maanantai 16. helmikuuta 2009

Rästihommia

Edit Piaf nykäisi hihasta ja huomautti että tuo kuva on väärinpäin, siis kyljellään. Siispä käyt vaan vasemmalle kyljellesi naytön eteen niin näet kuvan oikein.

Tämä nyt tuli ainakin mieleeni.

Siis varastosta neljäs kansio ja neljännen kansion neljäs kuva.

Eipä ollutkaan mikään pikkujuttu! Valokuvia on ihan vietävän paljon ja ihan vietävän monessa paikassa. Sekä albumeissa kirjahyllyissä että piironkien laatikoissa, paperikasseissa, poltettuna CD:lle, DVD:lle, omissa tiedostoissa, F-levyllä, laillisesti vihityn koneella, siirrettävällä levyllä ja kadoksissa. Arvoin kohteeksi F-levyn ja sieltä neljännen kansion, jonka takaa paljastui lisää kansioita - siis taas neljäs kansio, josta löytyi, kappas vaan, valmiiksi pienennetty otos kellivästä geriatrikostamme.

Nyt en kyllä muista pitikö tuosta kuvasta vielä jutustella jotain, mutta kerron varmuuden vuoksi että noin kolme minuuttia ennen kuvan ottamista laillisesti vihitty kantoi kotiin LÖYDÖN. Kaukaa seiskytluvun alkuhämäristä peräisin olevan nahkaisen TV-tuolin. Istuin oli päättäväisesti matkalla kaatopaikalle kun laillisesti vihitty yhytti sen. Syy tuomioon oli viallinen keinumekanismi. Armahduksen saanut vanhus kuskattiin takaisin kerrostalon toiseen kerrokseen ja olohuoneeseemme. Sittemmin se mekanismi tuli myös korjatuksi.

Ennenkuin kukaan ehti "kissaa" sanoa, Casper levitoi itsensä kellalleen uuteen huonekaluun ja piti tuolia yksinoikeudella hallussaan useamman päivän. Tiukkojen neuvottelujen tuloksena laillisesti vihitty sai tuolinsa itselleen ja käyttää sitä nykyään tietokonetuolina.
Ergonomista. Ehkä.

Olenko nyt muistanut riittävän määrän haasteita vai onko joku juttu vielä rästissä?
Noo, tietty se tietokoneenhuoltojuttu, mutta paneudun siihen joskus kun ehdottomasti ei ole mitään viisaampaa tekemistä.
Sovittu?

4 kommenttia:

  1. Mulla taitaa olla pää muutenkin valmiiksi killillään, että kuva ja kissa näyttävät varsin nautinnollisilta...

    VastaaPoista
  2. Mun mielestä kissaa on oikein passeli katsella näin, itse kallistelematta. Komea otus!

    VastaaPoista
  3. En mää muuttanutkaan ! Blogin osoite on yhä edelleen sama kuin ennenkin.

    VastaaPoista
  4. Kylässä ensimmäistä kertaa blogissasi - ja mikä nautinnollinen lötköttäjä täällä onkaan heti ekalla sivulla :)

    VastaaPoista