Ohi on, ohi on, ohi on!

Siis joulu.
Vaikka tänä vuonna onnistuimmekin viettämään joulunpyhät laillisesti vihityn kanssa kuin Kirsi Kunnaan veljekset Ville ja Valle: mökissänsä ja ovet oli lukossa, ikkunat tukossa ja piipun päällä hattu!, kalvoi pieni joulupaniikki kuitenkin sisintäni. Ihan syyttä, mutta kalvoipa kuitenkin.

Nuorimmaiset pennut, ne laillisesti vihityn tekemät kävivät tervehdyksellä Tuomaanpäivänä ja heistä keskimmäinen piipahti vielä isänsä nimipäivänä. Omieni kanssa joulun tervehdykset hoidettiin puhelimella ja henkisellä yhteydellä. Meidän ei ole pakko tavan vuoksi rynnätä rauhan ja ilon juhlan aattona yhtään mihinkään. Vain omasta tahdosta ja tarpeesta.

***

Adoptoimani pikkusisko Kristiina ehti ensimmäisenä kiittelemään kuluneesta vuodesta. Minäkin kiitän. Kiitän koko blogistanian kansaa näistä reilusta viidestä kuukaudesta jonka olen teidän kanssanne viettänyt tänä vuonna. Kiitän myös Katilia joka ohjasi minut tähän maailmaan ja vietti kanssani lyhyen mutta arvokkaan ystävyyden ajan.

Joulupäivän hämärässä hiljaisuudessa vietin hetken vainajieni kanssa, lasten isin, Katilin, Virpi-ystäväni, lempi-enoni ja muiden kanssa. En tieten tahtoen, he vain tulivat, yhdessä ja erikseen, rakkaat vainajani. Kuin muistutukseksi menneestä, kuin muistutukseksi saamastani tehtävästä elävien kanssa, mikä se sitten lieneekään. Herra on niin salaperäinen aikeissaan.