Salakirjoitusta(ko)

Tänään on ollut pitkä päivä.

Vielä pitemmältä se on puolikuntoisesta tuntunut. Ruotoparkani on jatkanut kiukutteluaan koko kesän ja syksyn ja näyttääpä talvikin menevän samalla vauhdilla. Paino on sentään vähän pudonnut. Mutta ei sentään riittämiin että ottaisin puntarin ja mittanauhan taas julkisesti esiin. Ehei!

Tulin juuri äsken kotiin nuorisotilalta. Muistattehan että lupasimme keskivikkona olla tuntia pitempään kun perjantaina jouduimme luovuttamaan jo yhdeksältä? Joo, tänään oli just se päivä. Ja molemmat, niin nuoriso-ohjaaja kuin minäkin olimme , jos mahdollista vielä kurjemmassa kunnossa kuin perjantaina. Sentään tuli Ville-Veikon lapaset valmiiksi, luovutstilanteessa sain tuhdin halin ja melkein pusun, mutta lapasten uusi omistaja sai hillityksi itsensä ajoissa, tokkopa monikaan huomasi lipsahdusta. Tuntui kuitenkin tosi hyvältä se vilpitön kiitos, ihan ilman pusuakin.

Anne-karhu tuossa äimisteli pyhiinvaellusretkeni ajankohtaa. Sitä ku ei kuulemma lue missään. Voipi olla etten ole kirjoittanut sitä mihinkään, mutta kyllä tarkat päivämäärät ovat olemassa ja näkyvillä. Löydätkö?

Tänään siis tällaista höpinää. Koko päivä meni riennoissa ja yksi kokous jäi väliinkin ja nyt on taas päivänvalo tipotiessään, tulee surkeita kuvia kuvista. Huomenna on viikon viimeinen sovittelu - oikeammin kaksi, lihava naapuririita ja erillistapaamiset. siis pitkä päivä tulossa.

Mutta sitten on perjantai. Ja viikonloppu. Viimeinen kakaramme täyttää huimat täysi-ikäisyyden vuodet ja niitä pitää tietty juhlia. ( huomasitteko? liki kolmessa vuodessa olen oppinut nimittänään laillisesti vihityn tekemiä meidän lapsiksi. He tapaavat muistaa minua äitienpäivänä ja muina merkkihetkinä, jopa nimi- ja synttäripäivät on niillä paremmin hanskassa kuin isällään. Suurperheen "äiti" , höh?


Huomiseen ystävät, ehkä te olettekin se syy mikä sai minut vihdoin purkamaan paperille palestiinanretkeni. On joku jota oikeasti tuntuu kiinnostavan. Kiitos siitä.