lauantai 25. joulukuuta 2010

Joulun rauhaa...

..toivotan täältä lämpimästä kotiluolastani kinosten keskeltä.

Se pitkään kaivattu joulupaniikkikin iski salakavalasti mutta sentään kohtalaisen vähäisesti kimppuun. Jouluaattoiltana iski. Ja itketti tietenkin aikansa. Mutta nyt se on ohi, enää särkee päätä. Ja silmää. Ja kurkkua. Niitä kaikkia ihan vietävän kovasti. Niin kovasti, että jo aattona oli turvauduttava Tramaliin. Sitä olen jouluruokien ohessa popsinut. Ynnä kuumaa juomaa, mustaherukkamehua maustettuna glögillä, johon en ole vieläkään kyllästynyt.

Aaton aattona käväisin juttukeikalla ja tein yhdessä McGyvern kanssa ruokavalmistekuja joulupöytään. Siinä ohessa putsasin hikeentyneet kakkulani mikrokuituliinalla ja NAPS. Pokat olivat kahtena kappaleena, yksi kappale kummassakin kädessä. Sievästi katkesivat ihan keskeltä nenää. Siis siitä linssien välistä. Ei auta liimausyritykset, eikä kauniit puheet, jos ei kiroilukaan. Ei muuta kuin luku/tietsikkalasit nokalle, että edes jotain näkisi. Vasta tänään muistin ne ammoiset vara-varalasit, joissa ei tosin ole prismoja, mutta niillä pärjää sitätiloissa ihan hyvin. Optikkoreissu on edessä heti kun arki koittaa.

Menin siis väsyneenä ja jo hieman särkyisenä varhain maate. Vain herätäkseni tuimaan kipuiluun lähempänä keskiyötä. Tavoilleni uskollisena hiivin koneelle, lueskellakseni viimeisimpiä uutisia ja blogikuulumisia ja hokasin koneeni menneen oudoksi. Kovin olivat näkymät suuria, eivät mahtuneet näyttöön kokonaisina. Eikä niihin auttanut valohoitokaan: virta pois ja uudestaan päälle.

McGyverkin heräsi murinaani ja hetken tutkailtuaan tilannetta totesi koneeni menneen rikiksi. Käyttöjärjestelmään oli pesiytynyt pööpö. Tarkemmin sanoen kuusi pööpöä, joista yksi oli löytänyt tiensä kiintolevyn MBR:ään ja biosiin (mitä ikinä ovatkaan) asti, ynnä käpertynyt sinne. Yhden pööpöistä McGyver sai jäljitetyksi sähköpostin liitteeseen, sellaiseen avi-tiedostoon. Videonpätkään. Valitettavasti olen tietämättäni varmaankin välittänyt pööpöjä eteenpäin. Valitan. Tutkikaa kuulkaa koneenne, moni muukin on takuusti saanut samanmoisen tervehdysvideon tässä joulun alla.

Eikä tästä ole kuin tovi kun kaikki mahdolliset pööpönesto- ja häätöohjelmat ajettiin läpi. Prkl, sanon, vaikka on kuinka joulu.

Niinpä tässä harjoittelen uuden käyttöjärjestelmän kanssa rauhanomaista rinnakkaiseloa. Jätin haikeat jäähyväiset Windowsille, joka virussieppona haudattiin tästä taloudesta ikiajoiksi ja yhtä syvälle peruskallioon kuin ydinjäte. Ja teen tuttavuutta Linuxin kanssa.

Jaa, että mitäkö syötiin aattona?

Syötiin kalaa. Sitä ihanaa kylmäsavuLOHTA, velhovuoren sitruunalohta (käy kurkkimassa velhon keittiö -kategoriasta ohje), irtorosollia (perunakuutioita, porkkanakuutioita, suolakurkkukuutioita, sipulisilppua, punajuurikuutioita ja silliä, kukin omassa kipossaan), vihreää salaattia, perunalaatikkoa ja tietenkin punaista kermavaahtoa, kylmää piparjuurikastiketta ja piparjuuri-sitruunamajoneesia. Ja kinkkua nappavedestä valmistetun soosin kera. Juomana oli argentiinalaista Herefordia ja kivennäisvettä. Eikä muuta.

Ottipa koville. Tämä kirjoittaminen. Säryt alkavat hiipiä takaisin, alkavat kaulasta, edeten kurkkua ja korvanjuurta pitkin takaisin sen oikean silmän takusiin jäädäkseen vissiin sinne jyskyttämään. Enpä kovin suosittele. Ikävän tuntuista, horjuttaa tasapainoa ja on tosiaankin sen verran kipuisaa että vahva särkylääke maittaa. Auttaapa samalla ärhäköityneisiin suuriin niveliin.

Vetäydynpä tästä syvemmälle luolani hämäriin ja käperryn mustavalkoisen pehmolelua muistuttavan kissani kanssa peittojen uumeniin. Eikös sitä sanota että kissannahka lievittää kovastikin särkyä?

Edit Piaf:
Toi älypää ei nyt saanut sanotuksi sellaista "pikkujuttua", että kaikki sen osoitteet, niin blogien kuin sähköpostienkin, katosivat yksin tein. Ynnä tärkeät salasanat. Siis ystävien. Niin että koittakaas nyt ottaa pikipäin siihen yhteyttä, jotta se saa arkistonsa ajan tasalle.
Voi että se on välillä vaikea... siis toi Liskis.

maanantai 20. joulukuuta 2010

Joulupata



Tänään oli verraten kylmää seisoskella parituntinen paikallisen osuuskaupan pihalla. Samalla oli hymyiltävä kauniisti ja toivotettava hyvät joulut ynnä kiitokset melkoisen moneen kertaan.

Tämä on minun ottamani kuva. Siksipä en ole itse ikuistettuna patavahtivuorossa. Sen sijaan leijonasiskot Raija ja Päivi kiittävät lahjoittajaa kalisevin hampain.

Tästähän on kysymys. Lopen uuden leijonaclubin, MaijaStiinojen ensimmäisestä aktiviteetistä. Kolmena päivänä tässä joulun alla keräämme lahjoituksia - vaatetta, tavaraa ja silkkoa rahaa pitäjämme vähävaraisille joulun viettoon. Ihan niin kuin monet muutkin, niin leijonat kuin Pelastusarmeija itsekin.

Vähän meitä etukäteen jänskätti, että mahtaakohan tästä tulla mitään, kun Lopella ei joulupatoja ole vissiinkään vuosikymmeniin näkynyt. Vaan eipä huolta! Iloiset jouluostajat kilauttelivat kolikoita ja survoivat seteleitä kilvan pataamme. Moni ilahtui kysymään, saako muutakin tavaraa tuoda. Ja me vastasimme että toki, toki, ynnä annoimme ohjeet lahjojen paketoimiseksi oikeaoppisesti pataan.

Huomenna tiistaina on seuraava vuoro. Ainakin osaan ottaa kannullisen kuumaa glögiä ja vaikka vanhan maton jalkojen alle. Lämmikkeeksi.

Useamman tunnin kesti sulaminen huoneenlämpöön ja siitä vielä ohjekirjan mukaiseen ruumiinlämpöön. Taitaa Liskonainenkin olla vaihtolämpöinen. Kyllä kuuma glögi maittoi.

Vaan herkesinpä tuhlaavaiseksi. Kas, kun ihan kupeessa oli muikkuteltta. Ja pojilla oli ihanan tuoksuisten neulamuikkujen ohella muutakin herkkua: muikunmätiä. punaviinisilliä ja kylmäsavuLOHTA. Sitä viimeksi mainittua käskin McGyverin ostaa, kunhan ensin käy pankkiautomaatilla. Osti kaksi isoa pötkälettä. Kahdella kympillä. Ainakin riittää. Ajatelkaas vaan, piparjuurikermaviiliä sen kalan jatkeeksi.... Nam.


Tässäpä teille kuva-arvoitus: Mitä on tekeillä?

Vastaus: Kissa oli mennyt umpiuneen koiran sohvalle ja koiran piti myös päästä siihen hoitamaan viikottainen herkutteluhetki ja hammashuolto. Homma alkoi istahtamalla käsinojalle, josta sitten pikku hiljaa valuskellaan itse sohvalle. Ainakin melkein kokonaan.
Enpä ole runsaan kissa/koirahistoriani aikana tällaistakaan ennen nähnyt. Siinä se järsii korvaansa, ihan kissan suussa. Outoja tyyppejä. Molemmat.

lauantai 18. joulukuuta 2010

Lukemattomia luettuja

Rakkaat ystävät,

olen kaihtanut kaikin voimin kaikkia houkuttelevia meemejä ja muuta hölynpölyä pitkään. Sekin vissiin kuvastaa kuukausia vaivannutta väsymystä ja masennusta. Onhan päivitystahtinikin ollut syntisen vaisua.


Mutta kirjat! Ah, kirjat! niitä pitää ihmisen elämässä olla. Niitä pitää ihmisen lukeman. Ja katseleman. Ja tässä osui kohdalle listaus, johon minunkin vähäiset voimani katsoin riittäviksi.

Tutkikaa, kopioikaa itsellenne ja kertokaa kaikelle kansalle. tietenkin minulle ensisijaisesti, mitkä ovat lukutottumuksenne.

Tämän nappasin suorilta Hannilasta:

BBC:n sadan kirjan lista on nyt saanut suomalaisen vastineen. BBC:n listaus oletti listalta luetun keskimäärin kuusi kirjaa. Nyt Keskisuomalainen on tehnyt oman listansa sadasta kirjasta, jotka tulee lukea ennen kuolemaa. Oletko valmis hautaan?

Ohjeet: Kopio tämä muistiinpanoihisi. Tägäytä muita kirjanörttejä, myös minut, jotta näen mitä olet vastannut. Lihavoi kirjat, jotka olet lukenut kokonaan; kursivoi kirjat, jotka olet aloittanut muttet ikina saanut päätökseen tai joista olet lukenut pätkiä. Luetuksi kirjaksi lasketaan myös, jos joku on lukenut kirjan sinulle.

Keskisuomalaisen 100 kirjaa, jotka tulee lukea ennen kuolemaa:

1. Mika Waltari - Sinuhe egyptiläinen

2. J.R.R.Tolkien - Taru sormusten herrasta

3. Väinö Linna - Tuntematon sotilas (luettu)

4. Aleksis Kivi - Seitsemän veljestä

5. Väinö Linna - Täällä pohjantähden alla 1-3

6. Agatha Cristie - Kymmenen pientä neekeripoikaa

7. Fjodor Dostojevski - Rikos ja rangaistus

8. Anne Frank - Nuoren tytön päiväkirja

9. Douglas Adams - Linnunradan käsikirja liftareille

10. Astrid Lindgren: Veljeni Leijonamieli

11. Antoine de Saint-Exupéry - Pikku Prinssi

12. J.K. Rowling - Potter-sarja

13. Gabriel García Márquez - Sadan vuoden yksinäisyys

14. George Orwell - Vuonna 1984

15. Veikko Huovinen - Havukka-ahon ajattelija

16. Elias Lönnrot - Kalevala

17. Jane Austen - Ylpeys ja ennakkoluulo

18. Sofi Oksanen - Puhdistus

19. Astrid Lindgren - Peppi Pitkätossu

20. Mihail Bulgakov - Saatana saapuu Moskovaan

21. Richard Bach - Lokki Joonatan

22. Umberto Eco - Ruusun nimi

23. Tove Jansson - Muumipeikko ja pyrstötähti (en ole lukenut, mutta ei suostu poistamaan boldia)

24. J. & W. Grimm - Grimmin sadut I-III

25. Dan Brown - Da Vinci -koodi

26. Enid Blyton - Viisikko-sarja

27. Anna-Leena Härkönen - Häräntappoase

28. Ernest Hemingway - Vanhus ja meri

29. Goscinny - Uderzo - Asterix-sarja

30. John Irving - Garpin maailma

31. Louisa May Alcott - Pikku naisia

32. Victor Hugo - Kurjat

33. C.S. Lewis - Narnian tarinat

34. A.A. Milne - Nalle Puh

35. Henri Charriete - Vanki nimeltä Papillon

36. Alexandre Dumas - Kolme muskettisoturia

37. Emily Bronte - Humiseva harju

38. William Golding - Kärpästen herra

39. Juhani Aho - Rautatie

40. Leo Tolstoi - Anna Karenina

41. Frank McCourt - Seitsemännen portaan enkeli (en tätäkään, muita Courteja kyllä)

42. Arthur C. Clarke - Avaruusseikkailu 2001

43. J.D. Salinger - Sieppari ruispellossa

44. Charlotte Brontë - Kotiopettajattaren romaani

45. Kurt Vonnegut - Teurastamo 5

46. Isaac Asimov - Säätiö

47. Aapeli - Pikku Pietarin piha

48. Leo Tolstoi - Sota ja rauha (osa on vielä kesken)

49. Mauri Kunnas - Koiramäen talossa (enkä tätä)

50. Margaret Mitchell - Tuulen viemää

51. Nikolai Gogol - Kuolleet sielut

52. Albert Camus - Sivullinen

53. Kirsi Kunnas - Tiitiäisen satupuu

54. Hergé - Tintti-sarja

55. Miquel Cervantes - Don Quijote

56. Eduard Uspenski - Fedja-setä, kissa ja koira

57. Mark Twain - Huckleberry Finnin seikkailut

58. Johanna Sinisalo - Ennen päivänlaskua ei voi

59. Herman Hesse - Lasihelmipeli

60. Günther Grass - Peltirumpu

61. Jostein Gaarder - Sofian maailma

62. Leon Uris - Exodus

63. Lucy M. Montgomery - Pieni runotyttö

64. Ilmari Kianto - Punainen viiva

65. Franz Kafka - Oikeusjuttu

66. Guareschi Giovanni - Isä Camillon kylä

67. Lewis Caroll - Liisan seikkailut ihmemaassa

68. John Steinbeck - Eedenistä itään

69. Kari Hotakainen - Juoksuhaudantie

70. Paulo Coelho - Istuin Piedrajoen rannalla ja itkin

71. Jules Verne - Maailman ympäri 80 päivässä

72. Risto Isomäki - Sarasvatin hiekkaa

73. Jaroslav Hasek - Kunnon sotamies Svejk maailmansodassa

74. Giovanni Boccaccio - Decamerone

75. Oscar Wilde - Dorian Grayn muotokuva

76. Milan Kundera - Olemisen sietämätön keveys

77. Homeros - Odysseia

78. Peter Hoeg - Lumen taju

79. Arthur Conan Doyle - Baskervillen koira

80. William Shakespeare - Hamlet

81. Eino Leino - Helkavirsiä-sarja

82. Stieg Larsson - Miehet, jotka vihaavat naisia

83. Yrjö Kokko - Pessi ja Illusia

84. Thomas Harris - Uhrilampaat

85. Raymond Chandler - Syvä uni

86. Jean M. Untin en-Auel - Luolakarhun klaani

87. Deborah Spungen - Nancy

88. Stephen King - Hohto

89. Laura Ingalls Wilder - Pieni talo preerialla

90. Laila Hietamies - Hylätyt talot, autiot pihat

91. Aino Suhola - Rakasta minut vahvaksi

92. Aleksandr Solzhenitsyn - Vankileirien saaristo

93. Mikael Niemi - Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

94. Timo K. Mukka - Maa on syntinen laulu

95. Juha Vuorinen - Juoppohullun päiväkirja

96. Kjell Westö - Missä kuljimme kerran

97. Veijo Meri - Manillaköysi

98. Maria Jotuni - Huojuva talo

99. Juha Itkonen - Anna minun rakastaa enemmän

100. Jan Guillou - Pahuus


Näin pääsin 73 (tai jotain, laskekaa näkevät tarkemmin) luettuun teokseen. Suuri osa näistä asuu kirjahyllyissänikin.

Niin, nuo sinisellä värjätyt ovat lukemattomia, mutta kun eivät suostuneet muuttumaan kopiossa. Vihreällä ovat luettuja, vaikkakin kopiossa kursiivilla.

perjantai 17. joulukuuta 2010

Musiikkia ja lumenluontia



Kas kun minun oli meininki tällä kertaa äräyttää poliittinen ankara arvostelu porvarihallituksen uusimmista metkuista, mutta päivä toi tulleessaan iloisia tapahtumia ja nehän syrjäyttivät yli kaulan mitalla ikävät asiat.

Meidän Ärrän täti piti tänään eläkeläistymiskahvit kioskilla.

Annelin posket hehkuivat jo puoli kahden aikaan ilosta, monet, yli kahdenkymmenen kolmen vuoden aikana tutuiksi tulleet asiakkaat olivat käyneet tervehdyksellä. Minäkin menin, kun työnantaja käski. Olisin toki mennyt muutenkin. Vasitenkin kun tiesin että työkaverit olivat houkutelleet trubaduurin tietyllä kellonlyömällä paikalle.

Janne ja Anneli ja kaunis "jos en joka päivä sanokaan /sua että rakastan..."

Oman kylän poika on kovinkin helposti houkuteltavissa kaikenlaiseen pitäjän ilonpitoon. Seuraavan kerran tapaamme Tapanintansseissa paikallisessa ravintolassa ja tammikuussa meidän vassareiden pikkujouluissa. Olenhan ennenkin kertonut että Janne on oikeasti hurmaava ihminen. Muistan kun ensimmäisen kerran häntä haastattelin, en kyllä enää muista miksi, mutta joku konkreettinen asia oli kyseessä. Hän hämillään ihasteli että paikallislehti hänestä tahtoo kirjoittaa ja ihan asiasta. Ja valitteli aikakauslehtien haastattelupyyntöjä: mä elän ihan tavallista elämää, ei kai musta mitään ihmeellistä kirjoitettavaa voi olla. ei mulla mitään kerrottavaa ole.

Toinen tapaus sen sijaan melkein heitti jalat alta:

Kun olin edellä mainitulle keikalle lähdössä, oli etupihalla uusi naapurin poika (kymmenen korvilla) kontallaan hangessa ja lappoi pienellä lelulapiolla lunta pulkkaan.
- Jaa, että lumitöihin rupesit?
- Joo, täytyy vähän...
- Tuolla meidän parvekkeella on kyllä ihan oikea lumilapio...
- AI! Saako sitä lainata?
- No tokihan saat lainata, kunhan palautat sitten paikalleen.

Perään huusin vielä että jos McGyver jotain kysyy, sano että annoin luvan.

Kun palasin retkeltäni. oli piha roskiksen ympäriltä kolattu, samoin kulkutie pääovelle ja vielä omalle parvekkeellemme, että pääsen paremmin Harley Parkinsonilla kotiin.

Itku oli tulla, kun McGyver kertoi pojan urakoinnista. Onko tuollaisia lapsia vielä oikeesti olemassa? Arvatkaapa vaan kuka joulunpyhinä rakentaa niitten kanssa luikumäen ( heh heh LIUkumäen tietty) takapihan kallioille. Siellä meillä on kyllä tilaa ja tuleepa upea piha arvoiseensa käyttöön.

Ostin kaupasta kinkunkin. Jo nyt. Eelis-ystäväni kehotti hankkimaan sen pakastettuna jo nyt, ajoissa, että se ehtii rauhaksiin sulaa ennen paistamista. Senkin takia pakastetun, että kilohinnassa oli melki kolmen euron ero pakastamattomaan verrattuna. Ison ostin, seitsemänkiloisen. Kotimaisen. Koskaan ei voi tietää, mitä joulu tuo tullessaan.

Ensi viikolla yritän löytää kunnollisia kaloja ja muita vermeitä. Meillähän ei varsin joulua vietetä. Minä saan käydä joulukirkossa ja hiljentyä. Markkinajoulua ei tarvitse edes ajatella.
Eikä joulutraumasta ole tietoakaan.

Ja tervetuloa Partapappa, ei liskoja tarvitse pelätä, tuokin mikä on kuvassa, on tatuointi, itsepiirtämäni sisilisko. Ihan kesy ja ystävällinen. Selaapa tarinoita taaksepäin niin selviää nimimerkkini tarina.

maanantai 13. joulukuuta 2010

Aika kiva juttu

Aika kivan näköinen kuva, eikö?

Tässäpä taas tuli todistetuksi pitkämielisyyden ja rakkauden vaikutus arkisiin ongelmiin.

Vähän vielä ujostuttaa, mutta rauhanhieronta on jo pitkällä. Onerva on jo hyvän tovin kutsunut kaveria leikkeihin, Tytti vähän epäröi, mutta muuten meillä on jo ihan kivaa ja rauhallista.

torstai 9. joulukuuta 2010

Annanpäivää

Annan päivä kuuluu itseoikeutetusti joulun ajan merkkihetkiin.
Toki sen vuoksi että keskimmäiseni kastettiin Annaksi ja sen vuoksi että kuopukseni näki päivänvalon kolmekymmentä vuotta sitten tänä samaisena päivänä. Lämpimät onnittelut molemmille.

Samalla muistan lukuisia Annoja ja nimen johdannaisten mukaan nimettyjä rakkaitani. Eläviä ja kuolleita.

Annan päivä kuuluu myös suomalaiseen jouluperinteeseen. Olihan Jeesuksen isoäiti myös Anna ja päivän sijainti nykykalenterissa on mitä oivallisin joulun valmistelupäivä.

Annan päivänä on pantu jouluoluet, ”Annana oluet pannaan, juhlana joukolla juodaan”, leivottu leivät ja kaakut, vähän teurastettukin ja ehtoohämärissä sitten oli tapana kiiruhtaa naapureihin tuliaisten vaihtoon. Annan päivä on innoittanut myös muihin sananlaskuihin, kuten "Anna leipoo", "Annan päivänä päivä on kissansylen mittainen, kaksi hämärää vastakkain"

Suomalaisessa mytologiassa Annaa on pidetty metsän emäntänä, Tapion tyttärenä, arvokas asema siis täälläkin.

Annan päivää pidettiin joulukuun puolimatkassa, Lucian päivän jälkeen. 1600 luvulla päivä siirtyi nykyiselle paikalleen.

Annan päivä on siis oiva ajankohta keittää joulusinappi:

purkillinen Colmans sinappijauhetta
(täältä Lopelta ei nyt muuta saa)
vajaa desi öljyä
(kotimainen rypsiöljy on parasta,
tällä kertaa kokeilin oliivi neitsytöljyä, hyvin toimi)
pari teelusikallista maissijauhoa
mieleisiä pippureita tai muita mausteita
pari-kolme ruokalusikallista sokeria
(silleen maun mukaan...)
kiehuvaa vettä
ripaus suolaa
viinietikkaa tai balsamicoa
tilkka konjakkia tai brandya
kuohukermaa.
(omena-/ kriikunahilloa)
Teflon- tai alumiinikattilassa kuumennat ensin öljyn, lisäät mausteet, suolan ja sokerin.
Kuumaan öljyyn ripotat sinappijauheen ja maissitärkkelyksen hiljaksiin kaiken aikaa puu- tai muovivispilällä sekoittaen. (hilloa peliin nyt)

Älä missään nimessä päästä palamaan pohjaan!

Lisäile kiehuvaa vettä tilkkanen kerrallaan ja sekoita, suorastaan vatkaa seostasi ahkeraan.
(silmien pyyhkiminen tai nenän niistäminen ei saa keskeyttää vatkausta)

Parinkymmenen minuutin kuluttua lisäät kermaa, viinaa ja sitä etikkaa.
Keittelet vielä tovin.

Nyt kattilassasi pitäisi olla ärjyvän tuoksuista, kiiltävää ja tasaista seosta. Sen lirutat sotkematta kauniiseen/siin lasipurkkiin/keihin. Jäähdytät ja laita jääkaappiin maustumaan ja tekeytymään.

Nam.

Se läärireissu meni. Tunnin verran yksissä tuumin pähkäilimme Liskonaisen tilaa.
Labrat olivat odotetun mukaiset. Myös maksa-arvojen kokoaminen, olenhan tissutellut tavanomaista ahkerammin masennukseeni ja turhautumiseeni. Verenpaine ei ole ihan totellut määrättyä lääkitystä jota siis jämäköitettiin. Pöpipastillit vaihdettiin niin ikään ärhäkämpiin, onneksi sain kuukauden koeannoksen lääriltä, jos ne eivät käykään, ei tarvitse kalliita aineita ostaa, vaan palataan entiseen, isompana annoksena. Tämä uutuus vähän jännittää, mutta kaipa se komeahko ja kuuntelevainen tietää, mitä on tekemässä.

Sydänkäyrä vähän hyppelee omiaan, säännöllisesti sentään. Seurataan.
Lannerankavaltimon proteesi alkaa olla tukkeessa, sitäkin kohta mittaillaan. Jalat on muutenkin ihan paskana, mutta senhän me jo tiesimmekin. Ja voitteko kuvitella: vasemmassa jalkaterässä ja nilkassa on massiivinen rasitusvamma!!! En kyllä käsitä miten se on päässyt syntymään, mutta niin vaan on. Helmikuussa sitten katsotaan, onko Liskonainen ollut riittävän kuuliainen hoito-ohjeiden noudattaja ja onko niistä ollut hyötyä.

Muutenkin alan olla masennukseni ja turhautumiseni pohjakosketuksessa. Olen jo suunnitellut uuden elämän aloittamista. Ainakin elämäntapojen. Josko saisin ryhtiä lisää itseeni, voisin aloittaa keväällä vaikka antabuksen pitkästä aikaa. Sen kanssahan ei passaa kovin leikitellä. Ensin on saatava mieli vastaanottavaiseksi alkoholittomalle vuodelle, sitten selvittävä vierotusoireista vähentämällä nautiskelua vaiheittain, vankistettava motivaatiota, yritettävä saada jotain mielekästä puuhaa (ei mitään yhdistystoimintaa eikä muuta vastuullista), lisättävä liikuntaa, pudotettava painoa ja, ja...

Melkoinen dilemma, minusta.

Niihin loppuihin kahdentoista kohdan listasta paneudutaan ensi kerralla, lääri kirjasi kaiken ylös tietokoneelleen. Sentään.

keskiviikko 8. joulukuuta 2010

John Lennon

Kuopukseni täyttää huomenissa kolmekymmentä vuotta.

Ensimmäinen uutinen ulkomaailmasta synnytyksen jälkeen oli John Lennonin kuolinuutinen. Se vaimensi ensimmäisen, ilman minkäänlaisia komplikaatioita syntyneen tyttövauvan tuomaa iloa. Kuopus oli ensimmäinen, jonka sain jo napanuorineen kaikkineen verisenä ja limaisena ja valtavasti karjuvana rinnoilleni. Edelliset oli vaan kääräisty folioon ja juoksutettu tehohoitoon kiireen kaupalla.

Yksi hankalimmista matkoista maailmassani on siirtyminen vajaan puolentoista kilometrin päähän terveyskeskukseen. Niinhän se on että niin kirkot kuin terveyskeskuksetkin pruukataan rakentaa korkealle kuolevaisten ulottumattomiin. Jyrkkärinteisen mäen huipulle.

Eilen piti jo hommaamani kyytiä mutta otin pikku päikkärit ja heräsin sen verti myöhään etten enää ketään ryhtynyt häiriköimään. Nyt asken aamukahvilla soittelen Hasselle, jolle sopii aina mainiosti Liskonaisen kuskaileminen. Kas taksikortilla ei voi, eikä kyllä kannattaisikaan tuollaista matkaa tehdä, kerran menin taksilla kun en muuten päässyt, maksoi melkein kahdeksan euroa. Takaisin päin sieltä pääsee hissukseen taluttamalla Harley Parkinsonia, usein myös joku tuttu osuu kotimatkalle samaan aikaan.

Ehtoolla tein listan asioista joista pitäisi sille komeahkolle kuuntelevaiselle tehdä selkoa. Listaan tuli kaksitoista kohtaa. Täysi tusina. Se täysi tusina on sellaista akuuttia, päivittäisvaivaa. Pikkujutuista ei niin väliä. Ja kertoohan se niitten labrojen tuloksetkin. Mitään isompaa ei taida olla tekeillä, olisi kaitsen muuten puhelin soinut jo kiivaasti.

Antaas kattoo kuin Henrin käy.

sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Joulukuun viides päivä



Joulukuun viides päivä, Itsenäisyyspäivän aatto.

Tämä on yksi NIISTÄ päivistä vuodessa. Vähän niin kuin syyskuun 28. päivä.

Tähän päivään liittyy iloa, hämmennystä, jännitystä, tyrmistystä, surua...

Epäjärjestyksessä tulevat mieleeni toisen avioliittoni solmimispäivä, sen päivän seikkailut taitavat olla ihan oma tarinansa, mutta jätetään omaan arvoonsa(?).

Tänä päivänä, kuusitoista vuotta sitten ryhdyin loppilaiseksi. Silloinen puoliso ja apujoukot muuttivat kamppeita Orimattilasta uuteen kotipitäjään, Liskonainen emännöi Lopen Harmonikkojen Itsenäisyyspäivän tanssiaisia. Olimme muuttamassa Jokiniemen Urheilutalolle, jossa sekä sisäurheiltiin, pidettiin häitä ja hautajaisia ynnä tällaisia tanssiaisia. Siihen tupaan sittemmin asutin silloisen pitopalveluni, Velhon Keittiön.

Aikaa kului, pitopalvelun aika tuli täyteen, olisi pitänyt laajentaa, investoida ja ottaa palkollinen. Ei innostanut, kun edellisen konkurssin maksaminen oli vielä vaiheessa. Siispä ryhdyin taas itse palkollisena myymään viinaa. Ravintolassa.

Tuli taas vuosi, jolloin ne samaiset Harmonikat tulivat tanssittamaan kansaa Urheilutalolle. Samana ehtoona piti oleman päälliköimäni ravintolan asiakaspikkujoulujuhla. Niinpä pestasin pari käyttämääni keikkalaista hoitelemaan tanssiaiset ja itse menin sinne kapakkaani. Aamutuimaan käytiin tyttären kanssa viimehetken hankinnoilla ja kahvilla työmaallani. Pomoni toi kauhistuttavan uutisen: yksi asiakkaistamme oli männä yönä ammuttu hirvikiväärillä hengiltä. Myös henkilökohtainen ystävä sekä lasteni ja silloisen vävyni rakas ystävä.

Tanssit meni ihan hyvin, karnevaalihenkiset pikkujoulukalaasit muuttuivat muistoillaksi. Onneksi olin palkannut ammattilasbändin, joka puhelinsoitolla osasi muokata ohjelmistonsa tilanteen mukaiseksi. Ilta oli raskas. Seuraavan maanantain tentti meni ihan plörinäksi.

Tänä päivänä olen usein tavannut käydä kirkkomaalla tervehtimässä vainajiani. Tänään en mennyt. Jos ette kerro kenellekään, silmätulehdus näyttää olevan uusimassa ja kuume huilaa kolmenkymmenen kuuden ja kolmenkymmenen seitsemän ynnä -viiden välillä. Olo on aika kurja. Vähän sitä helpottaa oivallinen kuuma glögi. Onneksi keskiviikkona on jo se, SE, lääri.

Pitkästä aikaa loppukevennys, olkaapa hyvät:


Tytti päätti että juuri nyt on oikea aika kertoa Roosalle rakkautensa ja huolenpitonsa määrä ynnä vakavuus. Tässä vaiheessa Roosa tosin oli jo hermostunut salaman läikkeeseen ja siirtänyt itseään sivummalle. Tytillä ainakin on kovin omistava ilme. Klikkaa kuvaa, niin huomaat.

keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Oskarinpäivää

Eilen alkoi talvisota. Siis 71 vuotta sitten.

Eilen juhlittiin myös Lopen Eläkeläisten kolmekymmentä viisi vuotista taivalta jäsenistönsä etujen puolustajana ja virkistyksen antajana.

Kekkerit olivat niin tärkeät että oikein pukeuduin. Laitoin hiukset ja sonnustauduin perintökoruun. Olin paikalla myös toimittajana. Ja jäsenenä, tietty.

Kolmekymmentä viisi vuotta on melkoisen pitkä aika. Tuolloin oli eläkeläisten asema vielä aika lapsenkengissä, jos nyt ei tänä päivänäkään erityisen herkullinen. Johduin pohtimaan asiaa uudelta kantilta kun kuuntelin valtakunnan Eläkeläiset ry:n liittovaltuuston jäsenen, Lipposen Olavin tervehdyspuhetta. Muudan valistunut eläkeläinen moitti haastamista kuivaksi ja tylsäksi mutta minulle se antoi uudensuuntaista ajattelemisen aihetta.

Onhan tosiaankin silleen että juuri nykyiset eläkeläiset ovat tämän maan rakentaneet sotien jälkeen sellaiseksi mitä se vielä tovi sitten oli. Nykyiset eläkeläiset ovat juurikin niitä jotka kiskoivat sodan runteleman ja hurjiin sotakorvauksiin syöstyn maan tolpilleen. Juuri he antoivat sysäyksen taloudelliselle turvallisuudelle, terveydenhoidon kehittymiselle, ammattiyhdistysliikkeen uudelle nousulle. Juuri nämä ihmiset puursivat maamme tämän päivän korkean koulutustason eteen. Nämä ihmiset halusivat antaa lapsilleen kaikkea sitä, mistä itse olivat sodan jaloissa syntyneinä ja lapsuutensa viettäneinä jääneet paitsi.

Pateettista vai?
Toki on, mutta tottakin. Minulle, ennen aikojani eläköityneelle, yhdistyksemme pikkusiskolle, syttyi oivallus.

Mieleen vilahti myös lapsena monasti kuultu tarina vanhasta isoisästä, jonka vapisevissa käsissä ei enää puurolusikka säällisesti pysynyt ja joka siirrettiin tuvan sivupenkille savikipon ja puukauhan kera aterioimaan. Samalla lailla tänään yhteiskunta pyrkii voimallisesti toimimaan eläkeläistensä kanssa. Mauri on hommansa hoitanut, Mauri saa mennä.

Mutta miksi ihmeessä?

Siksi ihmeessä, että rahaa ei ole. Tai siis onhan sitä, hurjastikin. Mutta se kiertää osakkeina, optioina, summina, erinä taskusta ja salkusta toiseen. Se ei enää palvele tämän maan ja yhteiskunnan rakentamista. Se ei enää tuota. Eläkeläinenkään ei enää tuota. Rahalla joka ei tuota vaurautta kierrättäjänsä taskuun voittona ei ole mitään arvoa. Eihän sitä [rahaa] tietenkään voi tuhlata vaikkapa terveydenhoitoon, vanhusten hoivaan... eihän sellainen löperyys tuota voittoa osinkoina, eihän?

Siinäpä yksi hyvin yksinkertainen selitys. Myönnän, naiivi myös. Verotus on tässä maassa pyhä toimitus. Joka tienattu penni lasketaan tarkkaan, jotta kuningas saa mitä kuninkaalle kuuluu. Ja jos tuloista ei voi enempää otetaan otetaan avuksi välilliset verot. Ruokaa verotetaan raskaammin, energiaa verotetaan raskaammin, ja yksi mitä en ole ikipäivänä ymmärtänyt, on etuuksien verottaminen.

Mietitäänpä nyt. Ihminen on päivätyönsä tehnyt, maksanut veronsa, kouluttanut lapsensa ja on ansainnut siitä palkan. Tai ihminen on kaiken tuon jälkeen joutunut kilometritehtaalle, tai sairastunut, tai ryhtynyt uhkarohkeasti raskaaksi. Toimeentulo romahtaa. Mutta verottaja hamuaa silmät kiiluen näistä pienistä roposista muhkean saaliin.


Eihän tässä maassa muuten saada mitään pyörimään. Ei yrityksiltä voi, varsinkaan suurilta niin kovasti veroja nyhtää, pakenevat muualle ja jättävät työntekijänsä tänne ihmettelemään ja maksamaan korvauksistaan sitä veroa. Eikä sijoittajiltakaan veroja juuri irtoa. Niitä rahoja tarvitaan sijoitusten pyörittämiseen ja suurempiin tuottoihin. Jos niitä tuloja aletaan samassa suhteessa verottamaan kuin vaikkapa juuri eläkkeitä, kaatuisi vissiin koko valtakunta nurin.

Niinhän se on että yhteen suuntaan kumartava näyttää takalistonsa toisaalle. Tässä maassa porvarihallitus kumartaa pääomalle ja muut saavat pidellä nenäänsä.

***

Justiinsa joo. Taisi Liskis taas vähän innostua. Riehaantui suorastaan.

Viime aikoina ei ole vuorokausirytmi oikein ollut kohdillaan. Tänäänpä (siis eilen) olin siis ensi kertaa ihmisten ilmoilla pitkään aikaan. Reissu kesti kaikkineen iltapäivä kolmesta tuonne liki kymmeneen. Takajalka takkuaa ja pistely on ällöttävää. Väsyttää vietävästi, mutta ei nukuta. Enkä siis edes yrittänyt tuoreeltaan mennä petiin pyörimään. Olen tässä lueskellut maailman ja maan uutistarjontaa, pelaillut mahjongia, juonut glögiä (aina vaan terästämätöntä) ja polttanut ihan liikaa.

Aamusella ajattelin kaikesta huolimatta kömpiä säälliseen aikaan ylös, juoda kahvini, käydä kaupoissa, leikkiä vähän kotia, ettei McGyverin ihan kaikkea tarvitse yksin hoitaa.

Ja sitten ajattelin juoda saavillisen glögiä. Punaviiniglögiä. Pohjaksi teen taas:

"Velhovuoren glögi



Tänään on juuri oikea aika keittää glögipohja.

Varataan vähintään kolmen litran teräskattila.

puoli pakettia kuivattuja taateleita, viikunoita myös
satakunta grammaa rusinoita
yksi kanelitanko
viisitoista kokonaista neilikkaa
pala inkivääriä
kymmenkunta kokonaista maustepippuria
yhden appelsiinin kuori
puolen sitruunan kuori
pari desiä sokeria (sokerihiiret voivat laittaa enemmänkin)

Kuori sitrushedelmät terävällä veitsellä, varo jättämästä valkoista osaa kuoreen.
Lataa kaikki aineet kattilaan ja vettä perään lähes täyteen.
Sekoita puulastalla/kauhalla.
Kansi päälle. Levy kuutoselle (kuumimmalle) kunnes liemi on aikeissa ryhtyä kiehumaan. Vähennä lämpö kakkoselle tai kolmoselle ja anna liplattaa kunnes nesteestä on häipynyt
noin kolmannes.
Tähän pitäisi saada kulumaan ainakin puoli vuorokautta.
Koko huusholli tuoksuu glögiltä ja joululta.
Siivilöi ja kaada puhtaisiin pulloihin ja pullot jäähtyneenä kylmään.

Vot, eikö ollutkin helppoa!

Kun gölintarve (kuten lapset pienenä sanoivat) iskee, lämmitä hyvää mehua/puolikuivaa valkoviiniä/keskitäyteläistä punaviiniä (varo kiehumista) ja makusi mukainen määrä glögitiivistettä.
Perinteiset roskat mukaan ja nauttimaan."

Tämähän on tietenkin pöllitty vuodelta 2008, tästä samaisesta blogista

sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Adventti

Ensimmäinen adventti.

Enkä jaksanut tänään mennä messuun. Yksinkertaisesti siksi, että avasin silmäni vasta puoli kolmen paikkeilla iltapäivällä.

Joulupaniikkia ei ole näkynyt, luulenpa säästyväni siltäkin tänä vuonna. Eihän kesäpaniikkiakaan tullut. Liskonainen lienee siis siltä osin eheytynyt.

Voimat sentään ovat vielä kadoksissa. Syyskuussa alkanut lähes ammattimainen poteminen on karkottanut suurimmaksi osaksi puhdin elämästäni. Olen ollut haluton, aikaansaamaton ja väsynyt. Ihan sikamaisen väsynyt. Olen laistanut kaikki menoni, lukuun ottamatta yhtä kokous-pikkujoulua koska olen puheenjohtaja. Senttaaminen on paussilla, ei iske. vaikka:
"ei saa palkkaa/ jos noin paljon sairastaa." Silleenhän kesäduunibluesin pomokin sanoi.

Tämän hölöpölönhöpinänkin postaan vain siksi että Hanni kuitenkin kohta alkaa jäkättää ja sohia julkisuuteen. Ja juon glögiä. Terästämätöntä ja ilman roskia. Ihan vaan kuumana. Maistuu mukavasti joululta. Ja kaipaisi seurakseen pipareita ynnä suklaakonvehteja.

Jaa silmäkö?
Tuossa se on päässä. Ei sillä oikein vielä kunnolla näe ja hieman särkyisä on sen tausta. Mutta ei liene tarvetta leikkuupöydälle sentään. Reilun viikon päästä menen sille kuuntelevaiselle ja komeahkolle läärille näytille. Kertoo sitten tarkemmin mitä kaikkea kivaa sisuksistani tällä kertaa on löytynyt. Saatanpa sitten jakaa senkin tiedon kanssanne.

McGyver on aloittanut hammashomman. Tammikuussa lähtee vissiin loputkin legot ja aikanaan uudet lasihampaat asettuvat paikoilleen. Olenkin aika oppinut seuralainen näissä hammashommissa, kiitos Stanstan, jonka urakkaa tässä seurattiin liki puolitoista vuotta.

Minä itse painaisin mieluusti "redeal"-nappia ja palaisin aikaan ennen sairastumistani.
Eipä ihan, vitsi, vitsi - mauton pila tuo vaan oli. Nöyränä on iloittava näistäkin vajaasta kahdesta toimittajavuodestani ja yhtä nöyränä hyväksyttävä, että liian iso kakku pureksittavaksi. Tulevaisuudessa on muistettava tarkemmin omat rajoitukset ja hellitettävä tahtia ajoissa. Olihan tämä romahdus tavallaan tiedossakin ja odotettavissa. Jospa tästedes tekisi vaikka viisi juttua kuukaudessa, eikä viikossa, niin kuin tahtini on näemmä ollut.

Kohta on maanantai ja uusi uhkea pakkasviikko edessä. Nautitaan sentään siitä.

sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Tänään...



.. sytytämme kynttilän itsemurhan tehneiden rakkaittemme muistolle ja lohduksi heidän läheisilleen.


Rukoilemme läheistemme puolesta, Herra olkoon meille armollinen.

lauantai 20. marraskuuta 2010

Kontiolahti-Lontoo All Day Long

Jestas sittenkin että ihmissuku on herennyt kauaksi maailmasta ja eritoten luonnosta!
En ihan tiennyt itkeäkö vai nauraa kun aamusella tutkin uutisia.

No, joo, vähän oli seassa eduskunnan juhlakirjaakin, jota kukaan ei halua lukea, saati itselleen ostaa, siinähän sitten makaavat taas Suomen miljoonat.

Joopi, mutta tämä juttu sentään hätkähdytti pahemman kerran. Talitintti luokkahuoneessa!! Ihan hirveää! Traumojahan sellaisesta tulee, ovatkohan jo saaneet kriisiapua paikalle, nämä beigepukuiset kukkahattutädit? Siis toimitettua? Kyllä nyt on monen nuoren loppuelämä pahasti vaarassa tuhoutua, voi seurata mielenterveysongelmia, syrjäytymistä, päihdeongelmia...

Hei haloo! Kontiolahdella? Yläasteella? Sen vielä jotenkin käsittäisin että suurkaupungissa, missä piskuinen lintu tosiaan saattaa olla outo ja pelottava, mutta että maalla?

Illan viihdykkeeksi sen sijaan ilahdutin itseäni Lontoon-retkellä. Menkää tekin. Ei maksa mitään ja on takuulla hauskaa, kunhan oppii suunnistamaan vieraassa paikassa, joka tosiaankin on aika iso.

Muilta osin tämä(kin) viikko on mennyt likipitäen maatessa. Antibioottikuuri on puolimatkassa, mutta niin on vointikin. Sen verran reipas olin, että pidättäydyin odotetuista sovittelijoiden pikkujouluista, joita kollegat parhaillaan juhlivat Forssassa. Toivottavasti olen jo tulevalla viikolla sen verran puhdissa ynnä säädyllisen näköinen, että voisin vähän jo tienatakin. Olisi oikeastaan vähän niin kuin pakkokin, aikas monet kinkerit kaipaavat toimittajaa paikalle. Ja lompakossa ei ole kuin koiperhosia...

Niin, tosiaan, yksi asia vielä.

Yhteinen Anonyymi-ystävämme on taas ilahduttanut minua ahkerasti.

Jotain mätää on nyt Tanskanmaalla. Ihminen laukoo mielestäni paikoin jopa henkilöönkäyvää tekstiä turvallisesti Google-tilin suojista ja perustelee sitä "suojelemalla omia lukijoitaan häirikköviesteiltä". Sen tähden minä häntä olenkin ryhtynyt tituleeraamaan "Kalifornian-Pirjona". Siltä varalta Pirjoseni, että luet Liskolandiasta muutakin kuin kissajutut, olisi oikeasti ihan hyvä keskustella nokikkain asioista, muistakin, tiedä vaikka muutoin olisimme monista asioista samaa mieltä, tai edes sinnepäin. Voisimme jakaa muutakin elämään kuuluvaa?

Minusta nämä aiemmat visiitit ovat tuntuneet loukkavilta, kotirauhaani on rikottu, enkä taida ihan ymmärtää, miksi? Tunnemmeko toisemme? Olenko joskus tehnyt vääryyttä sinulle?
Kuten olet huomannut, vakituiset lukijani ovat myös pahoittaneet mielensä. Miksi minun lukijani joutuvat häirikköviestien kohteeksi?

Enkä taida jaksaa huomisaamuna messuunkaan lähteä. Vaikka mistä sitäkään tietää...

tiistai 16. marraskuuta 2010

Loppuviikosta tulee talvi

... kuulemma. Ainakin maikkarin sääihmeet on kovasti sitä mieltä.

Eipä se minua haittaa. Pikemminkin toivon että tulisikin ja kertarysäyksellä. Jäädäkseen keväthangille asti. Vältyttäisiin adventtisohjolta, joka vetää kelin ja mielen mustaksi ja pilaa kaikki jalkineet.

Eikä tässä nyt sen kiihkeämpiä ole meneillään. Senttarin "sairasloma" se vaan jatkuu, niin kuin silmätulehduskin. Tänään piti mennä uusintakäynnille lääriin joka pehmeän kyrillisesti tonki silmänseutua ja totesi että pjaha on, pjaha. Ja lykkäsi vahvemmansorttisen antibioottikuurin matkaan. Ei kjuulemma auta pjelkkä tippa. Lisäksi ljohdutti että saattaa kjestää kjolmekin kjuukautta. Jjos ei kjuurilla parane, pitää tulla uudjelleen, sitten ljähete sjilmäklinikalle. Ljeikataan pjois.

Laskeskelin juur että tänä seikkailu tulee maksamaan minulle ja taloudellemme tk-maksujen ja lääkkeiden lisäksi sellaiset 200 - 230 jeuroa. Ei nähkääs jaksa eikä oikein näekään altistua juttukeikoille, saati että kovin näkisi kirjoitella. Pah.

Holtiton ja omia rajojaan väkevästi halveksiva Liskonainen ajattelee asian myös silleenkin että Luoja laittoi uuden taudin, kun entiset ei riittäneet pysäyttämään alati lisääntyvää touhuamista. Nyt on pakko vetäytyä tiukasti kotiluolaan potemaan. Samalla tulee levätyksi muutenkin. Eipä varmaankaan haitallista sekään. Ainakin taas tuli selväksi, miksi minut aikoinaan sen kummempia kyselemättä tuupattiin työkyvyttömyyseläkkeelle.

Menen siis laittamaan lisää tippoja silmiin ja yritän tokkuroida hereillä kunnes on aika iltakefexinin. Iltakuume tuntuu taas nousevan.

Kärsikää toisianne, sanoi vihkipappi norsupariskunnalle.

perjantai 12. marraskuuta 2010

olipa kerran kunta...

..johon aikoinaan palkattiin yhden eläkkeelle jääneen tilalle kaksi työntekijää.
Ihan järkevä päätös sikäli, etteihän nykyään kukaan ota hoidettavakseen kahden hallintokunnan tehtäviä puolen hallintokunnan palkalla. Eihän?

Noh, toinen palkatuista -ohjaajista sujahti toimeensa kuin kala veteen, loi lämpimät suhteet myös kolmanteen sektoriin ja hommat hoituivat liukkaasti ja kaikkien osapuolten, erittäinkin kuntalaisten iloksi.

Toinen sen sijaan painotti ammatillisuuttaan ja koulutustaan, salaili laiminlyöntejään, sotki hommat ja hääti vapaaehtoiset toimijat turhautuneina tiehensä. Ynnä ymmärsi parin vuoden kuluttua ihan itse irtisanoutua toimestaan.

Mutta tuho oli jo tapahtunut.

Ei auttanut vaikka seuraajaksi palkattiin pätevä ammattilainen, jolla oli kompetenssia. Kompetenssia oli niinkin paljon että seuraaja otti nöyrästi tehtävikseen kaikenlaisen seutukunnallisen ja kansainvälisen homman, jota ylhäältä tuputettiin. Niinpä työaika ei enää riittänytkään alkuperäisen kenttätyön toteuttamiseen.

Kunnan nuorisotilatoiminta näivettyi, koska "ei ollut riittävästi vapaaehtoisia", koska tuhoutuneen nuorisotilan tilalle ei edes yritetty hankkia uutta ja koska nuoriso-ohjaaja "ei kerkiä kolmeen paikkaan viikossa". Teetettiin myös suuri nuorisotutkimus, jonka tulokset tulkittiin niin että "vain vähän yli viisikymmentä prosenttia pitäjän nuorista kaipasi nuorisotilaa". Tämä "vain" antoi siis luvan päätökseen keskittää kunnan nuorisotilatoiminta kirkonkylälle.

Kirkonkylällä on vaan sellainen ongelma, ettei sinne saada riittävästi vapaaehtoisia toimijoita. Kas kun ne vapaaehtoiset ovat ylläpitäneet omien taajamiensa tilojen toimintaa ja aukioloa ynnä ohjelmaa. Eikä siinä kunnassa tunnetusti toimi julkinen liikenne. Niinpä sen paremmin nuoret, jotka toimintaa kaipaavat ja tarvitsevat kuin vapaaehtoiset valvojatkaan pääse sinne keskitettyyn toimintatilaan. Paitsi taksilla.

Nuorten vapaa-ajan valvotut kokoontumismahdollisuudet ovat heitteillä.

Tällä viikolla kävi myös niin, että senttarin ominaisuudessa kysellessäni nuorisovaltuuston vaalin tuloksia kuulin myös sen että "Ai niin, hyvä kun soitit. Ei tarviikaan mennä valvomaan perjantaina, menen sinne itse harjoittelijan kanssa". Kuinka kummassa vapaaehtoisten motivaatio on pohjalukemissa?

Seuraava ällistyksen aihe tuli eilen puhelimitse. Pitäjässä toimii "Pitäjän" nuorten tukiyhdistys ry. Se perustettiin puoliväkisin muistaakseni vuonna 2004 (tai -03) hoitamaan nuorisotoimen avuksi asioita. Koko hanke ei koskaan ottanut tulta yleisössä. Viime vuodet se on ollut kolmen ylityöllistetyn naisen niskoilla. Eikä siis ole mitenkään toiminut.
Liskonainen onnettomuudekseen on toiminut tämän konklaavin puheenjohtajana. Eikä siis ole uhrannut ajatustakaan mahdottoman henkiin herättämiseen.

Vaan nytpä on käynyt niin että kunta on toteuttamassa muutamaa tapahtumaa. Ensimmäinen on Huumebussin kiertue tammikuussa. Ilmeisesti kustannussyistä bussi vierailee vain kolmella isolla koululla ja pikkukoulujen oppilaat kuskataan busseilla näihin.
Ja kukas sen sitten maksaa?

No Nuorten tuki tietysti.
Sainpa siis puhelun, jossa nuoriso-ohjaaja jyrkästi ensinnäkin kielsi yhdistyksen lakkauttamisen. Sekä ilmoitti seuraavassa lauseessa että nyt niitä yhdistyksen rahoja tarvitaan edellä mainitun projektin toteuttamiseksi. Silleen tuli käskynä. Itsenäiselle yhdistykselle.

Tuumasin vaan että periaatteessa tällainen toiminta kyllä istuu yhdistyksen toimintaan. Ja että pidämme kokouksen käsitelläksemme asiaa. Ja lopuksi tiedustelin että miltä mahtaa julkisuudessa näyttää että kunta hakee avustusta itsenäiseltä yhdistykseltä toteuttaakseen juttujaan?

***

Liskonaisen olo ja vointi ovat kurjaakin kurjemmat. Jopa rakastava aviopuolisoni McGyver julisti äsken että näytän ihan kamalalta. Samaa sanoi läärikin, kun nöyrryin käymään näytillä.

Niinpä otan lasillisen konjamiinia ynnä silmälääkkeet ja unnuttaudun uneen. Vasta sunnuntaina ajattelin sen verran uskaltautua ihmisten iloille että menen messuun, valvomisen kunniaksi sekä äänestämään.

Siihen asti rakkaudella...

maanantai 8. marraskuuta 2010

Kissadilemma

Päivän puheenaihe ja vauvat

On tästä pitänyt kertoa jo aiemminkin, mutta kun....

Kaiken tämän sairastamisen keskellä meillä on muudan ongelma.
Se ongelma on rapiat neljävuotias Onerva-kisu.

Onerva on hurmaavan kaunis eksentrikko. Tuottaa kokemuksen mukaan kauniita ja vahvapäisiä pentuja, silloin kun ne sattuvat jäämään henkiin. Onerva on tottelevainen ynnä taipuvainen rakastamaan ihmistä ja koiraansa. Onerva on myös hyvä äiti.

Onerva on oikea persläpi. Ja ilmiselvästi päästään jollain lailla vialla.
Nähkääs, viimeisten pentujen jälkeen rouva on ryhtynyt fasistisen rasistiksi. Onerva palvoo edelleen ihmisiään ja koiraansa. Mutta sen silmät muuttuvat seiskytluvun limaleffoista tutuiksi punaisiksi ledeiksi aika-ajoin. Erittäinkin silloin kun Tytti-polo pyrkii syliin tai yrittää lähestyä tositarkoituksella hiekkalaatikkoa. Onerva on ainoa tuntemani kissa joka hyökkää nukkuvan lajitoverinsa kimppuun rehellinen tappamisen meininki mielessään.

Kolme viimeistä yötä on mennyt niin että Tytti on paennut sänkyni alle piiloon ja yrittänyt sieltä yön hämärin turvin kivuta viereeni. Ei ole onnistunut. Onerva kyttää virkkuna toisen toimia omasta levostaan piittaamatta. Ja kun pienikin liikahdus sattuu sen petoeläimen korviin on sänkyni alla taistelutanner. Kahtena aamuna olen pessyt pissat ja yhden kakkelin sieltä. Ei laske Tyttiä hiekkalaatikolle.

Pitkämielinen Liskonainen telkesi tänään Onervan työhuoneeseen ruokineen, vesineen ja hiekkalaatikoineen arestiin, jotta enemmiltä irrallisilta turkiksilta säästyttäisiin. Kynnet niiltä molemmilta on leikattu jo aikoja sitten ja ne pidetään mahdollisimman lyhyinä ja viilattuina vakavien vammojen ehkäisemiseksi. Ihmisen niiden taiston väliin on turha yrittää.

Tämä tilanne kirpaisee minua. Huonottaa, sanoisin.

Aikoinaan, viime vuosituhannen alkuhämärissä, olin samanlaisen tilanteen kourissa kahden irlanninterrieriveljeksen kanssa. Toinen oli lopulta sijoitettava uuteen kotiin.

Pointti on nyt siinä, että Onervalle on löydettävä uusi koti.

Ai miksi juuri Onervalle?
No siksi, että Tytti on sosiaalinen ja taipuisa kissa, puolustaa oikeuksiaan, mutta ei ole aloitteen tekijä. Ainoa poikkeus on ruokailupöytä. Jos Tytti sattuu ruokakupille ensimmäisenä, ei Onsku uskalla sinne yrittää. Mutta jos käy toisinpäin... sanoisin, että kosto on suloinen ja pieksentä kaksinverroin kovempi ruokailun päätteeksi.

Onerva on suloinen ja hellä kissa. Seurallinen ja kommunikoiva. Juttelee ihmiselle sekä muutenkin ilmaisee itsensä pikemminkin kuin koira. Nytkin se lukee tarkasti kaiken kirjoittamani. Leikkii mieluusti leluilla vielä tässäkin iässä. Yksin.

Onerva tarvitsee kodin jossa se voi olla ainoana kissana, kuningattarena ja palvottavana. Vielä Casperin ollessa elossa ei ollut mitään vaikeuksia. Onerva kunnioitti kasvatussetäänsä, eikä sille tullut mieleenkään ryhtyä rettelöimään.

Niin että jos joku tuntee tarvitsevansa tällaista kaunotarta kaverikseen ja on vailla muita eläimiä, sopii ottaa yhteyttä.

Mieluiten tositarkoituksella.
Minua puistattaa ajatus viedä muilta osin näin mainio katti piikille.

Ja Anonyymi-Pirjo siellä "Kaliforniassa": Pidä näppisi erossa tästä asiasta tai lähetän koko kissan leluineen ja hiekkoineen sinulle lentorahtina. Tiedän kyllä minne.

Sanoo ja menee taas liottamaan silmäänsä, josta McGyver ei suostunut ottamaan kuvaa todistusaineistoksi. On kuulemma silleen pahan näköinen.

lauantai 6. marraskuuta 2010

Olen taas vähän ajatellut...


... maailman menoa ja henkilökohtaisuuksia. Siis omiani. Ja perheen.

Olen ajatellut että tämä nykymeno ei ollenkaan miellytä minua eikä arvojani. Olen ajatellut aikaa sata vuotta sitten ja mielestäni elämme sitä aikaa uudelleen. Silloin olimme tiukasti tsaarin vallan puserruksissa, nyt olemme porvarihallituksen puserruksessa. Ja pahasti.

On taas aika taistella perusoikeuksien puolesta. On taas aika nousta barrikadeille kahdeksan tunnin työpäivän saamiseksi. On koottava työtätekevien voimat lakko-oikeuksien säilyttämiseksi. Maassa on hirvittävät tulo- ja toimeentuloerot. Ja ne vaan kasvavat. Terveydenhoito takkuaa pahemman kerran ja rahat on loppu.

Posti kulkee kehnommin kuin sata vuotta sitten ja taas sain lukea lainsäädännöstä joka tekee Suomesta joillekin veroparatiisin. Entäs se LexNokia? Eihän sitä lakia ole tarvittu kertaakaan. Entäs tämä aselaki? Entäs tämä homokeskustelu? Mitähän valmistelua ja hutilointia silläkin lopultakin peitellään? Ja mitä ihmettä se kaikki maksaa? Ja mitä silläkin rahalla saataisiin oikeasti aikaan?

Tämmöisiä kulkee Liskonaisen päässä. Ajatuksia. Voi kun olisi paremmassa kunnossa että jaksaisi itse kavuta barrikadille liehuttamaan vaikka minkä väristä lippua.

Kolmannen sektorin toiminta on arvokasta.

Ajatellaanpa nyt vaikka SPR:ää, ajatellaan MML:ää, ajatellaan monia urheilu- ja nuorisoseuroja, ajatellaan potilasyhdistyksiä. Ajatellaan ylipäätänsä vapaaehtoistyötä. Sen Ensimmäisen sektorin arvostus on myös kovin suuri. Paitsi silloin kun aletaan puhua kolmannen sektorin toiminnan rahoittamisesta. Kolmatta sektoria kyllä huudellaan hätiin milloin minkäkin homman hoitamiseksi, mutta.... eipä ihme, että kaikkia yhdistyksiä alkaa vaivata väenpuute ja ankara verenvähyys.
Pohtikaa itse lisää ja kertokaa tulokset vaikka minulle.

Koottuina selityksinä pitkähköön vaitiolooni täällä Liskolandiassa kerron että meidän perheen syyskuussa alkanut sairastaminen voi hyvin. Me ihmiset sen sijaan emme. McGyver kärvistelee hirmuisessa hammassäryssä, syynä tulehdus ja pikainen tarve hammaslääriin. Lopella ei sentään käsketty itse paikkaamaan saati kiskomaan hammasta omin avuin irti. Käskettiin mennä yksityiselle ja pyytää sossusta sitä varten lappu. Että tällaista kiirehoitoa täällä meillä päin. Yritän saada sen edes arvauskeskukseen maanantaina, jotta saisi antibioottikuurin odotellessa sitä pika-aikaa lääriin.

Toisekseen olen väsyttänyt itseni niin palkkatyöllä (sillä senttaamisella) ynnä yhteiskunnallisilla riennoilla. Enkä ole jaksanut mennä itsekään niihin labroihin ja uusintakäynnille sen komean ja kuuntelevaisen sällin tykö.

Siispä päätin just että on aika loppukevennyksen. Arvonpa tuolta kuvan taikka pari, kun kerran löysinkin ne hyvään, mutta väärään paikkaan tallennetut kuvat.

Makkarin ikkunalle muutti hieno Matti-lauta. Tuo sininen tuolla ulkona on nyt se sellainen eurorekka, oikeammin eurorekan perävaunu. Aika iso minusta.

Tytin lempipuuhaa on tutkia lintujen syystouhuja. Jos kaihdin on alhaalla tai kiinni, syntyy kova meteli. Paheksuva.

McGyver osallistui Kotilieden arpajaisiin. Tuossa on pullo poikineen etikoita, öljyjä, balsamikastikkeita, viininlehtikääryleitä, aurinkokuivattuja tomaatteja, oliiveita.... Nam.

Muuten meillä menee mukavasti.

perjantai 22. lokakuuta 2010

Joo, joo

Hanni-kulta jo tuossa patisti liikkeelle.

Tämä on tehnyt tapojensa mukaan ihan liikaa töitä. Mutta tämä on myös huolehtinut itsestään.
Siis käymällä läärissä. Komea tummatukkainen nuori mies sanoi että mitään tulehdusta ei ole. Eikä ylimääräisiä rohinoita kuule.

Vaihtoi antihistamiinit monivaikutteisiin ja kirjoitti pitkän listan labroja.

Oli niin pal sympaattinen ja asiakkaaseen vihkiytynyt että lupasin tulla toistekin. Oli nähkääs ensimmäinen lääri joka otti ihan tosissaan uikutukseni painoasiastani. Siitä että mikään yleisesti hyväksi havaittu laihdutusmenetelmä ei tuota tulosta, ei edes Xenical, joka sitä paitsi on sikamaisen kallista. Ensimmäinen lääri joka kysyi oikeat kysymykset ja ryhtyi asiaa pohtimaan asiakkaan (potilaan) kantilta.

Komeakin vielä.

Muutoin aika on mennyt kaikenlaista kivaa hommaillessa. Jos jaksaisin kertoisin vuolaasti kokemuksistani ja uusista tiedoistani. Ei vaan nyt puhti piisaa.

Sen verran on puututtava tähän homotohinaan että kerron oman mielipiteeni.

Minusta koko lööppikeskustelu ja keltaisen lehdistön arvoja noudatteleva haloo on ala-arvoista ynnä ihmisen perusoikeuksia pahasti polkevaa. Tässä on nyt mennyt monelta taholta niin sanoakseni ja kulunutta fraasia käyttäen puurot, vellit ja soosit pahasti pohjaanpalaneina sekaisin.

Maallinen lainsäädäntö on maallinen lainsäädäntö, mutta kirkolliset kaavat ja käytännöt määrittää pelkästään kirkolliskokous. En mitenkään käsitä mihin muuhun tässä rumbassa tähdätään kuin yhden puolueen arveluttavaan tukemiseen. Ei kai yksikään seurakunta voi itse päättää halustaan siunata yhtään mitään, silloinhan koko luterilainen kirkkomme hajoaisi pirstaleiksi, joita kokoamaan tarvitaan paljon muutakin kuin raamatun naisen yhden kultarahan etsimiseen uhrattu aika.

Tässähän ravistellaan poliittisin, nimenomaan puoluepoliittisin argumentein ihmisen uskoa ja luottamusta. Tässähän korostetaan ihmisen eriarvoisuutta. Onko yksikään julkisuuden keskustelijoista tullut ajatelleeksi keskustelun aihetta, keskustelun kohteena olevaa yksittäistä ihmistä? Onko kukaan keskustelijoista, viisaista puhujista tullut ajatelleeksi, miltä yksittäisestä, rakastuneesta sukupuolineutraalista (MIKÄ JÄRKYTTÄVÄ ILMAISU!!) tämän tasoinen höpinä tuntuu? OIkeastihan vain lakiteksti tätä ilmaisua käyttää, mutta valitettavasti se on harkitsemattomasti juurtumassa myös arkikieleen. Mihin on kadonnut Jeesuksen sanoma lähimmäisen rakkaudesta? Mikä tässä nyt on niin vaikeata?

Ne jotka vetoavat kristillisyyteen voisivat vaikka lukea Uuden Testamenttinsa uudelleen. Edes yrittää mieltää sen sanoman ja ohjeet. Jeesus oli aikansa radikaali. Jeesus omalla persoonallaan asetti kyseenalaiseksi monet farisealaiset tavat ja yksittäisen edun tavoittelun. Olen ylen hämmästynyt ihmisen tapaan, kristityn tapaan lukea Uutta Testamenttia kuin Piru raamattua. Kenenkähän opeilla tässä oikein mennään?

Eduskunta tehköön omat lakinsa, kirkolliskokous omat sääntönsä. Kansalaiset käyttäkööt oikeuttaan äänestää ja näin lausua näkemyksensä.

Anteeksi nyt, mutta kun minua niin kovasti viskoo tällainen touhu. Tässähän koko keskustelussa tavallaan rikotaan vahvasti perustuslain 11. pykälää.
(nytpä en laitakaan linkkiä, etsikää itse)

Ja lopuksi: purin kameran kortin ynnä tallensin blogiin tulevat kuvat jonnekin. En tokikaan sinne mihin olisi pitänyt.
Siispä kuvaton postaus tällä(kin) kertaa.

keskiviikko 13. lokakuuta 2010

Nyt on jännää!!!!

Ei nyt voikaan mennä nukkumaan.
Chileläiset nousee maanpinnalle ihan just kohta.

tiistai 12. lokakuuta 2010

Mummi



Voi ilonpäivää!

Olenpa viime aikoina tavannut vedellä sellaisia puolen vuorokauden ja ylikin pikku unosia.

Tänään unoset katkesivat kuin seinään kun puhelin herähti mölyämään.

" Me ollaan jo Petikossa ja pysähdytään Keimolassa kahvilla"

Ja sitten ne äkkiä olivatkin täällä. Täällä Liskolandiassa.

Edit Piaf poisti tästä kuvan.


Ja sitten nämä!

Aapo on matkalla oppinut uuden hurmaustavan: Imeskellään leipää poskissa ja sitten moiskautetaan kunnon muisku. oikein äänen kanssa, Hurmuri itse ihmettelee, mikä noita niin kiljuttaa ja naurattaa... Ja uudestaan.

Edit Piaf poisti tästäkin kuvan.

Showmieshän tämä ihan selvästi on. Peruna-porkkanasose aiheuttaa rytmillistä liikuntaa. Ei taida onnistua yhden sylin ruokkiminen.

On meillä hampaitakin, katso: s e i t s e m ä n! Ihania ja valkoisia kaikki.

Roosaakin oikein nauratti ihanat vieraat.

Joo, joo, sekaisinhan se meni Aaposta. Ja mulle tarjotaan vaan pskaruokaa. Pah!

Tytti ei paljoa valittele. Jos on pskaruokaa, syödään mamin rönsyliljat kissuksen juurelta. Kerta.

Eikä tässä nyt malta mitään muuta. Iida on suihkussa ja kohta varmaan otetaan iltakaakaot.

Hyvää yötä.

Ai mutta, olinpa vallan unohtaa:

Leevi lähetti kuvan ja sanoi kotiutuneensa vallan mainiosti. On kuulemma hyvää ruokaa ja leivän päällä on aina kissalle sopivaa herkkua. Niitä on helppo napsia just ennen kuin äippä ehtii itse...

Tässä sohvan sohvan seljällä on makoisaa ottaa nokoset että taas jaksaa poikien kanssa pelata.

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Illan kiitos

Herra
huomaanko, kuinka aurinko paistaa mustien pilvien välistä
huomaanko, miten kauniisti aroniapensaiden lehdet punertavat ja värit vahvistuvat ensi pakkasten myötä
huomaanko, miten iloitsen uuden ystävän tapaamisesta
huomaanko, miten kevyttä on hengittää, kun suuri ja painava taakka on poissa
huomaanko,
huomaanko?

Herra
avaa silmäni näkemään arjen pienet suuret asiat
avaa sydämeni ottamaan ne vastaan
avaa suuni kiittämään niistä.

Herra
ota vastaan kiitokseni antamastasi valonpilkahduksesta
pidä minut nöyränä vastaanottamaan armosi
opeta näkemään valaisemasi tie myös pimeinä ja synkkinä, pelottavina yksinäisyyden aikoina

Herra
kiitän varjeluksestasi,
kiitän kuulemistasi rukouksista
kiitän huojennuksesta jota olet läheisilleni valuttanut.

lauantai 9. lokakuuta 2010

Viikko takana - uusi edessä

On näemmä asettunut tavaksi päivittää tämä maailma kohdalleen viikon välein.

Tylsäähän se lukijalle varmaan on, mutta en vaan ole jaksanut, hyvä kun olen lemppariblogeissani visiteerannut.

Eikä tässä nyt mitään mullistavaa ole tapahtunut.
Muudan ammattijulkaisu osti juttuni. Toiseen juttuun olin saanut mahtumaan niin käsittämättömän määrän puppua että itseäkin nolotti. Mutta sellaista tämä vaan on. Aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta.

Tänään aamu alkoi taas varsin varhain. Topi-taksi nouti minut metsäreissulle. Ja nyt ei ollutkaan kyseessä sienijahti vaan hirvijahti. Ei. ei, ei tarvitse hätääntyä. Ainoa aseeni oli kamera, jolla sohottelin metsämiehiä (ja yhtä naista). Oli orderi tehdä loppilaisesta hirvenmetsästyksestä juttu. Niinpä halusin itse paikalle haistelemaan meininkiä, jotta osaan siitä kunnollisen tarinan tehdä muille yhtä pöntöille, jotka eivät kuunaan ole hirvimettällä olleet. Varsinaista jahtia, siis ajoa kesti muutamaa minuuttia vaille tunnin. Sitten pamahti.
Kotvan kuluttua toisen kerran. Ja vielä muutama lisää. Oppaani, tämän yhteisjahdin päällikkö valisti minua tälleen: ensin ammuttiin vasa, joka oli emänsä, hirvilehmän kanssa pakenemassa ajomiehiä. Sitten muutama huti ja sitten tuli niskalaukaus pienemmällä aseella ja viimein kaatui myös lehmä.

Julmaa vai?
Ei minun mielestäni. Ajo alkoi paikallisen kantatien varrelta ja vaarallisimmalta hirvialueelta ajettiin sarvipäitä perheineen loitommas vilkkaasti liikennöidyn tien varrelta. Eikä vasankaan ampuminen ole kovin julmaa. Vasaa perässään kuskaavan lehmän ampuminen sen sijaan on. Paitsi jos vasa on sammuttu ensin. Oppaani sanoi sen olevan metsästysrikos. Siksi toisekseen 80 - 150 kiloinen vasa saa ketterästi aikaan kuolonkolarin siinä missä aikuinenkin hirvi. Puhumattakaan tuhoista, joita nämä kullanmurut saavat aikaan viljelyksillä ja tuoreissa taimikoissa. Riistanhoitoa.

Iltapäiväunosten jälkeen kipitin taas kerran Elmolaan. Tällä kertaa rovastikunnalliseen Elossa-tapahtumaan. Meillä täällä Janakkalan rovastikunnassa seurakunnat järjestävät vuorovuosin tällaisen pikkufestarin nuorille. Bileet päättyivät iltamessuun kirkossamme. Nyt oli siis meidän vuoromme. Puolisentoista sataa mukulaa pyöri Elmolassa ja pihapiirissä. Ei paha.

Aurinko on alkanut paistaa ja Herramme on ollut suopea lähimmäisillemme. Pitkien aikojen pelolle, huolelle ja ahdistukselle on tulossa päätös. Moni meistä on saanut helpotusta elämäänsä.

Luemme yhdessä kiitosrukouksen huomenna, sunnuntaina tavalliseen aikaan, klo 20.30, siis puoli ysiltä. Tervetuloa mukaan.

Menen keittämään tautiteetä. Oliskohan jo kolmas flunssakierros meneillään...?

maanantai 4. lokakuuta 2010

Varaa eväät



Juu, nyt kandee varata vähän evästä ja juomaa, mikäli aiot pysyä kelkassa.

Aloitetaanpa vaikka siitä safarista viime lauantaina.


Aamulla anivarhain tukevan sumun seasta sukelsi kantteri, jonka lavalle kiinnitettiin myös Harley Parkinson arvoiseensa seuraan.

Safarille starttasi 108 mönkkäriä kuskeineen.

Muutama hyödyllinen tarvike oli jokaisen mönkkärin kyydissä. Oli EA-laukkkua, sammutinta. työkaluja, paikkausaineita

Myös Liskonainen turvallisenajon kouluttajan Jalon kanssa. Reitti oli kaikkiaan 12 kilsan pituinen. Kuulostaa lyhyeltä, mutta vartokaas vaan. Nopein ryhmä lähti liikkeelle klo 10.30 ja palasi vähän yli iltapäivä kahden aikoihin. Miten siinä nyt niin pitkään saivat aikaa tuhrattua?

No vaikka näin:

tai näin:

Tässä hommassa oli mukana myös haju. Tiedättehän, sellainen mitä kunnon turvesuosta nousee, kun vähän pölläyttää.

Ja jumoonhan siihen suohon jäi useampikin. Mutta tässä lajissa pätee motto: kaveria ei jätetä.
Mönkkärin lisävarusteisiin kannattaa jo hankintavaiheessa ottaa vinssi. Se oli tälläkin safarilla tarpeen useammankin kerran.


Näin tyylikkäästi sujui joen ylitys ykkösellä. Kovin moni tuosta kaljuksi kalutusta rutakosta ja rinteistä ei ilman vinssiä selvinnyt.

Unohtakaa ne eväät sittenkin.Blogger tökkii taas, eikä suostu liittämään lisää kuvia tähän tarinaan. Pah.

Tyydyn siis kertomaan että viikonloppuun kuului myös leirijumalanpalvelus Kesijärven leirikeskuksessa, jossa kävin tekemässä jutun Seiskaleiristä, Sulasolin koulutuspäivästä maustettuna Sari ja Mari Kaasisella sekä uuden nuorisokodin avajaisista täällä Lopella.

Palataan noihin sitten kun olen selvittänyt tämä kuvaongelman. Jookosta.

Nyt viimeistelen loput tämän viikon jutut ja painun suihkun kautta pehkuihin. Huomisaamuna liikkeelle jo siihen aikaan että lepakotkin ovat vasta palailemassa pesiinsä. Hämeenlinnassa on rakennuslautakuntien neuvottelupäivä.

Herra kulkekoon kanssanne.

lauantai 2. lokakuuta 2010

Maistiainen

Tässäpä teille mietittävää, kunhan käyn vielä sunnuntaina parilla keikalla ja kerron lisää...

tiistai 28. syyskuuta 2010

Lapseton talo



Niinhän ne linnut lentää pesästä.
Kersantti Karoliina muutti juuri äsken, puolisen tuntia sitten, uuteen kotiin.

Se kävi kovin näppärästi. Asiasta keskusteltiin viime lauantaina, parin päivän aikana tein tarvittavat tarkistukset ja homma oli siinä.

Kessu Koo muutti hiirestyskaveriksi vanhaan rintamamiestaloon tänne Lopelle, noin kilometrin päähän Liskolandiasta. Ennestään talossa on puolivuotias Neiti von Toukohousu. Mestarillinen saalistaja, joka pitää vanhan talon pihapiirin ja -rakennukset puhtaina. Ihmisiä talossa asuu vain yksi, joten Neiti von Toukohousu on haeskellut seuralaista itselleen jo pitkin edesmennyttä kesää.

( anteeksi, tuli tauko. Jone, se uusi isäntä, soitti juuri ja kertoi ihastuksissaan kisun ensimmäisistä toimista uudessa kodissa. Tiedättehän, pissapaikka, ruokakuppi, piironginalunen...)

Olen iloinen ja huojentunut. Molemmilla vauvoilla on koti, jossa he ovat toivottuja ja rakastettuja. Ja molempien kanssa ollaan sellaisissa suhteissa, että saan seurata vauvojen kehitystä ja elämää.

Aamutuimaan kävin sienijahdissa. Jaa kenenkö kanssa? No herrojen kanssa tietenkin.

Suppilovahveroita, kanttarelleja, orakkaita, erilaisia rouskuja, myös -haapa, vaikka niitä on tooosi niukasti tänä vuonna, viimeiset tatit taisin myös kerätä talteen ja jopa limanuljaskoja löytyi vielä muutama. Ne paistoin tattien kanssa. Nyt ei enää mahdu mihinkään kaappiin yhtään sientä. Noo, ehkä voin vähän tiivistää, jos jotain vielä osuu kohdalle.

Hiuksista löytyi vain yksi hirvikärpänen, mikäli se tieto jotakuta lämmittää.

Viikonloppu ja eilinen menivät tiukasti senttamisen piikkiin. Lauantaina oli markkinakauden viimeinen rutistus täällä Lopella. Maalaismarkkinat saatiin kerrankin nauttia huikean ihanassa syyssäässä.


Eikä markkinat ole mitään ilman poliittista hapatusta. Kokoomusta lukuun ottamatta jokainen puolue oli hinannut pilttuunsa ja aktiivinsa torille. Ja kansanedustajaehdokkaansa. Ilmapalloileva on Aino-Kaisa Pekonen ja mustankirjavassa palttoossa selinpäin kuvaan juttelee äänestäjien kanssa Vuokko Kautto, molemmat Hämeen piirimme listalla. Olen Aino-Kaisan tukiryhmässä ja vaalikampanjan aluevastaava täällä Lopella. Siis ihan vaan tiedoksi tämä.

Olipa muuten aika hauska astella paikalle vähän myöhässä, kun vasemmistoilmapalloja käveli vastaan pilvin pimein pitkin kirkonkylän keskustaa. Muillapa ei ollut. Meillä tämä oli ensimmäinen kerta, pari sataa niitä naapuripitäjän Simon kanssa täytettiin.

Nyt minua kovasti väsyttää, mutta silti on vielä ilmastettava uusi viini, jotta se pääsee kypsymään ilman makua heikentävää hiilaria. Ei kun hölskyttämään.

tiistai 21. syyskuuta 2010

Voih! ja muuta kivaa




Tällaisen kiehtovan pesän saa aikaiseksi siten, että mennään ja pissitään nojatuoliin. Se ei vielä ihan riitä, ihmisen on ensin se pissi huomattava, tehtävä pesutoimia ja käännettävä tuoli tälleen kumoon. Ei toimi kaikissa malleissa.


Me nukutaan nyt sitten ihan vaan kaksin Roosan kanssa. Mun veli, Se Leevi lähti uuteen kotiinsa. Hanna ja sen ystävä ja sen ystävän kaksi pikkuista tytärtä sen kävi noutamassa. Ne toi meille kissoille ja Roosalle ihan kauhean ison kassillisen herkkuja ja leluja. Oli siellä vissiin jotain ihmisillekin, kun Mami alkoi äkkiä kovasti kirkua...

Onhan Tytti-täti ja äippä tietenkin kotona.

Mä sanoin Leeville, että muistuttaa säännöllisesti sitten sen uutta mamia että laittaa mulle kuvia ittestään. Onhan se kiva nähdä miten veikka kasvaa.

Mami kuivattaa tällasessa hyllyssä sipuleita. Se puhuu jostain niistämisestä, en ymmärrä. Ihmisillä on joskus niin vaikeita juttuja.


Mami käski laittaa tällasia kuvia. Noi on niitä muikkuja mitä se Veikko toi. Ja toi valkonen ämpäri suojaa jotain rönsyliljaa, mikä meiltä vahingossa muutama yö sitten putosi kun me Tytti-tädin kanssa leikittiin inkkareita ja skoobareita. Se meni sitten tohon pienempään purkkiin kun noi muikut oli paistettu. Musta se olis voinu tehdä senkin jutun toistepäin, mutta se on vähän sellanen outo joskus. Se mun Mami.

Mami käski kysyyn että tuleeko nälkä? Häh?

Eilen sille tuotiin kotiin tämmönen. Se on vissiin kesäkurpitsa. Ainakin ne sen Sirkka-ystävän kanssa silleen puhu, ja kauheesti kehu toisilleen mitä kaikkee hyvää tostakin pötkö-mötköstä voi tehdä.

Hokasitte varmaan ton hyttyskierukan? McGyver tais kyllästyä niinhin oikkuisiin kärpäsiin ihan kokonaan. Se pisti ton haisemaan. En mäkään niistä ihan olemattoman pienistä niin tykkää, ei niitä saa mitenkään edes kiinni.

Mami sanoo ettei se nyt itte jaksa mitään sanoa. Käski vaan tallentaa ja julkaista. Mä nyt sitte kokeilen osaanko...

Se on moikat kaikille!
terveisin Kersantti Karoliina

sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Niin, se otsikko...?

Ethän pahastu kuvien puutteesta tässä postauksessa, ethän?


ENSIN AJATTELIN SIIRTÄÄ KOKO JUTUN TUONNEMMAKSI, KOSKA EN JAKSA KÄSITELLÄ - ENKÄVARSINKAAN POIMIA KORTEILTA YKSITYISIÄ KUVIA.

Enkä jaksa myöskään kirjoittaa uudelleen äskeistä petiitillä. Olinpahan taas osunut huomaamattani vikanappiin.

Hanni tästä kyllä minulle motkottaa, mutta tunnustettava on: liikaa töitä. Mutta niin ihania juttuja ja keikkoja. että niistä osaa poimia nautinnon myös. Miettikääpä vaan: samana päivänä paras kuulemani saksofonisoolo ja kolme huippuluokan nuorisokuoroa!

Saksofonisoolo jatkosodan päättymisen muistopäivän juhlassa. jossa pääsin haastattelemaan kahta jo talvisodassa taistellutta veteraania sekä nuorisokuorojen seminaari, koulutuspäivä johon osallistui kolme Sulasolin Hämeen piirin nuorisokuoroa. Kouluttajina mm. Mari (Sarin sisko) Kaasinen. Tämäkin tapahtuma oli kunniaksi pitäjällemme. Kahden viikon kuluttua saman alueen aikuiskuorot kokoontuvat samaan paikkaan (Loppi-sali) samalle asialle. Silloinkin ovat mukana Pekka Perko, mutta molemmat Kaasisen sisarukset ( Ai ketkä Kaasiset? No Värttinä-Kaasiset) ovat silloin paikalla, sekä Mari että Sari.. Ja minä saan myöskin olla siellä. Nam.

Eilenpä oltiin vuoden viimeisellä purjehduksella. Priki Mary-Annilla. Syksyisellä kelillä, kohtalaisessa tuulessa ja ajoittaisessa sateessa oli sitä jotain. Oikeaa purjehduksen meininkiä.

Mahtaisiko tämä piisata tällä kertaa?

Tällä viikolla on kuusi juttua (toistaiseksi) työstettävänä. Siis paikallisläpykkään. Veikko (muistattehan? ei enää yhtään haperoa) kaipaa minua jo metsälle. ( Toi tänään muovikassillisen Punelian muikkuja). Rouskut ovat kuulemma jo hyvällä mallilla. Tuleva viikko on vaan niin täysi, että tarvii vissiin vähän sovitella. (torstaina seuraava sovittelukeikkakin)

Nyt menen suihkuun ja kapuan McGyverin viereen. Ei kuulemma tulee vauvoja sotkemaan mitään, pitää teljetä ne työhuoneeseeni. Harmi. minusta on mukavaa kun jompikumpi pitää tassulla kädestä kiinni. Mutta toisaalta niistä lähtee melkoinen melu yöseen aikaan. Tulkoot sitten aamulla viekkuun.

Vaan Leevipä muuttaa omaan kotiinsa tiistaina. Ikävä tulee ja tulee ikävä myös siskon ja sen veljen leikkejä ja yhteen hitsautumista. Mutta niin se vaan menee. Leevi Madetojaa odottaa onnellinen koti jossa häntä on odotettu jo kuukausia.

Kessu Koo on hurmaava nuori nainen. Hänellekin löytyy oma paikkansa. Joko syntymäkodissaan tai erityisen sopivassa uudessa kodissa.

Kiitos rakkaat, rukouksemme ovat kantaneet hedelmää. Jatkammehan yhteisiä rukoushetkiämme? Jatkammehan?