keskiviikko 26. elokuuta 2009

Aknestikia Olaville hiljaisin värein pitkin ahon laitaa

Tarkoittaa pitkään kaivattua iltaa puulämpimässä kämpässä keskioluen, kynttilöiden (sytytän kohta, heti saunan jälkeen) ja kotimaisen musiikin kanssa.


Edit Piaf tunkee väliin ja kertoo McGyverin pyynnöstä
että kuvan ottamisen jälkeen on sentään käyty saunassa...


Kehräävä karkulainen on ollut ylettömän hellä, kiltti ja kultainen. Vastoin varhempia tapojaan hän on myös kovin halukas tulemaan syliin. Kenen tahansa.

Elämme täällä vielä pahvilaatikko-leirielämää. Berlusconi olisi varmaankin kovin ylpeä vaatimattomuudestamme. Sohvan sivulla näkyy malliesimerkki tulevasta työmaastamme: vuonna viiskyt-jotain laitetut seinäpaperit ja niiden alla oleva oulu-pahvi kaipaavat kenties hiukan kohennusta. Vielä kun omistaja hakisi roinansa pois, niin päästäis muuttamaan tämä leiri kodiksi. Niin, tuossa kuvassa pötköttävät Roosa ja Cassu, joka koki uudestisyntymisen ihmeen "maalle" muutossa.

Astmalääkettä ei ole tarvittu liki kahteen viikkoon. Painoa on kadonnut liki kolme kiloa ja ensi viikolla varmaan pääsemme nauttimaan sisävessasta.

Edellisen/sitä edellisen postauksen tiimoilta haluan kiittää kaikkia ja samalla lohdutan, ettei ollut tarkoitukseni pelotella. Minun elämäni vain kulkee tällä viisiin. Kauas taakse on jäänyt aika, jolloin minä voisin tuupertua vastoinkäymisiin. Ikään kuin olisin antanut luvan niille selvittyäni ensimmäisestä maailmanlopusta. Kuusivuotiaana pikkutyttönä. Tarina on kuin villeimmästä Anni Swanin sadusta. Paitsi että se on todellista historiaa. Kerron kenties koko jutun joskus. Ehkä. Luotan kuitenkin siihen että Isä kantaa minut, niin kuin on luvannut.

"tää aika on niin hassu juttu Mari..."

SEHV
laulaa ja siitä tulikin mieleeni ihan mieletön juttu!

Meille tulee joulun alla Aapo.
Juu, esikoiseni hautoo poikalasta ja sen nimi on ja tulee olemaan AAPO!
Kääpiö (13 v) sanoi heti vauvauutisen kuultuaan, että sen on sitten parasta olla poika. Jaa miten niin? No kun sulla on jo tyttö. Tällainen keskustelu oli käyty äidin ja tyttären kanssa. Kääpiö sai taas kerran tahtonsa läpi. Vielä parempi uutinen on se että esikoinen oli saanut kirjallisen vahvistuksen tulevasta keisarinleikkauksesta. En ole ikinä tavannut niin synnytyspelkoista tapausta kuin tyttäreni on. Olin itse mukana kääpiön syntymässä, leikkasin hänen napanuoransa ja opetin äidin ja tyttären tissille. Mielestäni, myös kätilön mielestä, synnytys oli kuin oppikirjasta, ei ongelmia, kymmenen pisteen tyttö. Esikoiselleni se oli kuitenkin liikaa. kivunsietoraja ylittyi. Siksi siis näin pitkä tauko lasten välissä.

Onnellista on se että raskausaika kuluu ilman lamaannuttavaa synnytyspelkoa.

Mutta minäpä menen nuuskimaan ovenraosta saunantuoksua, löylyyn en tokikaan uskaltaudu. Huomenna nääs lähden Parkinson lastattuna pyykkireissulle. Kestää ehken vielä viikon ennen kuin tähän torppaan saadaan pesukone paikoilleen. Sitten kun kellarin lattian valu on kuivunut.

"tulevaisuus on myöhemmin/ eilispäivän jo unohdin"
(aknestik )

7 kommenttia:

  1. Onnea Aapoilun johdosta mummillekkin! Ja mukava kun kisu on kotona!

    VastaaPoista
  2. Vais Aapo=D Meillähän vauva on kulkenut työnimellä AIV ja Ukko on sitä Artturiksi puhutellut, mutta minä taas olen puhunut Aaposta, sekun on pehmeämpi nimi kuin Artturi;D Saas nähdä montako Aapoa mummikummilla on vuoden lopussa:) Isot pojat tosin on ehdotelleet Heikki Iivaria, koska HIV olisi kuulemma siisti. Omituinen on hjumööri noillakin.

    Ihanaa, että tyttäresi on saanut sen kirjallisen sektiopäätöksen. Voin vain kuvitella millaista olisi odottaminen, jos joka päivä hirvittäisi se tuleva synnytys. Vertaan nyt lähinnä käänteisesti omaan leikkauspelkoon. Mainiota, että kisu on kotona turvassa. Taisi vain tsekkailla tiluksia tarkemmin, niin ja kulman kollitarjontaa!

    VastaaPoista
  3. Noin kuulostaa, että kaikki onkin jo paremmin. Ihana tuo Aapo-juttu, kaikkinensa. Niin ja kissa näyttää HYVIN saaneelta :)

    VastaaPoista
  4. Huonoo seuraa väistämättä hyvä, niinkuin nyt sulla.
    Mitä muutakaan tuo voi olla kuin hyvää. UUsi soma koti ja Aapo tulossa:)

    VastaaPoista
  5. NYT ON eka mökkipostaus tehty... :)

    VastaaPoista
  6. Arjaanneli kirjoitti ihanasti, mitäpä siihen lisäämään. Kaipaan sinua siskoseni ja on lähellä jo, että tartun puhelimeen ja...ringeting, rohkeutta vielä kerään, en pelkää sinua, en missään nimessä, vaan sitä, että tulen ystävyydestämme vieläkin riippuvaisemmaksi. Olet rakas blogisisko. t. kristiina

    VastaaPoista
  7. Soitan sulle huomenna eli tänään, jos sopii...???

    VastaaPoista