maanantai 30. maaliskuuta 2009

Kukistajamehiläiset parveilee

Tulin taas ihan pikaseen kertomaan että ennen kesää saa oikeita kukistajamehiläispaitoja.

Kerron tuonnempana lisää niin kuin esimerkiksi hinnasta ja koko- sekä värivalikoimasta ja sellaisesta.

Sitä ennen lähtee virtuaalipaidat Palagalle ja Seurakuntasisarelle. Ihan vaan kevään tuloa virkistämään.

Olen päättänyt että ensimmäinen leskenlehti tavataan livenä tiistaina 7. huhtikuuta. en tiedä missä joten sinun on kerrottava minulle milloin bongasit sellaisen. jooko?
Luultavasti Turun suunnalla, sinnehän kevät itsensä aina ensimmäiseksi änkeää.

Nyt, hyvää yötä rakkaat ihmiseni!

Varjelkoon Herra untanne!

11 kommenttia:

  1. Uuh, mä nukuin jo pari tuntia ja näin aivan sekounia, huh! Kamalasti sattui ja tapahtui! Jännitänköhän aamua vai mikä..? Yritän mennä takaisin...Ja herätä ajoissa. Hyvää yötä sinnekin!

    VastaaPoista
  2. Höpsö optimisti! Ei täällä ainakaan ole leskenlehtiä ennenkuin 18.4. Ettäs sen tiedät. Jos silloinkaan, kevät on niin ankeanpaskaa aikaa ettei ole tosikaan. Huhtikuu etenkin. Mie makaan sen ajan. Niih! Mutta tuollaisen paidan haluan muutenkin kuin virtuaalisen :D

    VastaaPoista
  3. Minä haluan ehdottomasti tuollaisen paidan sitten kans, kunhan niitä on ostettavissa! =D

    VastaaPoista
  4. Kiitos, upeesta virtuaalipaidasta! Väri on kaunis, joten sellaisen haluan sit livenäkin.

    Meillä on paksu kinos vielä leskenlehtien päällä, joten eivät kuki vielä ainakaan kuukauteen.

    VastaaPoista
  5. Niin ja totta turisit mun kommenttilaatikossa: olisit saanut sellaisen palkinnon, jos olisin nimennyt saajat. Ole hyvä <3

    VastaaPoista
  6. Jihuuu, nyt koiran kaa leskenlehtiä bongaamaan ja mäkin tahon sen paidan jos vain löytyy kokoa XXXXXXXXLLLLLLLLLLLL, hihii. :D

    VastaaPoista
  7. Hain paidan ja vielä osasin sen omaan sivuun liittää. Hyvä mie :D

    VastaaPoista
  8. Leskenlehtiä täällä lumessa?! =D Täytyykin ruveta bongailemaan, yleensä ne menee multa ohi, mutta en ihan vielä niitä odota näkeväni...

    Tuo mehiläisjuttu on mennyt multa täysin ohi. Yhtäkkiä joka blogissa on ollut se kukistajapaita. Hmm??!

    VastaaPoista
  9. Hei!

    Mielellänihän minä täällä sinun blogissasi käyn. On mukava huomata, että on muitakin jotka eivät vähästä hätkähdä :D

    Mä tiedän tuon kukistajajutun! luin sen siitä yhestä blogista :D

    Kaikkea hyvää sinnepäin.

    Falanthalar

    VastaaPoista
  10. No, nymmää löysin tän. Viime viikko men "pikkasis" muis aatoksis, ni en ollu huamannukkaa. En ol ehtiny päivittämää itteeni kartal kaikkie plokeis viäl. Siis mä näin meijän tiäv viäres ekat leskenlehret eile. Sattus viäl kameraki mukkaa. Mut kait nyy joku tätä enne o näit bongaillu? =oD

    VastaaPoista