keskiviikko 30. syyskuuta 2009

Saattoyö


Vähän hiljaista.

Väsyin eilisestä retkestä mielestäni kohtuuttoman paljon. Mikähän nyt on menossa tai tulossa...?

Casper, ihana vanha höppänämme, seniili geriatrikkomme nukkui omille mailleen tänä aamuna vähän puoli kuuden jälkeen. Me olemme McGyverin kanssa sellaisia lemmikinpitäjiä, että homma hoidetaan loppuun asti. Cassu halusi ilmiselvästi lähteä ihmisen läsnä ollessa. Useinhan eläin, varsinkin kissa, piiloutuu lopun koittaessa. Vaan ei Casper, tästä tuli siis perhetapahtuma.

Alkuehtoon ja -yön Cassu huohotti minun kainalossani, kunnes yht´äkkiä ponkaisi pystyyn, valui sängystä lattialle. Kävin siinä sitten hakemassa lisää teetä ja vanhus järjesti itsensä jotenkin myös alakertaan. Aamun korvilla, väliin lattialla, väliin sylissä oltuaan, Casper lopulta liukui ikiuneen McGyverin syliin.

Casper lepää nyt pihaamme halkovan ojan itäpuolella, jalat luoteeseen ja kuono kohti kaakkoa.

En tietenkään ottanut ainuttakaan kuvaa, sellainen ei olisi ollut Casperin arvolle sopivaa.

maanantai 28. syyskuuta 2009

Merkillinen päivä

Tiedän ja muistankin että lupasin kertoa markkinoista ja poroista poluilla ja vissiin jostain muustakin. Vaan en nyt jaksa.

Oliskohan kellään lainata sellaista jalkarautaa missä on iso rautapallo kettingin jatkona? Tai sitten voisi pyytää McGyveria pulttaamaan edes toisen jalan vessan lattiaan kiinni....

(Se vessa - Iisakin Vessaksi sen olen ristinyt - on nyt kutakuinkin valmis. Taas. Kutakuinkin tarkoittaa tässä tapauksessa sitä että luvatut listat, kynnykset ja, ja... ovat edelleen jossain muualla kuin luvatussa paikassa. Mutta nyt on muillakin sisävessa, ei vain Casperilla.) Eikä vuoda. Ainakaan lattialle. Ja vesisäiliö on ehjä ja kaikki tiivivsteet pitävät.

Olen vastoin kaikkia tapojani toimittanut KAIKKI tämän viikon lahtijutut (hahhaaaa! eiku: l
ehtijutut) eteenpäin ihan hyvissä ajoin. Tänään oli vielä sen Pikku-Riitan muistiaiset Riksun AVH-kerhossa. On jotenkin tyhjä olo sen suhteen, ei vielä edes ikävä, kun en ole tohtinut mieltää sitä kuolemaa tapahtuneeksi...

Huomenaamuna sentään kapuan taksiin, sellaiseen inva-, matkatakseni paikallisten eläkeläisten retkelle, muistaakseni Hämeenlinnaan. Tosiaan, joo, liityin Lopen Eläkeläisiin. Meillä on täällä eläkeläisille monta hilpeää joukkoa, jokaiselle puoluekannalle omansa ynnä seurakunnan touhut lisäksi. Ja olenhan minäkin perustamassa vielä yhden pumpun: päävikaisten kerhon. Siis siistimmin sanottuna aivohalvauskerhosta on kyse. Jospa kertoisin siitä toiste.

Enkä aiokaan intoutua tämän enempää. Lopuksi vain pieni kevennys lauantailta:

Minusta tämä asetelma oli jotenkin uhkaavan näköinen...
kuvitelkaapa kuvaan aatetervehdys...


Minustahan on tulossa ihan julkkissenttari.

Varjelkoon Herra untamme.

perjantai 25. syyskuuta 2009

Syyskuun viimeinen viikonloppu

Se olisi sitten taas käsillä.

Olen sellainen päivämääräihminen. Esimerkiksi ensi maanantai on historiallinen tapahtumarypäs. Veljeni löytyi kuolleena 28. syyskuuta vuonna 1987. Tänäkään päivänä ei ole tarkkaa kuolinsyytä kenenkään tiedossa. Ihan kylpyammeestaan löytyi hukkuneena. Mielenterveyslääkkeitä oli aika paljon löytyvillä ruumiinavauksessa.

Tämä syyskuun viimeinen viikonloppu on tavannut olla usein myös muuttoviikonloppu. Myös keskimmäinen aviomieheni viettää vielä tänäkin päivänä synttäreitään syyskuun 28. päivänä. Samoin Mika Häkkinen ja yksi paikallinen tuttavani. Estonia harkitsi hyväksi upota niin ikään syyskuun 28. päivän puolella.

Syyskuun viimeisenä sunnuntaina taivalletaan
Poronpolku Lopen läntisissä metsissä. Tähän samaan viikonloppuun on mahtunut viljalti muitakin tapahtumia. Jokunen vuosi sitten järkkäiltiin innolla Tonttimarkkinoita pitkin kyliä. Samana päivinä kaikilla uusilla kaavoitetuilla asuinalueilla. Myös Läyliäisissä. Tarviiko kertoa kuka oli joka ikinen vuosi passissa?

Viisi vuotta sitten kylällä tapahtui veret seisauttava onnettomuus. (nyt en tarkoita keskustan vaalivoittoa). Yksi vastikään täysi-ikäistyneistä (ei siis mitenkään aikuistuneista) pennuistani keksi kännipäissään täräyttää raitin varren omakotitalon seinästä sisään, suoraan vieraineen telkkaria katsovan perheen syliin. Kaikki iltapäivälehdet ja monet päivälehdetkin asiasta kirjoittivat. Kuin myös tv-uutiset.

Näissä jutuissa jäi kuitenkin tykkänään kertomatta tapauksen vaikutus kyläämme. Jäi myös kertomatta kriisihoito ja tietokatkokset täpärässä paikassa.
Se oli meidän kylämme Konginkangas, meidän kylämme Jokela ja Kauhajoki.

Minulle jäi siitä yöstä vuosikausiksi painajaisia, olinhan toisena ihmisenä tapahtumapaikalla. Juuri ennen pelastuskaluston, ambulanssin ja Medi-Helin saapumista. Sehän tapahtui silmieni edessä, viereisessä talossa. Näin koko tapahtuman omin silmin. Tunnistin auton, jolla tuho tehtiin, mutta en tiennyt ketä kaikkia kyydissä oli.

Loppuilta ja -yö menikin Nuopparilla ( joka avattiin salamannopeasti kriisikeskukseksi) yli neljänkymmenen kylän hysteerisen ja itkevän pennun kanssa. Ne vaan piti pitää kasassa ja poissa viranomaisten tieltä. Raskainta oli uutisen kertominen mukuloille. Aikuinen näki jo otsanahalla miten tälli oli päättynyt, mutta nuoret elättivät loppuun asti toivoa ystävänsä selviytymisestä.

Poliisin edustaja tahtoi että Mummi kertoo tämän asian nuorille. Ja minähän kerroin. Roosa kulki kriisikeskukseksi muutetussa nuorisotilassa nuoren luota toisen luo. Väliin kiipesi sohvalle itkevän pennun viereen, väliin vain nojaili.

Vähitellen saatiin vanhempia kiinni ja osa nuorista haettiin kotiin, vanhempien lohdutettaviksi. Omalla päätökselläni jätin seitsemän muksua tilaamme yöksi (toki vanhempien suostumuksella). Joko olivat kavereiden lohdutuksen tarpeessa
tai kotiolot olivat tiedettävästi sellaiset ettei panikoivaa hysteeristä nuorta kotiin passannut päästää. Aika riski päätös, vai mitä? Yksi isä kantoi minulle tästä päätöksestä kaunaa vuosikaudet, mutta en voinut päästää vainajan tyttöystävää humalaisen isän kanssa yhtään mihinkään. Toki monet vanhemmat myöhemmin kiittivät toimintaani ja välittämistäni.

Poliisit ja pelastushenkilökunta saivat asiansa hoidetuksi, vainaja ja pahoin loukkaantuneet talon asukit/vieraat toimitettiin sairaaloihin. ja Mobilen kriisiryhmäkin kerkesi paikalle jo heti seuraavana aamuna (lue aamupäivänä) yhdeltätoista. Annettuani raportin vapauduin vastuusta. Muka. Mummi ei vapaudu sosiaalisesta vastuusta tässä kylässä ennen kuin kuolee pois tai muuttaa muualle.


Tämä tyyppi on Körssi. Nuopparin maskotti. Hän asuu nyt meillä tilapäisesti.

Kunta palkitsi minut myöhemmin syksyllä kunniakirjalla. Muuta apua tai tukea en saanut.

Jaha. Taas tuli avauduttua. Huomenna on Lopella siis Maalaismarkkinat ja minä pyyhällän varatulle tontillemme korvapuusteineni telttoineni, tuoleineni, verenpainemittareineni ja valloittavine hymyineni.

Tämäntapaisen kuvan taisin laittaa blogiini viimevuotisista kekkereistä.

ciao!


keskiviikko 23. syyskuuta 2009

Ihan tavallista

Pikkuinen adoptiosisareni Otto kaipaili taannoin juttujani (lehti-).Tässä yksi viimevuotinen, aloitetaan siitä.

Ihan tavallinen lauantai-ilta Läykän nuopparilla

klo 17.52
- Mummi, mummiiii. Mummi, äkkiä! Tääll on kyyylmä!
- Joo, joo, tullaan tullaan. Ja annetaan Merkulle avaimet että ovi saadan oitis auki
- Hei, muistakaa varoa niitä rappusia! Niitä ei taaskaan ole putsattu eikä hiekoitettu.

Ryminää, tohinaa ja kiljuntaa...

- Hei, mitä, Mummi? Mihin sä meet, eiks nuoppari ookaan auki?
- Postilaatikolle.
- Miks?
- Kun kukaan ei varmaan ole käynyt siellä tälläkään viikolla.
- Ai jaaa-a... Ryminä jatkuu.

Merkku on avannut oven ja hyökyaalto on kotiutunut. Mummi vielä kompuroi keppeineen ja posteineen rappusissa. Eteinen on taas täynnä erikokoisia talvikenkiä mutta kaikki takit ovat järjestyksessä naulakoissa. Jees! Kyllä ne oppii, hitaasti mutta varmasti Huomaa että uusi sukupolvi on valtaamassa tilan. Pikainen invis kaappeihin toi saaliiksi pari murua kahvia paketissa, teepusseja ja sokeria sekä melkein tyhjän jääkaapin. Siellä oli vain tyylikkääksi kukkavihkoksi sidottu puska eteisen muovipalmun lehtiä. Mummi ihmettelikin tullessaan palmun vähän harvahkoa ulkoasua. Ja laittoi lehvät paikoilleen. Kaikki olivat tallessa.

***
- Mummi!
- No?
- Saaks keittää kahvia?
- Totta kai saa, jos sitä on. Kenen vuoro?
- Tääll ei oo kahvia!
- Jaa no sitten ei kukaan ole muistanut tuoda.
- Miksei kunta voi ostaa kahvia?
- Miksi kunnan pitäisi ostaa kahvia?
- No..., ku..., no tänne meille.
- Ei kunnan kuulu kahveja ostaa. Eiks me olla jo moneen kertaan puhuttu että jos te tahdotte nuopparilla kahvia tai safkaa, teidän on tuotava itse.
- Niin, mut ku se maksaa.
- Niin maksaa. Ja jos tänne järkätään kahvit kunnan puolesta, niistäkin pitää maksaa. Kuka rupee kioskinpitäjäksi ja vahtii kahveja, sokereita ja rahoja?
- No sä tietenkin.
(no niinpä tietenkin)

Ja niin edelleen. Tämä keskustelu käydään joka ikinen kerta kun lahjaksi saatu kahvipaketti on tyhjä.
***

- Mummi!
- No?
- Misson kaikki pingispallot?
- Jaa-a, enpä tiedä. Mihinkähän ootte ne laittaneet? (virnuilua mummin taholta)
- No, joo, tässä on kolme. Ne mä äsken hain sieltä postilaatikosta, kun Marjo lähetti.
- JEEEES!
- ...ja pankaa ne loput kaksi omalle paikalleen, ettei ne taas katoa...
- Miksei me saada pelata kolmella pallolla?
- OUUUH! No koska kilpailuissakin pelataan jopa nelinpeli VAIN YHDELLÄ pallolla kerrallaan.
- Niin, mutta...
- TEHKÄÄ NYT NIIN KUIN MÄ SANON!
- Okei, okei, älä ny hitsaa mummi. Me vaan pelleiltiin.

***

- Tässä vaiheessa, kello oli jotakuinkin seitsemän pintaan, sisälle pyyhälsi seuraava porukka. Myös alimarsalkka Nieminen ilmoittautui vahvuuteen.
- Moi.
- Moi.
- Muistiko kuitata?
- Emmä vielä...
- Hoidatko sen heti ettei unohdu, kiitos.
- Okei sitte.

Alkutohistus rauhoittui, Merkku löysi telkkarista asemat, keitettiin teetä, kun kahvi oli siis loppu. Mummi päätteli Benjan toisen sukan ja neuloi keskeneräisen lapasen peukalon. Nekin on nyt sitten valmiit.

- Mummi, missä Naukka on? (Naukka on lepakko, ei haukka, ei naakka, vaan lepakko, sellainen pehmo-) Mulla ei oo ketään kaveria.
- Naukkaa pelottaa tulla tänne, kun se viimeksi joutui suureen leikkaukseen eikä se ole vielä siitä toipunut.
- Tee mummi mulle sitte lapaset.
- Kelpaako nää. Sain juur valmiiksi.
- Emmä haluu erivärisiä peukaloita. Etkä sä oo tenhy näitä mulle.
(ouh!)
- Okei, kokeile nyt kuitenkin onko tää sopivan kokoinen.
- Joo, tää on just hyvä. Äänensävystä kuului hienoinen ihmetys.

***

Uusi satsi väkeä. Kuittauksen jälkeen suoraan pleikkarihuoneeseen. (Nimi on jäänne vanhoilta ajoilta, nyt meillä on Xbox ja suosikkipeli on aina vaan, vuodesta toiseen rallipeli, joka jostain mystisestä syystä pysyy ehjänä, aina vaan) He ovat vähän vanhempaa vuosikertaa ja tyttöystävät on mukana. Ei siis mitään outoa odotettavissa.
Rauhallista pelailua, ramppaamista ulos ja sisään, jutustelua eri seurusteluryhmissä.
Poppikoneen volyymi pysyy itsekseen kuudessatoista, mikä on havaittu tässä tilassa korva- ja naapuriystävälliseksi. Tänään ei kukaan halunnut erityishuomiota, vaikka Ville olikin syönyt äidin tekemää kalakeittoa. (inside joke?)

Puoli yhdeksältä Mummi pyysi luvan käydä pahanteossa ulkona. Lupa myönnettiin.
Palatessa oli suuretsintä käynnissä.
- Mikäs nyt on hukassa?
- Raivokasta etsintää.
- No se kukkapuska, Merkku valisti.
Mummi ei viitsinyt vastata. Merkku hoiti asian selvittelyn ja kehotti taas kerran jättämään sen lahjaksi saadun wanna-be-viherkasvin rauhaan.
(puuuh!) Mummi ajatteli mielessään.

***

- Tunti ja kakstoista minuuttia, Merkku totesi.
- Miten tää ilta on taas menny niin nopsaan? Mummi ihmetteli.
Loppuilta on tavan mukaan ihanan rauhallinen. Osa ajeli Monte Carlon rallia, osa pelasi pingistä (yhdellä pallolla), osa biljardia ja vanha trivial pursuit viihdytti yhtä porukkaa vihreässä huoneessa. Vain Ville keitteli teetä oman reseptinsä mukaan:

lasketaan mukiin kuumaa vettä
laitetaan yksi teepussi suuhun, siten että vain naru ja paperilätkä roikkuvat suupielestä ulkona
sitten juodaan se vesi.

On tarkoin varottava ettei teepussi hajoa suussa.
Siitä voi seurata ylläri. Ainakin iso sotku.

Loppuillan vakio on myös mummin kyynärsauvan kanssa leikkiminen. Siinä Riku on ehdoton mestari. Kahdeksaa vaille kymmeneltä tapahtui ihme:
- Tehän ootte ihan väsyneen näköisiä, yksi rasavilli huomasi.
- Joo, me ollaan ihan väsyneitä, Merkku ja Mummi sanoivat yhtaikaa.
- Jaksakaa viel vähän, kello on kohta kymmenen ja pääsette kotiin.


Esittelinpä tässä vaan yhden mieluisen harrastukseni. Kokeilkaapa.


Dokumenttina Villen ottama kuva samalta ehtoolta. Vasemmalta: Alimarsalkka Nieminen, Merkku ja mummi ja tietenkin sukka( tai lapanen, taitaa tosisaankin olla se Benjan sukka)

tiistai 22. syyskuuta 2009

Pekka


Pekka on kaktus.
Muistatteko tämän vauvelin viime vuoden elokuulta?
Siis reilu vuosi sitten.


Pekka on vuodessa vähän miehistynyt.
Toki tausta ja kuvakulma ovat erilaiset tykkänään,
mutta ruukku ja suojapurkki ovat vielä samat.

Siinäpä vertailukohta.

Pekan kaverina kasvattelee juuria pätkä iankaikkisen vanhasta kiinanruususta.

Vieläkö tässä näkyy outoja suorakulmioita?
Vai kuvittelinkohan vaan...


maanantai 21. syyskuuta 2009

Sanaton jono


Arvatkaas, montako sanaa olen tänään saanut jonoon ansaitakseni voita (benecolia) leivän päälle?

Aivan oikein! En yhtään.

Kyllä luonto omistaan huolen pitää ja Herra myös. Männä viikollakin olin vielä kykyjäni ahkerampi ja viime yönä se sitten kostautui. Heräsin tuossa puoli kolmen pintaan siihen että aivastutti, kutitti niinkin paljon että olin ehtinyt unipäissäni raapia toisen kyynärtaipeeni verille ja silmät olivat täynnä hiekkaa, tai oikeammin liejua, jonka läpi ei oikein tahtonut näkyä mitään, mutta kutitti senkin edestä. Syksy on tullut ja maan homekansa alkaa pyrkiä nenääni.

Ainoa järkevä ratkaisu oli varhaiseksi suunnitellusta herätyksestä huolimatta kömpiä alakertaan ja lääkelaatikolle: ataraxia kaksin kappalein heti alkuun, sitten pesulle, kortisonit iholle, puhdas uimuli (se on se yöpaita) päälle ja takaisin pehkuihin. Nooo. Tunnustan että vietin tunnin verran blogistaniassa kukkumassa odotellessani ataraxin vaikutusta. etten pyöriskelisi nukkuvan McGyverin kiusana aviovuoteessa.

Tästähän seurasi se etten tokikaan ollut moinaankaan puhelimen herätysyrityksistä vaan nukuin sujuvasti lääkeunta ainakin puoli yhteen.

Seuraava virhe olikin nyrkkipyykin pesu kahvia odotellessa. Kas kun meillä ei vieläkään ole sitä kellarin lattiaa jolla pesukoneen pitäisi keikkua, olen ollut pakotettu paljupyykille. Ehtoolla liotin ja esipesin, yön vielä likosivat ja aamusella
(siis MINUN aamusella) huuhtelin ja kiikutin kuivausrumpuun, joka sentään toimii.

Aivoni eivät tälle päivälle heränneet koskaan. Oikeasti tämä on ihan normaali tilanne tähän aikaan vuodesta. Mutta kun olen viime aikoina jaksanut niin paljon enemmän kuin tavallisesti on paluu arkeen kovin katkeraa.

Kissat keksivät tänään uuden extremelajin ihmistensä riesaksi. Olin harvinaisilla päikkäreillä, kun väsytti ja särki niin kovin.

Makuuhuoneemme on vielä tähän aikaan vuodesta kovin lämmin, kun alakerran lämpö kipuaa ylös. Siksi patteri on tiukasti kiinni ja tuuletusikkuna auki ehtoolla. Onerva, se nuori uskalikko hokasi että haa, tästähän pääseekin katolle ja loikkasi alas ainakin seitsemänkymmenen sentin huimaan lentoon. Ei taida tarvita kertoa miltä puolitoistakiloinen kissa kuulostaa lonksuvalla peltikatolla? Se varmaan hyppi siellä tasajalkaa uusien soundien innoittamana. Kotvan päästä geriatrikkomme kyllästyi kolinaan ja pomppasi perässä. Sitten ne hyppivät molemmat tasajalkaa mutta eri tahtiin siellä katolla. Kunnes Onsku luikahti alas pihalle tarpeilleen ja Cassu jäi keskenään pyörimään katolleen ja kiljumaan apua. Ei uskaltanut hypätä perässä pihalle eikä älynnyt hypätä ikkunasta takaisin sisälle. Ei ymmärtänyt puhetta, ei maanittelua, ei avuksi heitettyä kylpytakkia, ei. Kiersi vaan ympyrää ja kiljui.

Älysi ukko sentään tulla sen verran lähelle avointa ikkunaa että McGyver sen niskavilloista sai kiskottua sisälle ja huudon loppumaan. Tuleekohan tästä sitten jokailtainen maneeri? Antaas kattoo.

Ja kun kerran valittamisen makuun pääsin, tulkoon muutkin. Siitä pyykin kanssa huljaamisesta ja viime päivien ahkeruudesta näillä takakesän keleillä ei muutenkaan hyvät heilu. Sekä iskias että fibromyalgia ovat elämänsä kunnossa ja voimissaan. Minä vastaavasti sitten en. Ristiselässä on edelleen se kotti siellä risan nikaman ympärillä, muka suojana, pöh. Tukkii vaan lopunkin hermo- ja verenkierron takajalkaan ja aiheuttaa kipua joka sitten säteilee lonkkia myöten. Olen jopa joutunut turvautumaan kipulääkkeisiin. Kohta on siirryttävä tramaliin, että pääsee liikkeelle.

Ai kevennyskuva, vai? Katsotaanpa mitä löydän, hetkonen...

Olisko tämä hyvä? Otettu kolmantena tätä kuuta, vessan seinän liimauksen jälkeen.

Varjelkoon Herra untanne ja antakoon uuden päivän.

Minä yritän loihtia jotain ymmärrettävää urheiluseurasta, kunnan nuorisotarjonnasta ja rokkaavasta parturista.

lauantai 19. syyskuuta 2009

Panipa pahan

Voi kuulkaa!
Nyt on Kermit kovilla. Tänään hänen piti lähtemän sairaalaretkelle, mutta olikin käynyt niin että asiakkaan sisikuntaa tähystimellä ropeloitaessa oli käynyt onnettomuus joka esti Kermitin fyysisen siirtymisen akuuttihommiin. Asiakkaan ohutsuolen olivat puhkaisseet ja siitähän se soppa sitten syntyi. Asiakas (jota en siis tunne lainkaan, edes nimeä en tiedä) on nyt eristettynä teholla ja sekä läärit että omaiset olivat ykskantaan kieltäneet kaiken vierailun ja kontaktin.

Kermit on toki hommissa ja jatkaa kun kerran aloitti.

Nämä kierrellen esitetyt esirukouspyynnöt ovat joskus hyvin raskaita. Kerran, vuosia sitten suojaukseni vastaavanlaisessa tilanteessa petti ja sairastuin itse. En siis fyysisesti, mieleni ja kehoni ottivat liiaksi osaa silloisen kohteeni tilanteeseen ja koin asian itse kehossani. Se oli aika pelottavaa. Toki siitä selvisin ja niin selvisi asiakkaanikin, tietenkin kun oireet iskivät minuun.

Silloin minulla ei ollut pientä vihreää, valmiiksi ladattua karhua avukseni. Eivätkä siinä elämäntilanteessa puhevälini Herraan olleet yhtä vahvat ja sujuvat kuin nyt.

Näitä "ajattelupyyntöjä" (silloinkin minulla oli välittäjä, joka pyysi apua, terminä oli tuolloin "ajatteleminen", tänäänhän se pyyntö koskee Kermitiä. Sama asia, sama eufemismi) tuli sairastumiseni jälkeen harvakseltaan ja kohteliaasti niistä kieltäydyin. Olisin saattanut epähuomiossa olla jopa haitaksi. Olen vaan pikkuhiljaa itse parantunut ja uskallan ottaa rukouspyyntöjä vastaan, pelkäämättä enää sotkevani itseäni siihen mukaan.

On hyvinkin tuhoisaa osallistua itse henkilökohtaisesti tuollaiseen auttamiseen. Siinä tilanteessa on suojattava itsensä huolellisesti. Minä käytän suojaukseen valoa. Valoa, muutamia vahvoja kiviäni ja RUKOUSTA. Muinoinen opettajani Anne Hietanen , jonka väri- ja kiviterapiaopissa olin hyvän tovin, muistutti aina siihen aikaan rukouksen merkitystä ja omaa turvallisuutta "hoidoissa".

No, innostuinpa taas, mutta pointti on siinä että emme taida tästä keikasta Kermitin kanssa ihan yksin selvitä, kuka tulee mukaan? Olemme adoptoimani Otto-sisareni (salasana) kanssa joskus rukoilleet yhdessä sovittuun kellonaikaan. Eikä sillä täsmäajallakaan ole niin väliä, mutta kovasti kaipaan nyt taustatukea, en aavistanut miten vakavasta tilanteesta on kyse.

Ja lopuksi kevennystä:

Noh? Mitenkä tähän nyt tämä kuva tuli? Kiepautin alkuperäisen Gimpin kautta ja rajasin siitä nuo ympärillä olevat rumuudet pois, mutta jotain väärää nappia olen taas painanut, joten olkoon. Asia tulee kuitenkin ilmi: Kermit on noitieni kanssa valohoidossa. Pääsettepä ihastelemaan riehaantuneita kesäkukkiani samaan hintaan.


Näin raskasta oli perjantaiehtoona muksujen vahtiminen kirkonkylän nuorisotilassa. Pannaria ei kukaan tahtonut, mutta muuten niillä kaikilla kolmellakymmenellä neljällä oli kivaa. Niin minullakin, Aulis Gerlanderin talvipalttoon selkäkappalekin melkein valmistui.




Lopen kirkko rankattiin tässä jokunen vuosi sitten maamme kymmenen kauneimman kirkon joukkoon. Kaunishan se on katselipa sitä miltä kantilta hyvänsä. Nyt ihastelemme sitä Kuntalan, sen nuorisotilan rappusilta.

Hyvää yötä rakkaat.

perjantai 18. syyskuuta 2009

Aurinko laskee Lopellakin

Nämä on otettu Sirkka-ystäväni terassilta sunnuntaina 13.syyskuuta kello 19.51.



Opettelin samalla vähän kameran käyttöä. Hassua miten sama kohde voi noinkin muuttua säätöjä muutettaessa liki samalla kellon lyömällä.

Nyt menen vetäisemään iltapäiväsuihkut, juon vähän kahavia ja painelen kirkolle väijymään kakaroita. Meillä paistetaan penskojen kanssa tänään pannaria. Pitää muistaa kamera matkaan, ensiviikoksi olis tehtävänä juttu kunnan tarjoamasta nuorisotoiminnasta näillä main.

Kuulkaas nyt. Onkohan tässä blogissa joku juttu oleellisesti muuttunut?
Tuo laskuri on vallan riehaantunut. Elokuun kymmenentenä Marle bongasi tasan kakskyttuhatta ja tänään syyskuun 18. päivänä täyttyy 24 tuhatta. Sehän on, tuota... hirmuinen määrä vieraita vajaassa kuudessa viikossa. Eikö?

Osaako joku oikeesti kertoa miten tälleen on käynyt?
Ihan vaan siksi että jatkossakin voin iloita seurastanne ja ilahduttaa lukijoitani, ystäviä mielenkiintoisilla ihmettelyillä.

Kiitos rakkaat!

torstai 17. syyskuuta 2009

Kermit lähtee keikalle


Kermit-karhu, seitsemän v.

Kipaisin vuonna 2002 sappileikkauksessa. Tarinamme ei tokikaan koske sitä vaan Kermitiksi sittemmin nimettyä pientä karhua ja sen suunnattomia voimia.

Karhun toi sairasvuoteelleni nuori herraystäväni (silloin puolitoista v), joka tuli mummia tervehtimään äitinsä (joka nyt tissittää viikon vanhaa tyttövauvaa, onnea ja siunausta kovasti) sekä mammansa kera.

Nuori herra oli sairaalan kanttiinista ihan itse valinnut neonvihreän karhun mummille vietäväksi. Sehän on vielä ihan normaalia, puolitoistavuotiaat mieluusti valkkailevat pehmoleluja. Se ei sitten ollutkaan mielestäni normaalia, että poika OJENSI ostamansa karhun minulle käteen. Mitään ei puhunut, mutta karhun luovutti. Karhu kärvisteli kanssani sen kuusi viikkoa ja koska kaulassa oli pyöreä pahvinpala "säilytettävä tulevaa käyttöä varten", tyyppi sai oman aurinkoisen paikkansa kotoseinältäni.

Jonkun vuoden kuluttua silloinen avoppini katsoi hyväksi saada molemminpuolisen keuhkoveritulpan. Kun tilanne oli kiikkerimmillään, silloinen kumppanini tahtoi viedä jo nimetyn Kermitin äidilleen vahdiksi. Niin Kermit matkusteli RYKSin ja KHKSn väliä sen samaisen kuusi viikkoa, kas kun avopilta löytyi samalla reissulla paksusuolen syöpä.
Avoppi kiitteli Kermitin seuraa ja apua kotiin päästyään. Raskaiden solumyrkkyhoitojen jälkeen syöpä häipyi ja Kermit pääsi kotiin.

Seuraavan keikan Kermit teki niin ikään RYKSiin. Entinen(tämä "mamma". ystäväni) työtoverini oli saanut vihiä Kermitin vaikutuksesta ja pyysi hänet keikalle kuolemansairaan exmiehenä, lastensa isän seuraksi, josko tyyppi jotenkin voisi auttaa. Kyseessä oli ankarat diabetesoireet. Ukko siitä tokeni tolpilleen, vain kaksi varvasta amputoitiin. Kotiuduttuaan hän kyyditytti itsensä pyörätuoleineen kerrostaloni pihalle palauttaakseen pelastajansa ja kiittääkseen minua.

Nyt Kermit on ollut ylityövapaalla jo vuosia.

Eilen ehtoolla soi puhelin. "Vieläkö Kermit on hengissä?" Samainen entinen työtoverini (myös ihan ystäväni) pyysi karhua hommiin Hämeenlinnaan. Tokihan Kermit sellaiseen ryhtyy, ammattikarhu kun on. Nyt hän roikkuu ulkona oven pielessä noitieni kanssa valohoidossa ja latautumassa. (myös tuulettamassa tupakanhajua itsestään)

Lähempänä lähtöä Kermit vielä siunataan täsmärukouksella tehtäväänsä varten.

Minusta on liikuttavaa ystäväni usko Kermitin voimaan, hänen toistuvat pyyntönsä toisen avuksi. Ei ole mikään salaisuus täälläkään päin, tämä minun vankkumaton uskoni Herran huolehtimiseen lapsistaan. Niinpä jos joku haluaa lähettää karhuni esirukoukseksi sairasvuoteelle, en pidä sitä mitenkään pahana, silleenhän minä vaan toteutan saamaani lähetystehtävää.

Tähän on pakko mainita että Kermitiä ei laskettu lasten Isin sairasvuoteelle, tehtävä olisi ollut liian raskas. Itse olisin sen lähettänyt, mutta Seurakuntasisar eväsi, Kermitiä tarvitaan vielä muualla.

Niinpä rukoilemme Kermitille voimaa hoitaa tämänkertainen keikkansa ja välitämme vahvistavat rukouksemme Kermitin "asiakkaan" toipumiseksi.

Mistä tulikin mieleeni:

Päivän Sana

Ja kun rukoilette,

niin älkää tyhjiä hokeko niinkuin pakanat,

jotka luulevat,

että heitä heidän monisanaisuutensa tähden kuullaan.

Matt. 6:7 (KR33/38)


Opin Millanilta tämän tavan laittaa itselleni tärkeitä lauseita muistiin.

Tämänpäiväinen on hyvin tärkeä.

keskiviikko 16. syyskuuta 2009

RUOKAA!

Vasta tänään oli ensi kertaa tilaisuus loihtia herkkuja puuhellalla.
Homma alkaa tälleen: varataan tarpeet, tässä tapauksessa pasta, jauheliha, tomaattimurska, sipulit, valkosipulit, mustaherukkamehu, vehnäjauhot, oliiviöljy ja jotain muuta. (huomaatteko: ei taaskaan suolaa, mausteet ja juusto piisaavat)

Ladataan Siro-lieden pikkuruinen pesä sytykkeillä ja puilla, avataan pelti, otetaan tulitikku ja tarjoillaan liekki tulipesään. Wufff! kerrasta roihahti ja kolmen puun jälkeen pannulle liha ja silputut sipulit. Vesi toisessa kattilassa alkaa höyrytä. Nyt on sopiva hetki ottaa sakset völjyyn ja pinkoa pihalle hakemaan limeoreganoa, rakuunaa ja salviaa. Silputtuina nekin päätyivät pannulle. Perään tomaattimurska, mustaherukkamehua ja puoli purkillista olutta.


Tässä välissä pastakattilan vesi kiehuu, joten tilkka öljyä ja pastat perään.

Kastike huutaa lopuksi mustaleimaista koskenlaskijaa noin kolmannespaketillisen muhimaan.

Puuhellassa ei väännetä levyä pienemmälle, vaan täsmälämpö säädetään siirtämällä keittoastiat sopivaan kohtaan hellalle.

Ette kuulkaa usko miten hyvää huttua tuli ja ihan yhtä ketterästi ynnä samassa ajassa kuin sähkölläkin. Olen niin kovasti kaivannut puuliettä. Edellisestä omasta liedestäni on kulunut jo viitisentoista vuotta.

Nyt on sitten korkattu liesikin ruuanlaittoon. Muuten sitä on lämmitetty enemmänkin, jotta pitkään tyhjillään ollut talo saisi lempeää kuivattelulämpöä. Hellan ympäristö on pesty kunnon aineilla ja välineillä, vaikka näyttääkin aika sontaiselta. Keittiön vuoro tulee remppa-aikataulussa myöhemmin syksyllä.

Seuraavat hankinnat ovat lisää paksupohjaisia teräskattiloita, ehkä laadukkaampi tulenkestävä paistinpannu. Valurautaisia vermeitä minulla on joka lähtöön, ne asuvat tuolla paistouunissa. Ne on vaan kunnolla poltettava ja rasvattava, ovat olleet niin pitkään käyttämättöminä. Täytyy myös selvittää vieläkö kykenen raskaita pannuja nostelemaan, vanhin ja yksi lemppareistani on peräisin toissa vuosisadalta.

Hyvää yötä ystävät. Takana on taas työntäyteinen päivä, Herra suokoon meille turvallisen ja rauhallisen unen, erityisesti Mimosalle, jotta jaksamme nousta iloiten uuteen huomiseen.

tiistai 15. syyskuuta 2009

Takakesä


Kaikkea hassua. Kuvittelin että valmiit tomaattini ovat satokauden viimeiset.



Mutta ei.
Takakesä iski ja tomskupoloinen luuli että vielä
voi hyvin tehdä lisää hedelmää.

Antaahan katsoa mitä siitäkin tulee.

Ottosisareni Kristiina (nykyään salasanan takana) haikaili lehtijuttujeni perään. Olen sitä itsekin tuuminut. Saattaisin jossain välissä julkaista osan niistä toisessa blogissa, siellä Wanamossa. Kunhan nyt kerkiän.

maanantai 14. syyskuuta 2009

Mahdotonta maanantaimenoa

Pakko kait vihdoin on uskoa että nyt on syksy ja maanantai. Syysmaanantai.
Jostain käsittämättömästä syystä ponkaisin pystyyn (hah hah, ette kai tuota uskoneet) siis kompuroin tukka silmillä alakertaan jaloissa pyörivien karvakorvien seassa jo ennen kello KUUTTA! Ja ihan hereillä.

Olin aivan varma etten suosista herää edes puhelimen kääkätykseen valitsemaani heräämisaikaan, mutta niin vaan lyhyehkö uni tällä kertaa piisasi. Ja hyvä olikin että piisasi. Aamutuimaan vihdoin kirjoittelin lopulliseen muotoonsa suurimman osan tilatuista jutuista. Sitten painelin viitanliepenet lepattaen kirkolle ja kunnanvirastoon kokoukseen (ehkäisevän päihdetyön moniammatillinen työryhmä, EHKÄPÄ), poikkesin ympäristöpäällikön pilttuussa päivittämässä hallintokunnan tilannetta ja matkustin lopulta uutukaisella HISSILLÄ toiseen kerrokseen kunnantalon kahvioon seuraavaa haastattelua ja kuvausta varten. Kylätoiminnasta ja kahdesta saman aikaan käynnistyvästä maaseutuhakkeesta oli näillä treffeillä kyse. Siis ensisijaisesti pitäjäläisten luettavaksi, mutta myös henkilökohtaisesti kyläpäällikkönä sain hyödyllistä tietoa jolla pääsen ensi sunnuntaina uuvuttamaan kylätoimikuntani. (heheee)

Kunnantalolta kiiruusti kotiin ja pyydystelemään viivytteleviä haastateltavia. Lopuksi kävikin niin että kolme juttua siirtyi kohteiden toivomuksesta ensi viikkoon. Ihan hyvä sekin.

Kotimatkalla kirkolta soitin Blondille, joka oli soittanut kokouksen ja haastattelujen aikana ainakin kaksikymmentä seitsemän kertaa... oikeesti vain neljästi. Ihan vaan pönttöasiaa tytöllä oli. Se maailman ihanin ja huomaavaisin ihminen oli henkilökohtaisesti käynyt valkkaamassa minulle (!) vessanpöntön. Sellaisen ammoisen idon, joka on ainoa pytty joka vessamme putkiin passaa. Huomenna tulee pönttö, valitettavasti ei tule itse Blondi.

Seuraavaksi tunsin itseni oikein toimittajaksi. Olin jo aiemmin tavoitellut Janne Tulkkia haastattelua varten. Aamusella hän oli hevosen selässä kun soitin, sitten olin itse varattu ja lopulta saimme jutun kasaan puhelimitse. Jannehan asuu tuossa naapurikylässä ja tapaamme hyvinkin usein kylämme kaupassa. Juttelun päätteeksi tuli tietenkin esiin kuvakysymys. Sanoinkin että jos olisit ollut ratsailla edesä vähän lähempänä, olisit saanut karauttaa -liäisiin kuvattavaksi hepoinesi päivinesi. Sitten muisteltiin, mitä kuvia paikallisläpyskämme arkistossa mahtaisi olla, kunnes Janne hokasi että nythän on maanantai! HEI, mähän tulen salille treenaamaan. Nähdäänkö siellä? Meillä on katsokaas erään nosturifirman sponssaama kunto- ja painisali tässä kylillä ja urheiluseuramme pennut ovatkin menestyneet paikallisissa ja piirikunnallisissa kisoissa oikeinkin hyvin.

Näin nousee rauta tangokuninkaalta vieläkin.

On muuten aivan ihana ihminen tuo Janne. Siksipä kipaisin lähikauppaan ennen tapaamista ja ostin


Kuvaa klikkaamalla kaikki näkevät miten onnellinen Liskonainen on saamastaan pönttöavusta. Kostoksi julkaisen kaiken kansan nähtäväksi kiitokseni, jonka kyllä toimitan Stanstalle tuota pikaa. Mutta kun en mitenkään malttanut pitää sisälläni tätä ylläriä.

Nyt lähetän valmiit jutut lehteen ja kömmin yläkertaan uuden Mankelin (sen Henningin, varsinainen mankeli on tallessa siellä makkarin nurkassa, enkä sitä ajatellut ottaa sänkyyn kanssani) kanssa ja luultavasti nukahdan tuota pikaa.

Toisin sanoen, teen kuten Scarlett, onhan huomenna uusi päivä...

sunnuntai 13. syyskuuta 2009

Liskoja taivaalla

Tässä aamu(?)kahvin seurassa yritän viimeiseen asti vältellä pakollista. Siis huomenna toimitettavien lehtijuttujen viimeistelyä.

On vielä jotenkin tahmea olo. Minullehan ei yleensä kuume kovin nouse. Siitä on usein ollut harmia ja pitkittynyttä tautia. Männä viikolla lämpötilani kuitenkin kohosi reilusti kolmeseiskan hikisemmälle puolelle ja se oli omiaan vetämään tästä manaatista voimat pihalle. (oikeastaan en voi itseäni enää manaatiksi verrata. Minulla on vyötärö! Ja miljoona makkaraa. Olen nähkääs hiukan päässyt laihtumaan viimeisen kuukauden aikana ja tasaisen hurmaava manaattivaikutelma on tiessään.)

Siksi olen myös nukkunut.
Selailin blogiani vuodentakaisiin tunnelmiin ja muistin jokavuotisen unihäiriövaiheen viime kesältä. Tänä vuonna ei sitä lajia ole ollut tarjolla. Unirytmi asettui puoliväkisin ihmismäiseksi: iltayhdeksästa - aamuseitsemään (plus-miinus puoli tuntia). Aika paljon yössä, eikö? Alkuun nautin siitä kovasti. Jaksoin tehdä fyysisiä töitä aivan uudella voimalla ja olin OIKEASTI väsynyt kun maatemenon aika koitti.

Sitten läsähti taas kerran julma totuus päin naamaa: vaurioituneet aivoni ja kroppani eivät pitkään sellaista iloittelua sietäneet. Oikea puolisko on pistelevä, osin tunnoton ja voimattoman kömpelö poskea myöten, kaksoiskuvat ponkaisivat maailmaani uusista prismoista piittaamatta. Fibromyalgia äkääntyi ja kolme uutta sorminiveltä on rikkoutunut. Ja pitkäaikaisin ystäväni iskias ärhääntyi muodostaen sellaisen nestepussin ristiselkään alimpien nikamien "suojaksi".

(Totuuden nimessä on mainittava että syntymäastmani on jo kuukauden ollut kovasti säyseä. Selvästi hirsitalon kokonaisvaltainen hengitys sopii minulle. Ajatelkaa: kuukauteen en ole kertaakaan tarvinnut akuuttisuihketta! Täytyy vaan muistaa päivittäin ottaa hoitavat kortisonisuihkeet, vaikka oireita ei nyt olekaan. Jippii!)


Koskahan opin hyväksymään Luojan laittamat uudet rajat? En varmaan ikinä.

Mutta minä nukun, kuin ihmiset ikään.

Sen sijaan Hubble on taas voimissaan. Ja kuvannut uusia juttuja matkallaan.
Erityisesti minua ilahdutti tämä. Tässä tarkemmin. Eikö olekin kaunista!

Ei tässä kuulkaa ystävät nyt auta muu kuin hyvästellä ja Liskonaisen ryhtyä leipätyöhön. Ehtoolla on vielä Lopen Vasemmistoliiton vuosikokous, jossa minun on kuulemma ihan pakko olla läsnä. Onneksi Leena-Täti tulee minut ohiajaessaan noukkimaan kyytiinsä.

Seurustelu Herran kanssa ei ole sidottu kellonaikaan.

Herra,
Unohdamme liian helposti antamasi lahjat
Ravista meidät löytämään tarkoituksesi
Salli meidän nähdä osoittamasi tie
Käsi kädessä Sinun ja läheistemme kanssa sen kulkea voisimme
Anna valosi ja turvasi loistaa meille tänäänkin
Sillä, virren sanoin: Herra me kiitämme nimeäsi.

aamen

keskiviikko 9. syyskuuta 2009

090909A0909

Ei tuo ole mikään kummallinen otsikko. Tänään on todennäköisesti joku vastasyntynyt tyttölapsi saanut tuollaisen henkilötunnuksen. Tarkistusohjelman mukaan se on "virheetön" tunnus.
Toivotan lujasti onnea ja siunausta elämään tälle vastasyntyneelle, kuka hän onkaan.

Tämä päivä on ollut vasitenkin kiinalaisille suosittu vihkimispäivä. Yhdeksän ja yhdeksän on sielläpäin maailmaa hyvin tärkeä luku. Foneettisesti "pitkä ikä" ja "menestys, kestävä" ja muut vastaavat arvot kuulostavat aivan samalta kuin ne yhdeksiköt. Myös suomalaiset maistraatit ovat olleet tiukoilla samasta syystä. Ensi vuonna samanlainen ryntäys tulee varmaankin Aleksis Kiven päivänä.

Tämä päivä on ollut suuren surun ja suuren ilon päivä.

McGyver meni eilen vihdoinkin lääriin lähes kaksi viikkoa riivanneen tautinsa kanssa. Tänään vahvistuivat eilisen epäilykset kun testitulokset saapuivat.

H1N1.

Nyt ollaan tosin menossa jälkivaiheessa, keuhkoputkentulehduksessa ja sydämen kiukuttelussa. Ehdoton rasituskielto meneillään, muussa tapauksessa läärin varoitusten mukaan odotettavissa on sairaalareissu tai hauta. Kaikki hommat siis seis! En tahdo leskeksi.

Tämä uutinen pysäytti niin McGyverin, minut kuin ja varsinkin vuokraisäntämme. Viimeksi mainitulle nimittäin soitin aamulla ja kielsin tulemasta lähellekään tonttia ennen kuin annan luvan. Yhtään ei tullut mutinaa, säikähdys oli toisessa päässä puhelinta kova.

Pikku anekdoottina kerron että eilen tapasin kuolinpesän toisen osakkaan jonka kanssa pääsimme sujuvasti yhteisymmärrykseen menettelytavoista joilla talo saadaan kunnostettua ja meille vuokralaisille tulee asumisrauha. Epäilemämme orastava dementia on kuin onkin vallitseva tosiasia.

Seuraava jysäys tuli puhelimitse. Kerroin taannoin että yksi avh-kollegani oli saanut täsmätuomion. Tapasimme viimeisen kerran elokuun viimeisenä maanantaina, se oli myös elokuun viimeinen päivä. Seuraavana perjantaina hänen vaelluksensa päättyi. Pikku-Riitta on poissa.

Tänään sain tiedon entisen kollegani (huonekalukauppiasajaltani) menehtymisestä ärhäkkään ja nopeaan imusolmukesyöpään. Näin maailma menee.

Lasteni isihän menehtyi viime vuoden lokakuussa. Hän jätti minulle perinnöksi kummipojan.
Ihanan ongelmakimpun, joka vietti paljon aikaansa ipanana kanssamme, kulki kaikki kesät reissuillamme. Sattuneista syistä olen vuosikaudet saanut aina ensimmäisenä tiedon poitsun törmäilyistä. Meillä äitinsä kanssa kun on sama sukunimi. (äidillä tosin ei ole sitä -v -liitettä).

Tämä ottokummipoikani meni tänään vihille rakastettunsa kanssa. Suuri, lämmin ja rohkea teko. "vihille" ei nyt ole ihan oikea termi, vielä. Lainsäädäntömme kun suvaitsee vain parisuhteen rekisteröimisen. Pojat viettävät kuitenkin parhaillaan perheidensä: sisarustensa ja vanhempiensa kanssa hääjuhlaa. Minä osallistuin geimeihin puhelimitse, kaukana kun olen.

Pojat ihastuivat ajatukseen tulla Liskolandiaan häämatkalle, kunhan tautitilanteemme sen sallii. - Onko teillä pihagrilli? Myöntävä vastaus vahvisti helsinkiläispojille matkakohteen.



Hannin sanoin: HYVIN saanut kisu.

Hän kävi välillä ottamassa huilit ja poistui treffeilleen työhuoneeni ikkunasta juuri. Tulevien lasten isukki näyttäisi olevan se aiemmin mainitsemani sinisen harmaa kolli. Ihan komea on, häntä vaan on sellainet suippo, rottamainen. Roosa ei taida hyväksyä uusinta vävyämme vaan toimittaa hänet aina tiehensä tontilta kun hän "kukkapuska kainalossa" pyrkii riiuulle.

Rakas Herrani, Kiitos tästä päivästä
Anna suojelevien kättesi lämpö ja turva rakkailleni
Kanna Pikku-Riitta kotiin
Anna meille rauhaisa yö
Siunaa huominen päivämme

amen

maanantai 7. syyskuuta 2009

Lisää kuvia

Opettaja, en ymmärrä Päivän Sanaa:

Päivän Sana

Riemuitse, sinä hedelmätön, joka et ole synnyttänyt, huuda ilosta ja riemahda, sinä, joka et ole synnytyskivuissa ollut. Sillä hyljätyllä on lapsia enemmän kuin aviovaimolla, sanoo Herra.

Jes. 54:1 (KR33/38)

Oikeasti en just nyt ymmärrä montaa muutakaan asiaa. mutta olkoon. Huomenna on ensimmäinen isompi haastattelu joka aloittaa varsinaisen putken tälle viikolle. Puolenkuun täysjakelunumeroon on taas pinkka juttuja tilattu.

Tämä päivä on kulunut laatikoita purkaessa ja seiniä pestessä. Ja sen vietävän työlään vessaremontin kanssa kävi niin kuin oli odotettavissakin: historiallisen iäkäs vessanpytty sanoi poks! Siis sen pytyn vesisäiliö. Vanhus tuli tiensä päähän eikä suvainnut uusia elvytysyrityksiä.
Niin, että jos jollakulla on kivisotienaikainen arabialainen jaloissaan, voisin ryhtyä neuvottelemaan edullisista kaupoista. Kas vanhoihin viemäreihin ei istu uudenkarhea porsliini. Prkl.

Kämppä alkaa hiljaksiin muuttua kodiksi:



Tämä on sellainen välihuone, McGyverin tietokonetaivas.
Siis toistaiseksi.
Tämä huone saattaa muuttua myös ruokasaliksi.



Meillähän ei siis enää ole olohuonetta vaan sali.
Siellä on viljalti tilaa myös viherkasveilleni. Ja valoa.



Merenneitoni sai ikioman seinän. Hänen kanssaan tapaavat asua Seurakuntasisaren aikoinaan tarhassa tekemä meritähti sekä muumioitunut sisilisko, jonka säilöin tauluksi. Nepä vaan eivät ole vielä tulleet vastaan.


Nykyinen keittotilani. Tälle lienee syytä tehdä jotain.
Näettekö tuona rajan seinässä sähkölieden yllä?
Siihen asti yletyin pesurievun kanssa. Uskotteko että mummovainaa on elänyt melkoisessa paskassa tässä talossa.



Työpöytäni yläpuolella minua vartioi kaksi hurmaavaa tyyppiä.
Stanstalta molemmat. Toisen luovutus on kuvattu varvaspuolella ja se blogi on salasanan takana, sorry lukijat)

Lisäksi keskusyksikön päällä soittelee tavallisesti viulua pieni posliinienkeli, mutta hänkin on fylleihin paketoituna jossain laatikossa. Vielä.

Huomenna alkaa muutenkin arki ja ne (ukkospilvi, tärisevä nyrkki, hakaristi, salama) sähkötyöt. Täytyy vaan hymyillä, ainakin yrittää.

lauantai 5. syyskuuta 2009

Kivempaa kevyttä

Hommat vaan jatkuu. En nyt jaksa kovasti lörpötellä. Katsellaan vähän kuvia tässä ikkunoiden pesun ja järjestelyn ohessa.



Kukkapenkkien raivauksen jälkeen alkaa olla vähän selkoa siitä mitä kaikkea täällä oikeastaan kasvaakaan. Akileijoja ainakin. Ja niitä valkoisia syysleimuja, joita on ihan liikaa.



Ja sitten on tämä pioni.
Tämänkään tarkkaa merkkiä en tiedä, kun en ikuna ole pioneja kasvattanut. Se kyllä selviää viimeistään keväällä





Nämä tyypit ovat a) ikivanha ja herratietää minkä merkkinen omenapuu ja b) vasemmalla on kriikuna, joka sekään ei ole ihan neitoiässä. Ne kasvavat jännästi puolikaaressa. Tuumin tehdä siihen kohtaan huvimajan. Tuossa kottikärryn kohdalla on nyt grilli.




Tälle pellolle haluaisin ruudukkopuutarhan ja keskelle auringoksi kesäryhmän. Siis ihmisille.




Tämä saalis tuli tuolta puiden alta. Olen siis ollut pihallakin ahkera.



Ja tässä on yhteistoimin suunniteltu ja koottu uusio/kierrätysgrilli. Pari ensimmäistä tuntia meni tulitiilien puhtaaksi polttamiseen ja tuon edellisessä elämässään jääkaapin hyllyä toimittaneen ritilän polttamisessa. Iltahämärissä, pihalyhdyn valossa maistui grillattu possu uskomattoman maukkaalta.

Marinoin sen possun (ulkofileetä) tällä tavoin:

itsekeitettyä, vahvaa mustaherukkamehua
itsetehtyä valkosipuli-persiljaöljyä (kylmäpuristettua rypsi-)
oliivi(neitsyt)öljyä
balsamicoa
rouhittua valkopippuria
(huomaa: ei yhtään suolaa!)



Ovelta katsoen takapihalla, siis todellisen julkisivun puolella kasvaa melkoinen heinikko. Navetan liiteristä löytyi käsin taottu viikate, jossa on vielä alkuperäinen varsi. Sillä McGyver niittelee suunnattoman suurta pihaa. Minäkin niittäisin, mutta käsieni ulottuvuus ei riitä tuohon viikatemalliin.



Alkuehtoosta tuli tämmöinen tyyppi. Siis eilen. Tänään on istuttu toinenkin tovi googlaamassa perhosen toukkia. Hän on heinähukka. En ole koskaan kuullutkaan sellaisesta. Mutta minäpä en ole perhostietäjä. Vielä.
Huomautan kuitenkin ettei mitään allergiaa ole esiintynyt.



Tässä on hänelle sisustettu talvehtimiskoti.


Tälleen.
Vielä pitää hankkia apilaa ja mustikkaa jotta hän pärjää talven yli. Tyyppi tykkäsi selvästi olla lämpimällä kämmenellä, joten en ole tehnyt hänen oloaan epämukavaksi.

Tämä on siis tilapäinen koti. Vaatimukset ovat vähän isommat jotta hän pääsee rakentamaan itsensä perhoseksi asti. Se aika koittaa kesäkuussa.

Mutta mikä kaverille nimeksi? Vaikeaa, kun ei ole perhosen toukasta vielä tässä vaiheessa kovasti tietoa, naaraasta on kuitenkin kyse.
Ehdotuksia otetaan vastaan

perjantai 4. syyskuuta 2009

Invigning om våra nya inne-wc

Tuollainen kutsu tuli muinoin kahdeksankymmentäluvun alkumetreillä erään suuren kaupungin ruotsinkieliseen kouluvirastoon. Olin siis tuolloin siinä putiikissa som en kanslist.

Vaikka Blondi ja Epsoo eivät saaneet työasioita järjestettyä tälle viikonlopulle suotuisasti, tuli vessa väännettyä (lähes) valmiiseen kuntoon tänään. Lähes sen tähden että putkia ei tokikaan jaksettu enää vetää, mutta ämpärillä vettä ison tarpeen perään ja vot! Ai että on messevää! Tähän asti Casper on ollut ainoa jolla on ollut sisävessa. Juu, hän on sisäsiisti kissa. Myös tarpeille pitää päästä omaan vessaan (hiekkalaatikolle). Onerva tyytyi heti ulkopissailuun eikä ole sen koommin laatikolla käynyt.



Tästä näkymästä alkoi päivän rupeama.


Tässä vain malliksi seinäpinnoitteen kiinnittämistä a'la Liskonainen.


Selkäsi hiessä sinun on vessasi laitettava.



Väliin tuli tärkeä tekstiviesti. Siihen piti tietty oitis vastata.


Kolme viikkoa sitten saamani asteri- ja joriinipuska jaksaa yhä vaan ilahduttaa rapun pielessä.

Onko kuvassa jotain tuttua, Pirliina?

Nämä lienevät tämän satokauden viimeiset tomaatit.


Nyt tohtiii McGyverkin jo vähän hymyillä.

Casper on vaan niiiin kaunis. Eikö olekin?


Onerva osaa joskus olla aika häijyn mallinen.



Roosa on muuten vaan niin kulta.


Olen tänään ja eilen ollut muutenkin kovin ahkera, mutta siitä laitan toisen postauksen.

Nyt pelaan pari mahjonggia, pesen hampaat ja painun pehkuihin.

Hyvää yötä, rakkaat.

Unohdin myös tämän


Tämä lisäys on suoraan Liskonaiselta Hannille:


Tämä tyyppi oli ammattimaisin ottein meitä varttumassa uudessa kodissa,
keittiön ikkunassa.
Ainakin yksi. joka iloitsee muutostamme tähän taloon.

Unohdin jo, mikä otsikoksi olisi passeli tälle päivälle.

Unohdin jo, mikä otsikoksi olisi passeli tälle päivälle.

Stanstalle jo tuossa kirjoitin että päivä on ollut ihan läpyskästä. Ja silleen se on aamuvarhaisesta asti kulkenut. Hyvä ettei kukaan ole saanut kirjaimellisesti paskahalvausta. Eikä kukaan ole kuollut tänäänkään. Uhkauksia ja uhkailuja sentään on sadellut.

Nyt en jaksa niitä ryhtyä ruotimaan, mutta lupaan että saatte kaiken saman paskan päällenne kuin mekin tänään. Mitä muuta varten ihmisellä on blogi?

Pakko myöntää että iltakävely toi iloa ja hyötyä sekä meille että apua tarvitsevalle ystävällemme.

Herra aina muistaa ohjata avuntarvitsijat toistensa luo.

keskiviikko 2. syyskuuta 2009

Ähräämistä

Tänään. Voi että kuulostaa ja näyttää typerältä!

Okei, tänään oli vuorossa ikkunanpesu. Se on niitä harvoja kotihommia joista oikeesti tykkään. Siis vilpittömästi. Tykkään siitä että työni tulos on oitis nähtävissä ja se tulos on kirkas ja puhdas.

Muuten päivä on ollut ihan läpyskästä. Tai perseestä. Tai suolenmutkasta, tai jostain sellaisesta.

Ilmeisesti käsitimme vuokrasuhteemme perusteet aivan vikaan. Alkuun oli puhetta siitä että hoidamme osan vuokrasta osaamisellamme, siis kunnostamalla vanhaa, hoitamatonta taloa. Kaikkein kiireellisimpänä kohteena oli vielä eilen sisävessa ja sen toimintakuntoon saattaminen. Kohtuullista, eikö?

Vaan, tänäänpä isäntä saapui ( ei suinkaan yhdeksältä, kuten sovittiin) puoli yhdeltätoista sähkömiehen (?) kanssa ja sanoi ettei hän ehdi mitään vessoja laittaa, hän tekee sähkötöitä. Da? Laita vaan McGyver se loppuun, kun kerran osaat.

Oletteko koskaan kuulleet porrastetusta kaadosta? Siis vessassa? Tiedättekö ylipäänsä, mikä kaato on? Kaatohan on se kulma (joo, siis nyt ei puhuta keilaamisesta) joka valetaan märkätiloihin (mm), jotta vesi valuisi toivottuun kohteeseen, eikä esimerkiksi mädättämään seiniä. Yleensä vessatiloissa piisaa sellainen 10 milliä metrillä. Sepä oli ehdottomasti liian vaisua menoa. Vuokraisäntä laski ihan itse "oikeat" mitat, ja näin ollen vessassamme on SEITSEMÄN sentin kaato metriä kohden. Prkl. Samaan vessaan, jonka mitat ovat 1 x 2 m, tulee myös pesukoneliitännät. Se on nykyaikaa. Minun huoleni on miten vessanpytty saadaan istumaan vaateriin tuolla kaadolla. Kyllä sekä minä että McGyver pytyn osaamme vaateriin sinne istuttaa, mutta laillinen siitä vessasta ei tule. Sanoo rakennuslautakunnan jäsen. Siis minä.

Eikä tuo sähköhommakaan näytä kovin ammattitaitoiselta. Vai mitä tuumitte siitä että talosta häipyivät sähköt, naps, noin vaan, kesken tavun, ennalta ilmoittamatta? Asiasta mutisin ja vastaus oli: minähän sanoin että tällä viikolla tullaan. Tämä tapahtui kolmasti päivän mittaan. Kukaan ei ole
vielä kuollut. Katsotaan huomenna.

Säästän teidät muilta iljettäviltä yksityiskohdilta ja näytän pari kuvaa. Olen taas ylittänyt itseni ja tehnyt liikaa fyysisiä harjoituksia. Pesin salin ilkkunat, lattian ja miljoona huonekalua. Roudasin kapineita paikasta A paikkaan B, käyden välillä paikoissa D ja C, palaten paikkaan B. Tiedättehän? Naisia kun olette.

Pesty salin ikkuna pohjoiseen.


Pesty salin ikkuna länteen.
Lisämausteena syysverhot odottamassa huomista päivää, jolloin saatan kyetä kiipeämään ne paikoilleen.


Enempää kuvia, saati tarinaa ette tänään saa. Menen maate ja nukun, jollen ole jo liian väsynyt ja särkyisä. Palataan huomenissa. Tai jotain.

Muistakaa lukea iltarukousksenne.