sunnuntai 8. maaliskuuta 2009

Naistenpäivä - naisten päivä?

Kansainvälinen Naisten päivä on taas kerran niitä juttuja joiden alkuperäinen merkitys ja tarve ovat autuaasti painuneet kaupallisuuden ja pinnallisuuden tieltä pohjamutiin.

Kun olin vielä teini ja asuin siellä kotohelvetissäni ei meillä edes puhuttu naistenpäivästä. Hyi olkoon! Sehän on kommunistien kotkotuksia! Keskiluokkainen virkamiesmaailma ei sellaista hyväksy. Piste. Kateellisena sitten katselin sivusta kun lähimmät ystäväni perheineen juhlivat tuota päivää yhdessä ja osallistuen tapahtumiin ja muihin yleisiin juhlallisuuksiin. No, myönnän, kommunistiperheitähän he kyllä olivat.

Tämän päivän Suomessa Naistenpäivä on jotenkin ajelehtinut samaan kategoriaan ystävänpäivän ja halloweenin sun muiden kaupallisten ilmiöiden suohon. Toisaalta olisi upea utopia jos naistenpäivän ainoa funktio olisikin pelkästään naisen hemmottelu ja hyvänä pito. Kansainvälisesti ja tasalaauisesti.

Mutta eihän se niin ole. Naistenpäivä on myös historiallinen muistutus valtavasta ja pitkäjänteisestä työstä jota on hyvästi toistasataa vuotta tehty teollistuvassa maailmassa naisen aseman ja yhteiskunnallisen arvon kohentamiseksi. Tänä päivänä on vielä valtavasti työtä tehtävänä. Joku blogissaan kertoi taannoin lukeneensa tyttöjen ympärileikkauksesta. Monissa kulttuureissa naisen asema on vieläkin alhaisempi ja haavoittuvampi kuin kamelin.

Tämän pikku paasauksen antamin valtuuksin katson voivani toivottaa kaikille naisille oivallista naistenpäivää! Olkaamme ylpeät siitä että juuri naiset ovat nousseet ja saaneet näin paljon aikaan. Päivä on meidän. Vastuu on meidän.




6 kommenttia:

  1. Kiitos, ja oikein hyvää naistenpäivää sinullekin, Liskonainen! Olen jotenkin poliittisesti sokea: en osaa yhdistää naistenpäivää kommunismiin.... Ja mitäs väliä sillä on vaikka se olisikin punikkien juhla?! Minuakin harmittaa että naistenpäivä luisuu siihen kaupalliseen halloween-valentine -sohjoon. Olen asunut Venäjällä ja siellähän naistenpäivä oli suuri juttu - ja siellä MIEHET hoitivat sen toivottelun! Suomessa taitaa naiset hoitaa naiset ja miehet ei tajua että mitäs nyt taas nuo kotkottavat. =D Harmi kun en nyt muista, että olikos se naistenpäivä Venäjällä ihan vapaapäivä!

    VastaaPoista
  2. Hyvää naistenpäivää sinullekin! :) Enpä osannut miekään yhdistää naistenpäivää kommunismiin. Enkä ole kyllä oikeastaan nähnyt naistenpäivää juhlistettavan muualla kuin telkkarissa mainosten kautta. Siellä käsketään ostamaan kukkasia jne.
    Et silleen, mukavaa sunnuntaita! :)

    VastaaPoista
  3. Palaan lukemaan kunhan olen löytänyt kadonneen PUK-koodin luurini avaamiseksi, murr!

    Toivotan kuitenkin tässä ja nyt oikein rattoisaa naistenpäivän iltaa, Liskoliini!

    Vastaan postiin myöhemmin, nyt en kykene harmitukseltani...

    VastaaPoista
  4. Heh! Minä olen "herännyt" tähän naistenpäivään ihan vasta viime vuosina. Ihan kuin sellaista ei olisi tätä ennen koskaan ollutkaan. Nyt sitä jotenkin toitotetaan tuutin täydeltä joka paikassa, niin ei voi jäädä huomaamatta.

    Meillä poika hoiti eiliset ruoka-ateriat pöytään, likan poikaystävä toi kahvipullat kaikille ja tyttöystävälleen suklaalevyn. Yhdessä vietettiin siis tämä päivä - pikkasen sitä juhlistaenkin. Ei ihan tavallinen sunnuntai, muttei mitään kovin erikoistakaan. Sopivasti.

    VastaaPoista
  5. Haastetta pukkaa! Jokohan liet vastannut tällaiseen? Käys kattoo...

    VastaaPoista