maanantai 31. joulukuuta 2012

Mitähän kaikkea ensi vuonnakin ei tapahdu?

Se nyt vaan vilahti ohitse ja loppuun tämäkin vuosi.

Kun taaksepäin ajassa katsoo, tulee aina ihmetelleeksi miten oikein on jaksanut tähän päivään asti. Kun nyt  on kuitenkin kohtuulisen hyvin.

Kuluneena vuonna ei työnteko oikein maistunut. Pakko oli kirjoittaa, mutta kun vuoden viimeinen palkkakuitti saapui, se kertoi karusti numeroilla että toista tonnia vähemmän olin ahkeroinut kuin yleensä.

Se taas johtunee siitä että työnteko ei ole enää hauskaa. Kirjoittaminen ja juttujen tekeminen on aina hauskaa, mutta työyhteisö ei ole hauska. Itse asiassa ei ole enää työyhteisöä. "Tee jos viitsit".

Avustaja ei enää ole mukana sisällön suunnittelussa. Ei motivoi enää tehdä karttaa vuoden hommista etukäteen. Teemanumerot tehdään silleen "viitsiskö joku" -menetelmällä. Ainoa edistys minkä olen saanut yli neljässä vuodessa aikaan on se että palkkiot tulevat tismalleen ajallaan ja palkkakuitti niin ikään.
Ja yllättävän usein kiitokset lukijoilta.

 ***

Kissat kasvaa. Ne ihanat neitokaiset, siskot.

Mihin se äippä nyt katosi?

Koko huusholli on vapaata aluetta rellestää ja tytöt nauttivat väljyydestä täydellä sydämellään.  Täydellä sydämellään myös Olga (Korbut) rakastaa. Neidistä on tullut varsinainen keikistelijä ja hellyyden vaatija.  Olga on erityisen rakastunut Roosaan. Roosa puolestaan on ollut ihan tähän päivään asti kovin hämillään moisesta tungettelusta.

Tänään suunta muuttui. Olga ja Roosa ovat rakastavaiset. Molemmin puolin. Hyvä niin. Tilda (Swinton) on liikkeissään huomattavasti räväkämpi. Suukkoja hän osaa antaa hienosti, mutta ei sen kummempia ahdisteluja ole ollut havaittavavissa.


Mä en jaksa noita enäääää!


Onerva on ollut kerrassaan ihana äiti. Hän on nauttinut tytöistä kybällä. Joskin nyt, kun koko maailma on pikkulikkojen ulottuvilla, alkaa Onskukin tunnustaa väsähtäneensä.


Tapani Kansa on myös vähän äkeänä. 
Mutta se johtuu vain siitä että kilven uusinnan aika on käsillä. Ei mikään pikkupoika, ensi keväänä juhlitaan kaksikymppisiä.

Ja Tytti-Pytti! Yksinäinen kisu, kukaan ei leiki eikä seurustele hänen kanssaan. Pennut ovat kovin kiinnostavia ja muistissa läikkyy kuvia edellisten kanssa touhuilusta. Vaan Onervapa ei ole Tyttiä laskenut pentujen lähelle ollenkaan.  Niinpä tässä huolehditaan jokaisen henkisestä hyvinvoinnista erikseen. (Ei suostunut kuvattavaksi, siis Tytti)

***

Tänään nostin viimeisen juureksen edelliseltä satokaudelta.


Ei se ei ole Alien eikä mikään sen jälkeläisistä. 
Se on selleri, juuriselleri. Ehkä ensi vuonna selleri on satoisampi...

***

Olen tässä lunastellut vaalilupauksiani ja päässyt sen verran hyvään vauhtiin ja jopa orastaviin tuloksiin että on kiva jatkaa ensi vuonna samaan malliin.

Nyt menen keittämään iltateet jonka kanssa nautimme kivoja juttuja...


 Edessä Aurajuusto-appelsiinitäyte, sitten sienitäyte ja loput jauheliha-juustojuttuja.

Olkaa kuulkaa kiltisti! Ottakaa tosissanne kaikki neuvot ja varoitukset, joita on uudenvuoden yöhön annettu. Silleen voimme jatkaa  ihanaa yhteiseloa ensi vuonnakin.

Edit Piaf:  Älkää nyt luulko että toi työjuttu on ainoa mitä tänä vuonna on tapahtunut. On sillä ollut paljon muutakin, iloa ja surua. Raskaita juttuja. Väliin pelkäsin että se rojahtaa ihan läjään, että sen voimat kerta kaikkiaan vaan loppuu. Ihme muija se on. Niinkuin liskot yleensä. Pala hännästä katkeaa ja eikö se taas kasvata uuden tilalle. Ja menee taas. Mä voisin sitä  Feeniks-lintuunkin verrata. Joskus. Niinku vaikka just nyt.


sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Joulu kylppärissä?

Ylihuomenna meillä Lopella hiljennytään aamukahdeksalta jouluaamun messuun. Minäkin saatan sinne raahautua hiljentymään. Jos jaksan herätä.

Alan vähitellen tointua liki elämänmittaisesta joulutraumasta. Suuri kiitos siitä kuuluu McGyverille jonka juhlakalenteriin kastamattomana pakanana, uskonnottomana, joulu ei kuulu.

Sinällään minulla ei ole mitään joulua vastaan. Mutta tätä höyryämistä vastaan totisesti on.

Olen kaihtanut kauppoja ja joutavanpäiväisiä joulu(pikku-, keskikokoisia)juhlia. Ainoa myönnytykseni tänä(kin) vuonna joululle oli kaksi päivvystysvuoroa Pelastusarmeijan joulupadalla leijonasisarten kanssa.

 


 No, okei, olen paistanut kinkun, tehnyt Velhovuoren maksapasteijaa ja tänään keitän vielä sinapin. Mutta vain siksi että joulukinkkua on säälliseen hintaan saatavissa vain joulun alla, samoin maksaa, siis täällä maalla. Sinappia väsään pitkin vuotta.

Seuraa helppo repsetti:

200 g porsaan maksaa
200 g naudan maksaa
200 g voita (saa toki käyttää feikkirasvaakin, mutta voi vaahtoutuu paremmin)
liraus öljyä
loraus kermaa
ripaus ruususuolaa
hippisellinen paprikajauhetta
hyppysellinen timjamia/meiramia (sitä minulla ei nyt ollut)
valkosipulia maun mukaan, laitoin neljä murskattua kynttä
valkopippuria

Kypsennetään maksa.
Murskataan valkosipulit.

Sekoitetaan maksa ja valkosipuli, ynnä öljy ja kerma teho(sauva)sekoittimella.
Vaahdotetaan voi.
Yhdistetään seokset ja sekoitetaan tasaiseksi massaksi.

Huuhdellaan sopivan muotoinen pikkuinen astia öljyllä/kinkunpaistoliemellä.
Taputellaan maksavaahto astiaan ja laitetaan jääkaappiin vetäytymään sekä maustumaan.

Tarjoilun koittaessa kumotaan koko hoito sievästi tarjoiluvadille ja koristellaan miten kukakin tykkää.

Nam.

Joulu kylppärissä?

Marttojen vanha joulusiivousohjehan kuuluu että siivoa kaapit, mikäli aiot viettää joulusi kaapissa. Me tämän logiikan mukaan vietämme joulumme kylppärissä. Sen puunasin tässä päivänä muutamana lattiasta kattoon, alta, päältä, välistä ja sisältä ja takaisin. Sitten loppui puhti. Ei ehkä niinkään siivoamiseen mutta jumalalliseen flunssaan. Taas.

Olen ollut myös poikkeuksellisen kiltti itselleni. Kävin jo toisen kerran tänä vuonna labrassa. Ja vuositarkastuksessa.

Ne kilppariarvot ovat tässä tammikuusta lähtien  riehaantuneet elämään omaa elämäänsä. Se puolestaan on aiheuttanut melkoisia oireita ja hankaluutta Liskonaisen elämään. Lisää verta menen tammikuussa luovuttamaan. Kun alkuvuodesta ihastelin terveen papereita, ne ovat nyt kaikkea muuta.

Taas sain olla tyytyväinen uuden läärin kohtelusta ja mielenkiinnosta. Peräti tunnin kulutti aikaa kanssani tutkien kunnolla. Komensi oikein lavitsalle. Lisää kokeita ja ultratutkimuksia. Alkutalvi menee  siinä.

Ilonpilkahdus sentään oli LDL-kolesterolin huima putoaminen 6.90:sta 5.65:een tammikuusta. Ihan ruokavaliolla.


Toinen ilonpilkahdus oli se että lääri vannotti huolehtimaan seuraavan ajan nimenomaan hänelle. "minä haluan hoitaa sinua nyt". Tuntui kuin olisin ollut oikein lääkärissä.

Luimme läärin kanssa yhdessä myös röntgenläärin lausunnon siitä päkiästä. Ei siellä mikään ollut nyt murtunut. Vanha murtuma vaan oli vihastunut kohlaisusta. En edes muistanut  että olinhan sen jo vuosia sitten rikkonut, silloin kun ylpayteni ei vielä sallinut rollaattoria. Heh.

Uutta kuvaa en nyt vauvojen touhuista laita. Kyllästytte vielä. Mutta sen kerron että Tilda ryhtyi ruokailemaan asianmukaisesti, ihan kuin isot kissat.
Nukkuvat vieressäni, hyvin, hyvin lähellä ja äiti-Onerva on pirun mustasukkainen.

Menen laittamaan kuumaa juomaa ja otan uuden buranan.

Toivotan hyvää, hauskaa ja rauhallista.


maanantai 17. joulukuuta 2012

sote SoTe SOTE... johan on sotku

Eipä tämä sote-seikkailu ole ainoa kummajainen tämän päivän politiikassa.

Mutta sote on jo sanana ihan älytön. Tässä maassa puhutaan näppärin lyhentein isoista asioista. Jotenkin minusta alkaa näyttää siltä että mitä pöllömpi lyhenne sen surkeampi valmistelu.

Tässä on verraten paljon ollut aikaa ja vettä virrannut valtakunnan jokaisen sillan alitse eikä tolkkua ole tullut. Noin niinkuin yleensä. Ensin tohistaan kuntarakenneuudistuksesta ja vuodetaan "salaiset" kuntakartat median riepoteltaviksi. Sitten annetaan median ja huoltoasemaparlamenttien ratkoa ongelma ja sillä välin maan mahtavat sössäävät uutta sotkua.

Jo tähän pelkästään on huvennut vuosi. Ja kansa kärsii. Kunnissa yritetään olla tekemättä isoja ratkaisuja pakkoliitoksen pelossa ja ns. isäntäkunnat (ainakin sellaiseksi havittelevat) luulevat voivansa pyöritellä vähäisempiään kuin Hamelnin pillipiipari rottiaan.

Sotealueiden koosta ei saada aikaiseksi johdonmukaista laskelmaa, muotina on puhua väestöpohjasta vaikka kyse olisi myyjäisten kannattavasta järjestämisestä.
Pah.

Sillä välin myös terveyskeskuskuntatyhmät (tulikos tuo nyt oikein...?) värkkäävät kannattavuuslaskelmiaan kansalaisten päänmenoksi.

Vai mitä tuumitte tästä:

Riihimäen Seudun Terveyskeskuskuntatyhmä on päättänyt leikata kustannuksia ensi vuonna. Silleen että täältä Lopelta ja naapurikunnasta Hausjärveltä leikataan kuin huomaamatta yksi lääkäritasoinen päivä tiehensä. Siis meille kaavailevat nämä talousviisaat neljän päivän lääkärinvastaanottoa viikossa. Perjantaisin voivat sitten ihmiset käydä terveydenhoitajalla, joka tarvittaessa lähettää asiakkaan, vaikkapa kirkuvan kaulattoman hirviön ankarassa korvatulehduksessaan, Riihimäelle. Sehän on edullisempaa.

Mutta, mutta. Lopella yksi lääkärinvastaanotto maksaa kuntayhtymälle tällä hetkellä 84 €/käynti. Hausjärven vastaava kustannus on 87 €. Aika paljolta tuntuu, mutta täytyyhän läärin saada palkkansa ja hallinon ja kiinteistön kulutkin on otettava huomioon. Luulisin. Vaan Riihimäelläpä tama samainen palvelu maksaa kuntatyhmälle vain 119 euroa! Hillitön säästöhän se on jos täältä sivukyliltä kuskataan Riksuun potilaspolot. Eikä lisäkustannuksia juurikaan tule. Mitä nyt KELA-kyydit sun muut kuljetuskustannukset. Todella loppuun asti harkittu on tämä johtojengin esitys.

Tästä päästään sukkelasti viimeisimpään hammaslääriseikkailuun.

Pääsin viimein viime perjantaina sellaiselle vastaanotolle, jossa minua odotti se suomalainen hammaslääri. Ihan mukavasti meni liki puolitoista tuntia maaten divaanilla suu täynnä kaikenlaista roinaa. Ensin tietty vähän piti kinata siitä pirun puudutusaineesta. Enkä yhtään ihmettele etteivät hammaslääkärit sitä minulle turvallista ainetta halua käyttää. Ihan arviokaupalla sitä minun ikeniini tungettiin millilitra kerrallaan. Kas kun ei ollut kokemusta sen tehosta ihmisen suussa. Yleensä se aine on valmiiksi mitattuna kerta-annosampullissa. Kahdeksan milliä sitä ainetta meni. Tarvis olisi ollut enempääkin mutta lääri ei uskaltanut laittaa. Eikä ne palikat mihinkään puutuneet. Tai siis niitten juuret. 

Sen verran pökerryksiin menivät että hoito alkoi lupaavasti. Mutta tyssäsi sitten aika pian. Olivat juurakot menneet tulehdustilaan ja vähät piittasivat puudutteesta. Eipä läärin auttanut muu kuin tunkea poratut onkalot täyteen lääkettä ja paikka perään. Ja uutta aikaa varaamaan. Piakkoin. Se piakkoin on helmikuun loppupuolella. Siis ensimmäinen riittävän pitkä aika juurihoidolle. Ja heti samalle viikolle toinen aika. Helmikuulle!

Hoitsu siitä lohduttamaan että vakinaiselle lääkärille saa aikoja vasta toukokuussa. Mitähän helvettiä tässä oikein aikoo tapahtua. Nyt olen napostellut kasisatasta buranaa kuin herkkusuklaata ja lääkkeensyöntilääkkeet samalla nielaisulla.

Viiettä päivää niitä vetelen eikä pakotus ole juurikaan himmennyt. On vissiin huomenissa vähän käytettävä puhelinta...

Mutta Joulupata aikoo ruveta tänäkin vuonna porisemaan paikallisen marketin pihalla. Se Pelastusarmeijan pata. Siellä on kiva päivystää anteliaitten ihmisten kanssa jutellessa. Olen vähän tehnyt agitaattorin hommia ennakkoon. Näin kolmantena vuonna ihmiset osaavat jo varautua kokoamaan lahjoituksia; vaatteita, leluja , pelejä, kaikenlaista tarvetta mikä itselle on käynyt joutavaksi mutta ilahduttaa varattoman joulua valtavasti. Muutama on jopa kysellyt padan perään. Tällaista kivaa voi lion-toiminta parhaimmillaan olla!

Lopuun pakollinen kisukuvapläjäys:



Mä olen käynyt jo ruokakupissa, sanoo Tilda joka edelleen kieltäytyy kaikesta muusta paitsi mamin tissistä. Huomaa Olgan täpäkkä ateriointityyli.

Ensi yöstä tulee taas jännittävä. Tytöt ovat oppineet kiipeämään sänkyyn ja mielihalulla käpertyvät liki nukkumaan. Kunhan ovat ensin leikkineet kylläkseen. Emo-Onerva räpättää lattialla vaatien tyttöjä pesään pestäväksi ja tissitettäväksi.
Vähän on repaleista nukkuminenkin.

Mutta nyt, hyvää yötä kaikille. Onhan huomenna uusi päivä.

torstai 13. joulukuuta 2012

Lautaskattaus

Tänään meninkin AVH-kerhoon liftillä.

Yleensä uhmaan säätä kuin säätä ja vaikka kannan Harley Parkonsonin kohteeseen jollei se itse pääse lumessa eteenpän.

Tänään koitti  vaan sellainen epäsuotuisten tilanteiden päällekkäisyys että annonin itselleni luvan toimia helpoimman kautta. Soitin siis Tuulalle joka sanoi potevansa ankaraa vitutusta eika halua lähteä mihinkään. Liskonaisen suostuttelutaito on edelleen voimissaan ja niin  Tuula-ystävä tuli kuin tulikin autolla minut ja painavan puhahilkankorini noutamaan kotiparvekkeelta asti.

Tänään leivottiin yh.. melkein yhdessä. Loihdimme kauniita joulutorttuja. Ei puolikuita, ei tähtitorttuja, vaan sellaisia hauskoja ja erityisen helppoja juttuja joista tuli tasaisesti kohonneita ja tasaisen kypsiä herkkuja.

Ai kuva? Ei ole kuvaa. Kameran jätin suosiolla kotiin ja matkaan varaamani puhelin odotti kotiin palatessa parvekkeen kynnyksellä. Tai olisi odottanut, mutta se oli ryhtynyt soimaan ja McGyver sen pelasti vastattuaan talteen.

 Olin varannut mukaan myös ääneenluettavaa. Minulla on kirjahyllyssä aarre (muiden aarteiden joukossa). Topeliuksen ihanainen ja alkuperäinen Boken om Vårt Land, på svenska ja vuodelta 1905. Olin tihrustanut sieltä valmiiksi luettavaksi tarinan suomalaisten eri heimojen saapumisesta maahamme ja alkupuolen elämän menosta. Se kallisarvoinen teos odotti minua parvekkeella, osin peittyneenä hentoon lumeen. Tallessa olivat sentään molemmat. Ja hyvin saatiin jouluinen ilta kulumaan ilman niitäkin.

Tässä on taas pidellyt mukavasti kiirettä.

Viikko sitten maanantaina olikin melkein huippupäivä. Tavan mukaan istuin koneella kirjoittamassa viikon juttuja lehteen ja valmistauduin pariin haastatteluun. Kun nousin työtuolista kompastuin koiraan. Koira, se Roosavanhus  on ottanut tavakseen makoilla joko jaloissani työpöydän jalkatilassa tai kiertyneenä tuolin jalan ympärille. Nyt oli tuolinjalan vuoro.

Niinpä koira oli repaleisen näkökenttäni ulottumattomissa ja tietenkin tallasin sen päälle. Koira siitä hätkähti jalkeille ja niin sitä mentiin. Makoilin lopulta aivan eteisen ja työhuoneen ovella enkä totisesti tiennyt itkeäkö vai nauraa, niin ruhtinaallisesti sattui. Kun sain vähän ääntä kuuluville kiljuin McGyveria avuksi nostamaan mummon lattialta. Lopulta tuumasin että taisin sittenkin selvitä pelkillä mustelmilla. Siispä kengät jalkaan, kamera kainaloon ja menoksi. samoilla joilla kaahasin vielä valtuustoonkin ja vasta iltamyöhällä kotona kenkiä riisuessani hokasin että ei pelkillä mustelmilla taidettu selvitä.

Seuraavan päivän seitsemän tunnin seikkailu erilaisissa päivystyksissä toi tulokseksi reseptillisen panacodia ja diagnoosin murtuneesta päkiästä. Silleen kivasti nivelkohdassa, johon ei kipsiä saa laitetuksi. Eikä sillä kuulemma tarttis kovasti kävellä. Mutta ette kerro kenellekään, onhan sitä nyt ihmisen liikuttava, eikö.

Vauvat voivat mainiosti.

 Tyttöjen itsenäisyyspäivän tervehdys.

 Olga hiffasi lautasruokailun idean nopsaan. Samalla vauhdilla menee puhdas vesikin leikkien tiimellyksessä.

 Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa...

 Äiti-Onerva näytti mallia, Olga hoksi heti, Tilda tuumi että HYI! tässähän kastuu! Missä tissssiiii?

Tytöt tayttävät yliyönä neljä viikkoa ja kuvittelin antavani niille jo kiinteää huttua. Kuinkahan tuo suunnitelma pitää, neidit kehittyvät sisaruksiksi kovin eri tahtiin.

Eiköhän tämä taas piisaa. Vähän pakottaa poskia ja ottalohkoa. Flunssaa pukkaa. Otan vielä mukillisen glögiä ja menen maate. Huomenaamulla on oltava freesinä hammasläärissä juurihoidossa.

Joo se juurihoito onkin ollut juttu!

Tasan kolmesataakuusikymmentäsiisi päivää kesti saada se puudutusaineasia hoitoon. Kun sovittuna päivänä änkesin hoitotuolille juurihoitoa varten en sitä saanutkaan. Paikalla oli ljatvialjainen naislääri (oikein mukava ja taitava, vaihtoi sentään yhden irronneen amalgaamipaikan muoviin)ja hän sanoi että mjinä ljatvialjainen mjinä ei tee juurihjoito, suomalainen ljääkäri tekee juurihoito. Niinpä suomalainen ljääkäri toivottavasti tekee mulle huomenna juurihjoito, ennen kuin väliaikainen apupaikka putoaa tai minulta menee hjerrmo.

Jouluglögi?
No jollei se repsetti ole sinulla tallessa, lunttaa täältä.

Minä lämmitän sen glögin ja menen maate.

perjantai 30. marraskuuta 2012

Olga Korbut ja Tilda Swinton

Saanko esitellä: voimistelutähti Olga Korbut ja näyttelijä Tilda Swinton.

Tytöillä on jo omat luonteensa ja erityistaipumukset hyvin esillä. Viisitoista vuorokautta ja tunnit päälle on neidoilla nyt ikää ja silmät lähestukoon auki molemmilla.

Tildan tuleva äiti tuumi feissarikuvasta että humalaiselta vähän näyttää... no ehkä hieman. Silmät sikinsokin ja käynti on kovin huojuvaista ynnä nuokahtelevaa. Tässä vaiheessa ne on vielä kovin sielua hykerryttäviä, mutta veikkaanpa että tytsyjen suloisuus on jo parin viikon kuluttua vallan muuta.

Ja kun niiden kanssa on viihdyttävä helmikuun paremmalle puolelle, on kissanpentujen suloisuusannos taas vähäksi aikaa tyydytetty.

Onnekseni McGyver, se kaikkien kissanvihaajien äiti, on kovin taipuvainen niiden kanssa lörpöttelemään ja niitä hölväämään. Ja kunhan tytöt tuosta liikekannalle ryhtyvät, ovat Tytti ja Roosakin tarhantäteinä vuorollaan. Luulisin.

Oikein odotan sitä kohdakkoin koittavaa päivää kun aletaan opetella lautasruokailua.

Liskolandia laskeutuu ensimmäisen adventin sanomaan.

perjantai 23. marraskuuta 2012

Eilen polun laitaan kasvoi mandoliinipuu...

























Tabula rasa...

tuli sellainen tyhjän paperin syndroma ihan yllättäen.


Liskonainenhan ei ole kovin kätevä emäntä, sen tiesimme. Siksipä McGyver on tässä luolassa se joka pitää lattiat näkyvissä ja pyykit järjestyksessä. Siis yleensä.

Nyt kun  meillä vietetään lasinhaurasta elämää ovat nämät tehtävät jotenkin ujuttautuneet minun niskoilleni.

 Katsokaa vaikka:


 Ensinnäkin Chiliharrastus käynnistyi vaatimattomasti. Ulkona hedelmöittyi kolme chiliä, yksi tuollainen, joka muuttuu kypsyessään hereän punaiseksi, kaksi sellaista oransia, lyhyttä ja pulleaa, melkoisen tuikeaa. Ne siis syntyivät pihalla, mutta varsin chileiksi ne muuttuivat vasta ikkunalaudalla.

Sitten tuli yllätysvauva. Tuo tyyppi joka somasti kihartuu ja pullistuu ja varmaan kohta alkaa punastella. Että siis neljä chiliä. Rotua en heistä tiedä enkä tällä kertaa juur piittaakaan siitä tiedosta. Tuokin kaveri punastuttuaan muuttaa liesituulettimen päälle kuivumaan. Ja sitten lajitoveriensa kanssa purkkiin odottamaan tulevaa. Noista neljästä ei taida syntyä kovin suurta satsia säilykechiliä?




Minun eteiseni on aika mieleinen. Tavoite on mieleinen. Sanokaa kuulkaa miten noita pahvilaatikkopinoja hankkiutuu joka paikkaan? Miten kauniissa kivikorissa on heijastimia ja paripuolia nahkahanskoja? Patterin vaihtoa odottavia ulkoilulamppuja? On siellä tietty kiviäkin. Kengät ja  crocsit ja saappat ja villasukat levittäytyvät uhkaavasti ja vaatetanko tursuaa? En käsitä. Käykö teille koskaan näin?

Ja nyt varoituksen sana erityisesti Stanstalle: Tytin ja Roosan mielenkiinto on kohdistunut komeaan ja paksujalkaiseen hä... no siihen, kyllä te tiedätte.



Tässä männä viikolla teimme MaijaStiinojen kanssa retken sinne Savi-Heinä puotiin. Suska oli varannut joka ämmälle läjän tarpeita joista loihdimme joulukranssit ulko-oveen ja sellaisen kultaisen pallon johon kuumaliimalla istutettiin risuja ja männynkäpyjä. Ja punaista silkkinauhaa. Ja jotain vihreitä marjan näköisiä juttuja. Olisin siitäkin ottanut malliksi kuvan, mutta en nyt muista mihin sen lykkäsin. Sorry.



Tällainen läjä kissoja pitää majaa makuuhuoneessamme. Jostain syystä ensimmäisenä syntynyt poikavauva eli vain reilut kaksi vuorokautta, mutta nämä tytöt voivat mainiosti. Tuo tumma kilppari (se on vähän jemmassa, silleen niinku piilokuvassa, löydätkö?) on nimeltään Tilda ja muuttaa adoptoituneen kummipoikani siskolle, kunhan vielä kuluu  sellaiset yksitoista viikkoa. Parin päivän kuluessa tytöt alkavat aukoa pikkusilmiään. Jänskää!




Pidän myös kovasti työhuoneestani. Sen seurustelunurkkaus viehättää sieluani. Mutta mitä tekee tennissukka kirjahyllyssä? Tarkoitan että tuokin kulmakaappi on kerännyt ihan ihmeellistä ja asiaankuuumatonta roinaa sisälleen. Okei, siellä on myös korjaamatta se alkuperäinen ja hyväksytty, sittemmin hylätty pesä, jonka Tytti kuitenkin makasi kelpaamattomaksi.

Sielulleni olisi varmaan tehnyt hyvää purkaa tuntojani nyt. Pohtia pelkojani ja huolta tulevasta ja taloudellisesta pärjäämisestä. Uikuttaa totaalista uupumusta, joka iski salakavalasti mutta odotettaasti kun pahin oli ohi eikä tarvinnut  enää olla vahva.

Mutta tyhjälle taululle syntyi tällainen tarina.

Tukirukouksia otettaan vastaan.

Kiitos ja anteeksi.

maanantai 29. lokakuuta 2012

Kympillä ei pitkälle pääse

... ainakaan vaalikamppailussa.

Nyt on vähän höhlä fiilis,

Puolueeni joutui Lopella nielemään tappion katkeran kalkin (tässä tapauksessa se oli oivallista cavaa) kunnallisvaalivalvojaisissa.

Kannatuksemme putosi jonkin verran, juuri sen verran että kahta ääntä jai puuttumaan, jotta olisimme säilyttäneet kolme valtuustopaikkaamme.

Jotenkin en ollut varsin pettynyt omaan piskuiseen äänisaaliiseni, vaikka se olikin puolta pienempi kuin neljä vuotta sitten. Silti johduin miettimään vakavasti muutamia asioita.

Mitä olen kertonut työlläni, ponnisteluillani luottamustoimissani viimeiset neljä vuotta?

Olenko puhunut puppua?

Olenko ollut Januksenkasvoinen poliitikko?

Olinko liian laiska vaalityössäni? Vai liian ideologinen?

Vai olisiko pitänyt valjastaa sirkuspellet ja soppatykit vaalikarjalle?

Tuskin sellaiseen minusta olisi ollut.


Nyt on nöyränä tyydyttävä tilanteeseen, panostettava vaalienjälkeiseen neuvottelurumbaan lautakuntapaikoista, harkittava teknisiä ratkaisuja, jotta aatteemme, oikeudenmukaisuuden ja tasavertaisuuden vaatimus kuntamme palveluissa olisi mahdollista.

Tunnustan että olisin ollut ällistyksissäni itse valtuustopaikasta. Siihen en itse oikeastaan edes uskonutkaan. Tuskin edes toivoin. Tosiasia on että varsinkin näin pienessä kunnassa on  lautakunnilla melkoinen painoarvo kunnan päätöksenteossa. Se varsinainen "likainen työ" tehdään lautakunnissa. Esimerkiksi kuntani ympäristö- ja rakennuslautakunnassa edustamme varsin pientä osaa kunnan budjetista, mutta kuntalaisen, yksittäisen ihmisen elämän suurissa kysymyksissä teemme elämänmittaisia ratkaisuja.

Toisaalta olen ihan iloinenkin etten ole sidottu valtuustoon. Minulla on vieläkin kuntalaisen vapaus vaatia ja toimia tärkeiden taustaryhmieni äänitorvena ja oikeus vaatia valtuutetuilta toimia kansalaisena. Omat päävikaiseni, se AVH-kerho joka täyttää justkohta 3 kokonaista vuotta, nuorten alati vähätelty asema, työllistämispolitiikan ontuva hoitaminen kunnassamme... lista on pitkä. Ja sen listan mukainen toiminta edellyttää pitkäjänteistä työtä. Nyt minulla on vapaus valjastaa kiinnostuneita  uusia tuttavuuksia

Uskokaa vaan, sen tulen tekemään. Sen lupauksen olen antanut myös niille  ehdokastovereille jotka suu vaahdossa vaativat väylää  ja toimintaa mm. nuorille.  Voi kun kohtasinkin hassuja ilmeitä kun kerroin pokkana että meillä on kyllä oikein rekisteröityjä sitoutumattomia yhdistyksiä esimerkiksi nuorten asioiden ajamiseksi. Vain tekijät puuttuvat. Tekijöitä ilmaantuu aina neljän vuoden välein, tuossa syys lokakuun aikana. Pyrynpäivänä heistä ei ole tietoakaan. Katsotaanpa mitä tänä vuonna saan aikaiseksi...

Toinen suuri merkitys vaalien  käymisellä on minun omaan elämääni. Ensimmäinen, kuukauden mittainen lomani päättyi vaali-iltana klo 20.00. Silloin päättyi vaalikaranteenini ja ison osan valvojaisillasta pyyhältelin pitkin pitäjän keskustaa eri puolueiden valvojaisissa nuuskimassa tunnelmia. Senttarisantra is back!

Teitä kuitenki kiinnostaa kotioloni, eikö?

McGyver on kotona. Paljon vahvemmassa hapessa kuin puolitoista kuukautta sitten. Säröillä ja uuvuksissa, mutta päivä päivältä enemmän elossa. Näyttää vahvasti siltä että kotiini palaa se mies jonka kanssa  yli viisi vuotta sitten solmin avioliiton. Mies joka halusi avioliittomme siunattavaksi myös kirkollisesti, vaikka itse kastamaton pakana onkin.

Minulla on paljon enkeleitä apunani, he eivät koskaan poistuneet luotani palautettuaan minut takaisin elämään. Mutta jotenkin luulen että he kaipaavat tukea tänne kotiluolaan, pyydän rukoustukea, vaara ei ole vielä kokonaan ohi.

Ja sitten on Onerva.

Onnellinen Onerva. Massu pullollaan kompuroivia kuhmuja, joita odottelemme ilmaantuvaksi maailmaan tässä hetkenä minä hyvänsä. Toivottavasti kaikki menee tällä kertaa hyvin. Kaksi vauvaa on jo varattukin (taas yksi Facebookin hyöty).


 Kävin tuossa tapaamassa Kersantti Karoliinaa (joka ei suostunut näyttäytymään) ja Eno-Eunukki Niiloa (joka suostui näyttäytymään). Hyvin oli asiat siellä kissojen paratiisissa. Niilo oli - ei nyt varsin lihonut, mutta vankistunut sellaiseksi  bodytraineriksi. Turkki kiilsi ja oli tiukan tuuhea. Ja puhdas. Tyytyväisen näköinen kissa.



Vaikka kello lähestyy puoli kolmea aamutuimaan, olen vieläkin ylikierroksilla.
Siitä huolimatta päätän raporttini täältä tähän.

Juon vajaan lasillisen punaviintä ja ehkä vielä yhden oluen saadakseni nukahdetuksi. Nukahtamislääkkeitä en tohdi enää ottaa a) nauttimani olut/punaviini/konjakki/cava/brandymäärän (yksi oaukku per laji eri valvojaisissa), b) triptylin vaikutusaika on sen verran pitkä ja sanoisinko hidas että en varmuudella ehdi kunnon uneen ennenkuin on herättävä kirjoitushommiin.

Joten:
hasta la vista babe, I'll back, trust me!

(kas tästäpä tulikin mukava kilpakysymys. Kenen kuuluisia sanontoja nuo ovat ja mistä yhteydestä?)

perjantai 19. lokakuuta 2012

Elämä on

... varsin ihmeellinen.

Huomenna on totaalinen vapaapäivä. Aion pysyä unipesässäni niin pitkään kuin unta riittää. (luulen kyllä että silmät rävähtävät avoimiksi sangen varhain, mikäli historiaan on luottaminen).Siispä kävin tänään ostamassa vähän olutta illan iloksi ja punaviintä oli puolikas pullollinen, chileläistä Santa Helenan carmenéreä. Löysin tuon rypäleen pari vuotta sitten ja tykästyin kovasti.

Viikko on mennyt jotenkin sumussa. Kaikenlaista olen saanut aikaiseksi ja siitä on jäänyt hyvä mieli, mutta väsyttää ihan tolkuttomasti. Olin vallan jättänyt unohduksiin sellaisen pikkuseikan että istun myös naarasleijonaklubini LC Loppi/MaijaStiinojen hallituksessa ja tämäniltainen kokous ja klubi-ilta olivat mannaa sielulleni.

Toinen sielunsyrjiä hivelevä juttu on uudelleen lämmityksessä olevat suhteet koirayhteisöön, jonka kuvittelin menettäneeni iäksi. Roosa-rakashan on viides irlanninterrierini (miten tuo sana oli nyt niin hankala?) Ja Roosa on jo ikäneito. Täytti elokuussa 13 vuotta. Roosan syntymäpäivästähän on ihan upea laulukin, Suurlähettiläiden Elokuun 11. On siis aika ryhtyä suuntaamaan katsetta seuraajaan.

McGyverille tämä rotu oli vallan vieras jä pitkään hän olikin sitä mieltä että "yhtään saksanpähkinäaivoa ei tähän taloon tule". Pitkämielisellä rakkaudella ja kevyellä kenttäpainostuksella mieli on vähin erin muuttunut suopeammaksi sitä ainoaa rotua kohtaan jota liskonluolaan voi kuvitella.

Siksi toisekseen olen päättänyt että seuraavasta koi... siis irskistä koulu(tu)tan oikean ammattilaisen, avustajakoiran itselleni. Tämä hanke on vasta alkutekijöissään, Se vaatii rutkasti hiomista ja paperisotaa ynnä muuta selvitystointa. Mutta tavoite on.

Alan myös ymmärtää Roosaa paremmin. Roosahan ryhtyy jollottamaan jäädessään yksin kotiin vähäiseksikin ajaksi. Roosan tulkinta "yksin" olemisesta tarkoittaa että Mami häipyy  paikalta. Jos se jää McGyverin kanssa kotiin, se murjottaa ja haukkuu jokaisen risahduksenkin. Jos se jää kissojen (joita on muuten enää kaksi kotona, Hugo-täti palasi seurakuntasisaren luokse) ja Tapani Kansan kanssa keskenään, se kokee tulleensä iäksi hylätyksi ja saattaa tämän maailmantuskan kuuluvasti ja tauotta koko lähiseudun tietoon.

Pitkä selitys, mutta minä koen juuri nyt yksinäisyyttä kun McGyver on sairaalassa. Täällä on outoa. Karvajalat  tietävät että nyt on kaipuu ja huoli ja parhaansa mukaan hoitavat  liskonaista.

Silti olen innoissani kuin ilmapallo, lähitulevaisuudessa on niin paljon ihanaa tekemistä ja odotettavaa, että tämän eroahdistuksen kestän kunnialla. Sitäpaitsi tämänpäiväisen tilannekatsauksen mukaan asiat etenevät Hämeenlinnassa suotuisasti, joten siitä on syytä iloita ja kiittää.

Näin Luoja laittaa lempilapselleen ensin katastorfeja ja maailmanloppuja, tulee sitten katumapäälle ja hyvittelee. Meillä on sellainen viha-rakkaussuhde. Tämän päivän sanakin tuossa sivupalkissa sen todistaa:

Veljeni, pitäkää pelkkänä ilona, kun joudutte moninaisiin kiusauksiin, tietäen, että teidän uskonne kestäväisyys koetuksissa saa aikaan kärsivällisyyttä. Ja kärsivällisyys tuottakoon täydellisen teon, että te olisitte täydelliset ja eheät ettekä missään puuttuvaiset.
Jaak. 1:2-4 (KR33/38)

 Sallinette loppukevennyksen puutteen, jo tässä postauksessa on väsähtäneelle Liskonaiselle riittävästi kevennystä. Mieltäni on niin lämmittänyt edellisen postauksen kommentit. Kiitos rakkaat.



tiistai 16. lokakuuta 2012

Pikakuulumisia

Kuulkaa rakkaat ystävät.

Olen kirjoitellut toisenkin postausken, mutta ne ovat jotenkin olleet vajavaisia, En ole ollut varma haluanko teidän niitä ollenkaan lukevan. Tuolla odottelevat jatkojalostusta luonnosten loputtomassa jonossa.

Taisin jo edellisessä postauksessa vihjatakin että on ollut touhua... paskan marjat, vastuksia on ollut ja raskasta aikaa. Nyt on hetkellinen rauhan aika. Kaikki mitä tähän hätään on tehtävissä on tehty ja nyt vaan rukoillaan, rakastetaan ja toivotaan parasta.

Ei täällä nyt kukaan juuri kuolemassa ole. Enää. McGyver sairastui. Vakavasti. Olen viime viikot taistellut sekä vaimona että valtakirjalla perusterveydenhuollon, työterveyshuollon ja sosiaalitoimiston kanssa. Koville otti, mutta sain mitä oli tarvis, McGyver on hyvissä käsissä ja turvassa. Ainakin tovin, pari viikkoa.
Rukouksia otetaan vastaan.

Liskonainen puolestaan opettelee yksinhuoltajan elämää. Sehän me jo tiedetään että kodinhoito ei ole lempipuuhaani, siksipä McGyver on ne hommat huolehtinutkin silleen luonnikkaasti. Se tykkää siitä.

En mitenkään lupaa katteettomasti kohentaa tapojani Liskolandian päivityksen suhteen. Nyt mennään näillä. 

Onneksi pientä tekemistä on kaiken aikaa vaikka olenkin vaalikaranteenissa. Aamutuimaan menen puhumaan Eläkeliiton väelle AVH:sta, torstaina kokoonnumme oman päävikaisporukkani kanssa valmistelemaan kerhomme kolmivuotistapahtumaa ja tietenkin on niitä ehdokasrientoja.

Mutta nyt vetäisen iltanapit yrttiteen kanssa naamariin ja kaivaudunn pesääni elukoitteni kanssa. Ne tietävät että nyt on mamilla vähän rankkaa, ne osaavat hellästi minua hoitaa.

Muistakaa käydä äänestämässä. Ennakkoäänestys alkaa jo huomenna (17.10.)


sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Tyrniteetä täydenkuun aikaan

Luit ystäväni ihan oikein.
Tyrniteetä juon. Ja taivaalla mollotta täysikuu.

Mihinkään kotini ikkunaan kuu ei kumota, mutta Roosan kanssa kävimme iltapas... eiku -pissilllä ja kipusimme sen verran mäennyppylää että pääsimme paistattelemaan kuun loisteessa kuin pääsiäisnoidat ikään.

Kävimme muuten ihan keppikävelyllä. Kadunvartta pitkin kuljimme. Ei ollut Harley Parkinson matkassa.

En tietenkään ole kokenut ihmeparantumista, mutta se on myönnettävä että kunto on kohentunut. Ja paino pudonnut.  Alan olla nälkiintyneen manaatin kokoinen. Noin kahdeksan kiloa on uhkeasta muodostani kadonnut kuluneen kesän aikana.

Siitä on seurannut ainakin mielen virkistyminen ja motivaation tanakoituminen. Mittailin tuossa että ihan tasamaalla on omatoiminen kävelymatkani kasvanut kahdella kolmella sadalla metrillä. Täysi kilometri ei vielä taitu ilman Harley Parkinsonia, mutta riittävästi kuitenkin että saan roskat roskikseen, käytyä peräti kioskilla tarvittaessa ja parasta kaikesta liikuntakykyni ulottuu lähimmälle suppilovahvero- ja orakasmättäälle.

Tyrniteehen palatakseni

Torstaina en mennytkään Sajaniemen Taidemäelle korjattavaksi, vaan Kalevalainen jäsenkorjaajani Jenny hurauttikin kotikäynnille. Asianmukaisen käsittelyn  jälkeen hetki huilattiin ja suunnattiin yhdessä tyrnijahtiin Elvi-ystävän tyrnitilalle.


Elvi on kaavaillut tuoteperheeseen myös teesekoitusta, mutta ei ole löytänyt mieleistään. Lupauduin kokeilemaan erilaisia vaihtoehtoja, kun niitä taikajuomia muutenkin väsäilen. Otin siis melkoisen kahmalollisen tyrnipensaan lehtiä (Raisasta)  poimimieni marjojen lisäksi. Nyt on ensimmäinen versio mukissa makustelvatava. Koska meneillään on kovin yskäinen aika, sekoitin kuivattua tyrninlehteä, timjamia, kuivattua nuorta vedelman lehteä ja ripauksen saksanminttua hautumaan. Hyvältä maistuu tämäkin, mutta kokeilenpa muitakin variaatioita ennen kuin tarjoilen repsettiehdotukseni Elville.




 Lauantaina päätettiin loppilainen markkinakausi Maalaismarkkinoihin. Minusta ei juuri ole siunaantunut kuvia näiltä kekkereiltä kun olen aina itse sillä kameran toisella puolella. Vaan nytpä kävi kivasti. Kun olin kuvaamassa markkinaisäntien touhuja, vaati ehdokaskollega, keskustalainen Janne Kataja ( ei, nyt ei puhuta SIITÄ Janne Katajasta, vaan loppilaisesta poliisimiehestä) kameraa itselleen ja otti muutaman kuvan. Minusta tuo on aika hyvä. Tärkein tulee esille. Eikä nyt ole kyse kuhmusta otsassani vaan tuikitähdellisestä äänestysnumerosta. Se on aidosti inhimillisin valinta tässä kunnassa. 




 Mitä? Ihan on inhimillistä syödä Leksan kanssa yhteistä grillimakkaraa!

Tällaisen ihanan pusukuvan näppäsi riihimäkeläistoveri Matti Liimatainen elokuisessa AnnaTassu - koirien talentkisassa.
(siinäpä yksi meriselitys pitkään poissaolooni...)

perjantai 21. syyskuuta 2012

Takana vauhdikas blogitauko

Olisin kyllä tästä sangen pitkäksi venähtäneestä tauosta varoittaa etukäteen. Asiat vaan joskus menevät eri suuntaan kuin  itse niitä haluaisin ohjata.

Mutta ei hätää, tässä minä nyt taas olen. Halataanko?

Kuluneet kaksi kuukautta ovat olleet perheelleni vaativat ja henkisesti raskaat. Mukaan mahtui kokolailla kuukausi sitten myös kuolin- ja syntymäpäiväni. Varsin ei paniikkia syntynyt, mutta kehomuistini toimii edelleen. Kohtsillään alamme olla kalenterin sellaisella sivulla jossa uusi elämäni kuolevaisten keskellä varsinaisesti pääsi kolmetoista vuotta sitten alkamaan.

Mukaan on mahtunut myös eritasoista neuvonpitoa terveydenhuoltohenkilöstön kanssa. Neuvonpito ei kaikin osin ole sujunut suotuisasti. Eipä se nyt niin yllätyskään ollut, mutta viimeisen reilun puolen vuoden vitkuttelu on saanut aikaan halun kasvattaa terävät kulmahampaat ja niitä myös käyttää. Potilasasiamiehen toimiston kanssa asiat ovat sujuneet sensijaan tyydydttävästi.

Koska en ole taipuvainen heittämään hanskoja tiskiin, olen turvautunut  Kalevalaisen jäsenkorjaajani apuun. En nähkääs mitenkään voinut äkäisen olkapääni kanssa odottaa lähes neljää kuukautta päästäkseni terveyskeskusläärin määräämään fysioterapeutin konsultaatioon. Ei siis mitenkään hoitoon, vaan konsultaatioon. Kun ei ollut "akuutista traumasta" kyse.

Pakko oli itse johonkin ryhtyä sillä en enää kyennyt edes pukeutumaan ilman apua. McGyver oli kovilla. Vasta pari viikkoa olen kyennyt esimerkiksi rintaliivejä käyttämään ja omin neuvoin ne päälleni pukemaan.

Nyt on kuitenkin syksy. Ihana ja arvaamaton syksy. Tämä vuodenaika on lemmikkini. Luonto antaa parastaan, metsät ovat pullollaan sieniä ja puolukoita ja säätila on mitä oivallisin Liskonaisen metsäretkille. Yhdessä Veikon kanssa. Tietenkin. Muistattehan: "jos vielä yhdenkin haperon tuot..."

McGyver löysi kirpputorilta kuivurin. Sellaisen pöhöttimen jolla yrtit ja sienet sun muut herkut kuivatetaan talven varalle. Olen sellaisesta höpötyksestä vuosia kieltäytynyt turhanaikasena sähkönkuluttajana, mutta en voinut kieltää tuomasta kotiin viiden euron hintaista lähes käyttämätöntä vehjettä. Eipä ole tänä syksynä tarvinnut varjella kissoilta pitkin seiniä riippuvia yrttinippuja. Ja tällaisena sienisyksynä säästyy paljon kaappitilaa kuivatetuista tateista, kanttarelleista, suppiksista ja orakkaista. Nam.

Sainpa sentään tomaattisatoakin. Vähän, mutta silleen ettei ihan harmittanut  sateinen ja kalsea kesä. Kesäkurpitsa ymmärsi vasta viimeaikoina kasvattaa niitä tyttökukkia ja piskuinen sato siitäkin on odotettavissa. Kypsänä on myös kolme chiliä. Hitaimmat taimet alkoivat kukkia vasta kun siirsin ne sisätiloihin. Antaas kattoo, mitä lopuista tulee...

Muutama viimeinen viikko on hurahtanut vaalityössä, erittäinkin ehdokashankinnassa. Ihan hyvä lista jätettiin keskusvaalilautakunnalle. Lopen Vasemmistoliiton ehdokkaisiin ja vaaliohjelmaan pääset tutustumaan vaikkapa tästä linkistä, kunhan saadaan vielä numerot ensi viikolla.

Liskonaisen poliittiseen elämään puolestaan pääset kurkkimaan vaalisivuiltani .

Minähän lupasin etten täällä turvaisassa luolassani lähde kovasti julistamaan teesejäni maailman parantamiseksi. Ne joita kiinnostaa ovat lämpimästi tervetulleet vaalisivuilleni.

Ja nyt  takaisn tekstinkäsittelyohjelman pariin, ensi viikon lehti odottaa...






keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Säilötään vähän - ihan vähän

Meillä täällä eteläisessä Hämeessäkin on sadellut ja pitänyt viileää keliä. Minä pidän tästä kelistä kovasti, mutta kasvimaani ei oikein arvosta.

Kas kun olen tietoisesti tunkenut pihamaani täyteen kaikkea sellaista jota tervejärkinen puutarhuri kasvattaa asianmukaisessa kasvihuoneessa. Siis tomaatteja, kurkkuja, kurpeleita (Stanstalle: ne on kesäkurpitsoja) ja niitä chilejä. Joista viimemainitut voivat vallitsevasta säätilasta huolimatta hyvin, ensimmäinen hedelmä ylitti juuri kolmen sentin pituuden ja muutkin pullistelevat mukavasti.

Ruusupavut ja tuoksuherneet tavoittelevat yläkerran parveketta, salaatit ynnä yrtit ovat kukoistuksessaan ja osa yrteistä on jo kuivatettukin.

Ettäs tiedätte.

Mutta sitten tuli päivä jolloin yläkerran täti toi pari pussillista siemensipuleita.
Juu, rautakauppias-Tomi jakoi ylimääräiset ilmatteeks asiakkaille ja niin minäkin sain tuliaisiksi osani.

Mitäs niille pitää tehdä?

Noh, minä McGyverin ohjeistamana kiehautin ison kattilallisen vettä, roiskaisin sipulit kuorineen kiehuvaan veteen toviksi, hyvin pieneksi toviksi, jotta ne vähän pehmeäisivät ja kuoret irtoaisivat helposti. Irtosivat helposti.

Sillä välin kun riisuin pikkuiset sipulivauvat, keitin uuden kattilallisen vettä ja sen muassa kohtalaisen kourallisen karkeaa suolaa. (raaskin käyttää sitä ihanaa ruususuolaa, vaikka se on järkyttävän kallista, ihan tavallinen merisuola välttää mainiosti)

Sitten vaan kuoritut sipulit yöksi siihen suolaveteen maustumaan.

Seuraavana päivänä oli läviköitsemisen vuoro.

Uusi vesi kiehumaan ja veden sekaan sokeria (tuohon reiluun kiloon laitoin puolitoista desiä), valkopippuria, inkivääriä ja taisi sinne hupsahtaa vähän sinapinsiemeniäkin. Ja etikkaa. Pari desiä.

Veden kiehahtaessa piti pestä pari lasipurkkia kansineen ja latoa ne suolatut sipulipienokaiset purkkeihin ja sitten vaan kiehuva mausteliemi päälle, niin että vesi läikkyin purkista ulos ja kiiruusti kansi kiinni.

Reilun viikon päästä oli ruokalautasella maan maukkaita, aitoja hillosipuleita. Päihittävät "kaupan" sipulit.

Nam.

Ja sitten niitä paprikoita.

Omat ovat vasta kukassa, mutta ostin halvennuksesta sellaisen pötkön missä oli kolme eriväristä möllykkää. McGyverin sisälmykset eivät siedä paprikaa raakana eikä sellaisenaan ruuan seassakaan. Mutta jostain syystä säilötty paprika pitää miehen ympäristöystävällisenä.

Siispä toimeen.

Keitetään se samainen suolaliemi. Muista runsaasti vettä.

Pilppusin paprikat ohuehkoiksi suipaleiksi ja pari punasipulia samaan syssyyn.

Ynnä yövytin paprikat sekä sipulisiipaleet siinä suolavedessä.

Ynnä keitin mukavan sokeriliemen seuraavana päivänä. Ja lisäsin varovasti kokonaisia mustapippureita, rouhittua valkopippuria ja ... enpäs laittanutkaan muuta.

Etikan olin unohtaa, mutta vajensin paprikapurkin nestettä sen verran että desin verran väkiviinaetikkaa mahtui mukaan. Nestekään ei jäähtynyt juurikaan ja purkin kansi lopsahti tiiviisti kiinni.

Nam.

Luulisin.

Niitä en ole vielä maistanut, mutta en näe mitään syytä että niistä kehkeytyisi jotain muuta kuin hyvää.

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Vaalikausi

Me olemmekin kulkeneet yhtä matkaa jo neljä vuotta. Täällä blogistaniassa ja eritoten täällä liskolandiassa.

Tämä muistomerkiksi ja katumusharjoitukseksi syntynyt blogi on kasvanut vuosien mittaan ihan näköiseksi liskon luolaksi.

Minä olen viihtynyt täällä kanssanne. Ihanaa on että moni on myös viihtynyt minun kanssani tässä mutkikkaassa maailmassa. Vieläkin kommenttilootassa keikkuu tervehdyksiä ensimmäisiltä blogituttavuuksilta, ystäviltä.

Siihen nähden että minut on kasvatettu pitämään mölyt mahassani, kasvatettu vaikenemaan asioistani ja "olemaan yläpuolella" olen mielestäni onnistunut karkoittamaan lapsuuteni ankarat opit ja tunnustelemaan sosiaalista elämää aika hyvin.

Täällä on aikas turvallista, täällä blogistaniassa. Vaikka McGyver toisaalta aina katsoo asiakseen varoitella virtuaalimaailman pahuudesta, viruksista sun muista möröistä ja vakoiluohjelmista, olen täällä säästynyt isommilta kolhuilta. Tietenkin aina joskus joukkoon sujahtaa oman elämänsä (?) katkeroittama anonyymi jakelemaan neuvojaan ainoana oikeana totuutena, mutta hehän ovat vain tieltä hairahtuneita lähimmäisiä, jos olen onnistunut täällä turvaisassa luolassani tarjoamaan purkautumistien ja hetken helpotuksen, hyvä niin. Ei pöllömpi saavutus, vai?

Harmillisen moni ystävistäni täällä blogistaniassa on siirtynyt vaivihkaa tykkänään tuonne toiselle puolen, Facebookiin. Olenhan minäkin siellä, mutta näiden kahden median funktiot eroavat kovasti toisistaan.

Olen Facessa jotenkin alaston, turvaton. Nyt kun siirsivät kaikki profiilit aikajanalle, voidaan huomata etten ole ollenkaan sosiaalinen siellä. Pikemminkin vaitonainen ja rajoittunut. Toki siellä on niitä kavereita. Suuri osa ihan läheisiä ja tuttuja oikeita ihmisiä. Mutta en minä siellä osaa rupatella yhtä rennosti kuin täällä kanssanne. Siellä on jotenkin olevinaan aina vähän kiire, ei kukaan ehdi paneutua pitkiin lörpötyksiin, vaikka itse aihe olisikin kiintoisa.

Mutta kun ihminen kirjautuu blogiinsa hän on jo varannut aikaa  seurusteluun, pohtinut kerrottavansa ja samalla reissulla ihminen on varannut aikaa kierrokselle lempiblogeissaan, kommentointiin ja siihen seurusteluun. Eikö?

Ja mitä tulee tuohon vaalikauteen, ollaan taas siinä samassa pisteessä kuin neljä vuotta sitten. Tikkuakaan en ole pannut toisen tueksi kampanjani suhteen, en ainuttakaan. Nythän se olisi aloitettava.

Olen toki pohtinut asioita, täällä teidänkin  kanssanne. Olen pohtinut asioita uudella tavalla, sillä kohta täyttyvän neljän luottamushenkilövuoden jälkeen kokemus ja osin ajatusmaailmakin on kiteytynyt.

Tällä kohtsillään päättyvällä vaalikaudella on kotikunnassani Lopella saatu ällistyttäviä tuloksia aikaiseksi kovalla työllä ja poliittisella vastuunkannolla. Mutta on täällä vielä paljon asioita, joita vasemmistolainen ei voi hyvällä katsoa. En osaa hyväksyä eriarvoistamista millään alalla ja sitähän kunnallispolitiikassa väistämättä tapahtuu, olipa kunta mikä hyvänsä.

Mutta älkää peljätkö. Nyt en rupea mailmaa parantamaan. Sitä jatkan seuraavalla vaalikaudella. Ja tulevissa postauksissa kanssanne syksyn mittaan.

Kiitos kaikille lukijoilleni, kaikille ystävilleni yhteisistä vuosista.

torstai 5. heinäkuuta 2012

Kasvaa, kasvaa, jaksaa, jaksaa

Katsoin kalenterista että just nyt on aika Pekan vuosikuvan.



 Oliskohan tämä poika jo kuusivuotias, muistaakseni on. Tai seitsemän...


  Vai miten se nyt menee? Jos herra on ollut vuonna 2008 kolmivuotias ja tämänkokoinen,



  Ja seuraavana kesänä näin iso.




 Sitten poika kavereineen muutti kirkonkylälle ja oli jo aika reipas uudessakin kodissa. Vaikka sitten eteisen hämärissä.



Viime kesänä alkoi vanha purkki käydä ahtaaksi, tai ainakin kiikkeräksi kissataloudessa, oli tarpeen tukevoittaa kasvualustaa.


Muistatteko, kun kisumisut viime kevättalvella "hoitivat" vähän Liskonaisen viherkasveja? Se oli niitä aikoja jolloin nyt pihamaallani kukoistava puutarha oli aika pieni?

Tuossa on yksi leikkien tiimellyksessä katkennut kohtalonköynnöksen latva.

 
Juurtuminen onnistui mainiosti ja nyt pitää päättää minkämuotoiseksi hänet haluan kasvattaa. Muokkaanko pensaaksi. Vai etsinkö viihtyisän kiipeilypaikan?  Kas kun se alkuperäinen säilyi muilta osin hengissä ja on hänkin aika laajalle levinnyt...




Juur näin hellekelillä tässä lempinurkkauksessani on aikas tukala istua, mutta muuten ihan viihtyisää. Murattikin on hoksannut uuden kiipeilyristikon.



Metsämansikkamaa kotipolun laidalla. Ensimmäiset mansikat punastelevat jo ja kohta niitä on lisää...


Tomaattia yrttipedillä. 
Kas tässä valmis salaattilautanen, vain sipuli ja oliiviöljy puuttuvat.


Päärynätomaatteja...


ja luumutomaatteja

Toki muitakin tomaatteja täällä kurkottelee kohti taivasta ja valoa, mutta ette te niistä kaikista voi olla kiinnostuneita. Luulen että kurpelit, herneet ja muut kuuluvat samaan sarjaan. Ihastellaan niitä joku toinen kerta.

Ja puhutaan muustakin joku toinen kerta. 

Varttuneeseen ikään ehtinyt äitini on järjestänyt itsensä keskussairaalaan vissiin hyvinkin pitkäksi aikaa, kunnes kotikunnan lasaretista löytyy kuntoutuspeti. Onneksi älyää asua kunnassa jossa vanhukset ja vammaiset saavat arvolleen (ihmis-) sopivan kohtelun ja huolenpidon.

Älkääkä nyt sijoiltanne säikähtäkö. Putosi vaan sohvalta arviolta lauantaina eikä päässyt omin voimin ylös. Turvarannekkeen oli suihkuun mennessään irroittanut ranteestaan - ettei se kastu (!) ja puhelin oli latauksessa toisessa huoneessa. Siis ulottumattomissa. Maanantaina oli sitten ruokalapavelun  tyyppi löytänyt muorin ja yhdessä pikkusiskon kanssa toimittivat ambulanssilla sairaalaan.

Tarinan opetus?
No, tarinan opetus on se että jos sinulla (tai läheiselläsi) on määrättynä turvaranneke, HUOLEHDI SIITÄ ETTÄ KÄYTTÄJÄ EI KOSKAAN, SIIS K O S K A A N OTA SITÄ POIS RANTEESTA! Ei varsinkaan suihkussa.

Taivas varjele, mitä tuosta vielä tulee!

tiistai 26. kesäkuuta 2012

Tärkeä tiedote

Juu, juu, tiedän.

 Tärisette ihan täpinöissänne päästäksenne lukemaan juhannustarinoita, mutta niitä ei nyt tule.

Tänään ollaan täällä liskolandiassa pidelty kesän ensimmäistä ukkosta, oikein kaksin käsin. Ihanaa. Akoi olla jo maanantaina aikalaisen ahdas olo. Minä kun reagoin vuosi vuodelta näihin ilmanmuutoksiin aina vaan herkemmin.

Juhannuksesta sen verran että Suhonen kävi tutustumassa naapuriin, Junnulaan,  missä juhannusseurueemme jalkapallofanit  nauttivat televisiolähetyksestä. (tähän luolaanhan ei telkkari oikein mahdu).

Suhonen? Suhonen on toinen siileistämme, ne haahuilevat tässä talomme ympäristössä ja varsinkin Suhonen jättää tilavan väylän merkiksi liikkeistään, ainakin kukkapaenkkiini. Suhonen on aika iso. Ei mahdu kokonaisena keskivertopaistinpannulle. Esimerkiksi.

Mutta nyt Suhonen repäisi juhannuksen kunniaksi ja tuli oikein kotikäynnille. Eikä kellään tietenkään ollut kameraa, edes puhelinta hollilla.

Mutta varsinainen asiani on tiedottaa tärkeää:

Rakas blondimme Stansta on muuttanut. Siis siirtynyt Ajatuksista tänne bloggeriin. Yhteiset lukijamme tietävätkin että Ajatusten kanssa on ollut  tuskaa, sinne ei pääse sen paremmin lukija kuin itse bloginpitäjäkään. Siispä tässä rakkaani uuden kodin osoite

Ja blogin nimi on, kas kummaa:


Menkääpä sukkelasti tutustumaan keskeneräiseen kotiin, kyllä se ulkoisen muotonsa aikanaan löytää, tärkeintä on että rakas Stansta siellä vartoo visiittiä ja kertoilee kuulumisiaan.
No, menehän jo...

torstai 21. kesäkuuta 2012

Juhannusta kohti

Aamusella, siis minun aamusella tuossa puoli kymmenen maissa, olin hammaspyykillä liki munasillani kun olohuoneesta huhuili perheeseen kuulumattoman miehen ääni.

Kurkkasin varovasti oven takaa naama hammastahvavaahdossa tilannetta ja totesin että McGyver on nyt jossain ja on vaatetettava itseä ihan vähän. Olin siis pukeutunut tyylikkäästi hammastahnavaahtoon ja kylpytakkiin vastaanottaakseni suurehkon kukkalähetyksen.

Kersantti Karoliinan ja Niilon uusi iskä siellä kantoi olkkarin pöydälle kahdeksan, siis KAHDEKSAN suurta ruusubegoniaa! Siis ihan valtavan suurta. Istutin ne vasta illemmalla, kun oli jo vähän viileämpää, tässä vielä pari joille on keksittävä purkit. En löytänyt vanhoja piironginlaatikoitakaan... Huomisen hommia.



 Kaksi komeutta lykkäsin tyhjään altakastelevaan, nokkela lukija hoksaa että samaa pyttyä on käytetty keväällä jalkakylpysoikkona. Vähän ryhtiä tuomaan siirsin  kukkapenkistä muutaman suikeroalpin pytyn kulmiin. Toiset kaksi istutin vanhaan isoon leipäkoriin ja sen reunuksille tökkäsin jokusen maahumalan. Täytyy nähkääs olla omavarainen lisukekasvien kanssa...


 Tuossa etualalla kykkii yksi taimi. Vain yksi, se kertoo miten kookkaita nämä kukat ovat. Naapurin Junnukin sai osansa, yläkerran parvekkeella odotti loppusijoituspaikkaa käytöstä poistettu kattila, johon McGyver takoi muutaman vedenjuoksutuskolon ja niin siitä tuli koti yhdelle kukalle. Tuolla ylempänä on vielä pari purkkia joille täytyy aamusella mittailla hyvät paikat. Taitavat tomaatit ja tuo nyt niin vaisun näköinen asetelma joutua vielä evakkoon.

Teinpä vähän töitäkin tänään.
Palvelukeskus Eedilän (velä taannoin se oli rehellisesti vanhainkoti) väki vietti juhannusjuhlaansa talon taakse takennetulla viihtyisällä patiolla kuullen haitarinsoittoa ja veteraanikuoron kvartetin laulantaa. Juhlaväki kärrättiin lopulta juhlalounaalle ja Liskonainen poistui muihin hommiin.

Tälläisen kuvan otin teille ihmeteltäväksi. Tukeviin koivupölkkyhin on porattu kunnon reiät ja niihin tökitään vuodenaikojen mukaisia oksia. Tänään nuoria koivuja, joulunaikaan kuusia, pääsiäisenä pajunkissoja virpomiskoristein ja silleen. Näytti kovin kivalta ja koivut toivat ihanan tuoksun vanh... eiku palvelukeskuksen aulaan.

Huomenna tulee Stansta ja Tuppo. Meille tulee hyvä juhannus.
Nauti sinäkin juhannuksen taianomaisuudesta turvallisesti ja rauhassa.


keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Kesäyllätys

McGyver valmistautui äsken partsin aidan maalaukseen ja tyhjensi vaivalla perustamani alustan tomaattitarhoineen sivummalle. Sepä ei ihan piisannut, sillä laattojen alle oli hankkiutunut yrmeä vieras vissiin sadetta pitämään.

Toinenkin kuutio vettä  on siltojen ali virranut sitten edellisen tapaamisen tällaisen komistuksen kanssa. Katsokaa ilmettä, katsokaa tarkoin ja laittakaa mielikuvitus lentoon, mitähän viisauksia noiden puoliavoimien silmien takana liikkuu?


Koska ulkomaali ja rupikonna eivät ole toimiva yhdistelmä, McGyver kippasi istutuslapiolla kaverin hellästi nurmelle.  Hän siinä vähän pörhistelemään alkoi, mutta sävyisästi sentään tapaamisesta selvittiin. En tokikaan ryhtynyt häntä silittelemään, noiden konnien eritteet eivät ole ihmisiholle kovia sopivia. Komea tapaus, komea. Kokoa on keskivertonaisihmisen nyrkin verran, ei siis mikään pikkupoika(tyttö?)

lauantai 16. kesäkuuta 2012

Pari desiä oliiviöljyä

Otetaan esiin kohtalaisen tilava keittiökulho.

- 1,5 - 2 dl öljyä (rypsi, oliivi tai neitsytversiota)
- 1,5 dl   mustaherukkamehua (tiivistettä tai oikeaa laimentamatonta)
- 0,5 dl   soijaa
- 1 dl      valkoviintä  (chanrdonney-gewurztaminer tällä kertaa)

grillausmaustetta (rouhittua purkista tai:
pippureita, paprikaa, ripaus chiliä, suolaa (sitä -ruusu), valkosipulia,...
(lihaliemijauhetta, niin voi jättää suolan poisi.)

kuivattua kynteliä
kuivattua rosmariinia
kourallinen kuivattua persiljaa
kuivattua salviaa
vähän iisoppia
kuivattua basilikaa
kuivattua rakuunaa

yrtit voi laittaa myös tuoreena.

sekoitetaan sotku kulhossa.

Leikataan vaikkapa tarjouslihasta ohuehkoja pihvejä ynnä nuijitaan ne joko nuijalla tai nyrkillä. Kannattaa käyttää muovipussia suojana, pysyy lihan syyt ehyinä.

Marinoidaan lihat yön yli jääkaapissa ja paistetaan ne aikanaan hiiligrillissä. Ihan yhtä hyviltä ne maistuu vaikka paistinpannun tai kaasugrillin kautta käyneinä.

Seuraksi salaattia (niitä ohjeita täältäkin löytyy pilvin pimein), uusia perunoita ja valkkaria tai ölttä.

Ihanat ihmiset seurana kruunaavat aterian.



Oikeesti pyydän anteeksi liian pitkäksi venähtänyttä vaiteliaisuuttani.
Kun tuossa päivänä muutamana hokasin että olen reilun kolmen vuoden aikana malttanut olla tekemättä sitä "leipätyötäni" oikeastaan vailla tykkänään minkäänlaista taukoa (tulikohan tuosta nyt ollenkaan ymmärrettävää virkettä?) väsähdin sekä henkisesti että fyysisesti.

Toisekseen palasin sovittelurintamalle lähes vuoden tauon jälkeen ja kuinkas ollakaan, touko-kesäkuussa keikkoja tulee täyteen tasan kymmenen. En siis opi ikipäivänä kohtuulliseen elämään. En mitenkään. Aina pitää olla hanat kaakossa ja hirmuinen vauhti päällä.

Edellisviikonlopun vietin Jyväskylässä Suomen Lions-liiton vuosikokouksessa yhdessä past-presidenttimme Jatta-papin kanssa.

Viikonloppu oli mielenkiintoinen, rentouttava, lämmin ja lämminhenkinen ja uutta ajateltavaa, uusia ihmisiä, uusia ystäviä tuli roppakaupalla. Majoituimme Jatta-papin vanhempien luona Laukaalla, jossa Sofia-tytär nautti isovanhemmistaan kun pappi ja vassari hulmusivat Jyväskylän houkutuksissa.

Vasta sunnuntaina Orivedellä petti kunto. Kun seisahduimme tauolle olikin Liskiksen kroppa jättäytynyt pois pelistä. Eli hienosti meni koko reissu.


Kuluneen viikon olen leikkinyt eläkeläistä, joka ryömii pihamaalla hankkimassa surureunoja kynnen alle. Katsokaapa:



Tästä kuvakulmasta lienee parin vuoden ajalta näkymiä, joten tämä kelvatkoon vertailuksi. Tuo ristikko oikeassa laidassa on tämän päivän tuotos, sitä pitkin kiipeää hienosti talvehtinut murattini, jonka aion kaivaa ensi talveksi maahan tuohon nimenomaiseen paikkaan.
Ja pihalle unohtuneen tuolin takana on pytyissään tulossa .. hmmm .. tanskan vientiä, kirsikkatomaattia, päärynä- ja luumutomaattia. ainakin. Ja joka purkissa rehottaa salaattia eri vaiheissaan.



Länsimuurikin alkaa näyttää hyvältä. Tuossa mustan mullan alueella on harrastettu maanrakennusta, sillä aiemmin siitä oli luvatonta reittiä pitkin syöksynyt voimalla sadevedet vieden maan mennessään ja kaivaen kohtalaisen kurun pihalleni. Nyt on räystäät korjattu ja jo viime kesänä aloitin sen kanjonin täyttämisen, nyt siihen voi istuttaa tarvittavia kasveja.

Nuo kivet tuossa nurkalla viimeistelevät noin neljänkymmenen sentin syvyisen kurun täyttöä, istutan siihen kivikkokasveja kohta.

Vasemmalla viime kesänä perustamani yrttimaa. Reilu puoli neliötä riittää hyvin, kun sen suunnittelee tarkoin ja valtaosa yrteistä on talvehtivia.
Nam.

Apupödällä on vielä salviaa ja chilivauvoja, joille tulee oma paikkansa kohtsillään.

Niinikään viime kesänä opaskoira-Veikolta saamani kurjenmiekat pinnistelevät ensimmäiset kukkansa ilokseni ja oikean puolen saavissa harjoittelee uutta elämää naapurista pöllimäni humala. Sitä maahumalaahan vaeltelee jo ennestään pitkin plänttiä.



Kas tässä ylpeyteni. Rotua en tokikaan osaa teille kertoa, mutta ensi kertaa olen saanut siemenestä kasvatettua tämänkokoisen chilin, joka on aikeissa juuri ryhtyä kukkimaan. Tämän kaverin hedelmä tulee olemaan sellainen medium ++ ja kauniin oranssi. Sellaisesta hedelmästä tämän siis olen kasvattaut. Muuallapäin pihaa kasvaa vielä suippopaprika, habanero ja joku kolmannensorttinen chili. Nam, nam.



Reippaana tyttönä kasvatin tänä vuonna kesäkukkani siemenestä. Melkein. Valikoimaan kuuluu tuoksuhernettä ja samettiruusuja.
Kun perjantaina kävin kuukausikaupassa poikkesin taksi-Päivin kanssa lähipuutarhalla ostamassa muutaman tomaatintaimen, pari selleriä ja sen suippopaprikan. Ja kaksi hopealehteä, joiden kanssa samaan ruukkuun olivat laittaneet lobeliaa. Minusta aika kaunista.

Juu, ostinah vielä kaksi petuniaakin, jostka istutun seinäkoriin talvehtineiden maahumaloiden seuraksi. Minusta aika kaunista siitäkin tuli.

McGyver virittelee iltagrilliä, joten painun perässä.
Huomenissa menen kuvaamaan naapurintytön suuren päivän konfirmaatiomessusta alkaen.

Saatan piipahtaa taas kohtapuoliin, olkaa sillä välin kiltisti ja rakastakaa lähimmäistänne kuin itseänne, tai toisinpäin. Pääasia on että rakkautta on ilmassa.

keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Kuvat jo käsitelty...

... mutta tarinat niiden oheen ovat vielä päässäni.

On ollut tämä toukokuu jollain tapaa hektinen, tänään ajoin kolmannen vammaismatkan tässä kuussa. Kolmannen. Ei ole ollut asiaa kovinkaan kauas, näemmä.

Sen verran valaisen oloani, että olen tavanomaista laajemmassa kiputilassa, suorastaan särkyisä. Se(kin) on latistanut jaksamista ja ylipäätään kiinnostusta mihinkään muuhun kuin välttämättömään.

Pääasialliset kivuntuottajat ovat a) juurihoitoa huutava hammas, josta talvella lohkesi paikka vieden osan viereisestäkin hampaasta mennessään ja b) hajoamistilassa oleva olkapää ja c) ankara siitepölykevät, joka on kruunannut epämukavuuteni loistoonsa.

Hammasläärissä olen totta kai käynyt, moneenkin kertaan, mutta väliaikaista muovisuojaa enempää hoitoa ei vielä ole tullut. Eikä tulekaan ennen kuin K-HKS suostuu testaamaan käytettävät puudutusaineet. Asia otettiin ensimmäisen kerran esiin tuossa lokakuulla, kun ensimmäinen paikka putosi... Kiirettä ei tunnu olevan ja yksi lähete laitettiinkin jo "hoitavalle lääkärille" bumerangina takaisin.

Olkapään puolestaan käski viisas tk-lainaostolääri röntgata ja toinen samanlainen antoi tuomion. "Pitäisihän se tähystää, mutta tutkimusten ja tilastojen valossa siitä ei ole lopullista apua." Ja seuraavaksi kysyi mitä mieltä rouva olisi jos hän laittaisi kähetteen fysioterapeutin konsultaatioon?

Mitäs mieltä minä siitä potilaana olen? Pöh.
Olisi edes ehdottanut CT-kuvaa, tai jotain oikeesti apua.

Soitin läärin mieliksi fyteen ja seuraava vapaa aika konsultaatioon on jo elokuussa. En huolinut sitä. Terppa ehdotti yksityistä...

Huomenna menen apteekkiin ja ostan loput tramalit. Ja tainnutan itseni edes yhdeksi katkottomaksi yöksi älyttömäksi. Josko ne tramalitkaan enää tähän tulehtumassa olevaan olkaan tepsivät.

Ajattelin myös pitää vähän lomaa. Itse asiassa viimeisen kolmen ja puolen vuoden aikana ei ole montaakaan paikallislehteä ilmestynyt ilman juttujani.  Tekisitkö sinä tauotta, lomatta tuollaisen työputken?

Niin arvelinkin. Minustahan itsestäni tämäkin on ollut kiinni ja nyt päätin olla armelias itselleni. (Huomenna menen tekemään vain yhden  ihan pienen jutun... samalla kun käyn apteekissa.)

Ja tässä perinteinen kuvakevennys:


Talossa asuu nyt kolme kisua. Niilo muutti toiseen kotiin, se ei oikeesti sopeutunut tuollaisen akkalauman kanssa olemiseen. Kukaan ei ollut rentona ja sekava tilanne näkyi myös hiekkalaatilossa. Nyt Niilo asuu Kersantti Karoliinan kanssa ja on palautumassa iloiseksi huumorintajuiseksi vanhaksi pojaksi. Eno-Eunukki siskonlikan kanssa.

Hugo, tuo paks... eiku pehmeä kissa petasi itsensä tyynyjen päälle, pikkukisut joutuivat tyytymään pelkään sohvaan. Hassuja ne on. Ihania rakkaita.

torstai 3. toukokuuta 2012

Kevätjärkytys

Kuvittelin tässä pläjäyttäväni intoa uhkuvan je keväistä mahlaa tihkuvan postauksen, mutta eilinen päivä sitten sotki kaiken.

Tämän päivän Aamupostissa on otsikko: "Ilves tappoi opaskoiran Läyliäisissä"

Viime lauantaista olemme Kaijus-ystävän kanssa olleet huolissamme oppaana työsksentelevän Manta-sussarin katoamisesta. Hauvaa (kaikki koirat, isot ja ammattityypikin on Kaijukselle "hauvoja") on ollut etsimässä ja huhuilemassa näkeviä naapureita ja tuttuja, mutta tuloksetta.

Kunnes koitti eilinen aamupäivä.

Manta-Mantelin omistaja Virpi tuli virkakoiransa Tellun kanssa aamusesta Läyliäisiin Kaijuksen tueksi. Virpin kuljettaja lopulta löysi menehtyneen ja pahasti raadellun Mantan ihan kotitalon lähistöltä.

Edit Piaf: Voi hitto! Eihän se tahdo hähdä mitä kirjoittaa, sen silmät on kyynelissä, eilen sillä ei ollut itkuun mahdollisuutta sen paremmin toimittajana kuin ystävänäkään, ensimmäisen jutun se kirjoitti jo myöhään illalla.

Tottahan menin eilen turmapaikalle. Ensinnäkin läheisenä ystävänä, mutta myös toimittajana. Ai että onkin raskasta tehdä asiallista juttua rakkaan ystävän onnettomuudesta.

Ei ollut kaunista katsottavaa, ei ollut kaunista kuvattavaa. Ei koira, ei koiran läheiset ihmiset. Suru ja tuska olivat ja ovat tänäänkin hallitsevina läsnä. Opaskoira on myös ystävä, kainaloinen, arjen ilot ja murheet jakava kumppani. Menetys on hirveä.

 
Täällä Lopella on tällä hetkellä erikoisen runsas ilveskanta. Tälleen kertoi Lopen Riistanhoitoyhdistyksen petoyhdyshenkilö A-P Pönkkä, joka kävi Manta-vainajan tutkimassa.

Vähän kerrallaan alkoivat tapahtumat aueta, nyt on aika selvä käsitys mitä on tapahtunut ja miten.

Oikeastihan ilves kuuluu luontaisesti Suomen luontoon. Sillä on luojan luoma tehtävä ketjussa. Se pitää myös, varsinkin juur tällä alueella kauriskantaa kurissa. Luonnon kuuluu toimia silleen.

Mutta nykyään ihminen on levittäytynyt melko pitkälle ilveksen toimialueelle ja kestää hyvän tovin, josko niin käy enää koskaan, että ihmisen ja ilveksen reviirit asettuvat rauhanomaiseen rinnakkaiseloon.

Siitä huolimatta sekä maalla asujien että metsämiesten mielestä ilveskantaa ei enää saisi yhtään päästää kasvamaan. Ikävää on huutava ristiriita "virallisten" tilastojen ja todellisuuden nkeskevälillä. Eilen paikalla olleet metsästäjät arvostelivat valtiovallan käytäntöä, jos luontoon kuuluva petoeläin alkaa saalistaa asutusalueella, aivan pihasta, ei olla enää tasapainossa luonnon kanssa.

Ei tästä nyt tule mitään. Yritän tehdä vähän töitä.

Enkä laita yhtään kuvaa. Laitoin jo lehtiin. Ne on ikäviä.

torstai 19. huhtikuuta 2012

Taimisto

Johan nyt!

Täällä on käyty. Kaikki on ihan mullin  mallin. Siis täällä bloggerissa, kaikki on menty muuttamaan niin että ihan bloggaaja meinaa hämmentyä. Mutta löysinpä sentään perille.

Oikeastaan meninki on laittaa kevyt kevätpläjäys odottelemaan sitä oikeaa kevättä ja kesää.


 Tämä tuplamuratti on vallan riehaantunut pohjoisikkunalla. Kun puran sen roikkumaan vapaasti parvekkeelle kesällä se on takuulla melkoisen komea.


 Meillä ei nyt just ole ollenkaan ihmisten käyttöön keittiönpöytää. Apupöytä on. Ja taimia. Tuossa edessä kasvaa hajuherneitä, tomaatin taimia ja sementtiruusuja. Ikkunalaudalla niitä on lisää. Kauempana ikkunalla opettelee uutta elämää pari chilintainta ja yhdessä keittiön kaapissa on pimennossa kahta muuta lajia. Kävin äsken tutkimassa tilannetta ja varmaan voin huomenna tai viikonloppuna päästää itäneet vauvat valoon.

Vapun tienoilla laitan kurmitsat ja kurkut idätykseen. Tänä vuonnakin aion ostaa yrtit valmiina taimina. Siis niiden lisäksi jotka näemmä ovat talvehtineet verraten mukavasti.



Lisää tomaatteja. Luulisi jonkin niistä selviävän hedelmälliseen ikään asti.
Vierellä kisujen hoitotyön tuloksena katkennut kohtalonköynnöksen latva. 
Selvisi sentään sekin.



Ja tässä ylpeyteni, korallikaktus.
Eno-eunukin jäljiltä. Toivottavasti se ei kovin suuresti suuttunut.

Nyt toinen mukillinen kahvia ja kauppaan! 
Viikonloppuna mennään Hilkka-leijonan kanssa emännöimään Ohjelmallisia Lauantaitansseja  -liäisten Seuralaan. Sitä varten on vähän leivottava. Luulisin.


keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Quo vadis?

Viime päivinä on kovasti huudeltu vastausta kysymykseen "Mihin tämä maailma on menossa?"

Tyhmä kysymys. Vastaus on kaikkien näkyvissä ja tiedossa.

Maailma on menossa juuri sinne ja siihen suuntaan mihin sitä ohjaamme.
Mihin sinä sitä ohjaat, mihin minä sitä ohjaan.

Tämä meno vaan tuppaa kertautumaan, kun meitä on niin paljon. Meitä ihmisiä. Mutta sinusta itsestäsi kaikki on lopulta kiinni.

Ai ei pidä paikkaansa?

Kyllä pitää, sanon.

Nyt joku saattaa parahtaa että et sinä ole itsellesi ohjannut aivohalvausta! No en olekaan, mutta olen ohjannut elmääni siitä selvittyäni. Olen itse päättänyt suhtautumiseni vallitsevaan tilaan. Olen itse hankkinut apuni, tunnustan toki että usein avun saaminen on ollut vaikeaa, lähes mahdotonta. Mutta mahdottomaan onkin varattava vähän enemmän aikaa.

Kun kauhistellaan vaikkapa seitsemää viimeisen vuoden aikana tehtyä perhesurmaa on taustalla tarina. Kaikkia tarinoita emme saa koskaan kuullaksemme, mutta sellainen on. Aina.

Toinen tarina on tänään julkistetut tuomiot siitä Nova-sotkusta ja vaalirahavilpeistä. Kauhistellaan kovia tuomioita ja ja kiljutaan epäoikeudenmukaisista tuomioista esimerkiksi seksuaalirikoksista tai rattijuopumuksesta. Verrataan rikoksia keskenään.

Minä peräänkuulutan kolleketiivista vastuuta, yhteiskunnan vastuuta.
Mutta muistutan että yhteiskunta on myös yksilö, sinä ja minä. Perheemme, sukumme, kaverit, naapurit,  kylä, kunta. Aina porras suuremmaksi kokonaisuudeksi.

Ei ole mitään karsinaa ihmisen ja yhteiskunnan erottajana. Kyllä jokainen meistä omalla valinnallaan ja päätöksillään vaikuttaa yhteiskunnan kehitykseen. Myös poliittinen päättäjä on viime kädessä yksilö. Dilemmako?

Tarina erikseen ovat Nalle Wahlroosin kaltaiset oikeassaolijat. Tunnustan etten ole ankarista ponnistuksista huolimatta saanut ymmärrettävää tolkkua heidän aivoituksistaan saati tavoitteistaan. Siis sitä perimmäista tarkoitusta. 42?

Eilen jouduin itse toteuttamaan valinnan. Menin lääriin.
En tokikaan ihan ykskaks sellaiseen uhmatoimeen ryhtynyt, nelisen viikkoa sitten varasin ajan.

Jännityksellä menin, sillä koskaan ei voi tietää mitä terveyskeskuksen läärin pakeilla tapahtuu.

Eilen se puolituntinen meni suotuisasti. Siis sain mitä menin hakemaan.

Kas kun se viimeinen terve olkapääni ryhtyi temppuilemaan viime kesän pitkillä helteillä. Alkuun diagnosoin ongelman fibromyalgian mukanaan tuomaksi kiputilaksi, mutta kun helteet menivät kipu ja liikerajoitukset jäivät. Jumpasta, hierojasta ja Kalevalaisesta jäsenkorjaajasta huolimatta. Kerkesin vedellä myös paketillisen tramalia ja useamman buranaa kauratyynystä ja kipuvoiteesta puhumattakaan, ennen kuin oli pakko nöyrtyä sinne lääriin.

Nuori Hausjärveltä lainassa ollut Seppo-lääri tutki olkapääni ja lihaksiston perusteellisesti, kuulusteli ja lopulta antoi tuomion: röntgeniin. Ja sitten ortopedille. Tarjosi myös kortisonipiikkiä mutta en siihen suostunut, ei ole nyt sellaiseen aikaa. Tarkoitan että se piikki auttaa ehkä hetkeksi, mutta ennen sitä konkreettista apua on ensin toivuttava itse piikistä, siihen menee kokemukseni mukaan pari-kolme päivää, sitten muutaman päivän, jopa viikon helpotus ja kohta ollaan entistä ehommassa kiputilassa. Lääri ymmärsi kantani, vaikka vähän ihmetteli etten halunnut sairaslomaa. Mitäs minä eläkeläinen sairaslomalla teen? Eikä free lancerillekaan makseta kuin tehdystä työstä.


 Roosa on väliin kovin omistava. Kaijus-ystävä on myös Roosan rakas. Kaijus-ystävä on myös ammattihieroja, joka on ollut suureksi avuksi Liskonaiselle.

Sen verran oli seurausta läärireissusta että eilinen päivä meni suurimmaksi osaksi pötköllään peiton alla mustavalkoisen ja ruutananvärisen kissan hautoessa kipeitä paikkoja.

Tänään tuli uusi kommentti vanhaan postaukseen. Viimekesäiseen, jossa esittelin kuolleita kissoja ja kilpikonnakeittoa.

Ystävällinen Anonyymi kehotti imemään munaa. Ilmeisesti kommentti on ihan vakava ja ihmisystävällinen neuvo, ei kai kukaan jouten päiten kahlaa bloggerin hankalia sanavahvistuksia osoittaakseen ettei ole mikään roska-automaatti? Tai sitten roska-automaatit ovat oppineet tulkitsemaan niitä ressejä. Mene tiedä.
Kiitos Anonyymi kuitenkin neuvosta. Pidättäydyn vastakommentista. Sitäpaitsi viimeisimmät tutkimukset ovat osoittavinaan että munan imemisestä saattaa seurata suusyöpä.

Menen tyhjentämään astianpesukoneen.