PYHIINVAELLUSRETKENI VII OSA

HENGENRAVINTOA JA JÄNNITYSTÄ

Tällä kertaa meidät nouti Betlehemistä israelilaisbussi ja -kuski.
Kukaan ei edes viitsinyt kysyä syytä, ensimmäisen viikon aikana olimme jo tottuneet tämän maan kummallisuuksiin. Todennäköisesti syy oli yksinkertaisesti vain se että jouduimme kulkemaan sekä juutalaisten että palestiinalaisten alueiden halki ja edellä mainituthan saattoivat vapaasti liikkua missä tykkäsivät. Tai siis näin reipas ammattitaitoinen oppaamme asian pyytämättä selitti. Emme enää matkan tässä vaiheessa kovinkaan korkealle tämän tätsyn kykyjä rankanneet.

Betlehemistä Ramallaan pitää pysähtyä, odottakaas kun oikein lasken, ensin siellä Rakelin haudan checkpointilla, sitten ennen Jerusalemia (en muista syytä, kovasti oli sotaisan näköistä porukkaa ympärillä). Sitten Jerusalemin pohjoispuolella, kun palasimme palestiinalaisten tontille. Matkaa oli reippaasti alle kolmekymmentä kilometriä.

Ramalla ei vielä silloin ollut palestiinalaisten pääkaupunki, Arafatin matala maja siellä oli jo tuolloin. Kiertoajelulta jäi kovin vähän mieleeni, mutta yksi juttu osui silmiin. Joissakin uusissa kerrostaloissa oli epämääräisessä järjestyksessä umpeen muurattuja ikkunoita. Ihan mielivaltaisesti eri kerroksissa. Syy siihen oli kuulemma se että huoneiston haltija ei ollut kyennyt /halunnut maksaa kaikkia maksuja, joten rakennuttaja pokkana muurasi torpan umpeen kunnes rästit oli hoidettu. Hupaisan näköisiä olivat varsinkin kun naapurin ikkunoissa hulmusivat iloiset verhot.

Toinenkin merkillinen asia herätti kysymyksiä. Monin paikoin talot näyttivät keskeneräisiltä betonirautoineen katoilla. Näillä katoilla oli myös eri kokoisia säiliöitä ja satelliittilautasia. Ja taas oli selitys yksinkertainen. Verotussyistä juuri kukaan ei viimeistellyt rakennuksiaan, koska välttyi näin (muistaakseni) kiinteistöverolta, jota ei rakenteilla olevista taloista kannettu. Fiksua? No, ainakin kovin läpinäkyvää kiertämistä. Ne säiliöt puolestaan olivat kuumavesivaraajia. Kyllä, toimivat auringon energialla ihan ilman peilejäkin. Myös niitä oli uudemmillekin katoille viritelty. Ja satelliittilautaset ovat satelliittilautasia sielläkin.

Ensimmäinen varsinainen tutustumiskohde oli Ramallan Luterilainen kirkko. Olimme syystä tai toisesta poikkeuksellisesti etuajassa. Niinpä kapinallinen kahdesikkomme pyyhälsi tien yli uteilaisuutta herättävää kylttiä kohti: Khalil Sakakini Cultural Center.


Kaiken muun mielenkiintoisen näkemisen lisäksi bongasimme saman illan teatteriesityksen: Bessoptimist (raaka suomennos). Me yltiöpääthän varasimme liput illan esitykseen (tietämättä lainkaan oliko edes mahdollista päästä siihen kaikkien tarkastuspisteiden lävitse) ja olimme myöhästyä jumalanpalveluksesta.

Jordanian Luterilaisen kirkon Ramallan silloinen kirkkoherra Munib A. Younan oli opiskellut Suomessa ja valmistunut sekä diakoniksi että papiksi. Tuolloin hänet oli jo valittu Jordanian Luterilaisen kirkon piispaksi. Olimme vähän niinkuin kummeja sille seurakunnalle. Seurakunta oli silloin aika iso: 350 jäsentä ja jumalanpalveluksiin ja ehtoollisen viettoon osallistuttiin ahkerasti. Keskellä kuhisevaa arabialuetta! Younan kertoikin seurakuntansa saavan olla rauhassa, heitä ei vainottu ja heille annettiin työ- ja sananjulistusrauha. Itse jumalanpalveluksesta (siis kielestä) en tietenkään ymmärtänyt mitään, mutta luterilainen messu on luterilainen messu ja toimitti tehtävänsä. Kirkko oli tyypillisen askeettinen. Vain kaksitoista lähes katonrajassa olevaa lasimaalausikkunaa jäivät mieleen. Ne kuvasivat Jeesuksen kahtatoista opetuslasta.

Ramallan opetusvirastoon emme päässeet kun sattui olemaan sunnuntai ja niinpä alkoi paluuseikkailumme palestiinalais-juutalais-palestiinalais-tarkastuspisteiden läpi koti-Betlehemiin.

Illalliseen mennessä olimme jo saaneet ruuvatuksi yhden palestiinalaismielisen israelilaisen tilataksikuskin kyysäämään meidät rientoihin takaisin Ramallaan. Kuvittelimme, taksikuski mukaan lukien, selviävämme iisisti tsekkauksista ja menomatkalla kaikki hoituikin kirjoitusten mukaan.

Khalin Sakakini Cultural Center on arabialaisen kirjallisuuden, taiteiden ja kulttuurin keskus, joka on nimetty arabikulttuurin suurmiehen mukaan. Sakakini teki suuren elämäntyön myös palestiinalaisen opetus- ja koulutoimen perustusten muuraajana. Hän opiskeli sekä Jerusalemissa, Yhdistyneissä Kuningaskunnissa (Palestiina oli tuolloin UK:n hallinnassa) sekä Yhdysvalloissa ja palasi opettamaan ja keräämään palestiinalaista kulttuuria uusien polvien saataville.

Esitys oli upea! Arabiankielinen monologi oli vaikuttava sukellus Palestiinan arbien elämään, tuntoihin ja tulevaisuudenvisioihin. Jos haluan, voin palata siihen teatteriin ja siihen esitykseen vai silmäni sulkemalla. Edes kieli ei tuottanut ongelmia, näyttelijän,
Mohammad Al Bakrin, taitava suoritus kertoi kaiken.



Tallella on vieläkin muisto, sekä arabiaksi että englanniksi. Kadehtikaa! Kuuluisin sikäläinen näyttelijä!!

Paluumatka ei sujunutkaan ihan toivomusten mukaan. Olimme kulttuuripläjäyksestä aivan mykkyrällämme emmekä heti edes ymmärtäneet mitä tapahtui. Yks'kaks' se auto pysähtyi ja sisään astui – ei konstaapeli, vaan hyvin nuori israelilaispoika sätkä väpättävien huulien välissä ja tutiseva konepistooli käsissä. Piippu tähdättyinä kasvoihini. Satuin istumaan tilataksissa aivan liukuvaa sivuovea vastapäätä. Aina sanavalmis Liskonainen ymmärsi kerrankin pitää suunsa kiinni oikeassa paikassa. Luultavasti poika olisi lasettanut täyslaidallisen päästäni läpi pienestäkin tekosyystä. Taas olisi heprean kielitaidolla ollut käyttöä.

"Väärinkäsityshän" se tietysti oli, kuljettajamme valvoi kaikkien passien tarkastusta ja kun kävi ilmi etten edes minä punaisine hiuksineni ja pisamaisine kasvoineni, beduiinihuivi päässäni ollut pelätty palestiinalasiterroristi (juutalaisessa taksissa?), pääsimme jatkamaan matkaa Jerusalemin läpi seuraavalle pisteelle, josta meidät viittoiltiin ajamaan pysähtymättä lävitse. Tiedonkulku oli kunnossa.

Onneksi hotellin viinuripojat olivat oppineet huolehtimaan riittävästä arakvarastosta. Sitä totisesti tarvittiin sekä järkytykseen että vaikuttavasta esityksestä toipumiseen.

Etsikää uimapuvut ja rantatossut valmiiksi, lähdetään tästä adventtiloskasta hetkeksi Masadaan ja istumaan Kuolleeseen mereen.