Saanko esitellä: voimistelutähti Olga Korbut ja näyttelijä Tilda Swinton.
Tytöillä on jo omat luonteensa ja erityistaipumukset hyvin esillä. Viisitoista vuorokautta ja tunnit päälle on neidoilla nyt ikää ja silmät lähestukoon auki molemmilla.
Tildan tuleva äiti tuumi feissarikuvasta että humalaiselta vähän näyttää... no ehkä hieman. Silmät sikinsokin ja käynti on kovin huojuvaista ynnä nuokahtelevaa. Tässä vaiheessa ne on vielä kovin sielua hykerryttäviä, mutta veikkaanpa että tytsyjen suloisuus on jo parin viikon kuluttua vallan muuta.
Ja kun niiden kanssa on viihdyttävä helmikuun paremmalle puolelle, on kissanpentujen suloisuusannos taas vähäksi aikaa tyydytetty.
Onnekseni McGyver, se kaikkien kissanvihaajien äiti, on kovin taipuvainen niiden kanssa lörpöttelemään ja niitä hölväämään. Ja kunhan tytöt tuosta liikekannalle ryhtyvät, ovat Tytti ja Roosakin tarhantäteinä vuorollaan. Luulisin.
Oikein odotan sitä kohdakkoin koittavaa päivää kun aletaan opetella lautasruokailua.
Liskolandia laskeutuu ensimmäisen adventin sanomaan.
perjantai 30. marraskuuta 2012
perjantai 23. marraskuuta 2012
Eilen polun laitaan kasvoi mandoliinipuu...
Tabula rasa...
tuli sellainen tyhjän paperin syndroma ihan yllättäen.
Liskonainenhan ei ole kovin kätevä emäntä, sen tiesimme. Siksipä McGyver on tässä luolassa se joka pitää lattiat näkyvissä ja pyykit järjestyksessä. Siis yleensä.
Nyt kun meillä vietetään lasinhaurasta elämää ovat nämät tehtävät jotenkin ujuttautuneet minun niskoilleni.
Katsokaa vaikka:
Ensinnäkin Chiliharrastus käynnistyi vaatimattomasti. Ulkona hedelmöittyi kolme chiliä, yksi tuollainen, joka muuttuu kypsyessään hereän punaiseksi, kaksi sellaista oransia, lyhyttä ja pulleaa, melkoisen tuikeaa. Ne siis syntyivät pihalla, mutta varsin chileiksi ne muuttuivat vasta ikkunalaudalla.
Sitten tuli yllätysvauva. Tuo tyyppi joka somasti kihartuu ja pullistuu ja varmaan kohta alkaa punastella. Että siis neljä chiliä. Rotua en heistä tiedä enkä tällä kertaa juur piittaakaan siitä tiedosta. Tuokin kaveri punastuttuaan muuttaa liesituulettimen päälle kuivumaan. Ja sitten lajitoveriensa kanssa purkkiin odottamaan tulevaa. Noista neljästä ei taida syntyä kovin suurta satsia säilykechiliä?
Minun eteiseni on aika mieleinen. Tavoite on mieleinen. Sanokaa kuulkaa miten noita pahvilaatikkopinoja hankkiutuu joka paikkaan? Miten kauniissa kivikorissa on heijastimia ja paripuolia nahkahanskoja? Patterin vaihtoa odottavia ulkoilulamppuja? On siellä tietty kiviäkin. Kengät ja crocsit ja saappat ja villasukat levittäytyvät uhkaavasti ja vaatetanko tursuaa? En käsitä. Käykö teille koskaan näin?
Ja nyt varoituksen sana erityisesti Stanstalle: Tytin ja Roosan mielenkiinto on kohdistunut komeaan ja paksujalkaiseen hä... no siihen, kyllä te tiedätte.
Tässä männä viikolla teimme MaijaStiinojen kanssa retken sinne Savi-Heinä puotiin. Suska oli varannut joka ämmälle läjän tarpeita joista loihdimme joulukranssit ulko-oveen ja sellaisen kultaisen pallon johon kuumaliimalla istutettiin risuja ja männynkäpyjä. Ja punaista silkkinauhaa. Ja jotain vihreitä marjan näköisiä juttuja. Olisin siitäkin ottanut malliksi kuvan, mutta en nyt muista mihin sen lykkäsin. Sorry.
Tällainen läjä kissoja pitää majaa makuuhuoneessamme. Jostain syystä ensimmäisenä syntynyt poikavauva eli vain reilut kaksi vuorokautta, mutta nämä tytöt voivat mainiosti. Tuo tumma kilppari (se on vähän jemmassa, silleen niinku piilokuvassa, löydätkö?) on nimeltään Tilda ja muuttaa adoptoituneen kummipoikani siskolle, kunhan vielä kuluu sellaiset yksitoista viikkoa. Parin päivän kuluessa tytöt alkavat aukoa pikkusilmiään. Jänskää!
Pidän myös kovasti työhuoneestani. Sen seurustelunurkkaus viehättää sieluani. Mutta mitä tekee tennissukka kirjahyllyssä? Tarkoitan että tuokin kulmakaappi on kerännyt ihan ihmeellistä ja asiaankuuumatonta roinaa sisälleen. Okei, siellä on myös korjaamatta se alkuperäinen ja hyväksytty, sittemmin hylätty pesä, jonka Tytti kuitenkin makasi kelpaamattomaksi.
Sielulleni olisi varmaan tehnyt hyvää purkaa tuntojani nyt. Pohtia pelkojani ja huolta tulevasta ja taloudellisesta pärjäämisestä. Uikuttaa totaalista uupumusta, joka iski salakavalasti mutta odotettaasti kun pahin oli ohi eikä tarvinnut enää olla vahva.
Mutta tyhjälle taululle syntyi tällainen tarina.
Tukirukouksia otettaan vastaan.
Kiitos ja anteeksi.
Tunnisteet:
kissat,
kivet,
koirat,
naarasleijonat,
omin pikku kätösin,
Puutarhurointi,
taudit
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)