sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Tyrniteetä täydenkuun aikaan

Luit ystäväni ihan oikein.
Tyrniteetä juon. Ja taivaalla mollotta täysikuu.

Mihinkään kotini ikkunaan kuu ei kumota, mutta Roosan kanssa kävimme iltapas... eiku -pissilllä ja kipusimme sen verran mäennyppylää että pääsimme paistattelemaan kuun loisteessa kuin pääsiäisnoidat ikään.

Kävimme muuten ihan keppikävelyllä. Kadunvartta pitkin kuljimme. Ei ollut Harley Parkinson matkassa.

En tietenkään ole kokenut ihmeparantumista, mutta se on myönnettävä että kunto on kohentunut. Ja paino pudonnut.  Alan olla nälkiintyneen manaatin kokoinen. Noin kahdeksan kiloa on uhkeasta muodostani kadonnut kuluneen kesän aikana.

Siitä on seurannut ainakin mielen virkistyminen ja motivaation tanakoituminen. Mittailin tuossa että ihan tasamaalla on omatoiminen kävelymatkani kasvanut kahdella kolmella sadalla metrillä. Täysi kilometri ei vielä taitu ilman Harley Parkinsonia, mutta riittävästi kuitenkin että saan roskat roskikseen, käytyä peräti kioskilla tarvittaessa ja parasta kaikesta liikuntakykyni ulottuu lähimmälle suppilovahvero- ja orakasmättäälle.

Tyrniteehen palatakseni

Torstaina en mennytkään Sajaniemen Taidemäelle korjattavaksi, vaan Kalevalainen jäsenkorjaajani Jenny hurauttikin kotikäynnille. Asianmukaisen käsittelyn  jälkeen hetki huilattiin ja suunnattiin yhdessä tyrnijahtiin Elvi-ystävän tyrnitilalle.


Elvi on kaavaillut tuoteperheeseen myös teesekoitusta, mutta ei ole löytänyt mieleistään. Lupauduin kokeilemaan erilaisia vaihtoehtoja, kun niitä taikajuomia muutenkin väsäilen. Otin siis melkoisen kahmalollisen tyrnipensaan lehtiä (Raisasta)  poimimieni marjojen lisäksi. Nyt on ensimmäinen versio mukissa makustelvatava. Koska meneillään on kovin yskäinen aika, sekoitin kuivattua tyrninlehteä, timjamia, kuivattua nuorta vedelman lehteä ja ripauksen saksanminttua hautumaan. Hyvältä maistuu tämäkin, mutta kokeilenpa muitakin variaatioita ennen kuin tarjoilen repsettiehdotukseni Elville.




 Lauantaina päätettiin loppilainen markkinakausi Maalaismarkkinoihin. Minusta ei juuri ole siunaantunut kuvia näiltä kekkereiltä kun olen aina itse sillä kameran toisella puolella. Vaan nytpä kävi kivasti. Kun olin kuvaamassa markkinaisäntien touhuja, vaati ehdokaskollega, keskustalainen Janne Kataja ( ei, nyt ei puhuta SIITÄ Janne Katajasta, vaan loppilaisesta poliisimiehestä) kameraa itselleen ja otti muutaman kuvan. Minusta tuo on aika hyvä. Tärkein tulee esille. Eikä nyt ole kyse kuhmusta otsassani vaan tuikitähdellisestä äänestysnumerosta. Se on aidosti inhimillisin valinta tässä kunnassa. 




 Mitä? Ihan on inhimillistä syödä Leksan kanssa yhteistä grillimakkaraa!

Tällaisen ihanan pusukuvan näppäsi riihimäkeläistoveri Matti Liimatainen elokuisessa AnnaTassu - koirien talentkisassa.
(siinäpä yksi meriselitys pitkään poissaolooni...)

3 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon nälkiintymisen ja kohentuneen liikuntakyvyn johdosta. Kuvat ovat erittäin edustavia ( makkaransyönti mukaan lukien). Voimia vaalitaistoon :)

    VastaaPoista
  2. Olet tainnut manata ne kilosi minulle! Seitsemän kiloa tullut kesän aikana, kiitos (luultavasti)polvileikkausten ja huonon liikkuvuuden (ja ehkä kenties syötyjen karkkien)...
    Taitaa olla melko hektinen vaihe menossa vaalihommissa, kyllä siinä varmasti tyrniteet tulevat tarpeeseen!

    VastaaPoista
  3. Ihan loistavia kuvia, näytät niin freesiltä! Leksasta erityisplussaa! Tyrnitee ei ole tullut mieleen, vaikka nyt syksyn ja hämärän koittaessa on iltaisin kuplavesilasi vaihtunut teemukiin, rooibosta, aavikkokermaa ja veriappelsiinia kittaan. (Häijympi sanoisi että ei kun valkkari vaihtui punkkuun ;) )

    Mä olen ihan nukkuvien puolueessa vaalien suhteen, tää kaupungin leivissä oleminen on kypsyttänyt koko hemmetin puljuun. Yritystominnassa ois johtoporras lähtenyt vaihtoon jo ajat sitten.

    HannaHoo

    VastaaPoista