Tukevasti maankamaralla

Vai janoaa kansa taas matkakertomusta?
Nå, härifrån tvättas!

Kyseessä oli siis sovittelijoiden täydennyskoulutus/syventävä seminaari, jossa käsiteltiin erityyppisiin sovittelutapauksiin liittyviä asioita ynnä vertailtiin työryhmissä eri toimistojen työskentelytapoja. Työtahti oli ripeä ja tavan mukaan aikataulutus piti kutinsa. Oikeastaan olisin suonut käytettäväksi hieman enemmänkin aikaa, varsinkin työryhmiin. Todellinen hyöty tästäkin tykityksestä korjataan satona käytännön tilanteissa kun kohdataan asiakkaita.

Hotellimme oli hurmaava. Uuden uutukainen Tallinkin Spa-kylpylähotelli. Jo tupamme luonteesta voi lukea että vältyimme votka- vai pitäisikö sanoa olutturisteilta. Silmäni osuivat kahteen örmyäjään koko reissun aikana.

Vapaa-aikaa jäi runsaasti sekä lauantaina että sunnuntaina. Kiire olisi saattanut tulla jos olisin kyennyt käyttämään kylpylämahdollisuutta. En käyttänyt koska tähän aikaan vuodesta tällä atoopikolla ei ole mitään asiaa kloorattuun veteen.

Sen sijaan hotelliamme vastapäätä oli ystävällisesti istutettu SadaMarket. Vaikka kammoan suuria kauppoja ja kirpputoreja minut kuitenkin raahattiin tutustumaan tähän kaubamajaan. Yllätyksekseni ihastuin paikkaan. Se muistutti niin kovin hengeltään etelämaisia soukeja että olin hyvinkin kotonani vaellellessamme kapoisia kauppakujia. Myyntikojut olivat niin täyteentupatuita että oli liki mahdotonta saada kokonaiskuvaa tuotteista. Siellä olivat suloisessa sekamelskassa niin meripihkakorut, pornokaupat, tupakka- ja viinapuodit lelupisteiden ja turistirihkaman kanssa.

Minä sorruin vain yhteen trikoopaitaan ja laatikolliseen sätkäpapereita ja pakettiin savukehylsyjä. Tyylikäs paita maksoi kaksikymppiä, paperitavara kahdeksantoista. (laivalta ostin paluumatkalla vielä viinipytyn kuudellatoista egellä ja tobleronea laillisesti vihitylle). Toki olisin ostanut paljon muutakin mutta onneksi ei ollut millä ostaa. Ihastuin kovasti virolaiseen arkimuotiin. Vain piskuisen veden ylitys ja pukeutumiskulttuuri on aivan eri luokkaa kuin täällä. Vaatteet olivat laadukkaita ja kauniisti leikattuja ynnä verraten edullisia. Voi miten käypäisen garderobin olisin saanut hankituksi sadalla eurolla! Sille asialle menen kyllä uudemman kerran.

Ei ole matka eikä mikään jollei jonkinlaista kommellusta mukaan mahdu. Sain kunnon astmakohtauksen paluumatkalla laivassa kun ruokapöydässä muistelimme edellisen illan ja yön tempauksiamame. Todellakin: nauru pidentää ikää, paitsi astmaatikolla! Lupasin forssalaiskollegoille kertoa tämän julkisesti blogissani. Nimet ovat tietenkin vain alkukirjaimia eivätkä välttämättä ollenkaan oikeita.

Koulutussession aikana kahvitauolla oli myös tarjolla maukkaita kanawrappeja. Sisällys oli tuhdisti maustettu mm. paprikalla ja chilillä. (tähän väliin on mainittana että etukäteen meitä vannotettiin ilmoittamaan KAIKKI ruokavaliot jotta vältyttäisiin hankaluuksilta). No, yksi matkalaisistamme sorkki kaikki paprikanpalat visusti erilleen välipalastaan ja söi loput. Ja sai kuninkaallisen allergiakohtauksen. Ambulanssillinen ensivasteväkeä paikalle, piikki persuksiin ja niin tänän ihmisen reissu kääntyi kotimatkaksi. Onneksi ei sentään käynyt pahemmin. Allergiset reaktiot ovat tarvittaessa hengenvaaralliset. (nimim. kokeltu on). Kun ensikauhistuksesta oli toivuttu muuttui juttu tietenkin ronskiksi vitsin vääntämiseksi.

Tarina jatkuu tuonnempana iltasella kun massut täpötäynnä herkullista illallista istuksimme aulabaarissa rupattelemassa. (koulutuksen syventävää osaa viettämässä, vapaa-ajalla juttujen vertailu ja kokemusten vaihto on jotenkin tehokkaampaa kuin minuuttiaikataulutetussa ryhmätyössä). Osa porukasta, minä mukaan lukien, oli syntisiä, saatanoita, kurjia joiden illanviettoon kuuluu tupakointi. Raittiushotellissa kun olimme oli mentävä ulos savuille. Aivan sataman kupeessa oli tietenkin meri-ilmasto ja hirmuisen puuskainen tuuli, väliin sateli hyistä vettäkin.

Tästäpä viisaina kiipesimme hotellin huipulle Cigar Bariin. Aika erikoisesti sisustetussa baarissa olli tietenkin tiski. Sitten oli kaapin kokoinen humidori täynnään herkullisen näköisiä sikaareja. Muutama pöytäryhmä wanna-be-antiikkia. Lamput olivat aikas hauskoja: pöytävalaisinten jalat olivat käsiaseita, jalkalamppuja piti ryhdissä konepistoolit. Suunnittelimme neiti M:n kanssa että otamme ne mukaan; neiti M isona ihmisenä ottaa varjostimen hatuksi ja herra P armeijan käyneenä purkaa jalkaosan niin että minä voin sen sitten ottaa toiseksi kyynärsauvaksi eikä kukaan huomaa mitään. Ei syttynyt herra P tästä ajatuksesta. Tupakointimahdollisuus oli siis edelleen joko parvelleella tai täyteen ahtauneessa sikaarisalongissa. Herra P siis sikaariostoksille ja me perässä salonkiin. Tiesittekö että laadukkaan sikaarin tuoksu on ihana! Tuntui melkein pyhäinhäväistykseltä sytyttää arkinen marlboro siihen tuoksujen sinfoniaan.

Tässä välissä Pikku J, joka oli rientänyt eri joukkueessa Urho Kaleva Kekkoseen (=rokkiravintola), oli palannut ja alkanut kaivata Isoa J:tä. Olivat kirtäneet kylpyläosastosta lähtien kaikki hotellin kuppilat sikaarisalonkia myöten. Eikä Liskonaista missään! Olivat kurkistaneet jopa salongin oveltakin. Mutta salongin muoto olikin juksaava. Kyllä me siellä nurkan takana olimme.

Niinhän se on että kun yksi kuppila suljetaan mennään seuraavaan. Niinpä J:tkin löysivät toisensa. Erinäisten hauskuuksien myötä päädyimme herra P:n hyttiin (jostain syystä kaikki majoittuivat hytteihin) iltanaukuille. Pikku J siitä vinkumaan takaisin alakertaan. Kun nuoriso oli tahtonsa saanut lävitse se painui pehkuihin. Siinä me huuhkajat sitten ihmettelimme menoa ja otimme "illan viimeiset". Matkalla majoituskerrokseemme tuli kuitenkin suuri tarve kokoontua herra P:n hyttiin tyhjentämään pullonpohjat. Tässä vaiheessa joukkomme oli kutistunut kolmeen. Jotain ohjelmantynkää keksiäksemme oli neiti M jo aulabaarissa ehdottanut pullonpyöritystä. Tosi aikuista touhua!

Aikamme tehtyämme tiukkoja kysymyksiä toisillemme tuli tarve tupakalle. Herra P:n kanssa siis ulos ja takaisin - eikä neiti M:ää missään. vain kengät ja käsilaukku. Ei vessassa, ei kaapissa, huoneessa ei ollut parveketta, joten ei siis sielläkään. Höh? Neiti M:n käsilaukku vain lauloi iloisesti kun soitettiin. Kaipa se sitten oli väsynyt ja mennyt hyttiinsä, tuumimme ja otin laukkuni, kenkäni ja kyynärsauvani kainaloon ja hiihtelin omaan hyttiini.

Hauskaksi tämän tarinan tekeekin vasta se kun seuraavana päivänä lounaalla (siellä laivalla)
muistelimme tätä astmakohtauksen voimin. Neiti M oli huppelispäissään keksinyt loistoidean: hänpä menee verhojen taakse piiloon!

Sitten tuli mieleen hitusen vakavampi asia: miltähän sen kerroksen valvontanauhat mahtavat näyttää? Mahtoi olla turvaväellä ihmettelemistä herra P:n huoneen liikenteestä. Ensin ensivasteväki, sitten eri-ikäisiä ja erikokoisia naisia tulee ja menee, joko yhdessä herra P:n kanssa tai itsekseen ja lopulta aamuyön hämärinä hetkinä ensin yksi hipihiljaa kengät ja muut kapineet kainalossa yhteen suuntaan ja hetken kuluttua toinen samoin varustautuneena toiseen suuntaan.

Täytyy tunnustaa: kerrassaan virkistävää touhua! Kiitos Forssan kollegat.

Vielä vähän pyörätuoliasiaa. Helsingin terminaalissa odotteli pyörätuoli kuten kuuluikin. Pikku J ei kertaakaan päässyt minua sillä lykkimään koska liuta herrasmiehiä kilpaili tästä tehtävästä. Hienosti sujui matka syli täynnä herra tietää kenen tavaroita. Mikähän siinä on että maihinnousuputket pitää rakentaa niin kovin pitkiksi ja mutkikkaiksi? Pitää kiertää koko Kalifornia päästäkseen pisteestä A pisteeseen B joiden todellinen välimatka on murto-osa putken pituudesta.

Tallinnan päässä oli tuoli taas sovitun mukaan varttumassa putken suussa. Samoin paluumaatkalla. Niin piti olla Helsingissäkin. Vaan eipä ollut. "ei meillä ole aikaa juoksennella pitkin putkia" oli varustamon edustaja sanonut. Herra P siitä juoksujalkaa terminaaliin hakemaan tuolia ja vastavirtaan takaisin. Siellä putken suulla oli kyllä yksi tuoli, mutta se ei ollutkaan minua varten vaan jotakuta toista, jolle oli matkan aikana tullut sellainen tarve. Minkähän vuoksi samalla vaivalla ei sitten tuotu kahta tuolia?

Lopulta aika yllättävästä suunnasta saapuu herra P ja nuori virkahaalarinen tyttö ynnä kokoontaitettu pyörätuoli. Nyt olikin ihan jees että tämä virkahaalarinen kuskasi minut laivalta ihan bussiin asti. Eikä huolinut edes juomarahaa. Eivät he kyllä saa sitä ottaakaan.

Tässä se nyt sitten oli. Ei mitenkään eksoottinen mutta erittäin mieltä virkistävä ja ruumista väsyttävä. Ensi kerralla otan kyllä Harley Parkinsonin matkaan.

Ja mitä tulee haasteisiin, vastailen niihin kun aika on kypsä. Nyt alan tutkia huomisen ympäristölautakunnan esityslistaa.