sunnuntai 16. marraskuuta 2008

Voi kipua!

Luoja on laittanut asiat silleen että vastukset annetaan niille jotka niitä jaksavat kantaa.
Luulisin.
Joskus vaan tuntuu niin tuskastuttavalta olla Luojan valittu.

Epäilen vahvasti saaneeni suu- ja sorkkataudin. Siis epäilen joutuneeni enteroviruksen uhriksi. Jo lauantaiaamuna oli jotenkin hutero olo. Suu oli kipeä ja rakkuloilla. Posket sen verran turvoksissa sisältä käsin että tuli toiseenkin kertaan purtua ikeneen. Hampaita harjatessa tuli verta.
Okei, ajattelin, olen juuri päättänyt kortisonikuurin ja se tekee joskun tepposia yleiskunnolleni. Siis ei hätää.

Tänään kuitenkin herätessä oli vielä oudompi olo. Kämmenet pienillä näkymättömillä mutta sitäkin tuntuvimmilla haavoilla ja jalkapohjat myös. Kotvan kesti ennenkuin älysin mitata kuumeen. Ei olllut. No. eipä tietenkään. Minun elimistöni on jostain syystä sellainen joka ei ymmärrä puolustautua lämmönnousulla. Ei ikinä.

Päivä siis kului kärvistellessä, oli viikonloppuyövieraskin, joka taudin sitten määrittelikin. Oli itse joutunut oikein lääriin asti menemään oireineen. Jotka olivat enteroviruksen aiheuttamat. Sitä on nyt täälläpäin liikkeellä ja aikuiset kaatuvat järjestään lastentautiin...

Alkuillasta nousi jo lämpökin. Vähän. Olisi vaan noussut kunnolla niinkuin ohjekirjassa sanotaan, tuonne yli kolmenkymmenen kahdeksan ja silleen. Häipyisi tautikin nopsempaan. Olen kuitenkin jo alistunut elimistöni temppuiluun ja tyydyn nöyrästi odottamaan kunnes virus on kylläkseen puhkunut ja kyllästynyt.

Olen tyytyväinen itse antamaani diagnoosiin enkä siis mene lääriin. Joudun peruuttaman korkeintaan kaksi kokousta tämän vuoksi enkä kärsi siitäkään yhtään. Sitäpaitsi Kaisanpäivänä on kontrollikäynti muutenkin, yritän muistaa mainita sitten tästäkin.

Paha vaan että särky on nyt niin kova etteivät kotilääkkeet taida enää tehota, vielä on varaa ottaa neljä para-tabsia tämän vuorokauden nimiin mutta jos ne ei enää auta on varmaan mentävä hakemaan tuhdimpaa apua.

Nyt on pakko tunnustaa että osasyyllinen on lauantai-iltainen tanssiminen. Joo, ihan totta. Viikonloppuvieraamme halusi lähteä paikalliseen ja mehän lähdettiin. Ja tanssittiin laillisesti vihityn kanssa pari tanssia. Eka meni hienosti, jalat oli mukana ja kaikki, mutta toisen puolivälissä olikin vaan yksi jalka ja oli pakko lopettaa. Ja nyt se yksikin jalka ( se jonka loukkasin elokuussa) on sit niinmaan perusteellisen turvoksissa ja ärtynyt. Ja särkevä.

Ylpeys käy lankeemuksen edellä. Mutta oli ihanaa tanssia! En ole tainnut kertoakaan, mutta laillisesti vihitty ja minä olemme saman tanssiseuran kasvatteja, joskin eri aikaan ja eri alkukurssilta.

1 kommentti:

  1. Tiedän tuon taudin. Lapset sairastivat sen muutama vuosi sitten ja sain tartunnan. Tosi kurja tauti, ja oireet kyllä viittaavat siihen että diagnoosisi on oikea.

    VastaaPoista