tiistai 3. helmikuuta 2009

Feenikslintu

Palagalta löysin tällaisen testimeemin:
( ja nyt on paree mennä Palagan luota katsomaan mistä on kysymys. en taaskaan osannut....)

Olen tämän testin mukaan kuin tilliliha

Olen sitkeä sissi, jonka parhaat puolet tulevat esiin tiukimmissa paikoissa. Vaikka toiset saattavat panikoida, minun rauhallisuuteni on taattu. Tästä syystä olenkin luultavasti se henkilö tuttavapiirissäni, joka saa vastuuta silloin, kun paineet ovat suurimmat. Sama saattaa näkyä myös työtehtävissäni. Minkä palomiehen/naisen maailma minussa menettikään.

Kannattaa kuitenkin kiinnittää huomiota arkiseen puoleeni - silloin kun kaikki on hyvin, minulla voi esiintyä taipumusta - no, sanotaan suoraan - lorvailuun ja jännittävämpien aikojen odotteluun. Muistan siis ottaa ilon irti arkisemmistakin tapahtumista, ja elämä on minulle seikkailu!


Vaihdoin tekstissä vain persoonamuotoa, muuten se lykkäsi tuollaisen tuloksen.

Siis vahvasti läheisriippuvainen.

Tilliliha? Yäk! Tai se oli YÄK kansakoulussa, keittäjämme ei vissiin osannut tehdä siitä ihmiselle sopivaa, sittemmin opin itse ja on muuten hurmaava ruoka.

Pakko myöntää, kyllä tuosta luonnehdinnasta tunnistan itseni. Minähän elän vain katastrofista toiseen. Feenikslintu on sukulaiseni, molemmat osaamme ravistella tuhkat höyhenistämme ja lehahtaa uuteen lentoon.

Kokeilepa huviksesi.

Siis tätä meemiä/testiä/hömpötystä.



6 kommenttia:

  1. Täällä toinen tilliliha=D
    Tuo ruoka ei ollut kouluaikana minunkaan suosikkia, kuten ei myöskään kanaviilokki eikä kesäkeittokaan.Ehkä oli maustamisessa vika.

    VastaaPoista
  2. Pinaattikeitto ja puolikas muna ilmoittautuu=)

    VastaaPoista
  3. Terve sielu terveessä ruumissa voisi kuvata sinun olemustasi! Olet ystäväpiirissäsi se, joka kutsuu kävelylle tai jumppaan - mieluiten heti aamusta.
    Niin ja tässä oli tämä luonneanalyysi:

    Kykysi innostua asioista ja välittää innostus toisille on yksi vahvoja puoliasi. Näemmekö peräti sipaisun karismaa iloisessa persoonassasi?

    Mutta varo: pirteytesi voi rasittaa niitä ystäviäsi, jotka ovat sinua taipuvaisempia ottamaan asiat liian raskaasti. Silloin heille ei kannata jakaa terveysvinkkejä ja ”piristy hei” -toivotuksia.

    Heh, varmaan pitää paikkansa=)

    VastaaPoista
  4. No tilliliha miekin, tänään etenkin kuvottaa ajatuskin. Yäks! En tunnista kuvauksesta itseäni muuten kuin tuon lorvailun osalta. Siinä mie oon hyvä.

    VastaaPoista
  5. HIIIII me tehtiin tää Katin kaa jo miljoonavuotta sitten, no ei nyt ihan mutta melkein. t. Kristiina ps. hauska testi :)

    VastaaPoista
  6. En nyt ehdi testailemaan, mutta tillilihasta olen aina pitänyt. Nyt on vain tullut tooooosi harvoin sitä syötyä...

    VastaaPoista