lauantai 16. lokakuuta 2021

Hienoja näkymiä

 Nyt kuulkaa rakkaat lukijat, ette lue ainuttakaan kurjuuden sanaa!

Ensinnäkin kirjoitan tätä ilman silmälaseja. Jaa että mitä kummallista siinä nyt on? No sitä kummallista että vielä tiistaiaamuna mun oikean silmän lukemat oli  - 14 diopteria. Kuukausi sitten molemmissa silmissä oli tuo valtaisa lukema.

Ekaks egyptiläinen silmäkirra talutti ultraäänilaitetta mun vasemmassa silmässä ja puuhasi siellä muutakin, kun oli vähän vääränlaista roinaa. Siis sen takakapselin kaihin lisäksi. Siitä sit kuukauden koitin luontoni vastaisesti muistaa niitä silmätippoja neljästi vuorokaudessa tähdätä silmään.

Tiistaina sit oli hassut paikat. Mulle oli jotenkin lykätty aika ennen koko polin avaamista, mutta hyvin muiden toimenpidettä odottavien kanssa se aika kului oikeinkin rattoisasti. Sit tuli pieni huoli. Lähinnä henkilökunnalle, kirurgi hukassa. Kotvan kuluttua selkis että tauti, tavallinen syysflunssatauti oli miehen vuoteeseen kaatanut. Hurja hulina alkoi osastolla kun etsittiin uutta kirraa ja löydettiinkin. Vaan se oli varsinaisella leikkausosastolla - me kökättiin silmät puudutettuina päiväkirurgisella. Tätsyt oli hiki ottalla kun ne pelkäs että ainakin osa pitää leikkaamati laittaa kotimatkalle.

Vaan hyvin kuroutuivat aikataulut kohilleen, mäkin pääsin salista ulos suojakilpineni ennen alunperin suunniteltua aikaa ja kaikki muutkin saivat osansa siitä ultraleikkurista.

On tää vaan ihmeellistä!

Edellisen kerran olen ihmisten ilmoilla liikkunut ilman laseja vuonna 1964. Mutta väkevästi ikinäköinen on melkoisen oudon oloinen ilman niitä habitukseensa saumattomasti liittyviä näkimiä.

Kattokaa vaikka

 Kun mä vielä tiistaina näytin tältä

Tiistaina iltapäivällä tältä

Meidän kyläkaupasta löytyi tila-aikaiset/välipäiset "tiimarilasit" jotta näen kirjaa lukea. Muutenhan mä tosiaan hengaan vallan luomuna.


Kyläkaupasta pitikin kertomani.

Se on oikeesti S-market. Sen kupeessa saman katon alla pakolliset Apteekki, pizzeria (en nyt mitenkään muista mikä niistä) ja R-kiska.  Mutta ei viinikauppaa. Se on vakava puute.

Me sinne saatiin tuossa toissa talvena madallettu puntarisysteemi heviosastolle. Vaan aika kohta ryhtyivät paistamaan "tuoreita" pullia ja croissanteja ja karjalanpiirakoita ja, ja... Ja niitten punnaamiseen meni meidän pyörätuolivaakamme. Me parhaamme mukaan koitettiin selviytyä vihanneksinemme ja hedelminemme sen kuolevaisten korkeudella ylvästelevän puntarin kanssa. Itte ratkaisin ylettämisongelman tuorekurkulla.. Joo-o, tuorekurkulla. Se on ihan hygigeenistäkin kun muoviin ovat kaikki käärityt. Sillä sit arvoin oikeita nappeja korkeuksista ja toivoin että näin valintataulusta oikean tuotteen numeron, niinku banaani, # 2, 1,49/kg eikä esim vaikkapa litsiluumú # jotakin, 79,90/kg.

Mä siihen lopulta tämän viikon maanantaina tuskastuin vasitenkin kun olin sitä vehjettä meille matalalla kulkeville kinunnut jo toiseenkin kertaan myymäläpalautteella ja suullisesti. Messengerviestiä meidän osuuskaupan tutulle edustajiston jäsenelle jotta tällaisen pikku keissin jos hoitaisit. Tämä siis maanantaina 11.10. Tänään perjantaina kävin vähän tankkaamassa ja kappas kehveliä! Siellä se nökötti uutuuttaan hehkuvana, meidän uus matalalattiapuntari. Tänään perjantaina 15. lokakuuta. 

Olin mä vähän tyytyväinen itteeni, mutta myös osuuskauppaani. 

Tästä sellainen opetus meille kaikille:

Pelkkä keskenään nuriseminen ei tuota tulosta, mutta kun ongelmasta toimittaa tiedon sinne minne se kuuluu, se myös saattaa korjaantua tosi sukkelasti. Niinku nyt kävi.

Kuva vähän huijaa, tuo on oikeesti oikealla korkeudella meitä pyörillä kulkevia ajatellen. Kävelevä joutuu kunnolla kumartumaan tuon kanssa. Eikä tarttenu Liskiskään mitään kurkkuja avukseen.


Ja sit päivän paras!

Sähköinen ovenavaus MYÖS tuulikaapin sisäovessa. 

Kun tänään hammaskuvannuksesta pyrin kotiin lävähtivät molemmat ovet seljälleen toivottaen mut tervetulleeksi kotiin. Yli puoltoista vuotta olen taistellut tuon sisäoven ja melkoisen liikunnallisen kuramaton kanssa. muutaman kerran jopa hävinnyt sille vietävän matolle. Niinku tälleen

 Mihin tässä maailmassa enää voi luottaa? Ovet toimii, silmistä näkyy läpi ja se mikä näkyy on oikean väristä eikä harmaansekaista lilaa, kyläkauppa palvelee entistä paremmin. Ja mulla on maitoa kahviin.


Nyt ei tule loppukevennystä kun tuota kuvakevennystä on jo noin paljon.

Paitsi että kolmisen tuntia tarttin päikkäreitä het kun avustaja sai oven selkänsä takaa kiinni. Tää on vähän - oikeestaan aika paljonkin kurjaa kun oikeesti tartten muutamissa asioissa ylettävän ja muutenkin reippaan ihmisen avitusta, en aina jaksa sitä hyödyntää. Alkuunhan mulla kävi vakkariavustaja kahdesti viikossa, mutta sit jouduttiin molemmin puolin toteamaan  että se nyt vaan ei toimi. Niinpä mä nykyään tilaan avustajan ihan vaan keikkahommiin. Enhän mä oikeestaan niitä avustajatunteja varsin ja silleen... apua mä tarviin. Tänään saatiin mun mielestäni paljon aikaiseksi.  Ja tää uus tapaus, nuori naishenkilö lupas tulla vielä ennen seuraavaa leikkausta mun kanssa ikkunanpesutalkoisiin. Tais tykätä meistä. Tyttikin tuli piilostaan aika sukkelasti hänet tarkastamaan ja hyväksi havaitsi. Kissat tietää nää tärkeät asiat. Nelly tapansa mukaan piilotteli mun sängyssä kaikkien leittojen, kirjojen ja pehmolelujen alla.

Mä taas muistutan että olis kiva jutella täälläkin, mä siis kovin tykkään kommenteista.



maanantai 13. syyskuuta 2021

Äänikirjat - luku- vai kuuntelutaidon ylläpitäjät?

 Tässä viidettä päivää ensimmäisen kaihileikkauksen jälkeen koitan saada painetusta tekstistä selvää. Ihan ilman laseja mun aivot ei oikein ymmärrä asentoa ja maan vetovoima pyrkii ottamaan valtaa.  

Tietokoneen näytöllä tää vielä menee ihan kohtalaisesti, joskin silmään sattuu vähän tää kirkkaus jota kokeilin vähän himmentää mutta vielä sekaisemmaksi meni. Tuolla leikatulla silmällä näkisin jo melkoisen mukavasti lähelle, niinku näytölle, mutta ero luomun kanssa on niin valtava että siitä tulee väistämättä pää kipeäksi. Kirjan lukuun ei ole ollut vielä vaikutusta, luen edelleen yhdellä silmällä kirja noin kahdeksan sentin päässä nenästäni.


Ensimmäisinä päivinä teki jo mieleni äkkiä saada luvun alla oleva teos ääneen luettuna.

Sit aloin tuumia.

Mun entinen kirjastoni, Lopen kunnankirjasto tarjosi jo aika alkuun, tuossa vuosituhannen alkumetreillä mulle äänikirjoja kun oli tiedossa aivotapahtuman tuho mun näkömaailmassani. En huolinut. Enkä seuraavinakaan vuosina. Mulle lukeminen, kirjan konkreettinen piteleminen hyppysissä on ollut lapsesta lähtien se lukemisen juttu. 

Mulle lukemisen kokemukseen liittyvät tietenkin sisältö, tarina, juoni, kerronta... olipa kyseessä romaani tahi tietoteokseksi luokiteltava opus. Myös typolla on suuri merkitys samoin kuin kirjan taitolla. Entinen puolisoni pyrki riipimään kirjojen kannet uuniin ennen kuin kerkesin hätiin. Kirjan kannet ovat osa lukunautintoa. Ne ovat taideteos, niihin käytetään aikaa ja osaamista, ammattitaitoa. Niissä on rutkasti tietoa tarjolla.  (Anekdoottina kerrottakoon että selvitin muinoin lukion äidinkielen kirjallisuuskurssin (sen kolmen vuoden) kuittaamalla osan valtavasta kirjamäärästä pelkkiin liepeisiin paneutumalla. Aika ei olis muuten tenttien välillä piisannut)

Mulle kirja on kokonaisuus. 

Olen myös aina kirjoittanut. Mielestäni ihan hyvää kieltä käyttäen. Toki mulla on ikioma tyylini ja tapani käsitellä äidinkieltäni, tavoittelen aina elävää, monipuolista ja kuvaavaa tekstiä kirjoituksessani. Olipa kyseessä lehtijuttu, uutinen, selonteko, tämä Liskolandia, facebook, mikä hyvänsä. Tahdon pudottaa näppikseltä tekstin jota ei voi edes erehdyksessä luulla jonkun toisen tekeleeksi. Aika usein siinä onnistunkin. Vai mitä olet mieltä lukijani? 

Toisaalta kielemme ja kielioppimme on muuntunut vuosikymmenten saatossa, esimerkiksi pilkkusäännöt tuottavat nykyään vähän kahnausta. Jo kansakoulussa opittiin litania "ja sekä että sekä että eli jos mutta vaikka koska kun kuin... ja niin päin pois" eivät huoli pilkkua seurakseen. Enkä oikeastaan ole tullut tarkistaneeksi oikeaa kirjoitusmuotoa kotvaan, kunhan on sattunut silmään uudenlainen "oikea" pilkutus. 

Oppiakseen kirjoittamaan tarvitaan lukemista, lukutaitoa. Juice (Leskinen), armoitettu kynäniekka, kielemme taituri on sanonut että lue. LUE. Lue vessanpöntöllä pakkausten sisältöselosteet, lue maitopurkin tekstit, lue mainokset. lue ihan mitä tahansa mitä käsiisi saat, kunhan luet! Ei siis silleen vienosti kuten toinen kirjallinen ihastukseni, Jörn Donner erään kirjakerhon mainoksessa tyynesti toteaa "lukeminen kannattaa aina". Intohimo kieleen, se oli yksi merkittävä tekijä joka nosti Juicen kuninkaitten joukkoon. Mikään kirjoitettu ei saa olla vähäpätöistä.

Nyt olen hyvilläni kun saan rutkasti lisävuosia ja tuhansia, tuhansia uusia sivuja lukeakseni. Voipi olla että joudun jonkinlaisiin lukulaseihin tulevaisuudessa turvautumaan, mutta ei väliä! Kunhan en joudu kirjoistani, fyysisistä, osittain jo nuhjaanatuneista rakkaista kirjoistani luopumaan.

Mulle on pitkällisen pohdinnan jälkeen vahvistunut henkilökohtainen suhteeni ja vakaumukseni lukemiseen. Lukeminen on myös rauhoittumista kulloinkin luvun alla olevan kirjan maailmaan. Nautin hyvän kotimaisen kirjan seurasta, nautin taitavasta käännöksestä. Nautin siitä että lukiessani voin sujahtaa tekstiin, välimerkkeihin, tunnelmaan... näen mielessäni kirjoittajan pysähtyvän hiomaan sanojaan saadakseen ne juuri sellaisiksi miten lukija ja haluaa. 

Sen verran olen äänikirjaa lukenut... siis kuunnellut että koin tilanteen jotenkin oudoksi. Ihminenhän lienee tottunut siihen että kuunnellessa saattaa puuhata jotain muuta  siinä ohessa. Imuroida, juosta iltaalenkin, kitkeä kasvimaan. Kaiketi. 

Mulle lukeminen on sellai kahdenkeskinen juttu fyysisen kirjan kanssa. Ei silloin tehdä muuta, hyödyllistäkkään. Kodissani on erillinen lukutuoli. Nyt sitä pitää lämpimänä punakirjava kissa koska en vielä kykene sellaisessa asennossa lukemaan, en kykene istuen tasapainoilemaan kirjan kanssa niin että se pysyisi silmieni vaatiman kahdeksan sentin päässä. Odotan innolla sitä päivää kun molemmat silmät ovat käsitellyt laserilla ja oikeat apuvälineet ovat silmilläni. Unelmoin jo mielessäni mukavasta tuolista, täsmävalosta, jalkarahista, kenties lasillisesta punkkua tahi konjakkia seurana, kissat lämmittämässä rahilla jalkojani...  pienestä rauhan hetkestä lempikirjani/kirjailijani seurassa.

Miten on sinun lukemisesi laita?

Kerro mulle.



keskiviikko 25. elokuuta 2021

Outoja arvoja

Hmm.
Elokuu on ollut poikkeuksellisen tiukka noin taloudellisesti. Tää jatkuva ramppaaminen sairaaloissa ja lääreissä ja kuntoutuksissa ynnä iso kassillinen lääkeaineita ihan vaan henkensä pitimiksi käy väliin kohtuuttomiksi kuluiksi.
 
Älä nyt vaan tule neuvomaan sanallakaan toimeentulotuesta tai mistään sellaisesta.
 
Vaan tää ei ole varsin pointti nyt. Ällistyksekseni huomaan että mun eri aikavyöhykkeillä sinkoiluni aiheuttaa jonkinmoista epäsäännöllisyyttä niiden lääkkeiden ottamisessa. Ei voi ottaa jos ei ole hereillä säädettyyn aikaan. (olen jo kokeiluluontoisesti laittanut herätykset varuilta juur niihin kriittisiin kohtiin, mutta kun mä nukun, mä nukun koomanomaista unta vastineeksi pitkille pääosin kivuista johtuvivlle valvomisjaksoille. Ei ollut isommin apua niistä herätyksistä)
 
No, hokasin tässä juur äsken että oli inskat kahdelta päivältä ottamatta. Kiiruusti piikkiä sormeen ja jännityksellä venaamaan kuinka hirveät lukemat taas olis tarjolla.
Suuri oli ällistys kun näytössä luki 10,2.
 
Se on kuule kokolailla passeli iltalukema tunnin kuluttua päivän pääateriasta. Itse asiassa vain muutaman numeron korkeampi kuin tässä muutamaan aikaan.
 
No mites nää asiat sit toisiinsa?
No siten että kun ei ole rahaa, ei tule syödyksi mitään typerää eikä varsinkaan liikaa kerralla.
 
Nytkin loihin "spaghetti carbonaraa": täysjyvänauhanuudelia (löyty vielä yks kiekko pussinpohjalta), punasipulia, suppiksia (Pirkko ❤), vähän yrttejä parvekkeelta, mustapippuria ja loppusilaukseksi kananmuna. Rasvana neitsytoliiviöljy ja lopuksi revin juustoksi viipaleen sitä muoviinpakattua cheddaria, kun sitä vielä oli tähteellä.
 
Onhan se ihan kivaa että arvot asettuu hiljalleen lääkärikirjan ohjeenmukaiseen järjestykseen.
 
Eikä mun suippopaprikat mitään suippopaprikoita tänä vuonna, ihan tulee tavallisia. Mitä lie hyrbidejä oli ne suippiksen siemenet jotka suippopaprikasta kuivatin keväällä...
Ihan ovat selkeitä pallomaisia paprikoita nämä. Eikö olekin?