keskiviikko 29. huhtikuuta 2009

Sovittelija, kuin ollakaan

Täällä taas!

Pikkuinen siskoni Kristiina teki luonnetestin. Ja minä tietty perässä. Tässä tulos:

sovittelija

Kuvaus

on idearikas ja itsenäinen auttaja. Luonteeltaan hän on mietteliäs, vähämeluinen, tiedonhaluinen, empaattinen ja usein lojaali uusille ideoille. Hän on kiinnostuneempi mahdollisuuksista kuin käytännön kysymyksistä.

Vahvuudet

- Ystävällinen
- Vaatimaton
- Hyvä kuuntelija
- Sovun rakentaja
- Hyväksyy erilaisuuden
- Työhön omistautunut
- Idealisti
- Kekseliäs

Kehittämiskohteet

- 'vaikeneminen on toki perinnetiedon mukaan kultaa', mutta kommunikoi enemmän muiden kanssa
- kokonaisuus on hallittava, mutta huolehdi tärkeistä yksityiskohdistakin ja hoida myös rutiinityöt
- vaikka arvosi olisivat 'kiveen hakatut', yritä ymmärtää myös muiden arvoja
- vahvoista arvoistasi huolimatta ole objektiivisempi ja realistisempi
- rauhallinen yksinolo lataa akkujasi, mutta kehitä ja käytä myös suhteita

Tyypilliset ammatit Suomessa:

1. Sosiaalialan erityisasiantuntija
2. Taideteollisuuden työntekijä
3. Muun alan erityisasiantuntija
4. Liike-elämän tai lainopillinen erityisasiantuntija
5. Opettaja peruskoulussa tai lukiossa
6. Sähkö-, elektroniikka- tms. asentaja tai korjaaja
7. Pappi tai muu seurakunnan työntekijä
8. Muu työntekijä
9. Yliopisto- tai korkeakouluopettaja
10. Koulutuspäällikkö, -suunnittelija tms.
11. Lääkäri
12. Arkkitehti tai muu rakennusalan erityisasiantuntija
13. Myynti- tai vientisihteeri
14. Koneasentaja tai -korjaaja
15. Johdon sihteeri tai osastosihteeri

Suuri sydän - parempi mieli

Olen ollut taas laiska.

Olen jotenkin ollut laiska liittämään ja kiittämään tunnari-kunnareita blogiini.

Pirliina, kullanmuru, oli oivaltanut blogistanian perimmäisen tarkoituksen ja antoi minulle tällaisen:

*HYVÄ BLOGI - PAREMPI MIELI -tunnustuspalkinto on tarkoitettu blogille, joka pelastaa kurjan päivän. Se naurattaa, laulattaa tai liikuttaa, ja sitä luettuaan voi vain huokaista tyytyväisenä. Hyvän blogin seurassa nälkäkin unohtuu! Hyvä blogi ei tuijota vain omaan napaansa, vaan ottaa myös muut huomioon - niinpä sen tuottama parempi mieli voi olla seurausta myös kommenttilaatikossa käydyistä keskusteluista. HYVÄ BLOGI - PAREMPI MIELI -palkintoa ei tarvitse saada jotta sen voisi antaa. Palkintoon ei liity eteenpäin jakamisen velvoittetta, vaan sen saa kuka tahansa vapaasti ottaa ja antaa milloin vain blogille, joka tällaisen tunnustuksen ansaitsee. Hyvä blogi - parempi mieli!*

Tämä on kaikenkaikkiaan erikoislaatuinen muisto: se on suomalainen, se on suomeksi ja se on nimenomaan ja vain meille suomen bloggareille tehty. Tämä on toinen saamani kotimainen kunnari eka oli se ihana Karvinen, muistathan, se jonka nuori neiti oli luonut ja laittanut liikkeelle. Niin ja onhan se Kukistajamehiläinenkin ihan kotoperäinen juttu. (Niitä paitoja muuten pääsee tilaamaan heti toiukokuun ekalla viikolla. siitä ohjeet erikseen.)

Tänän ohjeisiin kuului että sitä ei välttämättä tarvitse itse saada voidakseen jakaa sen eteenpäin. Minä sain ja olen siitä iloinen ja ylpeä. Ja haluan ilahduttaa erityisesti muutamaa ilahduttajaa:

Pieni karhu-siskoni

jolla on ikioma erityinen paikkansa sydämessäni

Susikairan akka

joka urheasti hautoo Deetä ja jaksaa silti ilahduttaa meitä kaikkia

Kristiina

henkilökohtainen rakas pikkusiskoni

Minz

jollei aamukahvin kera pääse Minzin ja koirien kanssa lenkille on päivä kovin tahmea

Stansta

kultainen, umpirehellinen monilahjakkuutemme

Hanni

paluupostissa lähtee samat sanat, ehti mokoma ensin

Hannele

paratiisissaan ilahduttaa jokaikisellä postausellaan

Palaga

on myös vanhimpia blogiystäviäni

Jaanuska

kiinanamaalla ilahduttaa ja hengästyttää käsittämättömällä iloisuudellaan ja energiallaan

ja tietenkin

Seurakuntasisar

rakas omatekemä kuopukseni Bella-bokserinsa kanssa

Tämä on sitten ihan toinen juttu.

Menin Hannilaan kertoakseni uudesta muistamisestani ja kas, sekä se aikomani muistaminen että tämä ihanuus odottivatkin minua siellä.

Ainakin minun vierailulistaani, (joka on paaaaljon pitempi kuin tuossa sivupalkissa, joka myös pitäisi päivittää) on ainoastaan sydämellisiä blogeja. Jotkut porsuavat iloa ja energiaa jotkut painiskelevat arkipäivän vaikeuksissa, jotkut taistelevat oman tai läheisensä vastoinkäymisten ja sairauksien kanssa. Jos käyt tämän lukemassa ja muistat minun käyneen luonasi on tämä sydän sinun. nappaa talteen ja liitä blogiisi.



maanantai 27. huhtikuuta 2009

Nuoruudensyntejä

Näin Vapun alla on hyvä hetki muistella menneitä. Vanhoja tekosia viime vuosituhannen alkuhämäristä.

Tänä vuonna tuli kuluneeksi kolmekymmentä vuotta ainutlaatuisesta Koijärvitaistosta.

Vuonna 1979 huhtikuussa sain puhelun jossa muudan silloinen aateveljeni kertoi sylki suusta lentäen kauhistuttavista tapahtumista Koijärvellä. Aha, sanoin minä ja mietin että missähän ihmeessä sellainen järvi onkaan. Loppujen lopuksi asia tuli selväksi: Etelä-Suomen arvokkaimman lintujärven vedenpintaa lasketaan kohtalokkaasti uutukaisen juoksutusojan avulla. Juuri lintujen kevätmuuttoaikaan. Silloinen työni ja luottamushenkilöasemani silloisessa puolueessani ja erittäinkin nuorisoliitossa velvoitti minut tutkimaan asiaa tarkemmin. Ensin soitin Komsin Villelle jota sitten sain kaksin käsin toppuutella oitis lähtemästä paikalle. Sitten soitin lakimiehellemme ja utelin mahdollisia laillisia seuraamuksia toimista joita oli suunnitteilla. Vastaus oli, kuten odotinkin: putkaa, linnaa ja vankeutta. Yksityisomaisuuteen kajoamista, kansalaistottelemattomuutta ja, ja, ja...

Tällä välin oli saatu demokraattisin menetelmin aikaiseksi jonkinlainen aikataulu jolloin paikalle riennämme tarkoituksena siis tyrehdyttää juoksutus pikaisesti rakennettavalla padolla. Sitten soitin isäpuolelleni. Pisteeni kohosivat kummasti kun tiedudstelin lainaksi lapioita, rautakankia, sahoja, kirveitä ja muita aseita hankkeemme toteuttamiseksi. Hän olisi ollut halukas itsekon lähtemään mukaan mutta jokin reservinupreerien jotos oli meininki järjestää juuri sen vuoden pääsiäisenä. Mutta työkalut oli kasattu autotallin eteen siististi ja tehokkaasti. Sitten piti löytää ajoneuvo jolla taisteluvarustus siirretään Forssan Koijärvelle. Löytyi sekin.

Pääsiäislauantaina sitten letkassa ajelimme kohti päämäärää, talsimme sen uuden laskuojan vartta kainaloita myöten savessa suunnitellulle patoamispaikalle.

Silleen alkoi maamme historian ensimmäinen kähäkkä luonnonsuojelijoiden ja ponssarien kesken. Silloin syntyi kansalaistottelemaettomuus aseena järjettömyyksiä ja rahan valtaa vastaan. Silloin syntyi valitettavasti myös pohja vastuuttomalle ja yksisilmäiselle riehunnalle luonnon ja eläinten suojelun nimissä.

Olen ylpeä rohkeudestani silloin kolmekymmentä vuotta sitten. Olen ylpeä arvomaailmastani kolmekymmentä vuotta sitten. Olen ylpeä ja kiitollinen sen taistelun tuomista kokemuksista ja opeista. Olen ylpeä jättämästämme perinnöstä, vastuusta elinympäristöstämme ja valmiudesta puolustaa heikompaa ja puolustuskyvyttömämpää. Olen hirvittävän häpeissäni jättämämme perinnön lokaamisesta, turkiseläinten julmasta kohtelusta "kettutyttöjen" toimesta. Olen häpeissäni holtittomaksi muuttuneesta anarkismista luonnonsuojelun nimissä. Olen häpeissäni kollektiivisen vastuun kadottamisesta.

Minulle kevään ensimmäisen kurjen lento tuo aina mieleeni päivän Koijärven syntyvällä patorakennuksella. Kuin kiitoksekesi lensivät sen kevään ensimmäiset kurjet matalalla päidemme ylitse kohti kuivuvaa järveä. Tietämättä mitään pesimäaluettaan ukaavasta katastrofista. Ensimmäisen äänimerkin kajahdettua taukosi kaikki työ, kymmenet kasvot kohottuivat seuraamaan kurkien saapumista. Tilanteessa oli juhlallisuutta, jonkinlaista hartautta.

Mahdatko tunnistaa Liskonaisen uutisklipistä? Vinkkinä ratsastussaappaat ja nuttura.

lauantai 25. huhtikuuta 2009

Hauki on kala

Kalajutuista pitäisi ottaa aina kuva. Ikään kuin todisteeksi todellisesta tapahtumasta ettei se jäisi pelkäksi kalajutuksi. Vaan enpä ottanut, hetken harkitsin kameran esiin kaivamista mutta luovuin ajatuksesta koska pidin sitä tilanteeseen nähden kohtuuttoman hankalana lisänä. Joten joudut tyytymään selostukseeni joka kyllä on tapojeni mukaan perusteellinen ja polveileva.

Ovesta käveli sisään kala. Tai eihän se tietenkään itse kävellyt, oletko muka koskaan nähnyt kävelevää kalaa? Tiedän että hauki on muinoin noussut puuhun laulamaan, mutta nyt ei ole kyse siitä. Tämä kala, siis hauki, saapui isossa mustassa jätesäkissä ja kahden hengen saattueessa. Hän oli (siis se hauki) parin kaverinsa kanssa änkeytynyt samaan katiskaan ja kalastaja-eemelin ynnä hänen vaimonsa mielestä kolme kohtalaisen kookasta haukea on yhdelle perheelle liikaa. Ainakin yhdellä kertaa.

Tämä turvapaikkaa hakeva hauki oli arvioni mukaan kolmen kilon kimpale. Vähän pienempi Casperia mutta ainakin tuplasti Onervan kokoinen. Sen verran iso ettei mahtunut suorin vartaloin yhtään mihinkään, ei tiskialtaaseen, ei leikkuulaudalle ei oikein käsiinikään. Sitä paitsi se oli niin tuore ettei se tahtonut pysyä näpeissä lainkaan, senkun sätkytteli kun sitä perkasin.

En ruvennut sitä suomustamaan, ajattelin nylkeä sen ja purkaa sen monikäyttöisiksi paloiksi.
Vähän jänskätti. Olen haukia tai mitään muitakaan isoja kaloja purkanut joskus edellisessä elämässäni. Jonkun ahvenen jos joku niitä on kantanut. McGyver kyllä tarjoutui sen käsittelemään mutta tahdoin tehdä sen itse. Nähdäkseni kykenenkö siihen, toimivatko käteni ja aivoni yhteen, tuleeko lopputuloksesta säällistä syötävää.

Runsaasti ruokaa kuulkaa tulee tuon kokoisesta vonkaleesta. Suolestin tyypin, pesin, irrotin pään. Ensin sormistani sitten koko kalan ruumiista. Fisu oli niin iso ja liukas ja käteni niin kömpelöt että sormeni olivat vähän väliä jossain kidusten syövereissä ja niitä sai kaksin käsin sieltä irrotella. Fileoin sen, (minulla on loistava ainoastaan kalan fileointiin varattu veitsi jonka McGyver pitää aina taisteluvalmiina) nyljin, heitin sisälmykset ja nahat jätteisiin, loput isoon kattilaan merisuolan, pippurin ja laakerinlehden kera. Itse fileet suolasin kevyesti ja sysäsin jääkaappiin odottelemaan parempaa aikaa eli paistamista huomiseksi lounaaksi jauhoisten perunoiden ja munakokkelin kanssa. Osan fileistä vielä pakastin. Eli kahden hengen perhe syö siitä ainakin neljä - viisi ateriaa. Nam.

Lopuksi on pakko tunnustaa että jälki ja kalan purkuun käyttämäni aika olisivat tuoneet minulle kouluarvosanaksi ainakin ykkösen jollei peräti hylätyn. Eipä ihme että panivat suorilta eläkkeelle aikanaan. Olipa vaan haastava homma vaikka nyt kirveleekin kovasti sormia.

torstai 23. huhtikuuta 2009

Lukijat (päivän toinen)

Huomasin että ensimmäinen Lukija oli kirjautunut blogiini.
Tervetuloa Irene!

Siispä opiskelin hetken ja siellä se nyt on , kellon päällä odottamassa syli avoinna muita lukijoita seuraan.

Minusta tulee mummi!

"viimein näkyi merkki tärkeä/
pompin ilmaan kuin vailla järkeä"

Juicea mukaillen täällä höyryän. Minusta tulee mummi! Jee, jippiii!

Edellisestä kerrasta kun on jo liki kolmetoista vuotta.

Aloin olla jo vähän huolissani lasteni lisääntymisestä, vanhoja akkoja jokainen, Seurakuntasisarkin jo 28. Vaivihkaa kyselinkin kerran että olenko mahdollisesti unohtanut kertoa kaiken tapeellisen (kukistajamehiläisistä). Olin kuulemma, perusteellisesti. Siksi heillä ei olekaan lapsia, paitsi esikoisella. Ja nyt ihana esikoiseni kertoi tehneensä eilen testin joka oli siis positiivinen. Kääpiö (se eka lapsenlapsi) tuumasi että sen on parasta olla sitten poika. Jaa miksi? No kun sulla on jo tyttö. Aika tyynesti suhtauduttu.

Ah onnellista mummia! Karjalaiset tapasivat sanoa että "oma laps on laps, mutta lapsenlaps on lapsukainen".

Ei muuta, tämä ei tahdo pysyä housuissaan...

maanantai 20. huhtikuuta 2009

HYvää yötä ja huomenta

Hyvää maanantaiaamua vaan kaikille.

Samoilla silmillä tässä keikutaan millä eilisaamunkajoa katsottiin. Laskeva kuu joten kuuhulluudellakaan ei pitäisi olla syytä valvomiseen.

Eilen oli kyllä vähän puuhaa ja alkuillasta pitäjän vasemmistolaisten linjakokous (heh heh, eikös kuulostanutkin komealta?) kunnantalolla. Palaveri oli antoisa, joskin moni ajankohtainen kysymys ja ennen kaikkea pakollisten säästökohteiden löytäminen juoksutti aivosoluja hyvän tovin. Tapetilla on myös kiireellisiä toimenpiteitä vaativia asioita eikä vähiten sosiaali- , erityisesti ennaltaehkäisevän lastensuojelun piirissä. Mistä rahat ja mistä vielä voisi tinkiä? Se on lamanaikainen peruskysymys johon aina ensimmäiseksi otetaan apuun aivan väärät toimet. Ensimmäiseksi leikkuriin pääsevät koulutoimi, kirjasto ja muu sivistyspuoli. Seuraavaksi käsittelyyn yleensä on tavannut nousta perusturva ja sen vaatimat lakisääteiset työt. "huostaanottoja on liikaa, niitä pitää vähentää", "jättäkää tänä vuonna ostamatta vanhainkotiin kylpyjakkaroita", säästäkää siinä, säästäkää tässä...

Samaan aikaan kaavoitetaan innolla uusia asuinalueita, rakennetaan niihin kunnallistekniikkaa ja odotellaan josko ostajia ilmaantuisi. Tonttimaatakin pitää ostaa sieltä ja tuolta, se on panostus tulevaisuuteen.... Ja samaan aikaan huutavan pahoinvoiva nuoriso nousee kapinaan toisella puolen pitäjää ja terrorisoi kyläänsä äänekkäästi ja antaumuksella.

Tässä kunnassa on perinteisesti pidetty budjetoituja rahoja niin tiukkaan korvamerkittyinä että tarkoituksenmukaiset ja järkevät sisäiset siirrot tuntuvat olevan tykkänään poissa laskuista. Hallintokunnat varjelevat kaksin käsin budjetin suomia numeroita joita rahaksi luulevat ja murisevat pahasti jos selvän ylijäämän siirtoa edes uskaltaa joku esittää. Ei! Meidän rahat! Ja kun rahaa jäi noin paljon tähteelle kun niin reippaasti säästettiin, niin rakennetaanpa vaikka yritystalo ja ostetaan vielä pari mukavaa plänttiä kaunista luontoa järvenrantoineen, ihan vaan sijoitukseksi pahan päivän varalle. Kun niin säästetään.

Annahan katsoa kuinka tässä käy. Meidän kunnassamme ainakin äänestäjät selvästi olivat tympääntyneitä aiempaan menoon kun viime syksyn vaaleissa kaksi kolmannesta valtuustosta meni vaihtoon. Kannattaisikohan meidän kaikkien ottaa siitä jotain opiksi?

***

Tuossa neljän maissa ajattelin kuitenkin käydä pötkölleen, ainakin vähäksi aikaa, viimeinen lehtijuttukin valmistui oikolukua vaille valmiiksi. Piti vaan käydä äkkiä pissilässä.... Rappukäytävästä kuului kummallista ääntä. Ensimmäiseksi tuli mieleen että joku talomme juopotteluun taipuvaisista oli tyhjennyksellä vika paikassa mutta kun lorina vaan jatkui ja jatkui, ikään kuin itse Austin Powers olisi ollut asialla pyysin McGyveriä tutkimaan asiaa (olemme siis molemmat valvoneet). Tulvahan siellä käytävässä oli. Hiljattain taloon muuttaneen perheen oven alta ryöppysi vettä. Paljon vettä.

Siinä vaiheessa kun perhe sieltä tulvan alta oli saatu hereille ja huoltomies hälyytettyä kello olikin juur niin paljon ettei toimittanut mennä lähellekään sänkyä.

Minä jatkan sitä haastattelukokonaisuutta siitä mihin alkuyöstä jäin, McGyver painui paklaamaan makkarin seiniä.

Sen sanon että kaunis päivä on tulossa. Auringonnousu on todella kaunis.
Ja kahvi on hyvää, näin aamutuimaan.

lauantai 18. huhtikuuta 2009

Olipa Kerran Epilogi osa I

- Petri, perhanan penikka! Missä mun Celine Dion on? Mä kiljuin tapani mukaan pikkuveljelleni - Etkö sä saakelin kakara opi pitään näppejäs erossa mun asioista!

Petri makoili ihan rauhassa olohuoneen divaanilla lukemassa kirjaa maailmanhistorian karmeimmista laivaturmista. - Aattele että Titanicissa hukkui puoltoista tuhatta ihmistä, Petri kommentoi. Estoniassakin meni mereen enemmän kuin meillä.
- Ja mitä sä oikeen höyryyt sun asioihin puuttumisesta? Kenenkähän ansiota oli että me faijan kanssa saatiin teidät hengissä ulos niistä pakkilaatikoista? Petri kysäisi muina miehinä.

Petri oli jotenkin hujauksessa miehistynyt ihan parissa kuukaudessa. Se oli mennyt ihotautilääkärille, yksityiselle, voitsä kuvitella! Se on oikeestaan aika komee kun sen akne on hoidettu ja sillä on tosi komee ääni, sellanen pehmeän syvä. Niinku jollain filmitähdellä. Ei meinaa ollenkaan muistaa kun se siellä laivallakin kimitti ja kakoi kun se yritti jotain sanoa.

- Äh, antaa sen cd:n olla.Me kerrotaan teille kuinka meille lopulta kävi sillä faijan viiskytvuotisristeilyllä. Olihan melkoinen synttärilahja sillekin. Takuulla muistaa sen lopun ikäänsä, niin kuin me kaikki.

Meillä oli mutsin kanssa aika kireet paikat kun oli just saatu siteet pois mutsin ranteista ja oltiin melkein vapaita. Sitte me kuultiin kun joku raplasi ovea. Avaimella!

- No niin arvon leidit, alkaa olla kauneusunien aika. Mielestään hurmaavasti hymyillen se ruskeasilmäinen poika heitteli avainnippua kädessään. Sen toinen käsi oli selän takana. Mä aattelin että sillä on siellä ase ja se ampuu meidät siihen paikkaan. Ei kai se sitä tarkoittanut niillä kauneusunillaan?

Mä vilkasin vaivihkaa mutsia ja se näytti ihan haamulta. Sillä on oikeestikin suuret , tummansiniset silmät, ne näytti ihan pelottavilta sen valkoisessa, melkein harmaassa naamassa. Voi mutsi parka, se ei ole koskaan ollu missään ilman faijaa ja sen tukea.

Ruskeasilmäinen poika vain hymyili meille. Kyllä sillä oli tosiaan kaunis hymy vaikkei se sille risteilyisännälle siinä pärjännyt. Sen kaunis hymy ja koko ilme oli niin ystävällinen ja lämmin ihan niinku faijallakin. Poika pani avainnipun taskuunsa, oikeaan etutaskuun, huomasin. Se on varmaan vasenkätinen, mä aattelin. Saattaa olla tärkeä pointti.

***
Risteilyisäntä katto meitä mietteliään näköisenä. Se varmaan piti meitä ihan daijuina, ainaki musta tuntu sen katse sellaselta. Faija oli karjunu niille naamansa punaiseksi ja nyt se paineli kännykän näppäimiä ja oli hiljaa, tuhisi vaan. Ja odotti. Pitkään, muttei sulkenu puhelinta.

-
Laura missä te olette, me tulemme heti sinne, koittakaa kestää! Sitte se kuunteli hetken ja pani puhelimen povitaskuunsa. Me katottiin sen risteilyisännän kanssa ihan hoo moilasena sen ilmettä. Mä olin kerran ysiluokalla tet:issa yhessä sen kapakoista kun se luki lakia yhdelle kundille joka oli väärentäny asiakkaan luottokorttilaskuja, siis silleen förannu välistä asiakkaan rahoja. Faija on muutenki aika iso mies, sillä on tummat hiukset ja sen parrankasvu on ihan älytön. Nyt se näytti vielä pelottavammalta ku sillon sen duunissa. Mä ootin että ihan kohta sille kasvaa sarvet päähän ja se rupee hengittämään ulos myrkyllistä rikkikaasua. Me jotenki vaistomaisesti peruutettiin muutama askel sen risteilyisännän kanssa.

Ne rupes yhessä tekeen suunnitelmaa millä ne löytäis mutsin ja Lauran. Risteilyisäntä otti yhteyttä laivan turvapäällikköön ja muihin, ties kehen. Mä jäin siinä sitte vailla huomiota ja mä liukenin paikalta.

Me ei vielä oltu ehditty laivakierrokselle, kun sen piti olla vasta seuraavana päivänä. Mutta mä muistin kyllä missä komentosilta on ja muistaakseni siellä piti olla myös laivan radisti ja sen vempeleeet. Mä en malttanu odotella mitään hissejä. Mä juoksin ku joku Usain Bolt pitkin hyttikansia ja portaita. Ja eksyin tietty pariinkin kertaan. Mä vannoin että mä rupeen suunnistaan ihan tosissaan jos tää juttu joskus selviää.

Mä pääsin sinne komentosillalle ihan hengästyksissä ja hikisenä. Mun finnit loisti varmaan Etelänavalle asti, niin kuumissani mä olin. Sillalla oli kolme miestä. Ne käänty ihmeissään kattoon että mikä pyörremysky niitten tontille oikein iski.

Kun mä olin vähän tasaantunu, mä sain kerrotuksi mistä oli kysymys. Kaikki kolme miestä suhtautu mun asiaan jokainen ihan eri tavalla.Se joka istu tuolillaan vähän sivummalla kuunteli tarkkaan mitä mä selitin. Se näytti vähän hassulta: sillä oli vaan toinen iso korvakuuloke päässä, toinen oli sen kädessä joka oli pysähtyny kesken liikkeen. Sen vieressä oli ulkomaalaisen näkönen tyyppi joka rupes nauraan ja sano että se soittaa jonkun stuertin ohjaan mut omalle kannelle. - Eikös nyt ole jo liian myöhää sinun ikäisesi olla yksinään liikkeellä isossa laivassa? se virnuili silleen setämäisesti, aika huonolla suomenkielellä. Niinku jolleki eskaripennulle.

Mä en ehtiny edes ärähtää ku se kolmas mies otti mua hartioista kiinni ja sano että mennäänpä tuonne toimistoon niin saat kertoa kaiken ihan rauhassa. Mun teki mieli kieltäytyä ja lähtee pois. Mä olin ihan varma että sillä oli jotain tekemistä mutsin ja systerin katoamisen kanssa. Mut mä en kerenny tekeen mitään ku mä olin jo toisessa hytissä ja ovi oli kiinni meidän perässä.

***

Se ruskeasilmäinen poika jutteli meille laivan seuravan päivän ohjelmasta, kerto ruokalistasta ja muusta. Se vielä autto loppujen siteiden kanssa ja pahoitteli että heidän laivassan joku oli sellaista tehnyt. Ja pyyteli kaiken aikaa anteeksi. Mutsi alkoi olla jo aika relana. Se tais uskoa koko jutun ihan vilppittömäksi pelastamiseksi. Mua kyllä epäilytti.

Se kundi ohjas meidät molemmat istuun parin tyhjän puisen pakkilaatikon viereen ja jutteli rauhottavia koko ajan. Se kysy että onko nyt kaikki hyvin? Tarvitaanko me jotain? Juotavaa?
Meillähän oli sen varaston, tai ruuma se kai oli, kylmyydestä huolimatta aika kova jano ja me kiitettiin kun se toi juotavaa muovimukeissa. Mua alko väsyttää ihan hirveesti, mä sanoinkin mutsille että hepl...oltu...st.....

***

Kapteenin työhytissä mä sain kerrotuksi koko jutun, ihan siitä laivaan astumisesta lähtien. Se kolmas mies oli oikeesti se laivan kapteeni ja tosi reilu mies. Se kuunteli tosi tarkkaan mun sekavaa juttua ja heitti jonkun kysymyksen väliin ja kirjotti koko ajan. Sitte se sano että pysy tässä ja ole hiljaa. Ja poistui toisesta ovesta mistä me oltiin tultu sisään.

Mä olin hetken paikallani mut sitte mua alko epäilyttää koko tilanne ja mä päätin häipyä paikalta ja yrittää jotain muuta. Ovi oli kuitenkin lukossa. Molemmat ovet oli lukossa. Voi ei! Mä olin mokannu koko jutun, mutsia ja Lauraa ei enää pelasta mikään! Sitten mä mietin että miltä? Enhän mä tienny muuta kuin että ne oli kadonnu ja sen mitä mä kuulin rivien välistä siitä faijan puhelusta. Olinkohan mä kuvitellu koko jutun?

Mä en tiedä kuinka pitkään mä siinä kapteenin hytissä istuin, mun kännykkä ja kellokin oli jääny hyttiin. Yht'äkkiä mun korvat meinas revetä kun hälyytysääni alko kaikua kaiuttimista.
Mä muistelin mitä tollanen ääni merkitsee, ja sitte mä muistin! Se oli palohälyytys! Laivassa oli tulipalo ja mä olin vankina! Ja mutsi ja Laura oli vankina jossain laivan ruumassa. Mä rupesin hakkaamaan ovea ja välillä sitä toista mutta kukaan ei avannu.

***

Tässäpä teille äitienpäivälukemista. Uudet lukijani voivat käydä lukemassa koko tarinan alusta lähtien näistä blogeista.

Mitähän sille perheelle ihan oikeasti oli tapahtunut? Palohälytyskin vielä......
Nythän tiedämme että hengissä siitä selvisivät, mutta miten?

Kukas sen kertoo meille?




Okra aura

Ihminen tekee kaikkensa välttyäkseen tarttumasta johonkin pakolliseen. Stansta oli keksinyt tehdä väritestin, jonka oli löytänyt maikkarin Helmestä. Testin tulos kertoo mikä on aurasi pääväri, mahdollisesti myös muut auraasi vaikuttavat värit.

Minä hilasin tuon testin tehtyäni tuloksen tänne kaikkien ihmeteltäväksi.

Minun aurani pääväri on OKRA:

(kuinka ollakaan)

Kellertävä okra on auran utelias harvinaisuus. Hän on väreistä kaikkein lapsenmielisin, avoin ja ulospäin suuntautunut. Hänen optimisminsa on rajatonta, mutta vaikka hänen energiansa näyttää myös sellaiselta, hän hajottaa itsensä helposti liian moneen suuntaan. Okra on kyllä älykäs ja pystyy näkemään asioiden kaikki puolet, mutta kykenee itse harvoin etenemään tavalla, joka olisi järkevin.

Okra ei oikein osaa edetä askel kerrallaan. Hän näkee kokonaisuuden -ja haluaa ottaa sen kerralla vastaan. Työympäristössä okra voi olla hyvinkin haasteellinen, koska hänen etenemisjärjestyksensä asioissa saattaa vaikuttaa aivan järjettömältä. Kyseessä on kuitenkin vain okramainen tapa suhtautua kaikkiin vaiheisiin samanarvoisina kokonaisuuden osina, ei toistensa loogisena jatkumona.

Okra kadottaa aina tavaransa jonnekin ja viettää suuren osan ajastaan etsimällä niitä. Ulkopuoliselle hänen elämänsä saattaa näyttää jatkuvalta kaaokselta, ja suuremman järjestyksen ystävät saattavat menettää hermonsa yrittäessään - turhaan - saada levottoman okran pysähtymään.

keskiviikko 15. huhtikuuta 2009

Elämä on ihanaa!

Uskokaa vaan.Uusi ystäväni ennusti minulle taannoin tarotkorteistaan näkemiään asioita. Ja selvitti näkemäänsä. Se oli niitä omin pikku kätösin -taitohaasteita. Nyt ne ovat alkaneet toteutua. Tuntuu aika hurjalta!

Alkuvuosi meni osaltani vähän niin kuin ohitse. Fysiikkani ei ollenkaan ollut mielisuosiolla matkassa mukana. Eikä mielikään. Krooninen masennukseni kolkutteli joka oven ja ikkunan takana, univaikeudet olivat viedä viimeisenkin järjenrippeen. Jotenkin vaan nyt, kun suut, silmät ja korvat ovat täynnä siitepölyjä ja maahometta ja kuivaa maantiepölyä tunnen taas olevani vahva ja iloinen, kaikkivoipa! Räkänokka tosin mutta vahva ja murtamaton.

Mistäs se sitten johtuu?

No siitä että olen taas JOTAKIN. Teen tärkeää työtä, josta saan positiivista palautetta. Pääsen ilahduttamaan ihmisiä saamallani lahjalla. Kirjoittamisella. Olen väliin moittinut Stanstaa vajaasta itsetunnosta, ja mielestäni olen ollut oikeassakin. On vaan asioita jotka kummasti friskaa päätä ja niskaa.

En ole tietoisesti kärsinyt itsetunto-ongelmista. En edes lapsena kun luontoani ja itsetuntoani pyrittiin määrätietoisesti murskamaan paremmin keskiluokkaiseen muottiin sopivaksi. Pää pystyssä olen pyrkinyt kantamaan kaiken sen sonnan mitä tielle on lykätty. Pidän itseäni realistina kykyjeni ja voimavarojeni suhteen. Tiedän rajani (Hanni tähän saattaa jotain päinvastaista mainita) joskaan en niitä aina kunnioita. Kärsin sitten suu supussa seuraukset liioittelusta.

Uusi aluevaltaukseni pakottaa minut liikkeelle, ihmisten ilmoille ja ennen kaikkea liikkumaan.
Ryhdyin siis paikallislehtemme avustajaksi. (pyynnöstä) Mikä tarkoittaa sitä että viikoittain on rustattava 2 - 4 lehtihuttua (tämä ei ollut vahinko, kirjoitin tuolleen vahingossa yhteen kommenttilootaan), siis juttua kuvineen. Hidastahan se on, tuntipalkoille ei kyllä pääse minun fyysisillä rajoituksillani mutta se on hauskaa. Jo toisen viikon jälkeen tiedän että koville tulee ottamaan, mutta aion nauttia tästä niin pitkään kun jaksan. Toisekseen on kovin hienoa että kirjoittelustani maksetaan. Olen vuosia toimittanut tiedotteita erilaisista tapahtumista läpyskäämme, ihan ilmaiseksi. Nyt minua pyydettiin virallisesti avustajaksi. Jees!

Muutenkin kevätaika tuo tullessaan vähän vipinää. Koko pääsiäinen meni työntouhussa. Lauantain vietin markkinoilla sekä Vasemmistoliiton teltalla että toimittajana kamera rollaattorin penkillä tai kaulassa keikkuen.

Varsinainen hommani teltalla oli lörpötellä viisaita /puutaheinää/politiikkaa/hauskoja... ihmisten kanssa ynnä mitata verenpainetta. Oikeesti EU-ehdokkaamme Aino-Kaisa Pekosen oli meininki hoitaa se homma, mutta Aino-Kaisa oli kaatunut äänetönnä kevätflunssaan.
Olisi tyttö saanut olla kuosissa, hommia olisi piisannut kahdellekin, sen verran paljon markkinoiden inhimillisimmällä kojulla kävi väkeä.

Siksi toisekseen tehokkain tapa saada a) asiansa kuulluksi, b) viestiä kuntalaisilta on istuttaa "uhri" mukavalle jakkaralle, sitoa verenpainemittari ranteeseen, käskeä olla hiljaa mittauksen ajan ja tuijottaa suoraan silmiin. Samalla voi sitten puheenvuoron saatuaan rupatella. Olen viimeksi kuluneen vuoden aikana havainnut että tällä menetelmällä tulee esiin monia kuntalaista askarruttavia kysymyksiä. Tärkeitä. Ihan arkikielellä, ystävällisessä ja luottamuksellisessa hengessä.

Maanantaiaamu alkoikin vähän ikävämmissä merkeissä. Tuttavapariskunta oli aamukävelyllä kylämme kirkonmäellä. Missä on se kylämme ylpeys, rukoushuone. Rouva soitti aivan kauhuissaan ja kertoi että rukoushuoneelle on murtauduttu ja kaikki paikat on sotkettu ja raamattu on poltettu ja.... Kielsin koskemasta mihinkään ja odottamaan siellä. Soitin suntiolle ja kerroin mitä oli tapahtunut ynnä painelin Harley Parkinsonin renkaat vinkuen kirkonmäkeä ylös kuvaamaan tuhot.

Niin kuin tämän. Kylläpä on taas mukava olla Mummina tämän tapahtuman jälkeen. Kylän pennut takuulla tietävät kenen/keiden tekosia tämä oli. Ja kyllähän ne sen minulle taas tälläkin kertaa kertovat. Ihan kuin se minulle kuuluisi. Poliisille se asia kuuluu. Veikkaan että tarina etenee silleen että saan tiedon, jonka jälkeen mennään yhdessä pentujen kanssa tunnustamaan syntejä. Niin on tehty ennenkin, valitettavasti myös samasta syystä.

Eipä tule Liskonaisen aika tänä keväänä pitkäksi, ei. Lähdenpä tästä siis kylätoimikunnan kokoukseen suunnittelemaan tämän vuotista Kylälehteä ja muita kevään jekkuja kyläläisteni iloksi.

Voi pentuja poloisia.

sunnuntai 12. huhtikuuta 2009

Hyvää Pääsiäistä

Tänä aamuna Herramme Jeesus Kristus selätti kuoleman ja säikäytti pahasti naiset jotka olivat tulossa häntä voitelemaan jas huolehtimaan Hänen ruumiistaan.

Herramme nousi kuolleista ja antoi meille vapahduksen, toteutti ennustuksen.

Harmillista uskon kannalta on se että Jerusalemissa on kaksi suuresti muistettua Jeesuksen hautapaikkaa.

Toinen sijaitsee aivan Golgatan kupeessa, ihan muutaman askeleen päässä kuuluisasta kalliosta jonka Jumala pirstoi poikansa kuoleman hetkellä.



Toinen, minulle todempi ja mieluisampi on Puutarhahauta.


Toisaalta, olivatpa historian tiedot mitä mieltä parhaaksi katsovat, tärkeintä on se että Jeesus kuoli syntiemme tähden.


Siihen uskomme ja sille laulamme.

Tyttöjen meeni

1) Oletko tyytyväinen ulkonäköösi?

Onko olemassa naista joka olisi ehdottoman tyytyväinen?
Oikeesti, olen minä, paitsi kolmenkymmenen viiden kilon ylipainooni.

2) Mitä muuttaisit ulkonäössäsi?

Sen kolmekymmentä viisi kiloa, siis vähemmäksi.

3) Mitä muut ovat kehuneet ulkonäössäsi?

Minulla on ihanat pisamat ja kaunis hymy, kuulemma.

4) Meikkaatko päivittäin?

Voi en tokikaan! Olen vasta kuluneen talven aikana ruvennut meikkaamaan ihmisten ilmoille lähtiessäni. se on jotenkin kohteliasta.

5) Perusmeikkisi?

Egypt Wonder-maapuuteria, iankaikkisen vanhaa Lumenen violettia (tumman) luomiväriä ja mustaa ripsaria. Huulipunia on ainakin kahdeksan, oma väri mielialan ja muun vaatetuksen mukaan. Minäkö friikki? Pyh!

6) Hiustesi väri & pituus?

Olen aito punapää, paitsi että Luoja laittoi vahingossa ei-minkään väriset hiukset. Hiukset ovat,hmmmh, voisinko sanoa, puolipitkät.

7) Kuinka usein…

…värjäät hiuksiasi?
Kerran kuussa tai kahdessa, riippuu siitä miten rahat riittävät. Yli kympin maksava väripytty ei tosiaankaan ole ensisijaisena listalla.

…peset hiuksesi?

Kahden- kolmen päivän välein, jos on tiedossa ihmisten ilmoilla esiintymistä niin useammin.

…käyt suihkussa?

Mahdollisimman harvoin, atoopikko kun olen.

…kuorit ihoasi?

Täyskuorintaan varaan kaikesta huolimatta aikaa kerran viikossa. Vihreä muta on parasta, ei kuivata eikä tule joutavaa ihottumaa.

…käyt kosmetologilla?

Sain nelikymppislahjaksi täyden paketin ja sitä ennen olin työmallina ystäväni työnäytössä. Kotikonstit on yhtä hyvät kunnes saan taas lahjakortin.

…poistat ihokarvojasi?

Kesäaikaan omaksi mielikseni sheivaan kinttukarvat aika ahkerasti ja ympäri vuoden on pakko nyppiä leukakarvat tämän tästä. Ne on ällöttävät, erityisesti omassa naamassa.

…käyt solariumissa?

Atoopikkona pitäisi käydä säännöllisesti, mutta se on kallista ja vaikeasti saatavilla täällä maalla. En siis käy.

8 ) Miten pidät hiuksiasi?

"Äiti, oletko tietoinen tuosta hökötyksestä päässäsi?"

9) Miten tukkasi on nyt?

Just silleen.

10) Rasvaatko ihoasi?

Pakko. Ja monta kertaa päivässä ettei kuivuisi korpuksi. Kuvittelepa ylipainoinen rusina...

11) Tyypillisimmät vaatteesi?

Mukavimmat ja väljimmät mitä kaapista löytyy. Pääväri on aina vaan musta, korostettuna nykyään sentään pinkillä ja voimakkaalla violetilla tai syvällä vihreällä.

12) Mitä sinulla on nyt ylläsi?

Violetti t-paita (sellainen ladyfit, älä kuvittele miltä se näyttää) mustat legginsit, omakutomat kimalaissukat. Ja tietty puuvillakalsarit ja sloggin kainalovaate.

13) Millaiset alusvaatteet on ylläsi?

Hups, vastasin jo edellisessä.

15) Millaisia kenkiä käytit viimeksi?

Punaisia wanna-be-crocseja.


16) Millaista takkia pidit viimeksi?

Taisi olla Lankalauantain Markkinoilla musta untuvaliivi ja sen kanssa musta fleese.

17) Millaisia rintaliivejä käytit viimeksi?

No niitä sloggeja

18) Lempikorusi?

Titaaninen vihkisormus, valkokultainen kihlasormus ja Sari-ystäväni tekemä jaspisrannekoru




ja hänen kaverinsa, botswanan akaattia. Ne ovat kuin rukousnauhat. Sari teki niihin uudet vammaiselle sopivammat lukot.



19) Käytätkö kynsilakkaa?

Joo, käytän. Ja myös kynnen kovettajaa.

20) Lempihajuvetesi?

Pidän kynsin hampain kiinni Yves Saint Laurentin Y.stä vaikkei sitä enää ole edes myynnissä. Vissiin missään maassa.

21) Shampoo ja hoitoainemerkkisi?

Laillisesti vihitty ostaa hiustuotteet, minä kiltisti käytän niitä.

22) Millaisia sormuksia löytyy sormistasi?

Vihki- ja kihlasormus. Joskus myös lempitimanttini (2 x 0.1 ct)

23) Tarkkailetko painoasi?

Valitettavasti.

24) Viimeisin ulkonäköösi liittyvä kehu, jonka olet saanut?

Ihanat pisamat!

25) Menisitkö kauneusleikkaukseen?

Olen tyytyväinen Luojan luomaan ja elämän tuomaan.

26) Minkälainen on meikkipussisi?

MIKÄ???

27) Minkä värinen on hiusharjasi?

Odota vähän...... Se on kullanvärinen.

28) Käytätkö ryppyvoiteita?
Vain helosania ja perusvoiteita. Olen niin paksu etteivät rypyt pääse kunniaan.

29) Montako käsilaukkua omistat?

Just nyt oikein kaksi. Uusimman löysin hiljattain kirpparilta. En oikein ole käsilaukkuihminen.

30) Onko sinulla lävistyksiä tai tatuointeja?

Vasemmassa sieraimessani oli kultainen rengas kunnes se otettiin sairastuttuani pois. Pieni liskonen sentään on vielä tallessa ja kulkee mukanani joppuelämäni ja vielä siitäkin eteenpäin.

Sen sierainlävistyksen aion kyllä ottaa uudestaan. Se kuulemma sopii nokkaani ja luonteeseeni.

Näin! Hienosti hävisi kokonainen tunti tähän hölynpölyyn, mutta olipa kiva piristys kesken lehtijuttujen!

Perinteitä noudattaen en haasta ketään juur nyt mukaan.

torstai 9. huhtikuuta 2009

Kevät remppa ja leirielämää

Meillä on meneillään remontti.
Kolme vuotta sitten erikoismaalarityttäreni teki ison pintaremontin huusholliini. Silloin huusholli oli siis yksin minun.

Tekemistä oli paljon, hyvin paljon. kaikki edellisen asukkaan ruusutapetit ja oudonkeltaiset/koiranoksennuksenväriset seinäpaperit kiskottiin alas, maalipinnat ja katot pestiin, osa rappauksista keittiön ikkunan vierestä kitattiin ja muurattiin entistä ehommaksi, maalattiin koko selli valitsemillani väreillä. Kattoja myöten.

Keittiön alkuperäisiä kaapinovia, valkoisiksi maalattuja, ryhdistää nyt voimakkaan siniset malakiittiraidat, olohuoneessa vihreänsävyisellä "muuriseinällä" vilistävät pienet gekkoliskot kuin viherkasvien viidakossa. Eteiseen tytär maalasi häkellyttävät oikean näköisen kolmiosaisen marmoripaneelin, joita pitää koossa "vanhoista, vähän tummuneista laudoista" tehdyt raamit.

Sitten tytöltä loppui puhti ja kesäloma.

Makuuhuoneemme on siis tähän päivään asti ollut lähes alkuperäisessä kuosissa. Arviolta viidentoista vuoden pölyt, tervat ja nikotiinit ovat koristelleet tapetit aika hurjannäköisiksi.

Nyt sieltä on poistettu kaikki naulat ja ruuvit ja koukut ja rullaverhot ja pistorasiat ynnä kattolamppu ja tapetit. Tilalla on tasoitetta iso pytyllinen ja kunnon työvaloa. Homma aiotaan tehdä maalipurkillinen kerrallaan -menetelmällä. Muuten rahat eivät riitä. Siis purkki sopivaa maalia kuukaudessa ja toinen seuraavassa kuussa.

Koko kesä siihen menee, mutta entä sitten? Olemme orientoituneet muutamaksi kuukaudeksi leirielämään. Vähän niin kuin Berlusconi veisteli hupaisasti maanjäristyksen eloon jääneiden uhrien ahdinkoa. Eikö sille miehelle mitenkään voisi laittaa vaikka ilmastointiteippiä suun eteen? Tai jotain mukavaa ainetta lounasruokaan?

Nyt lähden viinakauppaan hakemaan kevään ensimmäisen ginipullon ja riittävästi punaviiniä pääsiäiseksi.

En vaan ehdi niistä täysin siemauksin nauttia koska paikallislehti pukkasi neljä juttua kirjoitettavaksi/haastateltavaksi ensi maanantaihin - eiku tiistaihin mennessä.

Muilta osin toivotan hauskaa pääsiäistä ja iloa herramme ylösnousemisesta.

tiistai 7. huhtikuuta 2009

Pieni ilahdus


Ilon voi löytää ihan pienistäkin asioista.
Niin kuin tuosta kunnantalon yläaulasta varastetusta kummajaisesta. Tyyppi on rakentamassa juuria kahvimukissa. Tässä päivänä muutamana hokasin että siihen on tarttunut roskia. Lähempi tarkastelu kuitenkin osoitti että ne olivatkin kukkia. Tässä tapauksessa pääsiäiskukkia. Ja niitä on tulossa lisää.

En edes tiedä mikä tuo tyyppi on nimeltään tai lajiltaan enkä varsinkaan sitä että se kukkii.
Toivottavasti kasvattaa myös ne juuret...

sunnuntai 5. huhtikuuta 2009

Uusi meemi, jippiii!

Kallein aarre: McGyver
Paras kirja: Tiedä parhaasta mutta ehdottomasti rakkain on Hemingwayn Saaret ja virta.

Rakkain lahja:Lasikenkä. McGyver antoi sen seurustelumme alkumetreillä. Yöpöydälläni se pitä huolen arkikoruistani.

Parasta musiikkia: musiikki, vain tekno (konemusiikki) ei sytytä

Lempiasuste: villasukat ja punaiset crocsit

Korvaamaton pahe: mielin määrin kahvii ja tupakkaa, ja vähän punaviinta.

Lempikaupunki: Rakastuin lähtemättömästi Jerusalemiin. (yllätys?)

Kauneustuote: tällä hetkellä helosan, kortisonivoiteet ja maajauho (egypt wonder)

Kaunein elokuva: Cider House Rules (oman elämänsä sankari)

Inspiroidun: Kaikesta uudesta, avun pyynnöstä...

Jospa minäkin pitkästä aikaa oikein nimeän seuraavat vastaajat, hmmmmmh? Ofelia, Stansta ja Falanthalar pääsevät tunnustamaan.

Hyvää palmusunnuntaita!

lauantai 4. huhtikuuta 2009

Kahakka

Meillä oli tänään kahakka.

Ensin vähän pohjatietoa sitten itse tarina. Meillä ryhdyttiin yli kolme vuotta odottaneeseen remonttiin. Se on aika iso projekti pienessä kämpässä. Makuuhuoneemme on muuttanut olohuoneeseen, vessaan, parvekkeelle ja kellariin. Ja tosi iso osa meni roskiin ja paperinkeräykseen. Paperiroinasta on jäljellä enää pussillinen jonka otan seuraavaan lautakunnankokoukseen mukaan ja syötän kunnantalon silppuriin.

Tiedättekö mikä oli tärkein ja ensisijaisin toimi remonttivalmisteluissa?
Liskonaisen tietokonepaikka ja nettiyhteys! Eikä tämä ollut minun keksintöni, en ehtinyt edes kysyä siitä mitään kun toimistoni oli muuttanut ruokapöydälle. Mitään ei hävinnyt. Mikä on kyllä ihme! On ihanaa olla laillisesti vihitty McGyverin kanssa!

Siispä kämppämme on erityisen täynnä, ahdas ja sen verran sekainen, mitä enää tilaa on. Tässä kaaoksessa pyristelevät myös paprikani, tomaattini, susannat ja ne kaikki muutkin odottamassa pääsyä parvekkeelle. Ja amppelimansikka. Sen istutin lopulliseen sijoituspaikkaansa ja jätin keittiön työtasolle muiden kavereiden kanssa.

Kuten muidenkin vihertävien uutuuksien kanssa oli tässäkin käydä huonosti. Casvissyöjä-Casper kävi tietty ottamassa näytteet ja yrjösi samantien astianpesukoneen kyljen ja keittiön maton täyteen tahmaa ja mansikanlehtiä. Laillisesti vihitty siitä torumaan kissavanhusta joka säikähti ja juoksi kirkuen pois. Roosa perässään. Syntyi lisää kirkumista kun terrieri pyrki kissaa ravistelemaan tyhmyydestä. Tämä on vielä ihan normaalia ja lähes jokapäiväistä. mutta sitten tuli ylläri:

Onerva (Lutra Lutra Onervalis ©), puolitoista kiloa ja melkein kolme vuotta, suuttui silmittömästi, keräsi kaikki saatavilla olevat adrenaliinit lihaksiinsa ja hyökkäsi, siis HYÖKKÄSI, Roosan kimppuun. Täynnä murhanhimoa. Koko vähintään tuplaantuneena, tosi tuuheana ja hullunkiilto luolaleijonansilmissään. " Mun kaveria et rankaisematta ravistele! Prkl!" Kerrankin onneksi kaikki paikat olivat täynnä tavaraa, sain melkein vahingossa Onervasta niskakaotteen ja siten onnistuin pelastamaan koiran.

Raivostunut leikkaamaton narttukissa on vaarallisimpia asioita maailmassa, koiralle. Uskokaa kokemusta! Itse olen vähän verillä mutta muut ovat hengissä. Casper oli pitkään tolaltaan ja tuuheana, vähän pelkäsin vanhuksen terveyden puolesta.

Tästä opimme sen että kesken remontin aiheuttaman kaaoksen ei pidä mennä ojentamaan nervoontuneita eläimiä. Nyt me makaavat ystävällisessä läjässä sängyssämme. Onervakin on vaihteeksi peiton PÄÄLLÄ. Ja sen vainajaksi tarkoitetun koiran kyljessä kiinni.

Lopuksi on pakko kertoa että Casper taas lähestyi mansikkaparkaa toiveikkain mielin. OuuuuuH! Mitähän tästä tulee?

Edit Piaf teki tarkastuksen:
Roosalla on kuitenkin reikiä kropassaan. Mutta ei onneksi silmien seutuvilla.


perjantai 3. huhtikuuta 2009

Taas minä erehdyin

Minä sanoin taannoin että ensimmäiset leskenlehdet ovat näytillä ensi tiistaina, 7. huhtikuuta.
Pieleenhän sekin ennustus meni, katso itse! Alan olla sittenkin ruosteessa.

No, sovitaan sitten silleen että täällä Läyliäisissä on sitten tiistaina.
Ei muuta.

MIKSI PÄÄSIÄISENÄ ON TÄYSIKUU

Ennenvanhaan, hyvin, hyvin kauan aikaa sitten kuu paistoi täytenä ja ylpeänä koko kasvoillaan kaikille jotka vain halusivat sitä katsella. Sitten tulivat ihmiset ja kylät ja kaupungit ja katuvalot. Ja hehkuvat mainosvalot, jotka himmensivät kuun turvallisen loisteen.


Sinnikäs Kuu ei kuitenkaan antanut periksi. Alkuun se ei oikein osannut pitää puoliaan vaan pieneni pienenemistään kunnes katosi taivaalta kokonaan. Viikon verran murehdittuaan pimennossa kovaa kohtaloaan se pinnisti viimeisetkin voimanrippeensä – ja kas vain, se saikin kuin ihmeen kaupalla näkyviin aivan langanohuen kaarevan viirun juuri ja juuri taivaanrannan yläpuolelle. Kuu veti syvään henkeä ja pullisti itseään. Tuskin silminnähtävä viiru kasvoi ja koheni, ensin sirpin malliseksi kaistaleeksi joka oli hävitä kirkkaiden tähtien tuikkeeseen, sitten yhä tukevammaksi valoksi ja vihdoin kahden viikon kuluttua hopeanhohtoiseksi tai punertavan kullankeltaiseksi pyöreäksi kiekoksi joka hallitsi taivaankantta uhoten valoa ja voimaa.


- Minä rupean auringoksi! Kuu julisti.


Ylpeys käy lankeemuksen edellä, sanotaan. Voimansa tunnossa Kuu oli tykkänään unohtanut maailman kulun ja avaruuden tavat. Mikä pahinta, Kuu oli myös unohtanut noidat. Kaikki noidat: trullit, maahiset, Kyöpelinvuoren ilkikuriset akat ja Velhovuoren ahkerat, taitavat ja tunnolliset, mutta aika eriskummalliset velhot sekä kaikki keijut, menninkäiset ja monenlaisiin toimiin erikoistuneet tontut.


Joitakin Noitia Kuun rehentely alkoi ärsyttää kovasti. Noitamaailmassa kutsuttiin pikaisesti koolle Suuristunto päättämään mitä Kuulle tehtäisiin. Tuollainen käytös oli noitien mielestä kerrassaan sopimatonta. Kokous kesti yökausia. Sinä aikana Kuu pantiin boikottiin. Siihen ei kertakaikkiaan mahtikäskyllä saanut kiinnittää mitään huomiota.


Kuu häkeltyi kun se ei saanutkaan toivomaansa huomiota ja ihailua. Se alkoi kutistua jälleen yö yöltä kunnes se taas katosi kokonaan.

Noitien Suurkokous käsitteli Kuuasiaa pitkään ja perusteellisesti. Kysymystä pohtimaan asetettiin työryhmiä ja komiteoita, nimitettiin pääneuvottelija ja Suuressa Onkalossakin käytettiin lukuisia puheenvuoroja ongelman ratkaisemiseksi.


Kokouksen kestäessä Kuu ehti moneenkin kertaan koota voimansa ja kasvaa täyteen mittaansa ollen milloin kalpea utuinen kajo milloin taas niin suuri ja keltainen että sen ilakoivat kasvot näkyivät ihan maan pinnalle asti. Mutta aina sen voimat ehtyivät ja kerran toisensa jälkeen se uupui ja katosi pimeyteen suremaan häpeäänsä.


Noitien Suuristunnon komiteat ja työryhmät saivat viimein mietintönsä valmiiksi. Oli aika julistaa päätös.


Yleisestihän on kaikkien tiedossa että suurin osa noitaväestä elää ja puuhastelee öisin ja pimeässä. Vain keijut työskentelevät mieluusti päivänvalossa, koska niiden toimissa ei ole mitään hämärää. Paitsi Hammaskeijut. Niiden työaika painottuu aamuyön hämäriin hetkiin ihan käytännön syistä: maitohampaan ja lahjan vaihto on suoritettava ehdottoman salassa ettei yksikään ihminen, ei lapsi eikä varsinkaan aikuinen pääse vaihtoa näkemään. Hammaskeijut ovat erittäin ammattiylpeää väkeä. Niin ovat kaikki muutkin. Ja tavattoman kateita toisilleen.


Noitien maailmassa vallitsee kaksi suurta ryhmää: Velhovuoren ja Kyöpelinvuoren noidat. Velhovuoren väki maahisineen ja menninkäisineen viihtyy parhaiten syksyn pimeydessä. Ne ovat sangen taitavia kokkeja.

Otollisinta aikaa ruokavarastojen ja taikatarpeiden keräämiseen, valmistamiseen ja säilömiseen on synkein syksy loka-marraskuun tienoilla, jolloin pikku pakkanen on jo puraissut metsän varpuja ja muita herkkuja. Silloin kärpästen ja lepakoiden siivet ovat rapeimmillaan.


Kyöpelinvuorelaiset sen sijaan ovat aika veijareita. Ne nukkuvat sikeää talviunta vuorensa uumenissa talvikuukaudet. Kevään koittaessa ne heräilevät, keittävät kunnon kahvit ja virittelevät luutansa lentokuntoon.

Kyöpelin kansa pitää myös pimeästä. Ne ovat kuitenkin niin itserakkaita että ne mieluusti paistattelevat parrasvaloissa ja niiden lempipuuhaa on lennellä suuren täysikuun halki, jotta kaikki varmasti näkisivät heidän taitonsa.


Ihmisten ilmoilla lentely ei koskaan ole ollut noitien Suuristunnon suosiossa. Kuuongelman hoitamiseksi päädyttiin kuitenkin siihen, että Kuu paistakoon täytenä keväisin Pääsiäisen aikaan jotta lentävät noidat saisivat yleisönsä. Kuu saisi muutenkin toteuttaa itseään, mutta vain viikon verran kuukaudessa ja sen olisi oltava myös viikon verran kuukaudessa tyystin poissa näkyvistä ja noitien tieltä. Loppulauselmassa päätettiin vielä että mikäli Kuu ryhtyisi toiste rettelöimään, se sammutettaisiin välittömästi ilman edeltäkäypää varoitusta joko kokonaan tai osittain riippumatta siitä minkä kokoinen se sillä hetkellä olisi.


Tähän oli kuun tyytyminen. Noitaväkeä vastaan ei auta ruveta hangoittelemaan.


© jaana karmala-vanamo 2008


Ja kun ne pikkunoidat sunnuntaina tulevat virpomaan niille pitää olla varattuna runsaasti herkkuja!

torstai 2. huhtikuuta 2009

Päivän itku

Tämäkin on pöllitty lapseni blogista. Tämä mies oli lasteni isä. Maaliman paras isä. Maailman paras ystävä.

Sain tekstiviestin jossa kerrottiin että "olen taas päivittänyt"
Kun avasin sivun tyrskähdin saman tien itkuun. Iski ihan hirveä ikävä. En itkenyt edes hautajaisissa näin paljon. Itken nytkin.

Halusin vain jakaa teidän kanssanne suruni. Rukoukseni kulkee mukananne.
Herra on suuri. Vain hän tietää miksi.

Lohdullista

Tämän pöllin rakkaan lapseni Seurakuntasisaren blogista:

Vaikka vaellan pimeässä laaksossa
En pelkää
Joku mulle sanoo että kaikki kääntyy parhain päin

Mun täytyy olla nöyrä ja luottaa
Et jos mä putoon joku kiinni mut koppaa
Ja kun tulee nälkä saan syyä ruokaa
Ja kun myrsky puhkeaa pääsen suojaan
Niinku sylivauva tai niinku lapsi
Emmä tiiä että miten tai miksi
Niinku kaikki ois mietitty jo valmiiksi
Ja mun täytyy vaan olla ihmisiksi

En pelkää
Joku mulle sanoo että kaikki kääntyy parhain päin

Ajan merkit on mulle hyvin selvät:
Nää on vakavat päivät
Nää on tukalat päivät

Mut vaikka vaellan pimeässä laaksossa

En pelkää
Luoja on mun paimeneni, kaikki kääntyy parhain päin

- Jukka Poika ja Jenkkarenkka

Maistelkaas tätä, varsinkin Ofelialle tämä on ajankohtaista.