torstai 13. marraskuuta 2008

Tähdenlentoja

Viime yö oli tähdenlentojen yö.
Sääkarttojen mukaan niitä ei tässä maassa juuri kukaan päässyt tähystelemään saati esittämään toivomuksia. Ilmastonmuutos ei kertakaikkiaan suosi näillä leveysasteilla romanttista taivastelua. Eipä silti, ei myöskään tähtien tutkailua ainakaan paljain silmin. Tokkopa kaikkivoipa tähtikaukoputkikaan pikku observatoriossa kykenee päihittämään maamme yllä asustelevan kostean tuhnun.

Ikävä juttu.
Minua on aina kiehtonut tähtitaivas. Eipä niinkään tieteellisesti vaan meille näkyvän Linnunradan totaalinen kauneus saa minut aina käyntiin. Olin pakahtua innosta kun minulle valkeni mitä tähdenlennot oikeasti ovat. Olen vuosia kytännyt milloin miltäkin taivaankannen suunnalta perseidejä, leonideja ja nyt tietty taurideja, joiden pohjoisen osan maksimi oli juuri viime yönä.

Ehdoton lemmikkini taivaan viimeaikaisista tapahtumista on Hale-Bobbin komeetta, joka valaisi tietäni ihan kirjaimellisesti koko talven vuonna 1997. Oli jotenkin erityisen turvallista ajella kotiin yötuimaan iltavuoron päätteeksi, joskus hyvinkin väsyneenä, kun suoraan pohjoisesta kotimatkaani ohjasi loistavahäntainen komeetta. Kun juhlimme 40-vuotista elämääni maaliskuun 29. päivänä kyseisenä vuonna kokoontui iltapukuihin sonnustautunut juhlaväki kuohuviinilaseineen maaliskuun kirpakkaan pakkaseen nostamaan maljan sekä juhlakalulle että komeetalle, joka ihan varmasti iski minulle silmää...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti