sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Adventti

Ensimmäinen adventti.

Enkä jaksanut tänään mennä messuun. Yksinkertaisesti siksi, että avasin silmäni vasta puoli kolmen paikkeilla iltapäivällä.

Joulupaniikkia ei ole näkynyt, luulenpa säästyväni siltäkin tänä vuonna. Eihän kesäpaniikkiakaan tullut. Liskonainen lienee siis siltä osin eheytynyt.

Voimat sentään ovat vielä kadoksissa. Syyskuussa alkanut lähes ammattimainen poteminen on karkottanut suurimmaksi osaksi puhdin elämästäni. Olen ollut haluton, aikaansaamaton ja väsynyt. Ihan sikamaisen väsynyt. Olen laistanut kaikki menoni, lukuun ottamatta yhtä kokous-pikkujoulua koska olen puheenjohtaja. Senttaaminen on paussilla, ei iske. vaikka:
"ei saa palkkaa/ jos noin paljon sairastaa." Silleenhän kesäduunibluesin pomokin sanoi.

Tämän hölöpölönhöpinänkin postaan vain siksi että Hanni kuitenkin kohta alkaa jäkättää ja sohia julkisuuteen. Ja juon glögiä. Terästämätöntä ja ilman roskia. Ihan vaan kuumana. Maistuu mukavasti joululta. Ja kaipaisi seurakseen pipareita ynnä suklaakonvehteja.

Jaa silmäkö?
Tuossa se on päässä. Ei sillä oikein vielä kunnolla näe ja hieman särkyisä on sen tausta. Mutta ei liene tarvetta leikkuupöydälle sentään. Reilun viikon päästä menen sille kuuntelevaiselle ja komeahkolle läärille näytille. Kertoo sitten tarkemmin mitä kaikkea kivaa sisuksistani tällä kertaa on löytynyt. Saatanpa sitten jakaa senkin tiedon kanssanne.

McGyver on aloittanut hammashomman. Tammikuussa lähtee vissiin loputkin legot ja aikanaan uudet lasihampaat asettuvat paikoilleen. Olenkin aika oppinut seuralainen näissä hammashommissa, kiitos Stanstan, jonka urakkaa tässä seurattiin liki puolitoista vuotta.

Minä itse painaisin mieluusti "redeal"-nappia ja palaisin aikaan ennen sairastumistani.
Eipä ihan, vitsi, vitsi - mauton pila tuo vaan oli. Nöyränä on iloittava näistäkin vajaasta kahdesta toimittajavuodestani ja yhtä nöyränä hyväksyttävä, että liian iso kakku pureksittavaksi. Tulevaisuudessa on muistettava tarkemmin omat rajoitukset ja hellitettävä tahtia ajoissa. Olihan tämä romahdus tavallaan tiedossakin ja odotettavissa. Jospa tästedes tekisi vaikka viisi juttua kuukaudessa, eikä viikossa, niin kuin tahtini on näemmä ollut.

Kohta on maanantai ja uusi uhkea pakkasviikko edessä. Nautitaan sentään siitä.

sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Tänään...



.. sytytämme kynttilän itsemurhan tehneiden rakkaittemme muistolle ja lohduksi heidän läheisilleen.


Rukoilemme läheistemme puolesta, Herra olkoon meille armollinen.

lauantai 20. marraskuuta 2010

Kontiolahti-Lontoo All Day Long

Jestas sittenkin että ihmissuku on herennyt kauaksi maailmasta ja eritoten luonnosta!
En ihan tiennyt itkeäkö vai nauraa kun aamusella tutkin uutisia.

No, joo, vähän oli seassa eduskunnan juhlakirjaakin, jota kukaan ei halua lukea, saati itselleen ostaa, siinähän sitten makaavat taas Suomen miljoonat.

Joopi, mutta tämä juttu sentään hätkähdytti pahemman kerran. Talitintti luokkahuoneessa!! Ihan hirveää! Traumojahan sellaisesta tulee, ovatkohan jo saaneet kriisiapua paikalle, nämä beigepukuiset kukkahattutädit? Siis toimitettua? Kyllä nyt on monen nuoren loppuelämä pahasti vaarassa tuhoutua, voi seurata mielenterveysongelmia, syrjäytymistä, päihdeongelmia...

Hei haloo! Kontiolahdella? Yläasteella? Sen vielä jotenkin käsittäisin että suurkaupungissa, missä piskuinen lintu tosiaan saattaa olla outo ja pelottava, mutta että maalla?

Illan viihdykkeeksi sen sijaan ilahdutin itseäni Lontoon-retkellä. Menkää tekin. Ei maksa mitään ja on takuulla hauskaa, kunhan oppii suunnistamaan vieraassa paikassa, joka tosiaankin on aika iso.

Muilta osin tämä(kin) viikko on mennyt likipitäen maatessa. Antibioottikuuri on puolimatkassa, mutta niin on vointikin. Sen verran reipas olin, että pidättäydyin odotetuista sovittelijoiden pikkujouluista, joita kollegat parhaillaan juhlivat Forssassa. Toivottavasti olen jo tulevalla viikolla sen verran puhdissa ynnä säädyllisen näköinen, että voisin vähän jo tienatakin. Olisi oikeastaan vähän niin kuin pakkokin, aikas monet kinkerit kaipaavat toimittajaa paikalle. Ja lompakossa ei ole kuin koiperhosia...

Niin, tosiaan, yksi asia vielä.

Yhteinen Anonyymi-ystävämme on taas ilahduttanut minua ahkerasti.

Jotain mätää on nyt Tanskanmaalla. Ihminen laukoo mielestäni paikoin jopa henkilöönkäyvää tekstiä turvallisesti Google-tilin suojista ja perustelee sitä "suojelemalla omia lukijoitaan häirikköviesteiltä". Sen tähden minä häntä olenkin ryhtynyt tituleeraamaan "Kalifornian-Pirjona". Siltä varalta Pirjoseni, että luet Liskolandiasta muutakin kuin kissajutut, olisi oikeasti ihan hyvä keskustella nokikkain asioista, muistakin, tiedä vaikka muutoin olisimme monista asioista samaa mieltä, tai edes sinnepäin. Voisimme jakaa muutakin elämään kuuluvaa?

Minusta nämä aiemmat visiitit ovat tuntuneet loukkavilta, kotirauhaani on rikottu, enkä taida ihan ymmärtää, miksi? Tunnemmeko toisemme? Olenko joskus tehnyt vääryyttä sinulle?
Kuten olet huomannut, vakituiset lukijani ovat myös pahoittaneet mielensä. Miksi minun lukijani joutuvat häirikköviestien kohteeksi?

Enkä taida jaksaa huomisaamuna messuunkaan lähteä. Vaikka mistä sitäkään tietää...

tiistai 16. marraskuuta 2010

Loppuviikosta tulee talvi

... kuulemma. Ainakin maikkarin sääihmeet on kovasti sitä mieltä.

Eipä se minua haittaa. Pikemminkin toivon että tulisikin ja kertarysäyksellä. Jäädäkseen keväthangille asti. Vältyttäisiin adventtisohjolta, joka vetää kelin ja mielen mustaksi ja pilaa kaikki jalkineet.

Eikä tässä nyt sen kiihkeämpiä ole meneillään. Senttarin "sairasloma" se vaan jatkuu, niin kuin silmätulehduskin. Tänään piti mennä uusintakäynnille lääriin joka pehmeän kyrillisesti tonki silmänseutua ja totesi että pjaha on, pjaha. Ja lykkäsi vahvemmansorttisen antibioottikuurin matkaan. Ei kjuulemma auta pjelkkä tippa. Lisäksi ljohdutti että saattaa kjestää kjolmekin kjuukautta. Jjos ei kjuurilla parane, pitää tulla uudjelleen, sitten ljähete sjilmäklinikalle. Ljeikataan pjois.

Laskeskelin juur että tänä seikkailu tulee maksamaan minulle ja taloudellemme tk-maksujen ja lääkkeiden lisäksi sellaiset 200 - 230 jeuroa. Ei nähkääs jaksa eikä oikein näekään altistua juttukeikoille, saati että kovin näkisi kirjoitella. Pah.

Holtiton ja omia rajojaan väkevästi halveksiva Liskonainen ajattelee asian myös silleenkin että Luoja laittoi uuden taudin, kun entiset ei riittäneet pysäyttämään alati lisääntyvää touhuamista. Nyt on pakko vetäytyä tiukasti kotiluolaan potemaan. Samalla tulee levätyksi muutenkin. Eipä varmaankaan haitallista sekään. Ainakin taas tuli selväksi, miksi minut aikoinaan sen kummempia kyselemättä tuupattiin työkyvyttömyyseläkkeelle.

Menen siis laittamaan lisää tippoja silmiin ja yritän tokkuroida hereillä kunnes on aika iltakefexinin. Iltakuume tuntuu taas nousevan.

Kärsikää toisianne, sanoi vihkipappi norsupariskunnalle.

perjantai 12. marraskuuta 2010

olipa kerran kunta...

..johon aikoinaan palkattiin yhden eläkkeelle jääneen tilalle kaksi työntekijää.
Ihan järkevä päätös sikäli, etteihän nykyään kukaan ota hoidettavakseen kahden hallintokunnan tehtäviä puolen hallintokunnan palkalla. Eihän?

Noh, toinen palkatuista -ohjaajista sujahti toimeensa kuin kala veteen, loi lämpimät suhteet myös kolmanteen sektoriin ja hommat hoituivat liukkaasti ja kaikkien osapuolten, erittäinkin kuntalaisten iloksi.

Toinen sen sijaan painotti ammatillisuuttaan ja koulutustaan, salaili laiminlyöntejään, sotki hommat ja hääti vapaaehtoiset toimijat turhautuneina tiehensä. Ynnä ymmärsi parin vuoden kuluttua ihan itse irtisanoutua toimestaan.

Mutta tuho oli jo tapahtunut.

Ei auttanut vaikka seuraajaksi palkattiin pätevä ammattilainen, jolla oli kompetenssia. Kompetenssia oli niinkin paljon että seuraaja otti nöyrästi tehtävikseen kaikenlaisen seutukunnallisen ja kansainvälisen homman, jota ylhäältä tuputettiin. Niinpä työaika ei enää riittänytkään alkuperäisen kenttätyön toteuttamiseen.

Kunnan nuorisotilatoiminta näivettyi, koska "ei ollut riittävästi vapaaehtoisia", koska tuhoutuneen nuorisotilan tilalle ei edes yritetty hankkia uutta ja koska nuoriso-ohjaaja "ei kerkiä kolmeen paikkaan viikossa". Teetettiin myös suuri nuorisotutkimus, jonka tulokset tulkittiin niin että "vain vähän yli viisikymmentä prosenttia pitäjän nuorista kaipasi nuorisotilaa". Tämä "vain" antoi siis luvan päätökseen keskittää kunnan nuorisotilatoiminta kirkonkylälle.

Kirkonkylällä on vaan sellainen ongelma, ettei sinne saada riittävästi vapaaehtoisia toimijoita. Kas kun ne vapaaehtoiset ovat ylläpitäneet omien taajamiensa tilojen toimintaa ja aukioloa ynnä ohjelmaa. Eikä siinä kunnassa tunnetusti toimi julkinen liikenne. Niinpä sen paremmin nuoret, jotka toimintaa kaipaavat ja tarvitsevat kuin vapaaehtoiset valvojatkaan pääse sinne keskitettyyn toimintatilaan. Paitsi taksilla.

Nuorten vapaa-ajan valvotut kokoontumismahdollisuudet ovat heitteillä.

Tällä viikolla kävi myös niin, että senttarin ominaisuudessa kysellessäni nuorisovaltuuston vaalin tuloksia kuulin myös sen että "Ai niin, hyvä kun soitit. Ei tarviikaan mennä valvomaan perjantaina, menen sinne itse harjoittelijan kanssa". Kuinka kummassa vapaaehtoisten motivaatio on pohjalukemissa?

Seuraava ällistyksen aihe tuli eilen puhelimitse. Pitäjässä toimii "Pitäjän" nuorten tukiyhdistys ry. Se perustettiin puoliväkisin muistaakseni vuonna 2004 (tai -03) hoitamaan nuorisotoimen avuksi asioita. Koko hanke ei koskaan ottanut tulta yleisössä. Viime vuodet se on ollut kolmen ylityöllistetyn naisen niskoilla. Eikä siis ole mitenkään toiminut.
Liskonainen onnettomuudekseen on toiminut tämän konklaavin puheenjohtajana. Eikä siis ole uhrannut ajatustakaan mahdottoman henkiin herättämiseen.

Vaan nytpä on käynyt niin että kunta on toteuttamassa muutamaa tapahtumaa. Ensimmäinen on Huumebussin kiertue tammikuussa. Ilmeisesti kustannussyistä bussi vierailee vain kolmella isolla koululla ja pikkukoulujen oppilaat kuskataan busseilla näihin.
Ja kukas sen sitten maksaa?

No Nuorten tuki tietysti.
Sainpa siis puhelun, jossa nuoriso-ohjaaja jyrkästi ensinnäkin kielsi yhdistyksen lakkauttamisen. Sekä ilmoitti seuraavassa lauseessa että nyt niitä yhdistyksen rahoja tarvitaan edellä mainitun projektin toteuttamiseksi. Silleen tuli käskynä. Itsenäiselle yhdistykselle.

Tuumasin vaan että periaatteessa tällainen toiminta kyllä istuu yhdistyksen toimintaan. Ja että pidämme kokouksen käsitelläksemme asiaa. Ja lopuksi tiedustelin että miltä mahtaa julkisuudessa näyttää että kunta hakee avustusta itsenäiseltä yhdistykseltä toteuttaakseen juttujaan?

***

Liskonaisen olo ja vointi ovat kurjaakin kurjemmat. Jopa rakastava aviopuolisoni McGyver julisti äsken että näytän ihan kamalalta. Samaa sanoi läärikin, kun nöyrryin käymään näytillä.

Niinpä otan lasillisen konjamiinia ynnä silmälääkkeet ja unnuttaudun uneen. Vasta sunnuntaina ajattelin sen verran uskaltautua ihmisten iloille että menen messuun, valvomisen kunniaksi sekä äänestämään.

Siihen asti rakkaudella...

maanantai 8. marraskuuta 2010

Kissadilemma

Päivän puheenaihe ja vauvat

On tästä pitänyt kertoa jo aiemminkin, mutta kun....

Kaiken tämän sairastamisen keskellä meillä on muudan ongelma.
Se ongelma on rapiat neljävuotias Onerva-kisu.

Onerva on hurmaavan kaunis eksentrikko. Tuottaa kokemuksen mukaan kauniita ja vahvapäisiä pentuja, silloin kun ne sattuvat jäämään henkiin. Onerva on tottelevainen ynnä taipuvainen rakastamaan ihmistä ja koiraansa. Onerva on myös hyvä äiti.

Onerva on oikea persläpi. Ja ilmiselvästi päästään jollain lailla vialla.
Nähkääs, viimeisten pentujen jälkeen rouva on ryhtynyt fasistisen rasistiksi. Onerva palvoo edelleen ihmisiään ja koiraansa. Mutta sen silmät muuttuvat seiskytluvun limaleffoista tutuiksi punaisiksi ledeiksi aika-ajoin. Erittäinkin silloin kun Tytti-polo pyrkii syliin tai yrittää lähestyä tositarkoituksella hiekkalaatikkoa. Onerva on ainoa tuntemani kissa joka hyökkää nukkuvan lajitoverinsa kimppuun rehellinen tappamisen meininki mielessään.

Kolme viimeistä yötä on mennyt niin että Tytti on paennut sänkyni alle piiloon ja yrittänyt sieltä yön hämärin turvin kivuta viereeni. Ei ole onnistunut. Onerva kyttää virkkuna toisen toimia omasta levostaan piittaamatta. Ja kun pienikin liikahdus sattuu sen petoeläimen korviin on sänkyni alla taistelutanner. Kahtena aamuna olen pessyt pissat ja yhden kakkelin sieltä. Ei laske Tyttiä hiekkalaatikolle.

Pitkämielinen Liskonainen telkesi tänään Onervan työhuoneeseen ruokineen, vesineen ja hiekkalaatikoineen arestiin, jotta enemmiltä irrallisilta turkiksilta säästyttäisiin. Kynnet niiltä molemmilta on leikattu jo aikoja sitten ja ne pidetään mahdollisimman lyhyinä ja viilattuina vakavien vammojen ehkäisemiseksi. Ihmisen niiden taiston väliin on turha yrittää.

Tämä tilanne kirpaisee minua. Huonottaa, sanoisin.

Aikoinaan, viime vuosituhannen alkuhämärissä, olin samanlaisen tilanteen kourissa kahden irlanninterrieriveljeksen kanssa. Toinen oli lopulta sijoitettava uuteen kotiin.

Pointti on nyt siinä, että Onervalle on löydettävä uusi koti.

Ai miksi juuri Onervalle?
No siksi, että Tytti on sosiaalinen ja taipuisa kissa, puolustaa oikeuksiaan, mutta ei ole aloitteen tekijä. Ainoa poikkeus on ruokailupöytä. Jos Tytti sattuu ruokakupille ensimmäisenä, ei Onsku uskalla sinne yrittää. Mutta jos käy toisinpäin... sanoisin, että kosto on suloinen ja pieksentä kaksinverroin kovempi ruokailun päätteeksi.

Onerva on suloinen ja hellä kissa. Seurallinen ja kommunikoiva. Juttelee ihmiselle sekä muutenkin ilmaisee itsensä pikemminkin kuin koira. Nytkin se lukee tarkasti kaiken kirjoittamani. Leikkii mieluusti leluilla vielä tässäkin iässä. Yksin.

Onerva tarvitsee kodin jossa se voi olla ainoana kissana, kuningattarena ja palvottavana. Vielä Casperin ollessa elossa ei ollut mitään vaikeuksia. Onerva kunnioitti kasvatussetäänsä, eikä sille tullut mieleenkään ryhtyä rettelöimään.

Niin että jos joku tuntee tarvitsevansa tällaista kaunotarta kaverikseen ja on vailla muita eläimiä, sopii ottaa yhteyttä.

Mieluiten tositarkoituksella.
Minua puistattaa ajatus viedä muilta osin näin mainio katti piikille.

Ja Anonyymi-Pirjo siellä "Kaliforniassa": Pidä näppisi erossa tästä asiasta tai lähetän koko kissan leluineen ja hiekkoineen sinulle lentorahtina. Tiedän kyllä minne.

Sanoo ja menee taas liottamaan silmäänsä, josta McGyver ei suostunut ottamaan kuvaa todistusaineistoksi. On kuulemma silleen pahan näköinen.

lauantai 6. marraskuuta 2010

Olen taas vähän ajatellut...


... maailman menoa ja henkilökohtaisuuksia. Siis omiani. Ja perheen.

Olen ajatellut että tämä nykymeno ei ollenkaan miellytä minua eikä arvojani. Olen ajatellut aikaa sata vuotta sitten ja mielestäni elämme sitä aikaa uudelleen. Silloin olimme tiukasti tsaarin vallan puserruksissa, nyt olemme porvarihallituksen puserruksessa. Ja pahasti.

On taas aika taistella perusoikeuksien puolesta. On taas aika nousta barrikadeille kahdeksan tunnin työpäivän saamiseksi. On koottava työtätekevien voimat lakko-oikeuksien säilyttämiseksi. Maassa on hirvittävät tulo- ja toimeentuloerot. Ja ne vaan kasvavat. Terveydenhoito takkuaa pahemman kerran ja rahat on loppu.

Posti kulkee kehnommin kuin sata vuotta sitten ja taas sain lukea lainsäädännöstä joka tekee Suomesta joillekin veroparatiisin. Entäs se LexNokia? Eihän sitä lakia ole tarvittu kertaakaan. Entäs tämä aselaki? Entäs tämä homokeskustelu? Mitähän valmistelua ja hutilointia silläkin lopultakin peitellään? Ja mitä ihmettä se kaikki maksaa? Ja mitä silläkin rahalla saataisiin oikeasti aikaan?

Tämmöisiä kulkee Liskonaisen päässä. Ajatuksia. Voi kun olisi paremmassa kunnossa että jaksaisi itse kavuta barrikadille liehuttamaan vaikka minkä väristä lippua.

Kolmannen sektorin toiminta on arvokasta.

Ajatellaanpa nyt vaikka SPR:ää, ajatellaan MML:ää, ajatellaan monia urheilu- ja nuorisoseuroja, ajatellaan potilasyhdistyksiä. Ajatellaan ylipäätänsä vapaaehtoistyötä. Sen Ensimmäisen sektorin arvostus on myös kovin suuri. Paitsi silloin kun aletaan puhua kolmannen sektorin toiminnan rahoittamisesta. Kolmatta sektoria kyllä huudellaan hätiin milloin minkäkin homman hoitamiseksi, mutta.... eipä ihme, että kaikkia yhdistyksiä alkaa vaivata väenpuute ja ankara verenvähyys.
Pohtikaa itse lisää ja kertokaa tulokset vaikka minulle.

Koottuina selityksinä pitkähköön vaitiolooni täällä Liskolandiassa kerron että meidän perheen syyskuussa alkanut sairastaminen voi hyvin. Me ihmiset sen sijaan emme. McGyver kärvistelee hirmuisessa hammassäryssä, syynä tulehdus ja pikainen tarve hammaslääriin. Lopella ei sentään käsketty itse paikkaamaan saati kiskomaan hammasta omin avuin irti. Käskettiin mennä yksityiselle ja pyytää sossusta sitä varten lappu. Että tällaista kiirehoitoa täällä meillä päin. Yritän saada sen edes arvauskeskukseen maanantaina, jotta saisi antibioottikuurin odotellessa sitä pika-aikaa lääriin.

Toisekseen olen väsyttänyt itseni niin palkkatyöllä (sillä senttaamisella) ynnä yhteiskunnallisilla riennoilla. Enkä ole jaksanut mennä itsekään niihin labroihin ja uusintakäynnille sen komean ja kuuntelevaisen sällin tykö.

Siispä päätin just että on aika loppukevennyksen. Arvonpa tuolta kuvan taikka pari, kun kerran löysinkin ne hyvään, mutta väärään paikkaan tallennetut kuvat.

Makkarin ikkunalle muutti hieno Matti-lauta. Tuo sininen tuolla ulkona on nyt se sellainen eurorekka, oikeammin eurorekan perävaunu. Aika iso minusta.

Tytin lempipuuhaa on tutkia lintujen syystouhuja. Jos kaihdin on alhaalla tai kiinni, syntyy kova meteli. Paheksuva.

McGyver osallistui Kotilieden arpajaisiin. Tuossa on pullo poikineen etikoita, öljyjä, balsamikastikkeita, viininlehtikääryleitä, aurinkokuivattuja tomaatteja, oliiveita.... Nam.

Muuten meillä menee mukavasti.