PYHIINVAELLUSRETKENI XI OSA

Tässä karkea esitys Betlehemin keskustasta. Hotellimme sijaitsi tuolla kartan ylävasemmassa yrkassa juuru ja juuri kuvan ulkopuolella. Mukavan kokoinen kylänen jalkapelillä tutustuttavaksi.

OMATOIMIMATKAILIJAT

Jatketaanpa taas tätä hyvin subjektiivista matkakertomusta.
Jatketaan myös naisista. Betlehemissä ( Beit Lachm/ House of Bread/Leivän Koti) toimii vahva naisjärjestö The Arab Women's Union.


Järjestö kerää kansanperinnettä ja museoi sitä. Mutta näillä siskoilla on myös määrätietoinen ote nykypäivään ja naisen asemaan niin koulutuksessa kuin itsellisessä työelämässäkin, kirjoitus- ja lukutaidosta puhumattakaan.

Betlehemin kansallismuseossa on tavattavissa taloudenpidon historiaa
eri aikakausilta.

Paikallinen leipäuuni, samalla menetelmällä happamatonta leipää/suomalaisittain rieskaa paistetaan tänäkin päivänä. Tämän kuvan omistan Palagalle.

Museossakin piti käydä kahteen kertaan: ensin läpijuoksu, sitten pienemmällä tyttöporukalla varsinaisesti tutustumaan tarjontaan. Ja kas, museo olikin jo kiinni. Sepä ei mitä lannistanut, aina on olemassa takaovi, siitä siis sisään. Vastaanotto oli silti ilahtunut ja ystävällinen. Pääsimme tutustumaan myös naisten työpajaan jossa työntekoa ja osallistumista opettelevat palestiinalaisnaiset tekivät eri mittaisia työrupeamia, kukin taitonsa ja kotivelvoitteidensa mukaisesti. Naiset kunnostivat vanhaa, ompelivat uutta, huolehtivat pesulapalveluista ja ties mistä muusta arkipäivän palvelua vaativista asioista. Se ei siis ollut mitenkään suojatyöpaikka vaan työ oli tärkeää ja motivoivaa. Se myös lisäsi perheen tuloja, naiset savat tietenkin pientä palkkakorvausta ja oppivat siltäkin osin itsenäisyyttä.

Vähän epäselväksi jäi toiminnan rahoitus, emäntämme kielitaito ei ulottunut englannin kieleen eikä rouva D:n arabiantaito puolestaan piisannut sikäläisen murteen täydelliseen kääntämiseen. Siispä jälleen elehtien, käsin ja hymyillen ynnä päätä puistellen tai nyökytellen saimme aika paljon tietoa hankkeesta. Yksi tulojen lähde oli myymälä jossa oli tarjolla naisten valmistamia tuotteita.

Leikimme mallinukkeja ja saimme kokeiltavaksemme muutamia betlehemiläisiä kansallisasuja. Käsin ommeltuja, perinteitä kunnioittaen.


Nytpä pyrähdetään toiselle puolen Jerusalemia. Palatessamme joltakin retkeltä etsiydyimme Palestiinan ainoaan olutpanimoon. Minua tietenkin kiinnosti tämä asia suunnattomasti. Kävimme koko oluenpanon prosessin läpi askel askeleelta, mäskäyksestä pullotuksen, ja tokihan ostimme pari laatikollista maanmainiota Taybeh-olutta matkaevääksi. Maltoin tuoda oman osuuteni korkkaamattomana Suomeen asti.


Taybehissa valmistetun oluen alkuperäinen resepti on kaukaa saksasta. Ensimmäisen palestiinalaispanimon oluen salaisuus on reseptin orjallinen noudattaminen ja oman lähteen puhdas ja raikas vesi. Niinpä niin, markkinointi on hanskassa sielläkin. Taybeh-olutta vietiin muistaakseni jonkin verran myös Eurooppaan niihin aikoihin.


Tässä koko tarinan alku ja juuri. Tällaisia houkuttelevia lappusia ystäväni A.T. tapasi minulle lähetellä. Alustavan matkaohjelman mukaan oli meininki käydä hyvinkin monessa kohteessa jotka lopulta jäivät matkan aikana pois päiväjärjestyksestä. Esimerkiksi Gazassa emme käyneet, koska siellä oli jotain paikallista hässäkkää (jo silloin ja taas) ja ilma oli aika sakeana luodeista ja muusta lentävästä roinasta.
Palestiina on sen verran vekkuli alue että matkailijan on syytä varautua mitä merkillisempiin pikamuutoksiin.

Ensi kerralla valtaosa ryhmästämme kiipeää jälleen linja-autoon ja suuntaa tiensä Galileaan, kiertää Genetsaretin järven ja tutustuu bussin ikkunasta isoon osaan maata. Me kahdeksan jättäydymme siltä keikalta pois ihan vapaaehtoisesti ja teemme typerimmän ja uhkarohkeimman tempun mitä turisti vaan voi keksiä siinä massa.

Hankimme vähintään yhtä hullun ja uhkarohkean taksin joka kuskasi meidät kolmisenkymmentä kilometriä etelään päin, korkealle vuorelle. Hebroniin.

Pysy kyydissä jos uskallat.