keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Kuvat jo käsitelty...

... mutta tarinat niiden oheen ovat vielä päässäni.

On ollut tämä toukokuu jollain tapaa hektinen, tänään ajoin kolmannen vammaismatkan tässä kuussa. Kolmannen. Ei ole ollut asiaa kovinkaan kauas, näemmä.

Sen verran valaisen oloani, että olen tavanomaista laajemmassa kiputilassa, suorastaan särkyisä. Se(kin) on latistanut jaksamista ja ylipäätään kiinnostusta mihinkään muuhun kuin välttämättömään.

Pääasialliset kivuntuottajat ovat a) juurihoitoa huutava hammas, josta talvella lohkesi paikka vieden osan viereisestäkin hampaasta mennessään ja b) hajoamistilassa oleva olkapää ja c) ankara siitepölykevät, joka on kruunannut epämukavuuteni loistoonsa.

Hammasläärissä olen totta kai käynyt, moneenkin kertaan, mutta väliaikaista muovisuojaa enempää hoitoa ei vielä ole tullut. Eikä tulekaan ennen kuin K-HKS suostuu testaamaan käytettävät puudutusaineet. Asia otettiin ensimmäisen kerran esiin tuossa lokakuulla, kun ensimmäinen paikka putosi... Kiirettä ei tunnu olevan ja yksi lähete laitettiinkin jo "hoitavalle lääkärille" bumerangina takaisin.

Olkapään puolestaan käski viisas tk-lainaostolääri röntgata ja toinen samanlainen antoi tuomion. "Pitäisihän se tähystää, mutta tutkimusten ja tilastojen valossa siitä ei ole lopullista apua." Ja seuraavaksi kysyi mitä mieltä rouva olisi jos hän laittaisi kähetteen fysioterapeutin konsultaatioon?

Mitäs mieltä minä siitä potilaana olen? Pöh.
Olisi edes ehdottanut CT-kuvaa, tai jotain oikeesti apua.

Soitin läärin mieliksi fyteen ja seuraava vapaa aika konsultaatioon on jo elokuussa. En huolinut sitä. Terppa ehdotti yksityistä...

Huomenna menen apteekkiin ja ostan loput tramalit. Ja tainnutan itseni edes yhdeksi katkottomaksi yöksi älyttömäksi. Josko ne tramalitkaan enää tähän tulehtumassa olevaan olkaan tepsivät.

Ajattelin myös pitää vähän lomaa. Itse asiassa viimeisen kolmen ja puolen vuoden aikana ei ole montaakaan paikallislehteä ilmestynyt ilman juttujani.  Tekisitkö sinä tauotta, lomatta tuollaisen työputken?

Niin arvelinkin. Minustahan itsestäni tämäkin on ollut kiinni ja nyt päätin olla armelias itselleni. (Huomenna menen tekemään vain yhden  ihan pienen jutun... samalla kun käyn apteekissa.)

Ja tässä perinteinen kuvakevennys:


Talossa asuu nyt kolme kisua. Niilo muutti toiseen kotiin, se ei oikeesti sopeutunut tuollaisen akkalauman kanssa olemiseen. Kukaan ei ollut rentona ja sekava tilanne näkyi myös hiekkalaatilossa. Nyt Niilo asuu Kersantti Karoliinan kanssa ja on palautumassa iloiseksi huumorintajuiseksi vanhaksi pojaksi. Eno-Eunukki siskonlikan kanssa.

Hugo, tuo paks... eiku pehmeä kissa petasi itsensä tyynyjen päälle, pikkukisut joutuivat tyytymään pelkään sohvaan. Hassuja ne on. Ihania rakkaita.

torstai 3. toukokuuta 2012

Kevätjärkytys

Kuvittelin tässä pläjäyttäväni intoa uhkuvan je keväistä mahlaa tihkuvan postauksen, mutta eilinen päivä sitten sotki kaiken.

Tämän päivän Aamupostissa on otsikko: "Ilves tappoi opaskoiran Läyliäisissä"

Viime lauantaista olemme Kaijus-ystävän kanssa olleet huolissamme oppaana työsksentelevän Manta-sussarin katoamisesta. Hauvaa (kaikki koirat, isot ja ammattityypikin on Kaijukselle "hauvoja") on ollut etsimässä ja huhuilemassa näkeviä naapureita ja tuttuja, mutta tuloksetta.

Kunnes koitti eilinen aamupäivä.

Manta-Mantelin omistaja Virpi tuli virkakoiransa Tellun kanssa aamusesta Läyliäisiin Kaijuksen tueksi. Virpin kuljettaja lopulta löysi menehtyneen ja pahasti raadellun Mantan ihan kotitalon lähistöltä.

Edit Piaf: Voi hitto! Eihän se tahdo hähdä mitä kirjoittaa, sen silmät on kyynelissä, eilen sillä ei ollut itkuun mahdollisuutta sen paremmin toimittajana kuin ystävänäkään, ensimmäisen jutun se kirjoitti jo myöhään illalla.

Tottahan menin eilen turmapaikalle. Ensinnäkin läheisenä ystävänä, mutta myös toimittajana. Ai että onkin raskasta tehdä asiallista juttua rakkaan ystävän onnettomuudesta.

Ei ollut kaunista katsottavaa, ei ollut kaunista kuvattavaa. Ei koira, ei koiran läheiset ihmiset. Suru ja tuska olivat ja ovat tänäänkin hallitsevina läsnä. Opaskoira on myös ystävä, kainaloinen, arjen ilot ja murheet jakava kumppani. Menetys on hirveä.

 
Täällä Lopella on tällä hetkellä erikoisen runsas ilveskanta. Tälleen kertoi Lopen Riistanhoitoyhdistyksen petoyhdyshenkilö A-P Pönkkä, joka kävi Manta-vainajan tutkimassa.

Vähän kerrallaan alkoivat tapahtumat aueta, nyt on aika selvä käsitys mitä on tapahtunut ja miten.

Oikeastihan ilves kuuluu luontaisesti Suomen luontoon. Sillä on luojan luoma tehtävä ketjussa. Se pitää myös, varsinkin juur tällä alueella kauriskantaa kurissa. Luonnon kuuluu toimia silleen.

Mutta nykyään ihminen on levittäytynyt melko pitkälle ilveksen toimialueelle ja kestää hyvän tovin, josko niin käy enää koskaan, että ihmisen ja ilveksen reviirit asettuvat rauhanomaiseen rinnakkaiseloon.

Siitä huolimatta sekä maalla asujien että metsämiesten mielestä ilveskantaa ei enää saisi yhtään päästää kasvamaan. Ikävää on huutava ristiriita "virallisten" tilastojen ja todellisuuden nkeskevälillä. Eilen paikalla olleet metsästäjät arvostelivat valtiovallan käytäntöä, jos luontoon kuuluva petoeläin alkaa saalistaa asutusalueella, aivan pihasta, ei olla enää tasapainossa luonnon kanssa.

Ei tästä nyt tule mitään. Yritän tehdä vähän töitä.

Enkä laita yhtään kuvaa. Laitoin jo lehtiin. Ne on ikäviä.