Palovaara

3.11.2019


Mun on sit vuorokauden viimeisillä hetkillä tehtävä tunnustus.

En tiedä kehtaanko edes tätä teille kertoa, mutta, olkoonpa nyt sit varoittavana esimerkkinä siitä mitä näkö- ja hahmotushäiriöt kimpassa saattavat saada aikaan.

Eilen piti keittämäni kuollutta kanaa, mutta tulin paistaneeksi rottinkikorillisen munia.

Ihan vaan siksi että vaikka kuinka tarkoin katsoin että oikea levy kääntyy kosketuksestani päälle ja tietenkin kuutoselle, se ei jotenkin onnistunut. Meni väärä levy.

Jo ennenkuin ensimmäinen palovaroitin aloitti esityksensä olin haistavinani savun hajua. Keittiössä oli toden totta savua mutta siellä oli myös liekkejä. Ja niiden rottinkikorissa paistuvien munien savuista sulotuoksua.
Sammutustoimet eivät kestäneet kuin muutaman sekunnin ja tähän kohtaan hoksasi uuden uutukainen, vastikään asennettu toinen varoitin yhtyä ulinaan.
Siivosin minkä siivosin, laitoin kanat jääkaappiin hain Karkailevan Kepakon tarkoituksena sohia se uusin varoitin mykäksi. Ei sammu mokoma.
Eikä siinä muutenkaan mitenkään rehvakas ääni ollut, eteisen varoitin herättäisi kuolleetkin mutta tämä, tämä vehjes huusi läpi koko yön kunnes tytär tuli sen tainnuttamaan. Ja mä nukuin. Tosin kokonaan peiton alla ja tyynyt molemmilla korvilla.

Mutta tästedes en pääse polttamaan sen paremmin rottinkikoreja kuin kananmuniakaan väärällä levyllä . Tytär poisti kahden käyttämättömän levyn valitsimet ja jemmasi ne johonkin mun ulottumattomiin.

Että ihan vitun hyvin olen parantunut AVH:n aiheuttamista seuraamuksista. Saatana.
(tää virke poistettiin mun epikriiseistä perjantaina, mistä lie sinne ylipäätään joutunut, siis ilman vittua ja saatanaa poistettiin)

 Savun hälvettyä tarkistettiin vahingot. Kymmenkunta egua, hellan emalipinta ainoat tappiot. Ja ihan silmitön vitutus taas kerran.

Mitä tästä opimme?
Emme yhtään mitään.
Believe me.

Mutakakkujätskiä ja muuta extremeä

Vetäsin tuossa ripeet puoli litraa Ingmanin mutakakkujäätelöä.
Ihan vaan koska mä voin. Ja koska tänään on ollut extremepäivä.

Aamutuimaan ystävä herätti mieluisalla puhelullaan, mutta kun olin aikeissa nousta ylös ja kahvinkeittoon eipä ollut jalkoja alla sitäkään vähää mitä eilen. Tai olihan ne toisesta päästä nivusissa kiinni, näin ne, mutta ei niistä mihinkään ollut. Onneksi Harrikka oli kädenulottuvilla ja pääsin enemmittä kolhuitta aamutoimiini.
 
No ne aamutoimet keskeytyi kun kaksi muorta miestä (mulla ramppaa täällä kuulkaa toinen toistaan komeampia ja nuorempia miehiä tämän tästä) ja majoittuivat kylppäriin. Nyt mulla on uutukaiset lavoire ja pytty. Kummassakaan ei ole yhtään ylimääräistä reikää eikä kumpikaan kuse lattialle. Eikä niitä tarvinnut odottaa kuin kaksi kuukautta.

 Hotellihuoneen tyynyllehän usein jätetään puolihuolimattomsti konvehti, mun aamuvieraat jättivät WC-raikastimen. Aika velikultia.

 Pyttyhän tietty liimattiin lattiaan perinteisin menoin ja mä nyt sit väsäsin vuorokaudekesi TSI-portatiivin. En halunnut lähteä evakkoon tässä kondiksessa.

Lopun päivää olenkin sit istunut tässä koneella, väliin rullannut itteni partsille hengittämään raitista ilmaa suodattimen läpi ja tavannut puolueen tavoiteohjelmaluonnosta.

Laps kävi kaupassa ja tuli visiitille alkuehtoosta. Ja koira kans.

Extremet vaan jatkui.
Mutta mähän en pelkää mitään, edes gallialaisten taivas ei tohtisi niskaani pudota. En siis myöskään ranskanbullpastillin hampaita millin päässä varpaistani.
No, niitä jäi sen verran tähteelle että viikonloppuna mennään Mayan kanssa taas puistoilemaan.

 Näitten selityksiin ei tämän enempää tilaa tarvinne tuhrata.