tiistai 4. lokakuuta 2022

Pikakelaus

 Joo, mä tiedän että kello on jo huomenna. Mutta kun mun kroppani ei salli nyt vaateriin asettumista, aattelin vähän kelata nippuun kulunutta vuotta.


Tästä olis paljonkin kerrottavaa. Ne jotka seuraavat mua facessa mun oikealla profiililla tietääkin suurin piirtein mun kuulumiset ja seikkailut.


Rehellisesti sanottuna, olen ollut paremmassakin kondiksessa viime vuosina. Mikä lie ollut syynä tähän nykyiseen tilaan kokonaisuutena.

Kävikö silleen että yli kaksi vuosikymmentä vinguin kuntoutusta ja apua noiden kaikkien leikkausten tärvelemälle keholleni ja siinä samassa päänupilleni vai mikä. 

No. on parin vuoden takaisen kuoleman jälkeen on tullut sitä vakavansorttista tutkimusta ja kuntoutusta oikein kaksin käsin. Onhan se ihan hyvä juttu eikä yhtään pitäis valittaa. On hoitotiimiä sekä keskussairaalassa että kaupunginsairaalassa joka meilläpäin terveyskeskuksen virkaa toimittaa. Tutkitaan sitä sun tätä, useimmiten kohde riippuu kulloinkin kohdalle osuvasta lääkäristä. 

Mutta fyysinen kuntoutus aloitettiin auttamattomasti liian myöhään. Mun kroppani ei enää kestä sitä. Mutta mulla on viksu fysiatri ja ihana psykofyssari jotka tajusivat että Liskonaisen kanssa ei toimikaan ohjesäännönmukainen kuntoutustahti. Aikataulu kevennettiin eikä uusia vaurioita (kai) ole esiintynyt. Kaikesta kuppaamisesta ja laiminlyönneistä on sellai seuraus että mun kroppani ei vaan ota vastaan kaikkia hoitotoimia. Piloilleleikottu eikä joka vuosi ole ollut mahdollisuutta toipua saati kuntoutua edellisestä kun seuraava kirra on jo puukko ojossa varttumassa vuoroaan.

Niinku tuo syntymäastma.

Sitä pitää tutkia perinpohjin jokaikinen kerta kun uus lääri mut hyppysiinsä saa. Ja toinen perkele on yöpolygrafia. Kun kysytään nukkumisesta, kerron tietenkin että nukun miten sattuu, väliin vietän päivä - jopa viikkokausia Vanuatun aikavyöhykkeellä, väliin nukun jonkun yön ihan niinku ihmisen kuuluu. No tää viimeisin lääri vakuutti mulle (ei tokikaan ollut eka) että uniapnea mulla on. Ja keuhkoahtaumatauti. Pitää tehdä kokeet.

Koitin niitä koeaikoja venyttää ja siirrellä tulevaisuuteen vedoten siitepölyaikaan mutta lopulta oli spirometriaan nöyrryttävä. Eihän siitä mitään tullut ja vetäisinkin sit hätäjarrusta kun alkoi kuvat silmissä kulkea ja tuli huono olo. Samalla muistin miks en ole vuosikausiin siihen suostunut. Pidempään luolassani liehuneet muistanevat että mullehan jäi siitä aivohässäkästä (SAV -99) yks kohtalaisenkokoinen aneurysma tuonne taka-aivoon. Sitä ei voitu samalla siivota kuin muut koska sijainti oli sellai - ja on edelleen - ettei hänen luokseen ole pääsyä sen paremmin avoleikkauksella kuin emboloimallakaan, siis suonia pitkin. Olishan se siinä samalla herrantähen hoidettu hiljaiseksi.

No kun tämän kaverin olemeassaolon muistin ääneen, hätääntyi hoippa ja mulle motkottamaan että mikset tästä puhunut kun riskitekijöitä kyselin. Siihen mä että ei jaksa enää noita kaikkia kuolemantauteja alvariinsa pitää mielessä. Ja sikstoisekseen senkin pitäis pompata hoitoväen silmille faileista. Ei kuulemma automaattisesti pomppaa mihinkään jos ei osata erikseen etsiä...

Samalla vauhdilla ilmoitin että se yöpolygrafia tehtäköön jollein muulle, mutta ei mulle. Mä en enää näitten kanssa kun on noita oikeitakin sairauksia. Hoitaja siihen että kyllä nää on vakavia juttuja, astma ja uniapnea. Ja mä vastapalveluksksi jotta mun astmani on allergiseksi diagnosoitu vuonna 1959, mulla on siitä paperit ja käypä ynnä toimiva lääkitys ja hoito ja mahtaako uniapnea aiheuttaa leposärkyjä ja/tai laaja-alaisia kipukouristuksia jotka mut henkeä haukkomaan herättävät niin että kissatkin säikähtää?

Kai mun faileihin joku intomieli kohta kirjaa että potilas kieltäytyy tutkimuksista ja hoidosta.


Tää vuos on ollut siitä mukava että olen ollut vain kahdessa leikkauksessa. Normistihan niitä on mulle toimitettu kahdesta kuuteen vuodessa. Viime vuonnakin oli muistaakseni neljä visiittiä kirurgin pöydällä. Saattaapi olla että tää on vain tällai kepeä välivuosi.

Se eka oli sellai kiinnikkeiden poistojuttu laparoskooppisesti - siis tähystyksellä. Kun kirraryhmä lopulta sai mut uneen, neljä kanyylinasennusyritysta muistaakseni tässä kohtaa tarvittiin, kävikin ilmi että kas perkelettä, tuossahan on tyrä tulossa  (taas) navan kohdilta pihalle. Sit huomattiin että missäs hitossa tuon naisen vatsanpeitelihakset on? Huomas se kirra muutakin ja koitti korjata mutta säästän sut, lukijani iljettäviltä yksityiskohdilta.

Ne vatsanpeitelihakset oli vaurioituneet noin kuudesta tai jotain poikkisahaamisesta kun niitä verisuoniproteeseja asenneltiin tukkeutuneitten tilalle. Ja aina samasta kohtaa. No hitto, väsyyhän mikä hyvänsä sisäfile kun se toistuvasti sahataan oikeaoppisesti poikkisyin pois tieltä. 

Jos mun ruotoni on luonnostaan ollut vino ja jatkuvassa virheasennossa, niin nyt mä sit hauskanmallinen olenkin. Oikean puolen sisäelimet näyttä siltä kuin tahtoisivat pois mun kehostani. Vaikka tuossa toimenpiteessä erilaisia verkkoja asennettiin niitä pitelemään.


Se toinen kirurginen juttu oli hampaanpoisto. 

Lokakuussa 2020 todettiin että joo, ientauti on, parodontiitti (oli siinä joku spesifi etuliikekin, mutta, joo). Pitää poistaa pikaisesti kirurgisesti net kaks poskihammasta. Kun oli se tauti ja noi sytostaatit järsii myös leukaluuta ja hammasta. Ihan heti tämän vuoden heinäkuussa pääsin leikkuulaudalle ja - tadaa! Kuus hammasta veks. Oli parissa vuodessa tauti vähän levinnyt.

Muutama muu pikkujuttu tässä ohessa, joten toivon että ymmärrät että blogin päivittäminen ei ole ollut ihan päällimmäisenä prioriteettina.

Vaan on tässä ollut ihan kivaakin ja onnistumista ja onnellisuutta.

Mä niistä sulle vaikka seuraavassa postauksessa. Jooko?

 Minkäslaisen kevennyskuvan tänään haluaisit?Jos laitan muutaman, oisko hyvä?

 

Vähän otti voimille tuo viimeisin operaatio.

Suunnilleen tämän näköisessä huushollissa me nyt kisujen kanssa.


Etkö vä vois jo nukkua että päästäis Tytin kanssa omiin puuhiimme?



lauantai 1. lokakuuta 2022

Biojätteestä, hävikkiruuasta sun muusta

 Voi rakas lukijani, ollut vähän vikkelä vuosi tuon terveyden kanssa.

Vaikka aina kyetessäni olen puuhastanut kaikkea hauskaa ja hyödyllistäkin.


Mähän siis harrastan sekä huonekasveja että parvekepuutarhurointia. Nykyään joudun noissakin turvautumaan syyttäjän apuun. (mulla on uus avustaja, aloitti tammikuussa ja julkisesti hän esiintyy 'syyttäjä' -pseudonimellä. Olen siis pari kertaa viikossa viranomaisvalvonnassa, hän kun on siviiliammatiltaan oikeesti syyttäjä)

No, näissä kasvatuspuuhissa tuleen ennemmin tahi tuonnempana multaongelma. En kykene edullisia suursäkkejä käsittelemään ja vaikka kuinka ostaisin kaupparyhmän halpismultaa, käy sekin kuluksi.  Kerään talteen vanhat mullat ja maustan niitä, no, siitä seuraavaksi.

Sit tuo kasvuvoima.

Kaihdan teollisia lannoitteita kaikin voimin. En a) luota niihin ja niiden eettisyyten ja b) en pidä niistä.

Niinpä olen valmistanut itte kukkapissaa silleen hedelmänkuorista ja kananmunankuorista fermentoimalla. Ai niinku miten? No siten että pilppuan pieneksi banaanin-, appelsiin, ylipäätään sitrusten ja munien kuoret, pyttyyn, vettä perään ja kansi kiinni. Muutaman tovin päästä onkin kämpässä mehevä kasvun tuoksu. Rehut tykkäsivät, mutta kesti kotvan että opin laatimaan riittävän pienet satsit valtaisten hajuhaittojen minimoimiseksi.


Sit tuli kesä ja ilmoitus EU-komission projektista.

Niinku bokashoinnista.

 Olen jo vuosia sitten liittynyt FBn Bokashiryhmiin, vaan en ole saanut aikaiseksi itse toimeen rytymistä. Jo senkin vuoksi että nuo tarpeet, astiat sun muut ovat melkoisen tyyris setti pieneläkeläiselle joka tärvää rahansa apteekkiin ja sairaaloihin. Osui siis silmään tarjous josta ei voinut kieltäytyä.

Vielä isompi hyöty tähän osallistumisesta oli se että tuossa kymmenen kokeilijan ryhmässä koko touhun idea aukeni ihan uudella tavalla ja kertaheitolla.


No niin, itse asiaan.

Enste niitä pyttyjä piti tuijotella parisen viikkoa ja koittaa löytää viidakostani heitille pysyvä ja hyvä majapaikka. Parveke olis ollut muuten oikeinkin hyvä, mutta kun tuo hellekausi olis varmaankin räjäyttänyt kokeiluni taivaan tuuliin liian kuuman ympäristön myötä. Kas kun bokashipytty tuottaa ihan itte melkoisesti lämpöä.

Seuraava ongelma oli biojätteen loihtiminen jotta olis päässyt kokeilun alkuun. Kas kesäaikaan mun huushollini ei tuota lainkaan hävikkiruokaa - jollen oĺe erehdyksessä kissoille "paskaruokaa" mennyt hankkimaan. Sen ne jättävät syömättä, koitavat peitellä minkä kerkeevät ja sit se jo onkin hävikkiä. Oivaa ruokaa BB-taloksi nimeämälleni pytylle. 

BB-talo?

No eikös se formaatti ole sellainen että suljettuun tilaan tungetaan väkeä ja sit seurataan niitten touhuja yötäpäivää kunnes soppa on valmis? En tiedä, en ole koskaan katsonut.

Vaan tuleehan mulle kasviroskaa tuon harrastukseni myötä. Ei kun palasiksi ja kissanevään sekaan ja purut perään. Niitä puruja on kahta sorttia, aktiivihiili sitoo joutavat hajut ja niitä aiheuttavat haitalliset pieneliöt ja suotuisia mikrobeja sisältävä rouhe yllyttää luontaiset hajoamismikrobit tehtäväänsä. Bokashoinnin ideahan on se fermentointi. 

 

Pytyt kotiutuivat ja majoittuvat partsille penkin alle. Mutta aika pian kävi ilmi että ei ne siellä voi toimeen ryhtyä. Liian kuumaa.

Jopa sain kerrytetyksi biojätettä joka olis surutta päätynyt muualle ilman tätä projektia. Siis rosollinkokoiseksi pilpuksi tavara...
 

... ja sit pyttyyn.
Tässä kohtaa on hyvä painella tavarat kokolailla tiukkaan ettei jää häiritseviä ilmakuplia mukaan. Tää menetelmähän perustuu anaerobiseen käymiseen.
 
Tällaista pientä silppua peliin, käyminen nopeutuu.

 
 
Niitä varhemmin mainitsemiani puruja perään ja kansi taas tiukasti ja hermeettisesti kiinni.
Väliin tuota pyttyä on muistettava kastella jos biojäte on kovin kuivaa...
 


Muuten ei tule suotonestettä, jota me harrastajat usein ihan pissaksi nimitämme. Tää on kunnon kamaa. Sillä kasteluveteen laimennettuna saadaan pienessä ajassa ihmeitä aikaan! Niinku helkkarin maukkaita tomaatteja partsilla. Ja nopsempaan kuin mihin olen varhempina vuosina tottunut.

Tämmöset kermapurkit on ainakin mun huteriin käsiini sopivat suotonesteen säilytys- ja annosteluastiat.

 

Koska tässä näinä päivinä on aika aloittaa uuden bokashisatsin luominen näitä keräilyastioita kertyy niin jääkaappiin kuin tiskipöydällekin. Ihan riippuen siitä minkälaista tavaraa vuoroaan on odottelemassa. Ne hajuhaitat, muistathan...

 

 No joo. Näin pitkällä mä olen tämän uuden harrastukseni kanssa. Tässä viikonlopun mittaan olis meninki aloittaa se uuden pytyn täyttäminen. Se on näin talvisaikaan kenties vähän nopeatempoisempaa kun alkaa syntyä kuoria erilaisista hedelmistä ja vihanneksista. Mähän en ole saattanut ihaa enkä lihatuotteita nauttia vuosikausiin yhden pieleen menneen leikkauksen jälkeen, sisukset vaan kieltäytyivät käsittelemästä sellaista moskaa. En mä nyt ihan vegaani ole, mutta ruokavalio on melkoisesti sairauksien vuokai muuttunut - toki mun kannaltani parempaan ja terveellisempään suuntaan. Eikä silloin oikein tahdo tuota fermentoitavaa kamaa syntyä. Kas kun monet asiat syön kuorineen kesät talvet, niinku perunat ja porkkanat ja.... Mutta näin talven kynnyksellä alkaa tulla eteen luonnonpakkausten jatkokäsittely, niinku juur sitrusten, banskujen sun muitten.


Tästä projektista on tullut mulle paljon iloa ja kevennystä omalletunnolle.  Saan aikanaan kunnollista kasvumultaa edullisesti, loppui biojätteen keräily mitä kummallisimmin keinoin jotta eivät homehdu ennen aikojaan - kas kun en ihan hirveen taajaan jaksa sähkärillä vaeltaa taloyhtiön jätelaareille.  Ja mun huonekasvit kukoistaa. Kaikkein tähdellisintä lienee kuitenkin se että nyt ei mitään käyttökelpoista pääse hukkaan. Mä inhoan roskaamista ja joutavia pakkauksia joista on sit ihan hemmetin hankalaa päästä eettisesti ja ekologisesti eroon. Mun mieleni ei vaan taivu turhien asioiden roskiin heittämiseen. Ihan kaikkeen ei voi itse vaikuttaa, niinku justiinsa noihin ylipakattuihin elintarvikkeisiin. Mun mielestä vähempikin piisais.

https://cities2030.eu/