lauantai 28. helmikuuta 2009

Kipeää

Tänään on vietty laillisesti vihityn kanssa röllipäivää. tarkoittaa siis sitä että kaikki hommat on tehty ja nyt vaan lojutaan sohvilla ja lipitetään viintä ja puhutaan asioista.

Hienoisessa nousuhumalassa tulevat puheeksi myös aika kipeätkin asiat. Lapsuudesta, Biologisesta isästä, edellisistä avioliitoista ja syistä niiden purkautumisiin. Olen aika verillä henkisesti. Mutta joskus on uskallauduttava näidenkin asioiden käsittelyyn. Tänään sain suustani ulos juttuja joita en voi edes tuonne vainajien puolelle kirjoittaa. Ainakaan pitkään aikaan. Nautimme vaan yhdessä olosta ja luottamuksesta.

Nyt ei maailmaani mahdu mitään keventävää. On vain tärkeää että minulla on kotonani ihminen jonka kanssa voin turvallisesti ruotia menneisyyttäni.

Laillisesti vihitty on syntymäpakana. Kastamaton kurja, mutta ymmärtävä ja suvaitsevainen, julkikristitty vaimo on asiaa. Ehkä juuri sen vuoksi on niin helppoa jakaa menneisyyden kauhuja. Juttuja joita en kyennyt ottamaan käsittelyyn edes kallonkutistajani kanssa kuuteen vuoteen.

Tämä n yt oli vähän vakavampaa. Mutta sekin oli kirjoitettava julki.

9 kommenttia:

  1. Ihanaa kun laillisesti vihityn kanssa voi puhua. Semmoinen on tärkeää. Miksi muuten sinun päivityksesi tulee blogilistalla aina kaksi kertaa? Tai siis olet ikään kuin kahteen kertaan suosikkini. Outoa!

    VastaaPoista
  2. Voi mikä aarre sulla on! Laillisesti vihitylle kunnian kumarrus Hannilta. Ja vaikka ruotiminen tekee kipeää, pistää haavat vereslihalle, olen varma että lopputulos on aina positiivinen itselle. Ja sille laillisesti vihitylle, tasasittehan toinen toistenne kuormia. Kippis sille!

    VastaaPoista
  3. Tunnustusta pukkaa taas. Käypä noukkimassa omasi.

    VastaaPoista
  4. Se ei ole aina tosiaankaan helppoa puhua niistä menneisyyden varjoista. Ihanaa, kun olet saanut rinnallesi ihmisen, joka on täysillä läsnä, ottaa vastaan, mitä annat ja osaa arvostaa luottamustasi. Upeaa! Kipeää taatusti tekee availla vanhoja haavoja, mutta myöhemmin sitten helpottaa. Voimia!

    VastaaPoista
  5. Jokaisella on omat haamunsa ja aaveensa ja oma osansa kannettavana. Se on helpottavaa, kun pääsee niistä puhumaan.

    VastaaPoista
  6. kiitos rakkaat tytöt!

    tuo postaus ei olisi tullut mieleenikään tuolleen jilkisesti jollei tätä meidän läheistä yhteisöämme olisi. jotenkin kruunasi sen kipeän keskustelun kun sain jakaa sen aiheuttamat tunnot kanssanne.

    VastaaPoista
  7. Phat asiathan hävii jutellen ja jauhaen ja kirjoitellen.

    VastaaPoista
  8. Niin, eihän pakko hävitä, hyvä jos ei häviä, me ihmiset kun emme voi valita asioita mitä muistetaan.
    Silloin voi mukavatkin asiat hävitä ;)

    Vakkarivieras, tarkoittaa kait vakituinen..?

    VastaaPoista
  9. Hurjan myöhässä vasta huomasin tämän postauksesi ja oli ihan pakko jäädä kommentoimaan...
    Tiedän kyllä, että osaat arvostaa laillisesti vihittyäsi, mutta sanon sen sulle silti, että helmen olet rinnallesi löytänyt!!! Olen onnellinen puolestasi! Luottamus on niin tärkeää. Ei sellaista täysin luotettavaa juttelukaveria kaikille siunaannu. Olet onnekas! Ihanaa!!!
    Mä itse asiassa näen sieluni silmillä teidät köllimässä ja röllimässä viinilasien kera sohvilla...Ihana rauha ja läheisyys! Voi että. :)

    VastaaPoista