Tylsääkin tylsempi innoittaja

Kaunis taulu, eikö totta? Anne-Karhu tuon lykkäsi.

Ollessani vielä blogistanian porstuassa kyttäilin kateellisena muiden blogien kunnareita ja tunnustuksia ja haikailin että miten ihmeellisiä ne ovatkaan ja kylläpä on komeaa. Ja miten painavaa asiaa bloggaajalla on ollutkaan kun noin paljon tulee tunnustusta.

Tänään katselen omaa kunnaripinoani, en suinkaan kateellisena, vaan ylpeänä ja kiitollisena. Ylpeänä itsestäni että olen saanut aikaiseksi uskaltautua ihmisten ilmoille, vaikkakin virtuaalisesti, omien hyvinkin yksityisinä pitämieni juttujen kanssa. Olen neljän kuukauden aikana oppinut käsittelemään sisäisiä mörköjäni aivan uudella tavalla. Olen oppinut järjestelemään tuntemuksiani. Olen oppinut ja uskaltautunut tuntemaan. Ihan niinkuin ihmiset ikään. Olen oppinut olemaan huomattavasti rehellisempi itselleni ja sitä myötä kanssakulkijoilleni. Olen saanut vahvistusta uskolleni, olen rauhallisempi ja jopa tasapainoisempi. Toisinaan.

Toisaalta on kyllä käynyt niinkin että olen joutunut tiukkoihin keskusteluihin itseni kanssa useammin. Olen joutunut vastakkain pelkojeni ja heikkouksieni kanssa. Olen joutunut nenäkkäin elämässäni vallitsevan todellisuuden kanssa. Olen joutunut punnitsemaan koko elämän kirjoani aivan uudella tavalla. Olen myös joutunut nöyrtymään itseni edessä. Suojaukseni on pettänyt jo moneenkin kertaan. Nyt ei auta enää muu kuin tarttua tosissaan käsittelemättömiin asioihin ja lähteä niitä penkomaan kaksin käsin, ehkä etsin kuitenkin vielä uuden shrinkin avukseni.

***

Kello on yhtätoista yli kuusi tiistai-iltana. Istun yöpaitasillani heräämiskahvin voimalla päivittämässä blogiani. Tästä nokkelampi jo hoksakin että elimistöni on taas kerran livahtanut aivan eri aikavyöhykkeelle kuin ympäröivä maailmani.

Eilen ehtoolla tuli se odottamani syysmyrsky. Sähköt olivat poissa jonkusen tunnin vilahdellen väliin päälle, ikäänkuin kokeeksi. Kotona oli kaunista. Meillä poltetaan pimeänä vuodenaikana kynttilöitä ja varsinin tuikkuja joka paikassa. Sähköttömyys ei siis siltä osin poikennut normaalista. Mutta sitten olisi pitänuyt saada teetä. Kun oli kerran pimeää, sateista ja myrskyä. Ja olisi pitänyt päästä Testbedilta katsomaan myrskyn ominaisuuksia ja etenemistä. Ja tuulen voimakkuutta. Olisi myös pitänyt kirjoittaa lehtipuffi tämän viikon julkaisuihin. Mutta kun ei ollut sitä sähköä. Sitten piti lukea. Kynttilöiden ja ledien valossa.

Vaikka kello tikitti aikoja eteenpäin ei uni tietenkään ottanut kuuleviin korviinsa. Piti odottaa sitä mahdollista sähköä. Aina kun valkeus tuli kävin kiehauttamassa teevettä jota sitten pimeinä väleinä kynttilöiden lepattavan valon säestyksellä nautiskelin.

unettoman yötee:

1 osa salviaa
1 osa kuivattuja vadelmanlehtiä ja kukkia
1 osa siankärsämöä
1 osa timjamia

1 osa minttua

Ennen pitkää myrsky puhkui itsensä pohjoiseen ja jätti eteläisen Hämeen rauhaan palauttaen hiljaisuuden ja valot. Ja koska tuli valo, tuli myös sähkö. Siis tietokone kiireesti päälle ja sitä puffia laatimaan. Aamuyön hämärinä hetkinä sen sitten postasin paikallis- ja aluelehtiin sekä Radio Hämeesen. Nähtäväksi jää, kelpaako...

***

Kiitän asiaankuuluvasti tunnustuksesta ja otan sen tosissani. Mutta ennenkuin voin jakaa sen uusille blogeille on minun laajennettava reviiriäni.
Toisaalta, luovutan yhden kappaleen Brimille jonka selviytymistarinaa ja kasvamista olen hyvän tovin seuraillut.