
pala inkivääriä
kymmenkunta kokonaista maustepippuria
yhden appelsiinin kuori
puolen sitruunan kuori
pari desiä sokeria (sokerihiiret voivat laittaa enemmänkin)

Kuori sitrushedelmät terävällä veitsellä, varo jättämästä valkoista osaa kuoreen.
Lataa kaikki aineet kattilaan ja vettä perään lähes täyteen.
Sekoita puulastalla/kauhalla.
Kansi päälle. Levy kuutoselle (kuumimmalle) kunnes liemi on aikeissa ryhtyä kiehumaan. Vähennä lämpö kakkoselle tai kolmoselle ja anna liplattaa kunnes nesteestä on häipynyt
noin kolmannes.
Tähän pitäisi saada kulumaan ainakin puoli vuorokautta.
Koko huusholli tuoksuu glögiltä ja joululta.
Siivilöi ja kaada puhtaisiin pulloihin ja pullot jäähtyneenä kylmään.

Vot, eikö ollutkin helppoa!

Kun gölintarve (kuten lapset pienenä sanoivat) iskee, lämmitä hyvää mehua/puolikuivaa valkoviiniä/keskitäyteläistä punaviiniä (varo kiehumista) ja makusi mukainen määrä glögitiivistettä.
Perinteiset roskat mukaan ja nauttimaan."

Tämähän on tietenkin pöllitty vuodelta 2008, tästä samaisesta blogista