Juur puhuin pikään Annen kanssa puhelimessa. Pari vingahdusta kuulin puhelun läpi mutten kiinnittänyt isompaa huomiota.
Seurakuntasisar siellä oli. Tosi väsyneenä ja voimatonna isänsä luona. Rakas lapseni kuolevan isänsä luona. Erosimme yli kaksikymmentä vuotta sitten mutta vain avioliitosta. Perheemme pysyi koossa, vaikka usein se oli vaikeaa ja kivuliasta. Varsinkin kun tytöt tulivat aikuisiksi ja uskalsivat sanoa ääneen mitä olivat mieltä erostamme. Silti.
Lasteni isä, "isi", sairastui kuitenkin asbestisyöpään, vaikka se on niitä juttuja jotka "eivät meitä koske". Tauti on nyt levinnyt niin pitkälle että kotihoitoa ei enää kauan pystytä tarjoamaan sairaanhoitajan päivittäisistä käynneistä huolimatta. Kivut alkavat olla kovia, suorastaan sietämättömiä. Terhokoti odottaa.
Äsken itkimme kuopukseni kanssa yhdessä. Lupasin soittaa huomenna, josko isi olisi hereillä ja jaksaisi jutella kanssani. Vieläkin itkettää. Ja muistan>(minulle kerrottiin) kuinka lasteni isä valvoi vuorollaan vierelläni kun makasin Töölön sairaalan teholla aivohalvaukseni jälkeen odottamassa mahdollista heräämistä. Että olisi joku tuttu kasvo näkyvillä, jos vielä tulisin takaisin.
Nyt vaan on niin että kun isi sulkee silmänsä, hän ei enää koskaan tule takaisin.
Oma kuolema on jo takana mutta tuntuu ihan helvetin kohtuuttomalta että lasteni isä, maailman paras isä ja maailman paras ihminen on jonotuslistan kärjessä. Eikä voi tehdä muuta kuin rukoilla. Ei niinkään "isin" puolesta vaan kuopuksen puolesta, ja muiden lasten. Ja perheen.
Tämä on raskasta aikaa. Me kestämme tämän ja teemme parhaamme auttaaksemme isiä kestämään tämän.
Saanhan pyytää tukea rukouksessa, saanhan?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Olette iltarukouksessani. Mitään muuta en pysty tekeenkään kuin yrittää auttaa ajatuksilla.
VastaaPoistaMää en päässyt tosta linkistä Terhokodin sivuille, joten menin kuukkelilla ja löysin sinne.
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
Joo, imuri kärähti. Mää imuroin Poitsun sängyn patjoja sen puhelun jälkeen ja sit se imuri vaan kärähti. No, petasin kumminkin sen petin (laitoin puhtaat petivaatteet), tiskasin ja laitoin pyykit kuivuun. Nyt on uus satsi koneessa ja sata asiaa tekemättä ja yö tulee, enkä voi valvoo, enkä saa hommia tehtyä, enkä, enkä........
KUKKUU !
VastaaPoista*tai oikeestaan vajaa puoli kukkuuta*
Juu, juu. Menen, menen. Oon jo menossa....
Hvää ötyä teitille !
Kyllä saat pyytää apua. Muistan kyllä teidät. On teillä vaikea aika.
VastaaPoistaMieheni on sairastanut vaikeaa syöpää 2 eri otteeseen.
Vielä on selvitty, mutta kuinka mahdollisen seuraavan kerran jälkeen. Hän kun ei tahdoisi ikään mennä hoitoihin on jonkun kerran jättänyt menemättä.
Äitini kuoli joku vuosi sitten maksakirroosiin. Lääkehoitojen seurauksena. Se oli myös tosi ahdistavaa. Samoin kuin serkkuni ALS:n loppuvaiheet ja mieheni pikkuserkun mahasyövän kanssa.
Nämä kuolemat oli 2 kk sisällä ja kaikkien taistelua seurasin tosi lähellä. Miehen pikkuserkkuun oikeastaan tutustuin kunnolla siellä sairaalan osastolla.
Täällä kun ei ole tuollaisia Terhokoteja.
Olette ajatuksissani. Toivon teille voimia ja nauttikaa vielä yhdessä olosta niin kauan kuin vielä voitte.
Kiitos dorisso.
VastaaPoistaLiityn rukousrinkiin ja vien rukoustoivomusta myös eteenpäin.
VastaaPoistaOnko seurakuntasisarella oma blogi? En päässyt tuosta nimestä klikkaamalla minnekään.
hei maire ja kiitos.
VastaaPoistajostain syystä nää mun linkit ei kaikissa selaimissa toimi, näyttää vaan 404 erroria. seurakuntasisaren bogi on myös sivupalkissani "missä on mitä on mitä"