lauantai 7. helmikuuta 2009

Aamukahvilla

Tässä sitä nyt istutaan koneella ennen heräämistä.
Eilisehtoona latasin kahvivärkit valmiiksi ja napin painalluksella sain tuoretta kahvia ilman että koko keittiö on sotkussa.

Enkä istu pitkään. Vajaan tunnin kuluttua tulee uljas punainen taksi minut noutamaan ja vie kolmostien varteen bussipysäkille. Sieltä pysäkiltä sitten kampeudun linja-autoon joka kuskaa unenpöpperöisen porukan Länsisatamaan ja niin alkaa taas uusi koulutusviikonloppu.

Ai että inhoan laivamatkoja. Lyhyitäkin. Olen sairastumiseni (sen avh:n) jälkeen ollut kahdesti laivalla. Siispä kokemus ei juurikaan innosta lahtöön. Mutta koulutusohjelma on sen verran hyödyllinen ja kiinnostava että päätin uskaltautua.

Pyörätuoli varttuu minua terminaalissa ja kollegani Pikku-J vakuutti treenanneensa itsensä työntökuntoon. Jotenkin nolottaa sellainen hösötys, mutta lienee terveellisintä nöyrtyä sen verran pitkien kävelyrupeamien kanssa ihan vaan istualleen.

Vaikka suurin osa reissusta istutaan koulunpenkillä minua silti jänskättää pärjäämiseni. Taidan tuntea oloni turvalliseksi ja varmaksi vain kuivalla maalla.

Ensi viikolla alkaa todenteolla luottamishenkilökauteni. Loogisesti on ensin lautakunnan kokous ja heti perään seuraavana päivänä luottamushenkilökoulutus. palataan niihin juttuihin sitten aikanaan.

6 kommenttia:

  1. Turvallista ja antoisaa koulutusristeilyä sinulle! Minulla kahvinkeitin vasta pröpöttää. En viitsiny liian aikaisin laittaa keittymään, kun moksut haluavat kohtapuoliin omat annoksensa. Nyt riittää, kun saan oman kupposeni ja heitän loput termariin. Heh! Minusta on tullut laiska...

    VastaaPoista
  2. Kunhan palaaat toivon mukaan onnistuneelta seilailultasi, niin piipahtaisitko luonani noukkimassa pikku haasteen, kiitos! :D

    VastaaPoista
  3. ...ja olisi täällä jotain muutakin sulle kuuluvaa, kunhan jaksat tulla käymään..
    Hyvää alkanutta viikkoa!!!

    VastaaPoista
  4. Toivottavasti reissu meni hyvin, oikein hienoa uutta viikkoa. t. Kristina :)

    VastaaPoista
  5. Toivon, että koulutus meni hyvin ja tulit virkeänä takaisin.

    Voimia tähän viikkoon!

    VastaaPoista
  6. Hu-huu ? ? ?
    Haluaisin tietää kuinkaas se siskon reissu meni ? Ootko jo toipunut ?

    VastaaPoista