sunnuntai 31. elokuuta 2008

Suomalainen ahdistuu lähellä

Nyt en saa unta.
takana on se kauan odotettu ja pelätty ElmoFest.
Väsyneenä ja onnellisena olen kotona ja nautin yksinolosta kun muut nukkuvat. Ensin tietenkin kolusin tärkeät blogit ja tsekkasin tullet kommentit.


Selailin myös uutisia ja bongasin Amppareista otsikon: Suomalainen ahdistuu lähellä.
Tottahan koko teksti on. Suomalainenhan on maapallon ainoa elollinen joka sujuvasti vaikenee kahdella kielellä. Silti tuo tuikitärkeä tutkimus sai puistatuksia aikaiseksi.


Ajattelin oitis blogiyhteisöämme. Mehän halailemme toisiamme tuon tuosta. Meistä jokainen tietää miten tärkeää tuo toiminto on ihmisen sielulle ja lohduttava ahdistukselle.


Tänään (öh, katsoin kelloa) eikun eilen festareilla halailtiin sumeilematta kaikkien järjestäjien ja talkoolaisten kanssa ennen kuin portit avattiin. Saimme siitä voimaa illan koitoksiin. Kun ensimmäiset nuoret saapuivat paikalle oli jotenkin itsestään selvää että pennut halasivat "omaa" tuttua aikuistaan joka oli hommissa festareilla. Minulle tärkeimmät ja arvokkaimmat halaukset tulivat kahdelta nuorelta joista toinen oli saanut sijoituskodistaan vapaapäivän päästäkseen kotipitäjän nuorisotapahtumaan. Toisen sain nuorelta joka on sovitteluasiakkaani ja jonka juttu on vielä kesken. Molemmat olivat kysellen etsineet minut käsiinsä ja pitivät tätä HALAUSTA tärkeänä.


Nyt tulee haaste:

kerro minulle (ja muille lukijoilleni) mitä tuo linkin juttu toi mieleesi ja mikä on oma suhtautumisesi fyysiseen kosketukseen (preesenshalaukseen) ihan oikeesti ja rehellisesti.



Nyt - hyvää yötä.
Herra olkoon kanssanne.

perjantai 29. elokuuta 2008

Silmänruokaa



Kun edesmenneen pankin lämpömittarissa on tuollaiset lukemat ja eletään elokuun loppua on syytä ryhtyä toimiin:



Kurpelit kasvavat vielä hienosti, niitä en ottanut sisälle.



Timjamit sen sijaan leikkasin kuivattelemaan talven yskäryskää odottamaan.



.. ja mintut




Tässä me sitten kuivatellaan, kissojen ulottumattomissa



Tämäkin sekamelska on jo omilla paikoillaan totuttelemassa sisäruokintaan



Tämä on edelliseltä viikonlopulta: ananaslohi:

uunivadin pohjalla liraus oliiviöljyä (sitä neitsyt-)
nahasta irrotettu ja ruodottomaksi nypitty tarjousfile seljälleen , vähän hienoa merisuolaa (turkkulaise voi vaa pan) ja paljon tilliä ja ruohosipulia silputtuna pintaan. komeuden kruunaa (tällä kertaa, kun ei ollut sitruunaa) neljä ananaskiekkoa joista kuivattelin enimmät mehut tiehensä talouspaperin sisällä.
Sitten folioturkki päälle ja uuniin.

Otin uunistakin hienon kuvan jossa oli näkyvillä uunin lämpötila ja munakello näyttämässä paistolämpöä ja -aikaa. En kehtaa sitä julkaista, kun vasta kuvasta huomasin miten sontaiset uunin nappulat olivat alhaaltapäin nähtynä.
Siis: himpun alle 200 astetta ja tommoinen 35 tai 40 minuuttia enintään. Tulee mehukas ja maukas kala jonka seurassa maistuu parhaiten riisi, meillä se oli jasmiiniriisiä.
Ja vihreää salaattia.



Tämä puolestaan on muistutus siitä ettei passaa unohtaa koiraa kahden kissa kera ja ulos menevää roskapussia keskenään kotiin.

Teppo osti mulle Markku Aron kokoelma-cd:n. Jatkan lepopäivää käyden uudelleen eiliseen.

ps. pidä nyt ohmeessä peukkuja huomisen onnistumiselle. kiitos.

torstai 28. elokuuta 2008

Apua, mä olen poikki!


Ei vaan, mutta vähän kyllä väsyttää.
Eilen olin vesijumpassa pitkän tauon jälkeen. Sairastan (kaikkien muiden ohella) atooppista ihottumaa. Se on vekkuli tauti. kun olin lapsi kärsin pahasta maitoruvesta. Murrosiässä se muuttui taiveihottumaksi ja jossain (19)70 -luvulla sen nimi oli atooppinen ekseema ja nyt se on vaan atooppinen ihottuma. Sama mies.

Se vaivaa minua pääasiassa talvisin, about marraskuusta toukokuuhun. Alkukevään kuukaudet ovat pahimmat. Senkin vuoksi syksy on ihanaa aikaa kun kaikki vaivani ovat hiljaisimmillaan.

No, siihen vesijumppaan takaisin. Ohjaaja vähän murisi kun en ollut kertonut loukkaamastani kintusta mitään. Vastasin vain että omalla vastuulla täällä olen etkä pois voi heittää. Vähän teki häijyä ja sattui, mutta pääkoppa tykkäsi kovasti. Siksi sinne meninkin. Ensi keskiviikkona en pääse kun vietän koko aamupäivän sokerirasituskokeissa ja muissa pakollisissa.

***

Tänään piti laittamani vielä viimeinen päivitys ElmoFestin sivulle. Ja laitoinkin. Ja sitten painoin jotain nappia, johon ei missään tapauksessa olisi pitänyt ainakaan siinä kohdassa koskea. Ja hups vaan: koko sivu taivaan tuuliin ja varmaan vielä pidemmälle! Luulen että alkuperäiset sivut harhailevat jossain Plutoa kiertävällä radalla, jos eivät ole poistuneet peräti koko aurinkokunnasta. Pikku paniikin jälkeen avasin uuden sivun ja kirjoitin : "Sivu päivittyy, malta vielä vähän."

Hetken hengähdettyäni ja noiduttuani ja käytettyäni moneenkin kertaan kaikki koskaan kuulemani kirosanat kokosin sivun uudestaan. Kuvineen kaikkineen. Laskureita en tokikaan enää lisännyt. Jokaiselle pitäisi olla jo tässä vaiheessa selvää milloin festarit pidetään. Ja missä.
Siellä ne nyt on.

***

Kotihommiin kuului tänään loppujen yrttien korjuu ja kuivatus.
Välillä tietty vähän vaaliasioita. Laitan vähän myöhemmin kaikkien iloksi kunnallisjärjestömme sivujen linkin, mutta en ihan vielä...

Jos jaksan olla oikein reipas, puran kamerasta tämänpäiväisen saaliin ja lisään tänne ihasteltavaksi. Ehkä. Tai sitten huomenna.

Ollaan nyt kaikki kuitenkin kiltisti ja muistetaan sekä itsemme että varsinkin läheisemme ainakin iltarukouksessa.


tiistai 26. elokuuta 2008

Enää neijä päivää

Eilen oli sovittelu ja sen jälkeen kylien kokous.
Sovittelusta ei sen enempää, mutta kylien kokous oli taas mielenkiintoinen. Ja työteliäs. Enää neljä päivää ElmoFestiin. Sitten sekin on tältä vuodelta tehty ja ohi.

Tänä aamuna heräsin ennen kuutta, viimeiset lepakotkin vielä haahuilivat etsien päiväpiiloansa kun aloitin työrupeaman. Ihan vaan muutama sähköpostikirje esiintyjille ja viime hetken ohjeet sekä tämän viikon ilmoitusten tarkistus. Lauantaina sitten nähdään nappaako festaritouhu maaseudulla.

Lopun päivää ajattelin viettää laiskotellen ja vaikka keskeyttää raitistelun ja ottaa muutaman oluen tai lasin-pari viintä. Ja senkin tässä aamutuimaan sillä huomenna mennään päävikaisten kanssa vesijumppaan. Se on sen verran tuhtia toimintaa ettei auta krapuloissaan edes yrittää. Voi sattua pahasti.

Se viimeinen ehjä jalka on jo aikas hyvässä kunnossa. Turvoksissa on ja kaikenvärinen, pääosin kuitenkin vielä sininen ihan puolisääreen asti. Eilen käppäilin tukevasti paketoituna ensimmäisen kerran pitempään ja hyvin kesti.


Onerva, 4 kk ja Tapani Kansa tanssin pyörteissä


Kristiinan blogissa oli tiputesti. Minä olen haukka. Käypä itse kurkkaamassa minkälainen höyhenikkö itse olet.

torstai 21. elokuuta 2008

Vauhtia piisaa ja kunto pettää

Eilisen päivän punnerus oli aikamoinen. Aamutuimaan Aulis-taksi tuli hakemaan sekä minut että Harley Parkinsonin puoli yhdeksältä. Se on ihan normaali aika keskiviikkoisin, minä en vaan taas ollenkaan ollut normaali tilassa. Väsytti ihan vietävästi se edellispäivän ahkerointi. Päävikaisten päiväkerhon ohjelmana oli tänään omatoiminen ulkoilu verryttelyn ja loppuvenyttelyn lisäksi. Joukkomme lähti kiertueelle yhtäjalkaa Inkilänhovin pääovesta. Ensimmäisestä risteyksestä jo hajaannuttiin kahteen ryhmään. Reippaammat patikoivat ties missä kävelysauvoineen, minun ryhmäni koostui kolmesta sinnikkäästä joille pitkät kävelymatkat tuottavat vaikeuksia. Saimme kuitenkin matkattua liki kilometrin lenkin ja pakko myöntää että dementiasauvat ovat aika kova juttu. En tosin uskaltaisi yksinäni niiden kanssa liikenteeseen lähteä.

Aivojumpan ja kahvin jälkeen tuupiskelin itseni rolliksen avulla parin kohtalotoverin seurassa keskustan toiselle puolelle sovittelutoimistoon. Eilen ei ollut asiakasta, mutta lähetin muutaman kutsukirjeen tapaamiseen ja käynnistin uuden jutun. Puoli kahden aikaan Aulis sitten haki minut pois-hahaa-hihii. Kotona piti vielä tekemäni kaikenlaista yleishyödyllistä, mutta se taisi jäädä tiskien siirtelemiseen koneesta kaappeihin ja altaista koneeseen.

Pikku päikkäreiden jälkeen kello oli puoli yksitoista aamulla. Mies oli varmaan jotenkin saanut houkutelluksi minut yöpaitaan ja oikeesti vällyn alle.

Sitten tulikin vähän kiirus. Piti herätä, liottaa silmät auki, yrittää keittää kahvia ilman että koko keittiö on veden ja porojen vallassa. Ennen kuin olin täysin tolkuissani soitti ilmoitusmyyjä ja valitti ettei saa lähettämääni tiedostoa auki. Höh? Sehän oli pagemakerilla tehty, pitäisihän sen nyt aueta...? En keksinyt muuta syytä kuin että en ole wordin kansaa vaan käytän open officea eikä ne siellä saaneet ohjelmiaan ymmärtämään odf:ää. Yleensä muistan kääntää tekeleeni maksulliseen muotoon, muitta kuinka se nyt olikaan jäänyt...

Alkuiltapäivästä naapurikylän kyläpäällikkö tuli noutamaan minut paikallislehden haastetteluun
kirkolle. Iloista oli se että festarien rannekkeet tulivat tänään ja saimme ne samalla reissulla haetuksi postista. Haastattelu meni ihan kivasti ja kuvausvaiheessa sekaan pyrähti kaksoisluokallinen 5- luokkalaisia tyttöjä menossa jumppaan. Luvan saatuamme otettiin tytöt mukaan lehtikuvaan. Suuri päivä heille.

Muutkin maailmalla toimitettavat asiat tulivat valmiiksi ja kaikki oli ihan hyvin kunnes........




Tämä kuva ei mitenkään liity mihinkään. Hän on Viivi. Edesmennyt, menehtyi työtehtävissä ja nostettiin kaivosta sammakonreisi suussa. Nyt hän lepää suuren siirtolohkareen kupeessa Sohvi-vainaan (ensimmäinen irskini) kanssa.


...kiipesin autosta, otin kyynärsauvani ja kassini ja lähdin hipsimään kotia kohti. Muutaman askeleen jälkeen olin maassa pitkälläni, kämmen asvaltti-ihottumassa, polvi ruvella ja toinen nilkka sikin sokin vieressä. Kai tiellä oli joku pikkukivi, niihin yleensä kompastelen kunh en sellaisia näe, tällä kertaa vaan vähän tehokkaammin. Kotona puoli tuntia jääpalapussin sisällä ja sitten petiin. Särky on melkoinen, katsotaan huomenna onko syytä mennä kuvauttamaan. Kävelemään sen jalan kanssa ei kyllä vielä kykene.

Kartan pääsääntöisesti särkylääkkeitä, niitä ei edes ole kotona. Nyt kyllä olisi hyvä jos olisi. Varmasti söisin. Yöksi mies jäädytti lisää jääpalapusseja, ne auttaa jonkin verran särkyyn.

Rukoillaan vielä yhdessä voimia Seurakuntasisarelle ja hänen isälleen.




tiistai 19. elokuuta 2008

Tänään on uusi päivä

Vihdoinkin!

Minä (minäminäminä, mutta kun puhun minusta en voi muutakaan ilmaisua käyttää. Ja tämähän on vähän niinkuin päiväkirja, mitä?) olen niitä ihmisiä jotka elävät hanat kaakossa nimipäivästä syntymäpäivää. Loppuaika raahustetaan miten kuten, mutta eteenpäin kuitenkin. Sitten tuli vielä asioita sotkemaan se sairastuminen. Alkuvuosina ajattelin että ne pahat PTSD-oireet helpottavat aikaa myöten, mutta niin vain ei ole käynyt. Eikä ilmeisesti aiokaan käydä. Siispä kesän kuukaudet ovat pahoja siitäkin syystä.


Kun tuo eilinen saatiin taas pois päiväjärjestyksestä tuntuu kuin olisi oikeesti syntynyt
uudestaan. Olen innoissani kuin ilmapallo ja elossa.Vähän vielä päätä särkee ja niskat
jumittavat mutta muuten olo on rauhallinen ja mukava. Edes Elmofestin valmistelujen
loppurutistus ei stressaa.



Niinpä pidän tänään leipomispäivän. Kyllä! Sämpylät on jo paistettu ja ne odottavat kuvausta sillä aion esitellä luomukseni kaikille. Siinähän sitten kuolaatte.
***
Taikinoiden noustessa hoitelin vähän sovitteluasioita. Sekin kausi käynnistyy taas lomien jälkeen. Oli tällä kertaa vähän mutkikkaampi juttu saada osapuolia kiinni ja sopia treffit yhteisen pöydän ääreen mutta tällainen synnynnäinen salapoliisi sai kuin saikin hoidetuksi asian kuntoon. Niin, olen viralliselta nimikkeeltäni (tässä asiassa) "eräiden rikos- ja riita-asioiden vapaaehtoissovittelija". Kävin koulutuksen pari vuotta sitten ja olen todella hyvilläni siitä että ryhdyin tähän hommaan. Se on haastavaa ja palkitsevaa ja on mielelle sekä itsetunnolle hyväksi tietää että voi vielä sairastumisen jälkeenkin käyttää saamiaan oppeja ja kokemusta hyödyksi. Sekä itselleen että muille.
***
Nyt menen munaamaan "räkikset"....

....ja nyt maistoin ensimmäisen. Se on vaan silleen että kun käyttää kuivahiivaa, pitää uskoa mitä paketissa sanotaan ja laittaa sitä jauhoa riittävät määrät muihin jauhoihin. Minä en laittanut ja niin pullista tuli kyllä hyvänmakuisia mutta kovin lättänöitä.

Tästä aikoo tulla puolukka-vadelmakranssi...

.....näistä puusteja...





... nämä on varattu anopille tai muille sellaisille.


***

Ennen iltapäiväkahvia vielä pari kuvaa.



Pekka-kaktus oli kesän partsilla ja intoutui rehottamaan entisestään. Pienihän se vielä on, vauva, vajaat kolme vuotta sitten lehdestä juurrutettu.


Tässä yksi kotini lempparinurkista. Talvisin se on vähän täydempi kun kaverit tulevat sisälle.
Hyllyillä eläinten ruokia, kun ei ne muuallekaan mahdu.

Kiitos Anne, rohkea karhu, tänään on loppuelämäni ensimmäinen päivä.

maanantai 18. elokuuta 2008

Perjantai 13. päivä perkele

Saako tässä maailmassa kirota, noitua tai langettaa kirouksia? Jaa ei vai? No hitto! Ei sitten.

Mutta tänään on joka tapauksessa sellainen päivä etteivät edes mustat kissat uskalla juosta tien poikki eikä ainakaan tikapuiden alitse. Velhovuoren Vanha Emäntä on hyvin kiukkuinen.

Aamu alkoi niin kuin aamut alkavat: silmät turvoksissa, jäsenet jäykkänä eikä oikea jalka taaskaan tahtonut kannattaa ylipainoani. Puuduksissa ja pistelevä oli, perhana. Ensin kaivetaan silmät esiin taltalla ja vasaralla (vitsi, mauton pila, mutta totta), sitten pannullinen kahvia. Maitokahvia, kuumaa, kiitos kamalan kalliin (1,89 €/l) maitojuoman kanssa, siinä kun ei ole laktoosia ja pysyn ympäristöystävällisenä.

Kun tietokonerassukkani on rouskuttanut itsensä sosiaaliseen tilaan, aloitan yleensä päivän pakolliset. Pasianssilla tai uppopuppelilla . Siihen se tekeminen tältä päivältä jäikin. Paitsi että lähetin paikallislehteen ilmoitusmatskun ja puffin ja yhden haastattelun. Olisi pitänyt siinä paketissa vielä olla kirjoittajavieraskolumnikin, mutta eipä nyt vaan ollut. Saattaa olla että vielä yön hämärinä hetkinä intoudun, varsinkin jos tämä vuotuinen paniikkikohtaus vähän hellittäisi.

Niin, tänään on taas SE päivä.
Tänään aamupäivällä tuli täyteen yhdeksän vuotta siitä kun heitin henkeni.
Mikähän siinä on että kehoni kyllä muistaa sen ja reagoi uskollisesti joka ikinen vuosi sairastumiseeni asianmukaisin menoin, mutta minä en

Tänä päivänä on niin fyysisesti kuin henkisestikin paha olla ja kaikki kulkee niin kovin tahmeasti - ihan aikaa myöten. Tänään on mahdottoman vaikeaa olla kiitollinen uudesta elämästä. Hermostuttaa ja päätä särkee, kaikki lihakset on ihan tönkkönä (ja huomenna vielä tönkömpinä tämän päivän jännitystilasta). Olin kompuroida naamalleni toiseenkin kertaan pissalenkillä Roosan kanssa, joku oli vaihtanut varmaan jalat keskenään kun niitä oli niin hankala hallita.

Tänään on sellainen päivä jolloin kenenkään on turha tulla lohduttelemaan tai paijaamaan. Ärsytyskynnys on hyvin, hyvin matalalla. Tänään on se päivä jolloin nautin kurjuudestani, menetyksistäni ja surkuttelen kohtaloani. Tuleepa sekin hoidetuksi taas vuoden tarpeiksi eteenpäin.

Tänään olen ihan sikaitsekäs. Ja kuin päivän kruunuksi putosi silmälaseistani toinen linssi, onneksi ei sentään särkynyt. Niin että olen vielä yksisilmäinenkin kunnes mieheni sen taas korjaa. Siis kiinnittää linssin paikoilleen, itse en osaa.

Onneksi huominen tulee jo huomenna ja tämä päivä on selätetty. Huominen on taas helpompi.

perjantai 15. elokuuta 2008

Mä en käsitä tätä

Tänään taas mittasin.
Niin kuin viime viikolla ja sitä edellisenä. Ihan nakuna.

Painoindeksi on ja pysyy sitkeästi samana. Ei mitään muutosta.
Outoa on kuitenkin se että strategiset mitat muuttuvat. Siis pienenevät.

Heinäkuun 18. päivänä kun aloitin olivat mitat aika kamalat.
Ylhäältä alas:124/100,100 ja 115. Siis ne uloimmat ulottuvuudet.
Tämän aamun suihkun jälkeen ne olivat: 113/98, 94 ja 111.
Aika kivasti, vai mitä?

Noi kaksi ensimmäistä lukua ovat tosin aika murheelliset, ne kun kuvaavat tissialueen kehitystä.
Täytyy vaan ajatella positiivisesti; C- ja/tai yhden D:n kupilliset maksaa paljon vähemmän kuin ne isommat kainalovaatteet.

Mutta tärkein pointti tässä on kuitenkin se että tää homma toimii! Ja antaa uskoa ja luottamusta tulevaan. Sitä paitsi kun tuloksia näkyy ja tuntuu, lisääntyy motivaatio Richterin asteikolla.

Tule vaan mukaan.

torstai 14. elokuuta 2008

Uskon asia

En ole koskaan tullut uskoon.

Kotona ei juurikaan puututtu henkisen elämän koukeroihin saati hengenelämän.
Lapsuudenkodin henki oli sellainen absoluuttisen ateistinen. Viinasta ei saanut edes puhua eikä Jumalan sanaakaan paljoa huudeltu.

Pyhäkoulussa saatiin käydä. Varaankin vain sen vuoksi että kylämme pyhäkoulu kokoontui kansakoulun kirjastossa. Me asuimme siellä kansakoululla, kun isäpuoli oli johtajaopettaja. Myöhemmin samassa paikassa kokoontui seurakunnan tyttökerho, jossa tietenkin kävin tunnollisesti. Niissä oli kivaa ja turvallista hämmentyneelle lapselle. Ohjaajat olivat ilmiselvästi onnistuneet hommassaan, koska niitä kerhoja lämmöllä muistelen joskus vieläkin.

Rippikoulun jälkeen jatkoin kotiseurakuntani touhuissa mukana. Tietty toimin useanakin vuonna isona (nykyseurakunnassani ollaan isoisina) ripareilla ja kävin kaikki mahdolliset koulutukset. Jo teini-ikäisenä olin taipuvainen murtamaan myyttejä. Riparitoiminnan ohessa olin joitakin vuosia poikakerhon ohjaajana ja poikien leiriohjaajana.

Sitten tulin aikuiseksi (pöh), siis täysi-ikäiseksi ja tuli aika perustaa perhe ja hankkiutua kotoa mahdollisimman pitkälle kun se kerran oli mahdollista.

Kaiken aikaa Jeesus on kulkenut matkaseuranani. Aina en ole sitä ymmärtänyt, vaan elämän huumassa erkanin lapsuuteni turvasta moneenkin kertaan. En osannut edes iltarukousta lapsilleni opettaa silloin kun he olivat pieniä.

Isä Jumala Poikineen ja Henkineen on kuitenkin sen verran vekkuli tapaus että kun Hän kerran on ihmisen huomaansa ottanut ei Hän ihan hevillä irti päästä. Elämäni on ollut aika mutkikasta monine vastoinkäymisineen ja sairauksineen, tiukkoja paikkoja on ollut monta. Hienoisella houkuttelulla ja tarpeen tullen kunnon ravistelulla aloin epäillä että tässä on nyt meneillään joku juttu. Puheyhteys palasi vähitellen. Alkuun kiukutteluna ja vahvana epäilynä. Usein olen Herralta tivannut että mitä sinä minusta haluat? Ja vastaus kuuluu aina: usko sinä vaan, kyllä minä kerron kun se aika tulee.

Ja minä uskon. Ja luotan. Vaikka minua yhä vaan ravistellaan, olen oppinut etsimään sen tarkoitusta. Joku muutos täytyy varmaan tehdä, sitähän se yleensä tarkoittaa. Jos olen aikeissa tulkita väärin tai menossa vika suuntaan tulee näpäytys tuota pikaa.

En siis ole tullut uskoon. Se on minun tapani elää. Me ollaan Jeesuksen kanssa hyviä kavereita ja jutellaan päivittäin. Tosin hyvätkin kaverit ovat joskus epäsovussa.

keskiviikko 13. elokuuta 2008

Se on nyt sitten syksy

Eilen oli Läyliäisten Rukoushuoneella kesän viimeinen iltakirkko.
Pääsinpä sentään sinne. Sekin johtui siitä että tällä kertaa oli kyläyhdistyksen kahvitusvuoro.
Meillä on tapana että kylämme yhdistykset hoitavat iltakahvit hartauden päätteeksi, kukin vuorollaan.

Heinäkuussa en päässyt. Samana päivänä ja samaan aikaan jänskättiin Katilin kohtaloa yhdessä Annen ja Seurakuntasisaren kanssa. Silloin olisi Jumalan sana ja harras hiljentyminen ollut paikallaan.


***

Tänään on toinen varma syksyn merkki.
Päävikaisten päiväkerho aloittaa syyskautensa. Se on oikeesti Riihimäen kaupungin järjestämä AVH-päivätoimintaryhmä joka kokoontuu viikoittain Inkilänhovissa.

Kerron iltapäivällä lisää.
Hei, hei!

keskiviikko 6. elokuuta 2008

Dyd kud hedki kulkee

Tähän aikaan vuodesta on niin jännittävää tämä vuodenaikojen vaihtelu. Ihan niin kuin muulloinkin viime vuosina.

Muistathan kun koko viime "talven" jänskättiin että mikähän vuodenaika seuraavana päivänä on.
Atoopikolle/astmaatikolle tämä aika on luonnetta kasvattavaa. Heinät ovat kukintansa kukkineet, nyt on pujon vuoro. Kun on sadellut niin paljon ovat myös cladosporum-homeitiöt lehahtaneet lentoon ihan heimoittain.

Oikein reilu kuukausi meni tässä kesäaikaan normaalilla lääkityksellä, maanantaina pitikin jo nostaa kortisoniannosta (beclomet) ja tänään hain apteekkarin yskänlääkettä oman pitäjän apteekista. Se on KAMALAN pahanmakuista. Lisäänkin sitä muutaman tipallisen teemukiin (puolen litran), silloin se on siedettävää. Yleensä hoitelen tällaiset vilustumisjutut kotitekoisella yrttijuomalla, mutta nyt se ei piisannut kun onnistuin kylmettämään itseni viikonloppuna grillikylässä. On se vaan uskottava että tässä iässä ulkona istuminen ei ole enää kesähepenissä suositeltavaa - ainakaan yömyöhään.

***

Meidän pitäjässä alkaa koulut huomenna. Miettikää hei vähän: elokuun 7. päivä! Keskellä kesää ( vaikka kyllä koivuissa jo kellertää)!
Samalla se on ikävä muistutus siitä että ElmoFest lähenee juoksuvauhtia. No, sekä ennakkoliput että rannekkeet on jo painossa ja pressit on lähteneet maailmalle. Tänään hion julisteen lopulliseen muotoon ( se on pitkästä aikaa työlästä, kun en ole neliväripostereita vuosiin tehnyt).
Ennakkomyynti alkaa maanantaina ja nyt alkaa jo jännitys siitä tuleeko sinne porukkaa. Noo, se nähdään, enempää ei voi ennakkoon tehdä.

***

Naaraskarhuystäväni vaikertelee Vantaalla. Käskin sen hinata luunsa kiiruusti kotiin. Ei makeaa mahan täydeltä, sanotaan mutta minä olen sitä mieltä että ei sappeakaan. Ei auttaminen ole sitä että hammasta purren iloisena hyysätään vaikka sielu sykkii tulta ja tulikiveä ja silmistä sinkoilee tappavia tikareita. Jos ihminen aikoo olla avuksi ja tueksi läheiselleen on ihan enismmäiseksi huolehdittava omasta jaksamisestaan. Se on jämpti niin.

Nyt tää sanoo hei hei ja jatkaa sen plakaatin kanssa...