Hyvän tähen!
Nyt eletään marraskuuta vuonna 2026.
Onkohan mulla enää ainuttakaan lukijaa näin pitkän tauon jälkeen?
Kokeillaan. Ja aloitetaan ihan tästä päivästä, muuten sä meet ihan sekaisin, Jooko.
Mä kävin tänään keuhkosyöpäkontrollissa.
Jup.
Sellasen seuralaisen Luoja mulle lykkäsi bonuksena ripeet kolme vuotta sitten. Tää kaveri on sellai jokseenkin harvinainen tyypiltään, sen on aiheuttanut kaks mutatoitunutta geeniä K-RAS ja C12-V. Ne kuulostaa ihan moottorioljyiltä jos ei tarkemmin aiheesta tiedä mitään.
Tää syöpä ei siis johdu elämäntavoista eikä tupakoinninpoltosta tai asbestista sun sellasesta. Eikä kukaan tiedä mikä ne geenit tuolleen saa villiintymään.
Eikä siihen oikein ole hoitoakaan.
Muutamassa lähteessä jopa kerrotaan että kokonaiselinikä diagnoosin jälkeen tämänkaltaisessa tapauksessa olis keskimäärin 16,6 kuukautta. Reilussa kolmessa vuodessa on jokunen kuukausi enemmän.
Mutta vanhat lukijat muistanevat että tätä Liskistä ei niin vaan otetakaan hengiltä. Ei onnistunut massiivinen aivoverenvuoto, vaikka yli kolmen viikon koomaan mut vaivutti aikoinaan, ei onnistunu anafylaktinen reaktiokaan vaikka veti noin kymmeneksi tunniksi aivokäyränkin vaateriin. Kaipa tää syöpä on kuullu juttuja eikä uskalla kovin rajuihin ratkaisuihin perinpohjin miettimättä ryhtyä. Tiedä tuosta. Mutta aika ei käy sen kanssa pitkäksi eikä tylsäksi!
Mulle kuitenkin kokeiltiin jokseenkin isoa sädeannosta. Ekaks 54 gy (gauge) Ja se on ihan hiton iso annos. Siks tahtoivat kokeilla kun niin alkuvaiheessa vahingossa toi möykky ihan toisessa tutkimuksessa löytyi. Se ei tenhyt muuta kuin vissiin säikäytti tuon syöpäpolon mykäksi ja se meni ihan remissioon pitkäksi aikaa. Kunnes vuosi sitten kontrollissa oli päättäny herätä, kasvaa ja esitteli vielä uutukaisen poikasensa.
Siinä kohtaa alkoi jo Liskiksenkin hymy rakoilla.
Katopa kun sen hetkisen kansainvälisen tiedon mukaan tämän tyypin uusiutuminen tarkoitti varmaa ja nopeaa kuolemaa. Piste.
No.
Läärit oli sitä mieltä että eipä anneta periksi, tuupataan vielä vähän lisää sädettä kun elinikäiseen annokseen on vielä matkaa. Säätivät lukemaksi 55 gaugea. Vertailuksi kerron että äkäiseen aivokasvaimeen tuutataan täsmäiskuna hirmuiset 20 gy:tä. Ja mulle se 55. Näistä kahdesta kehkeytyikin sit jo aika rajut sivuvaikutukset. Hirvittävä limaneritys keuhkosta ja tauoton 24/7 yskä ja kesällä muista syistä kuvannuksessa todettiin että muutama rintarangan nikama oli palanu paskaksi. Siis luuaines rasvoittunu ja hapertunu korjaamattomaan tilaan. Jippii! Mukana myös kipu. Tietenkin. Usean viikon ajan kuljin niinku kirves selässä ja yskiessä tuntui siltä että se terä tulee han varmasti rintalastasta lävitte.
Aikanaan kipulääkkeet alkoivat tehota, selkälihakset sallivat venytykset ja hellän hieronnan ja jumpan ja itte nikamasärky hermokipuineen on laantunut siedettäväksi.
Se niistä.
Kerronpa vielä tämänpäiväisestä kontrollikäynnistä keuhkoläärillä. Siirrytään si taannehtivasti arkisempiin asioihin kun mä sain palatuksi tähän luolaan.
Käviskö silleen, rakas lukijani?
Sä kuitenkin palat halusta kuulla miten mun lääriretki meni? Joo.
No mähän sen kerron.
Aikaa ainakin kului toista tuntia rattoisasti. Oli kiva ja perusteellinen lääri jolla ei ollu kiire mihinkään ja hää oli halukas vastaamaan lukuisiin kysymyksiin ynnä pohtimaan noitten sädetysvaurioiden hoitopolun alkupään mahdollisuuksia.
Vaan kuhan päästiin itte varsinaisen asian kimppuun, meiltä sitä asiaa vasta irtosikin, kuin kaks ammattilaista ois ongelman kimpussa pähkänny.
Mä niin tykkään lääreistä jotka tunnistaa kokeneen
potilaan jonka kanssa voi yhessä tasavertaisina pohtia tilannetta ja mahdollisuuksia ja joka ei suhtaudu alentuvasti saati vähättelevästi potilaaseen.
Sellai täti oli tällä kertaa vuorossa. NaM.
Toista tuntia tuumittiin vaihtoehtoja.
Ja päädyttiin siihen että ei nyt rynnätä sädetykin alle ihan heti.
Selvitetään enste mikä tyyppi mun keuhkoon noitten ennallaan olevien alienien kaveriksi on tässä vajaan puolen vuoden aikana muuttanu.
Se on joku niin outo kummajainen ettei radiologikaan siitä tolkkua ottanu. Siis onko se joku karkuteille livahtanu arpeutuma edellisistä sädetyksistä vaiko ihan uus alien. Ei suostunu esittelemään itteensä varjoaineella tarkemmin.
Sen uuden tyypin lisäksi tuli todistusaineistoa ja vahvistusta mun öisille kärvistelyilleni. Limaa ihan helvetisti keuhko täynnään. Tai ei nyt enää, olinhan mä jo aamukuudesta sitä tähnää kakonu tiehensä että henki kulkis paremmin eikä puristais niin kovin. Kipukin jo oli tuossa kohtaa helpottanu.
Tässä välissä tää lääri kirjoitti lisää yskännappuloita jotka sitä limaa juoksuttaa ja samalla rauhoittaa keuhkoa. Siitä oon jo tullu riippuvaiseksi, kun kuumat juomat sun sellaset ei enää auta. Brandy vielä helpottais mutta siinä on ainakin pari pikku juttua hidasteena: toinen niistä on toi fyrkka.
(noissa kuvissa se liman julmettu määrä ei näy, enkä viittiny sit ottaa kuvaa siitä missä se lieju velloo keuhkon täydeltä. voit ihan itte kuvitella)
Lopulta päädyttiin siihen että hää ottaa uudemman kerran yhteyttä vielä tänään rediologiin ja het yhessä tuumivat mikä olis paras ja nopein tie selvittää tämän uuden tyypin henkilöllisyys. Mä annoin ääneni PET -kuvannukselle, tulis tieto kertarysäyksellä, se kun on tähän tarpeeseen tarkin menetelmä. Ettei siis tartteis kovin montaa TT- leikevariaatiota kokeilla ja moneen kertaan.
Rahakysymyskin ratkaistiin, tää homma hoidetaan vielä tänä vuonna loppuun asti, ennen niitä Ryden hintoja. Näin päätti lääri. Kiitoksii kovasti!
Tuossa ylemmässä kuvassa on se isompi alkuperäinen pesäke vähän kutistuneena ja sen vauva ihan ennallaan. Ja toi harmaa sumun näköinen on sitä arpeutunutta kudosta joka todennäköisesti pleuraa painaessaan aiheuttaa sen uuden keuhkokivun. Itte keuhkokudoshan on yhtä tyhmä kuin aivokin, ei siinä ole mitään kipureseptoreja. Ja selvennykseksi sen verran että tuota arpeutumaa ei toistaiseksi tule sekoittaa fibroosiin tässä kohtaa.
Alemmassa puolestaan on näkösällä se uus tyyppi. Ei se nyt kovin suuri ole vaan ei ihan pienikään, sellai sopivan kokoinen (HaH!)
