maanantai 30. marraskuuta 2009

Talvisota

Kokeillaanpa taas uutta fonttia. On tuo omakin näkö mennyt vähän kummalliseksi, vaikka juur kesällä sain uudet näkimet. Väliin kyllä käy ainakin mielen vieressä, että pidän näitä pelkästään näön vuoksi.

Niin, tänä aamunahan se alkoi. Helsingin pommittaminen silloin seitsemänkymmentä vuotta sitten. Aika hurjaa, tässä me vaan sitkeästi olemme. Isänmaassa. Omassa ja (melkein) itsenäisessä.

Viikonloppu hurahti töitä paiskien. Olin siellä koulutuksessa, missä meistä aivohalvaantuneista leivottiin ryhmyreitä. Vertaisryhmänohjaajia. Rankkaahan se oli, aamukahdeksasta iltakymmeneen kesti lauantain istunto, tietty ruoka- ja pissitaukoineen, sentään. Perjantai ja sunnuntai olivat vähän lyhyemmät. Olisi siinä kuulkaa ollut terveelläkin olemista. Minusta tuntuu että sovittelukoulutuksetkaan eivät ole olleet niin tiiviitä ja täynnä topakkaa tietoa ja harjoituksia.

Lopputulema oli kuitenkin se että olen suunnitelmissani ollut oikeilla jäljillä ja sain vahvistusta ennestään hankituille taidoille.

Kun tänään plarasin posteja, löysin HUSin kirjeen. Olivat varanneet minulle magneettiajan jo tuonne maaliskuun loppuun. Ja neurologin heti muutaman päivän päähän siitä. Ne sitä pommia taas kyttää.... Sitkeitä ovat, vielä kymmenen vuoden jälkeenkin tutkivat. Tällä kertaa on tosiaan vuorossa magneettikuvaus, vaikka angiosta oli alkuun puhe. Olipa nyt mitä hyvänsä, menen Tölikkään sitten maaliskuussa ja kerron missä kunnossa pururatani tällä kertaa on.

Täällä kodossa on sitten ollut omanlaisensa talvisotameininki poissa ollessani. Ei, mitään ei ole hajonnut eikä karannut, kaikki ovat kunnossa ja ehyinä. Jopa Roosaparka, joka on joutunut Onervan epäluuloisuuden kohteeksi tahtomattaan.

Kas kun kävi silleen että Onsku oivalsi Tytin olevan VAUVA. Sellainen pieni nyssykkä, joita hän tässä taannoin huonolla menestyksellä itsekin hautoi.
Nyt meillä sitten opetetaan vauvaa pissalle, puuhun, maahan, syömään, juomaan, koiran kimppuun, tissille ja taas pissalle. Hirmuinen räpätys kuuluu kaiken aikaa, kun emo opasta pentuaan. Kai maar sekin joskus laantuu. Nyt se on jonkin verran rasittavaa.

Eikä tänään tämän enempää. Väsyttää sen taudin ja tiukan kurssin jäljiltä. Enkä oikein osaa sanoa kenen ääntä kähinäni muistuttaa... Tippavaaran isännän? Anoin ja sain vapautuksen tämän viikon senttaamisesta. Yhden haastattelun kävin toki ehtopäivällä tekemässä, mutta sen on tarkoituskin tulla vasta joskus...

Vesipannu on kiehumassa, vähän (varmaankin litra) iltateetä yrtteineen ja sitten ylös nukkumaan lukemaan, nukkumaan...

Onerva ja Tytti ovat löytäneet toisensa.

Kesken leikin voi pieni uuvahtaa tykkänään.

perjantai 27. marraskuuta 2009

Jos olen ihan hiljaa...

... niin mami ei huomaa mitään ja ottaa mut mukaan.

Ei vaan, nyt on kiiruusti hörpättävä kahvit, puettava päälle ja mentävä!
Heippa!

torstai 26. marraskuuta 2009

Ajan kuluksi

Nyt ei taas nappaa kirjoittaa eikä varsinkaan kertoa mitään. Kun ei ole mitään varsin kerrottavaa. Ja kaikki ovat jo kokeneet erilaisia tauteja erilaisin oirein. Mitä turhia lisätä enää suolaa soppaan.

Olen koko viikonlopun koulutuksessa ja ajattelin että voisitte viihdyttää itseänne sillä välin tällä:

Tämä on satu joka kertoo yhden version kylän synnystä. Kotikyläni täytti pari vuotta sitten 222 vuotta. Tämän sadun kirjoitin innoitukseksi koululaisillemme, jotka ovat jo kohta kaksikymmentä vuotta kuvittaneet kylälehtemme.

Kauan, kauan aikaa sitten, silloin kun ei vielä ollut autoja eikä junia eikä lentokoneita, vaelsi pieni joukko perheitä kohti etelää. Matka taittui jalkaisin, isät ja isommat pojat ja miehet kantoivat kontissaan vähiä tarvekaluja tulevaisuuden varalle. - Eihän elämiseen niin kovin paljoa tarvittu: metsästysaseet, vähän taloustarvikkeita ja paljon turkiksia kauppatavaraksi. Myös äidit ja muut naiset kantoivat osansa ja huolehtivat lapsista, joista pienimmät oli kiedottu turkiksista tehtyyn pussiin kuin repuksi äitinsä selkään.

Matkaa taitettiin siihen aikaan aina talvisin, kun maa oli jäässä oli niin paljon helpompaa ylittää reitin varrella olevat vedet ja raskaimmat tarpeet saatettiin vetää nahasta ja kepeistä tehdyissä ahkioissa lunta pitkin. Vähän isommat lapset juoksentelivat rinnalla ja huiskivat varvuilla piskuista karjaa pysymään matkassa mukana ja estäen elukoita karkailemasta omille teilleen. Jos ne olisivat päässeet karkuun olisi hätä ollut varmasti suuri, mistä silloin olisi saatu maitoa pikkuisille?

- Äiti, minä en jaksa enää kävellä!

- Ei tarvitse enää pitkään, huusi joukkoa johtava iso mies kaukaa edestä, tuon seuraavan mäen takana näyttää olevan sopiva levähdyspaikka, jäädään sinne yöksi. Aamulla on sitten vähän mukavampi herätä, kun aurinko paistaa meihin ja lämmittää, loivempi rinne on suoraan etelään.

Kuinka ollakaan, paikka miellytti vaeltajia niin kovin, että siihen jäätiinkin odottamaan pian koittavaa kevättä. Jo siihen aikaan lapset osasivat nauttia vauhdista ja jännityksestä, sitähän oli tarjolla runsain mitoin: pitkät etelärinteet antoivat vauhtia mäenlaskulle ja pitkä pysähdys salli lapsille aikaa loputtomiin tutkimusretkiin ympäristössä. Aikaa kului ja lasten tutkimusretket laajenivat. Eräänä päivänä muutama poika, ja pari tyttöäkin, juoksi innoissaan huutaen vaeltajien joukkoa johtavan ison miehen luokse.

- Hei, me löydettiin tuolta vähän matkan päästä sellainen väylä, jossa kulki ihmisiä ihan eri suuntaan kuin me silloin talvella! Lapset touhusivat hengästyneinä.

No, asiaahan lähdettiin oitis isommalla porukalla tutkimaan ja tottahan lapset puhuivat: kyllä! Vähän matkan päässä oli totisesti ahkerasti tallattu kulkutie, joka selvästi johti länteen. Huomattiin, että tilapäiseksi leiriksi valittu etelärinne olikin osunut varsin oikeaan. Lumi oli jo ehtinyt sulaa monin paikoin ja paljastuva maaperä näytti sangen hedelmälliseltä. Yksissä tuumin päätettiin asettua pysyvästi paikoilleen. Läntinen kulkuväylä takasi kaupankäynnin ja vaeltajien lapsetkin näyttivät viihtyvän uusissa maisemissa.


Aikaa kului, väki vaurastui, alkoi syntyä taloryppäitä, elämä vakiintui. Seutu kasvoi kyläksi ja aikanaan se merkittiin kirjoihin ja kansiin ja ihan kartalle asti.


Tuohon aikaan puhuttiin vielä paljon vanhaa suomea, joka meistä tänään tuntuu aika hassulta. Tuntemamme vaeltajien joukko oli matkannut kauas kotoaan ja tarponut vaikean matkan päästäkseen suotuisille asuinalueille.

Näin syntyi Läyliäinen.


©jaana karmala 2007

tiistai 24. marraskuuta 2009

Ihan pikkasen pihalla

Kirjoitin vastoin kaikkia tapojani tämän viikon jutut hyvissä ajoin jo eilen. Ja lähetinkin ne. Ja tein yhden haastattelun, jota en kirjoittanut enkä lähettänyt eilen. Teen sen ensi viikon lehteen.

Nyt on sitten vapaata tiistai, keskiviikko, torstai ja perjantai aamu. Onpa outoa. Ihan on pöhlö fiilis kun ei tarvitse kiirehtiä minnekään, ei tarvitse kirota löytymättömiä vaatteita, ei tarvitse miettiä mihin se ripsiväri muutossa tuli laitettua, ei hörppiä kiireessä liian kuumaa kahvia, ynnä karjua elikoille painokelvottomuuksia, kun ne pyrkivät pyörimään jaloissa vaarallisesti.

Heräsin kuitenkin kohtuulliseen aikaan, puoli yhdeltä iltapäivällä. Kohtuulliseen siten että uni kaihtoi minua yöllä pitkälle yli neljän. Join jonkusen litran mustaherukka-vadelmamehulla terästettyä earl greytä ja se tietty pyrki ulos mainitsemaani aikaan.

Herätys oli ihana. Kaulakuopassa nukkui kerällä pieni tuuhea mytty, jalkopäässä isompi semituuhea kerä ja toisella puolella ruokkoamaton terrieri joka auenneet silmäni hokatessaan päästi häntänsä valloilleen ja väläytti hurmaavan hymyn.
Kevyen houkuttelun jälkeen koira venytti itsensä ihan liki, nenäetäisyydelle tuuheasta mytystä. Ja sai kuin saikin vastasuudelman ja hellän taputuksen. Siltä mytyltä.

Onerva oli jalkopäässä vielä kahden vaiheilla, tullako aamuhellittelyyn vai ei. Ei tullut.

Päivän uurastus oli minun osaltani puolen koiran trimmaus. Toinen puoli jää huomiselle. Ei tottele kädet enää niin kuin kesällä. Sen huomaa myös tässä kirjoittamisessa. Joku on nyt jotenkin vinksallaan, kaikki heittää oudosti hivenen oikealle. Myös se rasiallinen homejuustoraastetta, jota hamusin pakastelokerosta pastalaatikon päälle. Lopulta lakaisin sen lattialta roskikseen. Pah.

Nyt näytän teille vain yhden kuvan, otan lisää teetä, mukillisen apteekkarin yskänlääkettä ja yritän mennä nukkumaan. On vielä sitä tautia tähteellä, yskittää ikävästi ja ääni muistuttaa hyvin läheisesti Paula Koivuniemen puhetta.


Tänään mahtuivat yhdessä iltahutulle. Ei mitään ongelmia. Onerva tarjoutui jo kahdesti leikkimäänkin vauvan kanssa. Ihmeen sukkelasti ne ovat toisensa hyväksyneet, koko sakki.

sunnuntai 22. marraskuuta 2009

Vertailun vuoksi

Ihan vaan vertailun vuoksi paritanssia reilun kolmen vuoden takaa...



Luullakseni kyseessä oli silloin rumban sovelletut askelkuviot... tai jotain. Onerva ja Tapani Kansa eivät sitten kuitenkaan syttyneet tanssille, siksi heidän loistavasta urastaan ei ole sen koommin puhuttu.

Lisää Tyttiä


Tänään on pidetty uimulipäivää. McGyver ja Tytti ovat lojuneet sängyssä katsellen leffoja. Juu-u leffojapa hyvinkin. McGyver on raahannut makuuhuoneeseen iankaikkisen vanhan telkkarin, on viissiin vielä analoginenkin, ei mitään digiboxeja, mutta scart-liitäntä sentään. Minä ja Roosa lojuimme vieressä lukemassa ja väliin torkahtelemassa. Ihanaa. En edes muista koska tällaiseen hemmotteluun on ollut mahdollisuus.

Tietenkin aamutoimet piti hoitaa: pissat ja safkat ja silleen. Sitten kipin kapin koko sakki takaisin ylös pötkölleen. Jopa Onerva. Voi kun Tytti olisi tullut tietoon vaikka viikkoa varhemmin, olisi tämä nyt takuulla helpompaa. Onsku on hyvin epäluuloinen ja suhisee ynnä urisee varoittavasti vauvalle. Tosin se on tehnyt sitä kaiken aikaa myös Roosalle siitä viimeisestä synnytyksestä lähtien. Täytyy vaan helliä kaikkia tasapuolisesti, eiköhän tilanne arkipäiväisty pikkuhiljaa. Roosa sentään on jo ihan hökötyksissään, taas uusi ihana vauva!!! Samanlainen typerä ja lemmekäs ilme sillä oli silloinkin kun Onerva samankokoisena pikkupallona aikoinaan tuli taloon.




Tytti ja McGyver ovat jo opetelleet ensimmäisiä tottelemisjuttuja. Niillä on takuulla kivaa keskenään. Jotenkin minusta tuntuu ettei ne meitä muita niin kaipaakaan.

Vähän on vielä naama vakavana. Kovin totiselta Tytti vaikuttaa, mutta eiköhän se asia korjaannu ja kohta meillä mennään sata lasissa pitkin kämppää.

lauantai 21. marraskuuta 2009

Tytti tuli taloon

Tällainen kaunotar muutti tänään Liskolandiaan. Vähän vielä ujostuttaa, mutta kuvan ottamisen jälkeen on tutkittu huussi, se Casper-vainaan, koko huusholli ja kun väsy iski oli turvapaikkakin selvillä: McGyverin syli.

Vähän täällä suhistaan, pörhistellään ja ihmetellään....

Raportti jatkuu, kun ollaan vähän paremmin nuuskittu toisiamme. sen takaan että ette kauniimpaa mustavalkoista maatiaiskissaa ole ennen nähneet. Siis oma kissahan on aina maailman kaunein.

perjantai 20. marraskuuta 2009

Tulkoon joulun valo...

.. ja tulihan se. Siis valo. Oikeammin Jouluvalot Läyliäisiin.

Ihan käsittämätöntä, miten valtavasti kyläläisiä kokoontui seurantalomme edustalle jo hyvissä ajoin ennen ilmoitettua aikaa. Ihan tarkkaa selkoa lukumäärästä ei siinä vesisateisessa pimeydessä saatu, mutta laulumiesten arvion mukaan väkeä oli enemmän kuin tavallisesti vapunaattona. Vappuisin nääs pitäjämme mieskuoro kiertää kylät esittäen vappulaulukimaran kyläläisille.
Hyvin omintunnoin voin siis kehua että lähemmäs puolitoista sataa kansalaista oli paikalla.

Niin että mitäkö varten?

No niitä jouluvaloja sytyttämässä tietenkin. Näytinhän teille sen mainoksenkin.

Tilaisuus alkoi siis iltakuudelta ja säkkipimeässä. Katsokaas kun ne joulutähdet piti sytytettämän varttia yli kuusi ja sytytettiin myös. Juuri sillä kellonlyömällä.
Ja kun ne ovat samassa linjassa katuvalojen kanssa, oli kylä tietenkin pimeänä siihen asti. Toki olimme jo ehtopäivällä sytyttäneet kuusikymmentä roihua raitin varteen. Uskokaa vaan, oli muuten Suomen rumimmaksi kyläksi rankattu Läyliäinen aika komea näky kun silmän kantamattomiin raittia valaisi luonnontulet.

Voitte vain kuvitella sen älähdyksen mikä kyläläisiltä lipsahti kun kesken laulun syttyivät - ensin ne joulutähdet ja vähitellen myös katuvalot. Ja spontaanit aplodit päälle.

Jälkeenpäin siivotessamme, totesimme muutaman järjestäjän kanssa että kyllä totisesti voi sanoa kylmissään ja kaatosateessa tutisten olevansa onnellinen!

Valitettavasti kuvasaalis jäi niukaksi. Sen verran sain omalla kamerallani aikaan etä näette aavistuksen illastamme. Saan kyllä kuvia muiltakin, julkaisen niistä lehdessä onnistuneimmat.

Arvatkaas vaan mistä tämä joulupukki on peräisin?
Tiesin että ette hoksaa, ei suinkaan Korvatunturilta vaan hän on "alimarsalkka Nieminen", entinen nuopparilainen. Yksi niistä, jotka ovat alttiita tulemaan apuun, kun mummi kutsuu.


Tästä saa oivan käsityksen sääoloista, mutta myös yleisön ilmeistä.
Kyllä taas kannatti pistää itsensä (kirjaimellisesti) likoon kyläläisten vuoksi.

Nyt loppuu tämä jaaritus. Menen istumaan olohuoneeseen jalon juoman (ja tietenkin McGyverin) kanssa nauttimaan hyvästä kotimaisesta musiikista. Saattaa mukaan eksyä jotain herkkua 60 -70 -luvun progestakin...

ps. meille tulee ensi viikolla, parhaassa tapauksessa jo viikonloppuna musta-valkoinen Tytti-neiti. Ette takuulla arvaa, mikä hän on...

Tulkoon joulu valo...

keskiviikko 18. marraskuuta 2009

Lisää selityksiä

Tauti pasahti uudelleen yllensä. Tällä kertaa oikein lämmön kera. Kuumeesta tuskin voidaan puhua, kun mittarin näyttäessä 37.46 (sellainen digitaalijuttu on meillä) tutisen ja palelen kuin varttuneempikin mummo. Ei mitään lautakunnan kokousta siis tänään. Ei, vaikka käsittelyssä oli kahden hallintokunnan yhteinen pitkäaikaisstrategian hyväksyminen. Onneksi vara- tässä tapauksessa -mies pääsi tilalleni.

Sen verran vielä Onervasta että:

McGyverin sylissä on nii-in hyvä olla. Ja toiveikkaille tiedoksi että Onerva ei enää tee pentuja. En uskalla ottaa uutta riskiä, sen verran likeltä piti.

Roosa on vielä hämillään ja vähän mustiskin, kun Onskua vielä erikoishölvätään. Mutta aika tehnee tässäkin asiassa tehtävänsä ja rauha palaa liskolandiaan.

Minua on tosiaan juoksuttanut yksi (ainakin) juttu. Siis tämä:


Perjantaiehtoona juhlitaan Kyläyhdistyksemme kahta toiminnan vuosikymmentä tällaisissa merkeissä.

Kerron sitten jälkeenpäin jotain kivaa tapahtumasta, nyt on kiireesti löydettävä joulupukki istumaan tunniksi "rekeen", siis kieseihin.

McGyver tuolla huutelee minua saunaan ja hiustenpesulle. Ihan totta, hän haluaa itse pestä hiukseni "että tulevat kunnolla puhtaiksi". On siis taas mentävä.

Hyvää vuorokaudenaikaa rakkaat lukijani!

tiistai 17. marraskuuta 2009

Etelä-Hämeessä kaikki hyvin

Olin alkuehtoosta jotenkin toivottoman väsynyt ja painelin pehkuihin. Pari tuntia unta ja poks! Hereillä! Tästä voi tehdä sellaisen johtopäätöksen että olen liian väsynyt, uni ei viihdy seurassani.

Niinpä tässä teevettä odotellessani voisin kertoa koko kissajutun, tai ainakin melkein, jätän pois iljettävät yksityiskohdat.

Onerva on jo melkoisen hyvin toipunut koettelemuksestaan, tuossa se pötköttää työpöydän reunalla puoliunessa. Lähellä mamia pitää nyt jostain syystä päästä olemaan.

Okei,
kuka hyvänsä voi googlesta hakea juttuja kissan tiineydestä ja poikimisesta. Minäkin hain äsken, laittaakseni arvovaltaisen linkin. Aika höttötietoa vaan löysin, normaaleja juttuja. Siis ei linkkiä.

Kissahan kantaa kutakuinkin tasan 63 vuorokautta. Kissa (ja koirakin) on vaan sellainen otus että se voi suostua astuttavaksi useampaan kertaan - useana päivänä. Se on yksi selitys esimerkiksi meidän tapauksessamme. Olen osin ennenkin törmännyt vastaavaan, onhan minulla vuosien mittaan ollut kymmeniä narttuja, joiden synnytyksiä olen joutunut kätilöimään. Niistä voin kertoa toisemman kerran jos on ihan pakko.

Onerva on siis ollut tositarkoituksella navetan perällä elokuun viimeisellä viikolla. Todistettavasti kuulimme molemmat rakkauden laulun ainakin kahdesti. Kissojen rakkauden laulusta ei voi kukaan erehtyä, on se niin vertahyytävä huuto, että ihokarvat nousevat pystyyn. Vaikka kyllä kuka hyvänsä huutaisi kurkku suorana jos kumppani iskee terävät hampaansa niskaan ja pitää ne tiukasti puserruksissa kunnes astunta on päättynyt.

Näistä kuulemista kalenterin avulla haarukoitiin arvioitu laskeutumisaika, joka kyllä mielestäni ylittyi jonkin verran. Ensimmäinen pentupolo ei siis selvinnyt kunnialla, emo ei siitä piitannut ja se menehtyikin muutamassa minuutissa. Uusia odotettiin siinä pari tuntia ja kun mitään ei tapahtunut jatkettiin unia.

Se toinen yritys olikin koitua kohtalokkaaksi Onervalle. Pentu oli aivan liian suuri, se tuli selväksi jo supisteluvaiheessa tunnustellen. Eikähän kissan voimat enää punnerruksen jälkeen riittäneet lopulliseen, vapauttavaan työntöön. Annettiin kisun hoitaa hommiaan, mutta kun voimat alkoivat kerta kaikkiaan kadota, kissa valahti luuttomaksi ja silmät pyrkivät kääntymään nurin ja pentu oli jumissa, vain puoli päätä näkyvissä, tumman sinisenä. Oli tehtävä vaikea, mutta nopea päätös siitä, pelastetaanko pentu vai emä.

Onneksi haudottavina oli vai nämä kaksi ressukkaa, kolmas olisi pakottanut eläinläärireissulle kauas Riihimäkeen.

Onerva oli kovin levoton muutaman päivän, haahuili pitkin taloa, ei viihtynyt ulkona kuin pikapissalla, ruoka ei maittanut. Roosasta tuli syntipukki. Oletteko koskaan nähneet Ridley Scottin Alien-elokuvan? Juuri sellaisena alienina Onerva leijaili kuin liito-orava suoraan päin Roosan naamaa, kaikki kynnet ojossa. Katti oli varsin vakuuttunut siitä että tuo koira oli hänen vauvansa varastanut.

Muutamassa päivässä tilanne kuitenkin tasaantui, kissan hormonitoiminta palaili ennalleen, maidon tulo tyrehtyi vähitellen. Vielä on havaittavissa epäluuloa koiraa kohtaan, mutta suukoteltukin jo on. Roosa tosin ei uskalla makuuhuoneeseen tulla kissan kanssa. se nukkuu työpöytäni jalkatilassa ja kömpii sieltä aamutuimaan hymyillen esiin.

Josko kertoisin syyt tähän liikaväsymiseen toisen kerran, tuskin kukaan niiiiiin pitkää jaaritusta jaksaa lukea.

Muuten liskolandiassa on kaikki hyvin.

lauantai 14. marraskuuta 2009

Oletko koskaan...

Siitäpä onkin vierähtänyt tovi jos toinenkin, kun viimeksi olen meemiin hurahtanut. Tämä on sen verran hullu, että sopii minun henkiseen tasooni juuri nyt.

Olkaapa hyvät!

[ 1 ] karannut ikkunasta
[ ] esiintynyt jonakuna toisena henkilönä
[2
] syönyt jollekulle toiselle määrättyjä reseptilääkkeitä
[3] rikkonut tahallaan jotakin
[4] heitellyt esineitä
[5] ollut ambulanssin kyydissä
[ 6 ] rikkonut lasin baarissa
[ 7 ] suudellut ihmistä jonka nimeä en muista
[ ] häiriköinyt suurta tapahtumaa
[ 8 ] kulkenut vappupäähine päässä muulloin kuin vappuna (penskojen kanssa ankkarokissa)
[9 ] matkustanut pummilla
[10] ollut velkaa jollekin yli kaksisataa euroa
[ 11 ] kävellyt talvella ulkona piikkikoroissa ja minihameessa
[ ] shoppaillut tilini tyhjäksi
[12] juonut raakaa vodkaa
[ ] lihonut yli 20kg ja olen silti normaalipainoinen
[ ] värjännyt hiukseni kolme kertaa viikon sisällä
[ ] tiedän mikä on mepore
[ ] lukenut tai nähnyt elokuvana Virgin Suicide
[13] ollut päivystyksessä
[ ] soittanut taksin paikkaan josta en tiedä missä se on
[ 14] tanssinut pöydillä
[ 15] valvonut päivän, yön ja seuraavan päivän putkeen
[ ] kiivennyt aikuisena puuhun
[16] jumittunut baarin vessaan (siksi en enää koskaan lukitse vessanovea missään)
[17 ] nukkunut väärinpäin sängyssä (myös poikittain, sanoo mcgyver)
[18] kuvitellut olevani satuhahmo
[ ] leikkinyt ruoalla
[19] heittänyt jonkun ulos asunnostani tai tullut heitetyksi ulos asunnosta
[ ] elänyt päivän/päiviä pelkällä karkilla
[20] saanut diagnoosin/ diagnooseja
[21] valehdellut ikäni
[ 22] saanut sakot
[23] syönyt kolmiolääkkeitä
[24 ] kuullut tai nähnyt harhoja
[ ] pohtinut olenko oikeasti olemassa.
[ ] suunnitellut hautajaiseni.
[ ] kuunnellut samaa kappaletta nonstoppina yli tunnin
[25] käyttänyt mustia rajauksia silmien ympärillä
[26] pukeutunut täysmustaan (ai, onkos muitakin värejä??)
[27] keksinyt esineille uusia käyttötarkoituksia
[ ] kokeillut huumeita
[28 ] koukussa kofeiiniin
[29] soittanut terveysneuvontaan
[30] lähtenyt tuntemattoman mukaan
[ 31 ] tiedän mitä on semper (ainakin 30 vuotta sitten se oli vauvanmaitoa)
[32] lukenut yli kolmea kirjaa yhtä aikaa
[ ] käytän teinisanontoja kuten ihqu tai omg (vastaus hannille: oh my god)
[33 ] värjännyt kaverini hiukset väärän värisiksi (ei niistä sentään vihreät tulleet, mutta...
[34 ] kärsinyt oudoista fobioista
[ ] kirjoittanut yli kolmekymmentä päiväkirjaa
[35] kirjoittanut yleisönosastokirjoituksen
[36 ] nukkunut ratikassa tai bussissa pysäkin ohi
[37] pitänyt bileet ilman syytä
[ ] hylännyt alkoholijuomia kadunvarteen /hyh, sehän on alkoholin väärinkäyttöä!)
[38] käynyt täysi-ikäisenä useammin kuin kerran kesässä huvipuistossa (pakko tunnustaa, että silloin kun lapset olivat pieniä)
[ ] fantasioinut vampyyreista
[ ] tanssinut napatanssia ( 7 vuotta. Olin aika hyväkin siinä.)
[ ] iskenyt jonkun ruokakaupassa
[39] uinut vaatteet päällä
[ 40 ] aiheuttanut palohälytyksen
[ 41 ] ostanut useammat kuin yhdet korkokengät saman päivän aikana (se oli silloin ennen.. siis ennen jalkarautoja, jotka on pakko piakkoin palauttaa käyttöön)
[42 ] laulanut musikaalikappaleita keskikaupungilla
[ ] laulanut täysi-ikäisenä singstaria (kelpaako karaoke?)
[ ] käynyt sing-a-long elokuvissa (mitäs ne sitten on?)
[43] salakuljettanut jotain tullissa
[44] sammunut ennen jatkoille lähtöä
[ ] suunnitellut karkaamista ulkomaille
[ ] käynyt ennustajalla
[45 ] kokeillut spiritismiä (joo, riparilla)
[ ] kirjoitellut vessan seiniin
[ ] korjannut kielioppivirheitä yleisellä ilmoitustaululla olevasta ilmoituksesta
[46 ] heittänyt avaimet jollekulle ikkunasta
[ ] kirjoittanut itselleni kirjeitä kymmenen vuoden päähän (kun saisi edes muistilaput pysymään tallessa)
[ 47 ] nähnyt enneunia
[48] saanut paniikkikohtauksen (useita joka kesä)
[49 ] joutunut riitaan tuntemattoman kanssa
[ 50 ] eksynyt kotiin mennessäni (taisin olla eksyksissä tässä taannoin, luulisin)
[51] avannut oven ja löytänyt sen takaa poliisit
[ ] asunut yli vuoden jossain muussa paikassa kuin siellä missä olen kirjoilla
[52] tapellut Kelan kanssa
[53] maannut koko päivän peiton alla
[54] ollut nukutuksessa
[55 ] lintsannut koulusta yli kolme päivää putkeen
[56] leikannut omia hiuksiani (viimeksi pari viikkoa sitten)
[57 ] ottanut lävistyksen jonnekin muualle kuin korviin
[ 58] ottanut tatuoinnin tai hennatatuoinnin
[59] sekoittanut todellisuuden ja unen
[60 ] heittänyt kännykän seinään
[61 ] paiskannut luurin korvaan monta kertaa peräkkäin samalle henkilölle
[ ] riidellyt itseni kanssa
[62] nauranut hysteerisesti ilman mitään syytä
[63] suudellut varattua henkilöä
[ 64] mennyt baariin pukeutuneena 70-luvun vaatteisiin
[65] tunnistin tästä testistä itseni

No, hulluillahan on aina hauskempaa… 65 pisteen edestä ainakin)

Arvosteluasteikko:

Alle 20: Olet tylsä tavis. Voiko joku todella olla näin järkevä…
yli 21: Sinulla on elämä hallussa, pidä siitä kiinni.
yli 30: Keskivertotapaus. Ei tarvitse vielä huolestua.
yli 50: Riskirajoilla ollaan. Olithan rehellinen?
yli 60: No, hulluillahan on aina hauskempaa…
yli 70: Suosittelemme ottamaan yhteyttä psykiatriin.
yli 85 Onnittelut, olet pihalla kuin lintulauta.


Lopuksi ker(miksei se nyt otakaan kursiivia pois??)ron ettei kissarintamalla ole tapahtunut mitään uutta.

perjantai 13. marraskuuta 2009

Perjantai 13. päivä

Tänään opin ainakin sen että kolmea merkkipäivää en enää ikinä raportoi neljän tunnin sisällä. Kahvikin oli joka paikassa kuumaa ja vahvaa, ei tullut edes sitä kauneushyötyä.

Onervan synnytys etenee - tai siis, ei etene mitenkään suotuisasti. Eilinen suru oli liki tunnin mittainen ponnistus, joka oli päättyä emon kuolemaan. Voimat loppuivat vähitellen ja kissa meni ihan luuttomaksi, silmät kääntyivät nurin. Pennusta näkyivät vain kasvot. Oli tehtävä pikapäätös siitä kumpi pelastetaan vai menetetäänkö molemmat. Pentu vedettiin ulos väkivalloin. Se oli paljon isompi kuin se ensimmäinen. Ja nyt pelottaakin, kun siellä ilmiselvästi tuntuu olevan ainakin yksi tähteellä.

Onerva tietenkin etsii pentujaan kaikkialta ja eilen hän lopulta vakuuttui siitä että Roosa on ne vienyt. Että osaa puolitoistakiloinen kissa olla pelottava ja suuri, kun se hyökkää koiran silmille kuin itsemurhapommittaja. Ne on siis pidettävä toistaiseksi tiukasti erillään toisistaan. Onneksi on iso talo ja monta suljettavaa ovea. Väliin saa tarvittaessa oikein ilmalukkoja.
Aika hurjaa.

Viikonlopun täydennykseksi viime yönä perhetuttumme (mies) menehtyi tulipalossa taloonsa. Avovaimo oli jo varhemmin muuttanut kokonaan pois talosta toisen koiran kanssa. Liikaa viinaa, työttömyyttä, sairautta, säännöllistä rattijuoppoutta ja seurauksena roisia väkivaltaa. Viisas avovaimo.

Taidan ottaa toisen eläimen mukaani yläkertaan ja yritän vähän nukkua. Olemme näistä jutuista molemmat aika poikki.

Liskolandia vaikenee toviksi.

Pitäkää huolta...

keskiviikko 11. marraskuuta 2009

Hu-hu-huomenta...

Viime yönä ennen kahta synnytettiin ensimmäinen pentu-polo. Polo sikäli että se ei näyttänyt kovin terhakalta, eikä emokaan siitä kovin kiinnostunut ollut. Vähän nuoleskeli sitä jälkeisten siivoamisen ohella, muttei ohjannut tissille eikä mitään sellaista.

Kuolihan se pikkuinen.

Olen ja McGyverkin on, sellainen eläinrakas ettei kummallekaan tullut mieleenkään ryhtyä kissatainta elvyttelemään. Kyllä kissaemmo itse tietää kannattaako vajavaista lasta ryhtyä hölväämään vai ei.

Pahastuin aikoinaan koiria pennutettaessa siitä väkisin elvyttämisestä silloin kun emo pyrki liiskaamaan jonkun pennun hengiltä. Mutta kalliin rotukoiran kanssa oli vissiin erilaiset moraalit käytössä...

...mutta nyt me mennään Onervan kanssa pusaamaan seuraavaa pentua...

tiistai 10. marraskuuta 2009

Tulin taas kertomaan

>... että vipinää on piisannut koko viikon.

En ihan käsitä miten silleen taas on päässyt käymään, mutta tuntuu että minulla on liian pieni kalenteri. Se on sellainen taskumalli - vai pitäisikö puhua käsilaukkumallista? Pullistelee se ainakin merkinnöistä.

Se minun versioni Blondilandiassa visiteeraamisesta jää nyt tykkänään arvoitukseksi, muistitikulle tallentuivat vain viime kesäiset purjehduskuvat, mutta ei mitään ajankohtaista. Eipä silti, kuka nyt kahta yöpaitasillaan hipsuttelevaa naisihmistä kovin jaksaisi katsellakaan? Manaatti ja Luikero.

Nyt sentään olen ollut topakka. Peruutin kahden päivän menot. Kyllä. Sekä tämäniltaisen herra-muistaa-minkä-suunnittelupalaverin ja huomisen Kylien kokouksen. (Kiitos Sipulix saamastani postista) Tai, hetkinen? Kolme menoahan minä peruutinkin. Huomisaamuna olisi pitänyt kömpiä Harley Parkinsonin kanssa autoon, jonka oli meininki viedä loppilaisia päättäjiä Hämeenlinnaan seminaariin, ympäristö-, kaavoitus- ja rakennusjuttuja. Arvelin, että jos nyt, tällä
kellonlyömällä yritän yskiä keuhkoni tienposkeen ja hukuttautua sekä ysköksiin että nenästä vyöryvään limaan, ei tilanne takuulla huomenna aamuhämärissä ole yhtään sen viisaampi. Luulisin.

Aamuhämäristä tulikin mieleeni Iltahämärissä.
Eilen alkoi Pohjoismainen kirjastoviikko ja sen kunniaksi vietettiin ympäri Pohjoismaita ja Baltiaa lukuhetkeä Iltahämärissä. Se oli jänskää. Kaikkialla, yli kahdessa tuhannessa kirjastossa, koulussa.... sytytettiin samalla kellonlyömällä (aikavyöhykkeet pitää muistaa)kynttilä säkkipimeään huoneeseen. Salillinen yleisöä matkasi kauas, Suomen sodan aikaan, kun Vänrikki Stoolia luettiin sekä alkukielellä että Paavo Cajanderin suomennoksena. Muissa maissa luettiin samaa runoa niin ikään alkukielellä ja kunkin korville sopivalla äidinkielellä.
Upeaa!

Eräs Naantalilainen nainen odotti lasta,
puolitoistavuotta raskaus kesti,
hän synnytti viimein onnellisesti mutta lapsi syntyi keskosena

mikko perkoila/arvaa harmittiko

Minua alkaa epäilyttää tuon kissapedon raskaus. Ämmä hakee paikkaa, nuuskii kaikki kaapit ja komerot ynnä muut piilopaikat. Juoksee pissalla alvariinsa ja söisi kaiken mikä eteen tuodaan ja enemmänkin. Mutta ei pukerra niitä pentuja. Vaikka massu on möyriviä kuhmuja täynnään ja tisseistä tihkuu maitoa. Ei kai sillä sentään niin kovat ilmavaivatkaan voi olla. Eihän?
Jännityksellä odotamme.

Mitäs muuta? Huomenna tuumin nukkua juur niin pitkään kun nukuttaa. Sitten johonkin aikaan voisin ryhtyä seurustelemaan poliisin kanssa. Selvittääkseni minkälaisen ilmoituksen instanssi tänä vuonna haluaa joulunavaustapahtumasta tehtäväksi. Ai että onkin jänskää!

Tämä nyt on kuitenkin pakko näyttää teille:







Kuka arvaa, mistä tässä on kyse?

torstai 5. marraskuuta 2009

Tulin vaan kertomaan...

... että takana on rankka työpäivä, (miten eläkeläisellä voi sellainen olla?) enkä jaksa tänään kertoa mistään mitään.

Käykää Blondin luona lukemassa hätäisimmät... Josko huomenissa, vapaapäivänä olisin reippaampi.

tiistai 3. marraskuuta 2009

Nyt jänskättää

Voi että onkin vaikea päivä.

Vaikka herätyksen olin varmuudeksi pannut ajoissa tärisemään yöpöydälle, kyttäsin sitä tulevaa piipitystä, enkä tohtinut enää saada unenpäästä kiinni. Silti torkuttelin vielä varmuudeksi kolme varttia ennen toimeen ryhtymistä.

Onneksi eilen oli kahvinkeittopäivä. Pannussa oli vielä runsaasti oikeaa puuhellalla keitettyä kahvia, joka sujuvasti kestää mikrotuksen maun kärsimättä. Kahvinkeitto ei ole niitä ketterimpiä aamupuuhiani. Ei keittimellä eikä varsinkaan puuhellalla. Eikä missään tapauksessa ennen heräämistä.

Ja koska olen mestari siirtämään asioita viime tinkaan, tein sen uskollisesti tälläkin viikolla. Asia on nimittäin niin että viimeiset minuutit ennen dead linea ovat tehokkainta peliaikaa, olitpa tekemässä mitä hyvänsä. Tarkoitan että tämän viikon lehtijutut syntyivät sukkelasti reilussa puolessa tunnissa, kun ne oli valmiiksi mietitty. Ja kuvat käsitelty ennakkoon. Teinpä vielä yhden haastattelunkin siinä ohessa. Ja murisin silleen sievästi päätoimittajalleni maksamattomista palkkioista. Päätoimittaja sukkelasti siirsi puhelun kasööritädille jolle ehdotin palkkioiden pikaista maksamista, esimerkiksi nyt ihan heti, kun viimeksikin rahat löysivät tiensä tililleni heti puhelun jälkeen. Minä nyt kuitenkin olen yksi ahkerimmista läpykkämme avustajista ja teen tätä hommaa sekä ilokseni ja käyttääkseni ammattitaitonani hyödyksi että saadakseni leipää margariinin alle vähäisen työkyvyttömyyseläkkeeni sallimissa rajoissa. Enkä siis siedä minkäänlaista viivyttelyä palkanmaksajan taholta. En!

Vaikka eihän tämä tietenkään teille mitenkään kuulu.

Ja se mikä minua nyt varsin jänskättää, on se että poistun turvallisesta kylästäni maailmalle. Tapaamaan entisiä koulutovereitani ja vielä elossa olevia opettajia kouluni synttärijuhliin. Ja se, että lähden ilman näkevää saattajaa liikkeelle.

Onneksi älysin eilisehtoona soittaa luokkatoverilleni, jonka kanssa rakensimme aikoinaan, kaksivuotiaina, linnunpesiä. Liisa puuhun ja minä maahan, kun en uskaltanut kiivetä synnynnäisen korkeanpaikankammoni vuoksi mihinkään ja tuumin vissiin etteivät linnutkaan uskalla. Joo, siis Liisa-ystäväni lupasi huolehtia minut juhlien päätyttyä pirssillä Blondin ilmoittamaan osoitteeseen, josta kultainen, rakas ystäväni minut ja Harley Parkinsonin poimii talteen.

Ja koska minä olen lähdöstä ihan nervona, minusta erittyy feromoneja jotka sattuvat Roosan nenään vakuuttaen koiran siitä että mamilla on suuri hätä. Koiraparka on ihan nervona, samoin kuin McGyver, joka toivoo että kello tulisi varttia vaille viisi ja minut noudettaisiin huitsan kuuseen täältä hermostuttamaan koko perhettä.

Eikä Onervakaan ole vielä saanut mitään aikaiseksi. Pullukkamahainen kisumme.

Tästä voimme päätellä että retkestäni tulee erittäin onnistunut. Tarkoitan että en kai minä tätä jännitystä hukkaan toki aio heittää. Enhän?

En ota isoa kameraani mukaan, Blondi huolehtinee raporttimme kuvituksesta.

Hryyyrrr! Taidan juoda oluen tässä täpinöissäni.


sunnuntai 1. marraskuuta 2009

Milloin olisin

Milloin olisin työt tehnyt?

maanantaina en malttanut,
tiistaina en tietänyt,
keskiviikkona en kerennyt,

torstaina en tohtinut,

perjantai on paha päivä,
lauantaina on pyhän aatto

ja sunnuntaina suuri juhla?


-iankaikkisen vanha sananlasku-

Olipahan taas varsinainen viikko!
Kaikki alkoi viime viikon lauantaina, siellä koulutuksessa, jossa hurahti koko päivä. Sunnuntaina oli ne karaokekemut. Maanantaina olisi pitänyt mennä EHKÄPÄn kokoukseen. En mennyt, en jaksanut ja oli kuitenkin kirjoituspäivä. Tiistaiehtoo hurahti kirkonkylän nuorisotilalla perjantain pirskeitä valmistellen.

Keskiviikkona oli sitten se AVH-ilta. Tupa täynnä väkeä (kolmisenkymmentä), loistava luennoitsija, joka puhui selkokielellä ja viritti vilkkaan keskustelun. Mikä on ylen harvinaista näissä piireissä. Ensi torstaina sitten pidetään ensimmäinen oikea kerhoilta kirkolla. Ettehän arvaa, kuka on vetäjä?

Torstai meni etupäässä ihmetellessä. Olin aika poikki alkuviikon tohinoista, leipomisista ja kaikesta. Piti levätä, perjantai tulisi olemaan rankka...

Ja olikin. Siis fyysisesti. Muuten oli taas ihanaa viettää iltaa pikkuperkeleiden kanssa - kaksi niistä oli oikein pukeutunut juhlan vaatimalla tavalla.

Tässä toinen niistä.

Iltaa edelsi bussikuljetus täältä -liäisistä kirkolle. Yllättäen huomasin olevani vastuussa puolen bussillisen verran kakaroista, jotka elivät toivossa ilmaisesta humputtelureissusta. Torppasin tällaiset haaveet tykkänään. Jos lähdetään halloweenbussilla bileisiin, lähdetään takuusti juuri niihin nimenomaisiin bileisiin. Ja tullaan takaisin samalla bussilla. Piste. Tulivat kaikki. joskin kaksi daamia harhautui virvoittavien vetten perään joihinkin kotibileisiin, sulkivat puhelimensa ja silleen. Mutta ne penskat, joiden vanhemmat olivat soittaneet ja pyytäneet palauttamaan muksunsa sovittuun aikaan, pysyivät tallessa ja näkyvillä koko ehtoon. Pointti on se että neljännessadan mukulan vanhemmista peräti KAKSI oli kiinnostuneita lastensa halloweentouhuista. Hyvä että edes he.

Ensimmäinen saamani manga-piirros.
Tuli siis perjantaina. Aika liikkis.


Loppupyhä menikin ystävättären kapakan purkamisessa. Joutui pistämään ruokalansa lihoiksi sairastumisen vuoksi. Nyt ollaan McGyverin kanssa molemmat aikas poikki, sen verran että on tullut jo äyskittyäkin puolin ja toisin.

Ensi viikolla - eiku: täll'ä viikolla on myös melkoisesti menoa, mutta tällä kertaa ihan yksityistä. Kouluni, armas opinahjoni, Viherlaaksaon yhteiskoulu täyttää huikeat 70 vuotta ja niihin bileisiin meinaan täältä eteläisestä Hämeestä matkustaa tiistaina. Stansta minut niistä kinkereistä kerää pois yhdeksän aikaan ja sitten me tytöt mennään, en tiedä mihin, mutta mä meen, ja Blondi myös. Epsoo on ystävällisesti päättänyt pysyä töissään, saamme lörpötellä ihan rauhassa. Miksei tällä viikolla voisi jättää maanantain tykkänään väliin ja aloittaa siitä tiistaista....?

Kai maar olisi ollut jotain muutakin sanottavaa, mutta en nyt mitenkään muista.
Olkaa siis kiltisti, muistakaa läheisiänne ja pitäkää huolta.