maanantai 12. tammikuuta 2009

Välipalaksi lohipasteijoita

Välillä pitää raivata pakastinten sisuksia. Niitä on siis kaksin kappalein. Pakastimia.
Toisen ostin aikoinaan vakuutusrahoilla, se seisoo keskenään keittiön nurkassa ja toimittaa samalla kissojen ruokapöydän virkaa. Toinen taas on käänteisen jenkkikaapin pakastin. Ei siis mikään lokero vaan ihan oikea pikkukaappi.

Yleensä on niin että siinä yksinäisessä kaapissa asuvat pitkäkestoiset hätävarasafkat sekä leivät ja pullatavarat. Se pikkukaappi on täynnä sieniä, tilliä, persiljaa, katkarapuja, vihanneksia.... on siellä myös tuhti viipale läskiä. Sianihraa jolla ajoittain puhdistan valurautaiset keitto/paistovehkeet.

(esim. näin: ripotellaan tavallista hienoa suolaa pannulle niin että koko pohja on peitossa. sitten paistetaan se suola niin että se alkaa jo ruskistua. Juu, kyllä! Sitten kunnon patakinnas käteen ja pannu kuuman vesihanan alle. Irraliset möhjät häipyvät suolan muassa. Niin häipyy myös suojaava rasvakerros. Sen tähden lopuksi paistetaan sitä läskiä palanen pannulla, kuumalla pannulla. Kerätään läskinpala talteen ja jäähtyneenä pakkaseen seuraavaa kertaa varten. Jäähtynyt pannu/pata, tms. pyyhitään talouspaperilla/sanomalehdellä sen verran kuivaksi että pannun voi palauttaa vakituisen asuinpaikkaansa.)

Miten johduinkin taas ihan sivupoluille? Olin kertomassa että löysin siellä penkoessani vielä yhden pussillisen lohipasteijoita, ne olivat jotenkin jääneet joululta.

paketillinen torttutaikinalevyjä (myydäänköhän sitä enää kokonaisena könttinä?)
paketillinen kirjolohisuikaleita (nyt oli hunajamarinoituja puoleen hintaan)
tuoretta tai pakastettua tilliä
muna munaamiseen

sulatellaan torttutaikinat pakkauksen ohjeen mukaan
kaulitaan kukin levy silleen että siitä tulee neljä neliötä (ei sitten tule liian paksu kuori)
jossain välissä on sekoitettu ne lohisuikaleet ja tilli
saa laittaa mausteitakin jos mielii
lisätään lusikalla jokaisen neliön keskelle keko täytettä
taitetaan neliö kolmioksi
taputellaan haarukalla kolmion kyhyet sivut kiinni
naputellaan vielä pari ilmareikää pinnalle sillä samalla haarukalla.
munataan
paistetaan 220 asteessa (noin) kunnes ne ovat nousseet ja muuttuneet kauniin vaalean ruskeiksi.
ei polteta sormia tai suuta, vaan annetaan edes vähän jäähtyä ennen kimppuun käymistä.

***
Eikö kukaan halua jatkaa Olipa kerran-tarinaa? Eihän sitä perhettä nyt noin vaan voi jättää keskelle merta ties minkäläisiin vaikeuksiin? Ilmoittaudu nyt pikapikaa seuraavan osan kirjoittajaksi!!! Anuradhalla on ohjeet, seuraa vaan linkkejä, on sitten helppo jatkaa...





7 kommenttia:

  1. Selvä peli ! Mää tästä hilpasenkin teille päiväkahville.

    Öööö ! Niin ja mikä juttu ei oo korjaantunut ? Oon vähän pihalla.
    Vai tarkoitatkos sitä kirjain.... ?

    VastaaPoista
  2. Akka ilmoittautuu=) Just oli reportaasi tekeillä äsken...

    VastaaPoista
  3. Ai kauhja, minä en voi SIETÄÄ ikkunanpesua, ovien pesua, silittämistä.... :D :D
    tkotityö, jotka jotenkin menee, on tiskaaminen ja pölyjen pyyhkiminen :D Kaikki muu on niiiiiin raskasta :D

    VastaaPoista
  4. Öh, miten nuo kaksi sanaa äskeiseen noin hölmösti tuli. Siis se on: Ainoat kotityöt, jotka..... :D

    VastaaPoista
  5. Minä en ole oikein tarinankertoja, vaan oletko sinä kuntoilija? Haaste sinulle blogissani, pienikin askel on kohti terveenpää vanhuutta :)

    VastaaPoista
  6. Miten minnuu nyt nauratti tuo munaaminen :DD ....

    VastaaPoista
  7. Mun äidinki pitäis siivota pakastin, en yllättyis vaikka sieltä löytäis vielä jotain viime vuosituhannelta. Tuleekohan mun oma pakastin oleen koskaan täynnä, mä luulen että 5 eri asiaa on tähänastinen ennätys. En siis pakasta juuri mitään.

    Kaikkee sitä tulee pohdittua kun hengailee lentokentällä :)

    VastaaPoista