lauantai 31. joulukuuta 2011

Poikkeustila

Paistoin juuri kinkun. Nyt se on jo kuorrutettu perinteisin menoin kotitekoisella sinapilla ja (karppaajat hiljaa!) korppujouholla. Tuolla se uunissa makoilee jälkilämmössä.

Olen sielu pinkeänä seurannut Tapanin ja Hannun mellastusta sekä näiden veijareiden aiheuttamien tuhojen selvittelytyötä täällä Lopella. Näin sivusta katsoen nämä veljekset ovat saneet tehokkaammin tuhoa aikaiseksi kuin sisaruksensa Pyry ja Janika kymmenen vuotta sitten.

Toisaalta kymmenessä vuodessa on tekniikka, eritoten tietotekniikka kehittynyt niin huimasti, että lähes kaikki on siitä kiinni. Ja tietoliikenteen toimivuus on kiinni sähkönsaannista. Ja sähkönsaanti on kiinni totisesti luonnonvoimien mielihaluista. Sepä nähtiin.

Hauskojakin juttuja tässä ilmenee. Muudan lukija messusi konttorilla kun eivät kaapeliyhteydet toimi. Siis televisio. Ja että miksi ne eivät toimi vaikka ne kaapelit ovat maan alla? Ja miksi muka kannattaa kaivaa sähkötkin maan alle kun myrsky katkoo ne kuitenkin? Kas tässä pikku-senttarille pohdittavaa vuodenvaihteen viikonlopuksi, onneksi on vielä vähän aikaa sorvata vastauksia näihin elämää tärkeämpiin kysymyksiin.

Liskolandia selvisi tällä kertaa vähällä, sähköt olivat kaikkiaan poikki vain kuutisen tuntia. Vahinkoa ei syntynyt, jääkaapin sisältö kiikutettiin korissa partsille ja pakastin oli muuten vaan tyhjillään. Ja talo täynnä kynttilöitä ynnä ledvalaisimia taskulampuista erillisiin hätävalaisimiin. Sellaista se on kun asuu turvallisuusfriikin kanssa. Onneksi.

Muualla Lopella eivät asiat ole vielä niin mallillaan. Viimeisen tiedon mukaan 400 - 600 taloutta (mukaanlukien vapaa-ajanasunnot) on vielä sähköttä. Sopimuspalokuntalaiset (=VPK) ovat hääränneet päivätolkulla pitkin metsiä vapauttamassa johtoja ja kaapeleita sekä siirtelemässä tukkeja kulkuväylien päältä.

 

 Meidänkin vieressä oleva "erämaa" sai osansa jo Tapanin ilonpidosta, kymmenkunta kuusta pötköttää pitkin pituuttaan tuolla mäessä. Hurjan näköistä.

 

Mutta Lopella ei kyllä kukaan pääse moittimaan tiedotusta. Siis paikallista ja kunnan tiedotusta tai toimia. Kunnanjohtajamme on pitänyt kuntalaisensa parhaansa mukaan kartalla niin blogissaan kuin Facebookissakin. Myös alueen paikallisradiossa Ylen Hämeessä Kersantti Karoliinamme on esiintynyt suurenmoisesti. Vai mitä tuumitte kunnanjohtajasta joka Tapaninpäivänyönä kuskailee aggregaatteja pitkin pitäjää jotta tarvitsevat saavat apua? Saan olla melkoisen ylpeä kunnanjohtajasta jolle kuntalainen on niin tärkeä että omat lomasuunnitelmat tuupataan sivuun ja autetaan heikointakin. Mutta saan olla iloinen ja ylpeä myös kanssakuntalaisistani. Naapuriapu ja yhteisöllisyys oikein riehaantuivat kukoistukseen näinä todella poikkeuksellisina ja vaikeina päivinä joulun jälkeen.

Suokoon Vattenfall valon tulla lopuillekin tienoille pikapuoliin.


Hannin toivotuksista huolimatta olen edelleen ollut melko kipuisa ja nukkuminen on ollut kauhistus. Kyllä itse nukkuminen olisi ihanaa, mutta nyt eletään näemmä aikaa jolloin isot nivelet kiukkuavat kuin jääkylmät hehkuvat kekäleet eivätkä anna muutamaa kymmentä minuuttia pidempää rauhaa. Edes kissannahka ei ole ollut avuksi. Se tosin taitaa johtua siitä että sen paremmin tuo mustavalkoinen, pehmolelun näköinen kisu (Tytti) kuin ruutananvärinen piikkihäntäpaholaisrauskukaan (Hugo) eivät viihdy kankkuni päällä kaiken kieriskelyn tiimellyksessä vaikka kovin sinnikkäästi yrittävät mamia hoitaakin.

Mutta ei hätää, uusi vuosi ja uudet kujeet ovat ihan tuossa tuokiossa käsillä. Pidättäydyn taas kerran kaikista tyhjänpäiväisistä lupauksista, ainoa mistä voin olla varma on se että tulen jatkamaan holtitonta elämääni ja rakastamaan teitä kaikkia lähimmäisiäni sydämestäni.

perjantai 23. joulukuuta 2011

Joulun alla 2011


 Jotenkin on ankean näköistä maailma ilman totuttua lumipeitettä. Hyvällä ajatuksella laitetut jouluvalotkin näyttävät pikemminkin valokakofonialta.



Vielä tänään täällä Lopella on valkeaa, jännityksellä odotamme aaton sääyllätystä.

Joulunalusaika on mennyt miten kuten, lepäillessä, huonosti nukkuen, kivuissa kiemurrellen ja mieli vähän alarekisterissä.

Ilonpilkkuna saimme melkoisen määrän paketteja ja ihan silkkaa rahaakin kun  leijonavoimin jälleen päivystimme viikon Pelastusarmeijan Joulupadan poristessa tyytyväisenä paikallisen marketin edustalla. Jotenkin minusta vaan tuntui että tänä vuonna kaupanoven käynti oli vaisumpaa näin juhlapyhän alla, kuin viimeksi, ruuhkasta ei juuri voinut puhua. Oliko se totta vai tuntuiko se vaan siltä?

 Liskolandian joulu on tänä vuonna peruutettu. Kokonaan. Kuten muistatte, en ole mitenkään jouluorientoitunut muutenkaan ja tänä vuonna taloudellinen tilanne ratkaisi loput. Tässä kuussa rahat eivät vaan riittäneet ylimääräiseen, sitä joulukin on siinä mielessä.

Toisaalta, tulin tätä pohdiskelleeksi siellä padan äärellä. Tässä liskonluolassa on sentään seinät ja katto ympärillä, on lämmintä ja eläimillä on kyllin ruokaa ja kuiviketta. Mutta ne, joille joulupadalla kerätään apua, ovat toisella tapaa vähäosaisia. Kuka mistäkin syystä.

Kunhan muistamme että Joulu on rauhan ja rakkauden juhla. Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen juhla. Eiköhän siinä lopultakin ole se kaikkein tärkein, ei Jeesus kaipaa hurjaa tuhlausta ja markkinamenoa syntymäpäivälahjakseen. Eihän?


Ja mitä tulee blogini ulkoasuun, olen äimänä. Lukijoideni silmiä huojentaakseni poistin Elegian ihmemaasta löytämäni pohjan. Palaan kyllä siihen rähjäiseen maisemaan, kunhan (jos) Elegialta siihen apua saan, mutta se saa odottaa arkea.

Hyvää, rauhallista ja rakkaudentäyteistä Joulua toivotan kaikille teille, rakkaat.

torstai 15. joulukuuta 2011

Varokaa eläkeläisiä!

Olen tässä viime aikoina saanut nauttia eläkeläisriennoista oikein kaksin käsin.

Meillä täällä Lopella pitää hauskaa etujen varjolla peräti neljä  eläkeläispumppua. Jokaisella (... öö, ennen vanhaan oli niin helppoa sanoa "pääpuolueella", mutta se ei taida nyt olla enää oikea termi?) , no, entisaikojen suurpuolueella on oma konklaavinsa eläkeläisille.
On Kansallset Seniorit, on Eläkeliiton paikallisyhdistys, on Eläkkeensaajat ja on Eläkeläiset.

Minä kuulun noihin viime mainittuihin.

Mutta se ei auta. Työni puolesta olen tänä syksynä seurustellut vahvasti kaikkien kanssa ja minua hengästyttää. Eläkkeellä ollessa pitää olla vahva kunto eikä mitään sairauksia. Muuten näissä riennoissa ei pärjää.

En ole koskaan ollut innokas bussiretkeilijä ja kun nyt pitää istua tuntitolkulla linjapiilin penkillä ihmettelemässä sitä, tätä ja tuota, olen päämäärässä niin tökkyrässä etten omin avuin linjurista ulos pääse. Sitten virkut eläkeläismummot(erityisesti!) paheksuvat tien tukkoa ja Harley Parkinsonia. Ja aiheuttamaamme viivetystä. Ja varttuneemmat eläkeläis(mummot) katsovat paheksuen samoja asioita, noin nuori eikä viitsi itse kävellä, pitää pikkujouluihinkin ottaa rollaattori, eikö sitä nyt sen vertaa kykene... mitä se täällä ollenkaan tekee?

Pikkujoulureissu oli muuten aika pitkä. Emme poistuneet pitäjän rajojen ulkopuolelle ollenkaan, mutta aikaa saatiin vierähtämään iltapäivästä puoli kolmesta iltakymmeneen. Siitä pikkujoulun osuus oli klo 16 - 20. Loput istuttiin pikkubussissa. Tämä on laaja pitäjä.

Kokemukseni mukaan suvaitsevaisuus ei siis ole ensisijainen ominaisuus eläkeläisyhdistyksissä. Eikähän minunkaan ole mikään pakko omaani kuulua, mutta koska olen eläkkeellä ja koska olen vasemmistolainen, kuulun periatteesta omaan yhdistykseeni. Tarkkaan asioita ja sääntöjä tutkittuani, en ole mistään löytänyt paragrafia jossa käsketään olla ylireipas ja terve. Käytännössä sellainen vaatimus kuitenkin nostaa päätään.

Erotukseksi tästä muistutan että minulla on kyllä aikas laaja ystäväpiiri ja lukuisa joukko muita yhteyksiä. Kukaan ei paheksu vammaani esimerkiksi lautakunnassa, jengin bileissä tai lionsclubin tiimoilla. Ei edes kaupan kassajonossa, missä nyt yleensä paheksutaan kaikkea.

Annan siis neuvon: Jos olet ennen aikojasi eläköitynyt, vältä kaikin keinoin eläkeläisyhdistyksiä. Ne eivät ole sinua varten. Pysyttele vaan omissa joukoissasi, potilasjärjestöissä sun muissa.

Edunvalvontakysymykset ovat sitten toinen juttu. Koska olet eläkkeellä, et ole kelvollinen ammattiyhdistykseesi. Siksi on kuuluttava eläkeläisyhdistykseen. Pikku dilemma. What?


Ja mitä tulee muuhun elämään, olen kurjuudessa puhelimeni kanssa.  Uutukainen Nokian C-3 hukkasi sen enempiä selittelemättä ensin kosketusnäyttötoiminnon, sitten kaikki tiedot. Ensin ei päässyt lähettämään viestejä eikä ollut myöskään pääsyä osoitekirjaan. Nyt ei siis ole ollenkaan iloa koko p*skasta.

Oma yhteydenpitoni Soneran kanssa (puhelimeni on siis sellainen kytkyjuttu) ei tuottanut muuta tulosta kuin että huolto kestää vähintään kaksi viikkoa eikä heillä ole antaa varapuhelinta tilalle. Tänään McGyver kimahti sen verran että otti uudelleen yhteyttä Soneran asiakaspalveluun ja nyt minulla on uusi kytkyliittymä ja pos.. eiku Itella tuo minulle uuden(?) puhelimen, jota en todennäkäisesti opi ikupäivänä käyttämään. Se tulee olemaan sellainen androidijuttu.

Niin, pointti on siinä, että kaikki tärkeät ja vähemmänkin tärkeät numerot ovat taivaan tuulissa. Jos tunnet  kutsumusta pitää minuun muutakin yhteyttä kuin tämä Liskolandia, laita, kiltti, vaikka viesti, niin saan numerosi. Tämä koskee siis myös omia lapsiani.

Eipä tässä muuta, yritän pyydystää opistomme rehtorin syntymäpäivähaastattelua varten, sitten on pari kokousta ja silleen. Alkaa väsyttää tämä ahkeroiminen. Jos en ole kokouksessa tai keikalla, olen ihan uuvuksissa ja tyhjäpäinen, en saa mitään hyödyllistä aikaiseksi. Onneksi joulutrauma on hellittänyt, tulevan Jeesuksen syntymäjuhlan kaupallinen hulina ei minua juur nyt ahdista.


Ja tänään tyttärenpoikani Aapo The Aurinkokuningas täyttää kaksi vuotta.

tiistai 6. joulukuuta 2011

Suomi yhdeksänkymmentä neljä vuotta

Tuure Kilpeläinen soittaa Linnan jatkoilla.
Liskolandian jatkoilla siemaillaan kuoharia, espanjalaista cavaa. Pikkusuolaisena ruususuolattua lohta, ripauksella tilliä ja sitruunapippuria. Ja tietenkin itse sitruunaa, tällä kertaa vasta valmiiseen kalaan mehuna pirskotettua. Lautasella on myös nokare tyrnimarmeladia ja auramurusia.

Tyrnimarmeladi syntyy vaikkapa näin:

parisataa grammaa tyrnin marjoja (niitähän on joka jätkällä pakkasessa)
reilu desi sokeria
pari desiä vettä

liivatejauhetta purkin ohjeen mukaan

Kiehautetaan tyrninmarjat ja sokeri vesitilkassa teräskasarissa. Survotaan marjoja rikkinäisiksi.

Lisätään ohjeen mukaan oikea määrä liivatejauhetta. (se on tässä tapauksessa oikeasti helpompaa kuin lehdet)

ja pim!

Siinä se herkku on. Laitetaan kuumana purkkeihin hyytymään.  Aivan ihanaa niin kainuulaisen leipäjuuston kuin kuolleen kalankin kanssa.

Tänään päivä on ollut pitkä.
Aamu alkoi kunniakäynnillä Lopen sankariristillä ja Karjalaan jääneiden muistomerkillä ja jatkui pitäjän pääjuhlaan koulukeskukseen. Erityisen juhlavaksi tällä kertaa itsenäisyyspäivä loihtiintui vähäisestä mutta varmasta lumipeitteestä, pakkaseen vivahtavasta nollakelistä ja loppilaisten veteraanien runsaasta läsnäolosta virallisessa juhlassa.

 
Lopen kirkkomaalla on kaunis ja tyylikäs sankarihautuualue. Tänä aamuna se oli kunniavartioituna valmis ottamaan vastaan lippukulkueen ja viralliset seppeleet.


Tänään nähkääs julkistettiin monen vuoden työn hedelmänä Lopelta sotaan -veteraanimatrikkeli, kunnianosoitus loppilaisesta panoksesta maamme itsenäisyyden varjelemiseksi. Tuntui niin hyvältä olla mukana juhlimassa tätä saavutusta heidän kanssaan.

Minusta oli myös upeaa että jo lapsuudesta asti tuntemani Antti Henttonen sai kunnian olla ensimmäinen kättelijä Linnan juhlissa ehtoolla. Antti on tehnyt valtavan työn monella saralla, Tiesitkö että tuo kuuluisa hymypoika -palkinto on myös Antin ideoima? Antti Henttonen antoi myös kasvot vertaistoiminnalle, fabossakin on yhteisöorganisaatio Pidetään huolta, sivun suojelijana on Antti itse. Tietenkin.

Olinpa tässä taannoin toisissakin juhlissa.
Viime lauantaina kokoontui Viherin Jengi kahdeksan vuoden tauon jälkeen. Tavattiin me kyllä reilut kolme vuotta sitten, mutta sitä ei lasketa, silloin oli lasteni isän hautajaiset.

Kun ensimmäisen kerran järjestimme kokoontumisen pyhäinpäivänä vuonna 1978, kutsulistalla ja elossa oli 154 jengiläistä, paikalle pääsi reilut puolensataa. Nyt meitä oli yksitoista. Toki elossa on paljon enemmän, mutta niin monelle tuli työ-, perhe- tai terveysesteitä.

Ravintolapäällikkö Merja, joka joukkoamme hoivasi, kertoi jälkeenpäin olleensa aivan äimänä tapaamisestamme. Miten voi olla mahdollista että noin monen vuoden jälkeenkin olette kuin perhe? Siinäpä se juttu onkin.

Vietimme kriittisimmän nuoruusiän toistemme kanssa, harrastimme, hulmusimme muuten vaan, teimme yhteisiä reissuja ja vietimme suunnattomat määrät aikaa yhdessä myös musiikin parissa. Ja teimme kaikenlaisia höhliä, myös typeryyksiä, niin kuin nuorten kuuluukin.  Pointti lienee siinä, että hakeuduimme vapaaehtoisesti yhteen, emme olleet samalla luokalla, joskin samalla kylällä, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Yhteisyys ja yhteisöllisyys olivat vahvat. Ja ovat tänäänkin.

Ensi keväänä lähdemme yhdessä rollaattoripiknikille nuoruutemme "mäkeen". Jatkoravintolakin on jo varattu. Olemme jo siinä iässä ettei ole viisasta pitää kokoontumisilla kovin pitkiä välejä...

Juon kuohuviinini loppuun, viimeistelen yhden lehtijutun ja painun pehkuihin kissojeni kanssa, että jaksan aamulla nousta ajoissa kirjoittamaan ja uusille keikoille.