torstai 19. huhtikuuta 2012

Taimisto

Johan nyt!

Täällä on käyty. Kaikki on ihan mullin  mallin. Siis täällä bloggerissa, kaikki on menty muuttamaan niin että ihan bloggaaja meinaa hämmentyä. Mutta löysinpä sentään perille.

Oikeastaan meninki on laittaa kevyt kevätpläjäys odottelemaan sitä oikeaa kevättä ja kesää.


 Tämä tuplamuratti on vallan riehaantunut pohjoisikkunalla. Kun puran sen roikkumaan vapaasti parvekkeelle kesällä se on takuulla melkoisen komea.


 Meillä ei nyt just ole ollenkaan ihmisten käyttöön keittiönpöytää. Apupöytä on. Ja taimia. Tuossa edessä kasvaa hajuherneitä, tomaatin taimia ja sementtiruusuja. Ikkunalaudalla niitä on lisää. Kauempana ikkunalla opettelee uutta elämää pari chilintainta ja yhdessä keittiön kaapissa on pimennossa kahta muuta lajia. Kävin äsken tutkimassa tilannetta ja varmaan voin huomenna tai viikonloppuna päästää itäneet vauvat valoon.

Vapun tienoilla laitan kurmitsat ja kurkut idätykseen. Tänä vuonnakin aion ostaa yrtit valmiina taimina. Siis niiden lisäksi jotka näemmä ovat talvehtineet verraten mukavasti.



Lisää tomaatteja. Luulisi jonkin niistä selviävän hedelmälliseen ikään asti.
Vierellä kisujen hoitotyön tuloksena katkennut kohtalonköynnöksen latva. 
Selvisi sentään sekin.



Ja tässä ylpeyteni, korallikaktus.
Eno-eunukin jäljiltä. Toivottavasti se ei kovin suuresti suuttunut.

Nyt toinen mukillinen kahvia ja kauppaan! 
Viikonloppuna mennään Hilkka-leijonan kanssa emännöimään Ohjelmallisia Lauantaitansseja  -liäisten Seuralaan. Sitä varten on vähän leivottava. Luulisin.


keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Quo vadis?

Viime päivinä on kovasti huudeltu vastausta kysymykseen "Mihin tämä maailma on menossa?"

Tyhmä kysymys. Vastaus on kaikkien näkyvissä ja tiedossa.

Maailma on menossa juuri sinne ja siihen suuntaan mihin sitä ohjaamme.
Mihin sinä sitä ohjaat, mihin minä sitä ohjaan.

Tämä meno vaan tuppaa kertautumaan, kun meitä on niin paljon. Meitä ihmisiä. Mutta sinusta itsestäsi kaikki on lopulta kiinni.

Ai ei pidä paikkaansa?

Kyllä pitää, sanon.

Nyt joku saattaa parahtaa että et sinä ole itsellesi ohjannut aivohalvausta! No en olekaan, mutta olen ohjannut elmääni siitä selvittyäni. Olen itse päättänyt suhtautumiseni vallitsevaan tilaan. Olen itse hankkinut apuni, tunnustan toki että usein avun saaminen on ollut vaikeaa, lähes mahdotonta. Mutta mahdottomaan onkin varattava vähän enemmän aikaa.

Kun kauhistellaan vaikkapa seitsemää viimeisen vuoden aikana tehtyä perhesurmaa on taustalla tarina. Kaikkia tarinoita emme saa koskaan kuullaksemme, mutta sellainen on. Aina.

Toinen tarina on tänään julkistetut tuomiot siitä Nova-sotkusta ja vaalirahavilpeistä. Kauhistellaan kovia tuomioita ja ja kiljutaan epäoikeudenmukaisista tuomioista esimerkiksi seksuaalirikoksista tai rattijuopumuksesta. Verrataan rikoksia keskenään.

Minä peräänkuulutan kolleketiivista vastuuta, yhteiskunnan vastuuta.
Mutta muistutan että yhteiskunta on myös yksilö, sinä ja minä. Perheemme, sukumme, kaverit, naapurit,  kylä, kunta. Aina porras suuremmaksi kokonaisuudeksi.

Ei ole mitään karsinaa ihmisen ja yhteiskunnan erottajana. Kyllä jokainen meistä omalla valinnallaan ja päätöksillään vaikuttaa yhteiskunnan kehitykseen. Myös poliittinen päättäjä on viime kädessä yksilö. Dilemmako?

Tarina erikseen ovat Nalle Wahlroosin kaltaiset oikeassaolijat. Tunnustan etten ole ankarista ponnistuksista huolimatta saanut ymmärrettävää tolkkua heidän aivoituksistaan saati tavoitteistaan. Siis sitä perimmäista tarkoitusta. 42?

Eilen jouduin itse toteuttamaan valinnan. Menin lääriin.
En tokikaan ihan ykskaks sellaiseen uhmatoimeen ryhtynyt, nelisen viikkoa sitten varasin ajan.

Jännityksellä menin, sillä koskaan ei voi tietää mitä terveyskeskuksen läärin pakeilla tapahtuu.

Eilen se puolituntinen meni suotuisasti. Siis sain mitä menin hakemaan.

Kas kun se viimeinen terve olkapääni ryhtyi temppuilemaan viime kesän pitkillä helteillä. Alkuun diagnosoin ongelman fibromyalgian mukanaan tuomaksi kiputilaksi, mutta kun helteet menivät kipu ja liikerajoitukset jäivät. Jumpasta, hierojasta ja Kalevalaisesta jäsenkorjaajasta huolimatta. Kerkesin vedellä myös paketillisen tramalia ja useamman buranaa kauratyynystä ja kipuvoiteesta puhumattakaan, ennen kuin oli pakko nöyrtyä sinne lääriin.

Nuori Hausjärveltä lainassa ollut Seppo-lääri tutki olkapääni ja lihaksiston perusteellisesti, kuulusteli ja lopulta antoi tuomion: röntgeniin. Ja sitten ortopedille. Tarjosi myös kortisonipiikkiä mutta en siihen suostunut, ei ole nyt sellaiseen aikaa. Tarkoitan että se piikki auttaa ehkä hetkeksi, mutta ennen sitä konkreettista apua on ensin toivuttava itse piikistä, siihen menee kokemukseni mukaan pari-kolme päivää, sitten muutaman päivän, jopa viikon helpotus ja kohta ollaan entistä ehommassa kiputilassa. Lääri ymmärsi kantani, vaikka vähän ihmetteli etten halunnut sairaslomaa. Mitäs minä eläkeläinen sairaslomalla teen? Eikä free lancerillekaan makseta kuin tehdystä työstä.


 Roosa on väliin kovin omistava. Kaijus-ystävä on myös Roosan rakas. Kaijus-ystävä on myös ammattihieroja, joka on ollut suureksi avuksi Liskonaiselle.

Sen verran oli seurausta läärireissusta että eilinen päivä meni suurimmaksi osaksi pötköllään peiton alla mustavalkoisen ja ruutananvärisen kissan hautoessa kipeitä paikkoja.

Tänään tuli uusi kommentti vanhaan postaukseen. Viimekesäiseen, jossa esittelin kuolleita kissoja ja kilpikonnakeittoa.

Ystävällinen Anonyymi kehotti imemään munaa. Ilmeisesti kommentti on ihan vakava ja ihmisystävällinen neuvo, ei kai kukaan jouten päiten kahlaa bloggerin hankalia sanavahvistuksia osoittaakseen ettei ole mikään roska-automaatti? Tai sitten roska-automaatit ovat oppineet tulkitsemaan niitä ressejä. Mene tiedä.
Kiitos Anonyymi kuitenkin neuvosta. Pidättäydyn vastakommentista. Sitäpaitsi viimeisimmät tutkimukset ovat osoittavinaan että munan imemisestä saattaa seurata suusyöpä.

Menen tyhjentämään astianpesukoneen.

lauantai 14. huhtikuuta 2012

Poikarakkautta hautausmaalla

Nyt on verraten myöhäinen lauantai-ilta ja olen kutakuinkin yliväsynyt. En voi edes kuvitella meneväni sänkyyn kiemurtelemaan. Särkee ja toisaalta puuduttaa kovasti.

Eilen oli vähän sama juttu.
Oltiin Hilkka-leijonan kanssa tsekkaamassa se Kalamaja ja kylvämässä opastekylttejä pitkin matkaa lähdöstä perille.

Sitä ennen vietin tunnin verran Lopen kirkkomaalla. Ihan työasioissa vaan. Siellä sattui kohdalle ennen näkemätön (minulle) tapaus. Pääsin todistamaan sivistynyttä poikarakkautta!

Juu. Kaksi uhkeaan kutu- ...eiku se taitaakin olla kosioasuun (vai soidinasuko se olisi?)sonnustautunutta ukkofasaania. Huomioni heihin kiinnittyi kun kuului hiljaista rupatusta ja sitten hokasin ne herrat kiehnäämässä kylkiään toisiinsa ja lopulta kohtaus päättyi imiselviin poskisuudelmiin. Se oli kaunista ketseltavaa.

Sivistyneet fasaaniherrat siinä vissiin siirsivät tietoa ja taitoa sukupolvelta toiselle. Toinen oli aikamies ja toinen ylivuotinen nuori kukko. Sopivat hillitysti reviireistään:


 Poikarakkautta kirkkomaalla.

 "kato mä olen tällä lohkolla ja tästä korttelista tuonne kolmanteen asti aina hoitanut nää naisasiat, mene sä nuoremmaksesi vaikka tonne vanhalle puolelle, sillä on aika muhkeita kanoja..."

Niin, sinne sinne Kalamajalle ja takaisin. Ilma ei ollut kovinkaan kuin morsian, pikemminkin kuin äkäinen anoppi. Ja onnistuin tietenkin A) kastelemaan kenkäni ja sukkani läpikotaisin  kavutessani kinosten yli kiinnittämässä niitä opasteita tolppin, B) kylmettämään itseni muuten vain.

Kotona ei tahtonut lämmitin kehosssani käynnistyä ensinkään, olin kuin syväjäädytetty hanhi.

Siihen tilaan auttaa vaikkapa hellä jalkalylpy:




Pestään iso altakasteleva kukkaruukku (pesuvatikin käy)
ripotellaan pari ruokalusikallista ruususuolaa (hätätilassa merisuolaa)
puoli kourallista kuivattuja kehäkukan terälehtiä,
kourallinen kuivattua siankärsämöä,
puolisen desiä hyvää oliiviöljyä (extra virgin)
muutama tippa eukalyptusöljyä

varataan käden ulottuville:
 jalkaraspi tai kirurginveitsi
hohkakivi ja hiekkapaperiviila
mieleistä jalkavoidetta 

täytetään se kukkaruukku (pesuvatikin käy) niin kuumalla vedellä kuin hanasta tulee. Asetutaan istumaan mahdollisimman mukavasti ja rennosti ynnä upotetaan väsyneet jalat ai-kuumaa,-ai-ai-kuumaan veteen ja kökötetään paikallaan kunnes vesi on jäähtynyt, sellaiset kakskyt viiva kolkyt minuuttia.

kun vesi on jäähtynyt, rapsutellaan pehminneet kovettumat kantapäistä sillä veitsellä, viimeistellään hohkakivellä ja hiekkapaperiviilalla.

huljautettaan skabatut kintut vielä kylpyruukussa, kuivataan froteepyyhkeellä, rasvataan huolelliseti ja kotvan kuluttua puetaan jalkaan puhtaat puuvilla- tai hopeasukat. nam.

Nautinto olisi varmasti vielä mukavampi, jos saisit jonkun huolehtimaan  kylvyn jälkeisistä toimista puolestasi, mutta näinkin on hyvä.

Uskotteko että pienestäkin kylästä pääsee sinnikkäällä työllä ja harjoittelulla ponnistamaan pitkälle, ihan kansainväliselle uralle?
Juu, pääsee.

Entisen kotikyläni -liäisten koulun rehtori kutsui Liskonaisen  tässä yhtenä päivänä koululle tapaamaan kylän kultapoikaa. Otto Paajasta. 19 v. Otto pelaa jääkiekkoa. Mm. sen ilmaveivi-Granlundin kanssa. Männä kauden Otto pelasi HPK:n riveissä SM-liigassa ja samalla ehti alle kaksikymppisten MM-kisoihin Kanadaan. Otto ei ollut Kanadanretkestä mielissään, saavuttivat "vain neljännen sijan". Edellisellä kaudella Oton joukkue toi kotiin samoista mittelöistä pronssia.

Oli hiuksia nostattavan hienoa olla kuuntelemassa miten Otto kertoi kolmeen kertaan ammattilaisjääkiekkoilijan elämästä ja työstä, ensin niille hampaattomille hirviöille (eka-tokaluokkalaiset) sitten seuraavalle ikäryhmälle ja silleen.

Sain ottaa vielä fanikuviakin Otosta ja koululaisista. Mutta niitä minulla ei ole lupa julkaista täällä. Minulla ei myöskään ole lupaa julkaista täällä niitä esiintymiskuvia, joita otin, saan laittaa ne vain lehtijuttuun, mutta en missään tapauksessa nettiin. Ja ymmärrän oikein hyvin, miksi vanhemmat ovat  jyrkästi kieltäneet lastensa kuvien käytön. Miettikääpä minkälaisia kiksejä joku pedofiilipönttö saisi ipanoista jotka palvoen katsovat ja kuuntelevat oman koulunsa kasvattia!



Mutta tämän saan teille näyttää. Jos ette kerro kenellekään, niin tunnustan olevani vähän Otto-fani itsekin. 
Olen saanut senttarina seurata Oton jääkiekkoilijan uran etenemistä jo vuosia ja minusta on upeaa nähdä miten rakkaat pentuni menestyvät omilla osaamisillaan ja työllään.

Toinen, paljon kauemmin odottamani tapahtuma ja ottelu pelataan huomennea sunnuntaina Tampereella, Kaukametsän hallissa. 
Silloin pelataan nuorten salibandyn SM-finaali. Ja pitäjämme joukkue LFT C1 -96 pelaa ensimmäisestä mestaruudestaan! Menkää ihmeessä paikalle, kaikki tamperelaiset, menkää katsomaan miten Lopen pojat teidät päihittävät!

Miksi olen niin hökötyksissäni tästä? No siksi että aloitin tammikuussa vuonna 1995 sb-kerhojen vetämisen täällä Lopella. Minulle naurettiin ja myös tukea oli vaikea penskoille silloin saada "tuollaiseen hetken innostukseen". Silloin vannoin että tulee vielä päivä, jolloin voin kiikkua keinustuolissani ja hihkaista. "I made this!"kun loppilaiset nuoret voittavat ensimmäisen suomenmestaruutensa. Se päivä on lähellä.

Itse en Tampereelle pääse. Menen urheiluseurani, Lopen Urheilijoiden  60-vuotisjuhliin. Tuolloin -90 -luvulla juuri Lopen Urheilijat otti nuoret salibändärit suojiinsa ja sponssasi pelilisenssit.

Samalla kun etsin linkkiä (jota en nyt löytänyt) Urheilijoista, löysin tällaisen. Äänestäisitkö minua tänä vuonna?


Nyt alkaa särkylääke ja kipuvoide tehota. taidan vielä ottaa lasillisen punkkua ja mennä kokeilemaan nukkumista.

Lopuksi kuitenkin kuvakevennys.

McGyver on virtuoosi noiden kaulattomien hirviöiden kanssa.
Meillä oli Charterissa mukana kolme sellaista. Yksi oli vielä turvallisesti äidin tissillä, mutta neiti S ja nuoriherra S olivat reippaasti mukana.



 Tässä tutkitaan Kalamajan hirsien tiivistystä....

... ja tässä lasketaan että kaikki lelut ovat matkassa.
 Toisen vahtimisen hoiti Roosa ja toisen kanssa hommaili McGyver Ja kaikki olivat tyytyväisiä.

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Jänniä aikoja

Heh, muistattekos kun taannoin kirjoittelimme kilvan jatkokertomusta Titanicin muistoristeilylle sijoitetuista tapahtumista?
Tässähän näitä linkkejä siihen jatkikseen on. Muun muassa.

Vaan nytpä on oikeasti sen muistoristeilyn aika. Ja aika jännästi sekin alkoi. Tuskin olivat avomerelle päässeet kun piti kääntyä takaisin.

Antaas kattoo, kuinka homma etenee... Mehän emme ihan perille päässet varsinaisessa tarinassamme, epilogin mukaan kyllä.

tiistai 10. huhtikuuta 2012

Aerobiologian laitos osa II

Tällä kertaa taitaa olla niin että ennustukset pitävät kutinsa.
Pah.

Tuo taannoinen takatalviyritelmä toi hetken helpotuksen, mutta nyt alkavat sääennusteiden lämpötilat olla sillä mallilla että ne kirjoitetaan punaisella. Ja tuulee etelästä. Se tarkoittaa väistämättä sitä että loputkin Baltian ja muiden siitepölyistä tulevat tänne pohjolaan vapaamatkustajina täydentämään omien leppien kukintaa. Väliaikakahvit ne nauttivat minun nenässäni. Ja silmissä. Ja korvissa (tuntuu siltä).

Siis että tänä vuonna tulee ponteva koivukevät. Silleen ovat ennustaneet.

Siitä huolimatta Liskis nauttii elämästä ja sopusuhtaisesta kiiruusta.

Tänä vuonna Lopella täytetään kilvan tasavuosia. Tänä vuonna tehdään uutta. Tänä vuonna on myös kunnallisvaalit. Silloin lokakuussa.

Niistä kunnallisvaaleista tuleekin mielenkiintoiset. Vielä tällä hetkellä on havaittavissa jonkinasteista epäröintiä ehdokkaaksi asettumisessa. Kaikissa puolueissa.

Liekö syynä osittain tämä Virkkusen vetämä kuntajakouudistus, joka hämmentää pitkin Suomenniemeä, vaiko kokonainen uskonpuute vaikuttamisen voimaan.

Minä olen kyllä oman ehdokassitoumukseni ja hyvissä ajoin jättänyt puolueelleni. Sen verran mielenkiintoisia on tulollaan ja sen verran minulla on tietoa, taitoa ja osaamista että haluan olla mukana kehittämässä itsenäisen Lopen elämää, vaikka sitten suuremman kuntayhteisön osana, jos niin harkitaan hyväksi.

Pääsiäinen meni. Uskonnollinen puoli jäi vähemmälle, vain hiljaiseen rukoukseen keskenäni. Muutoin mennä veuhtasin pitkin pitäjää, jollei nyt ihan konkreettisesti, niin ainakin mielessäni.

Pitkäperjantaina nautittiin McGyverin kanssa kuplivat hänen syntymäpäivänsä kunniaksi ja loppuehtoona tein patonkeja ynnä sämpylöitä. Niitä mustikkajuttuja ja suppilovahveropatonkeja.  Ne syntyvät muutoin samalla repsetillä, mutta mustikka-pellavarouheen sijaan mylläsin ihanassa messinkimorttelissani (kiitos Stansta!) kuivatuita suppiksia rouheeksi ja jauhoina käytin enemmän ruis- kuin vehnäjauhoja. Ja tietenkin neljänviljanryynejä. Nam.

Näitä sitten arvottiin muiden ahkerien vassarien leipomusten kanssa Lankalauntain markkinoilla Lopen torilla  silloin lankalauantaina.

Ja itse markkinapäivä meni tavanomaiseen tapaan kuntalaisten kanssa seurustellen. Miten meidän teltalla onkin aina niin runsas yleisö? Varmaan siksi, että meillä on aina annettavaa. Joko maukkaita leipomuksia kahvin kera tai kuuntelevia korvia ja vastauksia kuntalaisten kysymyksiin. Ja taas vieraanamme oli kansanedustaja Aino-Kaisa Pekonen, joka oli teltallamme kertomassa kunnallispoliitikon työstä ja kokemuksistaan tässä.



Rohkea ja suoraselkäinen Aino-Kaisa otti tyynesti hymyillen vastaan myös koko hallituksen toimintaa koskevat suorasanaisetkin moitteet. Ja koska A-K oli ainoa kansanedustaja joka paikalle uskaltautui (muilla alueen edustajilla oli "kiireitä") hän sai kantaakseen muidenkin puolueiden temppuilut.

Ennen pääsiäistä kävin myös teatterissa.
Tarkemmin sanoen kävin Lopen Teatterin harjoituksissa Sajaniemen Taidemäellä.

Ensi kesän näytelmän treeneissä oli jo esimakua tulevan kesäkauden hauskuudesta, jota Timo "Tinke" Tirrin ohjauksessa työstetään. Tohvelisankarin rouva on taattua Maria Jotunia. Tinke on näytelmän sovittanut erityisesti omaan teatterimonttuumme ja muutenkin muokannut käsikirjoitusta nykypäivään istuvaksi, mutta noudattaen tarkoin alkuperäistä aikaa ja henkeä.

Näyttelijät, ts. loppilaiset teatteriharrastajat, nauttivat silminnähden uudesta näytelmästä, joka on taas perinteistä kesäteatterikauraa viimevuotisen ELMO-näytelmän jälkeen. Tämä Jotunin teksti vaatii näyttelijältä paljon. Vuorosanoja on runsaasti ja näyttelijän osaamisella on suuri merkitys näytelmän paikon hulvattomissa kohtauksissa.

Ainakin harjoituksia oli tiistai-iltana hauska seurata. Ne lupasivat nautinnollista teatteri-iltaa kesällä Sajaniemen Teatterilla.

 Suru-uutinen Justuksen kuolemasta on kiirinyt Juulian ja Karoliinan korviin, mutta myös emäntäpiika Riikka on ollut toimelias ja leipaissut kermakaakun, jota toisilleen kateelliset ja ahneet naiset syövät kilvan.
Vaan nyt ei auta enempää lörpötellä. Odottelen sähköpostiin tietoja lauantaisista arpajaisvoitoista, jotta pääsen jatkamaan kirjoittamistani. Tämä viikko on viedä voimat jo ennen alkamistaan. Joka päivälle on jotain menoa aina lauantain chartejulhaan asti. Leijonapesueemme viettää virallisesti toista charteriaan ( muualla puhutaan vuosijuhlasta) ja tällä kertaa me vietämme päivän ulkoillen siellä Kalamajalla.

Siihen asti, heippa!