Koira sen teki

Lapinmarjaa, Riepua on askarruttanut miten ihmiset ovat elämänsä tärkeimmän ihmisen tavanneet. Siis miten se oikein tapahtui.

Olin reippaasti yli puoli vuotta ollut kaikin keinoin hankkiutumassa epämieluisasta avomiehestä erilleen. Olen varmaan tästä taistosta jonkun kerran ohimennen maininnutkin, oli kerrassaan kyllästynyt jatkuvaan ryyppäämiseen ja muuhun holtittomuuteen kotonani, jatkuviin rahavaikeuksiin, kun kumppanin rahat menivät juomiin, kavereille tarjoamiseen ja puhelinkortteihin à 20 euroa per kännätty yö. Ja kaiken sellaisen tuomaan ällötykseen pitkässä parisuhteessa.

Tällainen oli arkipäivääni sinä päivänä kun Roosa, se maailman itsekkäin, uteliain ja ihanin koira jupisi useita tunteja kirsu puoliksi postiluukusta käytävän puolella. Joka kerran kun koiralle tuntemattomat askeleet kulkivat ovemme ohi kumpusi julmettu urina ja röhkiminen pienestä koirasta. Siihenkin kyllästyneenä ja perin juurin raivostuneena leväytin ulko-oven selälleen ja sanoin koiralle että mene, perkele ja syö kaikki jotka sun käytävässäsi kehtaa kulkea. Koira meni.

Ensin näytti siltä ettei rapussa mitään ollut mutta sitten koira alkoi heilua, tiedäthän silleen kun häntä heiluttaa koiraa. Auki paiskatun oven takana lymysi mies. Iso pino pahvilaatikoita sylissään.
- Jaa, päivää, sanoin, tuo koira oli pakko päästää katsomaan mitä täällä tapahtuu. No selityshän se oli sekin, oikeasti totta mutta ei takuuvarmasti siltä kuulostanut. Luulisin.

Mies laski laatikkopinon lattialle ja kyykistyi rapsuttamaan koiraa. Esittelin siinä itseni oikein nimellä ja hän sieltä lattianrajasta ojensi kätensä ja sanoi omansa. Siinä sitten rupateltiin aikamme, tivasin kunnon kerrostalomummon tavoin perhesuhteet, ammatit, oliko kyseessä vuokralletulo vai oikein omistusasunto ja kaikkea sellaista tärkeää. Nimen unohdin tapojeni mukaan samantien.

Siinä sitten lähestyttiin joulukuuta ja istuimme iltaoluella sen avotyypin kanssa kyläbaarissa. Tämä uusi naapuri osui myös samalle asialle, istuutui viereiseen pöytään keskenään, nyökkäsi tuntemisen merkiksi. Minä suupaltti kutsumaan kaverin seuraamme ja esittelin myös kumppanini. Tällä kertaa nimi jäi mieleen.

Lasillisen juotuaan naapuri ilmoitti poistuvansa kukkakauppaan kun se näkyi olevan vielä avoinna. Huutelin leikilläni perään jotain ruusuista.

Seuraukset olivat sen verran yllättävät että tämäkin täti meni hiljaiseksi. Naapuri piipahti vielä kuppilassa ja lykkäsi käsiini valtavan kukkapaketin. Ja poistui mitään puhumatta. Paketti avattiin ja sisältä löytyi 10, KYMMENEN, tummanpunaista suurta ruusua. Jos ei tuollaisesta hämmenny, ei sitten mistään.

Ne ruusut ovat suuressa lasimaljassa kirjahyllyn päällä tänäkin päivänä.

Loput suhteemme alkamisesta pidän omana tietonani. Tai kerron sen joskus toiste. Riepu tyytyköön tähän.