keskiviikko 10. syyskuuta 2008

Survival Kit


Kas tässä tämä!
Kierrätyskamaa, niinkuin kakki minun elämässäni. Ostettu Alkosta kun viimeksi kävin punkkukaupassa. Kestää taas pitkään ja on vielä(?) style. Edellinen joka oli kirjaston vastaava meni jo mikä-mikä-maahan.


Tilava, myös kokous- ja kauppakäyttöön.
Ja varmasti kestävä, jos sillä meinataan lasipullojakin kuskata.




Eka kumous.
Tänään juur ei salkussa ollut muuta kuin käsväsky, nessessääri. Sen olen joskus hamassa menneisyydessä saanut jees rohherilta tilaajalahjaksi, alkuun siinä oli myös hihna, mihin lie hävinnyt.


Nyt kippasin sen sisällön pöydälle.
Aika läjä josta ei vielä ihan selkoa sivullinen saa.




Sitten inventaario:

Kyniä
kahdeksan kappaletta, kuulakärki- ja yksi lyijäri.

Huulipunia
neljä, höh, mihinkäs yksi on mennyt?

Taskulaskin.
Pöllitty laillisesti vihityltä, ei funktioita.

Heijastin.
Vain yksi tähän aikaan vuodesta. Kun illat pimenevät tapaan pitää heijastinpakkauksia völjyssä ja jaella niitä näkymättömille penskoille kuin namusetä.

Jokunen kauppakuitti,
en viitsinyt tutkia mistä ovat peräisin.

Kaksi klemmaria.
kuparinvärinen ja neonvihreä. Älä kysy mitään.

Helosanpötkö huulirasvaksi.

Roskia.
Säilön tuottamani mieluummin taskuun tai kassiin kuin heitän maailman tuuliin, en vaan aina muista tyhjentää kokoelmaa roskikseen.

Rikosten ja riitojen sovitteluesitteitä,
jos joskus pitäisi jakaa tietoa.

Käyntikortti.
Ei oma. Toinen käyntikortti joka on jalkarautateknikon.

Tupakkalaatikko;
poltan paljon, kotona sätkiä, ihmisten ilmoilla tehdastavaraa.

Päiväkerhon syysohjelma taiteltuna kuukausinäkymiin.

Viipaleet.
Joku kutsuu niitä aurinkolaseiksi jotka kiinnitetään silmälasien päälle. Ne voi taittaa myös ylös.

Kännykkä.
Kirvesmiesmalli, kestää putoilun ja jopa minun kömpelön käyttöni.

Lompakko,
(osuuspankin jäsenlahja) jossa ei juurikaan silkkaa rahaa ole koskaan mutta kortteja senkin edestä. En niitä nyt tähän purkanut mutta kerron kun niin haluat tietää:
Ikkunallinen sivutasku, jossa kuolevaiset pitävät vissiin ajokorttiaan:
jonkun nettisoite, elinluovutustestamentti, kahden nuorimmaisen valokuva, Cassun (kisu) kuva, joka oikeesti on jostain vanhasta luontoarvasta, lapsenlapsen koulukuva ja ainoan turvallisen puudutusaineen etiketti, (sitäkin on jo tarvittu).

Muovikortit:
Karjala-kortti (Karjalaliiton, ei panimon), plussakortti, työeläkekortti, kelakortti, EA2-kortti (ei voimassa), järkkärikortti(voimassa), Riihimäen kirjastokortti, X-card, kuljetustukikortti, S-etukortti, Lopen kirjastokortti ja M-kaupan kantiskortti. Niin ja Nordeanja OPn visaelektronit.

Thyroxin-resepti,
joka pitäisi viedä apteekkiin. Kun viimeksi ostoksilla ollessani se ei ollut matkassa. (taksikuitit pistin jo arkistoon, muuten niitäkin olisi siellä. Pari kuittia lisää muta ei YHTÄÄN kolikkoa.

Kalenteri ja Zippo.

Beclometpiippu
jonka korkki on johonkin mennyt ja epi-pen, adrenaliinipyssy.

Haastetaanpa Seurakuntasisar seuraavaksi syyniin.

4 kommenttia:

  1. Ai, että on jännää kurkkia toisten laukkuihin:)

    VastaaPoista
  2. Hui, mäkin jäin kiinni kurkkimisesta laukkuusi, itsekin haasteen saaneena. Kerrohan muuten sitten torstain jälkeen, oliko siellä sienimetässä hirvikärpäsiä. Äitini ei halua enää metsään mennä (rakastaa luontoa) koska hirvikärpäset pelästyttivät, mutta älä sinä pelkää. : )t. Kristiina

    VastaaPoista
  3. Eksyin sivuillesi puolivahingossa (Susikairan akan suosikkilistaa klikkaamalla), ja taidan poiketa toistekin. Tervehtien Hanni Vuodatuksesta

    VastaaPoista
  4. voi kun kiva, hanni, olet aina tervetullut kylään.

    VastaaPoista