Iltasatu

Koska nyt on täydenkuun aika ja koska pidin koko pitkän tauon päivityksissä tarjoilen teille totisena totena tarinan kuusta. Olkaa niin hyvät!

HEIDI JA JÄNISTEN KUU

Sininen iso pakettiauto ajaa alas pihakujaa päätielle. Pakettiauto on oikeastaan aivan liian iso kuljettamaan niitä kahta pientä ihmistä jotka istuvat auton ohjaamossa.
Arkena pakettiautolla kuljetetaan perunoita ja vihanneksia kaupunkilaisten torille. Kaupunkilaiset saavat keittiöönsä tuulahduksen maaseudun puhtaudesta.

Nyt on myöhäinen ilta.
Liian isosssa pakettiautossa istuvat Äiti ja ihan pieni Tytär. Tytär, jonka nimi on Heidi, oli mummolassa koko viikonlopun koska Äiti oli sairastunutta isää hoivaamassa ja Heidi oli aivan liian pieni siihen hommaan. Lastenhan kuuluukin olla aika ajoin mummolassa hemmoteltavana, eikö kuulukin?

Auton ohjaamossa on hyvin hiljaista. Äiti ajaa mietteissään ja taitaa olla huolissaan isän toipumisesta. Heidi lojuu ihan liian isolla etupenkillä ja katselee pää ylösalaisin ulos ikkunasta. Molemmat ovat ihan hiljaa.

Auton ohi tuntuu vilahtelevan varjomaisen valoisa syksyinen maalaismaisema. Ajomatkalla Äiti ja Heidi ohittavat laajoja jo osittain kynnettyjä peltoaukeita sekä suunnattoman suuria vuoristoilta näyttäviä sokerijuurikasaumoja. Ne odottavat ensimmäisiä imellyttäviä pakkasia. Sen jälkeen suunnattoman suuri rekka-auto hakee sokerijuurikkaat tehtaalle missä niistä tehdään vaikkapa kirkasta ja tahmaisen makeaa siirappia lettujen päälle.

Välillä liian isolta näyttävä pakettiauto pujahtaa kuusimetsän siimekseen. Silloin oudontuntuinen valkeus katoaa ja maailma näyttää öisen synkältä.
Äiti ei huomaa mitään tavallisuudesta poikkeavaa ajomatkalla. Onhan samaa reittiä ajettu jo monta kertaa. Kaikki on tuttua. Sitä paitsi Äiti on huolissaan eikä muista edes ajatella Heidiä joka istuu omissa tuumissaan auton sivuikkunasta ulos tiiraillen.

Yhtäkkiä Heidi huomaa kuun!
Aivan kuin ensimmäistä kertaa elämässään Heidi tosiaankin loytää KUUN.
Se on oudon näköinen. Ihan valkoinen. Miten ympärillä voi olla näin pimeää vaikka kuusta ihan selvästi kuitenkin tulee valoa? On siinä muutakin outoa. Hyvänen tavaton sentään, siitähän puuttuu palanen! Siksi varmaan ympärillä on valosta huolimatta niin hämärää ja varjot ovat niin kummallisen mallisia.

"Äiti. Äiti, kuule.... ÄITI!" Heidi nyhtää Äidin hihaa jonka sisällä oleva pieni käsi pitää liian ison pakettiauton valtavan suurta ohjauspyörää kiinni ja sitä kautta antaa autolle ohjeita tien kaarteiden noudattamiseen.
Vihdoin Äiti havahtuu ajatuksistaan ja muistaa Heidinkin olevan mukana matkalla.
"Äiti, kuusta puuttuu palanen!" Heidi sanoo.
Äiti aikoo jo avata suunsa ja sanoa aikuiseen tapaan jotakin hyvin viisasta ja tieteellistä kuun elämään liittyvistä vaiheista. Mutta ei ehdikään sillä Heidi on jo itsekseen ratkaissut koko asian ja mielestään ihan oikein.
"Äiti, se palanen on varmaan pudonnut tuonne metsään ja paistaa siellä jäniksille."

**********

Syksyinen iltapäivä alkaa pikku hiljaa hämärtyä pikkupakkasen kirpeyttämäksi illaksi.
Jänisten jalkojen alla alkaa jo kuulua pientä ratinaa kun jäätymässä olevat sammaleet ja pikkuoksat katkeilevat. Tulossa on taas pitkä ja pimeä yö.
Tässä alkuillassa on kuitenkin jotain kummallisen tuntuista. Metsässä tuntuu ihan selvästi jonkin jännittävän odotuksen kihelmöintiä.
Kukaan ei oikein uskalla puhua ääneen. Kettukin viiletti pellon toiselta puolen jänisten metsään ja istuu nyt vaiti paria päivää aikaisemmin syysmyrskyssä kaatuneen kuusen juurakon suojassa. Jopa siiliperhe näkyy kömpivän valmisteilla olevasta talvipesästään uudelleen näkyville vaikka hyvän talven toivotuksetkin vaihdettiin jo alkuviikosta.
Siilithän inhoavat talven kylmyyttä ja kaivautuvat pehmoiseen onkaloon koko pitkän talven ajaksi ja ne tulevat taas kevään koittaessa virkkuina takaisin metsän väen joukkoon. Naapurimetsän karhu asuu niin kaukana ettei sitä tänä iltana näy ollenkaan. Sammakot ja käärmeet ja sisiliskot ovat jo niin kohmeessa etteivät ne pääse tästä jännityksestä osallisiksi.
Äitijänis ei tohdi patistaa pesuettaan unipesään vaikka jopa hankipentujenkin nukkumaanmenoaika on jo aikoja ollut ohitse.
Kun illan hämäryys on juuri vaihtumassa yön pimeydeksi havaitsee yksi pienimmistä jäniksistä pientä kirkasta valonkajoa tiheän nuoren kuusikon takaiselta niittyaukealta.

Mitään virkkamatta alkaa hereillä oleva metsän asujaimisto varovasti hiippailla tiheän näreikön lomitse kohti valkeana hohtavaa tupasvillan peittämää pikkuaukiota.

Metsä muuttuu juuri aukion kohdalla suoksi. Ilmassa tuntuu vielä aavistus suon kosteudesta ja häivähdys kukkineiden suopursujen tuoksusta. Alkusyksyn jäähileiden huurtamat karpalot erottuvat juuri ja juuri rahkasammaleen seasta.
Suolla kasvaa pieniä kituliaita pensaita ja tiuhoja juolukkavarpuja. Yhdestä tiheiköstä loistaa yhä selvemmin erottuva valonkajo. Yksi kerrallaan ja hyvin varovasti jänisten johtama joukko taivaltaa kohti kiehtovaa kajoa.
Kuin sanattomasta yhteisestä sopimuksesta metsän väki kettuineen kaikkineen asettuu hohtavan juolukkavarvikon ympärille. Nuorimpia jo vähän pelottaakin. Kukaan ei uskalla edes arvailla mitä kohta mahtaa löytyä.
Vihdoin pensaan suojelema välkkyvä salaisuus valkenee koko väelle.
Rahkasammaleen muodostamalla pehmeällä pedillä kellottaa suuri palanen hohtavan valkeata kuuta.

Jänisten metsässä asuu myös korkean iän saavuttanut Viisas Pöllövanhus. Jänisten Vanhin kysyy varovasti ja kunnioittaen oliko moista ilmiötä koskaan pöllön elinaikana nähty tässä metsässä. Viisas Pöllövanhus on tovin vaiti ja koko metsän väki hiljenee jännittyneeseen odotukseen. On selvästi tulossa jotain tärkeää mikä jokaisen metsän asukin pitää tietää.

"Aikojen alussa Kuu paistoi pelkästään metsän väelle" Viisas Pöllövanhus vastaa, "metsässä asui päivällä touhuavia eläimiä joille aurinko paistoi. Metsässä asui myös yöllä liikkuvia eläimiä, kuten me pöllöt". Viisas Pöllövanhus kertoo että Kuu luotiin paistamaan yöllä jotta öinen metsän väki näkisi toimittaa askareensa kirkkaassa Kuun valossa.
"Sitten tulivat ihmiset ja kylät ja kaupungit. Ihmiset ottivat Kuun valon omaan käyttöönsä ja niin Kuu unohti oman väkensä ja siirtyi paistamaan kokonaan ihmisten taivaalle.
"Tänä iltana liian isossa sinisessä pakettiautossa istui ihan pieni Tytär Heidi, joka osasi muistuttaa Kuuta sen oikeasta tehtävästä. Tytär arveli ihan oikein että Kuun kuuluu paistaa metsässä jäniksille", Viisas Pöllövanhus kertoo hiljaa kuuntelevalle metsän väelle. "Tänä iltana metsän väki on saanut Kuunsa takaisin lähes kokonaan". Viisas Pöllövanhus sanoo että tänä iltana koko metsän väen on iloittava ja tanssittava Kuun kunniaksi. Tänä iltana herätämme sammakot ja käärmeet ja sisiliskot ja lähetämme viestin naapurimetsän karhulle jotta hänkin heräisi ja tulisi mukaan juhlaan."

**********

Liian isossa sinisessä pakettiautossa jossa arkipäivisin kuljetetaan perunoita ja vihanneksia kaupunkilaisten torille on vähän aikaa taas hiljaista.
Äiti tuijottaa kuun valaisemaa tietä auton edellä. Heidi katselee vaieten ulos auton sivuikkunasta edelleen pää ylösalaisin koska maailma näyttää sillä tavoin katsellen paljon kiehtovammalta.
Äkkiä tien vieressä on pysähdyspaikka. Sinne Äiti kaartaa liian ison sinisen pakettiauton. Äiti ja Heidi nousevat ihan hiljaa yhdessä ulos autosta ja seisovat kirpeässä alkusyksyn pakkasyössä auton sivulla pitäen toisiaan kädestä. Ja katsovat Kuuta joka paistaa melkein kokonaisena kuusten lomasta. Yhtäkkiä Äidin huolet ovat poissa, Äiti tietää että isä on kuitenkin kohta terve ja palaa takaisin kotiin ja Heidi on taas oma ja lähellä. Heidi tietää Äidin olevan taas lähellä ja oma ja painautuu tiiviisti Äidin kylkeen. Kuu paistaa melkein kokonaisena Äidille ja Heidille.

Se puuttuva palanen Kuusta paistaa jäniksille metsässä.


©jaana karmala 2000
©jaana karmala-vanamo 2008