Adventti

Ensimmäinen adventti.

Tämä on minun henkilökohtainen adventtikalenterini. Siihen ei ole lupa muilla koskea.
Laillisesti vihityn kanssa olemme molemmat samaa mieltä siitä että kynttilä on aito ja tuli on elävä. On niin ihanaa kun ei enää tarvitse viritellä hengettömiä sähköllä toimivia valoletkuja ja enkeleitä ja poroja tai lumihiutaleita ikkunoihin ja parvekkeelle. Onhan toki elävässä tulessa eläinlauman kanssa oma erikoisvahtimisensa mutta oikea tuli on oikea tuli ja sillä hyvä.

Adventtilynttilöiden kohtelu piti taas kerrata laillisesti vihitylle, kastamaton pakana kun on eikä hänellä ole valmistautumisen aikaa eikä tarvetta. Rauhanomainen rinnakkaiselo hoituu kuitenkin isommitta vaivoitta pakanan ja kristityn kesken.

Mutta minullahan on baabelinkala.
En käytä ristiä. Minulle tämä kala on suurimerkityksinen kristillinen symboli. Kannan sitä mieluusti ja minua se muistuttaa myös lähimmäiseni kuuntelemisen ja ymmärtämisen tärkeydestä.
Siksi kutsun sitä baabelinkalaksi.
Puhdas uskonasia.

Sig transit gloria mundi

Olipa vaan hyvä että tuli kuvatuksi se lumppari. Eihän sille edes nimeä ehditty keksiä.
Kun eilen ehtoolla tulin sovittelureissulta ja katsoin ulkona parveketta, kaiteen yli roikkui oksentavan sammakon näköinen möykky. Aamulla koho hoito oli häipynyt olemattomiin.

Niin on häippäisseet kaikki muutkin lumet. Ulkona on kuusi astetta lämintä.

Häpeäpilkku kodissani

... tai siis yksi niistä. Tyttäreni, se keskimmäinen, maalasi ja kunnosti kämppäni pari vuotta sitten mieleisekseni. Se onkin mieleiseni, vaikkakin vähän ahdas kahdelle aikuisellekin neiliöistä huolimatta. Esittelen loput tuonnempana, ja heitän siitäkin uuden haasteen.

Mutta se kauhistuksen paikka. Se osa huusholliani, mihin en ole ollenkaan tyytyväinen. Siis osittain.

Tässä makuukammari, minun puoleni. Ensimmäinen vika on se että kerran patjapusseja pesua varten poistettaessa koko pirun paketti horjahti seinää vasten ja suurin osa vainajistani tuli rytisten ja pirstaleina alas. Eihän nitä tietty ole vielä(kään) korjattu saati palautettu paikalleen.

Laillisesti vihityn puoli. Huom. Ei yöpöytää, vaan koiran sohva. (Laillisesti vihityn yöpöytä on sängyn jalkopäässä.) Ja koira ja Lökö, joka taas on Casperin rakas. Viihtyisä vieläkin, eikö vaan?

Liskonaisen valtakunta. Tilaa on muttei minkäänlaista järjestystä. Laillisesti vihitty sitä sotkua väliin pyrkii sivistämään mutta siitä yleensä sikiää vain avioriita. Miten kukaan voi löytää mitään jos kaikki "täjkeät papejit" on järjestyksessä jonka joku sivullinen on laatinut???

Telkänpönttö ja iankaikkisen vanha lasertulostin. Ja lehtikori jossa kuitenkin on useimmiten enemmän kissaa kuin lehtiä. (Casper taas).

Ja tässä. Ta-daa!
Saanko esitellä: kaikkein pyhin johon ei ole kenelläkään, toistan ei kenelläkään, mitään asiaa. Paitsi tietty Onervalla oman tassun oikeudella. Tytsy rakastaa preesensarkistoani selkäsaunan uhallakin. En ole tosin koskaan päässyt sitä selkäsaunaa toteuttamaan. Nuori neiti on niin sukkela kintuistaan etten ole koskaan tuoreeltaan saanut edes hännän päästä otetta.

Pankaahan paremmaksi.

Lumiukko

Parvekkeelle piti päästä sytyttämään lyhdyt mutta lunta oli niin rutkasti että oli ryhdyttävä lumitöihin. Aluksi luudin laattoja ihan vakavissani kunnes hokasin että nuoskaahan se lumi on.

Ja siitä se ajatus lähti. Lapsetus otti vallan ja tällainen tyyppi nyt sitten vahtii iltatulia kunnes sulaa tiehensä, niinkuin lumiukoilla on kautta maailman ollut tapana.

Toki luudin partsinkin, sitten lopuksi.

Tämä kaveri on sellainen Janus-tapaus, aivan toisenlainen naamavärkki kuikuilee ohikulkijoita pihalle ja raitille päin.

Varmemmaksi vakuudeksi vielä kasvokuva kolmantena että piirteet jäävät varmasti mieleen.

Se meni siis tuonneylös, itse halusi.

***

Susikairan akka haastoi esittelemään inhokkitilan kotona. Todennäköisesti tämänhetkinen inhokkitila on makuuhuone joka toimittaa makuuhuoneen, osakirjaston, ja työhuoneen sekä erilaisten arkistojen virkaa. Tai ainakin se työhuone-arkistoalue. En taskaan tullut ottaneeksi tästä kauhistuksesta edullista kuvaa vaikka kameran kanssa huseerasinkin sukkasillani parvekkeella. Akkukin vilkutti loppumistaan parahiksi, joten palataanpa siihen asiaan huomenissa.

Lupaan ja vannon,
kautta kiven ja kannon!
Ihan varmasti.
Ehkä.

Voihan nenä tätä mun bloggailua ja kuvien käsittelyä! Helpommalla olisi selvinnut jos olis vaan lykännyt kuvat allekkain ja selitykset väliin. Mutta kun pitää muka niin hienosti taittaa...

PYH!

Päivän toinen

Onko minut tai bloggertilini tai tietokoneeni noiduttu?
Kertokaa hyvät ihmiset käykö teille koskaan niin että kun käytte kommenttireissulla jossain blogissa, oma bloginne hypähtää kirjautumistilaan? Ihan itsekseen.

Olin ihan äimänä kun taannoin huomasin kommentin julkaistuani että kommenttilootassa luki: "julkaiset nimellä liskonainen, käytä toista tiliä". Siis siinä kaverin lootassa.
Miksi niin käy? Missä olen kenties painanut väärää nappia?

mitä ihmettä???

Hirmuinen leipomisvimma

Tuossa jo Hannille kehuskelinkin että aion leipoa alkuviikosta. Hankkeen tyrmäsi oitis laillisesti vihitty ja käski parantua kokonaan ennen kuin edes haaveilen mistään sellaisesta. Ehkä hän on oikeassa. Katsotaan mitä lääri huomenna sanoo olemisestani. Leivotaan sitten tuonnempana.

Olen kuitenkin seikkaillut makujen maailmassa. Sormet syyhyten ja kula valuen olen penkonut valtavan määrän blogeja joissa väännetään torttua ja kakkua ja ja...

Äsken löysin kummajaisen! Emerald cityyn

luovutan ruusun ymmärrettävistä ohjeista

ja ihmiskäsin tehdyistä tuotoksista.

Muilta osin odottelen toipumista...

Uimulisunnuntai

Pohjoisin jouluvalomme

Onpa työläs tauti tuo suu- ja sorkkatauti. Huhhuh sittenkin!

Olen terveydenhoitaja-Tiinan ohjeen mukaan pysytellyt omaehtoisessa karanteenissa, syönyt paratabsia niin että korvista tursuu pihalle ja juonut kuumaa teetä. Teetä, teetä, teetä. Olen kohta kuin Kirsi Kunnaan eukko joka aina joi vettävettävettä... kohta sanon: hui teetä, en koskaan enää juo teetäteetäteetä. Tätä riemua on kestänyt kohta puolitoista viikkoa eikä loppua näy. Tiistaina on se tilattu lääri, josko se jotain keksisi. Vaan taitaa vaan tulla lisää kun kuulen ne lbratulokset...

Olin kumminkin kylämme Joulunavauksessa kuten kunnon kyläpäällikön kuuluukin. Siis aluksi. Aamutuimaan sinkoilimme pitkin raittia sytytellen ulkoroihuja, joihin olimme varautuneet, että olisi jotain valoa juhlapäivänä. Luoja laittoi kuitenkin kilttinä lumipeitteen kylän ylle. Kyllä oli kaunista.

Edellisenä iltana kylämme joulutähdet syttyivät keskustaan. Perjantaina soitti myös kyläseppä ja kertoi saaneensa sittenkin tilaamamme kuusi uutta joulutähteä valmiiksi ja paikallinen sähköliike lupasi kiivetää ne paikoilleen ja kytkeä sähköt vielä ennen adventtia. Se oli onnekas juttu, Olemme keränneet toiminnallamme juuri näitä uusia valoja varten rahaa ja kyläläisten käsi on ollut kahvituksisa karttuisa. Tämä on sitä näkyvää ja hirmu hauskaa kylätoimintaa.

Kävi silti niin että jo ennen joulupukin saapumista ruotoni alkoi taipua kumaraan, oikea puoli raahautua toimettomana perässä ja oli pakko rullata kotiin kun vielä oli mahdollista selvitä omin voimin rappusista toiseen kerrokseen. Olisihan laillisesti vihitty tietty tullut vaikka kantamaan ylös, mutta kun se avun pyytäminen... tiedättehän, ylpeys.

Oli pakko ottaa oikein päikkärit ja tuhti annos pipinappeja, koska ehtoolla odotti nuoppariväijy.
Yö oli sitä tavallista kolmenvartin torkkumista. Samaa on jatkunut koko päivän. Olen vieläkin uimulissa (tää on näitä meidän perheen muksujen salakielisiä juttuja, yöpaidasta vaan on kyse) ja aion mennä parin teemukillisen (taas) voimin takaiasin pehkuisin. Mielestäni tällä vaivalla voisi kuumekin jo nousta, lähtisi tauti pakosalle aiemmin...

Nyt en jaksa tsekata krijotuivshretiä, korjatkaa itte.
Herra siunatkoon teitä. Vaikkapa näin:

Hei ystävät!

Tänä aamuna, kun Herra avasi taivaan ikkunan,
Hän näki minut ja kysyi minulta:
"Lapseni, mikä on sinun suurin toiveesi tänään?"
Minä vastasin:"Herra, pyydän, pidä huoli henkilöstä,
joka lukee tätä viestiä,hänen perheestään, lapsistaan
ja heidän erityisistä ystävistään.
He ansaitsevat sen ja minä rakastan heitä paljon".
Herra vastasi: "Jumalan rakkaus on kuin valtameri,
voit nähdä sen alun, mutta et sen loppua".
Tämä viesti toimii päivänä, jolloin vastaanotit sen.
Katsotaan onko se totta.
ENKELEITÄ ON, mutta joskus, kun heillä kaikilla ei ole siipiä,
kutsumme heitä YSTÄVIKSI.
Välitä tämä ystävillesi.
Jotakin hyvää tapahtuu sinulle illalla; jotakin,
jota olet odottanut kuulevasi.

sain samana päivänä kaksi tällaista viestiä.
jatkakaa, olkaa niin kiltit.

kissahygieniaa

No joo, onhan se otsikko tuokin.

Oikeastaan tässä nyt pohdiskelen olotilaani ja kärvistelen kaikissa tekemisenpuuskissani joita en kykene toteuttamaan. Katsokaas kun usein käy niin että pahoinvoivana tai muuten vaan estyneenä mielikuvitus laukkaa kuin palkintoratsukot Briteissä.

Kissahygienia on kyllä ihan preesensjuttu. Tänään oli ohjekirjanmukainen hiekanvaihtopäivä. Ja hiekka vaihdettiin ja pestiin laatikko ja kansi tolulla. Meillä on siis sellainen atomimiilu kissanpyttynä. Suurin vaiva kissanlaatikosta on oikeastaan koira. Se Roosa. Hänellä on silloin tällöin tapana käydä herkuttelemassa jätöksillä. Niinkuin kaikilla koirilla, siltä osin Roosa on ihan normaali. Roosa vain ei osaa tehdä sitä mitenkään salaa vaan kiviä ja papanoita on sitten ihan kaikkialla.

No, yhtä kaikki, tänään siis vaihdettiin hiekat. Joskin viiveellä. Katsoin itse parhaaksi käydä tautisuihkussa siinä välissä, enkä tietenkään älynnyt pestä astoioita siinä samaan aikaan. Korjasin kyllä tilanteen hetikohta.

Casperille tuotti kovasti vaikeuksia tämä viivytys. - mitä helkkaria??? pytty ei ole paikoillaan??? mitä ä nyt teen!!!!???? ja sitten piti kiehnätä ja pussata ja levittäytyä kuolleena seljälleen odottamaan. (Onerva oli häpeämässää koska oli pissannut laillisesti vihityn työtuoliin ja siis saanut selkäänsä - ainakin pissatut hajut)

Kertokaa hei ihmiset, onko ihan totta normaalia että kissat jonottavat?

Kerronpa vielä yhden tarinan vaikka se oikeastaan kuuluisi tuonne vainajien puolelle:

Tapahtuipa eräänä perjantaina niin että ystäväsi S soitti ja sanoi että nyt se on tapahtunut.
Jaaha, totesin ja sovittiin tapaaminen.

Saavuimme tapahtumapaikalle maaliskuun alun pikkupakksessa. Poliisit olivat jo käyneet ja irrottaneet vainajan kuolemansellistään. Meitä odotti kaksi lapinkoiraa ulkoaitauksessa. Ei niillä oikeastaan ollut mitään hätää, lunta riitti janon sammuttamiseksi ja viikon voi hyvin olla syömättä. Taloon sisälle meneminen sen sijaan jännitti. Sisällä oli talon kahdeksasta kissasta kuusi. Yksi niistä oli minun evakkoon ja koulutukseen lähettämäni Viivi. Koko sakki oli siis ollut viikon lukittuna kylmään taloon ilman ruokaa ja vettä. Olimme varautuneet siihen ja latasimme kaikki kipot täyteen. Kuvitelkaa tunnetta: viikon nälissään ja janoissaan olleet kissat olivat paikoillaan, selvästi odottaen. Vihdoin Kuningatar-Viivi suvaitsi saapua paikalle, lipaisi vähän vettä ja siirtyi ruokakupille. Tämä oli merkki muille, riista on vapaa.

Siis kissat osaavat jonottaa.

Voi kipua!

Luoja on laittanut asiat silleen että vastukset annetaan niille jotka niitä jaksavat kantaa.
Luulisin.
Joskus vaan tuntuu niin tuskastuttavalta olla Luojan valittu.

Epäilen vahvasti saaneeni suu- ja sorkkataudin. Siis epäilen joutuneeni enteroviruksen uhriksi. Jo lauantaiaamuna oli jotenkin hutero olo. Suu oli kipeä ja rakkuloilla. Posket sen verran turvoksissa sisältä käsin että tuli toiseenkin kertaan purtua ikeneen. Hampaita harjatessa tuli verta.
Okei, ajattelin, olen juuri päättänyt kortisonikuurin ja se tekee joskun tepposia yleiskunnolleni. Siis ei hätää.

Tänään kuitenkin herätessä oli vielä oudompi olo. Kämmenet pienillä näkymättömillä mutta sitäkin tuntuvimmilla haavoilla ja jalkapohjat myös. Kotvan kesti ennenkuin älysin mitata kuumeen. Ei olllut. No. eipä tietenkään. Minun elimistöni on jostain syystä sellainen joka ei ymmärrä puolustautua lämmönnousulla. Ei ikinä.

Päivä siis kului kärvistellessä, oli viikonloppuyövieraskin, joka taudin sitten määrittelikin. Oli itse joutunut oikein lääriin asti menemään oireineen. Jotka olivat enteroviruksen aiheuttamat. Sitä on nyt täälläpäin liikkeellä ja aikuiset kaatuvat järjestään lastentautiin...

Alkuillasta nousi jo lämpökin. Vähän. Olisi vaan noussut kunnolla niinkuin ohjekirjassa sanotaan, tuonne yli kolmenkymmenen kahdeksan ja silleen. Häipyisi tautikin nopsempaan. Olen kuitenkin jo alistunut elimistöni temppuiluun ja tyydyn nöyrästi odottamaan kunnes virus on kylläkseen puhkunut ja kyllästynyt.

Olen tyytyväinen itse antamaani diagnoosiin enkä siis mene lääriin. Joudun peruuttaman korkeintaan kaksi kokousta tämän vuoksi enkä kärsi siitäkään yhtään. Sitäpaitsi Kaisanpäivänä on kontrollikäynti muutenkin, yritän muistaa mainita sitten tästäkin.

Paha vaan että särky on nyt niin kova etteivät kotilääkkeet taida enää tehota, vielä on varaa ottaa neljä para-tabsia tämän vuorokauden nimiin mutta jos ne ei enää auta on varmaan mentävä hakemaan tuhdimpaa apua.

Nyt on pakko tunnustaa että osasyyllinen on lauantai-iltainen tanssiminen. Joo, ihan totta. Viikonloppuvieraamme halusi lähteä paikalliseen ja mehän lähdettiin. Ja tanssittiin laillisesti vihityn kanssa pari tanssia. Eka meni hienosti, jalat oli mukana ja kaikki, mutta toisen puolivälissä olikin vaan yksi jalka ja oli pakko lopettaa. Ja nyt se yksikin jalka ( se jonka loukkasin elokuussa) on sit niinmaan perusteellisen turvoksissa ja ärtynyt. Ja särkevä.

Ylpeys käy lankeemuksen edellä. Mutta oli ihanaa tanssia! En ole tainnut kertoakaan, mutta laillisesti vihitty ja minä olemme saman tanssiseuran kasvatteja, joskin eri aikaan ja eri alkukurssilta.

Kynttilät

Tänään syttyvät kynttilät eri puolilla maata niiden lähimmäistemme muistoksi jotka eivät jaksaneet.




Miten voisin olla avuksi ettei niitä tarvittaisi lisää?

Jotain mössösoosia

Painonhallintaviraston varoitus!!
"Syö ensin, lue vasta sitten !"

Casper voihki tuhkanharmaana, tajunnan taso selvästi laskeneena. Nälkäluolema uhkasi ja läskit vaan kolisivat luita vasten. Nopea invis kissanruokahyllyssä todisti ettei kattipolo ollut ehkä ihan väärässä. Kukaan ei todellakaan ollut tuonut muruakaan kissapedoille.

Olin jo aiemmin aamulla ottanut sulatteluun viiskytprossasta jauhelihaa (% ei nyt tarkoita rasvaa vaan hintaa) pastalaatikkoa varten. Uusi pikamatka arktikselle antoi saliiksi seitipaketin, sellaisen missä fisu on fileinä - ei palkkeina. Pyhä tarkoitus oli siitä uhrata osa kateille. Laillisesti vihitty oitis haikailemaan "sitä mössöhyvää" kalasta kun tuoksu ylti nenään.

Mössöhyvää kalafileestä:

paketillinen seitiä (ei nyt sitten tarttis olla sitä filettäkään)
viisi valkosipulinkynttä
puoli purkillista murskattuja tomaatteja (voi laittaa kokonaisenkin, nyt vaan sattui olemaan puolikas avoinna)
nyssäkkä nokkosia pakkasesta
kermaa (tänään ylipäiväistä kuohukermaa joka oli viime viikolla puoleen hintaan, wannabe-kerma passaa hyvin)
pannulle kylmäpuristettua rypsiöljyä
mausteeksi sitruunapippuria ja hyvin varovasti arskaa (aromisuolaa, jos et tunnistanut)

Sulanaeesta kalasta annetaan ensiapua kissalle, loput pannulle.
Murskataan valkkarinkynnet veitsenlappeella ja silputaan piememmiksi suipaleiksi ja perään pannulle. (vain sipuli, ei yhtään sormia)
Pöyhitään.
Sulanut nokkosnyytti pannulle hajoaman.
Tomaattimurskanjämä myös.
Pöyhitään.
Nyt vuorossa mausteet.
Ja kerma kaiken päälle.
Pöyhitään, levy pois päältä ja kansi pannun päälle.

Sitten kun on nälkä keitetään hyvää riisiä lisäkkeeksi. Tänään meillä on basmati-riisiä, kun kokojyvät on loppu. Muina lisukkeina näkyy kaapissa olevan punajuurta, ananasta, paprikaa ja puoli päätä salaaattia.

Äläkä yhtään valita, enhän laittanut edes kuvaa...

Lisäys sittenkin:

salaatti:

puolikas salaatinpää ohuenohuina suikaleina
vartti keltaista paprikaa ohuenohuina suikaleina
pala (se jämä) kurkkua ohuenohuina suikaleina
ananaskiekko ohuenohiuna suikaleina
kuminaa
hipaus merisuolaa
oliiviöljyä

Tähdenlentoja

Viime yö oli tähdenlentojen yö.
Sääkarttojen mukaan niitä ei tässä maassa juuri kukaan päässyt tähystelemään saati esittämään toivomuksia. Ilmastonmuutos ei kertakaikkiaan suosi näillä leveysasteilla romanttista taivastelua. Eipä silti, ei myöskään tähtien tutkailua ainakaan paljain silmin. Tokkopa kaikkivoipa tähtikaukoputkikaan pikku observatoriossa kykenee päihittämään maamme yllä asustelevan kostean tuhnun.

Ikävä juttu.
Minua on aina kiehtonut tähtitaivas. Eipä niinkään tieteellisesti vaan meille näkyvän Linnunradan totaalinen kauneus saa minut aina käyntiin. Olin pakahtua innosta kun minulle valkeni mitä tähdenlennot oikeasti ovat. Olen vuosia kytännyt milloin miltäkin taivaankannen suunnalta perseidejä, leonideja ja nyt tietty taurideja, joiden pohjoisen osan maksimi oli juuri viime yönä.

Ehdoton lemmikkini taivaan viimeaikaisista tapahtumista on Hale-Bobbin komeetta, joka valaisi tietäni ihan kirjaimellisesti koko talven vuonna 1997. Oli jotenkin erityisen turvallista ajella kotiin yötuimaan iltavuoron päätteeksi, joskus hyvinkin väsyneenä, kun suoraan pohjoisesta kotimatkaani ohjasi loistavahäntainen komeetta. Kun juhlimme 40-vuotista elämääni maaliskuun 29. päivänä kyseisenä vuonna kokoontui iltapukuihin sonnustautunut juhlaväki kuohuviinilaseineen maaliskuun kirpakkaan pakkaseen nostamaan maljan sekä juhlakalulle että komeetalle, joka ihan varmasti iski minulle silmää...

Mufi odotti

Unessa hän palasi lapsuutensa kotiin.
Kauniiseen, aidoilla antiikkisilla huonekaluilla kalustettuun saliin, jossa fasettihiotut lyijylasiset tammikaapin ovet säihkyivät hillitysti kattokristallien hiljaisen liikkeen toistona.

Mufi heijasi hiljaksiin itseään keinutuolissa. Hyvin hitaaseen ja verkkaiseen tahtiin, niinkuin hänellä oikein onnistuneen päivän päätteeksi oli ollut tapana. Kermanvalkeaan yksinkertaiseen kaapuun pukeutuneena hän silitteli ja tasoitteli sylissään toista puhtaan valkeaa vaatetta. Ja hymyili onnellisen ja miellyttävän odotuksen loihtimaa hymyä.

Keinutuolin liike jatkui häiriintymättä ja Mufin tyytyväinen ja ilmeisen täyttynyt onni sai tarkkailijan huokaamaan ja vaiti vetäytymään salista... ja unesta.

***

Uurnanlasku oli tänään ollut hiljainen ja kaunis. Lapset, äiti ja sisarukset hiljentyivät sivukappelissa jättäen kukin oman rukouksensa viimeisen kerran tämän kamaran pinnalla.

Keskimmäinen kantoi Isin sylissään kappelista haudalle, johon oli jo kaivettu uurnanmentävä sija. Kolmen käsiparin saattamana uurna katosi viimeiselle sijalleen, ihan hitaasti ja hiljaa. Seurakuntasisar sirotteli mullanhipun kuin merkiksi, jota muu perhe noudatti. Seurakuntasisar myös peitti uurnan ja täytti kaivetun kuopan kuin sitä ei olisi koskaan kaivettukaan. Valkoiset ruusut ja muistokynttilät jäivät vartioimaan Isin lepoa.

***

Luulen että keinutuoli on jo pysähtynyt.
Kaksi valkeaa hahmoa katoaa kotiin Mufin näyttäessä tietä.

Tylsääkin tylsempi innoittaja

Kaunis taulu, eikö totta? Anne-Karhu tuon lykkäsi.

Ollessani vielä blogistanian porstuassa kyttäilin kateellisena muiden blogien kunnareita ja tunnustuksia ja haikailin että miten ihmeellisiä ne ovatkaan ja kylläpä on komeaa. Ja miten painavaa asiaa bloggaajalla on ollutkaan kun noin paljon tulee tunnustusta.

Tänään katselen omaa kunnaripinoani, en suinkaan kateellisena, vaan ylpeänä ja kiitollisena. Ylpeänä itsestäni että olen saanut aikaiseksi uskaltautua ihmisten ilmoille, vaikkakin virtuaalisesti, omien hyvinkin yksityisinä pitämieni juttujen kanssa. Olen neljän kuukauden aikana oppinut käsittelemään sisäisiä mörköjäni aivan uudella tavalla. Olen oppinut järjestelemään tuntemuksiani. Olen oppinut ja uskaltautunut tuntemaan. Ihan niinkuin ihmiset ikään. Olen oppinut olemaan huomattavasti rehellisempi itselleni ja sitä myötä kanssakulkijoilleni. Olen saanut vahvistusta uskolleni, olen rauhallisempi ja jopa tasapainoisempi. Toisinaan.

Toisaalta on kyllä käynyt niinkin että olen joutunut tiukkoihin keskusteluihin itseni kanssa useammin. Olen joutunut vastakkain pelkojeni ja heikkouksieni kanssa. Olen joutunut nenäkkäin elämässäni vallitsevan todellisuuden kanssa. Olen joutunut punnitsemaan koko elämän kirjoani aivan uudella tavalla. Olen myös joutunut nöyrtymään itseni edessä. Suojaukseni on pettänyt jo moneenkin kertaan. Nyt ei auta enää muu kuin tarttua tosissaan käsittelemättömiin asioihin ja lähteä niitä penkomaan kaksin käsin, ehkä etsin kuitenkin vielä uuden shrinkin avukseni.

***

Kello on yhtätoista yli kuusi tiistai-iltana. Istun yöpaitasillani heräämiskahvin voimalla päivittämässä blogiani. Tästä nokkelampi jo hoksakin että elimistöni on taas kerran livahtanut aivan eri aikavyöhykkeelle kuin ympäröivä maailmani.

Eilen ehtoolla tuli se odottamani syysmyrsky. Sähköt olivat poissa jonkusen tunnin vilahdellen väliin päälle, ikäänkuin kokeeksi. Kotona oli kaunista. Meillä poltetaan pimeänä vuodenaikana kynttilöitä ja varsinin tuikkuja joka paikassa. Sähköttömyys ei siis siltä osin poikennut normaalista. Mutta sitten olisi pitänuyt saada teetä. Kun oli kerran pimeää, sateista ja myrskyä. Ja olisi pitänyt päästä Testbedilta katsomaan myrskyn ominaisuuksia ja etenemistä. Ja tuulen voimakkuutta. Olisi myös pitänyt kirjoittaa lehtipuffi tämän viikon julkaisuihin. Mutta kun ei ollut sitä sähköä. Sitten piti lukea. Kynttilöiden ja ledien valossa.

Vaikka kello tikitti aikoja eteenpäin ei uni tietenkään ottanut kuuleviin korviinsa. Piti odottaa sitä mahdollista sähköä. Aina kun valkeus tuli kävin kiehauttamassa teevettä jota sitten pimeinä väleinä kynttilöiden lepattavan valon säestyksellä nautiskelin.

unettoman yötee:

1 osa salviaa
1 osa kuivattuja vadelmanlehtiä ja kukkia
1 osa siankärsämöä
1 osa timjamia

1 osa minttua

Ennen pitkää myrsky puhkui itsensä pohjoiseen ja jätti eteläisen Hämeen rauhaan palauttaen hiljaisuuden ja valot. Ja koska tuli valo, tuli myös sähkö. Siis tietokone kiireesti päälle ja sitä puffia laatimaan. Aamuyön hämärinä hetkinä sen sitten postasin paikallis- ja aluelehtiin sekä Radio Hämeesen. Nähtäväksi jää, kelpaako...

***

Kiitän asiaankuuluvasti tunnustuksesta ja otan sen tosissani. Mutta ennenkuin voin jakaa sen uusille blogeille on minun laajennettava reviiriäni.
Toisaalta, luovutan yhden kappaleen Brimille jonka selviytymistarinaa ja kasvamista olen hyvän tovin seuraillut.

Syntisen hyvää mutta melkein terveellistä salaattia

Tänään uskaltauduin ensi kertaa sitten syyskuun päävikaisten päiväkerhoon. Oli ulkojumppaa, lämmittelyä, sauvakävelyä, venyttelyä ynnä kuulumisten vaihtoa leipäkahvien kera.
Oli vielä vähän säröinen olo eikä olisi huvittanut paljoa kertoilla kuulumisiaan. Vielä. Mutta on se meidän Inkivääriryhmä sentään ihan mahtava porukka ohjaajine päivineen, oli niin turvallista ja yllättäen ei ollut yhtään kiusallista saada surunvalitteluja ja voimantoivotuksia preesensissä ja livenä. Mikähän siinäkin on että puolituttujen osanottoilmaisut ja henkilökohtaiselle reviirille tunkeutuminen, vaikka ihan ystävällisestikin, on kiusallista. Vaikka tällainen hali-petteri olenkin.

***

Keitetään puolitoista litraa vettä tilavassa kattilassa.
Kun se on kunnolla kuplutellut annetaan hetki hiljetä ja lisätään kattilaan kuivattuja
siankärsämöitä,
minttua ja
timjamia,
1 osa kutakin,
sellainen mitta joka mahtuu hyvin 1X4 suodatinpussiin.

Annetaan hautua vartin verran levyllä ja nautitaan joko massua hellivänä juomana ilman sokeria tai vähän makeutettuna, vaikka hunajalla, jos sellaista voi turvallisesti käyttää.

Ihana ulkoilupäivän kuuma juoma.

***

Velhovuoren Vanhan Emännän yksityissalaatti

puoli päätä amerikan (jäävuori-)salaattia rouheina palasina
4 tomaattia paloina
puoli vihreää kurkkua paloina
1 pieni tai puoli isoa punasipulia paperinohuina siivuina
kourallinen (no, okei, sellainen desin verran) sitä paprikasäilykettä jos sitä vaan on tähteellä
pari lusikallista sienisalaattia (ilman kermoja)
muutama broiskupyörykkä viipaloituna
vähärasvaista juustoa (17% oltermannia tänään)
silputtua tuoretta basilikaa
tuoretta persiljaa pakkasesta
sitruunapippuria
oliiviöljyä (extra virgin)
pikkuliraus soijakastiketta, ihan pieni.
vermeet sekaisin kauniiseen kulhoon ja toviksi jääkaappiin vetäytymään.

Voi ahmia sekä jääkaappikylmänä että mikron kautta käytettynä.
Kokeile syödä se puikoilla, maistuu vielä paremmalta.

Minäkö omituinen, noh, noh

Jaa, että viisi omituisuutta ja kymmenen N:llä alkavaa sanaa? Onpa omituista. Voisikohan niitä jotenkin yhdistää?

Siispä:

1/1 Nukkumisvaikeudet, niissä olen haka. Ei mitään väliä kuun asennosta, iltakahvista, juopottelusta, mistään. Kun en nuku niin en nuku. Jos sille päälle satun. Niinkuin nyt tänäkin yönä. Samoilla silmillä lähdetään päävikaisten päiväkerhoon.

2/2 Nokkoset, ai että niitä rakastan. Monikäyttöisempää luonnontuotetta saa hakea. Erityisesti rakastan nokkossoosia, nokkosleipää, nokkosmunakasta ja nuorien nokkosten tuoksua aamukasteen aikaan alkukesästä. Torjunta-aineeksi liotettujen nokkosten tuoksua (?) en kyllä rakasta, NIIN omituinen en sentään ole.

3/3 Noppapelit, erittäinkin yatsy. Nuorempana ja Helsingissä asuessa oli tapana ystäväni H:n kanssa ottaa joskus ehtoopäivä rennosti ja asettautua aurinkoiselle terassille virvoittavien vesien ja noppien kanssa tuntitolkuiksi. Vieläkin laillisesti vihityn kanssa vietämme laatuaikaa noppien seurana vaikka virtuaaliversiotkin ovat köytössä.

4/4 Näkkileipä. Katsokaa näkkileipä! Näkkärin pitää olla rouskuvaa ja rukiista ja siinä on oltava paljon puruja seassa. Mikäpä parempi muisto lapsuudesta kuin iltatee telttaleirillä hyttysten seurana ja voilla voideltua laitosnäkkiä kuuman teen kanssa! Voih.

5/5 Nuoret. Voi, olen aivan hullaantunut murkkuihin. Omatkaan eivät olleet mitenkään raskaita kun olivat siinä iässä, vaikka sangen aikaansaavia olivat omine kasvuvaiheineen. Kauko Röyhkä sanoi aikoinaan viisaasti että vanha saa olla muttei aikuinen. Tähän uskon vahvasti. Nuoren ihmisen elämä on yleisesti ottaen tehty nykyään niin hankalaksi ja vaativaksi että oikein sattuu. Miksei ihminen saa enää rauhassa elää kokonaista lapsuutta ja nuoruutta? Onko ihan pakko yrittää aikaistaa koulunaloitusikää? Onko ihan pakko laskea äänestysikärajaa? Onko ihan pakko ryhtyä toimiin vasta kun se on liian myöhäistä ja liian kallista?

6 Niittipyssy on kätevä apuri. Omani on palvellut jo reippaat kaksikymmentä vuotta uskollisesti ja rikkoontumatta. Ja oikeankokoisia niittejä on aina vaan saatavilla. Senkään vuoksi ei ole tarvinnut uutta hankkia vaikka kaveri on aika kuhmuinen ja vähän ruosteinenkin.

7 Neurotyypillinen.Kun ensi kerran törmäsin tähän diagnoosiin (se ei kyllä koskenut minua) olin tikahtua nauruun. Neurotyypillinen ei takuusti ole omituinen. Eikä sellaisella ole sitten minkäänlaista koodia. Mahtaa olla kurjaa elämää jos ei voi suojautua kirjainyhdistelmän varjoon.
Minulla on toistaiseksi käyttöjärjestelmäni Windows 2000, joka perustuu NT-tekniikkaan... Ei ihme että takkuaa käytössäni vähän väliä.

8 Nukkekoti oli lapsuuteni haave. Omaa en koskaan saanut mutta tunnustan vieläkin nauttivani nukkekotileikeistä Kääpiön (lapsenlapsi, 12 v.) kanssa varsinkin tietsikalla, josta se pentu löytää ihan ihmeellisiä juttuja

9 Nenänkaivuu. Älkää nyt naurako. Atoopikon nokkavärkki on taipuvainen kuivattamaan räkää koviksi kokkareiksi sieraimiin niin että niistäminen saa kyyneleet silmiin. Silloin on parasta ottaa pikkurillin kynsi avuksi ja putsata röörit. Ja nythän tiedämme eräiden suur(!?)miestenkin sitä antaumuksella harrastaneen.

10. Nielurisat ovat totisesti turhaa tavaraa ihmiselle. Miten sellainen kömmähdys Luojalle onkin sattunut? Lapsena minulla ei ollut ainuttakaan angiinaa. ei ikinä. Mutta annas kun tulin aikuiseksi niin jopa alkoivat vaivata. Keskimmäisen syntymän jälkeen nautin kahden vuoden aikana 22 angiinaa, osan ihan sairaalahoidossa kun pöpö livahti muuallekin elimistöön. Leikkaukseenkin pääsin vasta kolmannella yrittämällä. Mutta sen koommin ei ole sitä tautia näkynyt eikä tuntunut. Ja hyvä niin.

Näin olen taas tyydyttänyt Anne-Karhun ja Susikairan akan uteliaisuuden tältä osin. Kostoksi vippaan haateen Seurakuntasisarelle. Kyllä hän tähänkin aikanaan vastaa, kunhan toipuu...
Säännöt voi käydä kurkkimassa noilta kahdelta ensinmainitulta. Minulta sen sijaan voi tilata arpomani kirjaimen.

Ontuva Eriksson

Nyt juuri tulee Radio Suomesta Rautavaarailta. Ja Ontuva Eriksson.

Minulla on hyvin intiimi suhde Tapio Rautavaaraan. Olen tiettävästi ollut kolmen vanha kun astmani puhkesi elinkumppankseni. Silloin nimittäin sairastin ensimmäisen vesirokkoni. jonka seurauksena tämä tautipaha minut yhytti.

Lapsuudesta on hyvin vähän muistikuvia. Ne harvat liittyvät aina tavalla tai toisella sairastamiseen. Tämä Rautavaarajuttu on kuitenkin sellainen lämmin ja positiivinen. Muistikuvieni mukaan jouduin aika usein petipotilaaksi sekä astmani että ihottumani (siihen aikaan ja siinä iässä maitoruven) vuoksi. Seuranani olivat Pikku-Mattiradio ja lääkepumppu josta sai suihkutella punaista palloa painellen lääkettä hengityksen avuksi. Voi olla että seurassa oli myös aikuinen ihminen livenä, jostain syystä sellaista ei ole kuitenkaan jäänyt mieleen.

Mutta Tapio Rautavaara oli. Ja Olavi Virta ja Annikki Tähti ja Laila Kinnunen. Rakkain oli se Rautavaara ja ne tarinat jotka elämän kirjosta olivat lauluiksi muuttuneet. Mielikuvitukseni ja aikuisen ääni olivat seuranani. Se oli turvallista. En muista olleeni yksin tai peloissani.

***

Tänään oli jotenkin erityisen mukava kylätoimikunnan kokous. Asialistalla oli kylämme Joulunavaustapahtuman suunnittelu ja työnjako. Tuntui niin mukavalta olla puheenjohtajana sellaisessa porukassa joka on innolla mukana asioissa ja tapahtumien järjestelyissä. Ensi vuonna uusi kyläpäällikkö saa oivallisen ja luotettavan apujoukon kylän asioiden edistäjinä ja tuntojen kuuntelijana sekä eteenpäin viejänä.

Tämä on ollut hyvä vuosi joutsenlaululle kylätoiminnassa. Perinteet jatkuvat ja uudet toimijat tuovat oman otteensa mausteeksi tuleville vuosille.

Nyt tämä sekakäyttäjä ottaa lasillisen punaviiniä, kaikki iltadoupit ja uhkarohkeana kaksi paratabsia yösärkyjen varalta herätäkseen pirteänä huomisaamuun ja ensimmäiseen päävikaisten päiväkerhoon sitten syyskyyn. Eikun -kuun.

Pysykööt möröt poissa unistanne.

Nyt on joku casper-causi meneillään. Tässä geriatrinen tapauksemme kadehtii Kilpikonna-Kansan katkarapuannosta. Yläkulmassa vilaus kaksiosaisen merenneidon pyrstöstä.

Joulupukki-Taisto kanssa kylillä

Tänään on siis arki ja maanantai. Osa eläkkeestä tupsahti tillille. Laskujen jälkeen jäi sen verran rahaa että pääsin käymään akuuttikaupassa. Kun tuupin rollista kaupasta ulos näin Joulupukki-Taiston menevän kylämme baariin. Eikun ympäri ja Parkinson parkkiin ostoksineen ja sisälle.

Juotiin siinä eläkepäivän kunniaksi oluet ja pohdittiin kunnallisvaalien vaikutusta kylämme elämään. Jotenkin tulin kysyneeksi Taistolta mahtaako hänellä olla tarkoitus kirkolle asioille. Mahtoi olla. Taisto vaan tuli etukäteen odottelemaan puoli yhdentoista linkkaa palatakseen puoli neljän linkalla takaisin. Ja ottaakseen sitten taksin syrjäkylille missä hän asuu.

Tästä herätyksen saaneena muutin omaa aikatauluani ja tilasin uljaan punaisen volvo-taksini suunniteltua aiemmin ja niin me Taiston kanssa posotimme herroiksi kirkonkylälle, kumpikin omille asioilleen.

Kävin kakkospankissa vinkumassa tunnuslukuja nettipalveluun. Ei onnistunut. Kun ei ollut sitä henkilöllisyystodistusta. Tähän asti on aina kaikki onnistunut oman pitäjän laitoksissa, mutta eipä enää. Pah! Juuri minun tuuriani. Täysin uppo-outoja tätejä pankki täynnään

"Meillä on tänään Hausjärven konttorista apuvoimia kun paikalliset on koulutuksessa." Siis ei henkilöllisyystodistusta tällä mummolla. Ajokortti meni sairastumisen myötä, voimassa oleva passi on väärällä nimellä ja järkkärikortti ei kelpaa näihin juttuihin. Eikä Plussat, M:ät, S:ät, Instrut, ei kelat eikä kirjastokortit (niitäkin on sekä Lopelle että Riihimäelle, vrt. Survival Kit) Kukaan ei tuntenut paikallista julkkista. Ja niin onkin oikein. Ei siis tunnuslukulistaa tänään.

Muut jutut hoituivat sentään mallikelpoisesti.

Perinteiden mukaan kirkolla käydessä pitää viimeiseksi käydä paikallisessa anniskeluravintolassa nauttimassa 2 cl yhden tähden Jallua ja tuolillinen (eikun tuopillinen, istuin sentään penkillä) olutta ennen kotiinpaluuta. Siellä tavattiin Joulupukki-Taiston kanssa ja käytiin vielä kirjastossa hakemassa lokakuun näyttelykuvani kotiin. Ostin myös yksitoista (11) kirjaa poistomyynnistä. Euron kappale.

Joulupukki-Taisto?
Hänen kanssaan tutustuimme kylillä jo vuosia sitten. Taiston vaimo sairastui A-tautiin
joka erinäisten sattumien myötä eteni varsin nopeasti ja Taisto joutui vaimonsa lasten painostuksesta luopumaan omaishoitajuudestaan ja sallimaan vaimonsa oleilun pitäjämme vanhainkodissa. Luulen että kuukausittaiset keskustelumme Taiston kanssa antavat myös hänelle lohtua ja helpotusta alati vellovaan omantunnon tuskaan. Vakuutusta siitä että hän ei ole hyljännyt vaimoaan, yhteiskunta vaimon lasten myötävaikutuksella sen on tehnyt, jos kuka. Taisto vaan ei tuskassaan aina muista olevansa itse liki seitsemänkymppinen eikä ihan timmissä fyysisessä kunnossa itsekään.

Luulen että olen tahtomattani tehnyt päivän hyvän työn.

Kiitos kommenteistanne. Teen parhaani.

Ei ihan vielä

Ihmisen mieli on niin kummallinen.
Kun hautajaiset ovat kaikkine järjestelyineen ja riitelyineen ohi pitäisi olla jotenkin tyhjä ja rauhallinen olo.

Tyhjä on olo. Muttei yhtään rauhallinen. Vasta nyt alkavat muistot hiipiä koloistaan, iloiset, murheelliset, yhteiset. Toisaalta on sellainen olo kuin tapaa olla suuren leikkauksen jälkeen, jolloin kivut ovat vielä kovat mutta ne ovat muuttuneet parantumiskivuiksi. Turta ja epätodellinen. Järki sanoo kaiken ja kaikkein pahimman olevan jo ohitse. Sielu alkaa vasta heräillä todellisuuteen ja huutaa kovaan ääneen kaipuuta. Kaipuuta rakkaan ihmisen luo, kaipuuta siihen akuuttiin ja kaiken murskaavaan suruntunteeseen joka pitää ihmisen hengissä ja toimintakykyisenä pahan paikan tullen.

ihan tälleen tekisi mieli käpertyä omien tunteidensa turviin

***

Olen kovin uupunut. Tämä vuosi on koetellut voimiani tavanomaista tehokkaammin.
Maaliskuun alussa tuli voimaan laki joka vapautti edellisen laman aikoihin velkaanuneet ja konkurssintekijät vanhoista veloista. Minä ole yksi niistä. Yli seitsemäntoista vuoden velkavankeus päättyi. Pitkään ulottumattomissa olleet luottokelpoisuustietoni palautetaan ensi vuoden lopulla. Silti on vielä pajlon maksettavaa, kunnes päytä on puhdas. pitää vaan jaksaa pinnistellä.

Ette uskokaan miten usein ovat voimat olleet lopussa ja miten usein on tehnyt mieli heittäytyä yhteiskunnan ulkopuoliseksi ja jättää kaikki silleen. Opetella uusi elämäntapa: sossun luukulta rahat ruokaan, vuokraan, sähköön, viinaan, lääkkeisiin, hankintoihin. Kaikkeen. Tekisi vain mieli antaa omalle heikkoudelleen periksi ja ryypätä jokainen penni, tai sentti tai oravannahka kurkusta alas ja antaa toisten hyysätä.

Mutta ei se niin vaan käy. Syntymäankara mieleni vastustaa ja kotoa saatu keskiluokkainen yli-ihmisateluus. ( meidän perheessä ei ole IKINÄ tehty konkurssia, otettu avioeroa, eletty synnillisessä avoliitossa, eletty kunnanelättinä... - mietin vaan miten ihmeessä minä olen saanut alkuni kun tiedän että biologinen isäni oli naimisissa mutta äitini ei?) Noh, ne ajatukset menevät pian ohi ja ovat kaikenkaikkiaan pelkkiä utopistisia haaveita.

Toisekseen perhettäni on koko vuoden ravistellut milloin minkäkinlainen katastrofinpoikanen.

Yhdistyselämä on myös ollut kovin aktiivista juuri tänä vuonna. Toimin siis aktiivisesti ainakin aika monessa pumpussa: oman kyläni kyläyhdistyksessä puheenjohtajana ja Nuopparin Mummina, pitäjämme nuorisotyötä tekevien vapaaehtoisten yhdistyksen tiedottajana sekä varapuheenjohtajana ja uutena juttuna vielä nykyisen puolueeni aktiivina. Niin ja aktiivina myös Lopen kylien yhteistoiminnassa. Elokuussa oli se ElmoFest jonka jälkeen ei jäänyt huiliaikaa kun vaalimellakointi piti jo aloittaa täydessä mitassaan.

Olen moneen kertaan vannonut Isolla Veellä että karsin osallistumisiani rutkasti! Valitettavasti on vaan niin etten millään malta. Kun minua johonkin pyydetään olen vastannut iloisesti joo, ennenkuin koko asia on ehtinyt aivoihini asti. (Taitavat olla vähän liian kireällä ne koilit, joilla aivovaltimoani pidetään kasassa?)

Laillisesti vihitty yrittää epätoivoisesti auttaa minua kieltämällä menemästä milloin mihinkin kissanristiäiseen ja oikeassahan hän on. Olen aivan toivoton tapaus kun pääsen väsyttämään itseni liian pahasti. En tunnista rajoituksiani, kuten en tunnista väsymystä, huimausta, kylmää, kuumaa tai monia särkyjä ennen kuin on taas liian myöhäistä. Seuraukset ovat hyvin moninaiset: kompuroin rappusissa (ei väliä ollaanko menossa alas- vai ylöspäin), törmäilen huonekaluihin ja ovenpieliin koska kaksoiskuvat pahenevat aivojen väsyessä, kompastelen kyynärsauvoihini, olenpa kerran onnistunut kaatumaan rollaatorinikin kanssa (hameenhelma jäi jotenkin pyörän alle..) Veitsiä tai muita teräaseita minulle ei voi uskoa ollenkaan, kuuman hellan kanssa pitää olla tosi tarkkana...

Siis täysin vahdittava tyyppi.
Silloin kun olen liian väsynyt.

***

Kas, siinähän tuli esiteltyä ainakin viisi omituisuuttani! No, onpahan sekin sitten hoidettu. Poimikaa tekstistä, olkaa niin hyvät.

***
Viikolla 46 on kalenterimerkintöinä vain yksi sovittelu ja yksi kokous ja yksi koulutus.
Silloin pidän lomaa!
Ihan varmasti!