keskiviikko 5. marraskuuta 2008

Syntisen hyvää mutta melkein terveellistä salaattia

Tänään uskaltauduin ensi kertaa sitten syyskuun päävikaisten päiväkerhoon. Oli ulkojumppaa, lämmittelyä, sauvakävelyä, venyttelyä ynnä kuulumisten vaihtoa leipäkahvien kera.
Oli vielä vähän säröinen olo eikä olisi huvittanut paljoa kertoilla kuulumisiaan. Vielä. Mutta on se meidän Inkivääriryhmä sentään ihan mahtava porukka ohjaajine päivineen, oli niin turvallista ja yllättäen ei ollut yhtään kiusallista saada surunvalitteluja ja voimantoivotuksia preesensissä ja livenä. Mikähän siinäkin on että puolituttujen osanottoilmaisut ja henkilökohtaiselle reviirille tunkeutuminen, vaikka ihan ystävällisestikin, on kiusallista. Vaikka tällainen hali-petteri olenkin.

***

Keitetään puolitoista litraa vettä tilavassa kattilassa.
Kun se on kunnolla kuplutellut annetaan hetki hiljetä ja lisätään kattilaan kuivattuja
siankärsämöitä,
minttua ja
timjamia,
1 osa kutakin,
sellainen mitta joka mahtuu hyvin 1X4 suodatinpussiin.

Annetaan hautua vartin verran levyllä ja nautitaan joko massua hellivänä juomana ilman sokeria tai vähän makeutettuna, vaikka hunajalla, jos sellaista voi turvallisesti käyttää.

Ihana ulkoilupäivän kuuma juoma.

***

Velhovuoren Vanhan Emännän yksityissalaatti

puoli päätä amerikan (jäävuori-)salaattia rouheina palasina
4 tomaattia paloina
puoli vihreää kurkkua paloina
1 pieni tai puoli isoa punasipulia paperinohuina siivuina
kourallinen (no, okei, sellainen desin verran) sitä paprikasäilykettä jos sitä vaan on tähteellä
pari lusikallista sienisalaattia (ilman kermoja)
muutama broiskupyörykkä viipaloituna
vähärasvaista juustoa (17% oltermannia tänään)
silputtua tuoretta basilikaa
tuoretta persiljaa pakkasesta
sitruunapippuria
oliiviöljyä (extra virgin)
pikkuliraus soijakastiketta, ihan pieni.
vermeet sekaisin kauniiseen kulhoon ja toviksi jääkaappiin vetäytymään.

Voi ahmia sekä jääkaappikylmänä että mikron kautta käytettynä.
Kokeile syödä se puikoilla, maistuu vielä paremmalta.



5 kommenttia:

  1. Juuri tämmöisiä vinkkejä kaipaa välillä, kun tuntuu, että omat salaatit on aina salaattia-kurkkua-tomaattia. Täytyy kyllä kokeilla:P Eipä oo muuten koskaan juolahtanut mieleen laittaa salaattia mikroon...

    VastaaPoista
  2. Meilläkin on aina samantyyppisiä salaatteja kuin Susikairan akalla ilman tomaatteja vaan, kun ei suu kestä kypsentämättömiä tomaatteja, ne aftat ne aftat. t. kristiina

    VastaaPoista
  3. Nälkä tässä tulee *slurps*. Kaikki ruokaohjeet pitäis kieltää lokistaniassa. Täytyis postauksessa olla sellainen varoitus, että "Syö ensin, lue vasta sitten !"
    =D

    VastaaPoista
  4. Joo, pitää ehdottomasti vaihdella kauhureseptejä ennen seuraavia juhlia:) Juhlia on kiva järjestää!

    VastaaPoista
  5. Ehtoota täältä Tampereelta !
    Tunnustusta pukkaa.....taas.
    =D.

    VastaaPoista