tiistai 2. huhtikuuta 2019

Esteetöntä(kö?)

Me ollaan paljon puhuttu esteettömyydestä. Erittäinkin tässä vaalien alla. Kun kaikki tahtoo puolustaa ihan kaikkea mikä vähänkin liippaa ihmisen pärjäämisen kohentamista.

Toki niin puhun minäkin.
Pitempään luolassani vierailleet tietävät että kaikenaikaa puhun, vaadin, uhkailen ja motkotan.

Omat vaalitilaisuuksieni järjestämispaikat testaan pyörätuolillani, mulle ei riitä että paikan vuokraaja vakuuttaa tilan olevan esteetön. Usein se ei vakuutuksista huolimatta olekeaan.


Moni ei tule ajatelleeksi että esteitä on usein tiellä kohtalon eikä ne esteet aina ole pelkät portaat. Ne ovat korkeat kynnykset (ilman portaita) ne ovat ahtaat kääntymispaikat (tiesitkö että manuaali pyörätuoli tarvitsee sen 90x90 senttiä mahtuakseen kääntymään?), tuoksut, äänten sekamelska, valaistus... lista on aika pitkä.

Kuulkaa, ei "terve" ihminen voi käsittää oikeesti mitä esteettömyys on.

Esteettömyys on myös näkövammaiselle tai sokealle kohomaalaus esim ajoradalla jotta osataan pysyä omalla kaistalla. Tai induktiosilmukka. Se mahdollistaa kuulovammaisen osallistumisen julkisiin tilaisuuksiin, luentoihin sun muihin rientoihin. Mulla ittellä on koulutettu kantava puheääni, mutta se ei auta kuulovammaista pätkääkään jollei sitä silmukkaa ole asennettu eikä mikrofonia ole käytössä.


Jokunen vuosi sitten pidettiin kokemusasiantuntijoina esteellisyyskoulutusta tuleville lähihoitajille. Kun tuli puheeksi konkretia tarjouduimme lähtemään avustettavina apuvälineinemme retkelle. Nuoret sanoivat että ei teidän tartte, yks vaan istuu pyörätuoliin ja toinen työntää...

Mä siihen jotta mitäs luulet tapahtuvan kun tuoli törmää vaikkapa rotvalliin? No sähän tietenkin ponkaset tuolilta jaloilles ja nostat sen reunan yli. Vaan mepä emme siihen kykene. Me vaan istutaan siinä rotvallin kupeessa ja odotetaan että joku vaikka vähän jeesais.


Tässä olis "malliesimerkki" vammaisluiskasta. Sellainen on koska ravintolan maine sitä edellyttää. Mutta kuvastakin on nähtävissä että se ei totisesti ole esteetön. Edellisen kerran samaan kokoukseen samaan paikkaan mennessäni tuo luiska oli lumikasan alla. Onneksi eilen oli rollaattoripäivä, tuolilla en ollisi tuosta yksinäni päässyt kuin jumiin.



 Nonni, kieli keskellä suuta tästä mentiin...


 Mut tää ovi!
Ei mahu mitenkään päin sitä avaamaan kun apuvälineen kanssa on liikkeellä. Olis pitänyt mennä alemmalle portaalle ja avata se ja kipaista äkkiä ovesta läpi. Rollaattorilla.
Tuolin kanssa joku olis jo tilannut vammaistaksin ja palannut kotiinsa.


Tällekin kuvalle on selityksensä.
Ei, en ole tulossa ulos vaan peruuttamassa sisään. Tuossa on noin kahdeksan senttiä korkea kynnys, ei siitä etuperin päässyt. Tuulikaapin toisella puolen sama juttu.

Mä sisään päästyäni aiheesta henkilökunnalle mainitsin ja tää totes että joo, saattaa se olla vähän hankala, mutta pääseehän meille takaovesta.  
-Ja nyt sä sen mulle sanot! Sen takaoven tavoittaakseen pitäis kiertää korttelinkokoinen rakennus, ihan sama miten päin.

Mainittu keskustelunpätkä todisti jälleen että kuolevaisilla ei ole oikeesti pienintäkään hajua mitä vammaisen elämä oikeesti, arjessa, ihan joka päivä ja joka tilanteessa on.

Muuten kokous meni mallikkaasti.
Vessoja en tarkastanut, ei ollut sellainen olo ja oli sentään vaipat.

Ja joo, hiukset on huvenneet. Kampaaja ei noita loppuja kerralla suostunut lyhemmäksi pätkimään, sanoi että seuraavalla kerralla saat sit leikkauksen halvemmalla jos niitä on vielä tähteellä. Noi sytot puree tehokkaasti itse tautiin (se verisyöpä) mutta muu keho ja elimistö ei niistä kovin tykkää. Ekaks hapertui kynnet sit tukka ja näyttää kadonneen silmäripsetkin suurimmaksi osaksi. Siis kun eilenkin vähän koetin turvonnutta ulkonäköäni kohentaa ei niitä ripsiä sit silleen ollutkaan kovasti väritettäviksi. Toivoakseni kinttukarvat ja sen kaverit häipyy samalla vauhdilla kesäksi...

Mutta noihan on vaan esteettisiä juttuja. Muut sivarit ei haittaa ketään muuta kuin mua. Mutta paranemaan päin toistaikseksi tästäkin ollaan menossa.




 Loppukevennykseksi yksi vaalikuva.
#sinäpäätät