Tässä SE Juhannus nyt on:

Juhannus on tässä maassa eriskummallista aikaa. Saa valvoa, saa syödä ja grillata mitä rasvaisimpia ruokia, saa tavata ystäviä, saa juoda. Jotenkin tässä maassa kuvitellaan etteivät mitkään järjestyssäännötkään ole voimassa juhannuksen aikaan.

Jos puutut häiritsevään toimintaan juhannusyönä, saat todennäköisimmin läjän vittuja naamallesi ja ikuisen nipottajan maineen. Juhannuksena ei tämän saman kuvitelmean mukaan ole tarpeen ajatella lähimmäisen hyvinvointia tai edes turvallisuutta. Myöskään maamme alkoholilait eivät siis ole voimassa keskikesän juhlan aikaan.

Pah!
Ja tässä on vaan blandispullon jäänteet nuorison suosikkirypemispaikalta. Mausteina olivat mäyräkoiran turkit ja rikotut pullot, herraties mistä pöllitty ja luontoon tyhjennetty sammutin ja muuta epämääräistä sotkua.
Kelemalauta, missä näiden pentujen vanhemmat oikeesti on?
Samaa sotkua on samassa paikassa tarjolla joka viikonlopun jälkeen ja valitettavan usein viikollakin.

Mutta me vietimme perinteisen perhejuhannuksen täällä Liskolandiassa. Stansta miehineen tuli perjantaiaamuna ja poistui siistaina alkuiltapäivästä.

Näiden kellonlyömien väliin jäi odottamamme yhteinen aika, jolloin tietenkin seurusteltiin tiiviisti, syötiin hyvää ruokaa, pelattiin pihapelejä, värjöteltiin kaatosateessa, käytiin vähän kylillä ja valvottiin.

Kuten tiedetään, tapaamme blondini kanssa vain muutaman kerran vuodessa, eikä silloin sanoja ja halauksia juurikaan säästellä. Juhanuksen vietto on meille jo perinne joka soljuu totuttuun, hyväksi havaittuun tapaan. Murheen tuotti Stanstan vasen jalkapöytä, joka vihoitteli ja kiukutteli kybällä. Ihan turvoksissa ja silminnähden kipeä. Seurustelun ohessa sitä takatassua kylvetettiin jäävedessä, hörvättiin kipuvoiteilla ja paketoitiin se ensiaputukisiteellä, niin että kiukkuinen päkiä saatiin hetkeksi leppymään. Ja tietenkin komensin tytön a) lääriin, b) instrulle/fysioterpalle kunnon pohjallisten hankintaan ja c) kielsin jyrkästi varvastossujen käytön kävelyretkillä.

HannaHoo tivasi ruokalistaa ja kuvia. Kuvasaalis on senverran henkilökohtainen että sitä joudutte tutkailemaan Muurin laidalla, sen mitä kultani sinne laittaa. Muutaman otoksen saatte ihmeteltäväksenne:

Juhannusaaton serviisi sisälsi "Hannikalaa", uunissa haudutettua lohta (ei -kirjo) katkarapujen, tillin ja wanna-be-kerman kera, silliä, uusia perunoita, yrttisalaattia, grillattua lihaa, graavilohta ja sen sellaista. Käyttöön pääsivät myös rakkaat kristallilasini, joista nautimme perinteikästä "lehmäviiniä". Toki nautimme alkajaisiksi pikkunapsut, enempää kirkasta viinaa en antanut kummallekaan miehelle lupaa taloon tuoda.

Erityisen tärkeää on tässä kertoa että Blondi, joka tunnetusti on surkea syömäri, nautti kaksin käsin niin kalat kuin katkaravutkin muista kummajaisista puhumattakaan.

Merkille pantavaa on myös vieraspariskuntamme vaikutus eläinkuntaan. Onervahan on jo alustavasti harjoitellut seurustelua myös vieraiden kanssa, mutta nyt kisulla oli tehovaihde päällä: hyvin kelpasivat ihmiset jotka eivät suuresti kissoista piittaa ja yhteiselo toimi hienosti. Jopa omintakeinen Tytti-Pyttikin intoutui hengailemaan vieraittemme kanssa. Ällistyttävää, sanon minä. Roosa oli tietenkin ihan roosana. Alan vanhuksen kanssa vähitellen pelätä sydäriä, sen verran sukkelasti vanhapiikamme on viimeisten kuukausien aikana vanhentunut.

Juhannuksena sataa aina. Niin nytkin.

Loput ihanasta viikonlopustamme pidän omana tietonani, menkää Muurille utsimaan lisää.

Juhannuksen odotuksessa

Miten tämä aika on taas tälleen karannut käsistä? Ja mitä ihmettä olen tänä aikana tehnyt?

Luullakaseni olen tehnyt aika paljon töitä. Rapsutellut rikkaruohojen juuria ja nakellut niitä piskuisesta puutarhastani toisaalle. Olen kuivattanut ensimmäisen yrttisadon ja siis tehnyt muutamille yrteille lisätilaa uudelle sadolle. Ensimmäinen tyttökesäkurpitsa kukkii ja pullistelee lupaavasti. Tomaatin viheriät pollukat kasvavat mukavasti ja varmaankin aika pian saamme nauttia ensimmäisistä punaposkista salaatissa.

Minun oli meininkin juuri juhannuksen kunniaksi kuvata kokolailla valmis pihani, mutta nyt se ei ole järkevää. McGyver on kiskonut kaikki purkit ja sammiot turvaan parvekkeen betonikaideiden sisäpuolelle. Niitä on myös sisätiloissa pöydillä ja nurkissa. Kun se myrsky on tulossa.

Tämän päivän ohjelmaan kuuluu juhannusvalmisteluita. Meille tulee taas RAKKAITA juhannusvieraita! Rakkaille on hankittu sohva työhuoneeseeni, sohvaan passaavat petivaatteet ja kohta kipaisen (hehheh!) apteekissa täydentämässä antihistamiinivarastoni ja muutaman muuan pillerilevyn, ihan vaan henkeni pitimiksi. Ja tietenkin Tupon hengen pitimiksi. Mies kun tunnustautui kissa-allergikoksi, on siis varauduttava kaikkeen, jotta viikonlopustamme tulisi oikeasti nautittava ja turvallinen.

Kai nyt kaikille tuli selväksi että täällä odotetaan malttamattomana huomista aamua, jolloin Stansta ja Tuppo lunastetaan linja-autosta maalaisrientoihin.

Nytpä toivotan lukijoilleni iloista ja turvalista Juhannusta, pitäkää huolta toisistanne.

Vastoinkäymisiä ja vahvat luut

Viikonloppuna oli jännittävää.
Osan siitä kerroinkin jo, mutta sitä ennen tapahtui kauheita!

Kamerani salamasysteemi sai tarpeekseen ja lakkasi tykkänään toimimasta. Juuri sopivasti hämärävaloisen ravintolakeilan aattona. No, ei hätää, ajattelin, tuleehan sinne videokuvaaja ja saan siitä videasta stillejä.

Paskanmarjat sinne mitään videokuvaajaa tullut. Kuvaaja ilmoitti jo lauantaiehtoona ei-tulevansa ja sunnuntain aamupuolella kameran lainaaja nolona ilmoitti buukanneensa laitteen kahteen kertaan. Valmistujaisjuhlat voittivat sen kisan.

Jaahans, Liskonainen siitä miettimään että mitäs nyt tehdään. Pikainen soittokierros selvitti ettei kameroita niin vaan olekaan lainattavissa kunnes muistin KAISUN. Kaisulla ei vielä ole kotisivua tai blogia mutta feissarista hänet löytää nimellä (Kaisu Rissanen) samoin sieltä löytyvät mm. hänen taulunsa ja tarinansa. Niihin kannattaa ehdottomasti tutustua!

Muistatteko, kun tammikuussa oltiin Stanstan kanssa Kaisun Kallion-näyttelyn avajaisissa? Onneksi soitin oikeaan aikaan ja sain kameran, tutun kameran jota olin siellä avajaisissakin käyttänyt, lainaksi. Jos olisin kolmea minuuttia myöhemmin soittanut se ei olisi onnannut ollenkaan. Olivat juuri lähdössä nokkosjahtiin.

Siispä tilaamaan uusi kamera, joka löytyi huokeimmalla Hoppuhallista. Eläköön luottotiedot! Voi olla että tarjoilen korjauskelvotonta työkaluani vielä vakuutusyhtiöllenikin, mutta siihen leikkiin ei nyt ollut aikaa.

Tiistaina onneksi oli kirkas aurinkoinen alkuehtoo kun mennä köpöttelin keikalle kylämme jalkaterapeutin 20-vuotisesta toiminnasta tekemään juttua. Samalla siinä jutellessamme pyysin tekemään sellaisen pikahoidon. Kun jalkojenhoitaja
vähän käkisteli hoksasin sanoa että maksullinen pikhoito olisi mielessäni, jos sopii. Siinä sitten juteletiin kahdenkymmenen vuoden sattumukset, koulutukset ja jalkojen hyvinvoinnista huolehtimisen tärkeydet. Hoidon päätteeksi ostin hopeasukat, hohkakiven ja hyvää saksalaista jalkavoidetta. Rahaa meni valitettavan paljon, mutta hyötyäkin tuli.

Siinä saavat Liskiksen talven ja huolimattoman hoidon kärsineet takajalat uutta uskoa elämään.

Samana päivänä kunnantalolla oli luuston tiheysmittaajien vastaanotto. Minut houkuteltiin mukaan ja tottahan läksin, siitäkin saa hyvän kesäjutun.

Jouduin täälläkin penkille. Toinen takajaka asetettiin mittaus"kenkään" ja hoitaja napautti koneen käyntiin. Kutitti kantapään sivua hassusti. Hassuus loppui siihen paikkaan, kun tulostin syöksi raportin. Toki olin monitorista seurannut mittausta ja samalla kerrottiin mitä tuossa mittauksessa tapahtuu.

Printatun raportin mukaan minulla on kolmekymppisen luut. Toistan: KOLMEKYMPPISEN luut.

Sattumalta McGyver löysi eilen uutisen. Meillähän on ollut sukurasitteena rypyttömyys tuonne lähemmäs sataa vuotta. Sen näkee äidistäni ja sen näki aikoinaan iso-tädistäni joka kuoli muistaakseni 97-vuotiaana. Ja sen näkee minusta. Ilmeisesti vahvat luut ovat myös sukurasite. Siis geenipohjainen ilmiö. Hammasläärini ihmetteli myös nuoruudessani kovaluisia hampaitani. Niihin ei juuri ole hammaspeikko kyennyt. Ja luutuihan helmikuinen pohjeluuni murtuma parissa viikossa (kuvien mukaan).

Tällainen uutinen on omiaan innostamaan itsestään huolehtimisen kohentamista. Ensimmäinen positiivinen terveydenhoidollinen toteamus pitkään, pitkään aikaan.

Tuon mittauksen tulosta kyllä äimistelin, sillä elämäntapani ovat suorastaan holtittomat, käytän alkoholia, tupakoin, vältän maitotuotteita, en liiku likikään tarpeeksi enkä syö vitamiineja tai ravintolisiä. Lisäksi osa lääkkeistäni on oivallista materiaalia osteoporoosin syntyyn. Jotenkin tuli parempi mieli ja omantunnontuskat vähenivät.

Suosittelen kyllä luuntiheyden mittaamista, vaikka se on aika kallista, 35 euroa veloittivat tiistaina asiakkailta. ( Minulta eivät suostuneet rahaa ottamaan). Mutta prosentteina oli loppilaisen mittauspäivän tulos kauhistuttava: 46 prosentilla oli jo osteoporoosi, 15 prosentilla osteopenia (osteoporoosin esiaste).

Tämäkin todistaa että suomalainen ei saa tarpeeksi D-vitamiinia. Kesän keskipäivän auringonotto tuottaa riittävän määrän vitamiinia, joka on välttämätön kalsiumin imeytymisessä elimistöön ja sitä kautta luustoon. Myös jotkut perussairaudet haurastuttavat luustoa. Sanoisin että 35 euroa on pieni hinta tällaisesta terveyedenhoidolllisesta tutkimuksesta. Vaikka D-vitamiini ei varastoidu elimistöön, ei sitä liioin lystinpäiten kannata napsia. Liiasta saannista ei ole mitään hyötyä.

Jostain syystä terveyskeskusläärit eivät mieluusti anna lähetteitä tämänkaltaisiin tutkimuksiin, joiden tuloksen pohjalta päästään tarvittaessa hoitamaan jo ennaltaehkäisevästi uhkaavaa sairautta.

Linnoituksia luonnonilmiöitä vastaan

Täällä on melkoisen lämmintä. Testbedin väittämän mukaan helleraja ylittyi jo aikoja sitten. Väittää että Lopella on Hevosojan mittauspisteen antureissa jo 29.2 astetta tätä maamme virallista asteikkoa noudattaen. (klo 15) En tohdi mennä tutkimaan omaa lämpömittaria.

Pointti ei ole kuitenkaan siinä.

Vaan siinä että meillä on kerrankin rauhallisia eläimiä. Ne lojuvat kuka missäkin uuvahtaneina. Jaahans. Taas tökkii kuvan lataus. Tarkoitin näyttää niitä leveällään työhuoneen sohvalla.

Ja näyttää vahvasti siltä että kuvat pihastani ja varsinkin uudesta verkko-ovestakin jäävät odottelemaan parempia aikoja.

Eipäs jääneetkään. Tässä näkymä keskeneräiseen pihaani, mutta suunta alkaa varmasti olla näkösällä. Tuohon toiseenkin laitaan tulee kyllästetty lauta joka pitää soratien ja mullan erillään. Minun on rollaattoreineni mukavampi siitä kulkea, kun mäkeä vähän loivennetaan.
Ja tässä varsinainen taidonnäyte. Verkko-ovi joka pitää kotilemmikit kilmikonnaa myöten sisällä ja ulkoelukat ulkona, hytysiä myöten. Tästä olen kovin iloinen sillä nyt ovea voi näin helteillä pivää avoinna vaikka yötäpäivää. McGyver sen rakensi irroitettavana mallina varsinaisten ovien väliin. AaaaH!

Mutta se kissakuva ei nyt suostu tänne latautumaan. Lojukoot keskenään sonhvallaan. Nautitaan me muut kesästä.

Nuoret on nii-in taitavia!

Taas vähän väsyttää. Mutta nyt se väsymys johtuu huojennuksesta ja toki pikku jatkoista eilisten liverokkien jälkeen.

Kapakkamme täyttyi jo puolenpäivän jälkeen elektroniikasta, piuhakeloista, lihalaatikoista ja kaiuttimista, säätöpöydistä ja mikserin apuvoimista kun kolme bändiä roudareineen viritteli kamojaan lauteille ja soundeja korvanmukaisiksi.

Vähän alkoi jengiäkin jänskättää, sehän kuuluu asiaan. Pieni adrenaliinipöhäys varmistaa hyvän lopputuloksen. Ja se kyllä tuli todistetuksi eilen.

Juttuhan meni silleen että kyseessä oli näiden nuorten bändien ensimmäinen ravintolakeikka, oikeassa ympäristössä ammattilaisen mikserin kanssa. Valoineen ja savuineen. Meillä täällä Lopella on sitäkin osaamista ihan huipputasolla. Rintaluoman Sepi teki yhdistyksellemme sellaisen tarjouksen, josta ei voinut kieltäytyä.

Rintaluoman Sepikin hytkyi säätöjensä parissa jykevän rockin tahtiin.

Joskus ujous vaivaa miestä rohkeaa. Pippaloiden nuorimmaiset pitkän tohkaamisen jälkeen lopulta melkein täysilukuisena ryhmänä tokenivat lavalle ja playbackna vetivät kaksi 14-vuotiaan Aaron tekemää, siis säveltämää ja sanoittamaa kappaletta. Myivät siellä keikalla tuoretta levyään, rAiTiStA MUSAA. Nämä pojat ovat Varatien koulun oppilaita ja se levy, äänite on menneen lukuvuoden musiikinopintojen tulos. Ei huonoja biisejä ollenkaan, ketterä sanoitus ja mielenkiintoinen sävelmä, toki siitä paistoi nuoruus ja hentoinen kokemus, mutta upea suoritus yhtä kaikki.

Vaan päästiin sitten ihan asiaan. Osasin toki odottaa kunnon kamaa, nuorten, varsin tuoreiden bändien covereita ja monia omia kipaleita. Pakko on tunnustaa että silti yllätyin ihan niin että väliin nousivat hiukset pystyyn. Kirjaimellisesti, samoin käsivarsien karvoitus sojotti ilmassa kuin siilillä. Kaksi näistä bändeistä osallistui tosiaankin taannoin Ääni &Vimma katselmukseen Helsingissä.

Tässä revitään uuden aallon suomalaista heviä. Myös Hämeenlinnalaisen Prometheanin biisit olivat suurimmaksi osaksi omaa tuotantoa.

Jo soundcheckin alussa muistin, mitä olin unohtanut, KORVATULPAT! Parilla valvojalla oli omat matkassa, mutta yleensä olen pitänyt tapana ripustaa sisääntuloon tulppapussin vapaasti käyttöön. Itse en voi korvatulppia käyttää, menee tasapaino. Samasta syystä ei luonnu esim. handsfreen käyttö. Se on niitä halvauksen seurauksia sekin.

Nämä pojat vetivät lähes puolentoista tunnin setin. Putkeen. Mukana oli niin klassikkocovereita kuin omiakin. Settiä elävöitti pari akustista pätkää, hienot tulkinnat Bob Dylanin ja Neil Yongin biiseistä. Hengästyttävän taitavaa, Crazy Riders!

Kyllä näitä on kiva järjestää ja nähdä onnistunut lopputulos. Meillä on täällä Lopella ollut ammoiset ajat tapana järjestää SUURIA nuorisotapahtumia SUURELLA rahalla. Ja kun pettymys on myös SUURI kun tapahtumaan ei saavu likikään odotettua määrää nuoria, lyödään taas hanskat tiskiin ja muristaan että "turha sitten on kitistä, kun järjestetään eikä tulla!" Näihinkin karkeloihin myytiin 31 lippua. Oltiin varauduttu puoleen sataan, lippuja varasin varmuudeksi sata.

Vaan minäpä olen sitä mieltä, ollut täällä ollessani aina, että aloitetaan matalalla profiililla ja toistetaan tapahtuma useampaan kertaan. Silleen lähtivät Pizzaa ja Poppia -karaokekisatkin aikoinaan käyntiin, vuosi vuodelta mukaan tuli aina uusia nuoria. Nythän niitä järjestän pari kertaa vuodessa. Ravintolassa.

Minulle oli ilo nähdä kuntamme vapaa-aikapäällikön viihtyvän pitkään bileissämme ja lopulta hän oli sitä mieltä että näitä lisää! Minä tietty olen samaa mielta ja niin ovat herra ja rouva Catiscakin. Niin että syksymmällä sitten uusiksi!

Sitä ennen on tietty tehtävä vähän töitä ja pidettävä ipanoille ne karaokebileet ja koulujen alkutietämille ollaan tuumittu mopojen ST-ajoja. Tulkaa vaan mukaan, nuorten kanssa on oikeesti ihan mielettömän hyvä tehdä juttuja.

Ihan normaalia elämää

(Määrittele normaali!)

Tarkoitan että kun tällä viikolla työt keskittyvät loppuviikkoon ja viikonlopulle, päätin pitää maastopäivän tiistaina.

Pelkkä päättäminen ei tietenkään piisaa, vaan toimiin oli ryhdyttävä. Muutaman harhalaukauksen jälkeen muistin Veikon, muistattehan: jos vielä yhdenkin haperon tuot, niin... Veikon sain kiinni hautausmaalta, jonne mies tylsissään oli mennyt perkaamaan perheen viimeisiä leposijoja.

- Mun tekisi mieli metsään.
- Koskas olisit lähdössä?
- Tänään.
-No nyt menee vähän aikaa, kun pitää käydä vaihtamassa vaatteet.
- Mitä? lähtisitkö ihan oikesesti mun kanssa metsään?
- Tietenkin, mutta Aimo on pohjoisessa, sitä ei nyt saada mukaan.

Vähän ajan (alle puoli tuntia) kuluttua pakattiin Harley Parkinson ja eväskori kyytiin ja menoksi. Korvasienet olivat vähän saantosaaliissa, ensimmäinen sato oli monesta hakkuuaukosta jo selvästi kerätty, mutta uusia on tulossa, kun täällä päin sateli mukavasti. Kuusen kerkkiä ja nuoria vadelmanlehtiä sen sijaan saatiin runsaasti.

Ajeltiin muutenkin pitkin Loppea, käytiin Veikon mökilllä juomassa kaffet, tein tupatarkastuksen niin Veikon omassa mökissä kuin lapsilleen tekemässään vähän isommassa torpassa. Upeita paikkoja, ihan kesksellä ei-yhtään-mitään puhtaan Keritty-järven rantamilla, korkealla harjun nokassa. Käytiin myös Metsähallituksen leiripaikalla, Luutasuon lähellä, syynättiin Geologisen tutkimuslaitoksen alue ja ihasteltiin muutenkin luontomaisemia.

Viisi tuntia sillä reissulla tällä kertaa meni. Ensi viikolla mennään uudestaan. Eläköön aivohalvaantuneet! Me ainakin voimme keskenään turvallisesti liikkua vaikka missä. Tiedämme nääs tarkasti toistemme ong... eiku haasteelliset erityisvaatimukset. Ja olihan meillä puhelimet mukana: -Ollaan tässä kolmannessa aukeassa, kahden peuratornin takana... juu, jääkautiset kiviröykkiöt jää vasemmalle.

Laitoin koko saaliin kuivattelemaan, en jaksanut niitä ruveta keittelemään. Kuusenkerkistä tulee tänä kesänä viintä. Lupasin sitä Rakennusmestari Harjakaisellekin pullollisen, se tuo jotain muuta jänskää tilalle.

Keskiviikko pyhitettiin kuukausikauppareissulle. Kaikki muut listaan leitetut löydettiin, paitsi McGyverin kengät. Yrteistä puuttuvat vielä mintut ja punainen basilika ynnä lisää salviaa.

Ehtoolla vielä juttukeikka Läyliäisten koulun 120-vuotisjuhliin ja päivä oli pulkassa.

Tunnustan että fyysisesti vähän väsyttää, otinkin jo useamman tunnin pikku päikkärit. Oli aamusta taloyhtiön pihanraapimiskisat. Saatiinkin varsin pienellä porukalla paljon aikaan, vähän enemmänkin kuin olin alunpitäen suunnitellut. Olipa kiva perata tontinrajoja ja haravoida alueita yhdessä sellaistenkin naapurien kanssa joita en ole koskaan aiemmin nähnyt. Kerrostalo on kerrostalo maallakin. Isännöitsijä lähetti kaasugrillin ja mehut makkaroineen ja niin me syötiin homman päätteeksi ulkona yhdessä. Liikuttavinta oli iltapäivällä saapunut viesti facebookiin: kiitos talkoista ja perässä niitä hymiöitä pitkä rivi. Yläkerran kuutosluokkalainen neiti lähetti.

Ja ennenkuin Hanni alkaa taas motkottaaa, sanon että tämänkaltainen urheilu on hyvästä. Olen oppinut ottamaan sen treeninä, opetellut oikeammat työtavat ja sitä paitsi sekä metsäretkeily että pihanperkuu kehittävät (noh, eipä nyt sentään liioitella) okei, ylläpitävät tasapainoa. Tästä ilosta maksan mielelläni ensi yön kipuilun ja tuhdit särkylääkkeet. Vastineeksi sain hyvän mielen niin itselleni kuin naapureillekin.

Omakin puutarhantynkä alkaa olla kohdillaan. Vähän vielä säätöä ensi viikolla ja sitten saatte taas kuvan siitä.