Tyrniteetä täydenkuun aikaan

Luit ystäväni ihan oikein.
Tyrniteetä juon. Ja taivaalla mollotta täysikuu.

Mihinkään kotini ikkunaan kuu ei kumota, mutta Roosan kanssa kävimme iltapas... eiku -pissilllä ja kipusimme sen verran mäennyppylää että pääsimme paistattelemaan kuun loisteessa kuin pääsiäisnoidat ikään.

Kävimme muuten ihan keppikävelyllä. Kadunvartta pitkin kuljimme. Ei ollut Harley Parkinson matkassa.

En tietenkään ole kokenut ihmeparantumista, mutta se on myönnettävä että kunto on kohentunut. Ja paino pudonnut.  Alan olla nälkiintyneen manaatin kokoinen. Noin kahdeksan kiloa on uhkeasta muodostani kadonnut kuluneen kesän aikana.

Siitä on seurannut ainakin mielen virkistyminen ja motivaation tanakoituminen. Mittailin tuossa että ihan tasamaalla on omatoiminen kävelymatkani kasvanut kahdella kolmella sadalla metrillä. Täysi kilometri ei vielä taitu ilman Harley Parkinsonia, mutta riittävästi kuitenkin että saan roskat roskikseen, käytyä peräti kioskilla tarvittaessa ja parasta kaikesta liikuntakykyni ulottuu lähimmälle suppilovahvero- ja orakasmättäälle.

Tyrniteehen palatakseni

Torstaina en mennytkään Sajaniemen Taidemäelle korjattavaksi, vaan Kalevalainen jäsenkorjaajani Jenny hurauttikin kotikäynnille. Asianmukaisen käsittelyn  jälkeen hetki huilattiin ja suunnattiin yhdessä tyrnijahtiin Elvi-ystävän tyrnitilalle.

Elvi on kaavaillut tuoteperheeseen myös teesekoitusta, mutta ei ole löytänyt mieleistään. Lupauduin kokeilemaan erilaisia vaihtoehtoja, kun niitä taikajuomia muutenkin väsäilen. Otin siis melkoisen kahmalollisen tyrnipensaan lehtiä (Raisasta)  poimimieni marjojen lisäksi. Nyt on ensimmäinen versio mukissa makustelvatava. Koska meneillään on kovin yskäinen aika, sekoitin kuivattua tyrninlehteä, timjamia, kuivattua nuorta vedelman lehteä ja ripauksen saksanminttua hautumaan. Hyvältä maistuu tämäkin, mutta kokeilenpa muitakin variaatioita ennen kuin tarjoilen repsettiehdotukseni Elville.

 Lauantaina päätettiin loppilainen markkinakausi Maalaismarkkinoihin. Minusta ei juuri ole siunaantunut kuvia näiltä kekkereiltä kun olen aina itse sillä kameran toisella puolella. Vaan nytpä kävi kivasti. Kun olin kuvaamassa markkinaisäntien touhuja, vaati ehdokaskollega, keskustalainen Janne Kataja ( ei, nyt ei puhuta SIITÄ Janne Katajasta, vaan loppilaisesta poliisimiehestä) kameraa itselleen ja otti muutaman kuvan. Minusta tuo on aika hyvä. Tärkein tulee esille. Eikä nyt ole kyse kuhmusta otsassani vaan tuikitähdellisestä äänestysnumerosta. Se on aidosti inhimillisin valinta tässä kunnassa. 

 Mitä? Ihan on inhimillistä syödä Leksan kanssa yhteistä grillimakkaraa!

Tällaisen ihanan pusukuvan näppäsi riihimäkeläistoveri Matti Liimatainen elokuisessa AnnaTassu - koirien talentkisassa.
(siinäpä yksi meriselitys pitkään poissaolooni...)

Takana vauhdikas blogitauko

Olisin kyllä tästä sangen pitkäksi venähtäneestä tauosta varoittaa etukäteen. Asiat vaan joskus menevät eri suuntaan kuin  itse niitä haluaisin ohjata.

Mutta ei hätää, tässä minä nyt taas olen. Halataanko?

Kuluneet kaksi kuukautta ovat olleet perheelleni vaativat ja henkisesti raskaat. Mukaan mahtui kokolailla kuukausi sitten myös kuolin- ja syntymäpäiväni. Varsin ei paniikkia syntynyt, mutta kehomuistini toimii edelleen. Kohtsillään alamme olla kalenterin sellaisella sivulla jossa uusi elämäni kuolevaisten keskellä varsinaisesti pääsi kolmetoista vuotta sitten alkamaan.

Mukaan on mahtunut myös eritasoista neuvonpitoa terveydenhuoltohenkilöstön kanssa. Neuvonpito ei kaikin osin ole sujunut suotuisasti. Eipä se nyt niin yllätyskään ollut, mutta viimeisen reilun puolen vuoden vitkuttelu on saanut aikaan halun kasvattaa terävät kulmahampaat ja niitä myös käyttää. Potilasasiamiehen toimiston kanssa asiat ovat sujuneet sensijaan tyydydttävästi.

Koska en ole taipuvainen heittämään hanskoja tiskiin, olen turvautunut  Kalevalaisen jäsenkorjaajani apuun. En nähkääs mitenkään voinut äkäisen olkapääni kanssa odottaa lähes neljää kuukautta päästäkseni terveyskeskusläärin määräämään fysioterapeutin konsultaatioon. Ei siis mitenkään hoitoon, vaan konsultaatioon. Kun ei ollut "akuutista traumasta" kyse.

Pakko oli itse johonkin ryhtyä sillä en enää kyennyt edes pukeutumaan ilman apua. McGyver oli kovilla. Vasta pari viikkoa olen kyennyt esimerkiksi rintaliivejä käyttämään ja omin neuvoin ne päälleni pukemaan.

Nyt on kuitenkin syksy. Ihana ja arvaamaton syksy. Tämä vuodenaika on lemmikkini. Luonto antaa parastaan, metsät ovat pullollaan sieniä ja puolukoita ja säätila on mitä oivallisin Liskonaisen metsäretkille. Yhdessä Veikon kanssa. Tietenkin. Muistattehan: "jos vielä yhdenkin haperon tuot..."

McGyver löysi kirpputorilta kuivurin. Sellaisen pöhöttimen jolla yrtit ja sienet sun muut herkut kuivatetaan talven varalle. Olen sellaisesta höpötyksestä vuosia kieltäytynyt turhanaikasena sähkönkuluttajana, mutta en voinut kieltää tuomasta kotiin viiden euron hintaista lähes käyttämätöntä vehjettä. Eipä ole tänä syksynä tarvinnut varjella kissoilta pitkin seiniä riippuvia yrttinippuja. Ja tällaisena sienisyksynä säästyy paljon kaappitilaa kuivatetuista tateista, kanttarelleista, suppiksista ja orakkaista. Nam.

Sainpa sentään tomaattisatoakin. Vähän, mutta silleen ettei ihan harmittanut  sateinen ja kalsea kesä. Kesäkurpitsa ymmärsi vasta viimeaikoina kasvattaa niitä tyttökukkia ja piskuinen sato siitäkin on odotettavissa. Kypsänä on myös kolme chiliä. Hitaimmat taimet alkoivat kukkia vasta kun siirsin ne sisätiloihin. Antaas kattoo, mitä lopuista tulee...

Muutama viimeinen viikko on hurahtanut vaalityössä, erittäinkin ehdokashankinnassa. Ihan hyvä lista jätettiin keskusvaalilautakunnalle. Lopen Vasemmistoliiton ehdokkaisiin ja vaaliohjelmaan pääset tutustumaan vaikkapa tästä linkistä, kunhan saadaan vielä numerot ensi viikolla.

Liskonaisen poliittiseen elämään puolestaan pääset kurkkimaan vaalisivuiltani .

Minähän lupasin etten täällä turvaisassa luolassani lähde kovasti julistamaan teesejäni maailman parantamiseksi. Ne joita kiinnostaa ovat lämpimästi tervetulleet vaalisivuilleni.

Ja nyt  takaisn tekstinkäsittelyohjelman pariin, ensi viikon lehti odottaa...