torstai 31. joulukuuta 2009

Mitä ihmettä taas!!!

Uudenvuoden aatto on meidän perheessä jotenkin odotettu ja iloinen päivä. Aamusella anivarhain söimme sovelletun brittiläisen aamiaisen yhdessä. Piha oli kolattu yli kymmensenttisestä lumesta, talo lämmitetty, koneellinen pyykkiä jo kuivausrummussa ja aamu teki ulkosalla tuloaan.

Sillä aikaa kun otin vielä kolmen tunnit ettoset, oli vaatehuoneeseen rakennettu muutaman ilotulitteen lähtöteline ja talo loppuun siivottu.

Ainoa uudenvuoden trauma on kaukaa seiskytluvun alkupuolelta kun vietin Helsingin silmäklinikalla vuoden vaihteen. Siihen aikaan sillmäleikattuja makuutettiin mustat laput silmillä useita päiviä vaaterissa. Olin jo saanut luvan nousta ylös ja haahuilin pitkin sairaalaa uteliaana murkkuna. Tietenkin hiippailin myös päivystykseen. Niistä kokemuksista kammosin ilotulitusta vuosikaudet. En nytkään halua olla ammuskelun välittömässä läheisyydessä.

Eikä takuulla Espoossakaan kukaan olisi halunnut olla. Tämä nimenomaisen Sellon ammuskelu kolahti erityisesti koska se on tyttärieni "kulmakauppa" ja lapsenlapseni on niitä nuoria, jotka maleksivat vapaa-aikansa kauppakeskuksissa. Tässä tapauksessa Sellossa.

Indialandialaiset ovat saaneet pientä flunssanpoikasta, muuten siellä kuulemma menee mukavasti. Seurakuntasisar tilasi tutkimuksen hänelle määrätystä lääkkeestä. On siellä vähän erilainen meininki kuin täällä Suomessa. Pikku päänsärkyyn oli vävylleni myyty apteekissa tramalia ja seurakuntasisarelle sellaista troppia joka on vallan kielletty tässä maassa. Käskin olla juomatta viinaa ja kahvia sen kolmen päivän kuurin aikana.

Kun kaikki nyt kovasti tohisevat hiuksistaan, niistä jotka viihtyvät muualla kuin omassa päässä, ajattelin minäkin osallistua:

Tämä saalis tuli eilen saunan jälkeen.


Meillä hävi eilen tuttava tyttärineen ja mukana oli tyttären kaveri. Tapani Kansa ihastui tyttöön ihan suunnattomasti.

Jonkinlaista rauhanhierontaa on ollut ilmassa. Myös tämän aamupäivän päikkärit nukuttiin kolmestaan samassa sängyssä.

Ohhooh, kun väsyttää!
Näin voi pienelle kissalle käydä kun karhun kanssa painii lyö.
Varsinainen Karhunkaataja-Tytti!



Nyt puemme ulkotamineet päälle ja lähdemme ulos katsomaan vuoden viimeistä auringonlaskua. Toivottavasti keli pysyy kirkkaana, jotta iltainen kuunpimennys näkyisi.

Hyvää ja turvallista vuoden vaihdetta kaikille lukijoilleni!

maanantai 28. joulukuuta 2009

huhuuu?

Olen minä täällä.

Olisin ollut pitempäänkin peiton alla, lukittujen ovien takana, tukittujen ikkunoiden takana ja hatulla peitetyn piipun alla. Blondi minut täältä hätisti esiin. Syyttäkää sitä!

Elämä alkaa kuitenkin kurkistella joulunpyhien mentyä. Alkavat nämä perinnepaniikit käydä raskaammiksi vuosi vuodelta. Kesäkin oli aika hankala. Onneksi siellä oli valopilkkujakin.

Seurakuntasisar lähetti multimediapostia puhelimeen Indialandiasta. Heilutteli siinä varpaitaan riippukeinussa ja kaipaili kotiin. Kaksi viikkoa on vielä kulttuuriretkeä tähteellä. Käskin sen nauttia.

Kylläpä äippä on lihava! En meinaa millään jaksaa nostaa...

keskiviikko 23. joulukuuta 2009

Lumisateen jälkeen

Täällä eteläisessä Hämeessä on hyvin kaunista.

Viime yönä tuprutti sellaiset viisitoista senttiä puhdasta ja kaunista lunta. Hyvin harvinaista tähän aikaan vuodesta. Mutta tosiaankin kaunista.

Joulupaniikkini voi hyvin ja kiristyy tunti tunnilta. Ei nyt äkkiä tule mitään syytä mieleen. Se on ihan fyysistä. Haluaisin nukkua ensi vuoteen pitkälle. Niin kuin karhut. Tai siilit.

Tässä tämän vuotinen joulusinappini:


purkki Colmans'in sinappijauhetta
neljä teelusikallista maissijauhoa
hippinen suolaa
useampi hippinen sokeria (tarkoittaa syöjien maun mukaan)
valkoviinietikkaa
jokunen tippa tabascoa tai muuta tuhtia chiliseosta
jauhettua valkopippuria
rouhittua pippurisekoitusta
kermaa
rypsiöljyä
... olikohan vielä muuta?
juu, oli:
kastikekauhallinen punaviinikastiketta jota syötiin taannoin hirvipaistin kanssa

Sitten hommiin:

Maissijauhot ja tilkkanen vettä hissuksiin kiehumaan ja saostumaan kattilaan, öljy ja mausteet perään. Tästä lähtien käsi ei saa irrota sekoituslastan varresta hetkeksikään, kaiken on siis oltava käden ulottuvilla. Sinappijauho kannattaa lisätä siivilän lävitse, se paakkuuntuu muuten ikävästi. Ja taukoamatta, mutta hellästi sekoitetaan kaiken aikaa.
Nestettä lisätään tilkka kerrallaan, kunnes sinappi näyttää mieluiselta ja nenässä alkaa kutitella mukavasti. Se kerma on siis myös nestettä.

Minulta meni tähän touhuun reipas puolituntinen.
Suurimman osan valutin kuumaan lasipurkkiin, osan jätin kattilaan kinkun kuorrutusta varten.

Tein myös vihreän salaatin vettymään:

Silppusin kokonaisen amerikansalaattipään ohuen ohuiksi siivuiksi, samoin kohtalaisen kokoisen punasipulin. Keittiön seinällä roikkuvasta basilikapuskasta nyppäsin mausteeksi itse kasvatettua basilikaa, purkista viime vuotista spicy-oreganoa, rouhin valko- ja mustapippuria, hitusen suolaa ja sokeria. Jääkaappiin oli eksynyt jokunen purkillinen kapriksia. Puoli purkillista vihreitä marjoja ravistin sekaan. Pari tuhtia kermajuustoviipaletta kuutioiksi ja sokkona sekaan. Lopuksi lirutin sitä rypsiöljyä sen verran että ainekset pääsevät mehustumaan. Oikeasti kitalakeni pitää enemmän kylmäpuristetusta oliiviöljystä, mutta sitä ei nyt ollut käytettävissä.


Tämän joulun sienisalaatti on tehty herkkusienistä. Eikä edes tuoreista. Kun taannoin sitä ystäväni ravintolaa tyhjensimme, saimme runsaasti aineita mukaan. Myös suuren herkkusienipurkin.

Valutin ja silppusin niitä pyyhekumin kappaleita riittävän määrän, silppusin myös sipulin ihan pieneksi hiutaleeksi. Lisäsin tavanomaiset mausteet: suolan, rouhitun maustepippurin (kun ei ollutkaan jauhettua)valkoviinietikan ja kerman, sellaisen alasti juoksevan. Siis kerman. Muistatteko sellaisen mainoksen jossa tunnettu kapellimestari sanoo että "jos tämä saa ruuan maistumaan hyvältä, minä lupaan..." Ja sitten se kapellimestari juoksee munasillaan johtamaan sinfoniaorkesteria...?

Tänään on vielä vuorossa viime yönä paistuneen kinkun kuorrutus: kamara tiehensä, loput eilisestä sinapista pintaan, korppujauhoja perään ja hetkeksi kuumaan (ainakin kahteensataan) uuniin, jotta korppujauho ruskistuu.
Minä lisäisin vielä kokonaisia neilikoita pintaan, mutta McGyver ei niistä perusta, joten jääköön.



Jossain välissä tuumin paistaa kinkun ruiskuoressa, mutta hylkäsin sen tylsyyksissäni.

Eilen alkuehtoolla soi puhelin. Parkkaajantien tontturouva oli onnistunut jättämään itsensä lukitun ulko-oven kylmemmälle puolelle. Onneksi älysi soittaa ja onneksi oli puhelin matkassa. Lähinaapureista ei kukaan ollut kotona, eivät myöskään ne kaksi jotka oli korotettu avaimenhaltijoiksi.

Niinpä me Eila-rouvan kanssa nautimme elävän tulen lämmöstä, Tyttikissan hellyydestä (hän on kovasti tykästynyt Eila-rouvaan) ja Velhovuoren glögistä.

Joka syntyy tälleen:

Varataan iso kattila, vähintään se kolme litraa.
Täytetään se vedellä ja laitetaan puuhellan nurkalle.
Lisätään kattilaan:
kokonaisia neilikoita, kokonaisia maustepippureita, kanelitanko, peukalon kynnen kokoinen pala kuivattua chililä, siirappia (sokeria), kuuluisi siihen oikeesti vielä pomeranssinkuortakin, mutta en pidä siitä, jätin pois.

Sitten sitä lientä kutitellaan pari vuorokautta hellan nurkalla. Kun se tuoksuu vahvasti ja näyttää paksuuntuneen, se on valmista tiivistettä jota sopii lisätä mehuun tai punaviiniin.

Edit Piaf muistuttaa siitä OIKEASTA glögistä jonka ohje löytyy täältä.
Tämä äskeinen on sellainen halpis-köyhistelyversio, mutta hyvää sekin)

Me eilisehtoolla lisäsimme sen punaviiniin, kuumana tietenkin, ja nautimme ilman tykötarpeita, siis niitä manteleita ja rusinoita. Niitäkään ei ollut.
Mutta kyökki tuoksui mukavasti joululta.

Eikä tästä taida mitään joulua tulla. tämä aamupäivä on jo mennyt itkeskellessä, mikä hyvänsä on taas kelvannut syyksi. Niin kuin patterien loppuminen näppiksestä. Sekin oli olevinaan henkilökohtainen loukkaus minua kohtaan.

Mutta onhan huomenna uusi päivä. Viisas nainen oli tuo Scarlett O'Hara.

maanantai 21. joulukuuta 2009

Liskolandia proudly presents




Maailman kaunein nenu ja hurmaava suu.
Täytyy sanoa. että tytär oli oikeassa eikä liioitellut pätkääkään.


Nyt tää riitti! Lähdetään kiitämään, siis kotiin.

Jaa että tämmöinen siitä tuli... Pikkuveli kumminkin.
Iida ja Aapo.

perjantai 18. joulukuuta 2009

Joulutrauma

Joku taannoin ihmetteli joulutraumaa.

Oikeastaan tämän asian käsittely kuuluisi tuonne vainajien puolelle. Mutta kun olen siirtänyt sen luettavuuden kutsuvieraille enkä ole sinne kutsunut ketään, se ei taida olla hyvä paikka vastaukselle.

Joulu on hengellisesti minulle tärkeä aika. Kuten kaikille kristityille. Vapahtajamme syntymäjuhla.

Onnettomuudekseni joulut ovat olleet elämässäni kaikkea muuta kuin vapahtavia. Voin sormillani luetella elämäni onnelliset joulut. Eikä samaa sormea tarvitse käyttää kahta kertaa.

Lapsuuteni jouluista en paljoa muista. Joitain pelottavia joulupukkeja sieltä täältä.

Sitten kun lapsuuteni loppui, kuusivuotiaana, alkoivat todella pelottavat joulut. Koskä kyseessä oli johtajaopettajan perhe, oli joulujenkin oltava arvon mukaiset. Kaiken piti olla valmiina joulurauhan julistukseen mennessä. Yleensä ensimmäiset riidatkin oli käyty siihen mennessä. Ja ensimmäiset selkäsaunat.

Vihanpito jatkui pitkin aattoa, Väliin käytiin saunassa, luettiin jouluevankeliumi, syötiin, jaettiin lahjat ja tapeltiin. Kaikki vuoden aikana koetut vääryydet kaivettiin pöydälle. Siinä saivat osansa niin lapset kuin aikuisetkin. Sitten kun oli ne asiat hoidettu oli aika ryhtyä aattoillan rentouttavaan viettoon: koko iloinen ja onnellinen perhe kokoontui vietä iltateepöytään korttipelien tiimoilta. Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa... En muuten osallistu minkäänlaiseen pelirinkiin tänäkään päivänä.

Kun lapset olivat pieniä hoitelin joulut vuorollani silleen autopilottimenetelmällä. Onneksi Anoppi I Suuri tuli usein avuksi ja otti jouluhässäkän hoitaakseen, jouluihminen kun on. Ja arvosti omaa joulupaniikkiani.

Vaikka vuosien varrella on ollut monia miellyttäviäkin joulunaikoja, ei peruskammoni ole niistä laantunut. Edelliset kuusi joulua, ennekuin McGyver minut keräsi talteensa, olivat juuri sellaisia perushelvetillisiä sessioita, joita valitettavasti on monessa perheessä. Kaikki laitetaan ja koristetaan viimoisen päälle. otetaan vähän punssia, käydään aaton hartaudessa näyttäytymässä seurapiireille, ja joinakin vuosina jo ennen kirkkoretkeä oli silloinen anoppi niin perseet olalla että parhaimmillaan oli kurat pöksyissä kirkonpenkillä. Kiusallisinta tämä oli niinä vuosina, jolloin oli "päätetty" mennä perhehartauteen, jossa pitäjän siloposket oli puunattu ja kammattu esittelykelpoisiksi.

Ja kun lopulta oli kompuroitu vainajat ja niiden kynttilät kohdilleen, alkoi se varsinainen helvetti. Kotiin (lue anoppilaan) päästyä alkoi naapurien tulva. Ja punssia tuli ja sitä juotiin kaksin käsin. Kaikki. Minäkin ensimmäisenä vuonna, kunnes tajusin jujun, ja vietin raittiina seuraavat joulut. Koska olen baarimestari ja pitoemäntä evp, lankesi luonnostaan minulle joulupöydän loihtiminen, kattaus ja sen sellainen.

Anoppi kunnon hämäläisenä maatalon emäntänä oli etukäteen tehnyt kaikki säädylle sopivat jouluherkut. Jotka olivat totisesti herkkuja. Kaikki leivinuunissa paistettuja. Kuusi haettiin entisen avomiehen kanssa omasta metsästä ajoissa muotoutumaan ja se kannettiin sisään ynnä koristeltiin, jos joku vielä siihen kykeni. Minä en sitä koskaan tehnyt, joten oli jouluja, jolloin kuusi kökötti salin nurkassa nakupellenä.

Jotenkin minua jäi harmittamaan ne joulut. Kaikki ainekset olisivat olleet kohdillaan. Tunnelmallinen toista sataa vuotias torppa. Lintujen joululyhteet. Elävät tulet pihalla ja sisällä.
Silti ne vaan vahvistivat joulukammoani.

Tässä talossa ei ole vielä mitään jouluun viittaavaa. Kynttilöitä ei lasketa, koska niitä poltetaan aina pimeänä vuodenaikana. Tai on, saapuneet joulukortit ovat vallanneet oman paikkansa.
Tähän taloon tulee vaatimaton joulu, mikäli lehteni kasööri maksaa marraskuun palkkiot ennen joulua. Jollei maksa, ei tule joulua.

Ai että miksikö en ole säästänyt joulukuun eläkkeestä joulurahaa? Siksi että kun ensin maksan ulosottoon yli kaksi ja puolisataa euroa niitä viimeisiä konkurssin jälkeisiä velkoja, sähköt, vedet, lämmityksen, netti- ja puhelinkulut, edellisen kuukauden matkat ynnä sen kuukautisen punaviinipönikkäni, ynnä käyn kuukausikaupassa (pesuaineet, vessapaperit, sulakkeet, shampoot, kissojen ja koiransafkat sun muut sellaiset kuten kuivamuonat), onkin eläkkeeni käytetty. Yleensä siihen menee juuri se neljä päivää, joiden aikana eläkkeeni tulevat. McGyver maksaa vuokran ja loput hankinnat, mihin työttömän peruspäiväraha piisaa.
Siksi en ole säästänyt joulurahaa.

Tänä vuonna minulla ei kuitenkaan ole sitä vuodenvaihteen paniikkia. Kaikki on hoidettu. Aapo kevensi Heimonpäivänä yleensä alkavaa ahdistusta. Tänään en ole pukenut päälleni. Istun koneella uimulissa ja villatakissa. Olen itkeskellyt kaiken päivää. McGyver kävi äsken halaamassa ja sanoi jo odotelleensakin joulupaniikkiani. Ja vakuutti että kaikki menee tänäkin vuonna ihan hyvin.

Koska Aapo ei ole vielä lähettänyt omia kuviaan, saatte tyytyä näihin:

Aulis Gerlander kävi sovittamassa uutta slipoveriaan. Koko oli passeli, joten virkkuukoukku käteen ja reunojen viimeistelyyn. Roosa tutkii käden jälkeä tarkoin, ja vissiin vähän kateellisenakin...

Ottotyttäreni Pikku-Jaana on kovin suosittu koirien keskuudessa.

keskiviikko 16. joulukuuta 2009

Pieni voitto

Ihan pieni, mutta voimaa antava.

Valtuustoryhmämme pani nuorisotila-asiassa kampoihin ja tahalliseksi osoittautunut "virhe" strategiaesityksessä korjattiin "minulle mieleisemmäksi". Kyläni nuorisotilasta ei annettu lupaa luopua, eikä myöskään koko laajan kunnan nuorisotoimintaa anneta keskittää kirkonkylälle.
Luulikohan ne vietävät oikeesti voivansa tuollaisen asian sujauttaa päätökseen ihan huomaamatta? Taitaa olla vielä tekemistä viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden suhteiden korjaamisessa....

Joku roti se olla pitää. Nih!
Työtähän se vaatii, ja rahaa. Kas kun se nuorisotila tosiaankin upposi tulvaan kuin Atlantis, eikä siitä enää kalua tule.

Mutta eroon siitä ei tämä kunta pääse, ei niin kauan kuin minussa henki pihisee! Ja pihiseekin kunnolla näillä pakkasilla.

Aapo käy ja kukkuu.

Väliin tarkkailtavana, väliin äidin kainalossa. Sokerit sillä järkäleellä heittelee, aika lähellä oli raskausmyrkytys tässäkin tapauksessa raskauden loppuvaiheessa. Raporteeraan tästä aiheesta lisää ihan kyllästymiseen asti. Kuvia tulee heti kun tulee, ei niillä ole niin kiirutta. Eihän?

Sitähän se kaikki on/ rakkautta, rakkautta vaan/

tiistai 15. joulukuuta 2009

Maailman kaunein nenä

...sijaitsee Aapon naamassa, samoin kuin hurmaava suu, josta tarvittaessa lähtee leijonan leijonan karjaisu.

Tälleen Mary kuvaili uutta perheenjäsentämme äsken puhelimessa.

Aapo on terve, ponteva poika joka parhaillaan viettää laatuaikaa äitinsä kainalossa.
Strategiset mitat ovat neljä kiloa ja viisisataakaksikymmentä grammaa sekä sentin yli puoli metriä.

Onnea Mary!
Ja onnea Aapon isälle nelkytvuotislahjasta!

sunnuntai 13. joulukuuta 2009

Kissa raateli eläkeläisen

UUTISIA....

Eteläinen Kanta-Häme
(toimittaja jk-v)
Läyliäisläinen eläkeläinen joutui kissan väkivaltaisen hyökkäyksen kohteeksi tänään. Tapaus sattui noin kello 21 aikaan, kun eläkeläinen oli hiljattain palannut Kauneimmat joululaulut -tapahtumasta Lopen kirkosta.

Vakavahkoksi äitynyt tapahtumaketju alkoi kun 13 viikon ikäisen kissanpennun lelu osui 10-vuotiaan koiran tyhjän ruokakupin reunaan kissan leikkiessä. Ilmeisesti koira joko hermostui siitä, tai oli ryhtymässä kissan kanssa yhteiseen leikkiin. Pentukissan emo(-puoli) hyökkäsi ensin koiran silmille ja eläkeläisen oli pelastettava koira kiireimmän kaupalla. Kun eläkeläisrouva oli aikeissa tutkia mahdolliset vauriot äskeisen tiimellyksen jalkoihin jääneestä kissanpennusta, hyökkäsi kolminkertaiseksi tuuheutunut emokissa eläkeläisen käsivarteen kiinni sillä seurauksella että rouvan käsivarsi on syvillä naarmuilla heti kyynärpään yläpuolelta.

Kukaan ei lopultakaan loukkaantunut vakavasti, kaikkien tila on vakaa, eikä kenelläkään ole välitöntä hengenvaaraa. Ei edes sillä emokissalla. -Vielä, vertavuotava eläkeläisrouva mutisi haastateltaessa.


Tänään oli paikallisen vasemmistoliiton ylimääräinen kokous. Varapuheenjohtajamme paikkakunnaltamuuton ja eroanomuksen vuoksi valittiin uusi varapuheenjohtaja. Kerrankin sain suuni auki oikeassa kohdassa ja kiekaisin suureen ääneen esitykseni uudesta vpj:sta. Ehdotukseni hyväksyttiin. Kuten arvaatte, se en ole minä.

Kävimme myös lävitse ensi vuoden budjettiesitystä tiheällä kammalla, ja onneksi oli tehokas suurennuslasi matkassa, sekä budjetissa että seuraavan kolmen vuoden strategiassa oli piilosilla sekä ristiriitaisuuksia että suoranaisia tyhmyyksiä, jotka eivät totisesti ole omiaan kohentamaan kunnan taloudellista tilaa.

Tietenkin pohdittiin ja keskusteltiin ynnä evästettiin valtuustoryhmää nuorisotilakysymyksestä. (Katso edellinen postaus)
Olen iloinen siitä että oma ryhmäni otti asian vakavasti ynnä vakuuttui perusteluistani vaatimukselleni.

On tosi noloa, jos Lopen Ensimmäisen Nuorten Puolesta Taistelijan (v. 2003) oma puolue ei tukisi tällaista asiaa.
Klik, klik, näkyy tekstitkin

Katsotaan minkälaisella pieteetillä avaudun tästä aiheesta huomenna valtuuston jälkeen.

On näköjään tulollaan varsin työteliäs lautakunnan kokouskin tällä viikolla. Jokin on nyt oudosti. Listalla on koottuja selityksiä hallinto-oikeudelle, vastineita ja oikaisuvaatimuksia.
Rähmä.

Leenatädin kanssa mentiin vielä kokouksen jälkeen Lopen kirkkoon laulamaan kauneimpia joululauluja. Laulamassa oli myös joukko ensi vuoden konfirmoitavia. Kun pois lähtiessä jäimme seurustelemaan tuttujen seurakuntalaisten kanssa, nykäisi moni penska takinhihasta ja tervehti (oli silloin selin keskikäytävään). Toisaalta ilahduin, toisaalta koin tuskaa nuorisotilamme kohtalonhetkien tiimoilta. Ja pientä kakopauhua siitäkin, miten asian selitän kyläni kakaroille. Lopen kunnan nuorisotoimi ei ole asioistaan paljoa huudellut, meidän kylämme tilanne on vaiettu tykkänään. Vaikka paikallisläpyskässä on viikoittain kokonainen sivun nuorisopalsta.

Nyt odotan että saan laittaa pellit kiinni. Hellasta.

Odotan myös tiistaita, että saan varmistuksen siitä että sekä Mary että Aapo ovat selvinneet sektiosta onnellisesti. Ja vävyni saa ihanan 40-vuotislahjan.

Sitten menen yläkertaan McGyverin viekkuun ja seurustelemaan Kay Scarpettan kanssa.

Hyvää yötä rakkaat ystäväni, varjelkoon Herra untanne.

perjantai 11. joulukuuta 2009

... ja se vaan jatkuu

.. se synkistely.

Valopilkkujakin toki on. Ensi tiistaina näkee uusi lapsenlapseni päivänvalon. Muistattehan, Aapo on tyttärenpoikani. Joka siis sektioidaan ensi tiistaina, Heimonpäivänä. Joka muuten on Aapon isän nelkytvuotispäivä. Aika messevä synttärilahja.

Siinäpä se valo sitten olikin. Lopen kunta säästää. (mikäli näitä juttuja tunnen, tämä linkki ei kovin pitkään ole käytettävissä)

Eniten minuun sattuu Läyliäisten nuorisotilasta luopuminen. Ainoa tila. joka on viimeiset kaksitoista vuotta toiminut tauotta ilmoitettuun aikaan ja vähän muinakin aikoina. Elikkä ollut avoinna pennuille, jotka ovat kokoontumistilaa vailla olleet. Ja välittäviä aikuisia. Ja meidän kylässä niitä on paljon. Molempia. Valvojia on ollut käytettävissä, koulutettuja vapaaehtoisia, sydämessään sitoutuneita aikuisia, nuorten kanssa. Kaksitoista vuotta. Ja sitten tuli tulva. Ja mitä tekee kuntamme asianomaiset virkahenkiöt? Levittelee käsiään, tosin vain näön vuoksi. Tämä tulva iski meihin tammikuun neljäntenätoista. Silloin yöllä.

Tänään on tämä päivä. Nyt on kiinteistöhuollon mukaan paikka entrattu ja homevauriot häädetty hittoon. Mutta arvatkaapa huviksenne, voidaanko tilaa enää hyväksyä kokoontumistilaksi? Juu ei voida. Itse jo ajoissa sanoin päälliköllemme, että älä turhia kuvittele, tämä tila on mennyttä. Ja jos joku viranomainen sen vielä penskojen kokoontumistilaksi hyväksyy, minä ihan itse soitan poliisit paikalle.

Tässä taloudellisessa tilanteessa (taantumassa?) otettin ao.lautakkunnassa iloiten onnettomuutemme vastaan. Ai, mikä säästö!!! Yhtiövastike on "vain " 460 egee kuussa, pannaan tila myyntiin. Ja tätä vastiketta on siis maksettu jo kohta vuosi. Tyhjästä. Ja maksetaan ainakin toinen vuosi. Tyhjästä. Ja kyläni pennut ovat vailla kokoontumistilaa.

Kävin äsken kaupassa. Tällä kertaa penskoja oli vain neljä kimpussa. Kysyivät tietty tulevia ja pakkohan minun oli kertoa mitä viisaat päättäjämme olivat tuumineet. Olihan se kerrottu jo jopa nettiuutisissa.

Takki on tyhjä. ainakin mitä nuoriin tulee. En jaksa enää. Olen kahdesti kiskonut kyläni pennuille kokoontumistilan katastrofin partaalta, jopa alta. Eikö nyt olisi jonkun muun vuoro?
Mutta kuka siihen enää lähtee, kun kuntakin on kiskonut roposensa pois nuorisotyöstä.

Tilaisuus tekee... ja siihen tartuttiin kuin hukkuva oljenkorteen.


Ei täällä nyt muutkaan jutut ole menneet ihan toivomusten mukaan. Tämä on vaan sellaista aikaa.

Mutta huomenna vien pitäjäni aivohalvaantuneet Hauholle, Lautsiaan ihan, suorastaan helveeeeeetin kalliille joululounaalle. Toivottavasti tykkäävät, minä jouduin nöyristelemään, että sain lainatuksi sen kakskytviiseurosen. Hei miettikää: me kaikki ollaan ennen oikeaa aikaa jouduttu eläkkeelle, useat joka pelkälle kansaneläkkeelle. En käsitä miksi pitää noin kalliilla rahalla järkätä bileitä ihmisille, joilla ei ole niihin varaa, saatikka rahaa.

Sinne sitten vaan mennään.

Saattaa olla että tästä vielä iloksi muutun. Ehkä. Jonakin päivänä. Mutta ehdottomasti vasta joulun jälkeen. Aikaisintaan. Kun minulla on se joulutrauma.

OLKAA KUULKAA KILTISTI JA KIITTÄKÄÄ SAAMASTANNE, OLIPA SE MITÄ HYVÄNSÄ.

tiistai 8. joulukuuta 2009

Jonkilaista synkistelyä

Tässä tuijottelin pitkään tyhjään tekstiruutua.

Väliin kävin laittamassa musiikkia olohuoneen tietsikalta ja tappelen vallitsevan matalapaineen kanssa. Vietävän hella ei tahdo syttyä iltapäivän lämmitykseen. Maito muuttui aamukahvilla kuutioiksi mukiin, vaikka eräpäivä oli vasta tulossa. Siis sen maidon.

Puolipökerryksissä viimeistelin tämän viikon toisen jutun ja lähetin sen tarkastettavaksi. Muut laitoin jo eilen painoon. Taitaa olla parasta pitää taukoa tuossa senttaamisessa. Pakko tunnustaa että se on sittenkin liian raskasta minulle. Viime aikoina on ollut sellaisia valmistelua ja tutkimista vaativia keikkoja. Kolmekin päivää viikossa vetää voimat ihan piippuun ja loppuaika kuluu ihmetellessä. En enää jaksa täällä kotona tehdä mitään. Maalipyttykin on haikaillut perääni jo viikkotolkulla. En vaan ole jaksanut. Minusta vaan ei ole säännölliseen työhön.

Nyt sentään syttyi hellan pesä.

Viime lauantaina olin ensi kertaa eläessäni Vapaa-ajattelijoiden tuhkansirottelussa. En ollut etukäteen asiaa silleen ajatellutkaan, erityisesti. Tilaisuus oli kaunis. Harras ja juhlallinen. Vailla ylisanoja. Vainaja ja omaisten ikävä sekä jäähyväiset olivat pääosassa. Ystäväni , tai oikeammin ystäväni puoliso, leijaili rajatulle kanervikolle, luontoon. Muistamiskukat ja kynttilät laskettiin kivipaadelle tervehdysten kera. Tilaisuus oli rehellinen, vilpitön. Jotenkin elävä.

Parasta tässä oli se että perhe noudatti tarkoin vainajan tahtoa. Vapaa-ajattelijoiden sivuilla painotetaan että jäsenyys on tahdon ilmaisu. Hannu-vainaa ei tietääkseni ollut vapaa-ajattelijoiden jäsen, mutta eipä ollut minkään uskonnollisen yhteisönkään. Hänen oma, ääneen lausuttu tahtonsa oli jo pitkään tulla sitten joskus haudatuksi Karkkilan hautuumaalle.

Kotimatkalla kyydissämme kulkenut varttunut rouva, uskonnollinen ja uskova, pohti ääneen kokemusta ja tuumi että saakohan silleen haudata luterilaisiakin? Että eihän tuo mikään synti ollut, raamatussakin sanotaan että "maasta sinä olet tullut/maaksi sinä olet jälleen tuleva". Vakuutimme kuskin kanssa että kyllä tämä tapa on mahdollista myös omassa seurakunnassa. Siitä pitää vaan muistaa puhua lapsille, että osaavat asian oikein hoitaa.

McGyverin kanssa asiasta puhuttiin myös pitkään. Olemme molemmat ilmaisseet tahtomme hautauksen suhteen. Tahdot eivät ihan käy yksiin, jos menehdymme yhtaikaa, joutuvat lapsemme järjestämään kahdet hautajaiset, mikäli haluavat tahtojamme kunnioittaa.

Olisko kevennykseksi yksi Tytti-kuva hyvä?


Tällä neidillä on minusta erikoisen kaunis nenu.

perjantai 4. joulukuuta 2009

Sianporsaiden Itsenäisyysvastaanotto

Muistatteko tämän?

Tänään oli taas se päivä vuodesta.

Tällä kertaa vastaanotto pidettiin kirkolla, siellä Kuntalassa. Ainoassa tällä hetkellä avoinna olevassa nuorisotilassa kunnassamme. Kävin siellä jo aamupäivästä. Hakemassa eilen unohtamani puhelimen ja viemässä Suomen lipun iltaa varten.

Ennen avaamista olivat nuoriso-ohjaajamme ja Harppi-Pia ( Hausjärven-Riihimäen-Lopen projekti-ihme) koristaneet tilan sinivalkoiseksi, kattaneet juhlaboolin ja hienostuneet cocktailtikut ynnä muut asiaan kuuluvat vermeet. -liäisten osasto saapui taas omalla bussilla paikalle. Mummin kanssa. Ai että minä rakastan kylämme kakaroita!! Oikeesti. Ja vähän vielä kotimatkallammekin.

Tila oli kaunis ja omat pentuni tykkäsivät. Onhan tämäkin perinne meiltä lähtöisin. Siis tässä kunnassa. Tosin mutisivat oman tilan puuttumisesta taas kerran. Eivätkä suotta.

Ilta alkoi siis kuudelta. Ei maljoja. Ei puhetta. Ei Maamme-laulua. Ainoastaan suunnaton hyöky kakaroita suoraan pöydän kimppuun: RUOKAAAAA!!!

Nuoriso-ohjaaja oli suunnitellut laittavansa toisen kattauksen Salkkareiden jälkeen. Esitin epäilykseni sen kannattavuudesta. Nääs kävi silleen, että jo ennen viikon viimeistä höpöhöpöä oli pakko laittaa valot ja hakea kaapista urakkaharjat, jotta saatiin tila siivotuksi. Vartin kuluttua olikin jo lattia näkyvissä. Ja kaikki sipsit, kermatuulihatut, Suomi-konvehdit, boolit ja, ja, ja... jätesäkissä. Salkkareiden jälkeen sama juttu uudestaan.

Puoli yhdeksään mennessä oli rikottu viisi tuolia ja poikien vessan ovi. Tässä vaiheessa kainosti ehdotin tilan sulkemista ynnä syyskauden päättämistä tähän paikkaan. Puhelimitse saatu vahvistus esimieheltä ratkaisi asian. Varttia vaille yhdeksältä paikka oli tyhjä. Varttia yli yhdeksän parkkeerattiin raivaustraktori ja aikuiset poistuivat. Palkolliset kysyivät vielä lähtiessään että uskallanko jäädä yksin odottamaan bussia, jonka oli määrä saapua vasta kymmeneltä. Uskallanko? Minä? Nuorteni kanssa? Käskin naisten painua koteihinsa, eihän minulla ole mitään hätää pentujeni kanssa.

Niin me muksujen kanssa tutisimme kosteassa pikkupakkasessa kolme varttia ja ruodimme illan tapahtumia.
- Miksei me voida saada Läykkään takaisin omaa tilaa? Oltais voitu pitää omat juhlat.
- Onks tänä vuonna taas puurojuhlat?
- Ei ole.
- Miksei?
- Kun ei ole tilaa ja Kuntalaa ei enää avata tänä vuonna.
- Voi perse!
- Niinpä. Voi perse.
- Meill ei oo koskaan ollu tämmöstä.
- Ei ole, ei.
-Eksä Mummi voi tehdä mitään?
- En.

- Ja nyt bussiin joka sorkka!!

Vähän olivat vaisuja kotimatkalla. Moni halusi ennakkosuunnitelmistaan poiketen jäädä jo kotipysäkillään pois. Oli mennyt maku illasta. Minullakin oli paha olo.

Totuuden nimessä on sanottava että omanikin (osa) osallistuivat riekkumiseen ja sotkemiseen.
Niitä kyllä hävetti. Pyytelivät minulta anteeksi. En voinut anteeksiantoa luvata. Itseään vastaan olivat rikkoneet.

Nyt istun taas unetonna punaviinin kanssa. En halua mennä yläkertaan. En halua tämän illan jälkeen heti mennä pyörimään sänkyyn. En kuitenkaan saa unta. Olen yliväsynyt. Ja se osaltaan johtuu siitä että sössin taas lääkkeeni ja sain ne vasta tänään apteekista. Kestää taas jonkun päivän että tilanne tasaantuu.

Huomenna on sen perheystävän tuhkan sirottelu. Sen joka menehtyi kotiinsa tulipalossa. Leski tarvitsee kuulemma läsnäoloani. Minähän jaksan senkin.

Sinne menen kovassa krapulassa. En nyt jaksa olla ryhdikäs. Herra varmaan antaa sen minulle anteeksi.

Edit Piaf halusi laittaa vielä tämän näkyville:

Heitä murheesi Herran huomaan,

hän pitää sinusta huolen,

ei hän salli vanhurskaan ikinä horjua.

Ps. 55:22 (KR33/38)

Miten taas sattuikin kohdilleen...

torstai 3. joulukuuta 2009

Vertaistoimintaa

Tunnustan olleeni ihan tahallaan hiljaa. Myös tekstillisesti. Oli ihan pakko ottaa perusnollaus. Ei sellaista perseet-olalle-nollausta, vaan ihan oikea, pitäkää kiireenne ja maailmanne-nollaus.

Pari päivää kuulkaa riitti ja teki ihan ihmeitä. Kotona tili tehdyksi kaikenlaista pientä, kivaa ja hyödyllistäkin. Tänään vielä varmemmaksi vakuudeksi unohdin puhelimeni. Enkä tietenkään kotiin, vaan maailmalle.

Mutta eipä hätiä mitiä. Huomisen (perjantain) marssijärjestys vaan uusiksi het aamusesta ja pääsee hoitamaan työt kohilleen.

Tänään oli toinen päävikaisten kerhoilta täällä Lopella. Paikalle paukahti kaksi uutta ihmistä. Toinen oli jo sähkärillä ilmoittautunut, toinen tuli ihan itsekseen ja omin nokin. Ihana juttu.

Muutenkin tämä perustamani kerho käynnistyi odottamattoman kivuttomasti. Porukka on aktiivista ja innostunutta. Kovasti ovat myös ihastuksissaan omasta vaikutusmahdollisuudestaan toimintamme suhteen. Oma-aloitteisiakin ovat. Tehtiin karkea toimintasuunnitelma kevätk
audeksi. Minun mielestäni hyvinkin tarkoituksenmukainen ja järkevä.

Olen vihdoinkin päässyt oikeaan vertaisryhmään!!!

Ettekä ihan kotvaan pääse irtautumaan Tytistä. Tässä mallikasta laatuaikaa.

Tänä aamuna oli pikkukatti kateissa. Ei inahtanut, ei tullut edes ruokapussin ja -purkin kolistelulla näkyviin. Alkoi olla ihmisillä huoli. Oliko pikkuinen livahtanut ulos pakkaseen?
Eipä ollut. Oli ottanut vissiin nokkiinsa Roosan ja Onervan kähistelystä ja kiivennyt yläkertaan ynnä piiloutunut vihonviimeiseen nurkkaan sängyn sokkelin ja seinän väliin.

Koko etsinnän ajan Onsku kyräili kaljuksi ajeltua koiraa valmiina käymään mitättömimmästä vihjeestä silmille.

Mitäs muuta?
Juu laitoin uuden viinin käymään. Eihän se jouluksi tietenkään valmistu, mutta onpahan taas sekin tehty. Mustaherukkaa, mustikkaa, sitruuna, rusinoita ja kaksi kiiviä. Väitän että siitä tulee taas makoisaa.

Vaikka kello siirtyi juur huomisen puolelle, en jotenkin nyt malta mennä maate. Päässä pyörii se ällistyttävän onnistunut ja meille kaikille antoisa kerhoilta, muokkausvaiheessa oleva yritysjuttu ja niistä seurannut ylikierroksilla kulkeva tila.

Jatkan siis mahjongin peluuta ja Egotripin, Sir Elwoodin ja Aknestikin kuuntelemista yhdessä punaviinin ja koiran kanssa. Ne hirvittävät petoeläimet ovat linnoittautuneet McGyverin kanssa yläkertaan. Minun sängyssäni ei ole tilaa.

Ja aamulla kun herään, saan toivottavasti taas kiittää Herraa uudesta päivästä.

tiistai 1. joulukuuta 2009

Joulukalenteri

Nyt on siis joulukuu.

Aika avata kalenterin ensimmäinen luukku. Tosin ostamassamme partiolaisten kalenterissa adventin ajanlasku alkoi jo sunnuntaina, 29. marraskuuta. Tarkkoja poikia.

Alunperin oli meininki tämän vuoden joulun alla vaeltaa Jordaniassa Mooseksen jalanjäljissä, mutta tunnustan olevani kovin väsynyt enkä mitenkään jaksa koota sitä tarinaa.

Lohdutukseksi muistutan viime vuotisesta retkestämme. Vaelsin sen juuri äsken uudelleen. Patongin innoittamana. Kulkekaa kuulkaa taas kanssani se matka. Liskolandiaan on eksynyt aika paljon uusia lukijoita, joille tahtoisin tuoda palasen autenttista joulun odotuksen tunnelmaa.

Kas tässä:

Eiköhän näillä eväillä taas pärjätä hyvän matkaa eteenpäin.

maanantai 30. marraskuuta 2009

Talvisota

Kokeillaanpa taas uutta fonttia. On tuo omakin näkö mennyt vähän kummalliseksi, vaikka juur kesällä sain uudet näkimet. Väliin kyllä käy ainakin mielen vieressä, että pidän näitä pelkästään näön vuoksi.

Niin, tänä aamunahan se alkoi. Helsingin pommittaminen silloin seitsemänkymmentä vuotta sitten. Aika hurjaa, tässä me vaan sitkeästi olemme. Isänmaassa. Omassa ja (melkein) itsenäisessä.

Viikonloppu hurahti töitä paiskien. Olin siellä koulutuksessa, missä meistä aivohalvaantuneista leivottiin ryhmyreitä. Vertaisryhmänohjaajia. Rankkaahan se oli, aamukahdeksasta iltakymmeneen kesti lauantain istunto, tietty ruoka- ja pissitaukoineen, sentään. Perjantai ja sunnuntai olivat vähän lyhyemmät. Olisi siinä kuulkaa ollut terveelläkin olemista. Minusta tuntuu että sovittelukoulutuksetkaan eivät ole olleet niin tiiviitä ja täynnä topakkaa tietoa ja harjoituksia.

Lopputulema oli kuitenkin se että olen suunnitelmissani ollut oikeilla jäljillä ja sain vahvistusta ennestään hankituille taidoille.

Kun tänään plarasin posteja, löysin HUSin kirjeen. Olivat varanneet minulle magneettiajan jo tuonne maaliskuun loppuun. Ja neurologin heti muutaman päivän päähän siitä. Ne sitä pommia taas kyttää.... Sitkeitä ovat, vielä kymmenen vuoden jälkeenkin tutkivat. Tällä kertaa on tosiaan vuorossa magneettikuvaus, vaikka angiosta oli alkuun puhe. Olipa nyt mitä hyvänsä, menen Tölikkään sitten maaliskuussa ja kerron missä kunnossa pururatani tällä kertaa on.

Täällä kodossa on sitten ollut omanlaisensa talvisotameininki poissa ollessani. Ei, mitään ei ole hajonnut eikä karannut, kaikki ovat kunnossa ja ehyinä. Jopa Roosaparka, joka on joutunut Onervan epäluuloisuuden kohteeksi tahtomattaan.

Kas kun kävi silleen että Onsku oivalsi Tytin olevan VAUVA. Sellainen pieni nyssykkä, joita hän tässä taannoin huonolla menestyksellä itsekin hautoi.
Nyt meillä sitten opetetaan vauvaa pissalle, puuhun, maahan, syömään, juomaan, koiran kimppuun, tissille ja taas pissalle. Hirmuinen räpätys kuuluu kaiken aikaa, kun emo opasta pentuaan. Kai maar sekin joskus laantuu. Nyt se on jonkin verran rasittavaa.

Eikä tänään tämän enempää. Väsyttää sen taudin ja tiukan kurssin jäljiltä. Enkä oikein osaa sanoa kenen ääntä kähinäni muistuttaa... Tippavaaran isännän? Anoin ja sain vapautuksen tämän viikon senttaamisesta. Yhden haastattelun kävin toki ehtopäivällä tekemässä, mutta sen on tarkoituskin tulla vasta joskus...

Vesipannu on kiehumassa, vähän (varmaankin litra) iltateetä yrtteineen ja sitten ylös nukkumaan lukemaan, nukkumaan...

Onerva ja Tytti ovat löytäneet toisensa.

Kesken leikin voi pieni uuvahtaa tykkänään.

perjantai 27. marraskuuta 2009

Jos olen ihan hiljaa...

... niin mami ei huomaa mitään ja ottaa mut mukaan.

Ei vaan, nyt on kiiruusti hörpättävä kahvit, puettava päälle ja mentävä!
Heippa!

torstai 26. marraskuuta 2009

Ajan kuluksi

Nyt ei taas nappaa kirjoittaa eikä varsinkaan kertoa mitään. Kun ei ole mitään varsin kerrottavaa. Ja kaikki ovat jo kokeneet erilaisia tauteja erilaisin oirein. Mitä turhia lisätä enää suolaa soppaan.

Olen koko viikonlopun koulutuksessa ja ajattelin että voisitte viihdyttää itseänne sillä välin tällä:

Tämä on satu joka kertoo yhden version kylän synnystä. Kotikyläni täytti pari vuotta sitten 222 vuotta. Tämän sadun kirjoitin innoitukseksi koululaisillemme, jotka ovat jo kohta kaksikymmentä vuotta kuvittaneet kylälehtemme.

Kauan, kauan aikaa sitten, silloin kun ei vielä ollut autoja eikä junia eikä lentokoneita, vaelsi pieni joukko perheitä kohti etelää. Matka taittui jalkaisin, isät ja isommat pojat ja miehet kantoivat kontissaan vähiä tarvekaluja tulevaisuuden varalle. - Eihän elämiseen niin kovin paljoa tarvittu: metsästysaseet, vähän taloustarvikkeita ja paljon turkiksia kauppatavaraksi. Myös äidit ja muut naiset kantoivat osansa ja huolehtivat lapsista, joista pienimmät oli kiedottu turkiksista tehtyyn pussiin kuin repuksi äitinsä selkään.

Matkaa taitettiin siihen aikaan aina talvisin, kun maa oli jäässä oli niin paljon helpompaa ylittää reitin varrella olevat vedet ja raskaimmat tarpeet saatettiin vetää nahasta ja kepeistä tehdyissä ahkioissa lunta pitkin. Vähän isommat lapset juoksentelivat rinnalla ja huiskivat varvuilla piskuista karjaa pysymään matkassa mukana ja estäen elukoita karkailemasta omille teilleen. Jos ne olisivat päässeet karkuun olisi hätä ollut varmasti suuri, mistä silloin olisi saatu maitoa pikkuisille?

- Äiti, minä en jaksa enää kävellä!

- Ei tarvitse enää pitkään, huusi joukkoa johtava iso mies kaukaa edestä, tuon seuraavan mäen takana näyttää olevan sopiva levähdyspaikka, jäädään sinne yöksi. Aamulla on sitten vähän mukavampi herätä, kun aurinko paistaa meihin ja lämmittää, loivempi rinne on suoraan etelään.

Kuinka ollakaan, paikka miellytti vaeltajia niin kovin, että siihen jäätiinkin odottamaan pian koittavaa kevättä. Jo siihen aikaan lapset osasivat nauttia vauhdista ja jännityksestä, sitähän oli tarjolla runsain mitoin: pitkät etelärinteet antoivat vauhtia mäenlaskulle ja pitkä pysähdys salli lapsille aikaa loputtomiin tutkimusretkiin ympäristössä. Aikaa kului ja lasten tutkimusretket laajenivat. Eräänä päivänä muutama poika, ja pari tyttöäkin, juoksi innoissaan huutaen vaeltajien joukkoa johtavan ison miehen luokse.

- Hei, me löydettiin tuolta vähän matkan päästä sellainen väylä, jossa kulki ihmisiä ihan eri suuntaan kuin me silloin talvella! Lapset touhusivat hengästyneinä.

No, asiaahan lähdettiin oitis isommalla porukalla tutkimaan ja tottahan lapset puhuivat: kyllä! Vähän matkan päässä oli totisesti ahkerasti tallattu kulkutie, joka selvästi johti länteen. Huomattiin, että tilapäiseksi leiriksi valittu etelärinne olikin osunut varsin oikeaan. Lumi oli jo ehtinyt sulaa monin paikoin ja paljastuva maaperä näytti sangen hedelmälliseltä. Yksissä tuumin päätettiin asettua pysyvästi paikoilleen. Läntinen kulkuväylä takasi kaupankäynnin ja vaeltajien lapsetkin näyttivät viihtyvän uusissa maisemissa.


Aikaa kului, väki vaurastui, alkoi syntyä taloryppäitä, elämä vakiintui. Seutu kasvoi kyläksi ja aikanaan se merkittiin kirjoihin ja kansiin ja ihan kartalle asti.


Tuohon aikaan puhuttiin vielä paljon vanhaa suomea, joka meistä tänään tuntuu aika hassulta. Tuntemamme vaeltajien joukko oli matkannut kauas kotoaan ja tarponut vaikean matkan päästäkseen suotuisille asuinalueille.

Näin syntyi Läyliäinen.


©jaana karmala 2007

tiistai 24. marraskuuta 2009

Ihan pikkasen pihalla

Kirjoitin vastoin kaikkia tapojani tämän viikon jutut hyvissä ajoin jo eilen. Ja lähetinkin ne. Ja tein yhden haastattelun, jota en kirjoittanut enkä lähettänyt eilen. Teen sen ensi viikon lehteen.

Nyt on sitten vapaata tiistai, keskiviikko, torstai ja perjantai aamu. Onpa outoa. Ihan on pöhlö fiilis kun ei tarvitse kiirehtiä minnekään, ei tarvitse kirota löytymättömiä vaatteita, ei tarvitse miettiä mihin se ripsiväri muutossa tuli laitettua, ei hörppiä kiireessä liian kuumaa kahvia, ynnä karjua elikoille painokelvottomuuksia, kun ne pyrkivät pyörimään jaloissa vaarallisesti.

Heräsin kuitenkin kohtuulliseen aikaan, puoli yhdeltä iltapäivällä. Kohtuulliseen siten että uni kaihtoi minua yöllä pitkälle yli neljän. Join jonkusen litran mustaherukka-vadelmamehulla terästettyä earl greytä ja se tietty pyrki ulos mainitsemaani aikaan.

Herätys oli ihana. Kaulakuopassa nukkui kerällä pieni tuuhea mytty, jalkopäässä isompi semituuhea kerä ja toisella puolella ruokkoamaton terrieri joka auenneet silmäni hokatessaan päästi häntänsä valloilleen ja väläytti hurmaavan hymyn.
Kevyen houkuttelun jälkeen koira venytti itsensä ihan liki, nenäetäisyydelle tuuheasta mytystä. Ja sai kuin saikin vastasuudelman ja hellän taputuksen. Siltä mytyltä.

Onerva oli jalkopäässä vielä kahden vaiheilla, tullako aamuhellittelyyn vai ei. Ei tullut.

Päivän uurastus oli minun osaltani puolen koiran trimmaus. Toinen puoli jää huomiselle. Ei tottele kädet enää niin kuin kesällä. Sen huomaa myös tässä kirjoittamisessa. Joku on nyt jotenkin vinksallaan, kaikki heittää oudosti hivenen oikealle. Myös se rasiallinen homejuustoraastetta, jota hamusin pakastelokerosta pastalaatikon päälle. Lopulta lakaisin sen lattialta roskikseen. Pah.

Nyt näytän teille vain yhden kuvan, otan lisää teetä, mukillisen apteekkarin yskänlääkettä ja yritän mennä nukkumaan. On vielä sitä tautia tähteellä, yskittää ikävästi ja ääni muistuttaa hyvin läheisesti Paula Koivuniemen puhetta.


Tänään mahtuivat yhdessä iltahutulle. Ei mitään ongelmia. Onerva tarjoutui jo kahdesti leikkimäänkin vauvan kanssa. Ihmeen sukkelasti ne ovat toisensa hyväksyneet, koko sakki.

sunnuntai 22. marraskuuta 2009

Vertailun vuoksi

Ihan vaan vertailun vuoksi paritanssia reilun kolmen vuoden takaa...



Luullakseni kyseessä oli silloin rumban sovelletut askelkuviot... tai jotain. Onerva ja Tapani Kansa eivät sitten kuitenkaan syttyneet tanssille, siksi heidän loistavasta urastaan ei ole sen koommin puhuttu.

Lisää Tyttiä


Tänään on pidetty uimulipäivää. McGyver ja Tytti ovat lojuneet sängyssä katsellen leffoja. Juu-u leffojapa hyvinkin. McGyver on raahannut makuuhuoneeseen iankaikkisen vanhan telkkarin, on viissiin vielä analoginenkin, ei mitään digiboxeja, mutta scart-liitäntä sentään. Minä ja Roosa lojuimme vieressä lukemassa ja väliin torkahtelemassa. Ihanaa. En edes muista koska tällaiseen hemmotteluun on ollut mahdollisuus.

Tietenkin aamutoimet piti hoitaa: pissat ja safkat ja silleen. Sitten kipin kapin koko sakki takaisin ylös pötkölleen. Jopa Onerva. Voi kun Tytti olisi tullut tietoon vaikka viikkoa varhemmin, olisi tämä nyt takuulla helpompaa. Onsku on hyvin epäluuloinen ja suhisee ynnä urisee varoittavasti vauvalle. Tosin se on tehnyt sitä kaiken aikaa myös Roosalle siitä viimeisestä synnytyksestä lähtien. Täytyy vaan helliä kaikkia tasapuolisesti, eiköhän tilanne arkipäiväisty pikkuhiljaa. Roosa sentään on jo ihan hökötyksissään, taas uusi ihana vauva!!! Samanlainen typerä ja lemmekäs ilme sillä oli silloinkin kun Onerva samankokoisena pikkupallona aikoinaan tuli taloon.




Tytti ja McGyver ovat jo opetelleet ensimmäisiä tottelemisjuttuja. Niillä on takuulla kivaa keskenään. Jotenkin minusta tuntuu ettei ne meitä muita niin kaipaakaan.

Vähän on vielä naama vakavana. Kovin totiselta Tytti vaikuttaa, mutta eiköhän se asia korjaannu ja kohta meillä mennään sata lasissa pitkin kämppää.

lauantai 21. marraskuuta 2009

Tytti tuli taloon

Tällainen kaunotar muutti tänään Liskolandiaan. Vähän vielä ujostuttaa, mutta kuvan ottamisen jälkeen on tutkittu huussi, se Casper-vainaan, koko huusholli ja kun väsy iski oli turvapaikkakin selvillä: McGyverin syli.

Vähän täällä suhistaan, pörhistellään ja ihmetellään....

Raportti jatkuu, kun ollaan vähän paremmin nuuskittu toisiamme. sen takaan että ette kauniimpaa mustavalkoista maatiaiskissaa ole ennen nähneet. Siis oma kissahan on aina maailman kaunein.

perjantai 20. marraskuuta 2009

Tulkoon joulun valo...

.. ja tulihan se. Siis valo. Oikeammin Jouluvalot Läyliäisiin.

Ihan käsittämätöntä, miten valtavasti kyläläisiä kokoontui seurantalomme edustalle jo hyvissä ajoin ennen ilmoitettua aikaa. Ihan tarkkaa selkoa lukumäärästä ei siinä vesisateisessa pimeydessä saatu, mutta laulumiesten arvion mukaan väkeä oli enemmän kuin tavallisesti vapunaattona. Vappuisin nääs pitäjämme mieskuoro kiertää kylät esittäen vappulaulukimaran kyläläisille.
Hyvin omintunnoin voin siis kehua että lähemmäs puolitoista sataa kansalaista oli paikalla.

Niin että mitäkö varten?

No niitä jouluvaloja sytyttämässä tietenkin. Näytinhän teille sen mainoksenkin.

Tilaisuus alkoi siis iltakuudelta ja säkkipimeässä. Katsokaas kun ne joulutähdet piti sytytettämän varttia yli kuusi ja sytytettiin myös. Juuri sillä kellonlyömällä.
Ja kun ne ovat samassa linjassa katuvalojen kanssa, oli kylä tietenkin pimeänä siihen asti. Toki olimme jo ehtopäivällä sytyttäneet kuusikymmentä roihua raitin varteen. Uskokaa vaan, oli muuten Suomen rumimmaksi kyläksi rankattu Läyliäinen aika komea näky kun silmän kantamattomiin raittia valaisi luonnontulet.

Voitte vain kuvitella sen älähdyksen mikä kyläläisiltä lipsahti kun kesken laulun syttyivät - ensin ne joulutähdet ja vähitellen myös katuvalot. Ja spontaanit aplodit päälle.

Jälkeenpäin siivotessamme, totesimme muutaman järjestäjän kanssa että kyllä totisesti voi sanoa kylmissään ja kaatosateessa tutisten olevansa onnellinen!

Valitettavasti kuvasaalis jäi niukaksi. Sen verran sain omalla kamerallani aikaan etä näette aavistuksen illastamme. Saan kyllä kuvia muiltakin, julkaisen niistä lehdessä onnistuneimmat.

Arvatkaas vaan mistä tämä joulupukki on peräisin?
Tiesin että ette hoksaa, ei suinkaan Korvatunturilta vaan hän on "alimarsalkka Nieminen", entinen nuopparilainen. Yksi niistä, jotka ovat alttiita tulemaan apuun, kun mummi kutsuu.


Tästä saa oivan käsityksen sääoloista, mutta myös yleisön ilmeistä.
Kyllä taas kannatti pistää itsensä (kirjaimellisesti) likoon kyläläisten vuoksi.

Nyt loppuu tämä jaaritus. Menen istumaan olohuoneeseen jalon juoman (ja tietenkin McGyverin) kanssa nauttimaan hyvästä kotimaisesta musiikista. Saattaa mukaan eksyä jotain herkkua 60 -70 -luvun progestakin...

ps. meille tulee ensi viikolla, parhaassa tapauksessa jo viikonloppuna musta-valkoinen Tytti-neiti. Ette takuulla arvaa, mikä hän on...

Tulkoon joulu valo...

keskiviikko 18. marraskuuta 2009

Lisää selityksiä

Tauti pasahti uudelleen yllensä. Tällä kertaa oikein lämmön kera. Kuumeesta tuskin voidaan puhua, kun mittarin näyttäessä 37.46 (sellainen digitaalijuttu on meillä) tutisen ja palelen kuin varttuneempikin mummo. Ei mitään lautakunnan kokousta siis tänään. Ei, vaikka käsittelyssä oli kahden hallintokunnan yhteinen pitkäaikaisstrategian hyväksyminen. Onneksi vara- tässä tapauksessa -mies pääsi tilalleni.

Sen verran vielä Onervasta että:

McGyverin sylissä on nii-in hyvä olla. Ja toiveikkaille tiedoksi että Onerva ei enää tee pentuja. En uskalla ottaa uutta riskiä, sen verran likeltä piti.

Roosa on vielä hämillään ja vähän mustiskin, kun Onskua vielä erikoishölvätään. Mutta aika tehnee tässäkin asiassa tehtävänsä ja rauha palaa liskolandiaan.

Minua on tosiaan juoksuttanut yksi (ainakin) juttu. Siis tämä:


Perjantaiehtoona juhlitaan Kyläyhdistyksemme kahta toiminnan vuosikymmentä tällaisissa merkeissä.

Kerron sitten jälkeenpäin jotain kivaa tapahtumasta, nyt on kiireesti löydettävä joulupukki istumaan tunniksi "rekeen", siis kieseihin.

McGyver tuolla huutelee minua saunaan ja hiustenpesulle. Ihan totta, hän haluaa itse pestä hiukseni "että tulevat kunnolla puhtaiksi". On siis taas mentävä.

Hyvää vuorokaudenaikaa rakkaat lukijani!

tiistai 17. marraskuuta 2009

Etelä-Hämeessä kaikki hyvin

Olin alkuehtoosta jotenkin toivottoman väsynyt ja painelin pehkuihin. Pari tuntia unta ja poks! Hereillä! Tästä voi tehdä sellaisen johtopäätöksen että olen liian väsynyt, uni ei viihdy seurassani.

Niinpä tässä teevettä odotellessani voisin kertoa koko kissajutun, tai ainakin melkein, jätän pois iljettävät yksityiskohdat.

Onerva on jo melkoisen hyvin toipunut koettelemuksestaan, tuossa se pötköttää työpöydän reunalla puoliunessa. Lähellä mamia pitää nyt jostain syystä päästä olemaan.

Okei,
kuka hyvänsä voi googlesta hakea juttuja kissan tiineydestä ja poikimisesta. Minäkin hain äsken, laittaakseni arvovaltaisen linkin. Aika höttötietoa vaan löysin, normaaleja juttuja. Siis ei linkkiä.

Kissahan kantaa kutakuinkin tasan 63 vuorokautta. Kissa (ja koirakin) on vaan sellainen otus että se voi suostua astuttavaksi useampaan kertaan - useana päivänä. Se on yksi selitys esimerkiksi meidän tapauksessamme. Olen osin ennenkin törmännyt vastaavaan, onhan minulla vuosien mittaan ollut kymmeniä narttuja, joiden synnytyksiä olen joutunut kätilöimään. Niistä voin kertoa toisemman kerran jos on ihan pakko.

Onerva on siis ollut tositarkoituksella navetan perällä elokuun viimeisellä viikolla. Todistettavasti kuulimme molemmat rakkauden laulun ainakin kahdesti. Kissojen rakkauden laulusta ei voi kukaan erehtyä, on se niin vertahyytävä huuto, että ihokarvat nousevat pystyyn. Vaikka kyllä kuka hyvänsä huutaisi kurkku suorana jos kumppani iskee terävät hampaansa niskaan ja pitää ne tiukasti puserruksissa kunnes astunta on päättynyt.

Näistä kuulemista kalenterin avulla haarukoitiin arvioitu laskeutumisaika, joka kyllä mielestäni ylittyi jonkin verran. Ensimmäinen pentupolo ei siis selvinnyt kunnialla, emo ei siitä piitannut ja se menehtyikin muutamassa minuutissa. Uusia odotettiin siinä pari tuntia ja kun mitään ei tapahtunut jatkettiin unia.

Se toinen yritys olikin koitua kohtalokkaaksi Onervalle. Pentu oli aivan liian suuri, se tuli selväksi jo supisteluvaiheessa tunnustellen. Eikähän kissan voimat enää punnerruksen jälkeen riittäneet lopulliseen, vapauttavaan työntöön. Annettiin kisun hoitaa hommiaan, mutta kun voimat alkoivat kerta kaikkiaan kadota, kissa valahti luuttomaksi ja silmät pyrkivät kääntymään nurin ja pentu oli jumissa, vain puoli päätä näkyvissä, tumman sinisenä. Oli tehtävä vaikea, mutta nopea päätös siitä, pelastetaanko pentu vai emä.

Onneksi haudottavina oli vai nämä kaksi ressukkaa, kolmas olisi pakottanut eläinläärireissulle kauas Riihimäkeen.

Onerva oli kovin levoton muutaman päivän, haahuili pitkin taloa, ei viihtynyt ulkona kuin pikapissalla, ruoka ei maittanut. Roosasta tuli syntipukki. Oletteko koskaan nähneet Ridley Scottin Alien-elokuvan? Juuri sellaisena alienina Onerva leijaili kuin liito-orava suoraan päin Roosan naamaa, kaikki kynnet ojossa. Katti oli varsin vakuuttunut siitä että tuo koira oli hänen vauvansa varastanut.

Muutamassa päivässä tilanne kuitenkin tasaantui, kissan hormonitoiminta palaili ennalleen, maidon tulo tyrehtyi vähitellen. Vielä on havaittavissa epäluuloa koiraa kohtaan, mutta suukoteltukin jo on. Roosa tosin ei uskalla makuuhuoneeseen tulla kissan kanssa. se nukkuu työpöytäni jalkatilassa ja kömpii sieltä aamutuimaan hymyillen esiin.

Josko kertoisin syyt tähän liikaväsymiseen toisen kerran, tuskin kukaan niiiiiin pitkää jaaritusta jaksaa lukea.

Muuten liskolandiassa on kaikki hyvin.

lauantai 14. marraskuuta 2009

Oletko koskaan...

Siitäpä onkin vierähtänyt tovi jos toinenkin, kun viimeksi olen meemiin hurahtanut. Tämä on sen verran hullu, että sopii minun henkiseen tasooni juuri nyt.

Olkaapa hyvät!

[ 1 ] karannut ikkunasta
[ ] esiintynyt jonakuna toisena henkilönä
[2
] syönyt jollekulle toiselle määrättyjä reseptilääkkeitä
[3] rikkonut tahallaan jotakin
[4] heitellyt esineitä
[5] ollut ambulanssin kyydissä
[ 6 ] rikkonut lasin baarissa
[ 7 ] suudellut ihmistä jonka nimeä en muista
[ ] häiriköinyt suurta tapahtumaa
[ 8 ] kulkenut vappupäähine päässä muulloin kuin vappuna (penskojen kanssa ankkarokissa)
[9 ] matkustanut pummilla
[10] ollut velkaa jollekin yli kaksisataa euroa
[ 11 ] kävellyt talvella ulkona piikkikoroissa ja minihameessa
[ ] shoppaillut tilini tyhjäksi
[12] juonut raakaa vodkaa
[ ] lihonut yli 20kg ja olen silti normaalipainoinen
[ ] värjännyt hiukseni kolme kertaa viikon sisällä
[ ] tiedän mikä on mepore
[ ] lukenut tai nähnyt elokuvana Virgin Suicide
[13] ollut päivystyksessä
[ ] soittanut taksin paikkaan josta en tiedä missä se on
[ 14] tanssinut pöydillä
[ 15] valvonut päivän, yön ja seuraavan päivän putkeen
[ ] kiivennyt aikuisena puuhun
[16] jumittunut baarin vessaan (siksi en enää koskaan lukitse vessanovea missään)
[17 ] nukkunut väärinpäin sängyssä (myös poikittain, sanoo mcgyver)
[18] kuvitellut olevani satuhahmo
[ ] leikkinyt ruoalla
[19] heittänyt jonkun ulos asunnostani tai tullut heitetyksi ulos asunnosta
[ ] elänyt päivän/päiviä pelkällä karkilla
[20] saanut diagnoosin/ diagnooseja
[21] valehdellut ikäni
[ 22] saanut sakot
[23] syönyt kolmiolääkkeitä
[24 ] kuullut tai nähnyt harhoja
[ ] pohtinut olenko oikeasti olemassa.
[ ] suunnitellut hautajaiseni.
[ ] kuunnellut samaa kappaletta nonstoppina yli tunnin
[25] käyttänyt mustia rajauksia silmien ympärillä
[26] pukeutunut täysmustaan (ai, onkos muitakin värejä??)
[27] keksinyt esineille uusia käyttötarkoituksia
[ ] kokeillut huumeita
[28 ] koukussa kofeiiniin
[29] soittanut terveysneuvontaan
[30] lähtenyt tuntemattoman mukaan
[ 31 ] tiedän mitä on semper (ainakin 30 vuotta sitten se oli vauvanmaitoa)
[32] lukenut yli kolmea kirjaa yhtä aikaa
[ ] käytän teinisanontoja kuten ihqu tai omg (vastaus hannille: oh my god)
[33 ] värjännyt kaverini hiukset väärän värisiksi (ei niistä sentään vihreät tulleet, mutta...
[34 ] kärsinyt oudoista fobioista
[ ] kirjoittanut yli kolmekymmentä päiväkirjaa
[35] kirjoittanut yleisönosastokirjoituksen
[36 ] nukkunut ratikassa tai bussissa pysäkin ohi
[37] pitänyt bileet ilman syytä
[ ] hylännyt alkoholijuomia kadunvarteen /hyh, sehän on alkoholin väärinkäyttöä!)
[38] käynyt täysi-ikäisenä useammin kuin kerran kesässä huvipuistossa (pakko tunnustaa, että silloin kun lapset olivat pieniä)
[ ] fantasioinut vampyyreista
[ ] tanssinut napatanssia ( 7 vuotta. Olin aika hyväkin siinä.)
[ ] iskenyt jonkun ruokakaupassa
[39] uinut vaatteet päällä
[ 40 ] aiheuttanut palohälytyksen
[ 41 ] ostanut useammat kuin yhdet korkokengät saman päivän aikana (se oli silloin ennen.. siis ennen jalkarautoja, jotka on pakko piakkoin palauttaa käyttöön)
[42 ] laulanut musikaalikappaleita keskikaupungilla
[ ] laulanut täysi-ikäisenä singstaria (kelpaako karaoke?)
[ ] käynyt sing-a-long elokuvissa (mitäs ne sitten on?)
[43] salakuljettanut jotain tullissa
[44] sammunut ennen jatkoille lähtöä
[ ] suunnitellut karkaamista ulkomaille
[ ] käynyt ennustajalla
[45 ] kokeillut spiritismiä (joo, riparilla)
[ ] kirjoitellut vessan seiniin
[ ] korjannut kielioppivirheitä yleisellä ilmoitustaululla olevasta ilmoituksesta
[46 ] heittänyt avaimet jollekulle ikkunasta
[ ] kirjoittanut itselleni kirjeitä kymmenen vuoden päähän (kun saisi edes muistilaput pysymään tallessa)
[ 47 ] nähnyt enneunia
[48] saanut paniikkikohtauksen (useita joka kesä)
[49 ] joutunut riitaan tuntemattoman kanssa
[ 50 ] eksynyt kotiin mennessäni (taisin olla eksyksissä tässä taannoin, luulisin)
[51] avannut oven ja löytänyt sen takaa poliisit
[ ] asunut yli vuoden jossain muussa paikassa kuin siellä missä olen kirjoilla
[52] tapellut Kelan kanssa
[53] maannut koko päivän peiton alla
[54] ollut nukutuksessa
[55 ] lintsannut koulusta yli kolme päivää putkeen
[56] leikannut omia hiuksiani (viimeksi pari viikkoa sitten)
[57 ] ottanut lävistyksen jonnekin muualle kuin korviin
[ 58] ottanut tatuoinnin tai hennatatuoinnin
[59] sekoittanut todellisuuden ja unen
[60 ] heittänyt kännykän seinään
[61 ] paiskannut luurin korvaan monta kertaa peräkkäin samalle henkilölle
[ ] riidellyt itseni kanssa
[62] nauranut hysteerisesti ilman mitään syytä
[63] suudellut varattua henkilöä
[ 64] mennyt baariin pukeutuneena 70-luvun vaatteisiin
[65] tunnistin tästä testistä itseni

No, hulluillahan on aina hauskempaa… 65 pisteen edestä ainakin)

Arvosteluasteikko:

Alle 20: Olet tylsä tavis. Voiko joku todella olla näin järkevä…
yli 21: Sinulla on elämä hallussa, pidä siitä kiinni.
yli 30: Keskivertotapaus. Ei tarvitse vielä huolestua.
yli 50: Riskirajoilla ollaan. Olithan rehellinen?
yli 60: No, hulluillahan on aina hauskempaa…
yli 70: Suosittelemme ottamaan yhteyttä psykiatriin.
yli 85 Onnittelut, olet pihalla kuin lintulauta.


Lopuksi ker(miksei se nyt otakaan kursiivia pois??)ron ettei kissarintamalla ole tapahtunut mitään uutta.

perjantai 13. marraskuuta 2009

Perjantai 13. päivä

Tänään opin ainakin sen että kolmea merkkipäivää en enää ikinä raportoi neljän tunnin sisällä. Kahvikin oli joka paikassa kuumaa ja vahvaa, ei tullut edes sitä kauneushyötyä.

Onervan synnytys etenee - tai siis, ei etene mitenkään suotuisasti. Eilinen suru oli liki tunnin mittainen ponnistus, joka oli päättyä emon kuolemaan. Voimat loppuivat vähitellen ja kissa meni ihan luuttomaksi, silmät kääntyivät nurin. Pennusta näkyivät vain kasvot. Oli tehtävä pikapäätös siitä kumpi pelastetaan vai menetetäänkö molemmat. Pentu vedettiin ulos väkivalloin. Se oli paljon isompi kuin se ensimmäinen. Ja nyt pelottaakin, kun siellä ilmiselvästi tuntuu olevan ainakin yksi tähteellä.

Onerva tietenkin etsii pentujaan kaikkialta ja eilen hän lopulta vakuuttui siitä että Roosa on ne vienyt. Että osaa puolitoistakiloinen kissa olla pelottava ja suuri, kun se hyökkää koiran silmille kuin itsemurhapommittaja. Ne on siis pidettävä toistaiseksi tiukasti erillään toisistaan. Onneksi on iso talo ja monta suljettavaa ovea. Väliin saa tarvittaessa oikein ilmalukkoja.
Aika hurjaa.

Viikonlopun täydennykseksi viime yönä perhetuttumme (mies) menehtyi tulipalossa taloonsa. Avovaimo oli jo varhemmin muuttanut kokonaan pois talosta toisen koiran kanssa. Liikaa viinaa, työttömyyttä, sairautta, säännöllistä rattijuoppoutta ja seurauksena roisia väkivaltaa. Viisas avovaimo.

Taidan ottaa toisen eläimen mukaani yläkertaan ja yritän vähän nukkua. Olemme näistä jutuista molemmat aika poikki.

Liskolandia vaikenee toviksi.

Pitäkää huolta...

keskiviikko 11. marraskuuta 2009

Hu-hu-huomenta...

Viime yönä ennen kahta synnytettiin ensimmäinen pentu-polo. Polo sikäli että se ei näyttänyt kovin terhakalta, eikä emokaan siitä kovin kiinnostunut ollut. Vähän nuoleskeli sitä jälkeisten siivoamisen ohella, muttei ohjannut tissille eikä mitään sellaista.

Kuolihan se pikkuinen.

Olen ja McGyverkin on, sellainen eläinrakas ettei kummallekaan tullut mieleenkään ryhtyä kissatainta elvyttelemään. Kyllä kissaemmo itse tietää kannattaako vajavaista lasta ryhtyä hölväämään vai ei.

Pahastuin aikoinaan koiria pennutettaessa siitä väkisin elvyttämisestä silloin kun emo pyrki liiskaamaan jonkun pennun hengiltä. Mutta kalliin rotukoiran kanssa oli vissiin erilaiset moraalit käytössä...

...mutta nyt me mennään Onervan kanssa pusaamaan seuraavaa pentua...

tiistai 10. marraskuuta 2009

Tulin taas kertomaan

>... että vipinää on piisannut koko viikon.

En ihan käsitä miten silleen taas on päässyt käymään, mutta tuntuu että minulla on liian pieni kalenteri. Se on sellainen taskumalli - vai pitäisikö puhua käsilaukkumallista? Pullistelee se ainakin merkinnöistä.

Se minun versioni Blondilandiassa visiteeraamisesta jää nyt tykkänään arvoitukseksi, muistitikulle tallentuivat vain viime kesäiset purjehduskuvat, mutta ei mitään ajankohtaista. Eipä silti, kuka nyt kahta yöpaitasillaan hipsuttelevaa naisihmistä kovin jaksaisi katsellakaan? Manaatti ja Luikero.

Nyt sentään olen ollut topakka. Peruutin kahden päivän menot. Kyllä. Sekä tämäniltaisen herra-muistaa-minkä-suunnittelupalaverin ja huomisen Kylien kokouksen. (Kiitos Sipulix saamastani postista) Tai, hetkinen? Kolme menoahan minä peruutinkin. Huomisaamuna olisi pitänyt kömpiä Harley Parkinsonin kanssa autoon, jonka oli meininki viedä loppilaisia päättäjiä Hämeenlinnaan seminaariin, ympäristö-, kaavoitus- ja rakennusjuttuja. Arvelin, että jos nyt, tällä
kellonlyömällä yritän yskiä keuhkoni tienposkeen ja hukuttautua sekä ysköksiin että nenästä vyöryvään limaan, ei tilanne takuulla huomenna aamuhämärissä ole yhtään sen viisaampi. Luulisin.

Aamuhämäristä tulikin mieleeni Iltahämärissä.
Eilen alkoi Pohjoismainen kirjastoviikko ja sen kunniaksi vietettiin ympäri Pohjoismaita ja Baltiaa lukuhetkeä Iltahämärissä. Se oli jänskää. Kaikkialla, yli kahdessa tuhannessa kirjastossa, koulussa.... sytytettiin samalla kellonlyömällä (aikavyöhykkeet pitää muistaa)kynttilä säkkipimeään huoneeseen. Salillinen yleisöä matkasi kauas, Suomen sodan aikaan, kun Vänrikki Stoolia luettiin sekä alkukielellä että Paavo Cajanderin suomennoksena. Muissa maissa luettiin samaa runoa niin ikään alkukielellä ja kunkin korville sopivalla äidinkielellä.
Upeaa!

Eräs Naantalilainen nainen odotti lasta,
puolitoistavuotta raskaus kesti,
hän synnytti viimein onnellisesti mutta lapsi syntyi keskosena

mikko perkoila/arvaa harmittiko

Minua alkaa epäilyttää tuon kissapedon raskaus. Ämmä hakee paikkaa, nuuskii kaikki kaapit ja komerot ynnä muut piilopaikat. Juoksee pissalla alvariinsa ja söisi kaiken mikä eteen tuodaan ja enemmänkin. Mutta ei pukerra niitä pentuja. Vaikka massu on möyriviä kuhmuja täynnään ja tisseistä tihkuu maitoa. Ei kai sillä sentään niin kovat ilmavaivatkaan voi olla. Eihän?
Jännityksellä odotamme.

Mitäs muuta? Huomenna tuumin nukkua juur niin pitkään kun nukuttaa. Sitten johonkin aikaan voisin ryhtyä seurustelemaan poliisin kanssa. Selvittääkseni minkälaisen ilmoituksen instanssi tänä vuonna haluaa joulunavaustapahtumasta tehtäväksi. Ai että onkin jänskää!

Tämä nyt on kuitenkin pakko näyttää teille:







Kuka arvaa, mistä tässä on kyse?