Olipa kerran 6. osa

Riepunen, Lapinmarja, jäi tarinamme viidennessä osassa tähän.
Niinpä jatkamme tästä, Kanaali on ylitetty ja Ranskanmaaltakin on jo irtauduttu...

Petri melskasi altaassa ku joku delfiini.
”Hei systeri, älä unelmoi siellä! Tuu uimaan!”
Että mua hävetti sen touhut.
”Enkä tule, eikä ole simmareita mukana, huusin takaisin. Ja ihmiset katto. Ne varmaan ajatteli että me ollaan ensimmäistä kertaa maailmalla. No, niinhän me kyllä oltiinkin.
” Mitä? Etkö sä ottanut simmareita mukaan? Eksä meinaa uida ollenkaan koko matkalla? Petri huuteli ihmeissään.
” No otin tietenkin, pönttö” mä karjuin takaisin ”mut mun uimakamppeet on hytissä! Eikä mua nyt huvita, on muuta tekemistä” julistin ylväästi, keräsin kampsuni ja purjehdin tyylikkäästi avoimesta ovesta kuin maailmannainen.

Suoraan pyyhevarastoon.
No niin. Mitenkäs tästä sitten edetään tyylikkäästi, pohdiskelin ja kurkin ympärilleni, ettei vaan kukaan nähnyt mitään. Ei oltu päästy edes kunnolla Cherboughista takaisin merelle kun olin mokannut jo ties kuinka monta kertaa. Ja viikko tällaista! Ei tule mitään, nyt on tehtävä tarkka suunnitelma, skarpattava kunnolla ja kohentaa tähänastista vaikutelmaa.

Minkähän takia meidän pitää mutkitella tälleen edestakaisin, ensin Southamptonista suurella tohinalla laivaan ja hetken päästä ollaan taas maissa? Niin mä painelin suoraan hyttiin tai siis oli vähän halju olo ja jännitti avata se ovi, entä jos siellä on taas joku?

Ei siellä ollut ku faija, pötköllään punkassaan ja luki jotain esitettä.
”Moi”,
”Moi itselles, mitä sä luet? Missä muts--- siis missä äiti on?
”Äiti jäi vielä sinne ostoskaduille, minä en oikein jaksanut juosta perässä” faija sanoi päätään puistellen ”Sehän löysi heti jonkun tuttavantuttavan, yhdessä ne siitä lähti, taisivat puhua jotain cocktaileista ennen päivällistä.”
”Joo, joo, mut mitä sä luet” mä tivasin uudestaan, alkoi ottaa pannuun sen verkkaisuus.
”Ai tämä. Tämä on selostus risteilyreitistämme. Laiva seuraa Titanicin reittiä koko matkan, paitsiii, tuota... niin se Irlannin kiekaus jää väliin. Tuolta Ranskan puolelta otettiin vähän lisää väkeä laivaan”

Fajahan intoutu selittämään pohjia myöten Titanicin tarinaa ja sitä miten me nyt tehdään historiallinen matka samoilla jäljillä. Mäkin sitten innostuin vähän niinku huomaamattani siihen juttuun. Oikeesti olikin aika jänskää ajatella miten siihen aikan ihmiset oli pitkissä puvuissaan ja varjoissaan liihottelemassa pitkin laivan kansia ja käytäviä. Oliskin kiva jos ne järjestäis vaikka jotkut naamiaiset matkustajille. Aah, mä olisin ainakin toi, toi, ööö, no joku Kate Winslett tai jotakin.

”Missän Petri on?” faija rupes kyseleen samalla kun se hiipi kylppäriin ja partakone alko käymään.
”Se jäi uima-altaalle leikkimään delfiiniä” mä vastasin vähän kitkerästi.
”Mikäs nyt, tyttöseni” faijan naama tuli ovenraosta puoliksi ajeltuna, mua rupes naurattaan. Faijalla on ihan hirvee parrankasvu. Duunissakin se joutuu joskus ajaan partansa kesken illan ettei näyttäis ihan pultsarilta.

”Taisi poika taas vähän virnuilla sinulle, eikös vaan? Siitäkö risteilyisännästä se vielä?”
”No. Joo, vähän. Mutta ei se haittaa. Petri on niin nuori ettei se aina ymmärrä” mä sanoin ja yritin olla aikava.
”Kipitähän tyttöseni hakemaan se poika vaihtamaan vaatteet päivälliselle, hop, hop”
Faija hoputti ja läppäs mua takamuksille. Sitä se on tehny mutsille ja mulle niin kauan kun mä muistan.
”Ja pidä vähän kiirettä, sinunkin pitää pukeutua. Äiti odottaa Drinkkibaarissa meitä jo puolta tuntia ennen kattausta.” Nyt se jo taputteli partavettä naamaansa Snuuuuf, ihana tuoksu, sitten kun mä meen naimisiin mun mies käyttää tota samaa partavettä. Se on ihanaa. Täytyykin puhua mutsille että ostetaan sille sitä laivan kempparista.
” Mä oon menossa, mä oon menossa!” Sen enempiä ajattelematta pyyhkäisin ovesta käytävälle ja juoksujalkaa portaikkoa alas.

Enkä tietenkään malttanut katsoa eteeni.....

Tästä onkin sitten seuraavan hyvä jatkaa. Piakkoin, toivottavasti. Muista sentään tsekata alku ja säännöt täältä.