tiistai 30. syyskuuta 2008
Kevyt kenttäkevennys
Susikairan akka tuossa pähkäili tumppujen kanssa.
Niin olen minäkin ja usein. En koskaan laske silmukoita, en kerroksia enkä opettele mitään kotkotuksia. Teen vain tumppuja ja sukkia.
Tässä lyhyt ja ytimekäs kuvakertomus:
Kuvassa kaksi tumppua. Toimen päättelyä vaille valmis. Toinen tässä tapauksessa koulutuskappale. Olen siis kutonut kaksi samanlaista tumppua joihin olen eri värisellä langanpätkällä kutonut näköjään viiden silmukan pätkän ja jatkanut sitten vanttuun loppuun asti. Pätkän kohta on mitoitettu paikalleen kohteen käden avulla.
Sitten olen näemmä poistanut värilangan ja poiminut puikoille ylhäältä kuusi silmukkaa ja alhaalta toiset kuusi silmukkaa. Apupuikoille vielä kummallekin sivulle lapasen koosta riippuen kaksi tai neljä silmukkaa. Ja kutonut peukun loppuun kuin pienoiskokoisen lapasen. Aina välillä mitaten kohteen peukalon pituutta.
Kas näin helppoa se on! Ehkä?
Kiitos akkaseni että sain vähän maallista ajateltavaa.
maanantai 29. syyskuuta 2008
Pitkä yö
Eilehnän olimme Seurakukntasisaren Isin kanssa suunnitelleet yhteistä muisteluhetkeä. Muuttotohinan vuoksi viimeinen yhteinen hetkemme jäi tiukkaan kädenpuristukseen ja katseeseen joka näin jälkeenpäin ajatellen kertoi meille kahdelle kaiken tarpeellisen. Jätimme hyvästit toisillemme. Nuoren tytön ensirakkaus romahti tänään entistä kovempiin kipuihin joihin vaikuttaminen alkaa olla mahdotonta. Lääkkeet eivät enää tehoa, vahvimmatkaan. Perheenjäsenet ovat vuorokauden ympäri Isin luona. Me muut rukoilemme ja odotamme Sitä puhelua joka väistämättä tulee lähitunteina tai lähipäivinä.
Olkoon Jumala armollinen ja ottakoon lasteni rakkaan isän mahdollisimman pian luokseen.
Olkoon Jumala armollinen ja ottakoon lasteni rakkaan isän mahdollisimman pian luokseen.
Vääntöä
Arki ja maanantai.
Selkä on jo melko suorana, kokonaan oikaisu sattuu vielä, mutta veikkaan että iltaan mennessä olen jo normaalin notkea. (ja mitäs se sitten on?)
Maanantait ovat usein melko hektisiä päiviä. Maanantaisin paikallislehtemme menee kiinni klo 16.30. Se tarkoittaa suomeksi käännettynä sitä että kuluvan viikon lehteen meinattu materiaali pitää olla lehden toimituksen käsillä ehtiäkseen eteenpäin. Siis deadline.
Tällä viikolla onkin paljon kirjoitettavaa.
Valokuvanäyttelymme Kulttuuria kansalta kansalle avataan virallisin (myös perinteisin) menoin torstaina klo 18.00 viihdelaulukuoro Satumaa Singersin tahdittamana.
Kahden viikon päästä kylällämme on taas tiukka vaalipaneelitilaisuus kylämme kuntavaaliehdokkaille. Tällöin jokaisella halukkaalla on mahdollisuus tulla tutustumaan oman kylän poliittiseen tarjontaan kylämme keskuspaikkaan Seuralaan. Tämä on niin pitkä perinne etten itsekään tiedä koska ensimmäinen kylän vaalitentti on järjestetty.
Se mikä tässä nyt varsinaiasesti vääntöä aiheuttaa on lokakuun 15. päiväksi sovittu mielenosoitus Eduskuntatalolla. Tällöin valtakunnan omaishoitajat ja omaishoidettavat kokoontuvat luovuttamaan ardessin kansanedustajille omaishoidon aseman parantamiseksi. Puolueisiin sitoutumattoman paikallislehtemme päätoimittaja ei vaan tahdo puffia julkaista koska tapahtuma on Helsingissä. Uskon että tälläkin viikolla saamme lukea Nummelan, Vihdin ja Karkkilan uutiset ja palstantäytteet mutta emme kaikkia kotipitäjää koskevia uutisia.
Ans kattoo. Neuvonpito on kesken...
Kävijälaskuri ilmestyi takaisin omalle paikalleen. Päivittyneenä. En ymmärrä miten ja miksi.
Oli kaiketi palveluntarjoajan sivu ollut pökerryksissä tovin. Vähä niinkuin nämä tässä:
Selkä on jo melko suorana, kokonaan oikaisu sattuu vielä, mutta veikkaan että iltaan mennessä olen jo normaalin notkea. (ja mitäs se sitten on?)
Maanantait ovat usein melko hektisiä päiviä. Maanantaisin paikallislehtemme menee kiinni klo 16.30. Se tarkoittaa suomeksi käännettynä sitä että kuluvan viikon lehteen meinattu materiaali pitää olla lehden toimituksen käsillä ehtiäkseen eteenpäin. Siis deadline.
Tällä viikolla onkin paljon kirjoitettavaa.
Valokuvanäyttelymme Kulttuuria kansalta kansalle avataan virallisin (myös perinteisin) menoin torstaina klo 18.00 viihdelaulukuoro Satumaa Singersin tahdittamana.
Kahden viikon päästä kylällämme on taas tiukka vaalipaneelitilaisuus kylämme kuntavaaliehdokkaille. Tällöin jokaisella halukkaalla on mahdollisuus tulla tutustumaan oman kylän poliittiseen tarjontaan kylämme keskuspaikkaan Seuralaan. Tämä on niin pitkä perinne etten itsekään tiedä koska ensimmäinen kylän vaalitentti on järjestetty.
Se mikä tässä nyt varsinaiasesti vääntöä aiheuttaa on lokakuun 15. päiväksi sovittu mielenosoitus Eduskuntatalolla. Tällöin valtakunnan omaishoitajat ja omaishoidettavat kokoontuvat luovuttamaan ardessin kansanedustajille omaishoidon aseman parantamiseksi. Puolueisiin sitoutumattoman paikallislehtemme päätoimittaja ei vaan tahdo puffia julkaista koska tapahtuma on Helsingissä. Uskon että tälläkin viikolla saamme lukea Nummelan, Vihdin ja Karkkilan uutiset ja palstantäytteet mutta emme kaikkia kotipitäjää koskevia uutisia.
Ans kattoo. Neuvonpito on kesken...
Kävijälaskuri ilmestyi takaisin omalle paikalleen. Päivittyneenä. En ymmärrä miten ja miksi.
Oli kaiketi palveluntarjoajan sivu ollut pökerryksissä tovin. Vähä niinkuin nämä tässä:
sunnuntai 28. syyskuuta 2008
Muuttopäivä
Minun elämässäni tämä päivä, 28. syyskuuta, on merkinnyt aina jotain dramaattista.
Veljeni menehtymisestä on kulunut kaksikymmentä yksi vuotta. Estonian uppoamisesta 14 vuotta, samalla upposi muutamia tuntemiani ihmisiä. Mika Häkkinen täyttää jotakin vuotta juuri tänään. Olen kahdesti itse muuttanut uudelle paikkakunnalle tällä päivämäärällä. Entisen aviomieheni (sen keskimmäisen) syntymäpäivä on niin ikään tänään.
Tänään Seurakuntasisaren Isi muuti Terhokotiin. Uuteen kotiin joka on viihtyisästi ja kauniisti sisustettu ja jossa lääkinnälliset laitteet on häivytetty mahdollisimman hyvin pois katseilta. Saattokotiin.
Suuri kivi putosi koko perheen sydämeltä kun muutto vihdoin toteutui. Eilinen päivä oli ollut musertavan vaikea Isille. Kipupumpun säätö ja annostus oli aivan liian vähäinen, tuskin lääkitys antoi puolentoista tunnin rauhan kun otsa jo meni ryppyyn ja hikipisarat tiivistyivät pintaan.
Tänään oli jo ennen muuttoa vähän nostettu annostusta ja se auttoikin kipuihin ihan iltapäivään asti. Muutaman tunnin tirsojsen jälkeen maistui koko mukillinen kahvia kahdella dallaspitkoviipaleella. Yhdessä perheen kanssa. Telkkarista tuli rallia. Ihan kuin kotona.
Seurakuntasisar pyysi kiittämään tuesta ja niin kiitän minäkin. Toivotamme rauhallista unta kaikille. Seurakuntasisar kyllä palaa tontilleen kunhan jaksaa.
Veljeni menehtymisestä on kulunut kaksikymmentä yksi vuotta. Estonian uppoamisesta 14 vuotta, samalla upposi muutamia tuntemiani ihmisiä. Mika Häkkinen täyttää jotakin vuotta juuri tänään. Olen kahdesti itse muuttanut uudelle paikkakunnalle tällä päivämäärällä. Entisen aviomieheni (sen keskimmäisen) syntymäpäivä on niin ikään tänään.
Tänään Seurakuntasisaren Isi muuti Terhokotiin. Uuteen kotiin joka on viihtyisästi ja kauniisti sisustettu ja jossa lääkinnälliset laitteet on häivytetty mahdollisimman hyvin pois katseilta. Saattokotiin.
Suuri kivi putosi koko perheen sydämeltä kun muutto vihdoin toteutui. Eilinen päivä oli ollut musertavan vaikea Isille. Kipupumpun säätö ja annostus oli aivan liian vähäinen, tuskin lääkitys antoi puolentoista tunnin rauhan kun otsa jo meni ryppyyn ja hikipisarat tiivistyivät pintaan.
Tänään oli jo ennen muuttoa vähän nostettu annostusta ja se auttoikin kipuihin ihan iltapäivään asti. Muutaman tunnin tirsojsen jälkeen maistui koko mukillinen kahvia kahdella dallaspitkoviipaleella. Yhdessä perheen kanssa. Telkkarista tuli rallia. Ihan kuin kotona.
Seurakuntasisar pyysi kiittämään tuesta ja niin kiitän minäkin. Toivotamme rauhallista unta kaikille. Seurakuntasisar kyllä palaa tontilleen kunhan jaksaa.
lauantai 27. syyskuuta 2008
Laskuri katosi
Voi voi taas.
Nyt en kyllä tiedä mitä tapahtui, mutta vierailijalaskuri katosi taivaan tuuliin tai vielä pitemmälle.
Kokeilen uutta. Se alkaa taas nollasta eikä rekisteröi omia käyntejäni. Toivottavasti siis todenmukaisempi?
Kun aloitin tämäniltaisen päivityksen mittarissa oli 2111 visiteeraajaa. Niinpä lisäämme sen pohjaluvun uusiin lukemiin. Siis jos se ihan kovasti kiinnostaa. Jos ei, ei kannata laskuyrityksiin ryhtyä.
Voi, voi tätä datapönttöä!!!
Nyt en kyllä tiedä mitä tapahtui, mutta vierailijalaskuri katosi taivaan tuuliin tai vielä pitemmälle.
Kokeilen uutta. Se alkaa taas nollasta eikä rekisteröi omia käyntejäni. Toivottavasti siis todenmukaisempi?
Kun aloitin tämäniltaisen päivityksen mittarissa oli 2111 visiteeraajaa. Niinpä lisäämme sen pohjaluvun uusiin lukemiin. Siis jos se ihan kovasti kiinnostaa. Jos ei, ei kannata laskuyrityksiin ryhtyä.
Voi, voi tätä datapönttöä!!!
Spydäri
Keitetään ihan liikaa kuoriperunoita.
Pilkotaan kylmät kuoriperunat mukavannäköisiksi kuutioiksi. Kuorineen.
Pilkotaan kaksi ihan pientä ja itkettävää sipulia ihan pieneksi silpuksi.
Valutetaan kourallinen aiemmin tehtyä paprikasäilykettä kunnolla ja lisätään sekin.
Pilkotaan puoli puoliraakaa banaania ihan pieneksi silpuksi. Lisätään.
Sekoitetaan kulhossa keskenään.
Lisätään aromisuolaa ja grillausmaustetta sopivasti.
Lisätään hippisellinen (vähän pienempi mitta kuin hyppysellinen) salviaa.
Sekoitetaan.
Kuumennetaan ISOSSA pannussa tilkka oliiviöljyä (muistaakseni kylmäpuristettu rypsiöljykin sopii tähän) enintään nelosella sähkölevyllä. Muista että jopa teflonpannu tarvitsee nyt sen öljyn.
Kippaa peruna-sipuli-paprikahässäkkä pannulle ja pöyhi sitä hellästi kunnes
se näyttää hyvältä.
Lisää kermaa (nyt käytin Valion 2%ista hylajuttua) ja sekoita kunnes kermajuttu imeytyy.
Tässä vaiheessa sähkölevy on ollut ykkösellä jo hyvän tovin. Kansi päälle ja hautumaan.
Ai että on hyvää. Nam.
Me syötiin seuraksi sitruuna-tilligraavattua lohikalaa. Nam, nam.
Ja sitä Cavaa.
Pilkotaan kylmät kuoriperunat mukavannäköisiksi kuutioiksi. Kuorineen.
Pilkotaan kaksi ihan pientä ja itkettävää sipulia ihan pieneksi silpuksi.
Valutetaan kourallinen aiemmin tehtyä paprikasäilykettä kunnolla ja lisätään sekin.
Pilkotaan puoli puoliraakaa banaania ihan pieneksi silpuksi. Lisätään.
Sekoitetaan kulhossa keskenään.
Lisätään aromisuolaa ja grillausmaustetta sopivasti.
Lisätään hippisellinen (vähän pienempi mitta kuin hyppysellinen) salviaa.
Sekoitetaan.
Kuumennetaan ISOSSA pannussa tilkka oliiviöljyä (muistaakseni kylmäpuristettu rypsiöljykin sopii tähän) enintään nelosella sähkölevyllä. Muista että jopa teflonpannu tarvitsee nyt sen öljyn.
Kippaa peruna-sipuli-paprikahässäkkä pannulle ja pöyhi sitä hellästi kunnes
se näyttää hyvältä.
Lisää kermaa (nyt käytin Valion 2%ista hylajuttua) ja sekoita kunnes kermajuttu imeytyy.
Tässä vaiheessa sähkölevy on ollut ykkösellä jo hyvän tovin. Kansi päälle ja hautumaan.
Ai että on hyvää. Nam.
Me syötiin seuraksi sitruuna-tilligraavattua lohikalaa. Nam, nam.
Ja sitä Cavaa.
keskiviikko 24. syyskuuta 2008
Voima olkoon kanssamme
Tänään se taas sattui.
Olet juuri etsimässä kännykkäsi valikosta oikeaa numeroa ja kesken kaiken etsimäsi numero soittaa. Ja siihenhän tietysti vastataan:
ööh, missä on?
Lasten isä soitti ja juttelimme ainakin kaksikymmentä minuuttia. Sairaudesta, syövästä, saattohoidosta ja lapsista. Tänään oli hyvä päivä ja happi riitti pitkään puheluun.
Menen sunnuntaina koko päiväksi Jorviin (Jorkin sairaalaan, sanoi kuopukseni pienenä; hänen kummisetänsä oli nosturikuskina rakennustyömaalla). Vähän kyllä jänskättää, emme ole lasten isän kanssa tavanneet pitkään aikaan, vain puhuneet puhelimessa. Laihtunut on ja tajunnan taso heittelee pahasti. Sovimme kuitenkin kokopäivätreffit sunnuntaiksi. Emme ota ketään muuta vastaan vaan varaamme päivän meille. Isille ja äidille.
Voima olkoon kanssamme.
Olet juuri etsimässä kännykkäsi valikosta oikeaa numeroa ja kesken kaiken etsimäsi numero soittaa. Ja siihenhän tietysti vastataan:
ööh, missä on?
Lasten isä soitti ja juttelimme ainakin kaksikymmentä minuuttia. Sairaudesta, syövästä, saattohoidosta ja lapsista. Tänään oli hyvä päivä ja happi riitti pitkään puheluun.
Menen sunnuntaina koko päiväksi Jorviin (Jorkin sairaalaan, sanoi kuopukseni pienenä; hänen kummisetänsä oli nosturikuskina rakennustyömaalla). Vähän kyllä jänskättää, emme ole lasten isän kanssa tavanneet pitkään aikaan, vain puhuneet puhelimessa. Laihtunut on ja tajunnan taso heittelee pahasti. Sovimme kuitenkin kokopäivätreffit sunnuntaiksi. Emme ota ketään muuta vastaan vaan varaamme päivän meille. Isille ja äidille.
Voima olkoon kanssamme.
maanantai 22. syyskuuta 2008
Auringonpilkku!
Kyllä on odotettu. Auringonpilkkuja. Tämä pienokainenkin jo ilahduttaa vaikka onkin vasta vajaan maapallon kokoinen. Myöhässä ovat, mutta tulivat sentään. Kesän viimeisenä päivänä, huomenna on jo syksy.
keskiviikko 17. syyskuuta 2008
Nokkosrösti ja sienimureke
Vaihe 1:
Otetaan pakkasesta joskus tarjoushintaan ostettua jauhelihaa ja sulatetaan se.
Tehdään mureketaikina muuten normaaliin tapaan ( siis jauhelihaa, korppujauhoja, mausteita, muna, silputtua sipulia, tilkka alasti juoksevaa kermaa(rasvaa alle 7%)) mutta lisätään hienoksi hakattua sienimössöä taikinaan. Yön yli vetäytymään jääkaappiin. Paistetaan sopivassa astiassa 170 asteen lämpöisessä uunissa ööö, aika pitkään, ainakin toista tuntia. Tulee sellainen tiivis mutta mehukas mureke joka on hyvää kylmänäkin. (olen tehnyt näitä myös soijarouheesta jauhiksen sijaan. nam.)
Vaihe 2:
Kuumennetaan pannu ja lisätään oliivi-, rypsi-, tai mitä hyvänsä kasvisöljyä (teflonpannu ei tarvii sitäkään). Raastetaan kohtalaisen kokoinen peruna syöjää kohti ja imeytetään joutavat nesteet talouspaperiin. Kuumalle pannulle laitetaan hautumaan kourallinen nokkosia (tässä tapauksessa pakasteesta sulatettuja) ja kuivateltu perunaraaste. Ne siinä pannulla muhivat kevyesti pöyhien ja levyn lämpöä säädellen. Ei tokikaan ole meininki käryttää niitä mustiksi vaan mehukkaan rapeiksi. Väri alkaa olla upea.
Noin. Nyt ovat perunat kypsiä. Huomasithan ettei suolaa ole vielä lisätty. Lirutetaan soijakastiketta pinnalle ja kumotaan lautaselle/sille. Lisätään viipale sienimureketta ja sellaista salaattia mitä sillä hetkellä kaapista löytyy. Nam.
Syntisen hyvää ateriasta saa lisäämällä vähän kermaa hautuviin perunanokkosiin ja ripottelemalla juustoa pinnalle. Nam, nam.
En laittanut kuvaa, kyllä näillä ohjeilla pitäisi mielikuvituksen toimia ja syljenerityksen lisääntyä.
Lähden tästä johtamaan kylätoimikuntani kokousta.
Otetaan pakkasesta joskus tarjoushintaan ostettua jauhelihaa ja sulatetaan se.
Tehdään mureketaikina muuten normaaliin tapaan ( siis jauhelihaa, korppujauhoja, mausteita, muna, silputtua sipulia, tilkka alasti juoksevaa kermaa(rasvaa alle 7%)) mutta lisätään hienoksi hakattua sienimössöä taikinaan. Yön yli vetäytymään jääkaappiin. Paistetaan sopivassa astiassa 170 asteen lämpöisessä uunissa ööö, aika pitkään, ainakin toista tuntia. Tulee sellainen tiivis mutta mehukas mureke joka on hyvää kylmänäkin. (olen tehnyt näitä myös soijarouheesta jauhiksen sijaan. nam.)
Vaihe 2:
Kuumennetaan pannu ja lisätään oliivi-, rypsi-, tai mitä hyvänsä kasvisöljyä (teflonpannu ei tarvii sitäkään). Raastetaan kohtalaisen kokoinen peruna syöjää kohti ja imeytetään joutavat nesteet talouspaperiin. Kuumalle pannulle laitetaan hautumaan kourallinen nokkosia (tässä tapauksessa pakasteesta sulatettuja) ja kuivateltu perunaraaste. Ne siinä pannulla muhivat kevyesti pöyhien ja levyn lämpöä säädellen. Ei tokikaan ole meininki käryttää niitä mustiksi vaan mehukkaan rapeiksi. Väri alkaa olla upea.
Noin. Nyt ovat perunat kypsiä. Huomasithan ettei suolaa ole vielä lisätty. Lirutetaan soijakastiketta pinnalle ja kumotaan lautaselle/sille. Lisätään viipale sienimureketta ja sellaista salaattia mitä sillä hetkellä kaapista löytyy. Nam.
Syntisen hyvää ateriasta saa lisäämällä vähän kermaa hautuviin perunanokkosiin ja ripottelemalla juustoa pinnalle. Nam, nam.
En laittanut kuvaa, kyllä näillä ohjeilla pitäisi mielikuvituksen toimia ja syljenerityksen lisääntyä.
Lähden tästä johtamaan kylätoimikuntani kokousta.
tiistai 16. syyskuuta 2008
Vaihtelua
Vaihdoin kokeeksi.
Ihmetellään tätä mallia nyt päivä tai kaksi. Jos tuntuu hyvältä jääköön. Jos ei, palataan entiseen tai johonkin muuhun. Jotenkin vaan pidän siitä tähän asti olleesta eniten, se on niin minun oloiseni (omasta mielestä).
Auttakaa nyt hyvät ihmiset valitsemaan!
Enkä mitenkään käsitä miksi Karvinen kiipesi kellon päälle eikä suostu sieltä siirtymään paikalleen listan hännille. Aina senkin pitää olla etunenässä ...hmpfh.
Ihmetellään tätä mallia nyt päivä tai kaksi. Jos tuntuu hyvältä jääköön. Jos ei, palataan entiseen tai johonkin muuhun. Jotenkin vaan pidän siitä tähän asti olleesta eniten, se on niin minun oloiseni (omasta mielestä).
Auttakaa nyt hyvät ihmiset valitsemaan!
Enkä mitenkään käsitä miksi Karvinen kiipesi kellon päälle eikä suostu sieltä siirtymään paikalleen listan hännille. Aina senkin pitää olla etunenässä ...hmpfh.
Outo juttu
Lääri oli tänään oikein kiva, fiksu, nuori ja perusteellinen. Se lohdutti ettei tässä nyt mitään hätää ole kun kaikki perusarvot (?) on kohdallaan tai korkeintaan ihan hippusen yläkantissa. Paitsi ne tromppelit. Koneelta niiden kehityshistoriaa sitten yksissä kaiveltiin aina yhdeksän vuoden taakse.
Kovin olivat olleet heiluvaisia. Välillä hyvinkin koholla ja sitten taas normaalia näytti pitkät ajat. Kunnes taas alkoivat lisääntyä kevään jälkeen. Lääri vähän epäili että nämä kaikki koodatut ja koodaamattomatkin sairaudet ja niiden aktiivisuusaste vaikuttaisivat trombosyyttien määriin. Ehkä, joka tapauksessa ravaan taas loppusyksyn kuukausittain kokeissa. Että ne labran naiset ilahtuu! Muistin sentään pyytää vahvemmat triptyylit yösärkyyn.
Kovin olivat olleet heiluvaisia. Välillä hyvinkin koholla ja sitten taas normaalia näytti pitkät ajat. Kunnes taas alkoivat lisääntyä kevään jälkeen. Lääri vähän epäili että nämä kaikki koodatut ja koodaamattomatkin sairaudet ja niiden aktiivisuusaste vaikuttaisivat trombosyyttien määriin. Ehkä, joka tapauksessa ravaan taas loppusyksyn kuukausittain kokeissa. Että ne labran naiset ilahtuu! Muistin sentään pyytää vahvemmat triptyylit yösärkyyn.
Läärin jälkeen M-a tuli noukkimaan minut koreineni tk:n mäeltä ja suorittiin siitä apteekin kautta eiliseen metsään tyhjentämään se. Sitten käytiin vielä parissa muussakin metsässä mutta luonto ei ollut ihan niin suosiollinen kuin olisi toivottu. Tuottoisa reissu kuitenkin, ei valittamista ja taas on pari purkkia lisää pakkasessa. Tatteja ja kanttarelleja kanssa.
ja vierestä löysin alaleuan. Hampaat olivat melko tarkkaan tallella ja vitivalkoiset. Ollut siis pitkään metsäpolulla. Vähän mietyttää miksi vain kallo oli löytyvillä eikä muita jäännöksiä. Vielä enemmän mietitytti lähistöltä löytynyt toinen kallo. Olen tunnistavinani tämän vainajan peuraksi tai sellaisen vasaksi. Petoeläin se ei ole koska silmän aukot ovat sivuilla ja alahampaat sojottivat vinosti eteenpäin niinkuin ruohonsyöjillä yleensäkin.
Samasta metsästä löytyi ilmeisesti jo aikaa hylätty luolan suuaukko, joko ketun tai mäyrän. veikkaan kettua, mäyränkoloksi ne näytti vähän ahtaalta. En tiedä, en ole metsämies vaan baarimestari evp.
Sienten lisäksi löysin:
ja vierestä löysin alaleuan. Hampaat olivat melko tarkkaan tallella ja vitivalkoiset. Ollut siis pitkään metsäpolulla. Vähän mietyttää miksi vain kallo oli löytyvillä eikä muita jäännöksiä. Vielä enemmän mietitytti lähistöltä löytynyt toinen kallo. Olen tunnistavinani tämän vainajan peuraksi tai sellaisen vasaksi. Petoeläin se ei ole koska silmän aukot ovat sivuilla ja alahampaat sojottivat vinosti eteenpäin niinkuin ruohonsyöjillä yleensäkin.
Samasta metsästä löytyi ilmeisesti jo aikaa hylätty luolan suuaukko, joko ketun tai mäyrän. veikkaan kettua, mäyränkoloksi ne näytti vähän ahtaalta. En tiedä, en ole metsämies vaan baarimestari evp.
sunnuntai 14. syyskuuta 2008
Eläköön Karvinen!
...
Nice Blog - niin minustakin. Siis ihana merkki. Ja sen tarinakin on ihana: huomionsoitus on lähtenyt liikkeelle 11.9.2008 Hemulimaisia juttuja -blogista 14-vuotiaan Hannan toimesta. (lainasin tekstin suoraan auringonkukkametsästä)
Kiitän iloisena Annea taas kerran kunnarista! Nyt on vaan niin että kaikki tuntemani blogit on jo kansoitettu Karvisilla, joten täältä se lähtee matkaamaan kohti Espoota, Seurakuntasisaren iloksi. Hän totisesti tarvitsee ilahduttavia uutisia juuri nyt. Ja kunnareita.
Nice Blog - niin minustakin. Siis ihana merkki. Ja sen tarinakin on ihana: huomionsoitus on lähtenyt liikkeelle 11.9.2008 Hemulimaisia juttuja -blogista 14-vuotiaan Hannan toimesta. (lainasin tekstin suoraan auringonkukkametsästä)
Kiitän iloisena Annea taas kerran kunnarista! Nyt on vaan niin että kaikki tuntemani blogit on jo kansoitettu Karvisilla, joten täältä se lähtee matkaamaan kohti Espoota, Seurakuntasisaren iloksi. Hän totisesti tarvitsee ilahduttavia uutisia juuri nyt. Ja kunnareita.
***
Tämä päivä on mennyt taas kerran laiskotellessa ja Iken tuhoja taivastellessa. Alkuehtoosta läksin noudettuna valokuvausreissulle. Se luonnonlahjakkuus (ammattilainen) joka on pääosan vaalikuvistamme ottanut on juur nyt poissa jossain, vissiin leipätyöreissulla. Niin tämä "monilahjakkuus" autoon ja kuvauspaikoille. Hyviä tuli. Laitan linkin sivuillemme kunhan keskusvaalilautakunta on listamme vahvistanut. Ihan vaan siltä varalta että joku potentiaalinen äänestäjäni olisi hollilla.
Huomenna on vielä kolme kuvattavaa eri puolilla pitäjää. Onneksi on ystäviä ja onneksi on aatesisaria jotka vaivaista mummoa kuskaavat. Ei aina tarvitse höylätä kuljetustukikorttia.
Oli myös pakko väkästää jutunjuurta paikallislehteen. Ja uusi julistus kotisivulle joka toimittaa virallisten vaalisivujeni virkaa. Nyt odotan vesipannun kiljaisua jotta saan ihanaa minttu-salvia-timjami-siankärsämöteetä ja sämpylän uniappeeksi.
Sillä onneksi huomenna on taas uusi päivää
Huomenna on vielä kolme kuvattavaa eri puolilla pitäjää. Onneksi on ystäviä ja onneksi on aatesisaria jotka vaivaista mummoa kuskaavat. Ei aina tarvitse höylätä kuljetustukikorttia.
Oli myös pakko väkästää jutunjuurta paikallislehteen. Ja uusi julistus kotisivulle joka toimittaa virallisten vaalisivujeni virkaa. Nyt odotan vesipannun kiljaisua jotta saan ihanaa minttu-salvia-timjami-siankärsämöteetä ja sämpylän uniappeeksi.
Sillä onneksi huomenna on taas uusi päivää
perjantai 12. syyskuuta 2008
Vähän hirvikärpäsiä
Nousin tänä aamuna ennen kuutta keittelemään eilistä saalistani, josta kuvassa on pieni osa.
Nyt on kattilalävikössä aikas paljon rouskuja ja höperöhaperoita odottelemassa jatkotoimia. Siis suolaanko vai pakastanko? Aamiaiseksi paistoin suppilovahveromunakkaan. Olipa taas hyvää! Edellinen sato on syöty jo keväällä loppuun. Piskuisen kanttarellisaaliin säästin laillisesti vihitylle joka ei muista sienistä oikein perusta. Tatit ja limanuljaskat odottavat vielä paistamista ja pakastusta.
Eilen oli kerrassaan hieno sienijahtikeli. Puolipilvistä, lämmintä vaille 50 F. Kirpakka syyssää siis.
Vähän lähtiessä jänskätti vaikka olin jo teipannut ja raudoittanut jalkani tukevasti. En ole pariin vuoteen käynyt sienestämässä tai ylipäätänsä missään metsässä. Kotoa on sen verran pitkä matka lähimpään pusikkoon että se ylittää omatoimisen kävelymatkani. Niin, vaikka maalla asunkin. Vielä toissa syksynä kävin keskenäni rollaattoriajelulla ja sain sen verran saaalista että joulusalaatti ja pari muuta herkkuhetkeä onnistui. Kävelyetäisyyden metsä ja hyvät rousku- ja mesisienipellot ovat olleet jo aikaa poissa. Nyt siihen valmistuu kylämme uuden asuinalueen kunnallistekniikkaa kovalla vauhdilla. "missä on polkuni, missä on tie/jonka varrelta mustikat hain..."
Onneksi ihmisellä on ystäviä. Uhkarohkeita ystäviä jotka pakkasivat minut keppeineni autoon ja "helppokulkuiseen" metsään. No. Kaikki on suhteellista paitsi valonnopeus, sanoi Einstein. Mikään metsä ei ole minulle enää helppokulkuinen, mutta metsään haluan mennä. Ihan vaan metsän vuoksi. Jos sieltä saa sieniä sen parempi.
Parhaiten viihdyn vanhassa kuusimetsässä joka on verhoutunut pehmeään sammalpeitteeseen ja piilottanut kivet ja katkeilleet oksat alleen. Siellä on hyvä olla ja haistella ja (ei saa nauraa!) halailla karheita kuusenrunkoja. Se on paikka mihin ei päivä paista eikä kuu kumota. Siellä on aina hienoinen vihreä hämärä.
Yhtenä syksynä tapasin korpin joka säikäytti minut aika hyvin. Oli tulossa pikainen myräkkä joka äkkiä huojutti kuusikkoa ja korppi karjaisi kovaa ihan viereisessä puussa. Tunnelma oli jännittävän sadunomainen kun siinä huutelimme toisillemme ja manailimme äkikseltään vaihtelevia syyssäitä.
Eilen oltiin mäntyvoittoisessa sekametsässä. Puolukoita oli valtavan paljon ja päätettiinkin että seuraavalla kerralla laillisesti vihitty lähtee mukaan. Puolukan tai mustikan poimiminen ei minulta suju. Jos olen riittävän pitkään kyykyssä en pääse omin avuin ylös. Sienten kanssa on eri juttu. Mikähän siinä on että marjojen kanssa tulee aina suorituspaineita ja iskee kilpailuhenki? Sienijahti on sellaista verkkaisempaaa puuhaa ja siinä ehtii tuumailla omiaan ynnä ihastella ympäristöä. Vaikka istuen kannon nokassa.
Hirvikärpäsiä bongasin kahdeksan siellä mettässä ja kotona yhdeksännen nutturan sisältä.
Ei paha.
keskiviikko 10. syyskuuta 2008
Survival Kit
Kas tässä tämä!
Kierrätyskamaa, niinkuin kakki minun elämässäni. Ostettu Alkosta kun viimeksi kävin punkkukaupassa. Kestää taas pitkään ja on vielä(?) style. Edellinen joka oli kirjaston vastaava meni jo mikä-mikä-maahan.
Kierrätyskamaa, niinkuin kakki minun elämässäni. Ostettu Alkosta kun viimeksi kävin punkkukaupassa. Kestää taas pitkään ja on vielä(?) style. Edellinen joka oli kirjaston vastaava meni jo mikä-mikä-maahan.
Tilava, myös kokous- ja kauppakäyttöön.
Ja varmasti kestävä, jos sillä meinataan lasipullojakin kuskata.
Ja varmasti kestävä, jos sillä meinataan lasipullojakin kuskata.
Eka kumous.
Tänään juur ei salkussa ollut muuta kuin käsväsky, nessessääri. Sen olen joskus hamassa menneisyydessä saanut jees rohherilta tilaajalahjaksi, alkuun siinä oli myös hihna, mihin lie hävinnyt.
Tänään juur ei salkussa ollut muuta kuin käsväsky, nessessääri. Sen olen joskus hamassa menneisyydessä saanut jees rohherilta tilaajalahjaksi, alkuun siinä oli myös hihna, mihin lie hävinnyt.
Nyt kippasin sen sisällön pöydälle.
Aika läjä josta ei vielä ihan selkoa sivullinen saa.
Aika läjä josta ei vielä ihan selkoa sivullinen saa.
Sitten inventaario:
Kyniä
kahdeksan kappaletta, kuulakärki- ja yksi lyijäri.
Huulipunia
neljä, höh, mihinkäs yksi on mennyt?
Taskulaskin.
Pöllitty laillisesti vihityltä, ei funktioita.
Heijastin.
Vain yksi tähän aikaan vuodesta. Kun illat pimenevät tapaan pitää heijastinpakkauksia völjyssä ja jaella niitä näkymättömille penskoille kuin namusetä.
Jokunen kauppakuitti,
en viitsinyt tutkia mistä ovat peräisin.
Kaksi klemmaria.
kuparinvärinen ja neonvihreä. Älä kysy mitään.
Helosanpötkö huulirasvaksi.
Roskia.
Säilön tuottamani mieluummin taskuun tai kassiin kuin heitän maailman tuuliin, en vaan aina muista tyhjentää kokoelmaa roskikseen.
Rikosten ja riitojen sovitteluesitteitä,
jos joskus pitäisi jakaa tietoa.
Käyntikortti.
Ei oma. Toinen käyntikortti joka on jalkarautateknikon.
Tupakkalaatikko;
poltan paljon, kotona sätkiä, ihmisten ilmoilla tehdastavaraa.
Päiväkerhon syysohjelma taiteltuna kuukausinäkymiin.
Viipaleet.
Joku kutsuu niitä aurinkolaseiksi jotka kiinnitetään silmälasien päälle. Ne voi taittaa myös ylös.
Kännykkä.
Kirvesmiesmalli, kestää putoilun ja jopa minun kömpelön käyttöni.
Lompakko,
(osuuspankin jäsenlahja) jossa ei juurikaan silkkaa rahaa ole koskaan mutta kortteja senkin edestä. En niitä nyt tähän purkanut mutta kerron kun niin haluat tietää:
Ikkunallinen sivutasku, jossa kuolevaiset pitävät vissiin ajokorttiaan:
jonkun nettisoite, elinluovutustestamentti, kahden nuorimmaisen valokuva, Cassun (kisu) kuva, joka oikeesti on jostain vanhasta luontoarvasta, lapsenlapsen koulukuva ja ainoan turvallisen puudutusaineen etiketti, (sitäkin on jo tarvittu).
Muovikortit:
Karjala-kortti (Karjalaliiton, ei panimon), plussakortti, työeläkekortti, kelakortti, EA2-kortti (ei voimassa), järkkärikortti(voimassa), Riihimäen kirjastokortti, X-card, kuljetustukikortti, S-etukortti, Lopen kirjastokortti ja M-kaupan kantiskortti. Niin ja Nordeanja OPn visaelektronit.
Thyroxin-resepti,
joka pitäisi viedä apteekkiin. Kun viimeksi ostoksilla ollessani se ei ollut matkassa. (taksikuitit pistin jo arkistoon, muuten niitäkin olisi siellä. Pari kuittia lisää muta ei YHTÄÄN kolikkoa.
Kalenteri ja Zippo.
Beclometpiippu
jonka korkki on johonkin mennyt ja epi-pen, adrenaliinipyssy.
Haastetaanpa Seurakuntasisar seuraavaksi syyniin.
Kyniä
kahdeksan kappaletta, kuulakärki- ja yksi lyijäri.
Huulipunia
neljä, höh, mihinkäs yksi on mennyt?
Taskulaskin.
Pöllitty laillisesti vihityltä, ei funktioita.
Heijastin.
Vain yksi tähän aikaan vuodesta. Kun illat pimenevät tapaan pitää heijastinpakkauksia völjyssä ja jaella niitä näkymättömille penskoille kuin namusetä.
Jokunen kauppakuitti,
en viitsinyt tutkia mistä ovat peräisin.
Kaksi klemmaria.
kuparinvärinen ja neonvihreä. Älä kysy mitään.
Helosanpötkö huulirasvaksi.
Roskia.
Säilön tuottamani mieluummin taskuun tai kassiin kuin heitän maailman tuuliin, en vaan aina muista tyhjentää kokoelmaa roskikseen.
Rikosten ja riitojen sovitteluesitteitä,
jos joskus pitäisi jakaa tietoa.
Käyntikortti.
Ei oma. Toinen käyntikortti joka on jalkarautateknikon.
Tupakkalaatikko;
poltan paljon, kotona sätkiä, ihmisten ilmoilla tehdastavaraa.
Päiväkerhon syysohjelma taiteltuna kuukausinäkymiin.
Viipaleet.
Joku kutsuu niitä aurinkolaseiksi jotka kiinnitetään silmälasien päälle. Ne voi taittaa myös ylös.
Kännykkä.
Kirvesmiesmalli, kestää putoilun ja jopa minun kömpelön käyttöni.
Lompakko,
(osuuspankin jäsenlahja) jossa ei juurikaan silkkaa rahaa ole koskaan mutta kortteja senkin edestä. En niitä nyt tähän purkanut mutta kerron kun niin haluat tietää:
Ikkunallinen sivutasku, jossa kuolevaiset pitävät vissiin ajokorttiaan:
jonkun nettisoite, elinluovutustestamentti, kahden nuorimmaisen valokuva, Cassun (kisu) kuva, joka oikeesti on jostain vanhasta luontoarvasta, lapsenlapsen koulukuva ja ainoan turvallisen puudutusaineen etiketti, (sitäkin on jo tarvittu).
Muovikortit:
Karjala-kortti (Karjalaliiton, ei panimon), plussakortti, työeläkekortti, kelakortti, EA2-kortti (ei voimassa), järkkärikortti(voimassa), Riihimäen kirjastokortti, X-card, kuljetustukikortti, S-etukortti, Lopen kirjastokortti ja M-kaupan kantiskortti. Niin ja Nordeanja OPn visaelektronit.
Thyroxin-resepti,
joka pitäisi viedä apteekkiin. Kun viimeksi ostoksilla ollessani se ei ollut matkassa. (taksikuitit pistin jo arkistoon, muuten niitäkin olisi siellä. Pari kuittia lisää muta ei YHTÄÄN kolikkoa.
Kalenteri ja Zippo.
Beclometpiippu
jonka korkki on johonkin mennyt ja epi-pen, adrenaliinipyssy.
Haastetaanpa Seurakuntasisar seuraavaksi syyniin.
tiistai 9. syyskuuta 2008
Reipas tyttö
En sitten nukkunut pätkääkään viime yönä. Vähän torkahdin sen Crichtonin (nyt se on oikein) kanssa joskus yhden ja kahden välillä. Nyt on vietävänmoinen nuhatus, nokka ihan tukossa, kaktuksia kurkussa ja silmät kuin vastasyntyneellä sianporsaalla. Yöllä sitten lueskelin, kolusin netissä - kävin muuten Espoon Tuomiokirkossa, se on kotikirkkoni, rippikirkkoni - syynäsin blogilistaa ja tein kaiken kaikkiaan kaikenlaista turhan aikaista saadakseni ajan kulumaan ja ollakseni hipihiljaa. Työpöytämme ovat makuukammarissa ja se välillä hankaloittaa yötyörupeamia jos toinen välttämättä haluaa nukkua.
Aamusella kuuden maissa syötiin aamupuuro yhdessä (tällä kertaa saksalaisen kaupan moniviljahiutaleista) ja juotiin aamukahvit ja -teet. Ja kuunneltiin Olga K:ta. Kerrankin otin aamupastillit oikeaan aikaan ja oikeanlaiseen mahaan.
Kävin viime viikolla labrassa. Olen taas palannut kilttinä tyttönä ruotuun ja käyn kolmen kuukauden välein kontrollissa. Että lääkärikin tietää minun olevan hengissä. Tuossa vähän lipsahti pitemmänpuoleinen tauko tsekkauksesta: syyskuusta 2006 huhtikuuhun 2008. Tuli vähän kehuja. Kaikki arvot oli ihan vinksin vonksin viime keväänä. Nyt on lääkitty uusilla annostuksilla siitä huhtikuusta asti ja tänään tohdin viimein soittaa Tiina-hoitsulle tuloksista.
Meillä on TK:ssa hoitsun puhelinaika puoli kymmenestä yhteentoista ja iltapäivällä yhdestä johonkin. Tämä sitten puoli kybältä jonottamaan. "Hei. Olet soittanut...... terveydenhoitajan puhelinaika on maanantaista perjantaihin klo 8 viiva 9.30 ja plöp pläplällää..." Iltapäivällä siihen yhden vahtiin yritin uudemman kerran. Linja tuuttasi, toisenkin kerran ja sitten: pipipipipi ja mykäksi. Kännykän näytössä seisoi selvällä suomen kielellä: Puhelu hylätty... Täh? Uudestaan kuin teletappi ikään. Ja taas, ja seitsemännen kerran. Kun viimein joku vastasi se joku ei ollut oma hoippani vaan jonkun toisen alueen tätsy (meidän täti oli koulutuksessa) jonka kanssa piti vähän vääntää että sain labratulokset tietooni.
Palataanpa menneisyyteen. Kävin siis labrassa. Listalla oli paastosokeri, kolesterolit, maksat, pvk ja niinpäinpois. Minä olen sellainen atoopikko jolta ei hevillä (eikä kantrilla) verinäytteitä oteta.
Ensin pitää kinata siitä ettei kyynärtaipeita saa mennä ronkkimaan kun niissä on niitä Bakerin kystia vieri vieressä, eikä niissä kyllä ole kunnon suoniakaan. Eikä kaulasta eikä alaraajoista ettei tule uusia tukoksia. On joka kerta ihan onnen kauppaa tuleeko verta vai ei ja jos tulee heittääkö hemolyysiin vai ei. Tällä kertaa uuden tyttösen piti saada neljä eri kertaa putkilot pullolleen.
Käsivarteni on kuin pahemmankin katutappelun jäljiltä vieläkin mutta näytteet otettiin vaikka tytsyä melkein itketti. Ja minä lohduttelin että hienostihan tämä menee, vain kaksi ylimääräistä reikää.
Olisi mielestäni vähintään kohtuullista että tuollaisen painimisen jälkeen olisi arvot edes jotenkin kohillaan. Mutta eipä vieläkään. Kilpirauhaslääkitys on ainoa johon ei tartte puuttua. Kolesterolit oli vähän laskeneet mutta yli viitearvojen edelleen, lääkityksestä huolimatta. Sokerit
olivat myös änkeämässä ylöspäin, hippusen ylitse raja-arvojen mutta siis nousussa kuin blogini listalla. Maksoista en viitsi edes puhua, hemoglobiini sentään oli vielä 143, vähän laskenut normaalista. Se mikä minut vähän peläytti oli tromppeleiden suuri määrä: 426! Ne on niitä hyydyttäjiä ja tuo lukema on hyvin kaukana turvallisesta maksimista. Huh. Siis kipinkapin lääriin uutta annostusta suunnittelemaan. Toivottavasti se tokenee nostetulla primaspanilla ettei tarvitsisi järeämpien kanssa ruveta. Että sellaista menoa.
Enpä aio mennä huomenna päiväkerhoon. Väsyttää niin vimmatusti mutta ei nukuta. Ehtoolla on kuitenkin päivystettävä Nuopparilla kun palkollinen vie bussilastillisen kersoja Elämä Lapselle -konserttiin pääkaupunkiin asti.
Torstaita sentään odotan kovasti. Jos ilmat sallivat pääsen sienijahtiin. Joo, uhkarohkea ystäväni säästi viikon helle(?)lomastaan sienestykseen. Ja vie siis minut mukanaan. Täytyy sitten vaan laittaa kaikki raudat peliin ja sitoa kunnolla se parempi, vastikään satutettu kinttu ynnä koekäyttää uudet (dyykatut) tukevat lenkkarit. Voi kun ei sataisi! ...toisaalta, joskohan hirvikärpäset pysyisivät paremmin loitolla jos vähän satelee? Tietääkö kukaan?
Eikun heikunkeikun täältä eteläisestä Hämeestä!
Aamusella kuuden maissa syötiin aamupuuro yhdessä (tällä kertaa saksalaisen kaupan moniviljahiutaleista) ja juotiin aamukahvit ja -teet. Ja kuunneltiin Olga K:ta. Kerrankin otin aamupastillit oikeaan aikaan ja oikeanlaiseen mahaan.
"kun kissa on poissa/hiiret hyppii..... eiku: kun ihmiset on poissa/kissat nukkuu..."
Kävin viime viikolla labrassa. Olen taas palannut kilttinä tyttönä ruotuun ja käyn kolmen kuukauden välein kontrollissa. Että lääkärikin tietää minun olevan hengissä. Tuossa vähän lipsahti pitemmänpuoleinen tauko tsekkauksesta: syyskuusta 2006 huhtikuuhun 2008. Tuli vähän kehuja. Kaikki arvot oli ihan vinksin vonksin viime keväänä. Nyt on lääkitty uusilla annostuksilla siitä huhtikuusta asti ja tänään tohdin viimein soittaa Tiina-hoitsulle tuloksista.
Meillä on TK:ssa hoitsun puhelinaika puoli kymmenestä yhteentoista ja iltapäivällä yhdestä johonkin. Tämä sitten puoli kybältä jonottamaan. "Hei. Olet soittanut...... terveydenhoitajan puhelinaika on maanantaista perjantaihin klo 8 viiva 9.30 ja plöp pläplällää..." Iltapäivällä siihen yhden vahtiin yritin uudemman kerran. Linja tuuttasi, toisenkin kerran ja sitten: pipipipipi ja mykäksi. Kännykän näytössä seisoi selvällä suomen kielellä: Puhelu hylätty... Täh? Uudestaan kuin teletappi ikään. Ja taas, ja seitsemännen kerran. Kun viimein joku vastasi se joku ei ollut oma hoippani vaan jonkun toisen alueen tätsy (meidän täti oli koulutuksessa) jonka kanssa piti vähän vääntää että sain labratulokset tietooni.
Palataanpa menneisyyteen. Kävin siis labrassa. Listalla oli paastosokeri, kolesterolit, maksat, pvk ja niinpäinpois. Minä olen sellainen atoopikko jolta ei hevillä (eikä kantrilla) verinäytteitä oteta.
Ensin pitää kinata siitä ettei kyynärtaipeita saa mennä ronkkimaan kun niissä on niitä Bakerin kystia vieri vieressä, eikä niissä kyllä ole kunnon suoniakaan. Eikä kaulasta eikä alaraajoista ettei tule uusia tukoksia. On joka kerta ihan onnen kauppaa tuleeko verta vai ei ja jos tulee heittääkö hemolyysiin vai ei. Tällä kertaa uuden tyttösen piti saada neljä eri kertaa putkilot pullolleen.
Käsivarteni on kuin pahemmankin katutappelun jäljiltä vieläkin mutta näytteet otettiin vaikka tytsyä melkein itketti. Ja minä lohduttelin että hienostihan tämä menee, vain kaksi ylimääräistä reikää.
Olisi mielestäni vähintään kohtuullista että tuollaisen painimisen jälkeen olisi arvot edes jotenkin kohillaan. Mutta eipä vieläkään. Kilpirauhaslääkitys on ainoa johon ei tartte puuttua. Kolesterolit oli vähän laskeneet mutta yli viitearvojen edelleen, lääkityksestä huolimatta. Sokerit
olivat myös änkeämässä ylöspäin, hippusen ylitse raja-arvojen mutta siis nousussa kuin blogini listalla. Maksoista en viitsi edes puhua, hemoglobiini sentään oli vielä 143, vähän laskenut normaalista. Se mikä minut vähän peläytti oli tromppeleiden suuri määrä: 426! Ne on niitä hyydyttäjiä ja tuo lukema on hyvin kaukana turvallisesta maksimista. Huh. Siis kipinkapin lääriin uutta annostusta suunnittelemaan. Toivottavasti se tokenee nostetulla primaspanilla ettei tarvitsisi järeämpien kanssa ruveta. Että sellaista menoa.
Enpä aio mennä huomenna päiväkerhoon. Väsyttää niin vimmatusti mutta ei nukuta. Ehtoolla on kuitenkin päivystettävä Nuopparilla kun palkollinen vie bussilastillisen kersoja Elämä Lapselle -konserttiin pääkaupunkiin asti.
Torstaita sentään odotan kovasti. Jos ilmat sallivat pääsen sienijahtiin. Joo, uhkarohkea ystäväni säästi viikon helle(?)lomastaan sienestykseen. Ja vie siis minut mukanaan. Täytyy sitten vaan laittaa kaikki raudat peliin ja sitoa kunnolla se parempi, vastikään satutettu kinttu ynnä koekäyttää uudet (dyykatut) tukevat lenkkarit. Voi kun ei sataisi! ...toisaalta, joskohan hirvikärpäset pysyisivät paremmin loitolla jos vähän satelee? Tietääkö kukaan?
Eikun heikunkeikun täältä eteläisestä Hämeestä!
maanantai 8. syyskuuta 2008
Yön hämärinä hetkinä
Koska joku taivaankappale on taas jotenkin lonkollaan tai kuu alkaa täyttyä olen hereillä.
Näyttää muutenkin siltä että vuorokaudenajat ovat siirtyneet toiselle aikavyöhykkeelle. Taas.
Nonni! nyt justiinsa siirryttiin huomisen puolelle. Jos tänäänkin (siis eilen) olisin ollut fiksu olisin ottanut ajoissa yönapit naamariin ja painunut petiin vanhan, ennestään lukemattoman Michael Chrihtonin kanssa saattaisin olla jo umpiunessa.
Toisaalta, yön hämärät hetket ovat oivallista aikaa pohdiskella maailman asioita ja jonkin verran omiakin. Joskus nämä hetket ovat lähes yhtä tehokkaita kuin viime hetket. Tänään on kuitenkin menossa sellainen ihana yksinäisen rauhan hetki jolloin ei tehdä mitään hyödyllistä saati viisasta.
Tai no, ei nyt sentään. "pentu vinkuu/ kissall on kiima/ naisell on maanlaajuinen tauti joka riivaa....." . Dave Lindholmin sanat tuolta yhdeksänkymmenluvun alusta pasahtiat tänään päähäni.
Niihin aikoihin Katariina-koirani ilahdutti minua 9-päisellä irskipentueella juur syntymäpäivänäni. Pennut siitä vaurastuivat ja siirtyivät tuvan puolelle isoon erityisesti heitä varten rakennettuun karsinaan. Huuto oli moneen kertaan päivässä hirveä. Ne kaulattomat hirviöt söivät ja sotkivat suurimman osan vuorokaudesta, niin kuin kuuluukin. Ja kissoilla oli hauskaa! Ne vuoroin hoitivat pieniä punaisia paholaisia, kaikki paitsi yksi. Kissan nimi oli Lilli. Se oli mustavalkoinen kuten kaikki muutkin silloiset kattini, joita oli yhteensä kuusi. Videoin pentujen touhuja ja kehitystä opiksi ja ojennukseksi lähinnä itselleni etten toiste mokomaan hullun hommaan ryhtyisi. Yksi videonpätkä ilahdutti silloista perhettäni ihan kyyneliin asti kun nauhaa katsellessamme huomasimme että sinne oli tallentunut vietävänmoinen kiljunta, Lilli mourusi sielunsa pohjasta ensimmäistä kiimaansa ja Dave lauloi radiosta taustalla.
Tässä yösydännä istuskellessani nautin samanlaisesta äänimaisemasta. Onerva, 2 v. aloitti huimansa*) ilman edeltä käypää varoitusta juuri äsken. Koko sakki on taas alkuun ihan sekaisin. Viimeksi kun Onervaa huomasi sen kanssa käytiin yläkerrassa miehissä. Useamman tunnin kisut temmelsivät keskenään mutta ainoa lopputulos tapauksesta oli se että kolli oli verissään ja vietiin seuraavana päivänä eläinlääkäriin ja hänestä tuli melkein neiti. Pentuja Onsku ei saanut. Yläkerrassa on nyt uusi nuoriherra, täytyy varovasti tiedustella hänen halukkuuttaan lapsentekoon.
Noin. Tämä askartelu joudutti douppien imeytymistä joten toivotan hyvää yötä ja menen sänkyyn sen Chrihtonin kaa.
*) Kummipoikani M jokus alakouluikäisenä ihmetteli äidilleen toisen koiran outoa käytöstä: miten se ny noin kulukee takapuoli pystysä ja siitä putoo vertakin? Äiti siihen selittämään asiallisesti, niin kuin lapselle kuuluukin että koirille tulee sellainen kiima, kun ne on valmiita saamaan pentuja. Aha, sanoi M ja oli tyytyväinen vastaukseen. Muutaman päivän kuluttua M tuskastuneena haukun nuhjaamiseen tivasi äidiltään: äiti, koska toi Ilonan huima oikein loppuu?
Näyttää muutenkin siltä että vuorokaudenajat ovat siirtyneet toiselle aikavyöhykkeelle. Taas.
Nonni! nyt justiinsa siirryttiin huomisen puolelle. Jos tänäänkin (siis eilen) olisin ollut fiksu olisin ottanut ajoissa yönapit naamariin ja painunut petiin vanhan, ennestään lukemattoman Michael Chrihtonin kanssa saattaisin olla jo umpiunessa.
Toisaalta, yön hämärät hetket ovat oivallista aikaa pohdiskella maailman asioita ja jonkin verran omiakin. Joskus nämä hetket ovat lähes yhtä tehokkaita kuin viime hetket. Tänään on kuitenkin menossa sellainen ihana yksinäisen rauhan hetki jolloin ei tehdä mitään hyödyllistä saati viisasta.
Tai no, ei nyt sentään. "pentu vinkuu/ kissall on kiima/ naisell on maanlaajuinen tauti joka riivaa....." . Dave Lindholmin sanat tuolta yhdeksänkymmenluvun alusta pasahtiat tänään päähäni.
Niihin aikoihin Katariina-koirani ilahdutti minua 9-päisellä irskipentueella juur syntymäpäivänäni. Pennut siitä vaurastuivat ja siirtyivät tuvan puolelle isoon erityisesti heitä varten rakennettuun karsinaan. Huuto oli moneen kertaan päivässä hirveä. Ne kaulattomat hirviöt söivät ja sotkivat suurimman osan vuorokaudesta, niin kuin kuuluukin. Ja kissoilla oli hauskaa! Ne vuoroin hoitivat pieniä punaisia paholaisia, kaikki paitsi yksi. Kissan nimi oli Lilli. Se oli mustavalkoinen kuten kaikki muutkin silloiset kattini, joita oli yhteensä kuusi. Videoin pentujen touhuja ja kehitystä opiksi ja ojennukseksi lähinnä itselleni etten toiste mokomaan hullun hommaan ryhtyisi. Yksi videonpätkä ilahdutti silloista perhettäni ihan kyyneliin asti kun nauhaa katsellessamme huomasimme että sinne oli tallentunut vietävänmoinen kiljunta, Lilli mourusi sielunsa pohjasta ensimmäistä kiimaansa ja Dave lauloi radiosta taustalla.
Tässä yösydännä istuskellessani nautin samanlaisesta äänimaisemasta. Onerva, 2 v. aloitti huimansa*) ilman edeltä käypää varoitusta juuri äsken. Koko sakki on taas alkuun ihan sekaisin. Viimeksi kun Onervaa huomasi sen kanssa käytiin yläkerrassa miehissä. Useamman tunnin kisut temmelsivät keskenään mutta ainoa lopputulos tapauksesta oli se että kolli oli verissään ja vietiin seuraavana päivänä eläinlääkäriin ja hänestä tuli melkein neiti. Pentuja Onsku ei saanut. Yläkerrassa on nyt uusi nuoriherra, täytyy varovasti tiedustella hänen halukkuuttaan lapsentekoon.
Noin. Tämä askartelu joudutti douppien imeytymistä joten toivotan hyvää yötä ja menen sänkyyn sen Chrihtonin kaa.
*) Kummipoikani M jokus alakouluikäisenä ihmetteli äidilleen toisen koiran outoa käytöstä: miten se ny noin kulukee takapuoli pystysä ja siitä putoo vertakin? Äiti siihen selittämään asiallisesti, niin kuin lapselle kuuluukin että koirille tulee sellainen kiima, kun ne on valmiita saamaan pentuja. Aha, sanoi M ja oli tyytyväinen vastaukseen. Muutaman päivän kuluttua M tuskastuneena haukun nuhjaamiseen tivasi äidiltään: äiti, koska toi Ilonan huima oikein loppuu?
Uusi aika
Tässä tämä uusin ihanuus oikein tekstissä!
Luovutan sen virallisin menoin Seurakuntasisarelle joka on oppinut lisäämään blogiinsa linkkejä. Eiköhän vaan ole aika antaa ensimmäinen tunnustus?
Luovutan sen virallisin menoin Seurakuntasisarelle joka on oppinut lisäämään blogiinsa linkkejä. Eiköhän vaan ole aika antaa ensimmäinen tunnustus?
***
Olen tässä siunannut toiseenkin kertaan yhteisöämme täällä Blogistaniassa. Ja omaa rohkeuttani astua mukaan. Olemme jakaneet vaikeitakin asioita yhdessä, jos myös iloisia. Seuranneet toistemme vointia ja olleet mukana tukemassa tai iloitsemassa. Nöyränä kiitän.
Seurakuntasisaren isi on voinut nyt vähän paremmin. Kiitos säännöllisen veritankkauksen ja uusien tulehduskipulääkkeiden. Ja kiitos rukousten. Rukouksen voimaan uskon vahvasti. Olen itse elävä esimerkki ja lähipiirissäni on muitakin. Agnostikko sanoisi että kehittynyt lääketiede sen on aiheuttanut, mutta eihän siinä mitään ristiriitaa ole: rukouksen voimalla sekin on mahdollista.
Seurakuntasisaren isi on voinut nyt vähän paremmin. Kiitos säännöllisen veritankkauksen ja uusien tulehduskipulääkkeiden. Ja kiitos rukousten. Rukouksen voimaan uskon vahvasti. Olen itse elävä esimerkki ja lähipiirissäni on muitakin. Agnostikko sanoisi että kehittynyt lääketiede sen on aiheuttanut, mutta eihän siinä mitään ristiriitaa ole: rukouksen voimalla sekin on mahdollista.
keskiviikko 3. syyskuuta 2008
Enkäsitätätä
Siis sitä en mitenkään käsitä että kun päivitin tulikettuni lakkasivat linkit toimimasta blogissa.
Ensin tuumin että kaikissa selaimissa ne ei välttämättä toimikaan. mutta ei ne nyt toimi enää itsellänikään.
Outo juttu. Selvittelen vähän asiaa, kai maar se siitä tokenee.
Nyt pitää taas ruveta leipomaan. Nuopparikausi alkaa Läyliäisissä tänään ja meillä on perinteisesti
ruukattu syödä pullaa ja kahvia/mehua ekana iltana, jolloin kaikki vanhat ja uudet valvojat ovat tutustumassa uusiin/vanhoihin pentuihin.
Tällä kertaa käytän oman kaupan myllyn paras- jauhoja ja oikeeta hiivaa, en ala leikkimään eurotuotteiden kanssa...
Ensin tuumin että kaikissa selaimissa ne ei välttämättä toimikaan. mutta ei ne nyt toimi enää itsellänikään.
Outo juttu. Selvittelen vähän asiaa, kai maar se siitä tokenee.
Nyt pitää taas ruveta leipomaan. Nuopparikausi alkaa Läyliäisissä tänään ja meillä on perinteisesti
ruukattu syödä pullaa ja kahvia/mehua ekana iltana, jolloin kaikki vanhat ja uudet valvojat ovat tutustumassa uusiin/vanhoihin pentuihin.
Tällä kertaa käytän oman kaupan myllyn paras- jauhoja ja oikeeta hiivaa, en ala leikkimään eurotuotteiden kanssa...
maanantai 1. syyskuuta 2008
Sattuu joka sopukkaan
Juur puhuin pikään Annen kanssa puhelimessa. Pari vingahdusta kuulin puhelun läpi mutten kiinnittänyt isompaa huomiota.
Seurakuntasisar siellä oli. Tosi väsyneenä ja voimatonna isänsä luona. Rakas lapseni kuolevan isänsä luona. Erosimme yli kaksikymmentä vuotta sitten mutta vain avioliitosta. Perheemme pysyi koossa, vaikka usein se oli vaikeaa ja kivuliasta. Varsinkin kun tytöt tulivat aikuisiksi ja uskalsivat sanoa ääneen mitä olivat mieltä erostamme. Silti.
Lasteni isä, "isi", sairastui kuitenkin asbestisyöpään, vaikka se on niitä juttuja jotka "eivät meitä koske". Tauti on nyt levinnyt niin pitkälle että kotihoitoa ei enää kauan pystytä tarjoamaan sairaanhoitajan päivittäisistä käynneistä huolimatta. Kivut alkavat olla kovia, suorastaan sietämättömiä. Terhokoti odottaa.
Äsken itkimme kuopukseni kanssa yhdessä. Lupasin soittaa huomenna, josko isi olisi hereillä ja jaksaisi jutella kanssani. Vieläkin itkettää. Ja muistan>(minulle kerrottiin) kuinka lasteni isä valvoi vuorollaan vierelläni kun makasin Töölön sairaalan teholla aivohalvaukseni jälkeen odottamassa mahdollista heräämistä. Että olisi joku tuttu kasvo näkyvillä, jos vielä tulisin takaisin.
Nyt vaan on niin että kun isi sulkee silmänsä, hän ei enää koskaan tule takaisin.
Oma kuolema on jo takana mutta tuntuu ihan helvetin kohtuuttomalta että lasteni isä, maailman paras isä ja maailman paras ihminen on jonotuslistan kärjessä. Eikä voi tehdä muuta kuin rukoilla. Ei niinkään "isin" puolesta vaan kuopuksen puolesta, ja muiden lasten. Ja perheen.
Tämä on raskasta aikaa. Me kestämme tämän ja teemme parhaamme auttaaksemme isiä kestämään tämän.
Saanhan pyytää tukea rukouksessa, saanhan?
Seurakuntasisar siellä oli. Tosi väsyneenä ja voimatonna isänsä luona. Rakas lapseni kuolevan isänsä luona. Erosimme yli kaksikymmentä vuotta sitten mutta vain avioliitosta. Perheemme pysyi koossa, vaikka usein se oli vaikeaa ja kivuliasta. Varsinkin kun tytöt tulivat aikuisiksi ja uskalsivat sanoa ääneen mitä olivat mieltä erostamme. Silti.
Lasteni isä, "isi", sairastui kuitenkin asbestisyöpään, vaikka se on niitä juttuja jotka "eivät meitä koske". Tauti on nyt levinnyt niin pitkälle että kotihoitoa ei enää kauan pystytä tarjoamaan sairaanhoitajan päivittäisistä käynneistä huolimatta. Kivut alkavat olla kovia, suorastaan sietämättömiä. Terhokoti odottaa.
Äsken itkimme kuopukseni kanssa yhdessä. Lupasin soittaa huomenna, josko isi olisi hereillä ja jaksaisi jutella kanssani. Vieläkin itkettää. Ja muistan>(minulle kerrottiin) kuinka lasteni isä valvoi vuorollaan vierelläni kun makasin Töölön sairaalan teholla aivohalvaukseni jälkeen odottamassa mahdollista heräämistä. Että olisi joku tuttu kasvo näkyvillä, jos vielä tulisin takaisin.
Nyt vaan on niin että kun isi sulkee silmänsä, hän ei enää koskaan tule takaisin.
Oma kuolema on jo takana mutta tuntuu ihan helvetin kohtuuttomalta että lasteni isä, maailman paras isä ja maailman paras ihminen on jonotuslistan kärjessä. Eikä voi tehdä muuta kuin rukoilla. Ei niinkään "isin" puolesta vaan kuopuksen puolesta, ja muiden lasten. Ja perheen.
Tämä on raskasta aikaa. Me kestämme tämän ja teemme parhaamme auttaaksemme isiä kestämään tämän.
Saanhan pyytää tukea rukouksessa, saanhan?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)