Kympillä ei pitkälle pääse

... ainakaan vaalikamppailussa.

Nyt on vähän höhlä fiilis,

Puolueeni joutui Lopella nielemään tappion katkeran kalkin (tässä tapauksessa se oli oivallista cavaa) kunnallisvaalivalvojaisissa.

Kannatuksemme putosi jonkin verran, juuri sen verran että kahta ääntä jai puuttumaan, jotta olisimme säilyttäneet kolme valtuustopaikkaamme.

Jotenkin en ollut varsin pettynyt omaan piskuiseen äänisaaliiseni, vaikka se olikin puolta pienempi kuin neljä vuotta sitten. Silti johduin miettimään vakavasti muutamia asioita.

Mitä olen kertonut työlläni, ponnisteluillani luottamustoimissani viimeiset neljä vuotta?

Olenko puhunut puppua?

Olenko ollut Januksenkasvoinen poliitikko?

Olinko liian laiska vaalityössäni? Vai liian ideologinen?

Vai olisiko pitänyt valjastaa sirkuspellet ja soppatykit vaalikarjalle?

Tuskin sellaiseen minusta olisi ollut.


Nyt on nöyränä tyydyttävä tilanteeseen, panostettava vaalienjälkeiseen neuvottelurumbaan lautakuntapaikoista, harkittava teknisiä ratkaisuja, jotta aatteemme, oikeudenmukaisuuden ja tasavertaisuuden vaatimus kuntamme palveluissa olisi mahdollista.

Tunnustan että olisin ollut ällistyksissäni itse valtuustopaikasta. Siihen en itse oikeastaan edes uskonutkaan. Tuskin edes toivoin. Tosiasia on että varsinkin näin pienessä kunnassa on  lautakunnilla melkoinen painoarvo kunnan päätöksenteossa. Se varsinainen "likainen työ" tehdään lautakunnissa. Esimerkiksi kuntani ympäristö- ja rakennuslautakunnassa edustamme varsin pientä osaa kunnan budjetista, mutta kuntalaisen, yksittäisen ihmisen elämän suurissa kysymyksissä teemme elämänmittaisia ratkaisuja.

Toisaalta olen ihan iloinenkin etten ole sidottu valtuustoon. Minulla on vieläkin kuntalaisen vapaus vaatia ja toimia tärkeiden taustaryhmieni äänitorvena ja oikeus vaatia valtuutetuilta toimia kansalaisena. Omat päävikaiseni, se AVH-kerho joka täyttää justkohta 3 kokonaista vuotta, nuorten alati vähätelty asema, työllistämispolitiikan ontuva hoitaminen kunnassamme... lista on pitkä. Ja sen listan mukainen toiminta edellyttää pitkäjänteistä työtä. Nyt minulla on vapaus valjastaa kiinnostuneita  uusia tuttavuuksia

Uskokaa vaan, sen tulen tekemään. Sen lupauksen olen antanut myös niille  ehdokastovereille jotka suu vaahdossa vaativat väylää  ja toimintaa mm. nuorille.  Voi kun kohtasinkin hassuja ilmeitä kun kerroin pokkana että meillä on kyllä oikein rekisteröityjä sitoutumattomia yhdistyksiä esimerkiksi nuorten asioiden ajamiseksi. Vain tekijät puuttuvat. Tekijöitä ilmaantuu aina neljän vuoden välein, tuossa syys lokakuun aikana. Pyrynpäivänä heistä ei ole tietoakaan. Katsotaanpa mitä tänä vuonna saan aikaiseksi...

Toinen suuri merkitys vaalien  käymisellä on minun omaan elämääni. Ensimmäinen, kuukauden mittainen lomani päättyi vaali-iltana klo 20.00. Silloin päättyi vaalikaranteenini ja ison osan valvojaisillasta pyyhältelin pitkin pitäjän keskustaa eri puolueiden valvojaisissa nuuskimassa tunnelmia. Senttarisantra is back!

Teitä kuitenki kiinnostaa kotioloni, eikö?

McGyver on kotona. Paljon vahvemmassa hapessa kuin puolitoista kuukautta sitten. Säröillä ja uuvuksissa, mutta päivä päivältä enemmän elossa. Näyttää vahvasti siltä että kotiini palaa se mies jonka kanssa  yli viisi vuotta sitten solmin avioliiton. Mies joka halusi avioliittomme siunattavaksi myös kirkollisesti, vaikka itse kastamaton pakana onkin.

Minulla on paljon enkeleitä apunani, he eivät koskaan poistuneet luotani palautettuaan minut takaisin elämään. Mutta jotenkin luulen että he kaipaavat tukea tänne kotiluolaan, pyydän rukoustukea, vaara ei ole vielä kokonaan ohi.

Ja sitten on Onerva.

Onnellinen Onerva. Massu pullollaan kompuroivia kuhmuja, joita odottelemme ilmaantuvaksi maailmaan tässä hetkenä minä hyvänsä. Toivottavasti kaikki menee tällä kertaa hyvin. Kaksi vauvaa on jo varattukin (taas yksi Facebookin hyöty).

 Kävin tuossa tapaamassa Kersantti Karoliinaa (joka ei suostunut näyttäytymään) ja Eno-Eunukki Niiloa (joka suostui näyttäytymään). Hyvin oli asiat siellä kissojen paratiisissa. Niilo oli - ei nyt varsin lihonut, mutta vankistunut sellaiseksi  bodytraineriksi. Turkki kiilsi ja oli tiukan tuuhea. Ja puhdas. Tyytyväisen näköinen kissa.



Vaikka kello lähestyy puoli kolmea aamutuimaan, olen vieläkin ylikierroksilla.
Siitä huolimatta päätän raporttini täältä tähän.

Juon vajaan lasillisen punaviintä ja ehkä vielä yhden oluen saadakseni nukahdetuksi. Nukahtamislääkkeitä en tohdi enää ottaa a) nauttimani olut/punaviini/konjakki/cava/brandymäärän (yksi oaukku per laji eri valvojaisissa), b) triptylin vaikutusaika on sen verran pitkä ja sanoisinko hidas että en varmuudella ehdi kunnon uneen ennenkuin on herättävä kirjoitushommiin.

Joten:
hasta la vista babe, I'll back, trust me!

(kas tästäpä tulikin mukava kilpakysymys. Kenen kuuluisia sanontoja nuo ovat ja mistä yhteydestä?)